Matka

8/20

Olen aina kirjoittanut blogiini elämästä, kuolemasta ja arjesta ihan niin kuin se tapahtuu. Nyt Säteen tulon jälkeen olen hieman jättänyt asioita kertomatta. Olen odottanut sitä fiilistä, että voin kirjoittaa tämän kaiken niin, että voin allekirjoittaa kaiken. Somessa kaikki on aina tietenkin ihkua, mutta onko oikeasti?

Säde on ollut meillä nyt pian yhdeksän kuukautta. Halusin palavasti uuden hevosen, prosessi oli ollut jo tovin vaiheessa "sitten kun" ja nytkin sitä oli tarkoitus siirtää tulevaisuuteen. Isän syöpä oli ihan loppuvaiheessa ja joulusta helmikuuhun heräsin joka aamu paniikissa, peläten sitä pahinta puhelua. Uusi hevonen kannusti ja motivoi, mutta samalla pelotti se, miten jaksan tutustua ja niin sanotusti sisäänajaa uuden hevosen talon tavoille. Jännä kammoksua tuollaistakin, mutta minkäs ihminen itselleen voi.

Säde löytyi tosiaan lopulta aika sattumalta. Se oli myöhäinen joulukuun ilta, kun uni ei tullut. Selasin myytäviä hevosia. Säteen myynti-ilmoitus oli juuri julkaistu. Katsoin ensin, että tämä on joku raskasvetohevonen tai vastaava. Eipäs ollutkaan, se olikin Säde. Ja siitä se sitten lähti, tamma tuli tammikuun alussa kotiin.

Hevoset ovat usein vieraskoreita. Ne ovat tietyn ajan uudessa paikassa todella fiksuja ja kivoja. Salama on tästä hyvä esimerkki: Vieraiden ihmisten kanssa se on kuin mikäkin enkeli, mutta auta armias kun vähän käydään tutuksi, niin todellinen velmuluonne paljastaa itsensä. Tämä ei tarkoita kurittomuutta, vaan sitä, että se on oma  vilkas itsensä. Hidas pohkeelle, mutta mieli on nopea silti. Ja silloin ajatus on tässä ja nyt, ei menneessä työjutussa tai huomisessa kauppareissussa. Jos jotain hyvääkin, niin Salama on luonut allekirjoittaneelle vahvaakin vahvemman hermorakenteen.

No, tamma tuli. Se oli ensimmäisen viikon kauhistunut maisemanvaihdoksesta, yli-innokkaasta isoveljestä ja niin edelleen. Meille vieraille ihmisille se näytti yrmyä naamaa ja Salamalle vielä yrmympää. Sitten oli aika kotiutua. Kun tamma oli noin kahdeksantena päivänä päättänyt pistää tarhausjärjestelyt uusiksi, alkoi The Tamman kausi.

Frouva päätti koitella rajojaan myös ihmisen kanssa, kuten nuoret hevoset yleensä tekevät. Hyvin tyypillistä, kun maisema ja käsittelytavat muuttuvat, vaikka tässäkin tapauksessa kaikki Sätkyn nuoruudessa on tehty oikein. Tamma teki hyvin selväksi sen, että jalat ovat hänen reviiriään ja kaulan alta ei kuljeta. Tästä selvittiin kuitenkin aika ketterästi vain yhdellä mustelmalla reidessä. Mieheni kun tuli  talliin, niin korvat painuivat niskaa myöden niin, etten ollut moista aikoihin nähnyt. Totesin vain, että pidä sellainen kolmen metrin väli nyt ainakin.

Eka rastastuskuva uudessa kodissa.

Ratsain tamma ei osannut mitään ihmeitä: Piti selässä, mutta tasapaino oli arvatenkin ihan äärettömän huono. Kerran mokasin ja pyysin laukkaa, olihan tamma kulkenut hyvällä energialla siihen asti. Eipä noussut laukka, mutta alkoi kiukkukausi. Pukitteli paikallaan, potki ja puri. Siis ihan oikeasti puri ratsastajan jalkaa ja jäkitti. Tämä on sitä, mitä vaan tapahtuu tosielämässä, mutta kyllähän se kyrsii. Tamma tsekattiin läpi eläinlääkärin toimesta, ei merkittäviä löydöksiä (paitsi todella vahvat kiimaoireet), katsottiin varusteet ja otettiin ratsuttaja pariksi kerraksi ja ongelma jäi pikkuhiljaa taakse. Maastoon se meni aina korvat hörössä, kunnes sitten kerran ei enää mennytkään - otettiin noin 2,5h matsi metsätien alussa (ja ojan pohjilla, mitä siihen 10x10m alueelle nyt sattui osumaan) ja sen jälkeen maastoon on ihan sujuvasti menty yksin ja erikseen. Kevään pahin kiukuttelu osui kiimapäiviin, koska aloin pitämään päiväkirjaa aiheesta ja asiaa oli helppo seurata sitä kautta. Munkinpippuri toimi hyvin ja pikkuhiljaa kiimaoireet ovat tasaantuneet normaaleiksi. Vahva kiima nuorella tammalla saa paikat kipeiksi, joten ei ihme, jos liikkuminen ei aina miellytä. Fiksu tamma tosin yritti ottaa tällä saralla yliotetta ja koitteli tätä jäkitysvaihdetta erinäisissä kohdissa. Esimerkiksi maastolenkillä, jos juttelin perässä tulevan kanssa, koki tamma jäävänsä yksin ja päätti pistää käsijarrun jumiin.

Kävi siis hyvin pian selväksi, että vahvaluontoinen tammahan tämä on. On ihan OK, että hevoselle annetaan silloin tällöin vapauksia valita esimerkiksi reitti maastossa tai vastaavaa, mutta tämä valinnavapaus oli poistettava tältä otukselta joksikin toviksi ihan hyvästä syystä. Myös niin sanottu namittaminen ei tule kuuloonkaan tämän kanssa: Herkun saa maastakäsin silloin tällöin, mutta selästä ei poletteja tipu. Yhden kun annat, niin alkaa jäkitys. Edelleen se saattaa poistua polulta sivuun yllättäin, mutta silloin sillä on pissahätä. Sätky käy määrätyissä paikoissa aina puskapissalla eikä kukaan saa katsoa päin. Jos ennen pelkäsin irtokoiria maastolenkillä Salaman kanssa, pelkään nyt niiden puolesta Sätkyn kanssa.

Eniveis, kun edellämainitut kriisit olivat suurin piirtein selätetty loppukeväästä, loppui yrmyily. Aina minut nähdessään tamma hirnuu kovin ja äänekkäästi sekä tulee korvat hörössä luokse. Saan hiplata sitä mistä vain ja laittaa sen vaikka solmuun. Ratsain Säde on nöyrä ja yritteliäs. Sen kyky oppia uusia asioita on paljon sukkelampi mihin kroppa antaa myöden. Nyt kesän aikana on myös miehestäni tullut Säteen mielestä hyvä tyyppi: Syykin selvisi, kun näin mieheni kerran heilumassa haravan kanssa Säteen vieressä. Tykkää kuulemma rapsutuksista. Tykkäähän se ja onneksi meni sentään kättä pidemmän kanssa koittelemaan. Perusilme tammalla on juuri niin lempeä kuin kuvistakin näkyy.

Säteen onneksi tai harmiksi on myös omistaja hieman itsepäistä laatua. Kaksi tällaista kun lyö yhteen, voi lopputulos olla mitä vain. Tällä kertaa on pakko sanoa, että ihan hyvin kävi: Sain elämääni Säteen, ehkä paskimman kevään jälkeen ikinä. Vaikkei aurinko ole aina paistanut, on sitkeys kantanut hedelmää. Muistakaa se, kun uuden tai oman hevosen kanssa joskus vähän vastustelee.

Kumpi on muuten kumpi?

Eka valkkutunti

Sätky 5veen eskarissa koettiin eilen jälleen jänniä hetkiä: Päästiin mukaan Tiinan tunnille ja sinne matkattiinkin eilen aamuvarhain.

Tässä oli siis taas monta uutta asiaa: Mennään kello kädessä johonkin, mennään ylipäätään vieraaseen paikkaan ja siellä vielä vaaditaankin jotain ratsastuksellista.

Kotona Sätky meni kyytiin minuutissa. Matka meni hyvin, tamma oli ensi kerran rento ja seistä möllötti koko matkan paikoillaan syöden heinää. Uudessa paikassa Säde jatkoi samalla linjalla eli seisoskeli nätisti ja katseli maisemia. Ei siis draamaa tai hyperventilointia.

Tässä viritetään ratsastajaa istumaan oikein.

Tunnin aluksi Sätky sai ihmetellä peiliä ja sadetinta. Jälkimmäinen oli vähän kauhistuttava, mutta sen kanssa pystyi elämään. Ensimmäisenä tehtävänä tehtiin pääty-ympyrällä ympyrän pienennystä ja suurennusta, ajatuksena oli saada sisätakajalkaa astumaan aavistus alle ja täten takaosaa hieman enemmän töihin. Sätky oli aluksi vähän hidas pohkeelle, joten sain keskittyä olemaan tarkka omissa avuissani. 

Laukkaa otettiin sen verran, että nähtiin vähän sitäkin. Siihen saatiin kotiläksyksi ajatella enempi ylämäkeen jo nostossa. Sätkyllä onkin laukka vielä hyvin, hyvin raakaa ja alkutaipaleen aikana se ei edes kuulunu askellajivalikoimaan voimattomuuden vuoksi. Nyt se nostaa kyllä laukat ja jatkaa ko. askellajssa pyynnöstä, mutta laukan laatuun ei ole juurikaan vielä puututtu. Kaikki aikanaan. :)

Sen jälkeen fiksailtiin kuski istumaan paremmin. Istunta muuttui hetkellisesti vähän ns. raskaammaksi ja Sätky oli ihmeissään siitä eli liikkui hieman hitaammin ja ihmetteli muuttunutta "kuormaa". Tehtiinkin hajoitusravissa lopuksi harjoitus, jossa sain vinkkejä siihen, miten sopivasti keventää omaa istuntaa lantionpohjasta lähtien. Siinä sanamalla pääty-ympyrällä piti ajatella kaulan liittymää vähän ulos, aavistus asetusta sisälle ja avot, kun kuskikin piti lantionsa oikeassa asennossa ("kori pystyssä"), lähti tamma ravaamaan kuin keinuhevonen konsanaan jouset alla. Puoli ympyrää istuin ihan hoomoilasena kyydissä, wau!

Siihen olikin hyvä lopettaa. Oltiinkin yhtä auringonsädettä molemmat hevoseni kanssa! Sätky sai viilentävän suihkun ja se seisoi kiltisti traikun perässä kiinni sen aikaa. Kyytiin se tuli alle minuutissa ja kotimatka sujui hyvin. Olen iloinen, kun kuljetustreenit ovat tuottaneet tulosta ja tässäkin lajissa Sätky osoittaa olevansa nopea oppimaan. Julishka oli kuljetusmaskottina mukana, koska jokainen suomenhevonen tarvitsee oman ponin, tietty.

Kotona Sätkylle maistui kolme ämpärillistä mash-vettä. Vieraassa paikassa oma vesi ei maistunut.

Nyt kotiläksyjen pariin. Elämä on ihanaa.