sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa

Pilkku ja Julishka tammikuussa 2018
Vuosi on jälleen vierähtänyt loppuunsa. On aika koota kuluneen vuoden kohokohdat yhteen postaukseen.


Joulu 2017 tuli minulle vähän etuajassa, kun Julishka tuli joulukuun alussa kotiin. Alkuvuosi menikin pikkuvarsaa kesyttäessä ja uusiin rutiineihin tottuessa. Julishka oli mukamas yhtäkkiä niin arka, ettei sitä saanut tarhasta kukaan kiinni. Lopulta se tarhasi riimun ja narunpätkän kanssa ja siitä se pikkuhiljaa sitten herkuilla lahjoten tuli rohkeaksi ja uteliaaksi. Normaalia pikkuvarsalle, kun elämässä muuttuu suurin piirtein kaikki. Pilkku hoiti varsan kaitsemisen esimerkillisen hienosti.

 

Helmikuussa Julishka kävi huvin ja urheilun vuoksi rotunäyttelyssä Vaskiolla. Tuloksena II-palk ja luokan 2. sija. Pikkuvarsa käyttäytyi hienosti, vaikkakin oli oma energinen itsensä.

Pilkku pyöritti ponityttöjään, vakkaritytöt kävivät talvella säännöllisesti ratsastamassa ja Pilkku kehittyi ratsuopeissa siinä sivussa ihan kivasti.


Talvella maastoiltiin paljon, sain töissä tehtyä paljon iltavuoroja ja täten pääsin aamuisin valoisaan aikaan lenkille. Elina kävi kelien mukaan ratsastamassa Salamaa silloin tällöin. 

Maaliskuussa oli jo kevään tuntua. Aurinko lämmitti ja Ruuna Reipas otti reippaita kehitysaskelia ravityöskentelyssä. Pääsi se kerran myös yllättämäänkin, nimittäin se tipautti minut pellolle laukannostossa. Se oli vaihteeksi sellainen salamannopea juttu.

En se minä ollut. Se oli Pirkka. T: Salama
Tässä ollaan asian ytimessä. Siinä on vihainen M-kirjain.
Huhtikuussa korkattiin kisakausi oman seuran kisoisssa. Ajatuksena oli suhata keväällä kaikki mahdolliset kissanristiäiset läpi, jotta kisajännitys vähenisi. Elina oli kuitenkin estynyt tulemaan näihin ekoihin kisoihin, joten kukapa muu sinne uhrattiin kuin allekirjoittanut itse.

Henkiin jäätiin! Jos ratsastajan tulisi tukea hevosta, niin näissä kisoissa oli tunnelma lähes päinvastainen. Mutta ehkä me siksi Salaman kanssa tullaankin juttuun, kun ollaan samanlaisia ja ymmärretään toisiamme. 

Verkka meni hallissa pelottavan hyvin, ei riehumisia. Radalla Salama mennä puksutti kuin mikäkin tuntijuna konsanaan. Jännittynyt se oli, koska laukkaamaan se ei kyennyt. (Koitin verkassa ja palkintojenjaossa.) Kauhean huolissaan se oli kaikesta, kuten tuon kisapostauksen kuvista huomaa.


Luokka oli helppo raviohjelma, mutta mukava pätkä silti. Otettiin kolmen osallistujan luokassa voitto kotiin, jee!


Kotona treenit sujuivat hyvin. Elina ja Salama ilmoitettiin heti parin viikon päähän Kaken I-tason kisoihin.


Siellä ei sitten sujunutkaan. Kovaääniset, tuomariautot, teltat, kaveriponit, kaikki hälinä ympärillä... Ruuna meni ihan kipsiin. Raviohjelman se selvitti, mutta laukkaa se ei itse ohjelmassa esittänyt sitten askeltakaan. Harmitus oli suuri. 


Toukokuun puolella jatkettiin kisoja. Tallikisoissa menin ulkopuolisena raipan kanssa raviohjelman ja Elina samalla tapaa Helpon C:n. 

Verkka meni jälleen omalta osalta ihan kivasti, pientä taantumista ja vinoutta, mutta hevonen pysyi kiiltävässä nahkapuvussaan. Radallakin se vastasi kivasti pyyntöihin ja suoritti ihan kivan radan. 


Helppo C meni myös ihan kivasti, muutama pieni rikko, mutta laukkaohjelma esitettiin lähes kokonaan niin kuin paperilla vaadittiin. Työvoitto, vaikka raippa olikin mukana! 

Näihin aikoihin alkoi myös se kaamea helle, joka kestikin sitten koko kesän.



Seuraavaksi jatkettiin samalla viikolla rataharjotusten parissa. Ohjelma oli vanha tutustumisluokan kouluohjelma -09. Salamaa jännitti jälleen, mutta tällä kertaa jännitys purkautui riehumalla. Verkkakentän vierestä löytyi Salaman pahin vihollinen, trampoliini. Radalle mennessä tuli kesän toinen sadekuuro ja tuomari ymmärrettävästi laittoi juuri alkutervehdykseen tullessa pyyhkijät päälle. Hehheh.

Rata oli siis Salaman radaksi aika energinen. Energiaa tarvitaan, jotta hevosta pystyy edes ratsastamaan. 



Toukokuun lopussa Salaman hätähuuto koulukisoja kohtaan kuultiin vihdoin ja auto kyyditsi meidät seuraavaksi estekisoihin! Salamahan ei jalkojensa takia juurikaan hyppää, mutta mielenvirkistykseksi se saa silloin tällöin mennä puomeja ja kavaletteja sekä hypätä maahankaivettuja.


Ja siellä me mentiin kuin kalat vedessä! Verkka nyt oli verkka, mutta ohjien päässä oli kotoa tuttu paine ja hevosta pystyi ratsastamaan. Pukit olivat pääasiassa iloloikkia ja harmittomia sinänsä. Hevosen ilme oli vähän erilainen kuin valkoisten aitojen sisällä!

Salkkuli kirmasi minun kanssa tuon puomiluokan ja Elinan kanssa 40cm. Suuren urheilujuhlan tuntua. 8)



Sitten jätettiin kisa-asiat hautumaan. Kesällä Salama tuuraili ponikerhossa ja yllättävää kyllä, toimi siinä lajissa todella hyvin. 


Kesällä myös maastoiltiin paljon, kun kerrankin oli seuralaisia tarjolla. Ihan parasta!


Salaman jäätyä kisatauolle, sai Pilkku vuoronsa loistaa. Ensin 15.6. käytiin Hippoksen kehässä Kemiössä, jossa Pilkku näytettiin aikuisena ruunana. Se palkittiin hienosti I-palkinnolla!


1.7. käytiin tekemässä ponitätien kesälomareissu Keski-Suomessa muutaman ponin kanssa. Ohjelmassa oli Vesangan rotunäyttely. Pilkku oli kovatasoisen ruunaluokan 3./8. ja sai I-palkinnon. Hurjaa!

Samoihin aikoihin tein vaikeaa päätöstä, sillä työkuvioni olivat muuttumassa ja hevosia oli vähennettävä. 

Myin Sampan ylläpitokotiinsa ja Pilkun myyntiä pyörittelin mielessäni kauan.


Kesällä noin muuten otettiin ihan iisisti aina kun oli mahdollista. Joskus on pakko.


Loppukesästä aloin epäillä Salaman Prestigen sopivuutta. Satula todettiinkin hyvin pian epäsopivaksi ja uuden etsintä alkoi. Siinä välissä mentiin lampaankarvasatulalla ja se vahvisti satulan epäsopivuuden: Hevosesta löytyi yhtäkkiä paljon lisää liikettä!



Uusi satula löytyi yllättävän helposti ja nyt meillä on kuin onkin oma koulusatula. Equipe Emporio löysi tiensä tänne ja sopii Salamalle kuin nakutettu. Salama rupesi liikkumaan oitis paljon ilmavammin ja satula on kaikille sitä käyttäville oikeinkin mieluinen. 


Kesä ehti vierähtämään jälleen jo loppupuolelle, ennen kuin sain aikaiseksi järjestää itseni Tiinan tunnille. Saatiin kivoja kotiläksyjä ja oivalluksia parilta kerralta kotiin.



Syyskuun alussa kilpailtiin suomenratsujen kuninkaallisissa. Niin mekin. Koska muuta ei keksitty, mentiin mätsäriin. Käytiin ja nähtiin Ypäjä, ensi kerralla ei enää pelota sitten. 

Katselin koulukisojakin, mutta sopivia ei osunut kohdalle enää tälle syksylle. Jatketaan niiden parissa sitten ensi vuonna.


Lisko 5/18
Mitäs Julishka sitten? Vein sen kesäkuun alussa kesälaitumelle ja hain loppukesästä pois. Yllä kuva, minkä näköisenä se lähti - karmivan ruma, eikö? Vuotiaat varsat ovat välillä ihan huikean näköisiä!

Lisko 9/18
Kesällä tapahtui taikoja! Tällainen tuli kotiin. <3


Syksyllä oli aika huoltaa Salkkuli. Itseasiassa "huollossa" käytiin jo kerran kesälläkin, nimittäin käytiin näyttämässä hampaat ja samalla Salama katsottiin liikkeessäkin. Liikkuen se sai puhtaat paperit, mutta poskihampaan reiälle varattiin lokakuulle paikkausaika.

Kyllähän se reikä siellä vaivannut oli, koska ero toimenpiteen jälkeen hevosen olemukseen ja liikkumiseenkin oli selvä. Suulla häplääminen ja sählääminen jäi oitis pois. Kuolaintuntumalla turpa pysyy suoremmassa, se ei enää heittele päätä tai heitä turpaa oikealle vinoon. Onneksi tuo karmea reikä siis paikattiin! Yllätys olikin suuri, kun reiän todettiin olevan noin viisi senttimetriä syvä. Se on paljon se.

Noin muuten eläinlääkäriä ei tarvittu kuin rokotuksiin. Tosin kerran tässä syksyllä Salama sai pahan allergisen reaktion ja meinasi heittää lusikan nurkkaan. Heinäerien vaihtuminen on siis aina jännittävä paikka sille. Onneksi saan kaikki heinät samalta tuottajalta, joten heinä on suht tasalaatuista koko ajan. Tuo kuivaheinästä siirtyminen muovitettuun versioon on se suurin ongelmakohta. Koska tänä vuonna kuivaa ei riittänyt koko sisäruokintakaudeksi, oli pakko ottaa säilöheinää. Yleensä sillä turpoaa vain mahanalus ja jalat, mutta nyt myös hengitystiet menivät tukkoon.


Loppukesästä tein lopullisen päätöksen Pilkun myynnistä. Koska poni oli ja on ihan huippuponi, sille oli helppo löytää hyvä koti. Sellainen löytyikin suht nopeasti ja Pilkku pääsi vähän niin kuin koko perheen harrasteponiksi tähän lähelle. Ehkä se nähdään radoillakin joskus?

Julishka 24.12.2018
24.12.2018 Salama saamassa joululahjaansa (herkkuboksi)
Mitäs sitten ensi vuonna? Jos luoja suo, käydään Julishkan kanssa parit näyttelyt ja jos rohkeus riittää, sahataan Salaman kanssa yhdessä jotain pikkukisoja. Sitä ennen toki toivotaan, että kaikilla säilyy terveys ja järki, hih.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!


Hiljennymme pikkuhiljaa joulun viettoon. 

Joulu vietetään tuttuun tapaan kotona ja pitkästä aikaa vapaalla. Paha vapaa- ja pyhäpäivien karma on viime aikoina vähän pelottanut, mutta jospa kohtalo olisi tällä kertaa suopea.

Siispä: Rauhallista joulun aikaa kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Tähän loppuun sekalainen setti kuvia kuluneelta viikolta.


Tarha on taas iso eli koko puoli pihaa on jälleen käytössä. Voi sitä riemua, kun kentältä pystyi jatkamaan ralleja tallin taakse ja sieltä vastaavasti taas ruohotarhan päästä päähän!



Salaman kanssa korkattiin uusi pelto. Siis ruohotarha, joka tasoitettiin ratsastuskelpoiseksi nyt syksyllä.

Odotin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta ruunalla oli pissahätä ja kierrokset aika matalalla. 



Komea häntä, eikö? Julishka on vähän maistellut. 
Väliin vähän vakavamielistä dressagea.
Wickmasta kokeilussa
Joulupukki toi vähän etuajassa kauan etsityn kuivatusloimen. Se vaikuttaa täydelliseltä ja on paljon kevyempi käsitellä kuin villaloimet. Sisäpuoli on bambukangasta ja sen pitäisi olla antistaattista luonnostaan. Toivottavasti, sillä tuo sähköisyys on liian monen loimen kohdalla todettu isoksi ongelmaksi. 

Wickmasta tositoimissa. Loimi oli heppaa vasten ihan kuiva. :)
Ja tässä me, lähdössä joulumaastoon.
Joulumaasto 2018 oli muuten ihan suksee. Uusi etukenkä pohjallisineen hävisi, hanska hävisi ja herra hevoselta itseltäänkin meinasi usko loppua, kun  tien yli meni pieni puro. Mutta selvittiin! Ehkä se oli sarvien vika. 

Nyt me kirmaamme joulun viettoon, kas näin:

tiistai 18. joulukuuta 2018

Ei päätä, ei häntää


Tämä postaus on kuin kuluneiden viikkojen kelit. Niissä ei ole oikein ole ollut järkeä, taaskaan. On siis ilmoja pidellyt:


On ollut leikisti vähän lunta. Siltikin laitettiin näkymättömyystakit päälle.



Välillä on satanut niin paljon, ettei paras loimikaan pitänyt enää vettä koko päivää.

Siinäkin oli omat plussansa: Kenttä oli sula.


Aina ei ole huvittanut. Ei harmita, koska niinä päivinä maa / kenttä / kaikki maaperä ovat olleet kivikovia.


Ja välillä on huvittanut paljonkin, vaikka onkin pimeää kuin tontun rekussa. Tässä tämän hetkinen lumimäärä. Kelpaa, kohta on uusi peltokin ratsastuskelpoinen!


Sitten on söpistelty. Tuona päivänä oli kiva ilma, aurinko paistoi melkein kaksi minuuttia. Ja Salama hörisi allekirjoittaneelle alastullessa, se on kivaa. Aina ei hörinöitä heru, jos ja kun ihminen on ollut tyhmä.


Varsan vahtiminen (yksin) on rankkaa. Varsa syö karsinassaan ja Salama ei yltänyt heiniin, joten hän nukahti siihen sitten turpa tuettuna.


Tähän väliin muistiin ihan vain lapakuoppakuva. Niitä ei tosin ole, lapakuoppia siis. Joskus oli.


Kimoläiskät valtaavat selänkin jo. 


Salkku 17.12. Melkein tuli hikikin.

Sitten kirsikkana kakun päällä: Luulin ostaneeni hauskan lelun varsalle, se kun rakastaa kaikkia kumisia värkkejä: 



Matka varsan leluksi voi ottaa aikansa, terkuin Salama.
(Possu on piilotettu. T. Ak)