tiistai 31. lokakuuta 2017

Hevoskulut 2017 - lokakuu


And here we go again. Onneksi on jo lokakuu.

Luvassa ei ollut mitään ihmeempää, mitä nyt innostuin päivittelemään Salaman kuivatusloimiosastoa niin, että kaikki sähköiset fleecet lähtivät. Vanhan hyvän villaloimen ja viltin kaveriksi hankittiin toinen samanlainen villloimi ja lisäksi talven varalle tuli joululahjaostoksien kylkiäisinä yksi ulkomaantilaus. . 

Myös Pilkulle olen jo pitkään kytännyt uutta satulaa, vanha ponisatula kun on auttamatta tulossa elinkaarensa päähän. FB:stä bongasin yhden varsin fiksun penkin ja se toivon mukaan saadaan fiksattua ponille istuvaksi.
  • Melassileikesäkki 14,90e
  • Psyllium + sinkkipurkit 44e
  • Ulkotoppaloimi Salamalle 78e
  • Sadeloimi Pilkulle 40e
  • Villaloimi Salamalle 34e
  • Traikku 20e
  • Koulutunti + kenttävuokra 40e
  • Satula Pilkulle FB:n kirpparilta 112e
  • Liukuestejuttu satulan alle 15e
Yht. 397,90e

perjantai 27. lokakuuta 2017

What Does The Fox Say


Se sanoo voi materialismionnellisuus. Talveen kaivattiin pientä vitsinpilkahdusta ja tässä on ainakin kuosi kohdillaan. Viekkaalle hevoselle varsin viekas talvihaalari!

Weatherbeeta ComFiTec Plus ulkotoppa 220g täytteellä, koko 6'9" eli 155cm. Istuu kuin hansikas.



Kauhee inspis nyt duunata jotain.
Tai sitten ei...


Tällaista ei ole vielä tullut vastaan: Sään molemmin puolin on memory foam-tyynyt, jotka estävät loimen painumisen säkään. Mielenkiintoista!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viritetyt villahousut


Kulunut viikko liikutuksien osalta oli vähän kevyempi ja eilinen olikin käytännössä vapaa, kun höntsäiltiin vain vähän ilman satulaa kentällä. Kokonaan topattu Venus tuli tänään takaisin, vartti ennen lähtöä Tiinan tunnille. "Uusivanhaa" penkkiä päästiin siis testaamaan suoraan optimaalisissa olosuhteissa! Toki vähän jännitti, entä jos se ei enää sovikaan.

Seuraavassa siis varsin päiväkirjamaisia muistiinpanoja tunnista.

Kyllä mulla oli oikeasti ihan mukavaa. T. Martza
Alkutunti meni näissä melko kireissä tunnelmissa: Toiseen päähän kenttää ei ollut mitään asiaa, koska siellä oli ylhäällä kallion päällä hevonen pihatossa. Salama kun pelkää vieraita hevosia ja ylhäällä olevia asioita. Toki 6-vuotiaan hevosen on aika oppia olemaan, mutta hienostihan se selvisikin, huonomminkin olisi voinut tuo lysti alkaa.

Sen jälkeen koeteltiin valtavalla kanadanhanhiparvella. Ne olivat jo melkein maailmanloppu.


Hanhia pällistelemässä.
Tässä vielä vähän kireä suu, koska hanhet. Ja postinjakaja. Ja paha maailma.
Mörköjä saa ja pitää katsoa, mutta numeroa niistä ei saa tehdä. Siispä ryhdyttiin hommiin, kun oli aikamme tehty hyvin salamamaisia loikkia sinne ja tänne. Parit pakkaspäivät ovat kivasti viritelleet villahousuja.

Ympyrällä keskityttiin lapojen asentoon: Sisälapa ei saa tippua alas ja kaulan liittymä tulee pitää rentona. Siihen Salamalla auttoi pieni kaulan taivutus sisälle, jolloin sen rentoutti hieman kaulaansa. Sen jälkeen aktivoitiin etujalkojen liikeratoja. Salamalla vasen etujalka astuu toisen eteen ja käynnin tahti on siten hassu selkään. Rungonleveyttä sillä piisaa, joten jalkojen tulisi mahtua alle ihan suoraankin. Alapohje ei saa karata liian eteen. Tällä hevosella reisillä ei saa lähes ollenkaan puristaa. Sisäpohje saa olla aavistuksen jopa takana ja sillä ratsastetaan ns. kohti ulko-ohjaa.


Samaa tehtiin ravissa ja vasenta etujalkaa saatiinkin kivasti jumpattua astumaan toisen viereen. Jo käynnissä tahti parani ja ravi oli keinuvaa. Toki tämä oli varsin vaikeaa hevoselle ja oli tyydyttävä vain muutamaan hyvään pätkään. Sain kuitenkin ideasta kiinni, se on sitten toinen juttu miten kotitreeneissä onnistuu sama!

Satula vaikutti hyvältä. Takaa nousee hieman keventäessä, muttei mitenkään häiritsevästi.

Lopuksi päästiin seuraavaksi siisteimpään asiaan, laukkaan. Sain hyvän harjoituksen kotiläksyksi, jota voi tehdä pienelläkin kentällä: Pysähdys, askeleen tai kahden peruutus, pari askelta käyntiä, heti raviin ja siitä kahden askeleen jälkeen nosto. Laukkaa jatketaan sitten fiiliksen mukaan, mutta raviin siirtyminen on hyvä tehdä ennen kuin paketti leviää. Ja sehän vielä leviää nopeasti, koska kuski.

Laukka kyllä nousi, mutta allekirjoittanut jäi puristamaan ja joko hevonen hidasti tai heitti hillittömät rodeot. Eli edelleenkään ei saa puristaa (yhtään tällä kaverilla!) eikä sisäpohkeella tehdä mitään muuta kuin nosteta laukka. Ulkopohje antaa vauhdin ja sisäpohje on hipihiljaa. Sisäkäsi ylös nostossa, auttoi myös siihen etten heitä ohjia pois. Ja kas, niin me laukkailtiin ilman huolia ja murheita kerrankin. Sydänsilmähymiö.

torstai 19. lokakuuta 2017

Arjen sankari


Perjantai 13. päivä jäi näemmä päälle.

Perjantaina Se Kuuluisa Joku päätti ikuisen dieettinsä ja (t)aituroi ojanpuoleiset puskat kiduksiinsa aidan yli. Lopputulos tässä:


Sähköpaimen on sen koomin säädetty "vähän" kovemmalle. Korjasin toki aidat tuoreeltaan tuolloin ja hirveässä kiireessä. Kiirehdin siitä sitten töihin ja totesin sitten toimistolla, että silloin olisi ollut vapaapäivä. Hankin vielä juuri kalenterinkin kaikkia näitä muistettavia juttuja varten. Näemmä ilman sitä sujui jopa paremmin.

Jotta arjen pieni vastustus ei jäisi siihen, olin tiistaina menossa lounaalle töiden lomassa. Päätin hemmotella itseäni Subwayn leivällä ja sitä maksaessani pankkikortti ei vain toiminut. Aivan äimänkäkenä soitin pankkiin, josta selvisi, että kortin tiedot ovat jossain kohtaa kopioitu ja pankki on varotoimena sulkenut kortin. Ihan kiva! No, Visa vinkumaan sitten. Iik ja kääk.


Koska ei kahta ilman kolmatta, keskiviikkona oli jälleen vähän kiire (koska edelleen oma vika) ja hypätessäni työpaikan pihassa autoon, tipahti uudehko puhelimeni taskusta. Tietenkin suojakuori auki ja näyttö edellä asfalttiin. Riks, raks ja v*t*n poks.

Lienee taas se aika vuodesta, kun on parempi kääriytyä kuplamuoviin ja syrjäytyä rauhassa.

Fiksu ehkä tekisi niin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hepparintamalla noin muuten kukoistaa: Ensin fiksataan satula toivon mukaan kuntoon ja viikonloppuna valmentaudutaan vähän. Edellyttäen tietenkin, että satula sopii vielä selkään. Jotenkin tuntuu, että jokin saattaa mennä vielä pieleen...

maanantai 16. lokakuuta 2017

Vasen kaks kol


Sunnuntaiaamuun osui harvinainen itseaiheutettu olotila, kiitos luokkakokouksen. 13 vuotta oli mennyt kuin siivillä.

Nuorempana tuo seuraavan päivän kehno olotila ei olisi menoa haitannut, mutta näemmä mitä vanhemmaksi tulee, sitä rankempi on tuo jälkitila.


Madafakin darraa sai kuitenkin viettää poikkeuksellisen kauniissa säässä. Jotta edes se ei mene hukkaan, kääriydyin villaloimeen ja tein piknikin kentän laidalle. Elina saapui ottamaan mittaa Salamanterin tahmatassuista. Näemmä tuo allekirjoittaneen olotila voi tarttua hevoseenkin.

Tahmeuteen on kyllä syynsäkin, jota on ihmetelty päivä kerrallaan. Nuoren hevosen yleinne murhe, takapolvivaivat, kiusaavat täälläkin. Toisinaan menojalka on tosi jees, toisinaan taas takaosa on kuin liisterissä. Jumppaa on tehty päivän mukaan ja ympyrätyöskentelyä (eli tässä tapauksessa kentällä menoa) on pyritty välttämään. Hieman sateinen syksy tosin ei ole tarjonnut mitään helppoja hetkiä, kun maastossa on liukasta, paljon peuroja ja kohta myös pimeää. Paikallishoitona polville on tarjottu kylmää ja vähän taikasalvaa.


Toinen tarkistuslistalla oleva juttu on satula. Ihana Venukseni on tällä hetkellä hieman liian leveä Salamalle ja kavennusvaraa on jäljellä enää noin sentti. Eletään siis jänniä aikoja, auttaako täyttötoppaus ja pieni kavennus vielä, vai pitääkö satulaa vaihtaa. Kovin mielelläni en tästä luopuisi ja se on paljon se. Kauan tämä onkin tällaisenaan mennyt, satulaa on kerran kavennettu ja muuten se on pienin lisävarustein palvellut kohta kaksi vuotta. Ihan kelpo saavutus nuoren ratsun elämässä.

Kolmas mielessä kierinyt juttu ovat hampaat. Kuolaimet otettiin takaisin käyttöön noin viikko sitten. Suu on ollut tasaisempi ja tuntuman saa ihan pitää. Voi siis olla, että nuo muutamat pienet piikit olivat jälleen syy huonolle tuntumalle. Talven mittaan voisi kokeilla eri kuolaimia kuuriluontoisesti, nythän nuo Turnado-nivel on ollut pitkään käytössä. Kolmipalan kanssa Salama pelasi kielen kanssa ja painui ihan tyhjäksi edestä. Sylinterillä se taas painoi kädelle ihan huolella. Onkin vähän hassua, että tämän muotoillun ja suht ohuen nivelen kanssa se on kaikista tasaisin ja miellyttävin.


Salama tarjoili eilen kaikki puolensa. Ensin nihkeää, sitten vähän sinne päin ja kolmanneksi all in eli hittoon risut ja männynkävyt, tiellä menevät Harley Davidsonit kun antoivat Salamalle hetkeksi siivet selkään. Sellaisia nuo läsipäät ovat, samaan aikaan suuria sydänkäpysiä ja silti kaikenlaisia kujeita täynnä. 


Loppuun tuli pari nättiä pätkää, kun polle malttoi mielensä ja tohvelit asettuivat mallikelpoisesti alle. Kuten tässä yllä, ei pölömpi hetki.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Tavoite, asenne, tahto


Vuosi sitten shetlanninponiorieni elämässä koitti se hetki, jolloin ne aloittivat hiljalleen ratsukoulutuksen. Alkuopetus tehtiin varmasti omalla porukalla ja kun homma sujui, oli aika hankkia ponilapsia. Vielä poneilla ei ollut tarkoituskaan ratsastaa sen enempi, mutta pohjatyötä kannatti kuitenkin aloitella. Ponien kanssa harjoiteltiin maastakäsittelyä (taluttelua, poniagilityä ym.) ja ratsastuksen alkeita Salaman kanssa.

Koska omia ponilapsia ei ole siunaantunut, on niitä aina voinut vähän lainata. Samalla tallillemme on muodostunut ihana, pieni tiivis porukka. Pakko todeta, että vuosien yksinäisen tahkomisen jälkeen syksyn pimeissä illoissa tämä kuvio on tuonut lisävirtaa ja suunnitelmallisuutta muutenkin. Ponilapsien kanssa on opittu yhdessä, oivallettu, iloittu ja kokeiltu mahalaskuja. Tiedättehän, jäiseen metalliseen tolppaan on vain pakko laittaa kieli, vaikka kaikki sanovat, ettei niin kannata tehdä. Silti kaikki tekevät niin, ainakin sen kerran.


Lapset jakautuvat selkeästi kahteen joukkoon. Toiset ovat hieman arkoja, mutta kunnioittavat isoa eläintä. Oppiminen on hitaampaa, mutta varmempaa. Tarvitaan paljon ehkä turvallisia toistoja ja eteneminen saa olla hidasta, mutta nousujohteista. Toinen joukko on rohkeampi ja heille poni ei ehkä aina ole elävä olento. Näille epäonnistumiset ovat kuitenkin jostain syystä pahempia ja joskus jopa lopullisia.

Jo lapsista huomaa, ketkä todella välittävät ponista eläimenä, eikä vain välineenä. Välineeltä voidaan pakon sanelemana ratsastuksen jälkeen riisua varusteet ja näyttää turkille vähän harjaa, mutta aidosti eläimestä kiinnostunut juttelee, rapsuttelee ja seurustelee ponin kanssa ennen ja jälkeen. Monelle näille jälkimmäiseksi mainituille ratsastus on vain murto-osa tallikäyntiä, kaikki muu touhu on jopa hauskempaa.


Eipä sillä, myös ratsastuksellisesti on huikeaa nähdä kehitystä. Ensin oli yksi apu, sitten kaksi ja lopulta kymmenen, joista lapsi osaa valita juuri oikeat kuhunkin hetkeen. Itsevarmuus kasvaa: Ennen oli suorastaan kamalaa, jos poni hyppäsi ojan tai kaatuneen tukin yli. Nyt kantapäät hakeutuvat alas ja käsi venyy hieman eteen napaten harjasta kiinni, kuuluu maiskautus ja sen jälkeen pieni riemunkiljahdus, kun poni loikkaakin vähän hyppyä muistuttavalla tavalla pienen kaatuneen puunrungon yli.

Ja sitten yhtäkkiä käy niin kuin tänään siirtymisiä harjoitellessa, kun poni tottelee täsmällisesti pikkuratsastajansa apuja: "Kehuin sitä ihan vahingossa, se mun käsi meni ihan automaattisesti sinne kaulalle!"

Kieltämättä "koutsin" sydän pakahtui ilosta sillä hetkellä.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Syksy


Syksy on pienen hetken niin kaunis. On ruskaa, lämpimiä iltoja, sänkkärit.

Viimeiseksi mainitut tosin jäivät tänä vuonna välistä, koska sade.

Nyt se sitten alkaa: Sadekausi, joka jatkunee seuraavat puoli vuotta. Tai ylikin, jos ja kun oikein paskasti käy.

 Testataan jälleen sitä kuuluisaa tallinpitäjän turnajaiskestävyyttä - ken on keväällä jälleen vahvin, rohkein ja tyhmin, se nähdään sitten.

Kärpässienet ovat jotenkin niin symppiksiä.
Hän näyttää vakavalta. Hän on oikeasti ihan mukava. Niin sanon itsestänikin ventovieraille.
Sama naamari. Osaa olla lempeäkin.
Horisontti oli hetken kivan värikäs. Nyt nuo puut kaljuuntuvat jälleen liian nopeasti. kiitos hurrikaanin rippeiden.
Kenttä maanantaina 2.10.
Kenttä tiistaina 3.10. Tähän näkyyn kannattanee taas tottua.
Kotipihan oma hurrikaani Elinan kanssa 3.10.. Salama, joka tarjoaa joka päivälle jotain lystiä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Reikä


Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on väärässä paikassa. Ja itselleni tässä kohtaa sanottakoon, että sen minkä taakseen jättää, sen edestä löytää: Viime kesänä Salaman suusta löydettiin kariesta. Siellä oli myös piikkejä, kuten lähes aina. Ohjeeksi saatiin suun huuhtelua päivittäin suuvesi-vesiseoksella. Vaikka Salaman kanssa on monesta selvitty, tuo operaatio oli inha. Se sujui joten kuten, mutta jäi sitten vähän taka-alalle ja lopulta unohtui satunnaiseksi puuhaksi.

Salaman suun raspausväliksi näemmä täytyy asettaa tuo puoli vuotta: Viimeksi sinne katsottiin toukokuun alussa ja suu oli yllättävän siisti. Nyt kuitenkin rokotusloman jälkeen tuli jälleen oireita, jotka viittasivat suun ongelmiin. Tämä kuullostaa hassulta, mutta Salama laittoi aina vasemman posken vasempaan etupolveen kiinni, kun otin ohjat käteen. Se ei varsinaisesti vetänyt ohjia pois tai yrittänyt hangata turpaansa, vaan rauhallisesti näytti, että tämä on nyt huono juttu. Kun viesti ei mennyt ihan heti allekirjoittaneelle perille, alkoi se selkäännousussa väistämään ratsastajaa. Jotenkin näiden vuosien jälkeen on oppinut jo luottamaan sen kertomiin juttuihin ja kun otin kuolaimet pois ja ratsastin ekan kerran ilman kuolaimia (köyhän miehen kuolaimeton, riimuun ohjat kiinni ja menoksi), oli alla niin tyytyväinen ja rento hevonen! Askellajit mentiin läpi ongelmitta, jopa laukassa se oli pehmeä ja rento. Laukka pyöri jopa paremmin näin! Ei laukan laadun kanssa viime aikoina ongelmia ole ollut, mutta allekirjoittaneen istunta laukassa leviää ja kuolaimien kanssa on näemmä tullut häirittyä sitä vielä enemmän.


Syyskuun loppupuolella avasin uuden kuivaheinäpaalin ja se näytti olevan vähän kortisempi kuin aiemmat. Salaman suusta alkoi valumaan vaahtoa syödessä. Eläinlääkäri oli tulossa samalla viikolla ruunaamaan Pilkun ja hän lupautui katsomaan suuhun samalla.

Se olikin sitten jo oma hauska juttunsa; Salama on vähän kaikkien kaveri, myös eläinlääkärien. Silti se inhoaa neuloja ja jopa stetareita kyljillään. Ei se potki tai ole muuten ilkeä, mutta ravistelee ja sählää. Nyt eläinlääkäri oli uusi, pitkä mies. Salama oli ihan rakastunut häneen! Antoi pistää rauhoittavan ongelmitta ja oli muutenkin niin hyvää pataa hänen kanssaan. Hauska reaktio tältä kaverilta. :)

Hetkittäin kivasti: Mistä olen tässä kuvassa iloinen, on ajatus eteen ja rento suu.
Suusta löytyi ne perinteiset piikit ihan takaa. Ja sitten se juttu, mitä en olisi kaivannut: Vasemmalla on yhdessä poskihampaassa reikä. Koetinpiikki upposi sinne ja jäi ilman tukea törröttämään. Reikään oli pakkaantunut rehua ja se aiheutti varmasti kipua. Reikä putsattiin ja nyt suuta huuhdellaan kotona joka päivä. Hampaalle tehtiin hoitosuunnitelma eli se jossain kohtaa varmasti kuvataan ja paikataan. Tulipalokiire sillä ei vielä ole. Tällä hetkellä hampaan paikkauksia tekee vain muutama eläinlääkäri Suomessa ja ihan ilmaista lystiä se ei ole.

Ruokailun yhteydessä esiintyneet vaahtobileet hävisivät piikkien raspaamisen myötä. Seuraavat heinäpaalit näyttävät vähän lehtevimmiltä. Kuolaimia en ole vielä suuhun pistänyt. Sain työkaveriltani hackamoren lainaan ja sitä on päästy testailemaan nyt pari kertaa. Ilokseni Salama on toiminut hackamoren kanssa paremmin kuin hyvin ja on selvästi tyytyväisempi näin.

Hups väärä ällä.
Suitsituksen kanssa olen hakannut päätä seinään. Mittatilaushommiksi menee, jos täydellisesti istuvat haluaa.
Näissä tilkkutäkkipäitsissä on nyt kootut teokset pony-, cob- ja full-kokoisista osista.