Roppakaupalla talvikuvia

Ja pörröisiä timanttiturpia. :)

Mentäiskö leikkimään tuonne pellolle?

Täällä oli joskus paljon syötävää...

Samaa muisteli Dukekin, joka kävi ottamassa pienen vilvoittavan kylvyn hangessa ennen kuvauksia. 

Huomaatko, me tongitaan samaa juurta...

Koska minä olin ekana siinä, saadaan hyvä tekosyy leikkiä hippaa hiukan.

Tai painia.

Kutikuti.

Mä lähen nyt.

Ja näytän kieltä tuolle kömpelölle.

Voisinpa sitten leikkiä mammuttia, sätkä huulessa.

Kun taas kiiltokuvapoju esittelee löytämäänsä kuivunutta aarretta.

Kato nyt, tää on hieno.

My precious <3

Iik, tuolla saattaa olla mörkö!
(toim.huom. se oli naapurin koira)

Duke yrittää maastoutua vanhojen kantojen taakse.

Loppuun vielä pienet jumpat.

Duke osaa sentään varoa.

Vielä kirmaillaan hetki.

Ja näytetään pöhköiltä.

Talvi on vain asennekysymys. 

Mikä on sinun suosikkikuvasi?

Huomenna on Salkun kurarupikontrolli. Hyvä niin, koska mokoma rupi on levinnyt jo molempiin takajalkoihin ahkerasta paikallishoidosta ja sulfakuurista huolimatta. :( Kesytysoperaatio takajalkojen hoidossa on edennyt jo siihen, että saan koskea jalkaan pikaisesti, tosin samalla jalkaa pitää pitää ylhäällä. Tämäkin on varmaan sitten joskus 10 vuoden päästä sellainen asia, jota muistelen hymyillen Salkun takajalkojen vieressä kyykyssä istuskellen, että olipas silloin joskus vaikeaa. Villivarsa on kuitenkin jo vajaassa vuodessa oppinut niin paljon hyviä juttuja normaalien käsittelysessioiden kautta, että näistäkin pienistä suurista asioista täytyy olla onnellinen. Tässä huomaa hyvin hevosten yksilölliset erot, vaikka meidänkin molemmat hevoslapsoset ovat niin sanotusti syntyneet onnellisten tähtien alla hyviin koteihin. Dukelle kaikki asiat ovat yleensä ihan okei ensikerrasta lähtien, kun taas Salamalla kestää sulatella niitä pidemmän aikaa. Mutta kuten olen jo sata kertaa todennut, hiljaa hyvä tulee ja jokainen onnistunut hetki on kullanarvoinen asia.