Lupausten sanat

Kaikki pirut ja enkelit minun päässä taisteli
Sä toit mut kaukaa takaisin
Valan rakkauden painavan
Sanoit senkin mun oppivan, sulla on aikaa opettaa

Kiitti Lauri Tähkä aivan ihanasta biisistä. Sen sanat iskivät sieluun, luihin ja ytimiin tuossa alkuvuonna jo varsin kovin. 

Vuoden aikana olen tehnyt pitkän matkan. Niin pitkän, että ihan hengästyttää ja lopputulemaa olisi kukaan tuskin arvannut. Kiitos tämän ihanan pienen tulisieluisen tamman, olen tässä ja nyt, vahvempana kuin koskaan.  

30.10.2020

Tässä kuvassa on taasen Salama ja Anni, joka on muuten kulkenut Salaman elämässä mukana käytännössä alusta alkaen. 

Salama on nyt hänen silmäteränsä, mutta on kuitenkin virallisesti edelleen minun nimissäni. Näin on paras. <3 Lisäksi Salaman omiin ihmisiin kuuluu Salla noin kerran viikossa.

Uskalla näkyä

 

Ikuinen marraskuu alkoi jo, vaikkei vielä ole edes marraskuu. Pimeys yllättää joka vuosi.

Hankin vihdoin oman Singerin ja pääsin toteuttamaan suunnitelmiani mahdollisimman näkyvästä lookista. Kävipä nimittäin niin onnettomasti, ettei tahdotunlaisia heijastimia enää löytynyt valmiina hyllystä. Lisäksi sitten viime talven, oli koristeltavia yhden sijaan kaksi.

Ensimmäisenä tuunasin molemmille Bilteman ponikokoisista heijastinloimista puoliloimet ja lisäsin niihin heijastimia. Yksityiskohdat eivät ehkä hivele silmää eli intoa oli jälleen enempi kuin taitoa, mutta lohdutin itseäni sillä, ettei niitä kukaan näe, koska yleensä on pimeää kuin tontun rekussa. Loimiin lisäsin hännän kohdille lenksut, mihin saa punaisen led-valon kiinni. 

Viimeisenä tein myös koeluontoisesti Sätkylle pipon. Siihen tuli heijastavat koristenauhat ja kaikki. Koska jemmasta ei löytynyt korvaosiin sopivaa kangasta, tuli pipo tarroilla vanhaan perushuppuun kiinni. 

Hukkapaloista syntyi Sätkylle myös varsin hohtava rintaremmi. Siinä on joustolliset kiinnityslenkit satulan pikkurenkaisiin. Jalkaheijastimia löytyikin ennestään pari sarjaa.

Siinä me pönötetään hämärtyvässä illassa. Pöö.

Salama sai oman loimen villavuorella. Fleece kun ei sovi hänen pirtaansa. Sille teen seuraavaksi huppuun jonkinlaisen heijastinhässäkän myös.

Punainen led-valo oli yllättävän näkyvä, vaikkei kuva annakaan sille oikeutta. Punaisten valojen mukana tuli myös valkoiset valot, eli sen voisi viritellä huppuun tai otsanpantaan. Näin valot ovat laillisesti sekä edessä että takana.

Nyt sitten vain latua, kun on pelit ja vehkeet. Jo muuten hiljensi autoilijatkin, kun mentiin pellonreunaa näissä koristeissa - taisi vihdoin vähän häikäistä.

Pakkasaamu

Sisko ja sen veli

Kun on koko kesän katsonut Salamaa ja turvasta hännänpäähän verhoiltua siskoa, on tuo kaavuistaan vapautunut sisko varsin vieraan näköinen. Piti oikein ottaa kuvia, kun he niin seesteisesti aamupäiväsiestaansa viettivät. 

Samasta muotista?

Päivänsäde. <3

Meillä on kaikilla se yks kaveri.

"Mitä se sit sano?!"

Salkku

Puff ja Paff

Julishka

Säde

(Ikävä) lokakuu

Syys-lokakuun taitteessa on jälleen kurkisteltu sinne synkemmälle puolelle. 

Reilu viikko näyttelyn jälkeen Salama sairastui. Jäätävä kuume, koko hevonen oli turvoksissa ja limakalvot sekä silmänvalkuaiset kellertävät. Se söi hengenpitimiksi kipulääkkeen voimin, mutta kahden viikon aikana laihtui hurjasti. Kuume sahasi viikon verran 39-40°C välillä ja epämukavuus oli käsinkosketeltavaa. Kävi jälleeen mielessä, että vieläkö se selviää näistä, mutta onneksi Salama on koko ikänsä juonut hyvin ja tilanne saatiin ratkaistua kotioloissa. Verikokeissa tulehdusarvot olivat koholla, mutta yllättäin muuten arvot olivat paremmat kuin koskaan. (Toim.huom. Maksa-arvot ovat aiemmin olleet koholla.)

Säteen takajalat pahimmillaan virustaudin jyllätessä.

Kun Salama näytti toipumisen merkkejä, tuli sama tauti Säteellekin. Oli siis viimeistään selvää, että kyseessä on seudulla rankasti jylläävä virus. Säde toipui taudista kuitenkin puolet nopeammin, vaikka sen takaset olivatkin tosi kipeät ja kuumekin sahasi 38-39°C välillä muutaman päivän. Poneille ko. tauti ei iskenyt ainakaan kunnolla, ne olivat pari päivää vähän vaisumpia, mutta kuume ei koskaan noussut. 

Oletettavasti myös tauti teki tuloaan, kun oli kengityspäivä tuossa kuun vaihteessa. Säteen kanssa on ollut hieman haasteita tietyissä asioissa kengityskäytöksen suhteen ja nyt niitä oli tavallista enemmän. Kävi sitten niin, että se jäi lopulta kokonaan ilman takakenkiä, kun se ei päästänyt vanhaa kengittäjää enää lähellekään. Homma alkoi hyvin, mutta sitten yhteistyökyky loppui eli tamma jännittyi ihan liikaa. Varmasti myös takaset olivat kipeät, sillä pari päivää tämän jälkeen ne turposivat ihan huolella. 

Frouva on varsin temperamenttinen ja sielukas peli, joka näemmä valitsee ihmiset ympärilleen itse. Uusi kengittäjä kävi laittamassa kengät ongelmitta reilu viikko myöhemmin ja homma meni ihan mukavasti. Tammaa kyllä jännitti ne tietyt työvaiheet (eli lähinnä äänet), mutta kengittäjän hevosenlukutaito oli ensiluokkaista. Näin konflikteja ei päässyt syntymään. Tamma jäi korvat hörössä katsomaan, mihin se kiva täti meni. Aiemmin ilme on ollut hieman, no, hapan.

Ongelmahan on siinä, ettei minun kanssa ongelmia ole. Saan vääntää jalkoja kengitysasentoon ja nostella niitä miten tykkään. Tehtiin ennen uuden sepän tuloa paljon harjoituksia asiaan liittyen ja videoin jokaisen session alusta loppuun. Se lähinnä nuokkui käytävällä alahuuli lerpallaan, kun roikuin jalassa kiinni. Silti koko episodi otti henkisesti koville, koska kengitys on varsin olennainen osa ratsuhevosen elämää.

Näiden pienten murheiden parissa on siis painittu tämä vuoden synkin aika. Silti mieli on ihan positiivinen: Salama on jälleen "full of life" eli menojalkaa vipattaa. Hevoset palasivat liikunnan pariin varovaisesti ja syksy on tullut Säteellekin. Vauhtia piisaa, mikä on tietty iloinen asia. Oikea laukka on Säteen mielestä nyt parasta (kesällä sitä ei saatu ulos vahingossakaan) ja käynti on vähän niin kuin turha askellaji. Ilmoittauduin muuten seuran harjoituskisoihinkin, jaiks.

On täällä tapahtunut muitain iloisia asioita: Risto aloitti ratsuopinnot. Kolmannella kerralla (kuvassa) se lähti jo minimaastolenkille ilman taluttajaa. Shettisten viisaus ja kyky oppia asioita on mahtavaa! 

Kesäihottumatilinpäätös, kausi 1

Otin tietoisen riskin talvella, kun ostin Sätkyn. Jonkin asteinen kesäihottuma oli tiedossa ja usko vaivan hoitoon kova. Ihottuma on suomenhevosella jo sen verran yleinen, ettei voida puhua viasta, vaan valitettavasti ominaisuudesta. Talvella pohdin hoitostrategiaa blogipostauksen muodossa. Nyt on ensimmäisen ihottumakauden tilinpäätöksen aika, miten meidän kävi?

Toim.huom. Teksti on pohdintaa omista kokemuksista ja tuotetestaukset ovat täysin omakustanteisia. 

Sätky 5.1.2020

Sinänsä tamman hankinta tapahtui kreivin aikaan: Oli talvi ja hyvin aikaa pistää asioita kuntoon. Iho vaikutti kuivalta, atooppiselta ja hilseili kovin. Se on tyypillistä ihottumahevoselle, kun iho on kovilla. Harja oli leikattu pystyharjaksi, mutta kaulalla ei ollut ns. kroonisia paksuuntumia, lähinnä vain vähän rasvaa. Hännässä näkyi jonkin verran hankausjälkiä, mutta se ei se ihan majavanhäntäkään ollut.

Hoito alkoi siis jo tammikuussa. Ruokintaan lisättiin hyväksi havaittu kotimainen hamppurouhe ja sinkkilisä, muuten sapuska pidettiin mahdollisimman simppelinä (heinä, kivennäinen, Selected). Jo parissa viikossa hamppurouheen aloittamisen jälkeen hilseily väheni ja karva alkoi kiiltämään hieman. Tulos oli lupaava.

Talvikaudella hamppurouhetta menee 2-3 dl per päivä ja ns. ihottumakaudella 3-4 dl. Ostan itse hampun kokonaisena siemenenä isommassa erässä ja teen rouheen itse.

Jos hevonen on polttiaisille allerginen, voi ihottumakauden jakaa karkeasti kahtia. Keväällä tulee ensimmäinen polttiaishyökkäys ja loppukesästä sekä syksystä toinen. Kevään polttiaisaalto hyökkää mahan alle sekä jalkoihin ja myöhempi polttiaiskanta pyrkii jännästi jouhien sekaan. Siinä välissä esiintyy sekalainen seurakunta muita verenimijöitä, joihin ainakin oma tamma reagoi vaihtelevasti. Paarmat ja hyttyset olivat ihan yhtä syvältä ns. terveelle kuin kesäihottumaisellekin hevoselle. 

Kun kevät näytti tuloaan niin, että yötkin lämpenivät, oli aika aloittaa kokovartaloloimitus 24/7. Kyllä, yötä päivää, turvasta häntään. Ennaltaehkäisy ihon ehjänä pitämiseen on helpompaa kuin jo tulleiden hankausjälkien hoito, joten hyvä istuva loimi (väh. 3 kpl) on kesäihottumaisen tärkein kapistus. Loimitusta jatketaan niin kauan, että yöpakkaset ovat kestäneet useamman yön eli nyt sääennusteen mukaan pitkälle marraskuuhun saakka.

Omalla tammallani ongelma-alueeksi on muodostunut silmien ympärykset ja korvien taustat. Siispä Snuggyn pitkä huppu sekä sen päälle vielä tavallinen korvallinen ötökkähuppu on paras. Ne kestävät pientä hankausta ja suojaus tulee tuplana. Ötökkähuput ovat vähän kulutustavaraa, mutta melko pitkään niitäkin sietää parsia kasaan. Meillä niitä meni enempi tarhakaverin suihin kuin hankaamisesta rikki. Snuggyn loimet totesin muutenkin parhaaksi istuvuuden ja käytettävyyden takia, sillä loimipyykkiä on pestävä useamman kerran viikossa. Hyvän loimen lisäksi myös puhdas ja ehjä loimi on kaiken A ja O, joten aina täytyisi löytyä puhdasta päälle. Snuggyt ovat helppoja pestä kotikoneessakin, kun kolisevia metallisolkia ei ole. Monen suosima Horsewaren ihottumaloimi on helppo ja nopea pukea, mutta ainakaan meillä se ei suojannut juuri tärkeimpiä kohtia. Se on kuitenkin hyvä varaloimi.

9/20

Hamppurouhe sai jouhet kasvamaan ihan silmissä. Sätkyn harja kasvoi puolen vuoden aikana yli 15 senttiseksi ja jakautui luonnostaan kahdelle puolen. Toiset leikkaavat ihottumahevoselta automaattisesti harjan pois, mutta itse halusin pitää tukan päässä. Se vaikeuttaa hieman päivittäistä ihonhoitoa ja loimi herkästi hankaa harjaa. Niksi harjan siistinä ja ns. ehjänä pitämiseen ihottumaloimen alla: Pienet ponnarit ovat pop. Kumilenkit kuluttavat harjaa, mutta lasten pienet hiuslenkit ovat hyvät. Itse "letitän" harjan parin päivän välein uusiksi. Kun jakaukset ovat valmiina, on ihon rasvaus helppoa.

Säde syyskuussa 2020.

Lähes jokainen ihottumahevonen tarvitsee jonkin hoitotuotteen ihon paikallishoitoon. Jälleen ennaltaehkäisy on tärkeää, joten ihoa tulee rasvata ongelmakohdista myös ennen mahdollisia reaktioita. Markkinoilta löytyy vino pino kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita, joita selatessa melkein hengästyy. Koitin itsekin yhtä kaikkien hehkuttamaa kotimaista tuotesarjaa, mutta en koe tamman saaneen siitä mitään hyötyä, päinvastoin. Voiteet ovat kalliita ja hevosen kokoiselle otukselle edes puolen litran pullo ei kauaa haise.

Keväällä perehdyin ruotsalaisella keskustelupalstalla bentsyylibentsoaattiin. Sitä myydään myös valmiina voideseoksena (mm. Bio'Nix, Killitch Sweet Itch), mutta ns. raakaa tavaraa saa tilattua Briteistä. Koitin pari pulloa Bio'Nixiä ja voiteella oli hyvä vaste. Kyseessä on ainesosa, jota on käytetty joskus syyhylääkkeenäkin. Se hillitsee tehokkaasti kutinaa ja tein myös empiirisen ihmiskokeen itselleni: Ötökänpuremat todella lakkasivat kutisemasta.

Tilasin itsekin pullon bentsyylibentsoaattia. Sitä sekoitetaan perusvoiteeseen (meillä käytössä lila Apobase) ja tuloksena on helposti levittyvä ja imeytyvä maitomainen voide. BB:n pitoisuutta titrasin samaksi kuin Bio'Nixissä eli noin 20-30%. Tällä on ollut paras vaste meille, mutta keskustelupalstojen mukaan jotkut ovat pärjänneet pienemmälläkin vahvuudella. 

Rasvaus suoritetaan päivittäin ja käytännön vinkkinä sanoisin, että rasvaa saa ihan käyttää. Eli jälleen 500ml pullo ei hevosella kauaa kestä, mutta koska taustalla on usein atopiaa, on ihon saatava myös ulkoisesti kosteutta itseensä. Rasva levitetään huolellisesti myös harjan jakaukseen/keskelle ja hännän alle. Tissien / pippelin edusta on myös arka paikka, johon ötökät iskevät. Silmien  ympärille olen käyttänyt vauvojen sinkkivoidetta, joka suojaa ihoa hyvin. Sitä myös laitetaan mahdollisiin ihorikkoihin.

Rasvaus tehdään aina puhtaalle iholle. Hikilenkin jälkeen hiet pyyhitään joko vedellä ja sienellä pois tai huuhdellaan letkulla. Noin kerta viikkoon Sätky kävi shampoopesulla, jonka jälkeen se kuivattiin huolellisesti. Eli ihottumaloimet puettiin vasta, kun iho oli kunnolla kuivunut. Pesuun käytän ihan tavan Linna-shampoota.

Säde ja Salama maastolenkillä syyskuussa 2020.

Ratsastukset ovat pyritty ajoittamaan niin, ettei pahimpaan ötökkäaikaan lähdetä esimerkiksi maastoon. Aina se ei ole mahdollista, mutta tarpeen tullen Snuggyn pitkä huppu on laitettu ylle. Tyylikäs se ei ole, mutta sillä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Ötökkämyrkkyjä en juurikaan ole käyttänyt, hirvensarvöljyä pahimpaan aikaan jonkin verran. 

Kesäkuusta lähtien Sätky on syönyt myös aamuin illoin antihistamiinia, n. 30 tbl per päivä. Tänä vuonna monissa valmisteissa on ollut toimituskatkoksia ja lääkkeitä olen hakenut sieltä ja täältä kissojen sekä koirien kanssa. Reseptillä ko. lääke on kuitenkin edullinen, joten sitä kannattaa ainakin kokeilla, jos perinteiset hoitokeinot eivät riitä. Doping-varoajat tulee toki muistaa, jos kyseessä on kilpaileva hevonen. Lääkityksen alkaessa hevonen on hetken väsyneempi, mutta se yleensä väistyy.

Säde on nyt siinä kunnossa, ettei siitä ainakaan pikaisesti katsottuna heti arvaa kesäihottumaa. Jouhet kasvavat edelleen kuin sienet sateella ja iho on hienossa kunnossa. Kuluneen vuoden aikana on kaksi kertaa tullut isompi reaktio eli alkukesästä tissien edusta oli rikki ja heinäkuun lopulla yksi kaulakappale hajosi hankaamisen seurauksena (loimi oli kastunut sateessa ja hiostanut ihoa), mutta muuten kutina on pysynyt kontrollissa. 

Aikaa ja rahaa kesäihottuman hoito vie, se on tosiasia, mutta hoitorutiinien muodostuttua homma on lastenleikkiä esimerkiksi jatkuvien jalkavaivojen hoitoon verrattuna. Näillä samoilla eväillä ja tempuilla taputellaan vielä loppukausi ja jatketaan tulevaisuudessakin. Meillä jäi vielä allergiatestit ja siedätyshoito odottamaan tulevaisuutta, mutta ne ovat toki hyvä pitää mielessä.

My little pony

 

Julishka, kultakimpale. Ikää kolme vuotta ja niin kiltti ja kaunis.

Hän on jonkin verran tehnyt ponikerhoja eli ollut lasten harjattavana ja talutettavana. Seisoo käytävällä herkeämättä paikallaan just niin kauan, kun on pakko. Rauhoittelee lempeästi pelkäävää lasta pehmeällä turvallaan ja siinä missä muut tallin hevoset varmasti liiskaisivat kissan, haistelee Julishka sitä lempeästi ja hellästi. Salaman perään se hirnahtaa vaimeasti iltaisin, kun isot menevät sisälle. Julishka on vihdoin se varsa, mitä Salama odotti vuosikaudet ja niillä onkin vähän erityinen suhde.  

Ajoponina se on vielä uransa alussa, mutta nyt jo tarkka ja toimiva. Opetus ei kauheasti poikennut sanonnasta "kärryt perään ja lenkille". Näyttelyissä se syttyy ja rakastaa esiintymistä. Kesänäyttelyponi se ei nyt nuorena ole ollut, mutta syksyn tullen se puhkeaa aina täydelliseen loistoonsa. Traikkuun sen voi ottaa kenen vain matkustuskaveriksi ja näin kaikilla on mukavampaa. Korvaamaton siis.

Kauas ei omena ole puusta pudonnut, sillä Julishkan isä Samppa oli myös tällainen kultakimpale, jonka luonne on virallisestikin 10 pisteen arvoinen. Vuodet ovat selvästi tehneet minusta taas "tammaihmisen" ja pakko se on sanoa, jo historiassa parhaat hevoseni ovat olleet tammoja. Niin nytkin, Julishka on ehkä kaunein ja kiltein ikinä. 

Kyllä jokainen tarvitsee oman shetlanninponin. Sitä pienen ponin viisautta ei voi sanoiksi pukea.

”Minun aarteeni eivät kilise eivätkä kimalla, mutta ne hohtavat auringossa ja hirnahtavat yössä.”