keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Hamppu, ihmeaine


Vuosien varrella kaikenlaiset lisäravinteet ovat olleet muodissa. Joitain on kokeiltu, joitain ei. Useimmat kokeilut ovat todettu tehottomiksi (pl. Formula 4 Feet) tai ei niin ihmeellisksi, kuten esimerkkinä chia.

Hamppurouhe tarttui vähän extempore mukaan kaupasta pari kuukautta sitten. Ajattelin sitä Salamalle, kun sillä on heinien liottamisen jälkeen iho ja karva kuivunut ja laadultaan huonontunut. Itseasiassa todella sähköinen karva on aiheuttanut jo useamman vaaratilanteen, kun loimea poisottaessa hevonen on saanut arvatenkin paniikkikohtauksen. Loimihomma meni itseasiassa niin pitkälle, ettei sille voinut enää laittaa oikein mitään loimea. Kokeiltu on huuhteluaineet, sähköisyydenpoistajat jne, mutta mikään ei auttanut. Samaan aikaan kyljissä karvat kuluivat pohkeen kohdilta ihan pyhästä hengestä poikki. Jaiks.

Varovasti hamppurouhe tulille eli tuttujen tarkasti laskettujen jyvien mukana ruokakuppiin. Puoli desiä oli aloitusannos ja siinä on pitäydytty - Salamalla ei ole erityistä tarvetta väkirehuille. Koska allergiatausta, piti rehu aloittaa hyvin varovaisesti. Toistaiseksi hamppurouhe ei ole aiheuttanut allergiaoireita.

Muuten sapuska on pysynyt oikeastaan samana (heinää punnittuna 8,5 kg, kivennäinen, ripaus Selectediä, suolakivi). Parissa viikossa hamppurouheen aloituksen jälkeen turkki muuttui rasvaisemmaksi. Sähköiskut vähenivät ja hevosta pystyi esimerkiksi harjaamaan muovisualla (se on Salkun lempiharja, mutta oli välillä pannassa karvan heikon kunnon vuoksi) ilman sähköiskuja. Wau. Kuukauden jälkeen iho rupesi tuottamaan enemmän valkoista talia, mikä tässä tapauksessa oli ihan toivottu juttu. 1,5 kk myöhemmin hampun syötön aloituksesta hevoselta voi ottaa jo lähes huolettomasti loimen pois!

Eli joku taika tuossa rehussa on. Aloitin antamaan sitä poneillekin. ;)

PS. Tämä postaus on - kuten kaikki muutkin tuotetestaukset yhtä lukuun ottamatta tässä blogissa - sponsoroimaton.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

My little angel muffin


Hevosurheilu on aika jeppisjee, silloin kun sun heppa on terve ja kaiken kukkuraksi kaunis. <3 

Julishka oli tänään Loimaan rotunäyttelyssä luokkavoittaja, palkittiin I-palkinnolla ja lisäksi se oli paras nuori tamma sekä Champion Nuori. Tuomarina A. Glatthaar, Sveitsi. Wau mikä päivä!

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Heinäruokintapaikkojen päivitystä


Kuinka saada toteutettua suurin piirtein yksilöllinen ruokinta ryhmätarhauksessa ja säilyttää myös jonkinlainen ruokarauha? No käyttämällä jokainen neliö hyödyksi tietenkin.

Aluksi, kun heinät olivat ulkona niin sanotusti kaikkien saatavilla, Salama ramppasi laarilta toiselle neuroottisesti ja söi omat sekä muiden eväät kiireen vilkkaa. Vyötärönympärys kasvoi ja kenelläkään ei ollut kivaa.

Sitten keksittiin laittaa Julishkalle oma privaattiheinämesta ulkotallin taakse. Näin Salama söi omat eväänsä heinälaarilta ja poni sai syödä rauhassa omia eväitään korkean langan takana. Salama onneksi kunnioittaa vaatimattomampaakin aitalankaa, joten yksi lanka korkealla riittää hyvin.


Kun Risto tuli, piti ponien omaa heinäpaikkaa laajentaa. Se onnistui siirtämällä yhden tolpan paikkaa ja tekemällä tarhakatoksen taakse kuja, jonka keskivaiheilla heinäverkko roikkuu. Näin yhden ponin pilttuusta tuli kätevästi ja helposti kahden ponin "heinäpysäkki". Ponit oppivat nopeasti käyttämään kujaa ja ruokailutilanteissa rauha on läsnä. Kujasta ne joko peruuttavat pois tai kävelevät läpi. Koska ponit jakavat saman karsinankin, jakavat ne tietty heinätkin samasta verkosta ulkona.

Kuvassa näkyvä pikalaiduntolppa oli väliaikainen suojus valetulle tolpalle.

Poniinit maastoutuvat valkolumimarjapensaan taakse.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Risto tuli taloon


Ei ole piha mitään ilman kahta ponia. Tilanteeseen löytyi mitä mainioin ratkaisu ja Risto 2v. muuttikin tänne tänään. Poni sulautui laumaan kuin olisi ikänsä tässä ollut eli tämän kivuttomammin ei homma olisi voinut mennä. Jo kolmen tunnin yhteiselon jälkeen he kaikki nukkuivat ulkotallissa päikkkäreitä. Loistavaa!

Tervetuloa Risto. <3


Moi Risto, mä oon Lisko.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Pikkutarhan kasvojenkohotus: Check!

Kuluneella viikolla olen kaiken muun hulluuden ohella lapioinut aivan mielenvikaisena sepeliä.

Tallintaustarhaan tuli vihdoin kaipaamani "tie", jonka luontevasti toki aitasin. Lantalava ei nyt kaunista maisemaa, mutta melko välttämätönhän se on. Nyt pikkutarhakin on sellainen, että se kestää kelvollisena tylsemmässäkin kelissä. Kun lava lähtee joskus, voisi sen allekin kipata kankaan ja sepelikuorman.

Ensi kesänä pistetään maalia tallin julkisivuun ja kaivetaan jumittunut salaoja auki kentän portilta. Projektilista on loputon, kun vauhtiin pääsee!




Heinälaarikin valmistui sopivasti.
Pikkasen riitti sepeliä tästä kuormasta pihallekin.