sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 - mitä jäi käteen?

Flying Finn 30.12.2017
Selasin blogia alkuvuoteen. Luojan kiitos en ollut asettanut tälle vuodelle mitään tavoitteita. Sen sijaan hiljaisella puurtamisella aloitettiin ja sillä saralla hiivittiin koko vuosi!

Salaman suurin hiljainen tavoite oli pysyä kunnossa. Treenasin keväällä paljon laukkaa ja tähtimessä oli jo oman seuran koulukisatkin. Ironista kyllä, mutta samana päivänä, kun olin menossa hevosten ensiapuluennolle, oli Salkku piehtaroinut tapansa mukaisesti aidan vieressä ja onkinut aitalangan vasemman etujalan ympärille. Se oli siihen asti se tervein jalka.


Muutaman viikon saikkarihan siitä tuli. Pinnallisessa koukistajajänteessä oli aitalangan mallinen "kuristus"ruhje ja sen seurauksena myös jännetupet ärtyivät ja jalka jäi sittemmin sellaiseksi, että jännetupet ovat aina vähän täyttyneet. Kesä meni siis siitä toipuessa. Hylkäsin kisahaaveet ja keskityin itse työntekoon: Kotona oli Sampan tammoja ja ns. oikealla työmaalla taas paljon kaikenlaista jännää. Salama on harrastellut vuoden mittaan kevyttä liikuntaa minun, Annin ja Elinan kanssa. Se on ollut hirmu kiva, muttei välttämättä aina kauhean kiltti. Se sai minut kolmannen kerran koskaan alas lokakuussa. Se oli kova henkinen kolhu kuulkaas.

Ainut ihan oikea, mutta silti varsin leikkimielinen tavoite oli laukata hallitusti sänkipellon ympäri, mutta onneksi sänkkärille ei päästy tänä vuonna ollenkaan. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että sänkkäri saa Salaman hieman tuhmaksi.


Pieni virkistys koettiin syyskuussa, kun retkeilimme Tampereelle asti kaatosateessa ja ukkossäässä, suomenhevosten shownäyttelyyn. Onnekseni Salaman ei tarvitse enää käydä missään näyttelyissä, koska hän nappasi mukaansa hienot pisteet ja I-palkinnon. Menee yhdeksi vuoden kohokohdaksi, koska olen salaa kuitenkin näyttelyihminen. :) Salama hoiti tuon reissun kuten kuuluukin eli tuli, näki ja melkein voitti.

Ai niin, kävi Salama kerran koulukisoissa keväällä. Se kävi hölkkäilemässä raviohjelman oman kylän harjoituskisoissa, tuloksena hyväksytty tulos ja 3. sija. Et sikäli homma klaari silläkin saralla. Tämä tapahtui ennen huhtikuun lopun aitaäksidenttiä.

Ratsastuksellisesti koin pari loistavaa ahaa-elämystä, kiitos niiden parin Tiinan tunnin, joille päästiin loppukesästä. Salaman sanoisin myös olevan suorempi ja ratsastettavuus parempi, mutta sinänsä on junnattu vähän paikoillaan omien kiireiden vuoksi.

Myös Salaman väri on vuoden mittaan muuttunut kovin: Pää on jo ihan valkoinen, samoin harjan alta turkki on ihan vaalea. Kimoutuminen tapahtuu siis varsin hitaasti. (Hyvä niin.)

Vuoden 2017 vika kuva eli 31.12.2017 iltatallista napattu. Salama vielä hetken 6vee.
Ponipuolella koettiin suurimmat muutokset.

Samppa suoritti käyttökokeensa, hoiteli kesän aikana tammansa ja lähti sitten uuteen kotiin Poriin. Se on toki vielä omistuksessani ja näillä näkymin pysyykin. Siellä se elelee leppoisaa harrasteponin elämää ja se sopii sille hyvin.

Alkuvuodesta ihmeelliset patit kiusasivat Samppaa. Niitä tutkittiin laajalla mittakaavalla pahinta peläten. Lopulta kävi ilmi, että ne ovat puremia. Ponin puremia. Syylliseksi paljastui siis Pilkku...


Kevään mittaan oripoikien yhteiselo kävi mahdottomaksi ja poikien tiet veivät eri suuntiin. Pilkku lähti ensin Canna's tallille orilaitumelle evakkoon ja Samppa jäi Salaman kanssa kahden kotiin. Huomasin jälleen, miten Salama ja Samppa eivät vain ole sydänystäviä, vaikka sinänsä toimeen tulivatkin. Sampan suuri herkkyys ei sovi Salaman jäärään pirtaan, Pilkku sen sijaan näyttää Salaman junteille johtamistaidoille keskikaviota ja viis veisaa, jos häntä yritetään häätää heinälaarilta. Terve itsetunto siis. Sen sijaan Sampan uudessa laumassa kaverina oleva issikkaruuna on oikein mainio kaveri Sampalle, heillä on samanlainen elämänkatsomus ja se heille suokoon.

Keväällä Sampan varsat syntyivät. Ensimmäinen päivänvalon nähnyt oli Nicolienin ihanaakin ihanampi Jappey. Pieni, ihan järjettömän järeä pallukka, upea orivarsa. Ihan kuin isänsä pienenä! Yksi Sampan varsoista matkaisi meille ja valinta oli tehtävä. Valitsin oitis Jappen, vaikka sinänsä esitin harkitsevaa ja tietämätöntä.


Jappen oli määrä näyttäytyä elokuussa ekassa rotunäyttelyssä emänsä perässä. Viikko ennen sille kuitenkin sattui laitumella tapaturma, josta paranemiseen olisi tarvittu ihmeitä. Pienen oripojan elämä päättyi siis aivan liian varhain. Tuo elokuinen päivä oli sellainen, josta muistan vain ne katkeruuden ja pettymyksen kyyneleet. Aurinko paistoi, mutta mieli oli musta. Joskus päätökset ovat tehtävä järjellä ja joskus myös käytännön syistä. Nyt samaa matkaa sateenkaarisillalle lähti myös siis sen emä.

Jappen poismenon myötä meni suunnitelma varsan suhteen ihan uusiksi. Sampan  toinen orivarsa Jackpot on hieno ja lupaava, mutta ihastuin silti Julishkaan oitis. Sanoinkin kesällä, että onneksi en voi ottaa tammaa! Tekosyyhän se sinänsä oli, koska vakaa aikomukseni oli katsoa Pilkkua vielä hetki orina.


Pilkkua ei siis ollut tarkoitus ruunata, mutta katsottuani sitä ilman vaaleanpunaisia laseja ja annettuani sille oripäiväpisteet omatoimisesti, päädyin pallien poistoon. Hyvä ruuna on ihan OK oria parempi, joten Plan B laitettiin käytäntöön. Pilkun ruunaus ja jälkihoito meni kuin oppikirjasta ja näin pari kuukautta myöhemmin pakko sanoa, että ruunana elely sopii sille kuin nenä päähän. Tai pilkku nenään. Pilkku on harmiton kaikkien kaveri, joka ajattelee sopivasti itse. Luottoponi, vaikkei mikään pystyynkuollut olekaan.

Niinpä siis Julishka muutti meille on ja on vienyt sydämeni melkein kokonaan. Lupaava varsa, liikkuu ihan älyttömän kevyesti ja hienosti. Maltan tuskin odottaa, mitä tuon pienen kikkaran kanssa oikein keksitään. :) Sekin on ehtinyt jo nuoresta iästään huolimatta käymään näyttelyssä, se juoksi emänsä perässä Hippoksen kehässä ja sai ykkösen.


Ensi vuoden tavoitteita ei juurikaan ole. Jatketaan samaa ihanan tylsää elämää!

Paitsi, jos sitä koulukisoihin eksyisi ihan itse. Ja sen puomiluokankin voisi käydä taas hölkkäämässä mielenvirkistykseksi läpi. Kouluvalkkuihin olisi kiva päästä useammin. Ponit saattavat käydä näyttelyissä. Ja Pilkku ehkä jossain kisoissa, katsotaan nyt. Siitä onkin kuoriutunut oikein kiva ratsu lapsille vuoden mittaan.

Kuitenkin, ennen kaikkea, olisi kiva pysyä terveenä.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! :)

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Hevoskulut 2017 - joulukuu ja yhteenveto vuodesta


Viimeistä viedään, tällä erää. Ollut melkoisen ahdistavaa kerätä näitä julkisesti esille. Mutta maaliin mentiin ja suurin piirtein kaikki tuli ylös.

Joulukuulle odottelin lähinnä varsan tunnistuslaskua ja talven heiniä. Tunnistuslaskua ei näkynyt tai kuulunut, joten se jäi tämän vuoden kuluista pois.
  • Jätesäkkejä n. 15e
  • Heinää (3 kpl syyssadon pyöröpaaleja, 1 paali riittää noin 2,5 viikkoa) 150e
  • Hööksiltä pari pientä joulujuttua 5,50e
  • Turvepusseja Hankkijalta (kasassa jäljellä oleva turve oleva jäätyi maahan) 16e
  • Tallirenki 14,90e
  • Salaman vakuutus 158e
  • Ponien vakuutus n. 50e
Yht. 409,40e

Salama pikkasen pienempänä helmikuussa 2012.
Vuoden 2017 heppakulut yhteensä olivat siis 8667,02 euroa. Toki edelleenkin tulee muistaa, ettei näihin laskettuihin kuluihin sisälly lainanlyhennykset, sähköt, vedet tai esimerkiksi bensat. Joitain kuluja jäi tästä myös puuttumaan, kun en kaikkia muistanut laittaa heti ylös. Myös hevosluku hieman vaihteli vuoden mittaan, mutta pääsääntöisesti laskelmissa on mukana yksi suomenhevonen ja kaksi shettistä. Kuluneena vuotena olimme myös hyvin onnekkaita eläinlääkärilaskujen suhteen - joitain pieniä juttua osui keväälle, mutta pääasiassa selvittiin pienellä rahalla niistä. Salaman sairastaessa pari-kolme vuotta sitten milloin mitäkin  ja vieläpä koko ajan, lopetin laskemisen, kun ell-laskut huitelivat jossain viiden tonnin kieppeillä. Myöskään mitään isompia hankintoja ei tälle vuodelle osunut, mutta tilanne saattaa tulevina vuosina olla eri, mikäli tallinpitoa vielä jaksaa jatkaa.

Kirjanpito julkisesti ahdisti, mutta toisaalta oli melko terveellistä. Loppuvuotta kohden huomasin kulutustottumusteni muuttuneen pikkuhiljaa: Jokaista hankintaa pohditaan ja mietitään. En juurikaan tilaa netistä enää mitään, vaan hankinnat tehdään ensisijaisesti kivijalkakaupoista tai kirppareilta. Toki välillä tulee tutut ja turvalliset tuotteet (kuten merkkiloimet) hankittua sieltä, mistä ne edullisimmin saa eli yleensä ulkomailta.

Tein myös vuoden mittaan tiukkaa inventaariota varustehuoneessa. Tarvitseeko yksi ratsu todella kymmenen satulahuopaa? Ei, joten myin kaikki pois ja hankin tilalle kaksi kunnollista Equilinen huopaa. Nahkavarusteissa pyrin valitsemaan sellaiset tuotteet, jotka kestävät ja ovat ajattomia. Loimia olisi kiva hamstrata, mutta myin niistäkin turhat pois ja jätin jokaiselle hevoselle yhden kutakin lajiketta eli yhden toppa- ja yhden sadeloimen jne. Näissä panostin myös laatuun eli loimen on oltava hyvin istuva ja kestävä.

Saa nähdä, jatkuuko hyvä vire ensi vuonnakin. Jos jatkuu, päästään kuluissa varmasti aika samoihin. Jos ei, voi summa olla tuplat tai triplat tai ihan mitä vain.

Syypää mun hymyyn. <3

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulurauhaa


Niityillä lunta, hiljaiset kadut
taakse jo jäänyt, on syksyn lohduttomuus
Muistojen virtaa, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus

Rauhallista joulun aikaa teille kaikille ihanille!

T: SD-team eli Salama, Pilkkuboy, Rinpula-varsa-murunen-varsuli-en vieläkään tiedä kutsumanimeä & me muut

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Rinpula-Rinsessa diary


Rinpula-Rinsessa on parissa viikossa oppinut jo paljon. Hän on oppinut maistamaan hapankorppua, saanut korvien yli pujotettavan riimun (vaaleanpunaisen), hän osaa mennä yksin ulos niin kuin hevoset nyt menee ja ennen kaikkea, hän on näyttänyt pojille jo kaapin paikan.


Näissä kuvissa keli on kohdillaan, mutta pääsääntöisesti tänä talvena on satanut vettä tai räntää niin, että Skotlantikin pian kalpenee. Se tarkoittaa sitä, etteivät herkkähipiäiset hienohelmat kehtaa seistä ulkona koko iltaa. 

Koska palvelu ei aina pelaa herkkisten mielestä niin kuin pitää, täytyy väliaikaismajoittua ulkotalliin. Rinpula ei koe ongelmaksi jakaa mökkiä Salaman kanssa, mutta Pilkun ei sinne tarvitse tulla. Pilkku saa vaikka olla ovimattona, jos tahtoo. Kas näin:


Rinpula-Rinsessalla on kyllä loimikin, mutta se vähän ahdistaa. Seuraavaan kokoon vielä matkaa eli kompromissi on olla ilman. Rinsessan talviturkki pehvan päältä muistuttaa kuivana supikoiran talviturkkia, märkänä se on sitten märän supikoiran näköinen pörrö. Ihku, ei sillä. Joku on keväällä sitten onnekas, kun saa näyttää furminaattoria sille.

Tässä alla kuva, kun pienen ponilapsen sielua on rikottu, ilmatilaa loukattu ja itsemääräämisoikeutta törkeästi rajattu:


Tämä ahdistaa. Huomaa silmanvalkuainen. I like. Tietää persoonaa!
Mut siis oikeesti elämä on ihanaa, ei sillä. Laskekaa vaikka kuinka monta pukkia mahtuu reiluun viiteen sekuntiin:

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Vuoden hoitosetä

Pilkku tervehtii kaikkia kohteliaasti. Keppihevostakin.
Pilkku on niin paras. Painonsa arvosta kultaa.

Koska vedenpaisumus yltyi, jäi Salaman tarha veden alle. Vesi pumpattiin pois, mutta jostain pirusta sitä valuu tuonne koko ajan lisää. Yhdistin siksi uuden lauman tänään ja se sujui hyvin, koska Pilkku hoiti pikkuisen erinomaisesti. Hän ei päästä varsaa itsensä ja Salaman väliin mielellään lainkaan. Kerran päästi, kun kakara ei uskonut sen lempeää kehoitusta ja sen jälkeen on varsa pysynyt Pilkun suojissa. Ei Salama siis mitään ilkeää tehnyt, kunhan kertoi määräävänsä täällä.

Ja sitten kun lasta lapsettaa, on Pilkku ihan messissä:

perjantai 8. joulukuuta 2017

Varsahuuruissa


Täällä ollaan ihan tiloissa. Allekirjoittanut ja Salama ovat ihan in lööv, Pilkku on sen sijaan jo nyt ihan uupunut.


Vauvaponi tuli noin vuorokausi sitten. Siinä ajassa hän on kakkinut monta kasaa, syönyt hyvin sekä heinät että jyvät ja juonut hyvin. Tänään aamupäivällä hän esitti vauhdikkaat hepulit ja rohkaistuu muutenkin koko ajan. Mikään arka se ei ole, vaan normaalin pidättyväinen suuren muutoksen jälkeen.

Varsuli kysyy, saako tulla ja Pilkku sanoo, anna tulla vaan.
Hevosen elekieli on kyllä hauskasta, tuli tovi seurattua Pilkun eleitä aamulla.
Pilkusta tuli hänen hoitosetä. Pakko nostaa Pilkulle hattua, en tiennyt sen olevan tuollainen rautahermo. Kärsivällisesti se näytti eilen lapsukaiselle aidat, vesikupin ja heinälaarin. Sen jälkeen käytiin läpi lelut ja muut irtokappaleet. Vähän rapsuteltiin ja jopa leikittiin. Tänään se jatkoi samaa, mutta otti jo hetkeksi ns. omaa aikaa. Sen välin varsuli nyppi mustaa puomia tai notkui väliaidalla Salaman kimpussa.

Suuri idoli siinä niin.
Ponit ovat toistaiseksi omassa tarhassaan ja Salama omassaan. Kun varsa on kotiutunut kunnolla, on aika katsoa miten laumaelämä sujuu.

Aivan ihana kirppu. <3 En ole vielä varma lopullisesta kutsumanimestä, katsotaan mihin se ajan kanssa muotoutuu. Tällä hetkellä hän on Lilla My. :D



Päivälevolla hoitosedän kaa.

torstai 7. joulukuuta 2017

Operaatio Jappeloup: Mission complete


Kuinka monta mutkaa voi olla matkassa, kun omasta hevosesta lähtee tekemään varsaa? 

Siitä voisi keskustella vaikka ja kuinka, mutta tässä tämä on, ilmielävänä, meidän tallissa. Varsa, joka on noin kahden vuoden projektin varsin iloinen lopputulos.


Sillä on emänsä pylly, isänsä luusto, pää ja silmät sekä jostain siunaantunut pieni tähti. Rohkea ja reipas varsa, aivan käsittämättömän ihana!

Salamakin on aivan rakastunut.
Tervetuloa kotiin Julishka. <3

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.12.2017


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Pusu kansallisaarteelle. Salama sanoo evvk, tietty.
PS. Yksi yö jouluun vielä...

lauantai 2. joulukuuta 2017

Tiptap joulukuuhun


Hevoset ovat karvaisia ja iloisia. Tai ainakin karvaisia. 


Zalkku treenaa joka päivä. Ainakin kahvakuulaa.

Pilkku peesaa, koska hän on hyvä jätkä. Tosin hän katsoo aina eri suuntaan kuin muut, ihan vain koska voi. 


Valtameri metsässä on aina yhtä kiehtova juttu.

Valtameri kotikentällä on maailmanloppu.


Kuva tältä viikonlopulta - olin suunnitellut kivat puomitreenit lauantaille ja dressaget sunnuntaille.
Perjantain pimeydessä näin könkkäävän hevosen. Samalla sekunnilla tahtotila olkapäällä sanoi, ettei se könkkää. Hetkeä myöhemmin todellisuus toisella olkapäällä sanoi, että juu-u, kyllä joku nyt mättää ja se joku oli irtokenkä.

Onni onnettomuudessa, pinkki tilsakumi löytyy huomattavasti mustaa paremmin baanalta. Tällä erää kenkä oli väännetty S:n malliseksi piehtaroinnin päätteeksi. Kavio on sentäs ehjä.


Viikonlopun ehdoton piristys oli oikein kotiin asti tuotu piirustus Salamasta ja minusta. Taiteilijana neiti 7vee. Ihana!
Blog Widget by LinkWithin