Sano kaurakeksi

Koska kaikki viikonlopun ihana lumi suli yhdessä yössä pois (nyt tuntuukin taas ihan "oikealta", kun on pimeää ja märkää ja vähän jäistäkin!), pitää fiilistellä niiden muutaman ensilumikuvan kanssa - tässä vielä yksi painikuva viime perjantailta, jossa Äly ja Väläys, Majakka ja Perävaunu eli hymypojat ihan itse poseeraavat leikin tiimellyksessä:

"Katsopa tuonne kameraan ja hymyile näin."

Olkipellettikokemuksia

Tein jälleen pientä taustatutkimusta kuivikkeista. Uutisissa on viime aikoina kerrottu turpeen loppuvan tulevana talvena kesken ihan totaalisesti ja on meidän pikkutallillistenkin aika varautua pahimpaan. Viime keväänä kokeiltiin ihan uteliaisuudesta kuivikkeena puupellettiä sen helpon saatavuuden takia, mutta kokeilu päättyi aika lyhyeen. Syynä siihen silloin oli se, että puupelletti osoittautui niin kovaksi, ettei se helposti möyhentynyt pehmeäksi puruksi. Yksi syy oli myös sen imukyky, odotin siltä ehkä enemmän. Plussia ehdottomasti miellyttävä tuoksu ja valoisuus sekä kompakti pussikoko, joka on perustamisvaiheen jälkeen todella kätevä. Mikä vain oikeastaan voittaa Vapon paaliturpeet, joista ei tavan tallaaja (esim. minä) saa kunnon otetta. Talvella tosin niillä on kiva laskea tallin lumista mäkeä alas...

Mutta, takaisin vaihtoehtoon B. Olisi kiva kokeilla olkipellettiä ulkotallissa ja ehkä myöhemmin myös karsinoissa. Luottoputiikkimme Agrimarket myy ainakin Biolkea, joka vaikuttaa ihan hyvältä ja turvallista vaihtoehdolta sekä tällä hetkellä lähes ainoalta, mitä tältä seudulta saa. Mistä te olette tilanneet olkipelletit ja mihin hintaan? Entä rahdin osuus? Myös kaikenlaisia käyttökokemuksia olisi kiva kuulla!

Sitten vielä loppuinfona, että nyt on tasan kaksi viikkoa siitä kun Salkku ruunattiin. Sen turvotus on ollut melkoista, mutta maanantaina turvotus laski kuin silmissä. Nyt sen "pallit" ovat sulaneet puoliksi pois, vain toisella puolella on vielä ihan vähän turvotusta. Toivotaan siis parasta, ell:n ohjeessa olikin, että mikäli turvotus ei 14 vrk jälkeen ala vähenemään, tulee ottaa uudelleen yhteyttä. Siispä, ihmetellään nyt vielä hetki sitten. Varsa on yhä hyvinkin pirteä ja toimelias. (vähän liiankin - nyt odotellaan enää niitä ruunauksen vaikutuksia... ;)

Duken näkökulma: Pienen oripojan elämää (osa 2)

Tsau kaikki lukijat!

Emäntä ojensi näppäimistön jälleen minulle, koska olen koko kesän hinkunut kirjoitusvuoroa ja tänään vihdoinkin sellainen minulle suotiin. Viimeksi jaoin ajatuksiani keväällä, kun olin tehnyt jo lähtemättömän vaikutuksen uuden kotini väkeen hurmaavalla persoonallani. Sittemmin olen hieman testaillut rajojani, miten ääretöntä rakkaus voikaan olla. (toim. huom. kaikki hyvin valtakunnassa silti!)

Kesälomaa vietettiin Salkun ja yhden toisen Duken kanssa tossa ihan lähellä, jossa peltoa riitti enemmän kuin oltaisiin jaksettu syödä. Otin kesälomasta kaiken ilon irti syömällä, ottamalla aurinkoa ja mikä parasta, kiusaamalla isompiani koko sieluni kyllyydestä. Ymmärsin kesällä, että olen sittenkin ainakin korkeussuunnassa pienempi kuin ystäväni, mutta se ei haitannut ollenkaan - mahduinhan heidän mahojen ja häntien alle, koskaan ei aurinko paistanut silmiin eivätkä ötökät päässeet kiusaamaan. Se taisi harmittaa ainakin Salamaa sen verran, että se päätti järsiä mun upean harjani ihan tyngäksi. Moni on kysellyt, että onko mulla joku ihmeen kesäihottuma ja emäntäni on joutunut päivittelemään tyhmän kaverini tekosia jo useammalle. Kasvava luonnonvara, mutta ainakin omistajaani harmittaa, koska ei kuulemma voitu sen takia käydä juurikaan ihmisten ilmoilla. Jostain ihmeen näyttelyistä se haaveili meinaan. Eipä sillä, kerran me käytiin tossa syksyllä jossain näyttelyissä, mut siellä oli vähän kurjaa, koska satoi ja mua vähän jännitti tepsutella siellä muutenkin, kun Salamakin oli mukana. Niistä meiningeistä emäntä on kertonut täällä blogissa jo aikaisemmin.

Me tultiin Salaman kanssa kotiin syyskuun ekana päivänä. Se oli perjantai-ilta ja päästiin me sentään heti kotonakin ruoholaitsalle, meinaan ehdittiin jo Salkun kanssa pelästyä, että joudutaanko me heti loppuiäksemme hiekkatarhaan vangeiksi. Mulla oli koko illan vähän jännä kutina ahterissa, kun iso-Duke hävisi jonnekin. Tosta meidän ohi se käveli omien ihmistensä kanssa eikä sitä sen koomin olla nähty. Omistajani höpötti meille jostain täysihoitotallista, mut meillä ei ole kokemusta sellaisesta, joten asiaa ei sen enempää sitten funtsittu. Tuli seuraava aamu ja päästiin taas pikkulaitsalle. Emäntä lähti töihin ja mä pääsin toteuttamaan kaikessa rauhassa suunnitelmaani, jota olin punonut koko edellisillan. Päätin poistua paikalta katsomaan takaisin laitsalle, että onko iso-D siellä. Jyräsin lauta-aidan ja kahden sähkölangan läpi ja kipitin kiltisti maantien reunaa, olihan reitti jo mulle tuttu. Pääsin 400m päähän iso-D:n perheen kotiportille, kunnes joku ihan vieras mies nappasi musta kiinni. Rimpuilin siinä vapauteni puolesta sen verran, että jouduin puremaan sitä ukkelia vähän käteen. Mitäs tuli mun reitille... Sittemmin mut motitettiin iso-D:n pihaan ja loppu onkin historiaa. Seuraavaksi löysin itseni kotoa karsinasta, jossa jouduin viettämään loppupäivän. Kirosin ja laskin turvepaakkuja ja murjotin. En ees hörissyt emännälle, joka tuli kotiin tietty vasta joskus sadan vuoden päästä, tai ainakin siltä se tuntui silloin.

Emäntä viritteli sitten sähkölangat uusiksi ja korjasi aidat. Vähän säälisin sitä, koska sinä iltana satoi vettä kaatamalla ja se joutui koko illan virittelemään sähkölankoja, mutta oma valinta. Mitäs haluaa pitää meitä Auswitzin kaltaisissa oloissa. Mun mielestä olisi paljon kivempaa kirmailla missä mua itseäni huvittaa, mutta minkäs teet. Jouduin tämän episodin jälkeen pitämään ponnaria otsatukassa ja riimussa roikkui kaiken maailman metallisia helyjä ja rautalankoja. En ole sen koomin uskaltanut mennä aitojen lähelle, en ainakaan silloin jos virta on päällä.

Sittemmin olen tosiaan tyytynyt kohtalooni ja keksinyt muuta kivaa oheistoimintaa. Koko pienen uhmaikäni olen teroittanut hampaitani kaikkeen liikkuvaan. Emännän takapuoli on mun suosikkikohde, koska se on iso ja täten siihen on talutuslenkeillä helppo osua. Se ei jostain syystä tykkää siitä, en vaan ymmärrä miksi. Mä osoitan vaan rakkauttani sille, samoin kuin se kovin yrittää osoittaa mulle. Toinen mun ehdoton lempparijuttu on syöminen. Kaikki kelpaa ja vähän enemmänkin. Olen muotoillut jo kumisen ruokasaavini ihan uusiksi. Emäntä vihjaili, että joulupukki saattaisi tuoda uuden. Kolmas mun suosikkijuttu on kahvakuulailu mun lilan kumipallon kanssa. Siinä olen ehdottomasti tämän kulmakunnan paras poni.

Syömisestä tulikin mieleeni, että emäntä sanoi hienovaraisesti mun lihonneen nyt vähän liikaa. Katsoisi vaan omaa vyötärööän! Siitä sisuuntuneena se iski meidän heinät sellaiseen tiheäsilmäiseen verkkoon, josta niitä on muka vaikeampi syödä. Mulla on onneksi niin pieni suu, että mokoma kapistus on vain pieni hidaste. Harmittaa silti se, koska mun mielestä niitä heiniä on kiva ensin tutkia ja etsiä sieltä alta parhaat palat, jonka jälkeen voi taas kerjätä nappisilmät kirkkaina lisää safkaa. Emännän mielestä on tylsää kantaa sitä "kerran käytettyä" heinää kottikärrykaupalla lantalaan. Pyh, saapahan sekin kuntoilua siinä sitten.

On toi emäntä silti kivakin, vaikka se välillä keksii pieniä jekkuja meille. Yksi kiva juttu on päivittäinen harjaussessio. Sillä on kokonainen kassillinen kaikkia kivoja juttuja, millä se rapsuttaa meitä ja kiillottaa meitsinkin jouhia. Oon jo oppinut muuten, että kun kavioita putsataan, niin osaan jo nostaa seuraavan jalan valmiiksi. Rakastan myös rapsutuksia, mulla meinaa ylähuuli aina krampata, hih.

Tuossa yhtenä kauniina syyspäivänä sain hienot valjaat ylleni. Emäntä on kyllä höpöttänyt niistä ja jostain valjakkoponijutuista, mutta mulle valkeni vasta nyt, että mitä ne jutut meinaavat. Ihan alkuun vähän kauhistutti, kun se kiinnitti muhun kaikenlaisia remmejä ympäri kroppaa, mutta sitten kun lähdettiin liikkeelle, niin unohdin ne kokonaan. Emäntä vei mut lenkille niiden kanssa ja jossain vaiheessa se jäi kokonaan taka-alalle ja ohjaili sellaisilla pitkillä naruilla mua. Minä reippaana ponina tein mitä käskettiin ja vastaanotin hymyillen kehut. Emäntä sanoi, että joskus ensi vuonna voidaan jo koittaa kärryjä perään. Olen niistä nyt vähän ihmeissäni, koska en tiedä mitä se oikein tarkoittaa.

Tällä viikolla tuli lunta taas. En muistanutkaan, miten kivaa se voi olla, kun voi kastaa nenän lumihankeen ja kyntää tällä tavoin pitkin tarhaa. Täytyykin mennä jatkamaan, palaillaan taas joskus!

Yhteislenkillä talviajassa

Tulipa tarpeeseen tuo extratunti vuorokauteen. Oli ihanaa nukkua omaa flunssaa pois tunnin pidempään. :) Pitkästä aikaa päästiin myös poikien kanssa yhteislenkille! Viime kerrasta onkin jo muutama viikko aikaa ja välissä on ollut mm. Salkun ruunaus ja sen extempore kehittelemä autopelko, joka tuntui olevan ihan tuulesta temmattua säikkyilyä yksin ollessa eli jonkin sortin kokeilua, kuten nuoreen ikään omalla tavallaan kuuluu. Lisäksi se ehti kyllästyä ihan totaalisesti edellisviikon kävelyttämiseen, koska se omaa harvinaisen huonon keskittymiskyvyn. No, uskoakseni aika parantaa tässä kohtaa haavoja melko tehokkaasti.

Ihana serkkuni Katja otti "villin" mustan orhimme Duken narun päähän ja minä tepsuttelin Salkun rinnalla. Autoista Salkku ei sanonut nyt yhtään mitään, eli henkisestä tuesta oli paljon hyötyä. Lisäksi se oli koko "pitkän" 2,5km lenkin ajan tosi lunki ja rento, vasta ihan lopussa tuli väsy ja se alkoi selvästi haastamaan leikkiä. Pääsipä se kerran näykkäisemään minua peukaloon ja saldona tästä hieno haava + mustelma. Mutta oli mukavaa, kaunis ilma ja kaikkea. :) Salkku saa silti pysyä vielä kotipihassa ja lenkkejä tien yli tehdään harkitusti tyyliin sunnuntaiaamuisin, jolloin liikennettä on todella vähän.

Tässä vielä loppuun harvinaisen edustava yhteiskuva minusta ja pojista:

Moni on varmaan kade tosta piposta, hih... :D

Huomaako kukaan, miten mukavan vararenkaan Duke on kerännyt vyötärölleen..? Ei sikäli varmaan yhtään huono idea se slow feeding-heinäverkko, tosin ponipoika on melkoisen reipas nyhtäämään heinää sieltäkin. Pientä liikutuksen lisäystä (= metsälenkkejä, agilityjuttuja, ohjasajoa) on suunnitteilla sille, valitettavasti. :D

Pirtsakka pakkasaamu

Heti alkuun tiukka yhteenveto: Tänään päivitellään säätä, ihanaa talviaamua, slow feeding-heinäverkkoja ja Salaman jalkoväliä.

Aamulla klo 6 pakkasta oli yli -10°C! Jessus, vielä edellispäivänä oli huomattavasti lämpimämpää... Heitin hevoset aamuvarhain ulos ja kaivauduin takaisin kolmen peiton alle nukkumaan. Muutamaa tuntia myöhemmin oli pakko kuitenkin herätä ja napata kamera mukaan, kun oli niin kaunis aurinkoinen aamu. :)

Ensimmäistä kertaa talvitakit yllä. Miten niin Salama taas kasvanut, justhan tuokin loimi oli ihan sopiva...

Salkku päivystää, kuten yleensäkin.

Ja Dyykkari syö.

Murunen <3

Ihana aurinko.

Talvinen aamuryyppy.

Kyllästyin myös totaalisesti eilen siihen, kun vaivalla ulos kärräämäni heinät levitetään aina pitkin ja poikin mökkiä ja heinää menee hukkaan ihan älyttömästi. Syyllinen tähänkin on jo selvillä: Pieni musta poni. Salaman viettäessä koppilepoaan viikon verran ulkotallissa, ei heinää ollut korttakaan muualla kuin heinäkaukalossa tai sen välittömässä yhteydessä, vaikka luulisi, että se nirsompana tyyppinä valikoisi kortensa tarkoin. Nyt kun Musta Lihapullakin pääsee apajille, on heinät levitetty aina portille asti ja niiden päälle on pissitty ja kakittu. Sillä on mukavaa tapa ensin kaivaa koko kasa ympäri, sen jälkeen levittää ja vielä sen jälkeen raahata korsia pitkin ja poikin tarhaa.

Ratkaisu tähän on "tietenkin" vanha tuttu juttu eli slow feeding-heinäverkko. Viime syksynä pohdin samoja asioita aikuisten hevosten parissa ja silloin ratkaisu oli vähän erilainen, siitä voi lukea lisää täältä. Nyt käytin hyväkseni jo olemassa olevia jutskia eli metallista heinähäkkiä ja pienempiä heinäverkkoja, joissa on silmäkoko n. 5cm x 5cm. Tämä siksi, että varsat eivät välttämättä vielä oikein jaksa keskittyä pienisilmäisen verkon kanssa ruokailuun, joten aloitetaan nyt ainakin sitten näin ja katsotaan, miten näiden kanssa sujuu. Pääasia on kuitenkin vain estää heinän levittäminen, ruokaa kun ne saavat syödä tällä hetkellä niin paljon kuin vain jaksavat.

Asensin heinäverkon metalliseen heinähäkkiin pohjasta kiinni pikalukolla niin, että verkko pysyy lattialla paikoillaan ja on kiinni siis pohjarenkaasta sekä "kannesta". Heinähäkki suojaa taasen siltä, ettei kaviota saa heinäverkkoon kiinni, ainakaan kovin helposti. Näin syöntiasento on luonnollisempi ja mielestäni myös turvallisempi. Riimuja en yleensä pidä tarhaillessa kuin poikkeustilanteissa ja kenkiähän näillä ei vielä ole.

Tässä tämän aamun heinät puoliksi syötynä.
Verkkoa ei juuri näy, mutta heinät ovat kiltisti pysyneet siellä missä pitääkin. :)

Tällainen 10kg verkko siis käytössä. 

Sitten Salaman jalkoväli. Se jaksaa huolestuttaa minua, vaikka kaikki sanovat kaiken olevan normaalia. Jos turvotus ei ala laskemaan ensi viikon aikana, niin otan yhteyttä eläinlääkäriin. Mieluummin sitten turhaan... Ainut vain, että traikun talvirenkaat ovat teillä tietämättömillä, kun tehtiin kesällä vähän autokauppoja ja saattaapi olla, että minun traikun talvirenkaat ovat ajautuneet vahingossa Ilomantsin perämetsiin isin varastoon... Tutkinta on kuitenkin käynnissä. :D

Lämpöä ruunalla oli tänään aamupäivällä 36,7°C, yhä se syö ja juo hyvin ja leikkii kaverin kanssa tarkkojen rutiinien mukaan. Kaikki vaikuttaa siis muuten olevan ihan okei, mutta tuo turvotus...

(Klikkaa kuva suuremmaksi)

Ensilumen riemua

Salama ja Duke pääsivät takaisin samaan tarhaan pari päivää sitten ja paluu yhteen sujui ilman mitään suurempia draamoja. Ensin syötiin, juotiin ja sitten ralliteltiin loppuilta. Salama voi ihan hyvin, jalkoväli on yhä turvoksissa, mutta onhan ruunauksesta vasta 11 päivää, joten vielä aihetta murheeseen ei ole.

Illalla satoi tänne lounaaseenkin ensilumi! Se tulikin tänä vuonna aikaisin, viime vuonna lunta sateli vasta tammikuun alussa kunnolla tai vastaavasti kuin nyt. Tänään aamulla sitten ihmeteltiin päivänvalossa tätä "ihmettä", oli se lystikästä. :) Kuvat kertonevatkin lopun - nauttikaa vielä ihanista valkoisista maisemista (ja niistä mustista epätarkoista möykyistä niiden keskellä), alkuviikosta sataa vettä taas!

Salama päivystysvuorossa aamulla.

Tämäkin on jännä lelu taas, kun se on lumella kuorrutettu.

Salaman(vara)perusilme, käytössä epämääräisissä tilanteissa, mm. silloin kun omistajansa heittelee keppejä/lumipalloja/muita esineitä kamera kädessä saadakseen edustavia (?) kuvia.

Duke ja sivupersoonansa taustalla.

Leikitäänkö?

Lumikolaleikki.

Duke uteliaana: Kyllä, ihan kuin sieltä Salkun jalkoväistä puuttuisi jotain...

Postikorttiponiini.

Ralli jatkuu! Jotenkin huvitti, kun Salamalle tuli Suur-Hollola-ajon maksulaput - juu, me jätetään ne suosiolla muille, ne voittorahat siis. ;)

Hippaa.

Kylkihyökkäys ;)

...ja vastaus siihen.

Ulkotalli nykykuosissaan. Joku pahus on raaputellut ahteriaan heti...

Trampoliinivarsa

Huh, tänään on kuudes päivä ruunauksesta. Tunnolllisesti on kävelty joka päivä. Mutta ei enää.

Salama pääsi eilen illalla pikkutarhaan, joka käsittää ulkomökin lisäksi n. 5 x 10m alueen. Ajattelin, että se nyt vähän piristää sitä, kun tyyppi on ollut vähän masentunut koppihoidon myötä. Ja totta tosiaan, ulkoilmalla ja jaloittelutarhalla oli kiva vaikutus.

Tänään kotiin tullessani totesin ensin, että oho, onpas sen jalkoväli vähän turvoksissa. Turvotus on ikään kuin laskenut alas ja näyttää siksi aika rivolta. Toisin sanoen, ihan kuin sillä olisi munat ja aika paksu tuppi niiden edessä. Ajattelin sitten, että mennäänpä kävelemään, jotta turvotus laskee. Pirtsakka syksyinen lähes pakkasasteille laskenut lämpötila ja viikon karsinassa seissyt varsa: Ei niin mieluisa talutettava. Tyyppi pomppi vieressä milloin missäkin, ihan kuin hallitsematon räsynukke trampoliinilla. Ei ollut kuuliaisesta ja nöyrästä ruunasta nyt tietoakaan, ollaan nimittäin tehty tässä kävelylenkkien ohessa melko paljon väistämisharjoituksia ja tyyppi on toiminut tosi hienosti. Sen sijaan levadet, capriolet, etujalan ojennukset, sahapukkirodeot ja muut keulimiset onnistuivat "paremmin" kuin koskaan.

Lykkäsin köyryselän isoon tarhaan ja toivoin parasta. Pari kertaa se rodeoi, mutta jämähti sitten syömään. Hetken päästä käytiin uudelleen kävelyllä kentällä ja nyt kaikki sujui hyvin. Illan aikana se on välillä käynyt loikkimassa jossain, mutta voi silti hyvin. Pelästyin mokomaa turvottelua, mutta ilmeisesti se on ihan normaalia. Lämpöä sillä ei ollut (37,5°C), sain senkin ihme ja kumma mitattua. Stressihiiri yrittää ottaa nyt ihan lunkisti vaan ja seurailee aktiivisesti tilannetta ilman hysteriaa...

Painimaan Salkku ja Duke pääsevät varmaan sitten loppuviikosta. Elleivät murtaudu aitojen läpi jo ennen sitä...

Viides kävelypäivä jo

Onpas viikko mennyt vauhdilla! Salama on kävellyt enemmän tai vähemmän kuuliaisena narun päässä nyt kolme kertaa päivässä, 15-20 min kerrallaan. Se on ihan maksimimäärä, mitä Pojun kanssa kestää tepsutella per kerta, koska jo 5 min jälkeen Salkun nahkapuku alkaa kiristämään turhan paljon ja se aloittaa leikin haastamisen minun kanssa. Mulla onkin jo hieno "kipsivalu" (= paljon mustelmia) vasemmassa reidessä, kun tyyppi on upottanut hampaansa siihen jo useamman kerran... Olen yrittänyt keksiä sille narun päähän vähän vaihteluakin, mutta pääsääntöisesti on ollut pakko toteuttaa kävelyjutut pihalla tai kentällä, joten välillä ideat ovat vähän vähissä, autojen sekaan kun emme nyt lähde toistaiseksi. Niitä ihmetellään sitten paremmalla ajalla ja terveydellä, mielellään myös valoisaan aikaan.

Ihan vähän pojat ovat saanneet purkaa paineitaan nyppimällä toisiaan väliseinän yli.

Olisin pistänyt Salkun jo nyt viikonloppuna minitarhaan, mutta kaavailemani kohta ulkotallin kyljessä on niin kurainen, etten ota mitään turhia riskejä nyt, etteivät haavat vain tulehtuisi. Maanantaina tai tiistaina ukkeli pääsee yksin tarhaan (ellei sitten koko tarha muutu jokisuistoksi) ja virittelen poikien väliin jonkinlaisen väliaidan. Jalkojen väli turvottelee välillä ja on vähän kipeä, mutta kävelyn jälkeen turvotus on aina laskenut hieman. Tätäkin on kätevää seurata valokuvin, tosin niitä kuvia en sentään jaa täällä, ainakaan tällä kertaa. ;)

Duke von Puke on ottanut lunkisti. Edellispäivänä nappasin sen liinan päähän ja pikkuorilla meinasi kärsä venyä yli äyräidensä, sen verran innoissaan se oli, kun pääsi "kunnolla" käsiteltäväksi päivittäisen harjailusession lisäksi siis. Tyyppi sai purkaa paineitaan liinan päässä ja totta tosiaan, se oli kuin lentävä karvainen lihapulla, joka pomppi ympärilläni sinkoillen milloin mihinkin, kiltisti totellen kuitenkin. Hauska otus!

Ilmeisesti hieno otsalamppuviritykseni, joka ei oikein toiminut mutta herätti pientä hilpeyttä kotikulmilla, sai osakseen sen verran säälipisteitä rakkaalta mieheltäni, että tämäpä asensi kolme valoa ulkotalliin. Jipii, nyt näkee siivota sen, oli sitten aamu tai ilta tai mikä vain talviaika ja hepoillakin on aina "syöntivalo" mökissä. :)

Kotisairaalan kuulumisia

Martzun kotisairaalassa on kahtena viime päivänä nyt kävelty paljon, koeteltu vähän jokaisen hermoja ja yritettyä pysyä neljän seinän sisällä. Perussettiä siis, mutta mikä tärkeintä, pienen potilaan eli Salaman vointi on ollut ihan hyvä. Pikkasen se on tänään ekaa kertaa kipeä, mutta toisaalta se on vamaan ihan hyvä asia: Se ei näin ehkä jaksa riekkua niin paljon, kuin ehkä haluaisi. Eilen sainkin siltä muuten ekaa kertaa ikinä etukaviosta taluttaessa, kun Pojulla oli vähän "hauskaa" ja se näki vihreitä miehiä ojassa ja niitä oli pakko keulia. Noh, se meni vielä leikkauksen jälkeisten fiilisten piikkiin (kipukohtaus?) ja sen jälkeen oripoika ruuna on ollut oikeinkin kiltti ja kohtelias.

Tänään hain sille Agrimarketista vähän lahjoja, kuten reippaiden potilaiden kuuluukin saada: Magic Brushit rapsutteluun ja harjailuun ja omenan makuisen Likit-kiven. Tai no, se ei ollut samaa merkkiä kuin meidän teline, mutta Salkun reippaalla avustuksella saatiin isompi "kivi" mahtumaan vanhaan ja varsa pääsi herkuttelemaan sen kanssa. Magic Brushinkin tuli testattua - enää en taida muita harjota tarvitakaan! Tosin aiemminkin olen käyttänyt oikeastaan vain piikkisukaa ja tavallista puolikovaa harjaa, mutta tuo muovinen harja korvaa ne molemmat. Hauska keksintö, joka eksyi meille luonnollisesti pinkki-lilana. Niitä saa nyt Agrimarketista HIHS:in ajan kympillä.

Vaihteeksi tänään muuten sataa. Johan tuossa eilen olikin jo päivä, ettei satanut kuin pari pisaraa. Meilläkin alkaa jo tarhassa portin edusta kastumaan, mutta jospa siihen ensi kesänä ajaisi pienen kuorman hiekkaa lisää, luulisi helpottavan. Jossain olikin, että kentän ja tarhan pohjat olisi hyvä "täyttää" 3-4 vuoden välein, meillä tuleekin hiekkalaatikolle ensi kesänä kolme vuotta plakkariin. :)

Näin muuten pukeutuu meidän ori sadesäällä - erottuupa paremmin tuolta harmaasta säästä:

Muistakaahan myös meidän viimeisin blogikisa! Siellä on palkintona myös pirtsakkaa pinkkiä! :)

Ruuna tuli kotiin

Kahden viikon stressi, panikoiminen, hysterisointi ja päivittäinen paini oripojan kanssa kulminoituivat eiliseen reissuun, kun vietiin Salkku Annin kanssa Anivetiin odottamaan tämänpäiväistä ruunausoperaatiota. Tänään sitten haettiin ruuna kotiin!

Minä ja Salama 16.10. lähdössä kotiin <3

Kaikki oli mennyt ihan hyvin. Salama oli ilmeisesti ollut pirteä ja vilkas oma itsensä, mikä yllätys. :D Heräämössä tyyppi oli saanut oikeaan silmäkulmaan hienon vekin, mutta muuten ruoka ja juoma olivat maistuneet ennen ja jälkeen hyvin. Siellä hän hörisi reippaasti meille kun tultiin Pojua hakemaan. :) Traikkuun se käveli suoraan ja matkusti tosi hienosti.

Hoito-ohjeeksi saatiin viikko koppihoitoa ja kävelyä narun päässä 2-3 kertaa päivässä. Salama pääsi heti päivystämään ulos tarhakatokseen, jossa se saa nyt pitää leiriä viikon ajan katsellen pihan tapahtumia. Jos kaikki on mennyt toivotusti, pääsee se viikon päästä tarhaamaan normaalisti. Tikit sulavat itsekseen pois ja totta tosiaan, melkoinen "pala" sieltä jalkovälistä olikin hävinnyt!

Iltapäivällä käytiin jo ekalla kävelylläkin. Huomaa, että Pojulla on yhä vahva lääkitys päällä. :D Pikkasen se käveli hilpeästi kiemurrellen ja hörisee lähes kaikelle. Hyvät dopingit siis.

Duke oli yön aikana ihan okei, nukkui, söi, joi ja kakki normaalisti. Sitä on kummasti ruvennut arvostamaan itsestäänselviltä tuntuvia asioita... Se oli aamulla hetken tarhassa, mutta joutui talliin työpäiväni ajaksi. Siitä se ei oikein tykännyt, tyyppi oli antanut vesiämpärilleen kyytiä, sotkenut heinät pitkin poikin ja mikä hauskinta, se oli kakkinut myös väärään nurkkaan! Maailman tarkin ja pedantein otus osoitti selvästi mieltään. ;) Hurjana orhina hän kolisteli myös ovea, kun se kuuli minun tulevan kotiin. Hän oli tyytyväinen oma itsensä jälleen, kun pääsi heinäkasan ääreen ulos. Salaman tapaaminen oli kiva juttu myös, tosin Duke veti jonkinlaisen vesimelonin syvälle jonnekin, kun siltä evättiin pääsy mökkiin nyt toistaiseksi. Sen kunniaksi kumisaavia, johon tarjoilin sille heinät, oli pakko riepotella pitkin hiekkatarhaa...

Saa nähdä, kenellä sekoaa pääkoppa ekana tulevan viikon aikana: Luvassa kun on koppilevossa elävän ex-orin hallittua taluttelua (fak!), pienen pirtsakan shettisorin käsittelyä (kun se ei voi upottaa hampaitaan Salaman kintereeseen, niin mihin sitten?!) ja tämän koko sirkuksen tirehtöörinä saan toimia minä - omasta tahdostani jopa.

Oripoika kiikutettu klinikalle

Sinne se nyt jäi, hyvin hämmästyneenä tällaisista kaltereista.

Orhin viimeinen harjaussessio kotona sisälsi mm. pari kiukkuista takakavion iskua sekä lievää hermostuneisuutta, kun auto ja traikku parkkeerattiin tallin eteen. Salkku kuitenkin käveli koppiin suoraan jyvien perässä ja matkusti sievästi reilun 7 km matkan. Perillä orhi pääsi yöksi karsinaan, sai matkaheinät eteensä ja pari vesiastiaa, joiden kanssa piti tietenkin heti vähän läträtä.

Fiilikset ovat yhä haikeat ja kauhistuneet. Odotan kauhulla huomista soittoa klinikalta... En ole uskaltanut tehdä "potilaskarsinaakaan" vielä valmiiksi, eli kuivittaa Salkun karsinaa + ulkokatosta uusiksi, sen verran pelokkaaksi tässä on viime vuoden tapahtumien jälkeen tullut. Olkoon vain "pelkkä" rutiinitoimenpide...

PS. Mitä tekee Duke yksin kotona - kävelee heinäkasalta hissukseen toiselle ja on maailman onnellisin, kun saa ihan yksin syödä kaikki heinät. Ei kilju, ramppaa tai ole hermostunut, pony on oma rauhallinen lunki itsensä. Superponi! <3

Viimeinen viikonloppu orina

Kulunut viikonloppu on ollut Salaman viimeinen viikonloppu oripoikana. Tulevaa operaatiota on kauhisteltu, odotettu ja sen parissa on fiilistelty ehkä turhankin paljon. Nyt vain toivomaan, että kaikki menee hyvin! Allekirjoittanutta ainakin pelottaa ihan tolkuttomasti... Milloin minusta on tullut näin hysteerinen?! Huomenna maanantaina Salkku siis viedään illalla klinikalle ja tiistaina aamulla se leikataan. Voi, tulee noista päivistä pitkiä minulle! Ja varmasti Dukelle, kun se joutuu olemaan ensimmäistä kertaa yksin yötä kotona. Pitäisiköhän nukkua sen vieressä, heh?

Se on muuten jännä juttu, miten pienistä ja sinänsä yksinkertaisista asioista saa liialla ajattelulla hankalia. Muun muassa pohdin sitä, uskallanko laittaa Dukea päiväksi tarhaan, kun Salama on pois. Teoriassa kyllä, mutta syksyinen karkausreissu (jonka syy on yhä mysteeri sähkölankoja kunnioittavalle ponille) on tuoreessa muistissa yhä. Kannattanee siis pelata varman päälle ja pitää poni työpäivän ajan tallissa, se kyllä mahtuu tarvittaessa lenkkeilemään sitten jättikarsinassaan ja ulkoilemaan sitten valvovan silmäni alla valoisan ajan.

Tarhakatos fiksailtiin muuten vihdoin kokonaan valmiiksi! Tai no, ensi keväänä on luvassa vielä maalihommia, mutta kumminkin. Isäntä laittoi siis loput räystäs- ja nurkkalaudat, sähköt ja kynnyksen pellit paikoilleen. Jos siihen laittaisi vielä eristeet ja ulko-oven, niin sehän olisi ihan oikea ulkotalli. Mutta kun ei ole ja hyvä niin. ;) Tänään tuli mökki myös siivottua ja tyhjennettyä alusista kokonaan, kärräsin kahdeksan kotsullista poljettua heinää pois! Pitäisiköhän ihan oikeasti rajoittaa tuota heinän antamista? Tätä jään kuumeisesti pohtimaan, kun  huomenna saapuu myös talven heinät. Aion nimittäin tehdä tutkimusta siitä, onko tilaamani "nuorisoheinä" paremman makuista kuin "harrastehepan" heinä, jota varsat ovat joutuneet olosuhteiden pakosta nyt syksyllä syömään. Toivomuksena täten on, että korsia eksyisi enempi ihan massuun asti, eikä olkikarsinaa muistuttavaksi pehkuvuoreksi mökin lattialle.

Jonoa nakkikioskilla

"Hodari kahdella nakilla, thanks."

Ilon pirstaleet

Arjen pieniä iloja, ilon pisaroita - kuvia tästä ihan tavallisesta, kivasta torstaipäivästä.

Salaman kirjava silmä lähietäisyydeltä - ties kuinka monen kerran.

Joskus onni syntyy ihan pienistä palasista.

Rikottu jumppapallo on vain yksi esimerkki.

Duke, kiharakarvainen noutajaponi, kurkkii naapuriin.

Niin Salkkukin, alahuuli mutrulla oikein.

Projekti "ota ponista hyvä pääkuva" - miksi pony näyttää aina ihan reppanalta?
Oikeasti se on ihan terhakka ja reipas otus! :D

Sitten loppuun ihan btw-juttu, nimittäin meidän hevosten horoskooppikuvaus: Duke on syntynyt 30.4. ja Salama 2.5. eli molemmat ovat härkiä. (jaiks!) Sarjakuvaponi-Polle kertoo viime vuoden Hevoshullukalenterissa kyseisen horoskooppimerkin edustajista seuraavaa:

"Härkä: Olet käytännöllinen ja ahkera ja osaat nauttia pienistäkin asioista. (eikös se tullut jo edellä selväksi?)

Heikkoutesi: Jääräpäisyys (noh, kaikki on suhteellista...)
Yhteispeli sujuu: Rapujen, vaakojen ja kalojen kanssa (kiva, Niko on kalat!)
Yhteispeli takkuaa: Skorpionin ja vesimiesten kanssa (huh, mä olen leijona!)
Henkinen suojelijasi: Hevoshiisi
Onnenrehusi: Porkkanat (oi kyllä - Salaman ruokahalu heräsi ihan uusiin atmosfääreihin kun sille ilmestyi supermysliä, jossa on porkkanahiutaleita mukana, samoin Dukekin kiipeäisi vaikka pakki päällä valotolppaan porkkanan perässä!)
Varo tätä: Maneesin ovenpuoleinen pääty (sitä minäkin pelkäisin)
Pollen henk.kohtainen valmentautumisvinkki: Älä odota liikoja, niin säästyt turhilta pettymyksiltä ja voit yllättyä iloisesti."

Syyspäivä 8.10.2012

Poijjaat saivat eilen matolääkkeen. Salama otti sen (jo tuttuun tapaan) vastaan tarhassa vapaana ilman riimua, nielaisi lähes tulkoon koko tuubin ja minun sormetkin, siinä sitten "kamppaillessa" sain kolmeen sormeen mustelmat ja haavat, kiitos vain... :D 

Lääketuubi sai vähän osumaa siinä ja mäntäkin vähän vääntyi - Duke ei tunnetusti taasen tykkää matolääkkeistä yhtään ja sen kanssa menikin sitten erilaiseksi pystypainiksi. Loppujen lopuksi se sai matolääkkeellä täytettyjä omenoita, koska se pahuksen ruisku meni rikki Salaman hellässä käsittelyssä. Molemmille riitti siis yhdestä ruiskusta, siksi vain yksi käytössä. Tietenkin, jos olisin ollut fiksu, olisin antanut Dukelle siitä ensin, mutta noh, tekevälle sattuu.

Oli muutenkin oikein vinha päivä. Satoi ja paistoi ja sateenkaarikin komeili taivaankannen yllä pitkään illalla, joten oli pakko napata kamera mukaan. Siinä tuttuun tapaan tallihommia tehdessä missä minä olin, oli myös Salama. Se nautti kameran huomiosta niin, etten saanut Dukesta yhtäkään kunnon kuvaa...

Sitten sekalainen seurakunta kuvia eiliseltä:

Meillä on ollut tarhan vieressä pellolla nyt parina iltana peuroja ja Salama on tehnyt niiden kanssa tuttavuutta.
Ilmeisesti seura on tehnyt kaltaisekseen.

Viirupää mökissään.

"Minä tiedän olevani kallis aarre" sanoo Salama.

...ja niinhän se onkin. <3

Illalla leikittiin useasti, tietenkin.

Viikon päästä isompi oripoika on ruuna. Voihan haikeus... (en vielä tiedä, oliko tämä sarkasmia vai mitä, mutta kumminkin)

Blogihaasteita

Myönnän olleeni vähän laiska ja saamaton näiden suhteen, kun jämähdän aina miettimään ja funtsimaan näitä liikaa. Siispä puretaanpa kerralla kaikki neljä blogihaastetta yhdistämällä ne kahdeksi - vitsit, kuinka nerokasta! En haasta nyt ketään, koska olen auttamattomasti vähän myöhässä näiden kanssa nyt.

I love your blog-tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post It-lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post it-lapulla, ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos Jessi!

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa joka antoi haasteen sinulle 
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa (paitsi minäpä listasin kuusi, koska parissa suosikissani on yli 200 lukijaa ja ajattelin kompensoida tätä näin ;)
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Kiitos Taru! 

Kuusi suosikkiblogiani: (lista satunnaisessa järjestyksessä)

• Tarulandia - hyvän ystäväni Tarun tarinoita. Sieltä löytyy muuten yksi Suomen parhaista suomenhevosista!
• Raskaskalusto - vähän isomman kaverin kuulumisia ja varusteshoppailua. 
• Pienten ponien elämää - täällä seikkailee Duken kasvattajan kasvatti Tanya ja me seurataan luonnollisesti vuoden vanhemman typykän elämää tarkasti :)
• Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta - Salaman kanssa samanikäinen tammaneiti Vilma esittäytyy kumppaneineen täällä kera laadukkaiden valokuvien. Silmä tarkkana katsellaan kehityskaarta täälläkin! 
• Rouskutellen - täälläkin vilahtaa välillä 1-vuotias vuonoheppa. Ikätoverit kiinnostavat tällä hetkellä hurjasti :)
• Roope & Torsti - uusin blogilöytöni, jossa seikkailevat tällä hetkellä 2-vuotiaat sh- ja minishettisorit, joiden kanssa touhuamisesta kerrotaan kivalla tyylillä.

---

Sitten kysymyksiä. Näistä kiitos Kirsille & kimoille ja Viiville!

1. Mikä on ratsastettavuudeltaan ihanin hevonen jolla olet ratsastanut, miksi?

Ratsastettavuudeltaan mieleenpainuvimpia ovat olleet Estella ja meidän Hennu. Estellan kanssa lähinnä hyppäsin, mutta se yllätti joka kerta, vaikka sen ruumiinmuoto muistuttikin enemmän työhevosta. Sillä oli uskomattoman kevyt hyppy ja se liikkui omalla moottorilla. Hennu taasen oli niin herkkä, että vei ratsastuksen aivan uudelle tasolle, se avasi ihan uuden maailman istuntapainotteiseen ratsastukseen. Sitä tietoa sulatellaan yhä. :)

2. Mikä on hevosharrastuksessa parhainta?

Ne pienet arjen onnistumiset ja ilot… Sellaisia ovat esimerkiksi aamulla hevosen hörähdys, kaunis kesäilta, ruusukkeet kisoista, kehut ja uusien asioiden oivaltaminen.  Listaa voisi jatkaa loputtomiin! Lopulta kuitenkin tämä tuntuu aika palkitsevalta harrastukselta, vaikka vertauskuvallisesti tämä on samaa, kuin syöttäisit hevoselle suoraan seteleitä suuhun.

3. Onko sinulla tulevaisuussuunnitelmia? Kerro esimerkki/esimerkkejä.

Hepparintamalla jännitetään luonnollisesti Salaman ja Duken tulevaisuutta. Siihen valmistaudutaan sen verran kuin voidaan ja muuten nautitaan ”aikalisästä”, nyt kun ne ovat vielä pieniä.

4. Minne haluaisit matkustaa? 

Italiaan. Rakastan italialaista ruokaa <3 Lisäksi ihan extemporejuttu, mitä olen aina halunnut kokeilla, on kuumailmapallolla lentely! (kotikulmilla tosin ihan vain)

5. Jos saisit ison lottovoiton, mihin käyttäisit voittamiasi rahoja?

Riippuu summasta. :D Jos rahaa olisi erittäin paljon, olisin niinkin naiivi, että perustaisin ”hevosten pelastustiimin”, samaan tyyliin kuin TV:ssä pyörivä sarja Eläinten pelastustiimi on. Noin muuten tietty asuntolainat maksettaisiin pois ja nautittaisiin elämästä ihan vähän.

6. Kumpi hevostyyppi: opetusmestari vai projekti? 

Kumpikin. Varsinkin kun ne löytyvät samaan aikaan samasta tallista, silloin molemmista on hyötyä.

7. Kerro itsestäsi kaksi hyvää ja huonoa puolta.

Hyviä puolia huolellisuus ja perusteellisuus, jos jotain tehdään, niin se tehdään mielellään heti ja kunnolla.
Huonoja puolia ajoittainen äkkipikaisuus, joka on siis myös huono asia. Joskus olisi fiksua myös ajatella ennen.

8. Kiltti ja helppo vai haasteellinen ja astetta hankalampi hevonen?

Kiltti ja helppo! Tosin sellainenkin osaa olla haastava, kaikillahan meillä on ongelmansa. Astetta hankalampi hevonen kuulostaa minun korvissani tässä iässä jo vaaralliselta. ;) Olen sitä mieltä, että jokaisesta hevosesta löytyy haastetta, siitä kilteimmästäkin. Mitään pommikoneita ei harrastuskäytössä kannata pitää, sen voin kertoa ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä.

9. Mikä on hienoin tuntemasi hetki hevosen kanssa, miksi?

Mieleenpainuvin kisamuisto on vuosien takaa Kallen kanssa, kun mentiin toista yhteistä kautta ja luokkana taisi olla 80cm Alva-tallilla Raisiossa. Starttasin ison luokan viimeisenä ja päätin että nyt mennään täysillä ja voitetaan. Voitto tuli ylivoimaisesti. Luokassa oli arvosteluna A.2.0 ja me päihitimme Kalle-suokin kanssa kaikki nopeat pikkuponit ja muut. Eikä jäänyt edes viimeiseksi voitoksi.

Muita mieleenpainuvia hetkiä ovat olleet ne, kun huomaa hevosen ja ratsastajan luottamuksen olevan kunnossa. Maastossa peuralauma hyppää tielle ja Iso Valkoinen ei ”sano” mitään, kääntää päätään ja kysyy, mennäänkö. Tai vastaavasti Hennu, räjähtävä dynamiittipötkylä, kohtaa hälytysajossa olevan ambulanssin lähietäisyydeltä eikä hätkähdä sitä lainkaan. Varsojeni kanssa taasen jokainen onnistunut hetki on suuri ilo, koska niiden kanssa on oikeastaan lähdetty aivan nollasta ja niiden kanssa on oikeastaan ihan hauskaa touhuta ”silkkihansikkain”.

10. Elämäsi hevonen?

Iso Valkoinen, Tom. Sen hevosen kanssa meillä oli aivan erilainen suhde, se hevonen luki kaikki minun ajatukseni ja minä yritin pysyä myös sen ajatuksien perässä, välillä tosin huonolla menestyksellä.
Tiesin sen jättävän suuren aukon meidän sydämiin ja arkeen ja niin on käynytkin. Vieläkin kaihoisasti mietin, että entä jos minulla olisikin ollut kristallipallo ja olisin nähnyt tähän päivään… Se olisi ollut loistava paimen näille meidän riiviöille.

Salamasta olen aikaisemminkin höpöttänyt, että siinä on paljon samaa kuin Tompassa oli. Aika näyttää, miten paljon. (ja miten paljon on myös suotavaa…) Olen erittäin tyytyväinen nykyisiin hevosiini ja toivonkin, että molemmat lunastavat paikat ”elämäni hevosina”.

11. Oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi? Tahtoisitko muuttaa sitä, jos tahdot niin miten?

Olen tyytyväinen! Kaikki on ihan hyvin. Hepat ovat ihania ja arki sujuu, kunhan vain muistaa nukkua tarpeeksi ja olla rutisematta turhista jutuista.