keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mitä hevonen muistaa?


Pelon. Sen se uteliaana saaliseläimenä muistaa, luulee muistavansa ja joskus vielä varmuuden vuoksi muistuttaa siitä. Tallinnurkalla oli joskus viime vuonna mörkö, miksei siis tänäänkin? Koska pelko on kovin vallitsevassa osassa sen aivoissa, tarttuu pelko helposti vieressä, päällä tai alla töröttävään ihmiseenkin. Silloin lumipalloefekti on valmis.

Vanha Tomppa-ruunani lähti kerran maastoon. Palatessaan kotiin terassipöydälle oli ilmestynyt cokispullo. Hevonen jäi siihen, ei liikkunut eteen eikä taakse. Jos Salama pelästyy joskus jossain kohdassa jotain, se taatusti sinkoaa johonkin suuntaan samassa kohdassa seuraavankin kerran. Ylipäätään on hämmästyttävää, miten tarkkaan ne rekisteröivät tutun ympäristön ja huomaavat pienetkin muutokset. Toki hevosissakin on eroja: On niitä, joita mikään ei tunnu hetkauttavan ja sitten on niitä, jotka särähtävät pienintäkin varjoa ja perhosta. Ai niin, Tomppa-hevoseni pelkäsi omaa varjoaan. Se aiheutti joskus vähän lisähaastetta kaikkeen.

Hevonen muistaa paljon muutakin. Se muistaa, missä karsinassa se asuu. Se osaa yhdistää asioita toisiinsa: Kaviokoukku tarkoittaa kavionnostoa, ruokaämpärin täyttö tarkoittaa ruokaa, satulan näkeminen meinaa töitä, traileri pihalla reissua jonnekin ja niin edelleen. Hevoset muistavat aiemmat heppakaverinsa ulkonäön perusteella. Myös ihmisiä ne tunnistavat jollain tasolla.

Hevonen oppii koko ajan: Se, että ne kerran ovat oppineet jotain, voi vielä muuttua suuntaan tai toiseen tahattomasti tai toivotusti. Hevonen rakastaa rutiineja, oman laumansa turvaa, sekä tietty ruokaa ja herkkuja.

Mutta mistä olen itse kovin iloinen: Minun hevoseni rakastavat leikkiä ja muistavat tehdä sitä joka päivä. :)

Linkki videoon

tiistai 30. joulukuuta 2014

Mielensäpahoittaja, osa 2


Meillä asuu mielensäpahoittaja. Siinä missä se on kovin tarkka ruuan, veden ja muiden ääntä kohden joutavien asioiden päälle, ovat myös vallitsevat sääolosuhteet sille kovin tärkeitä.

Kaveri on asunut koko lyhyen elämänsä pääasiassa pihatossa tai ainakin on ollut paljon ulkona. Nyt se on kolmatta talveaan karsinatallissa. Viime aikoina tallinovelle on aamuisin jääty ihmettelemään taivaalta tippuvia kappaleita ja ilman olomuotoa turhankin tarkasti. Kiitos, mutta ei kiitos, tuntuu Läsipää ajoittain sanovan ja vetäytyy askeleen taaemmas kohti karsinaansa, jos sateen olomuoto on turhan arktinen tai pakkasta on hieman liikaa. Omistajansa on kovin ymmällään.

Eilen klo 6 Ruuna Reipas lähti palvelukseen kohti aamuheiniä varsin reippaasti. Kaviot putsattiin, yötossut riisuttiin pois, sarvikuonoloimi puettiin ylle ja jääpalapussi aseteltiin hetkeksi oikeaan etujalkaan, kuten nyt viime aikoina on ollut tapana. Sitten ulos, reippain askelin. Tallinovella karu kylmyys (-17°C) iski jälleen vasten Läsipään turpaa. "Näin kylmä?" Hiljaisuus vallitsi. Vain pakkanen paukkui pimeässä metsässä. Pian silmänvalkuaista näkyi enemmän kuin lunta horisontissa: "Mikä tuo ääni on?" kysyi ruuna ja kasvoi puolimetriä ylemmäs.

"Se on pakkasherra, joka pian jäädyttää meidät kaikki jääpuikoiksi, jos tämä homma ei pian etene." Vastaus ei ollut mieluinen: Ekan kerran koskaan meinasi Läsipää päästä allekirjoittaneelta irti. Se veti nokan solmuun ja työhevossukuaan aina ajoittain edustaen kynti tallista tarhaan, jälleen omaan mökkiinsä.

Sinne se jäi. Syvästi järkyttyneenä, mielensä pahoittaneena. Tyhmä pakkanen.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ohjasajoa osa 2 (video)

Nenä kutiaa. Paarma-ansasta ei luovuta, just in case.
Osa 1 piti sisällään aika kiltin, tosi rauhallisen ja hyvin kuuliaisen ratsunalun. Osa 2 näyttää autenttisen totuuden - ihan joka päivä ei ole helppoa olla Salama. ;) Kuvaaja jäätyi pystyyn, joten ne loppua kohden saavutetut rennot käyntiaskeleet jäivät tästä pätkästä pois.

Linkki videoon

Tuhannen kerran (kuvia + video)


Sata kertaa kymmenen
Tuhatyks miinus yks
Aika useita salamaniskuja
tosi monta Hänen Korkeuttaan
Onnea meidän blogi!

Tämä on meidän blogimme 1000. postaus ja tyylilleen uskollisena halusimme jakaa hieman iloa, onnea ja arjen pieniä hetkiä. Olkaa hyvä!

T: Salama, Duke ja taustatiimi

Kahvakuula on kestosuosikki.
(Ainut mikä kestää tuhannet iskut...)
Kultaisten auringonsäteiden edessä paini on kuin tuhannen perhosen tanssia kesäpäivänä.
Tonneittain tarmoa.
Tuhannen iskun rakkaus.
Omistajansa tuhatkaunokki.
Täsmäisku.
Parhautta.
Hoputusta.

Suuri kiitos aktiivisille lukijoillemme kuluneesta vuodesta!


Linkki videoon

Mikä oli suosikkisi? :)

lauantai 27. joulukuuta 2014

Ohjasajoa

Alkuverryttelyksi kahvakuulajumppa, johon sisältyi kaksi laukka-askeltakin.
Alkuverkan läsipää suoritti omatoimisesti Duken kanssa. Sitten otettiin pientä virittelyä ohjasajaen molempiin suuntiin, ensin kentällä ja sitten kierros pihalla. Piharundi oli sen verran jees, ettei Salama olisi enää millään suostunut menemään tarhaan takaisin. :D

Olen oppinut jo tykkäämään ohjasajosta. Se vaatii täydellistä keskittymistä, vartalonhallintaa ja kykyä lukea hevosta - siinä missä ratsastaminenkin. Vielä meno on kaukana tyylipuhtaasta, mutta koska se on tällä hetkellä vallan hyvä  ja turvallinen kävelytysmuoto Salamalle, sitä harrastetaan jokusen kerran viikossa. Olen aidosti iloinen siitä, että keksimme Salamankin kanssa tämän puuhan.


Tässä vielä pieni video:


Kuinka monta virhettä löysit videolta? ;) Elävää kuvaa on hauska katsella, kun valtaosan hevosten liikutuksista tekee yksin ilman valvovaa silmää. Pienenä salaisena haaveena olisi päästä ohjasajon merkeissä ensi vuonna taas koutsin luo, mutta katsotaan nyt miten tähtimerkit osuvat kohdilleen ennen suuria suunnitelmia.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Mieli haikaa (kuvia + video)


Salama on tarhaillut nyt jonkin verran vapaasti eli sairastarhan portti on ollut auki. Jos se ei syö tai nuku, se viettää valtaosan ajasta pallo suussa.

Pienestä vaaleansinisestä kumipallosta tuli tässä yhtenä päivänä rusina, mutta se ei menoa ole haitannut - kiintymys tähän siniseen pallonpuolikkaaseen on valtaisa. Sillä voi hakata ponia päähän, sillä voi muodostaa erilaisia ääniä leikkiputkea vasten ja sillä voi myös kauhaista satsin lunta kuvaajan päälle.

Linkki videoon
Mun rusina.


Yritin tänään ehdottaa pojille, josko aloitettaisiin kinkunsulatusjumpat jo tänään. En saanut vastakaikua - ilmeisesti käsipainot voisivat olla miehekkäämmän väriset. Mene ja tiedä.

Katso, käsiturpapainot.
Aika tylsät nuo. Niin painavatkin.
Pidä turpapainos.
Johan noille pinkeille käsipainoille nauraa variksetkin.
Nih!

torstai 25. joulukuuta 2014

Meillä on ollut hetkemme


Vuoden lähestyessä loppuaan on aika kääntää katseet menneisiin kuukausiin. Salama 3veen elämä mullistui tänä vuonna monella tavalla: Keräsin tähän meidän viisi ehkä ikimuistoisinta hetkeä kuluneen vuoden ajalta. Muistatko vielä nämä?


Salama sai elokuussa ihan oman naisen. Tyttöysti Toini mullisti eunukkipojan elämän totaalisesti. Salama sai kokea, millaista salamarakkaus on. Toisinaan nuoren miehen naamasta näki, ettei se vaan voi ymmärtää tammoja. Ihmeellisiä, mutta ihania.


Ensimmäiset askeleet ratsukkona otettiin toukokuussa. What a feeling! Tätä on odotettu siitä asti, kun hämähäkin näköinen läsipää tuli taloon 9kk ikäisenä. Salamalle on pienestä pitäen ollut sitä mieltä, että moni arjen toiminto on hyvä mutkistaa mahdollisimman monimutkaiseksi, mutta ratsun roolia se on vetänyt ihan täysiä alusta alkaen. Se tuntuu olevan sen Se Juttu. Ekat laukat, ekat maastoretket, ekat rodeot, ekat treffit ratsuttajan kanssa - kaikki ovat menneet omalla painollaan.
Laajemmin näistä tagilla ratsukoulutus

  
Korkeakouluopinnot ohjasajon merkeissä kevättalvella. Matkaan lähti suurta uhmaa omaava musta ruuna ja 2kk myöhemmin kotiin tuli nöyrästi töitä ihmisen kanssa tekevä, suhteellisuudentajua omaava fiksu nuori ratsunalku. Toki omistajansakin oppi tuona aikana pikkasen paljon uusia juttuja. Anyway, yhteistyö sen jälkeen on sujunut kuin tanssi. Pääsääntöisesti ainakin, tanssilajeja on onneksi monenlaisia.

Maalta kaupunkiin, omaa peilikuvaa katsomaan.
Terveen paperit ekan hankkarivamman jälkeen toukokuussa. Ruuna Reipas kuntoutti takajalkaansa pikkasen alle vuoden ja siitä toipuminen oli suuri työvoitto. Jotta elämän rajallisuus ei pääsisi unohtumaan, hankki Salama tällekin talvelle uuden hankkarivamman, jota nyt sitkeästi kuntoutetaan. 


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Kahden vuoden lähes päivittäinen siedätys on tuottanut tulosta. Salaman korvia voi jo hipaista! Ehkä saan leikattua sen korvakarvat joskus 10 vuoden päästä.


"Kun on tarpeeksi tyhmä uskoakseen aina itseensä, voi elämä palkita aivan kenet tahansa." ;) 

Mikä on sinun ja hevosesi mukavin muisto tältä vuodelta? Sana vapaa!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Pieni joulutarina

Tarina tytöstä ja sen ensimmäisestä suomenhevosesta


Tarina alkaa siitä, kun tyttö saatteli ensimmäisen oman hevosensa yhtenä kauniina kesäpäivänä ikivihreille laitumille. Sinne, missä jokaisen hevosen paikka on silloin, kun maallinen taivallus on tullut tiensä päähän. Sen hevosen jälkeen jäi valtaisa aukko täytettäväksi. Sen tilalle löytyikin lopulta kaunis ja herkkä suomenhevonen. Väriltään tähtipäinen tamma oli yhtä punainen kuin joulu ja luonteeltaan niin sielukas kuin kansallisrotumme luonteen kuuluu ollakin.

Punainen tamma oli herkkä. Suuria tunteita, joka päivä. Suuria asioita, joka kerta. Ilkeä tai paha se ei ollut. Oikeastaan tähtipäinen tamma oli suuri arvoitus alusta loppuun: Potentiaalia ja kykyä oli vaikka mihin, mutta jokin paha tamman sisällä velloi. Arvoitusta toisen perään.

Tamma ja sen kanssa yhdessä käyty taival ei ollut helppo. Sen silmät kertoivat pitkää tarinaa lyhyestä elämästään: Se oli kokenut monenlaista hyvää ja pahaa. Sillä oli paljon arpia. Sillä oli pelkoja. Sillä oli paljon mielipiteitä. Silti se oli niin kiltti, että aina ihmisen nähdessään työnsi pään syliin. Tähtipäinen tamma opetti ihmisilleen sen, miten uskollinen suomenhevonen on. Vaikka takana on karujakin kokemuksia, luottaa suomenhevonen ihmiseen silti nöyrästi ja pyyteettömästi.

Yhdessä tyttö ja tähtipäinen tamma yrittivät ratkaista arvoitusta. Yrittivät nähdä paremman huomisen. Tekivät suuria suunnitelmia. Takaiskuja satoi kuitenkin kuin salamoita kirkkaalta taivaalta: Oli hankosidevammaa, niveltulehdusta, vatsahaavaa, matoja, ähkyjä. Niistä huolimatta tamma yritti. Tyttö yritti. Jos tästä syksystä selvittäisiin, selvittäisiin mistä vain. Keväälle suunniteltiin matkaa komean mustan oriin luo.

Tyttö odotti tammansa kanssa ensimmäistä yhteistä joulua kuin kuuta nousevaa. Joulu tuntui ajatuksena kovin mahtipontiselta: Joskus harmaassa historiassa kun suomenhevosella oli suuri merkitys myös joulunviettoon. Sillä kuljettiin matkat, suomenhevonen oli ylpeys ja arvostettu perheenjäsen.

Jouluaatto tuli. Oli aattoratsastus. Oli yhteistä aikaa. Sitten tuli kutsumaton vieras: Ähky. Se iski taivaalta yhtä yllättäin kuin koko ihastus tähän hevoseen aikanaan. Aiemmista ähkyistä oli sitkeällä sisulla selvitty. Tämä oli kuitenkin kovin rajuoireinen. Tyttö yritti, koko perhe yritti. Lopulta tamma vain makasi. Se ei enää yrittänyt. Kun eläinlääkäri lopulta tuli, oli tamman sielu jo poissa. Paikalla oli enää hädin tuskin hengissä oleva hevosen kuori. Tähtipäinen tamma nukahti ikiuneen auringonlaskun aikaan. Jouluaattona. Sinä ilon päivänä, jota kovin odotettiin.

Elämä jatkui. Tyttö itki paljon. Suru tuli massiivisena, yllättäin. Ilman varoitusta. Joulu menetti merkityksensä joksikin aikaa. Meni aikaa, että asioita pystyi käsittelemään. Tyttö ymmärsi, että asioilla on merkityksensä. Tähtipäinen tamma jätti jälkeensä muistoja, hetkiä, iloja ja surua. Suuri persoona, ihka oikea suomenhevonen. Ehkä kohtalo tosiaan puuttui peliin. Sinä syksynä se nimittäin vei tytön ensimmäisen hevosen ja tähtipäisen tamman lisäksi myös kolmannen rakkaan hevosen äkillisesti pois. Sinä syksynä tyttö oli nähnyt sattumalta myös yhden suomenhevosen myynti-ilmoituksen. Se oli musta orivarsa, jolla oli kolme sukkaa ja päässä leveä läsi.

Silloin se orivarsa oli kuitenkin jo löytänyt kodin muualta. Tyttö salaa haaveili siitä. Sattumalta uusi myynti-ilmoitus osui silmiin tähtipäisen tamman kuoleman jälkeen uudelleen uudenvuoden tienoilla. Vuosi vaihtui ja kuukautta myöhemmin tyttö oli jälleen hevosenomistaja: Salama oli jälleen iskenyt, mutta tällä kertaa varsin ihastuttavin seurauksin. Se salamanisku oli tullut jäädäkseen.

Ja loppu onkin sitten historiaa. Tuo kolmen vuoden takainen salamanisku aloitti koko elämänmittaisen seikkailun, joka on ollut tytön elämän antoisinta aikaa. Näin jouluna tyttö syventyy muistelemaan menneitä ja kiittämään syvästi ja nöyrästi tähtipäistä tammaa siitä, että se oli totta hetken. Kiitos sen, läsipäisen mustan lämmin henkäys tytön poskella on nyt totta. Toivottavasti vielä pitkään.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hevosenomistajan neuroosit

23.12.2014 neljä kierrosta kentällä käyntiä. Ihan huippua.
Tunnistatko itsesi?

1. Hevoseni on ihan varmasti sairas. Sillä on ihan saletisti ainakin hiekkakertymä, mahahaava, virtsakiviä, selkävika, päävika, anemia, nivelrikko, jännevamma, kinnerpatti, masennus ja mitä vielä. Ei mut helkutti, kolme eläinlääkäriä juuri tutki sen läpi ja kaikki totesivat sen terveeksi. No, mutta kun on vaan sellainen olo.

Duke lähdössä ajelulle 23.12.2014
2. Satula ei sovi. Ei haittaa, vaikka edelleen kolme ammattilaista katsoi sen läpi. Ne vain yrittävät fuskata. Sen on pakko olla satulan vika, kun hevonen huiskii joskus ja jouluna hännällä. On vaan sellainen olo.

3. Hevostani kiusataan. Kaikki kiusaa. Tarhakaveri katsoo sitä liian häijysti. Puheet hevosten luontaisesta käytöksestä eivät uppoa. Hevoseni on pakko pelastaa tai se ahdistuu lopullisesti. Sitten me kaikki saamme vatsahaavan. Se olo ei jätä rauhaan vieläkään.

Johtotähti 23.12.2014
4. Varusteneuroosi. Huovan, pinteleiden, suojien, housujen, loimien, riimujen ja muiden yksityiskohtien on oltava samaa värimaailmaa tai ainakin stemmattava jetsulleen yhteen. Pakkomielteenä kohtalaisen harmiton, mutta toisinaan finanssipuoli kokee kovia tätä potiessaan. Katso kohta 7.

5. Kakkakikkarapakkomielle. Karsinassa ei saa olla yhtäkään pikkukikkaraa. Karsina siivotaan siis millintarkasti ja kuivikkeet asetellaan niin, että Kultimurun on varmasti mukava siellä köllötellä.

Koko jengi 23.12.2014.
6. Järjestelmällisyysnauroosi. Viitaten hieman kohtaan 5, myös hepan varustekaapit pidetään millintarkassa järjestyksessä. Loimet viikataan tarkalleen samalla tavalla, jotta ne näyttävät siisteiltä. Kotona keittiö- tai varastokaapeilla ei ole niin väliä.

7.  Keräilyhulluus. Polle nyt sattuu tarvitsemaan kymmenen loimea, viidet suiset ja kolmekymmentä satulahuopaa. On vaan pakko. Katso kohta 4.

Salama ihmeissään Duken vankkureista.
8. Yleinen tyytymättömyys ja valittaminen. Kun on kesä, toivotaan talvea. Kun on talvi, toivotaan kesää. Kun on syksy, toivotaan lunta. Kun on lunta, maristaan siitä. Kun kaikki on hyvin, ei mikään ole hyvin.

9. Kiire. Aina on kiire. Tai ainakin on sellainen olo. Mitäpä jos joskus ei olisikaan kiire?

10. Panikointi. Hevosenomistajilla on yleisesti ottaen erinomainen kyky panikoida neuroottisesti asiasta kuin asiasta, kuten kaikista edellämainituista. Vika on luonnollisesti muissa, olosuhteissa tai vaikkapa heinässä, missäs muuallakaan. Aiheuttaa hallitsemattomana unettomia öitä ja kapeakatseisuutta. Mutta kun usein on vaan sellainen olo.


Mitä jos annetaan neurooseille joululoma..? ;)
Toisinaan on tosi hienoa unohtaa ne!

HYVÄÄ JOULUA!
T: SD-team

Linkki videoon

Rusettiluistelua


Tännekin tuli lumi, tuli jää, tuli varmaan jopa ihan jäädäkseen.

Lumipyry toi pienenpientä juhlallisuuden tuntua tähän päivään. Siispä poni valjastettiin aatonaaton kunniaksi ajelulle. Vähän niin kuin viime vuonnakin, mutta nyt jätettiin tuo naamiaisosuus väliin.

Lenkki jäi ikävä kyllä tyngäksi, koska metsätie on kiviojan kohdilta poikki. Siitä huolimatta pony painoi ohjalle ja olisi painanut menemään enemmänkin, jos vain kyyditettävä olisi niin sallinut tapahtuvan. Tästä reissusta ei ole sen enempää kerrottavaa, siinä se ponin karvainen pylly pomppi edessä entiseen malliin potkuremmin venyvyyttä ajoittain testaten.


Salamankin kanssa urheiltiin. Ajattelin, että pieni jumppakuuri voisi tehdä terää ja olenkin ohjasajanut sitä nyt jokusen kerran. Jo neljä päivää kestänyt dieetti (kolme heinänkortta vähemmän per päivä) on tehnyt siitä vähän äkäisen. Jokainen suomenhevosen omistaja tietää, millainen on nälkäinen suomenhevonen: Puree edestä ja potkii takaa, jos ruokaa ei tipu. Siihen päälle vielä sairastarhassa kerätty ylimääräinen energia - ai että, on minulla kiva kultakimpale tässä ja nyt. Ettei nyt vaan mitään sattuisi, ajattelin sitä valjastaessa. Ei muutenkaan normaalissa olotilassaan ole mikään luottopolle, vaikka herttainen yrmynaama onkin.

Salamapa yllätti. Ajoin sen uhkarohkeasti pihassa ja ensin paremmalta eli vasemmalta puolelta. Se oli tosi lunki, yllättävää kyllä. Kyllähän se nyt vihreitä ukkeleita etsi pensaiden takaa, mutta pysyi reippaassa käynnissä tai korkeintaan hieman tepsutti possuravissa muutaman metrin. Ajattelin, pitäisikö lopettaa huipulla eli nyt ja heti tähän, mutta päätin silti vaihtaa vielä suuntaa. Oikea kierros on Salamalle kovin vaikea, kuten vammalistastakin voi todeta. Silti sitä pitäisi vähän jumpata ja vetristää, jospa se vähän vahvistuisi samalla.

Poju seistä törrötti siinä ohjiakin vaihtaessa kuin vanha tekijä. Liikkeellelähtö tapahtui tosin omena- ja luumupuiden läpi pujoitellen, mutta muuten matka jatkui varmasti ja vanhan tekijän ottein piharundia kiertäen.

Salama keväällä 2014 Hessillä.
Sitten tuli tilanne X eli ruuna yritti puskea nurmikolle syömään. Tiedän tasan tarkkaan, miten Ruuna Reipas reagoi, jos sitä erehtyy pyytämään pikkasen liian kovasti tilanteeseen nähden. Silti koin pakottavaa tarvetta alitajuisesti näyttää tässä tilanteessa sille raippaa. Salama tietty lähti helkutinmoista rodeota suuntaan Y. Kultaisen 80-luvun ohje oli, että ohjista ei irti päästetä - näin myös tein ja kirjaimellisesti hiihdin sen perässä jokusen metrin crocsit kipinöiden. Ohjasajo-opemme sanoi aina, että jos tulee tällainen tilanne, on hevonen vedettävä itsensä ympärille voltille sisäohjan puolelle. Tässä tapauksessa se olisi ollut oikea ohja. Mutta miksi hetken päästä minun hevoseni pyöri vasemmalle, ohjiin totaalisesti itsensä rusetoiden? Sitä ei voi edes allekirjoittanut tietää.

Se olisi ollut itkupotkuraivarin paikka, jos ja kun rodeo olisi vielä jatkunut. Mutta eipä jatkunut. Ruuna totesi, että jaaha, takkiin tuli ja jäi paikalleen seisomaan, tässä tapauksessa vielä pihan kauimmaiseen nurkkaan, mistä olisi voinut torperoida vielä hyvän matkaa talliin. Mutta siinä se seisoi paikallaan, kunnes neiti Näppärä sai 16 metriä narua selvitettyä.

Ja homma jatkui jälleen ilmaan draamaa talliin asti, mikä oli kovin outoa. Tällainen Salama on kiva. Tykkään. Paljon.

Hessillä keväällä 2014.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Jokaisen ratsun oikeus: Sopiva satula


Ratsuhevosen tärkein väline on usein satula. Sen kanssa kompromissejä on vältettävä ja sopivuutta on arvioitava usein, maltilla ja ilman vaaleanpunaisia laseja.

Lupaatko Sinä, Arvoisa Hevosenomistaja, olla ensi vuonna tarkempi ja huolellisempi satulan suhteen? Tarjoa hepallesi mukava alkuvuosi ja tarkista satulan sopivuus sekä toppaukset, tikkaukset ja muut kuluvat osat. Käytä tarvittaessa ammattilaista tai kokeneempaa apuna.

Erityisesti nuorille ja lihaksettomille hevosille sopiva satula on ehdoton. Kun lihakset ovat kehittyneet, on satulankin löytäminen usein helpompaa.

Muistilista:

Onhan satula ehjä? Runko ei nitise, natise eikä taivu mihinkään suuntaan? Joustorunkoisten kanssa tämä ei tietenkään pidä paikkansa, mutta ehjä perinteinen englantilainen satula ei juurikaan jousta. Vain satulan avaamalla voidaan todeta rungon todellinen tila.

Miten satula asettuu selkään ilman satulahuopaa? Mihin suuntaan vastinhihnat osoittavat? Katso satulaa sivusta, edestä ja takaa. Mahtuuko käsi lavan ja siiven väliin? Puristaako jokin jostain? Jos esimerkiksi etukaari on huomattavan korkealla, voi satula olla liian leveä, kapea tai kaareva. Kuvista asiaa on usein vaikea katsoa, mutta itselleen kannattaa ottaa jokunen kuva muistoksi erilaisista satuloista. Onhan satula oikeassa paikassa? Satuloitko oikeaan kohtaan? Oikea kohta hieman vaihtelee hevosen mukaan, mutta usein satula sopii niin sanotusti vain yhteen kohtaan. Lapojen päälle satulointia tulee välttää, tosin este- ja yleissatuloiden kanssa tämä ei ihan toteudu satuloiden mallin vuoksi. Siipi siis voi kaareutua hieman lavan päälle, mutta etukaari tulisi saada asetettua lavan taakse.
Takatoppausten tulisi asettua selkään kauniisti niin, etteivät ne aiheuta pistemäistä kuormitusta mihinkään. Joissain malleissa takatoppaukset voivat jäädä hieman ilmaan takaa, varsinkin jos hevonen on hieman takakorkea tai kaarevaselkäinen.

Tarkista säkä- sekä selkärangantila. Jälkimmäisen tulisi olla hieman leveämpi kuin hevosen selkäranka itsessään on. Muuttuuko satulan asento selässä, kun vyö kiinnitetään? Kokeile myös ratsastajan kanssa. Korkeussuunnassa säkätila on helppo katsoa, mutta muista tarkistaa sen sopivuus myös sivusuunnassa!

Painopiste on tässä satulassa liian takana.
Mihin ratsastajan painopiste asettuu? Katso satulaa sivusta ja ajattele pieni pallo istuimeen. Mihin se vierii? Painopisteen olisi hyvä olla mahdollisimman edessä, jotta ristiselkään ei tule liikaa painetta.
Satulan pituus ei saisi ylittää viimeisiä kylkiluita. Liian pitkä satula aiheuttaa (risti)selkäongelmia.

Millaiset toppaukset ovat? Villaa, lateksia, ilmaa, memoryfoamia vai jotain muuta vastaavaa? Selvitä tämä ennen sovitusrumbaa, koska jokainen materiaali käyttäytyy hieman eri tavoin. Villatopattu satula tulee tarkistaa huolellisesti: Ovatko fyllit jakautuneet tasaisesti joka puolelle, missään ei saisi olla koloja tai kovempia kohtia. Jos näitä löytyy, vie satula topattavaksi.

Sopiiko satulavyö? Jakautuuhan vyön paine tasaisesti ihoa vasten? Tarvitseeko satula S-vyön vai sopiiko hevoselle tavallinen suora vyö? Usein ajatellaan, että leveä vyö on hevoselle kuin hevoselle mukavampi. Tämä on täysin hevoskohtaista ja hevosen anatomia määrää sen, millainen vyö sopii itse kullekin.

Millaisia satulahuopia käytät? Sopiva satula ei kaipaa alleen geelejä, lampaankarvaa tai paksuja huopia muutenkaan. Joskus toki on turvauduttava kompromisseihin, mutta niiden on oltava tarkoin harkittuja ja tiedostettuja. 

Salaman satula ei ehkä näytä priimalta näin, mutta todellisuudessa istuu kuin hansikas.
Tarkista koko setti vielä liikkeessä kaikissa askellajeissa, ratsastaja selässä. Satulalle on sinänsä toissijaista näyttää hyvältä silloin, kun polle seisoo paikallaan. Liikkeessä arviointi on huomattavasti tärkeämpää.

Mites ne hikijäljet sitten? Niitä voi katsoa, mutta niihin ei ihan absoluuttisesti kannata uskoa. Toinen hevonen reagoi paineeseen hikoilemalla juuri siitä kohtaa ja toinen olemalla hikoilematta.  

Ja jotta koko homma ei olisi liian helppoa, tarkista vielä se, että satula sopii myös ratsastajalle. Yhtä tärkeää on, että myös ratsastaja pystyy istumaan satulassa oikein. Joskus se onkin haastavaa, kun alla on hankalan mallinen hevonen, mutta esimerkiksi ratsastajalle liian pienellä satulalla aiheutetaan pitkässä juoksussa enemmän haittaa kuin hyötyä. 


Satulan sovituksessa pätee tuttu slogan: Jos epäilet jonkin olevan pielessä, jokin luultavasti on pielessä.
Siispä omaan vaistoon ja hevosen reaktioihin kannattaa uskoa. 

Juttu kirjoitettu ft Heli Hyytiäisen luennon (23.8.2014) muistiinpanojen pohjalta. 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Blogikisa: Lahja sulle, lahja mulle


Me olemme olleet ilmeisesti aika kiltisti ja oltu vähän onnekkaitakin näin joulun alla. Ai miksi?

Salama sai viime viikolla yllätyspaketin Back On Trackilta. Sieltä löytyi uudet kuoret sen tallisuojiin. Ekoille kun kävi vähän niin, ettei edes Singer pelastanut niitä.

Duke voitti blogiarvonnasta kivat kärrynpyöräkuolaimet. Ponipoika tuskin malttaa odottaa, että pääsee testaamaan niitä.

Tarulandian tontut lähettivät valtavan leipälähetyksen. Nyt poikien kelpaa katsella, kun tallihiiret pitävät bileitä öisin rajattoman leipätarjoilun parissa. Pojat kun karppaavat nyt vähäsen.

Lisäksi meidän blogi pääsi seikkailemaan hauskaan joulukalenteriin. Iloinen yllätys!

Koska jaettu ilo on paras ilo, sen kunniaksi pistetään perinteinen blogikisa pystyyn:


Palkintona on 20€ lahjakortti Hööksiin.

Säännöt ovat seuraavat:
- Linkitä alle mielestäsi tämän blogin paras postaus tai postaukset kautta aikojen, mielellään perustelujen kera.
- Kerro myös nimesi tai nimimerkkisi sekä toimiva sähköpostiosoitteesi.

Osallistumisaikaa on 21.12.2014-15.1.2015.

Tsemppiä arvontaan!