keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Vuoden kiintiö täyteen


Olihan tässä vielä muutama päivä aikaa eläinlääkärille, kengittäjälle ja tietty Elinan ja Salaman treeneille! 

Toisella poneista on paise kaulassa, joka kaipaa tohtorin huomiota. Mistä lie moinen tullut ja mitä sille tehdään - kerron jos uskallan. Internetissä kun kaikki kakkivat sateenkaarta, tilannekuvia ei sallita ja kukaan ei ylipäätään sairasta, eivät ihmiset eivätkä eläimet. Olen kovin hämmästynyt tästä vääristyneestä tavasta luoda jotain ihmeellistä täydellistä illuusiota netissä. Todellisuus kun on ihan toista, ihan kaikkialla.


Mutta, se todellisuus. Tässä tapauksessa varsin iloinen sellainen. 

Elina on ratsastanut Salamaa nyt puolisen vuotta, noin kerran viikossa. Väliin mahtuu pieni kesäloma ja sen ympärille kietoutunut sairasloma, kun Salkun heinäallergia puski läpi ja kiusasi aikansa, kunnes lääkitys tepsi.

Lähtötilanne vappuna 2016 oli se, että kinnerpattia oli hiljattain lääkitty ja liikkeelle sai lähteä pikkuhiljaa. Salama oli alkuun melko nihkeä pohkeelle ja vähän kärtty, kun vaadittiin yhtään mitään. Kotiläksynä lähdettiin maastoon ja kentälle mentiin vain, jos on pakko. Lisänä ohjelmistossa oli ohjasajoa, joka on tälle kaverille loistava liikutusmuoto kuuriluontoisesti. Paras lääke kaikelle oli vain liike.

Pääasia oli, että eteenpäinpyrkimys paranee. Pikkuhiljaa kunto kasvoi ja samaa tahtia myös reippaus. Nyt Salama onkin suorastaan kuuma ratsastaa!

Joku voi käsittää tässä kohtaa kuumuuden kurittomuutena. Okei, voi se olla sitäkin, mutta jos hevonen on aivan pienestä pitäen reagoinut asioihin samalla tavalla tilanteissa X, niin kyllä se ikävä kyllä kuuluu sen persoonaan. Inhoan sanaa reaktiivisuus, mutta ainakin meillä on tehty ihan hommia sen eteen, että Herra Hevonen pysyy tolkuissaan myös tiukoissa paikoissa. Eli se pysyy rentona vaikka taivas tippuisi niskaan, jännittynyt otus kun ei opi. Silti voi elämä joskus yllättää, nämä kun ovat ihan eläviä olentoja. Silloin kaunis ajatus rennosta hevosesta voi olla kaunis haave vain. Niin on ollut nyt ja niin on ollut jo aikojen alusta alkaen. Terkuin luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa eläinlääkärin työstä Suomen sodissa!


Luonteeltaan Salkku on herkkä ja vilkas, joka ei kestä liikaa toistoja eli se turhautuu nopeasti. Silloin sitä harmittaa ja jokin pää voi lentää. Samalla se on vähän arka, eli tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan esimerkiksi maastossa. Virheitä Salama ei siedä, ei itseltään eikä muilta. Vastaavasti voin kertoa poneistani, jotka ovat luonteeltaan lähes täydellisiä vastakohtia - ne ovat ympäripyöreästi sanottuna kiltimpiä kuin keppihevoset.

Puolen vuoden aikana kehitystä on tapahtunut ihan huimasti. Ratsain Salkku kantaa itsensä nätisti jo paikoin ja pikkuhiljaa laukkakin sisältää vaihteita, eikä vain mahdollisuutta mennä lujaa. Pohkeelle se on koko ajan parempi. Siirtymisissä on päästy siihen vaiheeseen, että niitä voidaan hienosäätää. Yleisesti ottaen se yrittää kovin miellyttää ratsastajaansa, mutta välillä keskittyminen herpaantuu. Ihan luonnollista joskus sekin. Elinan kanssa Salamalla on kivaa ja se on pääasia.

Salama saa jatkaa edistymistään omalla käyrällään hitaasti, mutta varmasti. Katsotaan, mitä jännää sitä ensi vuonna keksitään! :)

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!


Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen
kaunis, herkkä, hempeä
pyhä, lämmin, lempeä 
onnellista odotusta, 
hyvää joulun toivotusta!

Me(kin) rauhoitumme nyt joulun viettoon. :)

T: SD-team

lauantai 17. joulukuuta 2016

Muistokirjoitus uskolliselle toverille


Olit aina siinä. 

Pidin sinua kuin itsestäänselvyytenä: Olit aina valmis auttamaan, tuit molempia käsiäni ja autoit niin myötä- kuin vastamäessä isoissa ja pienissä asioissa. 

Emme varsinaisesti rakastaneet toisiamme. Silti olit välttämätön ja elintärkeä työtoveri päivittäin. Tiimityömme sujui hienosti, vaikka välillä jokin osa sinussa saattoi kaivata pientä rakkautta ja huolenpitoa.

Arki pyöri kanssasi siis hienosti nämä vuodet. Näit, koit ja jaoit kanssani kaikki elämän surut ja ilot päivittäin kymmenen vuoden ajan. Kannoit päälläsi välillä valtavaa taakkaa, mutta et koskaan valittanut. Joskus saatoit kaatua, mutta urheasti nousit ylös.

Nyt on kuitenkin aika päästää irti: Varoittelit jo aiemmin, ettei pyörä enää jaksa pyöriä niin hyvin kuin keltaisessa nuoruudessa. Sitten ruostuit puhki ja lopulta 16.12.2016 klo 22.19 luovutit kokonaan suorittaen uskollisesti kuitenkin viimeisen työsuorituksesi loppuun.

Hyvää matkaa metallinkeräykseen, uskollinen toveri.

RIP KOTTIKÄRRY 2006 - 2016

perjantai 16. joulukuuta 2016

Hejsan hoppsan fallerallera


Vähän lentävää suomalaista. Häntä pystyyn ja baanalle!










No hupsista.
 *huoltotauko*






On se hauska. Ja joskus ihan päteväkin: Se jää sitten sen hetkisen hetken varaan, että missä. ;)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Maa jalkojen alla


Ratsastuskenttä, tarha ja piha ovat yhtä jäätikköä- vain luistimet uupuvat... Miltä tuntuu pitävä pohja kavioiden alla neljän päivän jääkauden (ja täten varsin kevyen jakson) jälkeen? 








Voin tähän väliin kertoa, että muuan läsipään kanssa tehty reilun puolen tunnin alkukävely metsässä oli vähintään mielenkiintoinen...


Vika niitti muuten kauniissa talvimiljöössä oli tikka kelopuussa. Salama hyppäsi tikkana pystyyn, mitä se ei ole juuri koskaan tehnyt. Pahuksen linnut! Mitä jos joulupukki toisi sille lintusiedätys-DVD:n?!



Pitävän maan jalkojensa alla saivat kokea myös ponit. Aww. <3



Käytiin hölkällä. Yhdessä.
 



Tukka hyvin, näkyyks kello... Mä oon niin vapaalla! T: Samppa 


tiistai 13. joulukuuta 2016

Kesä on niin lyhyt


Ja tätä kirjoittaessa ihan yhtä kaukana kuin lähelläkin. Onneksi mokoma epäpoikkeuksellisen mukava jakso on dokumentoitu hyvin! Tässä kurkistuksia puhelinkuvien muodossa kulissien taakse loppukesästä tähän päivään.


Kesällä lenkkeiltiin paljon. Oli apostolin kyytiä, ratsureimaa ja laatuseuraa.


Kaikenlaisilla reissuilla käytiin myös. Välillä toki levättiin.


Välillä tehtiin huoltotoimenpiteitä, ylitettiin itsemme, ihastuttiin ja käyttäydyttiin hevosiksi.


Syksyn lähestyessä jatkettiin samalla kuviolla. Täälläkin oli hetken ihan vähän lunta.


Sitten alkoikin tämä pimeä kausi. Siis talviunet.


Kuten kuvistakin näkyy, ei tässä viime aikoina ole ihan kauheasti kaikkea tehty. Pikkasen liikuteltu ja ihmetelty maailmaa. Kylmät ja pimeät illat tulee pakollisten jälkeen vietettyä takan lämmössä yksin tai kaksin. Tämä on kaiketi sitä aikaa, kun pitäisi levätä ja ladata akkuja. :)
Blog Widget by LinkWithin