lauantai 31. lokakuuta 2015

Happy halloween

"Katso kaikkea kuin näkisit sen ensimmäistä tai viimeistä kertaa. 

Silloin elämäsi tällä maapallolla on täynnä iloa." 
(Kendall Hailey)

Lenkille? Mene keskenäs. Tässä on näitä vattupuskia. Voin odotella tässä. T. Salama
Tai kauhua. Sen kunniaksi kerron ihan tavallisesta maastolenkistä: Ajattelin, että lähden maastoon aikaisin lauantaiaamuna, silloin tuskin on ketään liikkeellä.

Ihan niin kuin olisi halloween: Ruuna Reipas lienee kuullut, että nyt on karkin ja kepposten aika. Yhdelle maastolenkille osui sopivasti jäljestäviä koiria, sama juoksijamies neljä kertaa, superhauskat (= kivasti kuumentavat ja takapäätä keventävät) hiekkakuopat ja paljon pelottavia elementtejä metsässä, kuten kantoja. Niin ja kaksi käpytikkaa, jotka matsasivat just meidän kohdalla sen yhden kuusen kuninkuudesta.

6 km lenkki, joka kesti noin tunnin. Viimeisessä sarakkeessa kunkin kilometrin keskinopeus.
Ihan ei esimerkiksi matkakisoihin ole asiaa. ;)
Vauhti ei päätä huimannut, mutta väliäkös sillä: Sen verran varmuutta tähän kulkemiseen on jo saatu, ettei selästä tarvitse enää ihan joka mörön kohdalla tulla alas. Kunhan Salama saa rauhassa katsoa pelottavaa kohdetta, lähtee se hetken päästä ihan rauhassa etenemään. Jos asia on tosi spooky, koittaa se toki kääntyä pukittaen ympäri, mutta tällaisia mörköjä ei vielä suosiolla kohdata. Plussaa tietty lenkkeilijämiehestä, joka pysähtyi rapsuttelemaan maailmanloppuun valmistautunutta ruunaa viimeisellä kohtaamisellaan.
Ennen, välissä ja lenkin jälkeen.
Pikkuhiljaa alan itsekin aidosti nauttimaan tästä touhusta, vaikka möröt joka kolmannessa puskassa toisinaan vaanivatkin. Hevosen ratsastettavuus paranee koulutuksen edetessä ja näin maastoilukin on hilppasen turvallisempaa hommaa. Ei kerrota tässä kuitenkaan liikaa siitä, että Salama vähän innostui hiekkakuopilla ja rodeoi niin, että allekirjoittaneen hyvin viisi vuotta palvelleet Mountain Horset repesivät haaroista. :D Noilla hiekkakuopilla on jännä vaikutus hevosiin: Suurin osa kuumenee ihan hillitysti siellä pelkästä olemisesta. Esimerkiksi Tompan kanssa ei aikoinaan sinne voinut kaverin kanssa mennä lainkaan, jos halusi pysyä satulassa.

Kuluvana talvena pyritään Salaman kanssa metsittymään mahdollisimman aktiivisesti eli Salama tulee melkein vallan vain maastoilemaan. Se tekee ehkä vihdoin terää sen tasapainolle ja lihaksistolle. Lenkit pyritään pitämään kävely- ja hölkkäpainotteisina. Viimeistään keväällä kontrolloidaan kinnerpattien tilanne ja treeniä sitten kehitetään, jos siltä näyttää.

Tähän loppuun kuvaterkut Sampalta: Siitä tulee isona yksisarvinen. Ettäs tiedätte.

HAUSKAA HALLOWEENIÄ!

torstai 29. lokakuuta 2015

Vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi


Pelätty päivä: Duken takapolven kierukkavamman kontrolli oli tänään.

Tasan kolme viikkoa olen saanut kerätä itseäni ja saada tunteet sekä järki mahtumaan samaan pakettiin sulassa sovussa. Tällä käynnillä oli paljon pelissä: Jos polvi todetaan kelvolliseksi ja se olisi vastannut hoitoon, toivoisin Duken pääsevän seura-, maskotti- ja harrasteponiksi yhteen tiettyyn paikkaan. Kotona en voi tarjota sille olosuhteita, joissa se voisi tyytyväisenä elellä: Nuorten kavereidensa kanssa se riehuu ja yksin en vilkasta ja eloisaa ponia halua tarhata. Jos polvi olisi mennyt huonommaksi, pitäisi tehdä toisenlaisia ratkaisuja - sellaisia, joihin en tämän ponin ja sen tirskuvan elämänilon kanssa ole vielä valmis.

Tähän väliin surullisen sarkastinen tilastotieto, jonka FB:n muistoja-sovellus tarjosi: Melkein päivälleen vuosi sitten Salama kävi näyttämässä etujalkaansa samaan aikaan samassa paikassa.

Tänään matkaan lähti reipas poni. Ihan silkasta kiukusta meinasin ottaa Salamankin mukaan maneesille treeniin, mutta eikös se tiputtanut kengän juuri ennen pois...


Käynnin sisältö lyhyesti: Ontuu edelleen vtj ravissa (2/5), mutta liikkuu mielellään. Polvi on vielä turvoksissa, mutta vastannut hieman ensimmäiseen hoitoon. Lateraalinen kierukka näkyi nyt huonosti ultaäänitutkimuksessa jostain mystisestä syystä. Vtj polvi lääkittiin suunnitellusti uudelleen kortisonilla.

Jatkohoito: Viikko kävelyä, jonka jälkeen varovaisesti ohjasajaen/taluttaen kiipeilyä käynnissä. Kahden viikon jälkeen hölkkää mukaan kokeiluluontoisesti. Tarkoituksena hillitä siis polven tulehdusta ja vahvistaa löysää polvea. Jatkohoidot tarpeen mukaan, kontrollikuva polvesta voisi olla jossain kohtaa paikallaan.

Eli Duke jää henkiin. Diagnoosi on kuitenkin edelleen sama ja ennusteesta keskusteltiin edelleen: Huono, mutta ei välttämättä mahdoton. Ponin ehdoilla on mentävä, mutta urheilu-uran saa nyt ihan suosiolla unohtaa.


Little wonderland. ‪#‎takapiha‬ ‪#‎sdteam‬ ‪#‎salama‬ ‪#‎suomenhevonen‬ ‪#‎finnhorse‬ ‪#‎hyväfiilis‬ ‪#‎metsä‬
(SD-team Instagramissa)
Kuluneet kolme viikkoa olen surrut sitä, mitä Duken menettäminen meille merkitsisi. Se kun on tämän porukan aivot, Salaman tuki ja turva sekä minun luottokamuni, jolle ihan todella käy kaikki.

Salaman saatua kenkänsä tänään takaisin karautin sillä ihan uusille hoodseille takametsään. Uudet pusikot ja pelottavat kannot kohdattiin enempi tai vähempi varmasti, mutta kohdattiin kuitenkin. Loppua kohden Salamakin rentoutui ja antoi jälleen pieniä viitteitä siitä, että kyllä sekin osaa olla tuttu ja turvallinen, vaikka onkin astetta spesiaalimpi tyyppi, eikä sille todellakaan käy kaikki ihmisen ehdottomat jutut noin vain. Ehkä jonain päivänä Salama on sittenkin meidän luottopolle, ken tietää?

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Bloggaajien hevostarvikekutsut 24.10.2015


Aina yhtä idearikas Raisa sai tuossa taannoin ajatuksen ja siitä se idea sitten lähti - Suomen Ratsutarvike tarjosi meille ja muutamalle muulle hevosbloggaajalle lauantaina 24. lokakuuta mukavan illan heppatarvikkeiden parissa. Samalla Ratsutarvikekin vietti ensimmäistä bloggaajatapaamista historiansa aikana.

Mukana menossa olivat myös minun ja Raisan lisäksi Hanna, Anu ja Jenni.


Suomen Ratsutarvike on nykyisessä muodossaan reilun vuoden ikäinen perheyritys. Turun kivijalkakaupan lisäksi verkkokauppa palvelee ja onkin tunnettu nopeista toimituksista ja kattavasta valikoimasta. Lisäksi Ratsutarvikkeen toinen omistajista, Jaana Luotola, on Bates- ja Wintec-satuloiden edustaja. Isäntä keskittyy taasen mainontaan ja markkinointiin. 

Ratsutarvike sijaitsi joskus muinoin Raisiossa, mutta liike löytyy nykyään Turusta osoitteesta Pitkämäenkatu 6. Samasta pihapiiristä löytyy myös muun muassa iso ruokakauppa sekä seudun vilkkain kirppis.


Tilava liiketila on valoisa ja avara. Valikoimista löytyy joka hinta- ja kokoluokkaan tuotteita eli jokaiselle jotain.

Itse keskityin pitkälti selaamaan poni- ja cob-kokoisia tavaroita ja ilokseni huomasin varusteita löytyvän kivasti myös pikkuponeille!

Shettiskokoiset niittisuitset. Nämä olisivat vähän isompina olleet aika päheät Sampalle.
Näihin en niinkään ihastunut, mutta hauskat nämäkin.
Kaiken ei tarvitse aina olla mustaa tai muuten vaan tummaa.
Tällainen söpö kevytkypärä löytyi perheen pienimmille.

Tervetuliaismaljan jälkeen Marstallin Suomen maahantuoja Jari Marttila kertoi edustamastaan rehusarjasta. Useimmille meistä Marstall oli ainakin jollain tapaa tuttu juttu.

Itselleni rehusarjasta kivennäistiiviste Force sekä "yskärehu" Sinfonie olivat ennestään käytettyjä rehuja. Katalogin sivuilta paljastui kuitenkin paljon uusia tuttavuuksia: Ainakin Western ja Vito pääsevät joskus meilläkin testiin. 



Kuten asiaan kuuluu, saimme tutkia, haistella ja maistella eri tuotteita. Mukaan nappasimme myös pienet näytteet: Pojille toin pienen pussin Mash-rehua, joka maistui itseasiassa vain Salamalle todella hyvin. Ponit ihmettelivät nestemäistä koostumusta ja pitivät tuota puuroa vähintään epäilyttävänä. Lohdutuksen sanana, oma kaurapuuronikaan ei aamuisin näytä noin hyvältä. ;)

Suomen Ratsutarvike pyrkii pitämään Marstallin rehuista pientä varastoa koko ajan, joten valtaosaa tuotteista on saatavilla jatkuvasti. Lisäksi valikoimista löytyy mm. St Hippolytin rehuja sekä Black Horsen, Chia de Gracian, Twydilin ja Pharmacaren lisäravinteita.


Tämä olisi Salaman suosikkihylly. Likit-makuja löytyy nykyään joka lähtöön.


Kaarimittari, Jaana ja Batesin koulusatula.
Kun ruokinta-asiat oli saatu pakettiin, siirryttiin illan toisen tietoiskun pariin: Jaana esitteli Bates- ja Wintec-satuloiden ideologiaa. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Wintec oli vain muovinen ja kamala härpäke. Tuotekehitykseen on satsattu ja esimerkiksi Wintecin Isabell Werth-mallilla on ihan todella voitettu olympiakultaakin!

Blogiani pidempään seuranneet varmasti muistavat, miten Salamalle on ollut haastavaa löytää sopiva satula. On kokeiltu joka hintaluokan penkkejä, mutta aina jokin on tökkinyt. Itseasiassa blogimaailmasta sain tutusta blogista vinkin ja etsin sovitukseen Bates Caprilli-koulusatulan. Jaana kävi sitä hieman muokkaamassa ja hämmentävää kyllä, leveälle, pyöreälle, takakorkealle ja muutenkin hyvin metkalle selälle löytyi kuin löytyikin kelpo satula! 

Skeptisenä keväällä koeistuin sen ja vihdoin löysin myös itselleni satulan, jossa istun suurin piirtein kelvollisesti. Ja kyllä, se on Bates ilmatoppauksien, vaihtokaaren ja täytepalojen kera. Muokattavuuden ansiosta tuo samainen penkki menee vielä pitkän tovin, joten satulahuolia tuskin tulee eteen ihan heti. Satulan leveyttä voidaan muokata vaihdettavilla kaarilla ja rungon mallia erilaisilla täytepaloilla. Ratsastajan mukavuutta on ajateltu muunneltavin polvituin ja uusimmissa malleissa myös jalustinkoukun paikkaa voidaan siirtää.

Ilmapaneeli.
Ilokseni sain kuulla, että meitä tyytyväisiä Bates-Wintec-käyttäjiä on useampi - moni on joutunut pyörtämään ennakkoluulonsa testattuaan tämän satulan. Toki vastaan silloin tällöin tulee hevosia, joille nämäkään eivät sovi, mutta laajat muokkausmahdollisuudet mahdollistavat paljon. 

Muokkauksista puheenollen: Muutostyöt ovat helppoja ja nopeita tehdä ihan tallikäynnillä ja nämä satulat sovitetaankin aina ratsastajan kanssa. Ostaessasi uuden Bates- tai Wintec-satulan Suomen Ratsutarvikkeesta, käy Jaana ensimmäisen vuoden aikana tekemässä myös satulan muokkaustyöt tarvittaessa. Palveluun kuuluu myös opastus ja neuvonta muissakin satula-asioissa.


Ennen pöydän kattausta ruoka- ja kahvitarjoiluille saimme hevosenomistajalle hyvin tutun tehtävän: Yksi kenkä oli kadonnut liikkeen syövereihin ja sen löytäjälle oli luvassa yllätyspalkinto. Jenni teki uutterinta työtä ja nappasi mukaan kisareissuilleen päheän HV Polon kylmälaukun skumppalaseineen!


Tämä Imperial Ridingin kypärä oli aika kiva. Hintakin vain satkun kieppeillä.
Back On Track pääsi yllättämään tämänkin vanhan varusteketun: Lapasuojus on seuraava must have-juttu Salamalle.
Tämä voisi nimittäin auttaa jumiutuviin lapoihin. Ehkä joulupukki auttaa asiassa?
Roeckl tarjoaa mustien, ruskeiden ja sinisten hanskojen lisäksi nykyään pirteitäkin värivaihtoehtoja.
Ratsunsa voi halutessaan glitteröidä hanskojen kanssa sävy sävyyn.
Tupsupipo pinkkinä on tietty ihan pop.


Ilta oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vallan mukava ja aika kulki kuin siivillä. Oli huikeaa olla mukana järjestämässä tätä tapahtumaa: Kiitos kaikille osallistujille ja suurin kiitos luonnollisesti Suomen Ratsutarvikkeelle!

PS. Toki me vähän shoppailtiinkin. Siinä kävi vaan vähän hassusti niin, että minun ostoskoristani löytyi lopulta 135cm kokoinen loimi. Hassua, koska Salama on kokoa 155cm ja ponit 105cm. Voi olla, että täytyy käydä Ratsutarvikkeessa tekemässä lisääkin loimikauppoja... ;)

Linkki verkkokauppaan

tiistai 27. lokakuuta 2015

Maanantain tuhkimotarina


Tämä on melkein merkittävä uutinen, koska pääsimme melkein Salaman kanssa yllättämään kengittäjän! Taustatietona kerrottakoon, että kasvavalle suokkinuorelle loppukesä ja kulunut syksy olivat vähän vaikeita. Kengät eivät vaan tahtoneet pysyä Ruuna Reippaan kavioissa, vaikka niille tehtiin vaikka mitä temppuja.

Viimeisin kengitys oli 17.9. Seuraavana päivänä Salama polkaisi jo vasemman etukengän mäkeen, koska niin vain voi joskus käydä. (Miten niin Suomipoika ei aina osaa katsoa jalkoihinsa syödessään kaikessa rauhassa ruohoa?! Seisoin vieressä ja se vaan astui kannoilleen kaikessa rauhassa ja repäisi kengän irti. Tietty.)

Tässä välissä on päästy ihan todella treenaamaan eli tässä tapauksessa liikkumaan normaalisti. Eilen kun ihan tarkasti katsoin, saatoin oikeanlaisessa auringonvalossa nähdä pienen lihaksen Salamin reidessä. Se on aika jees, koska Ruuna  Reipas on aika pörheässä turkissakin nyt. Sille tulee hölkätessä jopa toisinaan hiki.

Samalla havahduin siihen, ettei irtokenkiä ole osunut kuluneeseen kuuteen viikkoon tuota yhtä lukuun ottamatta ollenkaan. Hämmentävää! Lieneekö uusi etukengän malli nahkapohjallisineen vihdoin se juttu, yhdessä Formularuuan kanssa, mene ja tiedä. Kaiken kukkuraksi heppa on liikkunut hyvin.

Eilen ohjelmassa oli ohjasajoa. Ihan vaan siirtymisiä ja ympyröitä, perussettiä siis. Laitoin ohjat ekaa kertaa "ponimodeen" eli perinteisellä tavalla ohjasrenkaista läpi. Yllättävää kyllä, se oli hyvä idea.

Ohjasajo oli muutenkin hyvä idea. Salama oli nimittäin harvinaisen vastaanottavainen. Teki väistöjä, takaosakäännöksiä ja muita, ihan niin kuin mikä tahansa normaali poniini. Päivän juttu olivat laukannostot. Jos ne eivät suju maastakaan, eivät ne voi sujua selästäkään - tähän lopputulokseen tulin poneja ajaessa. En ole erityisemmin ääniapuja Salamalle opettanut, mutta napakka "laukka"-käsky todella toimi. Laukka nousi ja toisinaan ihan asiallisesti. Vitsit heppa näytti kivalta! Laukka on ehdottomasti Salaman paras askellaji.

Kivaa oli niin kauan, kunnes kompastuin nahkahattuiseen etukenkään.

Eipä sillä. Ohjasajaessa huomaa sen, miten tasapainoton Salama on vielä ratsain. Loppuun sain sen ravaamaan aika hienoa, joustavaa ravia. Kun yritin ottaa vähän videota tästä ihmeestä, kärsi ohjastuntuma ja polle näytti videolla vain tältä, mutta silti, on tässä yritystä:

Linkki video

Ihan vielä ei tätä heppaa yhdellä kädellä ajella, mutta ehkä joskus. ;)

maanantai 26. lokakuuta 2015

Ne nitrot


Kuten viime postauksessa jo totesin, Hänen Korkeutensa voi hyvin ja pirteästi. Nyt yksi juttu on lisäksi testattu; Duke pysyi sairastarhassaan 1,5 viikkoa.

En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun menet pimeään talliin illalla ja jostain sieltä kuuluu kova rouskutuksen ääni. Valot päälle ja varovainen kurkkaus äänen suuntaan - karsinasta löytyy kuin löytyykin Duke! Kerrottakoon taustatietona, että pimeys ei ole allekirjoittaneen suosikkijuttu lainkaan.

Pedantille ponille talviaikaan siirtyminen tuotti ilmeisesti elämää suuremman kriisin.

Illan pimeydessä kävi ilmi, että ranttaliksi on todella pistetty:


Eipä sillä, isännän mielestä tämä oli hauskaa. Ihan en allekirjoita sitä - sen sijaan korjasin koko höskän ja paransin entisestään sähkön kulkua. Nyt sopii yrittää uusiksi.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Saturday (night) fever


SD-teamin oma pieni draamaelokuva. Ihan itse keitin taas koko sopan.


Olin hetkeä aiemmin kuvannut ihan omaksi iloksi pihan lintuja.

Pojat olivat syöneet samalla päiväheiniä sisällä, jotta sain rauhassa siivottua tarhat.

Arvatkaa kuka sitten karkasi ja livahti väärään tarhaan poikia ulosviedessä...

Ihan niin kuin ennen vanhaan.
Kielletyillä teillä. Hauskaa kyllä oli. Niin siis kaikilla muilla paitsi minulla.
Niinpä, otapa tämä kiinni.
Aidat toivat pientä helpotusta jahtiin.
Jahka Dukeponi oli lassottu kiinni ja sijoitettu omaan kuutioonsa, jatkuivat geimit hiekkalaatikossa.


Salama on ollut Sampan ylijumala. Sellainen, jota väistetään aina ja kumarretaan vielä varmuuden vuoksikin.


Vaan eipä ole enää.


Onneksi komento on edelleen tällä.


Jep, juuri sillä, joka näyttää isännän mielestä aina vaan virtahevoselta. Minun mielestäni enää ei, se lienee pääasia. ;)

Ja niin palasi rauha jälleen tälle plantaasille. The end.

PS. Dukiiri voi hyvin. Liiankin hyvin omasta mielestään. Alan jo epäillä koko diagnoosia...

perjantai 23. lokakuuta 2015

Koska Salama vaan voi


Yksi pienenpieni ero Salamassa ja poneissa on: Siinä missä ponit ovat ahkeria työmyyriä, on Salama hieman toista maata. Kauniisti sanottuna ei niin palvelualtis, kuin voisi olla. Kiltti ja nöyrä, jos siltä tuntuu. Liinat kii-tyyppi sitten, jos siltä tuntuu. Myönnän, hieman vaarallinen aihe kirjoitettavaksi, kun mokomaan liittyy paljon muitakin tekijöitä. Kaiken pohjalla on kuitenkin perusluonne, vaikka matkassa onkin pari muuttujaa.

Kerrottakoon kuitenkin, että viime aikoina Salama on käynyt ja kukkunut melko hyvin. Intoa piisaa ja puolen litran väkirehuannos on saanut Pojun varsin reippaaksi.

Tänään ohjelmassa oli pitkästä aikaa vähän niin kuin kouluratsastusta - itse asiassa ekan (ja vikan) kerran tällä viikolla. Laitoin toiselle lyhyelle sivulle käyntipuomit. Ne saivat Ruuna Reippaan käymään todella kierroksilla - sain käyntiin hyvän eteenpäinpyrkimyksen ja pitkillä sivuilla sain pyydettyä siltä ekaa kertaa rehellisiä avoaskelia muutaman kerran, kun imu puomeille oli olemassa. Kehuin sitä toki vuolaasti, rapsuttelin ja annoin sen kävellä lisäksi palkkioksi aina puomien yli. Se olikin sen mielestä hauskaa, koulukiemurat siinä välissä sinänsä vain välttämätön pahe.

Vaikka kuinka yritin pitää sirkusta mielenkiintoisena, meni ruunalla kuppi nurin kesken treenin. Kun pyysin ihan pientä korjausta, päätti ruuna pistää liinat kiinni: "Liiku keskenäsi. Tämä riitti tältä päivältä." tuntui betonikylki ajattelevan ja ankkuroitui siihen. Tyypillinen reaktio sille, kun tietoa tulee kerralla liikaa. Tyhmä minä, ajattelin jälleen kerran.

Luonnollisesti treeni ei jäänyt siihen, koska jumitukseen ei vain voida lopettaa. Eteen oli liikuttava, vaikka hetkeä aiemmin pyysinkin ehkä turpaa pari senttiä väärään suuntaan. Hapankaalin nielleenä tyyppi käveli kierroksen, koska oli pakko.

Loppukäynnit tehtiin tuttuun tapaan metsässä. "Jihuu, minä menen nyt" totesi Salama ja menohalut palasivat oitis.

Ei näitä aina ymmärrä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Vtj lateraalisen kierukan vaurio


Otsikossa Duken saama päädiagnoosi, jota olen nyt tasan kaksi viikkoa pyöritellyt mielessä. Vika, joka tuli puskista, hämmästyttää edelleen. Tiesin ja arvelin jonkin olevan vialla, mutta silti tämä vaiva yllätti. Poni oli nimittäin hyvin menohaluinen ja pirteä, vaikkakin ontuma aika raju. Vammamekanismin syyksi paljastui lopulta myös löydös rtg-kuvassa - ponin ei ole tarvinnut astua kuin yksi huono askel ja kierukka on päässyt repeämään. Masentavaa.

Eläinlääkärin kristallipallo näytti ponin tulevaisuudelle huonoja näkymiä, kävi polvi kirurgin pöydällä tai ei. Siksi leikkaus jätettiin heti suosiolla hoitovaihtoehdoista pois. Siirryttiin kotihoitoon ja valittiin hoitolinjaksi perinteinen lepo ja lääke eli varsin konservatiivinen linja. Poni joutui koppilepoon eli sittemmin se siirtyi omaan pieneen sairastarhaansa. Kontrolli sovittiin 2-3 viikon päähän ja tällä hetkellä elellään sellaisia hetkiä, että kontrolliin on tasan viikko. Olo on kuin löysässä hirressä.

Kymmenen päivän tulehduskipulääkekuuri loppui sunnuntaina eli 18.10.2015. Poni oli kipulääkkeen kanssa ontumaton - jännitinkin sitä, miten se reagoi lääkkeen lopetukseen. Nyt on meneillään neljäs kipulääkkeetön päivä ja poni on henkisesti pirteämpi kuin koskaan. Liikkuminen vasemman takapolven osalta on edelleen arvelluttavaa, mutta graavi ontuma näyttää kadonneen. Se on hyvä merkki, vaikka itse polvi on ulkoisesti aika nesteinen edelleen. Päivittäistä vaihtelua polven oireilun osalta on.

Duke 22.10.2015
Poni itse ei ymmärrä tätä hoitokuviota ollenkaan. Yksin eristyksissä oleminen ei ole sen mieleen yhtään ja sen se on tehnyt jo hyvin selväksi. Lisäksi Duke inhoaa yli kaiken suuhun tungettavia lääkkeitä, joten sain viime viikolla ihan todella urheilla ensin saadakseni sen kiinni karsinasta ja lopuksi käsivoimat pääsivät testiin terrierileukojen kanssa. Porkkanalahjuksistakaan ei ollut iloa, poni tuli vain entistä epäluuloisemmaksi niistä. Iltaisin talliin menee sellainen pukkilinko, ettei sitä Dukeksi ihan heti tunnista.

Fiilikset ovat tällä hetkellä todella ristiriitaiset. Duke on eläimistämme se, jonka luonteesta pidän kaikista eniten. Tämä poni on se, jonka piti olla meillä 30-vuotiaaksi asti ja kulkea mukana ylä- ja alamäet. Viime päivinä on todella pitänyt miettiä sitä, mitä sen tulevaisuudessa tapahtuu. Tällä hetkellä ensi viikon tutkimuksilla on paljon merkitystä ja painoarvoa - jos vamma on yhtään parantunut, saattaa toipumisessa olla vielä pientä toivoa.

Kenelläkään kokemusta vastaavasta?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ihanan kamala ohjasajo


Ohjasajo on meillä nykyään varsin suosittu liikutusmuoto. Nuoret oppivat tekemään ihmisten kanssa hommia, luottamus paranee ja hevosen näkee liikkeessä ihan uudesta perspektiivistä. Kun taidot karttuvat niin kuskilla kuin hummallakin, on ohjasajo tehokasta jumppaa molemmille osapuolille.

Ennen ohjasajo oli itselleni lähinnä kävelyä hevosen perässä niin, että kädessä oli kaksi ohjaa. Tomppa-vainaa kulki paljon juoksutettuna kahdella ohjalla ja se oli selvästi Hollannin aikoinaan työskennellyt niin, koska se oli varsin hyvä ohjasajaa. Laitettiinpa sille kerran vanhoilla päivillään kärryt peräänkin, eikä se sanonut aisoista mitään. Ties vaikkapa se olisi ollut entisessä elämässään valjakkohevonen tai ainakin ajolle perusteellisesti opetettu.


Lähetin Salaman pari talvea sitten valjakkokuskille "käytöskouluun". Se oli ehkä elämäni parhaimpia päätöksiä sen hevosen kanssa: Ruuna Reipas oppi sairaslomansa ohella yhden työskentelytavan lisää ja itse opin lyhyessä ajassa enemmän uusia juttua kuin kykenin edes vastaanottamaan. Sen jälkeen ohjasajo on jäänyt viikko-ohjelmaan ihan pysyvästi jokaisen hepan kohdalla. 

Shettiksille ohjasajo on varsin näppärä laji ja niille onkin olemassa omia käyttöluokkakisoja kyseisessä lajissa. Ponit ovat yleensä suht helppoja ja nöyriä, lisäksi ne eivät liiku niin kauhean kovaa, joten hitaampikin kuski pysyy ohjien kanssa mukana. Ohjasajon periaatteina ovat ihan samat jutut kuin kouluratsastuksessa eli tavoitteena on rento, suora ja tahdikas kuolaimeen tukeutuva hevonen tai poni.


Vaikka hevoseen ei ohjasajaen voida vaikuttaa pohje- ja painoavuin niin kuin selästä käsin, on ohjasajo silti pilkuntarkkaa hommaa. Ihmisen vartalon paine ja paikka määrää paljon: Sillä voidaan jarruttaa, väistättää ja pyytää vauhtia, kuten painoavuilla selästä käsin. Pitkällä ajopiiskalla on myös paikkansa ohjasajossa, se toimii ikään kuin pohkeen tilalla.

Ohjat voi kiinnittää myös monella eri tavalla. Omista Salamalla laitetaan sisäohja aina kuolainrenkaan kautta silan puolivälin tienoille kiinni, jolloin koko hevosen voi tarpeen tullen pyöräyttää ihmisen ympäri juoksutusliinamaisesti. Ulko-ohja taas kulkee normaalisti silan ohjasrenkaan läpi ajurin käteen. Tällä systeemillä ohjien paikkaa toki pitää suuntaa vaihtaessa muuttaa, mutta turvallisuusnäkökulmasta tämä on paras ja tarkin ratkaisu. Poneilla olen pitänyt ohjia perinteisellä tavalla niin, että ohjat kulkevat kuolainrenkaasta silan läpi suoraan ajurin käteen. Mitä alemmas ohjat kiinnittää, sitä matalampaan muotoon turpa hakeutuu.


Ennen ohjasajoharjoitusten alkamista hommaan tarvitaan hieman varusteita. Ajurille hyvät jalkineet ajopiiskan kera ovat lähes pakolliset, käsineet ja turvakypärä vähintään suositeltavia. Hevoselle puetaan suitset, suojat tarpeen mukaan sekä ohjasajovyö (tässä jutussa mainittu myös silana) häntäremmin kera sekä ohjasajo-ohjat. Itse pidän eniten 12m pitkistä kangasohjista, mutta jotkut vannovat painavampien nahkaohjien nimeen. Makuasia, oman suosikin löytää kokeilemalla. Ensihätään ohjiksi käy toki myös kaksi juoksutusliinaa, kunhan ne mahtuvat kulkemaan ohjaslenkkien läpi. Tavalliset ajo-ohjat ovat yleensä aivan liian lyhyet tähän puuhaan.

Ohjasajovyöksi käy yhtä hyvin ravi- tai valjakkovaljaiden sila, ellei erilliseen ohjasajovyöhön halua investoida. Ohjasajovöitä (tai juoksutusvöitä) löytyy markkinoilta pilvin pimein nylonista nahkaisiin. Mitä enemmän vyössä on kiinnitysmahdollisuuksia ohjille, sitä monikäyttöisempi se on. Erilliset ohjasrenkaat eivät ole siis välttämättömät, kunhan ohjat muuten liukuvat renkaissa. Häntäremmi on aika must, koska vyö valuu muuten melko varmasti kainaloihin.


Ennen harjoitusten alkamista kannattaa harjoitella ihan vaan pitkien ohjien käsittelyä, se voi alkuun nimittäin olla yllättävänkin hankalaa!

Meillä nuorisolle riittää, että ne kulkevat ohjasajen rennosti ja kuuliaisesti kaikissa askellajeissa. Myöhemmin esimerkiksi kärryt ovat helppo lisätä perään, kun avut ovat jo valmiiksi tutut. Lisäksi tulevaa ratsukoulutusta ohjasajo pohjustaa hyvin: Heppa oppii kulkemaan yksin ihan ekana ilman taluttajan turvaa ja se tottuu muutenkin kuuntelemaan apuja. Jos ja kun homma toimii niin kuin pitääkin, otetaan repertuaariin maaastakäsin väistöt ja erilaiset taivutukset.



Kun poni pelittää aitojen sisäpuolella, voidaan lähteä ohjasajaen myös maastoon tai lisätä kentälle vaikkapa puomeja tai kavaletteja. Myös valjakkoajosta tuttuja estetyyppejä voi hyvin ohjasajaen harjoitella. Nuo vasta hupia ovatkin. :)

Jos lajista innostuu, suosittelen lämpimästi kääntymään esimerkiksi valjakkokuskin puoleen lisäoppien toivossa. Hauskaa puuhaa, mutta ei ihan niin helppoa kuin nopeasti ajateltuna luulisi.


Kuvissa Samppa 2vee ja Raisa ohjasajoharkoissa 7.10.2015.
Blog Widget by LinkWithin