Hevoskulut 2017 - huhtikuu

MENOT 1.-30.4.2017:

• Kisamaksut 55e
• Lainatraikku 25e
• Nahkasaippua ja ihovoide Hankkijasta 17,50e
• Rehusäkki (Racing Regular) poneille 13,90e
• Rehusäkki (Racing Selected) Salamalle 18,90e
• Kivennäinen (St Hippolyt Gemüse-Kräuter) Salamalle 40e
• Estepuomeihin puutavara 41e
• Loput estepuomitarvikkeet (mm. ruuvit, maalit) 28,60e
• Suojahuppu Salamalle 16,90e
• Kavalettipalat 4kpl 82e
• Lantalavan vuokrat 6kk ja tyhjennys (1 kpl) 322,40e
• Laminointiläpyskät kentän kirjaimiin 6e

YHT. 667,20e

PS. Kaikki budjettipostaukset löytyvät tämän linkin takaa, uusimmasta vanhimpaan.

Varma keväänmerkki

F*uck u. Kuva otettu 22.4.2017.

Ja sitten kun aurinko vihdoin paistaa:

<3

Kevät <3

Selvästi hyvä päivä

Jokin aika sitten - noin kaksi vuotta sitten - meillä oli hevonen, joka ei siirtynyt mukavuusalueeltaan pois kuin pakolla ja jos raja ylitettiin, ei kenelläkään ollut kivaa. Taustalla oli melkein kolari tekstaria kirjoittavan pakettiautokuskin kanssa ja sen myötä tullut autopelko sekä ihan muuten vain yleinen tekemättömyys, kun tärkeät oppivuodet menivät tarhassa milloin mitäkin jalkaa parannellen ja kaikki kivat normaalin nuoren hevosen ohjelmanumerot olivat sovellettava toisin.

Nyt meillä on hevonen, joka tekee ihan normaaleja maastolenkkejä, kävelee löysin ohjin mennen tullen ja tykkää seikkailla siellä täällä. Hevosen itsevarmuus on kasvanut ja meidän luotto hevoseen parantunut huimasti.

Se on tosin vaatinut verta, hikeä, kyyneliä ja lukemattomia (työ)tunteja sekä satoja toistoja. Ensin käytiin vain laittamassa jalat asfaltille, sitten yhtäkkiä mentiin tien yli, jossain kohtaa lisättiin ratsastaja selkään ja lenkkejä pidennettiin. Mentiin taluttaen ja ilman, välillä seuraponin kanssa ja sittemmin fillarin kanssa. Avainsana oli kuitenkin aina rentous.

Viimeinen puhelu. Viimeiset sanat.

Tässä välissä on jo pitkään mennyt tosi kivasti. Tänään kuitenkin tulimme extrahyvälle tuulelle: Metsätiellä tuli vastaan täysperävaunu, monta koiraa ja vaikka ja mitä, Salama piti itsensä kasassa kuin 6-vuotiaan hevosen nyt kuuluukin jo tehdä. Se siis luotti meihin ja odotteli, mitä kivaa sitten keksittäisiin.

"Tämä on kuin mikä tahansa normaali hevonen" oli Annin kommentti tänään(kin). Niinhän se vihdoin on. Silti se on vähän spesiaali ja se Läsipäälle suotakoon.

IP:n satulalaukusta löytyy selviytymisvälineitä maastolenkille.

GT Salama. 

Linkki videoon

Normipäivä poikamiesboksissa

Lähetkö baanal?

Sitten hippastellaan.

Poing poing.

Jollain on vaan vähän enempi jousia alla.

Hilseelle kyytiä.

Pystypainia.

"Victory!"

Järjestän sitten omat kuviot.

Kyllä, etujalat ristissä.

Kaikkea sitä joutuu kestämään. Tässä ihan harmaantuu.

Ja sama koreografia toistuu päivän mittaan monen monta kertaa: Pilkku haastaa Sampan leikkiin ja kun alkaakin kauhistuttamaan, se kirmaa Salaman suojiin karkuun pahalta maailmalta. Ja taas kohta mennään...

Mustan orin kirkas mieli

Blogissa on viime aikoina mainittu vain pläsipään aivoituksia. Luulevat vielä, ettei meistä poneista ole mihinkään!

Saanko esitellä, Musta orimme, Uljas Mr Fonzie. Hän on nyt myös #kummihevonen!

Ravia keskittyneesti.

Käyntiä.

Ekoja keskiraviaskelia. Pyynnöstä siis.

Lisää sitä.

Vähän laukkaa. Sampassa on pientä vain koko!

Loppuun vielä vähän nöpöhöpöravia ja takaosan aktivointia.

On se puspus. Ihana. Kaikkea ei voi sanoin kuvailla. :D

Kevättouhuja

Puhutaanko linnuista?

Kevään ekat sorsat ovat nyt bongattu. Siinä ei muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta ne kerpeleet lähtevät lentoon lammikostaan juuri kohdalla ja tuollainen pullasorsa pitää melkoista ääntä lentäessään ihan korvan juuresta... Ja lentää osaa täten myös yksi suomenhevonenkin. Jännä juttu, kun oikea olkapää on vähän tukossa nyt. Loput lenkistä talutin vasemmalta puolelta eli kiitos ja voi voi.

No, on täällä muitakin juttuja tapahtunut. Ollaan Helgan kanssa tehty uusia kavaletteja kuin Iisakin kirkkoa. Suosikkiväriä on tunnustettu: Tarkan suunnittelun myötä mustiin kavalettipaloihin törkätään suurin piirtein tällaiset puomit:

Maalikerroksia tulee luonnollisesti useampi per väri. 

Salaman kevätlook. Tämäkö muka aivan liian paksu? ;)

Salaman kanssa olen kokenut pieniä ahaa-elämyksiä aivan tavallisten perusasioiden parissa. Aiheena ovat olleet suoruus ja sen myötä myös liike eteen. Helposti sitä aiemmin tyytyi jostain käsittämättömästä syystä siihen, että hevonen liikkui jotenkin vain eteen, vaikka tasan tiesin jättäväni homman tällöin puolitiehen. Sanoin sitä settiä tätijakuksi, kun mukavuusalueelta ei poistuta vaan nöpötetään sinne päin mukavasti. Olen ajatellut vaihtaa tuon puvun nyt toiseen. Hiljaa pitää silti osata mennä, eli ei tässä nyt pelkästään hana pohjassa ole posotettu.

Koska hevoseni omaa tasan kaksi vaihdetta - täysiä ja ei ollenkaan - on sen ratsastaminen ollut hieman haastavaa. Vaikka se kuinka tänään juoksisi alta pois, on jalkaan reagoitava ja sama homma laiskana päivänä, pohkeeseen pitäisi reagoida tänään eikä vasta huomenna. Puristaa ei saisi, mutta aika voimakasta jalan tukea pitäisi silti pitää. Pientä edistystä on ollut havaittavissa ja omat vatsalihakseni ovat olleet kipeät! Se lienee myös hyvä merkki. Ilokseni Salama tarjoaa myös laukkaa mielellään eli laukannostotabun kanssa kuin varkain on tullut ehkä otettua edistysaskelia. Oikean lavan se tiputtaa mielellään alas ja sen kanssa on jumpattu paljon. Kun se nousee, nousee laukkakin. Jos lapa ei nouse, nousee takapuoli. Eli opettele tai kärsi ovat Salaman terveiset kuskille tämän aiheen tiimoilta.

Tästä voikin lukea rivien läpi, ettei koulukisakuume ole todellakaan helpottanut. Pitäisi kai mennä lääkäriin.

Olen myös asettanut kesän tavoitteeksi "jos edes kerran pääsisi Tiinalle"-projektin. Saa nähdä miten se tässä etenee, koska kaikki Tiinan päivät täällä päin osuvat oman kalenterin kanssa aina totaalisen ristiin! Mutta kertakin antaa jo työkaluja vuodeksi eteenpäin, näin kävi viime kesänäkin.

Ridakenttä 14.4.2017

Koska olkapääni todella oli vähän pipi, sai Salamanteri yllärivieraita selkäänsä pääsiäisen kunniaksi. Sanoinkin, että jos tälle tontille erehtyy astumaan vapaapäivänään, voi joutua hevosen selkään. ;)

Loppuviikon hippiäiset

Salamadiary ft. linnut pitää nyt pintansa. 

Eipä sillä, ehkä tämä tästä. Pikkulintujen joukkoinavaasio on tehnyt ihmeitä, taivas ei enää tipu niskaan joka hetki. Puluja on jopa kiva jahdata, jos sellainen eksyy reitille.

Alkukäyntejä. 

Lauantaina ohjelmatoimisto järjesti Läsipäälle ohjasajohetken. Homma on ollut vähän jäähyllä viime ajat muiden aktiviteettien vuoksi, mutta koska kaipaan itse taas rutiinia tähän hommaan, joutui Salamakin jälleen harjoituskappaleeksi.

Hyvää jumppaahan tuo, mutta tällaisen jousijalan kanssa joskus vähän haastavaa. Samaa mieltä oli Salamakin ilmeestä päätellen, kun puin pitkästä aikaa silan ja pitkät ohjat ylle:

Voi tätä silmänvalkuaisten vilkahtelua.

Pussi päähän.

Silmäasia olikin tapetilla heti seuraavana päivänä. Tietenkin sunnuntaiaamuna klo 8, viikon ainoana vapaapäivänä. 

Mokoma öga oli hieman punoittava ja vetistelevä. Kun Salama totesi, että olen aikeissa auttaa, laski se harvinaista kyllä päänsä alas ja antoi hoitaa silmäosaston mallikelpoisesti ihan siinä niin.

Kaivoin sieltä puhdistustoimien mukana paksun turveklöntin ja toivoin, että mokoma on vain roska. Jäljistä päätellen Ruuna Reipas oli nukkunut turvepatjansa syvimmissä koloissa, koska koko oikea kylki oli kuorrutettu turvenaamiolla. Toinen eli vasen räpsytin vaikutti ihan siistiltä.

Kirkas rähmä kuitenkin jatkoi pienesti kulkuaan, seuraavaksi molemmista silmistä. Lisäksi mokoma nenä kutisi ja se pärski tavallista enemmän. Kun autoni oli siitepölyn peittämä, syttyi lamppu minullakin vihdoin: Allergiaa. Jälleen kerran... Histecit herkkupuuron sekaan ja silmä oli jokusen tunnin päästä kuin uusi.

Toim.huom. tähän väliin: Älä hoidata silmäasioita ikinä omatoimisesti, jos asiasta ei ole mitään käryä.

Salama sai päähänsä sievän myssyn kuitenkin varotoimenpiteenä, kun sopivan oloinen maski löytyi Puuilon hyllystä. Sunnuntaipäivän kunniaksi kauppavaihtoehtoja ei ollut liikaa tarjolla, joten tässä asiassa kävi tuuri!

Turpaläppä oli Salaman mielstä kuitenkin liikaa. Onneksi sen sai leikattua pois.

Myssy oli kieltämättä hitokseen hyvä idea. Saattaa olla, että se hieman rajoittaa näkökenttää tuosta alhaalta. Se tarkoitti sitä, että varsin reippaalla maastolenkillä vierestä tai pikkasen sivusta lentoon kimpoavat pikkulinnut eivät aiheuttaneet mitään sätkyjä. Turpa pysyi suorassa ja esimerkiksi 50 metrin matkasta ei tullut puolet pidempää sivuloikkien vuoksi. 

Eilen kruisailtiin eka maastolenkki niin, että mukana oli fillari. Hiekka roiskui ja rapa lensi, kun pehmeillä teillä painatettiin menemään pitkät pätkät ravia ja vähän laukkaakin. Salama pysyi nahoissaan, jos fillari pysyi vieressä tai sopivasti takaviistossa, mutta auta armias jos se meni ohi, sitten tuli kiukku! Fillarilla on ihmeellinen voima, se menee ihan toisesta hevosesta lenkeillä. Varsin kustannustehokas ratkaisu siis.

Myös jotain todella hämmentävää koettiin paluumatkalla. Joudumme kulkemaan noin 150 metriä maantietä, jos ja kun märän savipellon läpi kulkeminen ei hotsita. Yleensä se hotsittaa, koska en pidä Salamaa mitenkään rekkavarmana tiellä ja turhia riskejä en ota. Ja niitä kaahaavia rekkoja sitten piisaakin uuden rakennusalueen vuoksi... 

Koska eilen oli sunnuntai ja rekkaralli oli sen vuoksi vähäisempää, päädyimme tepastelemaan kotiin loppumatkan tietä pitkin, pitkästä aikaa. Vastaan tuli neljä henkilöautoa, jotka kaikki hidastivat kunnolla ja antoivat hevoselle tilaa. Myös takaa tulleet kaksi autoa ja yksi moottoripyörä käyttäytyivät nätisti, vaikka motskaria pitikin vähän säpsähtää, ne kun ovat Salaman mielestä vielä vähän outoja lähinnä äänen vuoksi. Todella hämmentävää! Prosentuaalisesti näin hyvää käytöstä autoilijoilta ei ole osunut montaakaan kertaa kohdalle, ei ainakaan Salaman kanssa. Jäi kieltämättä hitokseen hyvä fiilis!

Kolmen päivän (lintu)päiväkirja

Kevät toi peipposet. Ja kurjet. Niin ja joutsenet - taivas varjele - kokonaisena aurana.

Kisojen jälkeen palattiin arkeen. Maanantaina kouluratsastusinspiraatio oli suurimmillaan, joten asensin timanttikannukset saappaisiini ja ratsastin Salaman kentällä jumppamielessä läpi. Voi taivas miten kiva se oli! Kun pohkeen sai ihan rehellisesti läpi, oli se niin taipuisaa poikaa ja laukatkin nousivat tuosta noin vain käynnistäkin. Ne ovat ratsastuksellisesti olleet aina itselleni vähän vaikeita ja näemmä Salkulle myös. Siis laukannostot.

Hetken jo mietin, jos ridaisin itsekin jotkut kisat. Sitten ajattelin toisen kerran ja totesin, että mietitään tätä vielä. Olen tullut vanhaksi ja viisaaksi, ai että.

Linnut eivät maanantaina kiusanneet treenejämme, joten jokaisen läsnäolijan henkinen tasapaino pysyi balanssissa.

Tiistaina lähdettiin maastoon ihan omin jaloin kumpainenkin. Hyötyliikuntaa allekirjoittaneelle ja turvallisempaa kuljentaa näin kevät- ja kelirikkoaikaan molemmille.

Suosikkilenkkini tekee kirjaimellisesti lenkin, joten se on mukavaa edettävää. Se etenee muutaman metsäpätkän läpi aina kolmelle eri peltoaukealle. Ekalla peltoaukealla pieni varpushaukka leijaili pellon yllä ja etsi sapuskaa. En nyt erityisemmin mokomaa tipua ihaillut juuri sillä hetkellä, mutta olen aiemmin tutustunut samaan kaiffariin, joten pikaisella silmäyksellä tunnistin tyypin. Salama oli kulkenut alkulenkin turhan itsevarmasti ja rennosti, joten paskahalvaus tipun ilmestyessä näkökenttään oli todellakin aito ja iso.

Eteen ja latua, totesin ja lauleskelin rakkauslauluja. En tiedä laulanko niitä itselleni vai hevoselleni, mutta laulanpa kuitenkin. Matka jatkui enimmäkseen eteenpäin. Askellaji oli jotain käynnin, ravin ja laukan välimaastosta. Varmaan jokainen raaja meni eri askellajia.

Toisella metsäpätkällä kuulin kurkien ääntä ihan läheltä. Salamakin kuuli ja järkyttyi syvästi. Kiva, ajattelin.

Seuraavalla peltoaukealla törötti neljä kurkea. Seuraavana siellä törötti myös 20cm korkeampi Salama, joka puhisi lohikäärmeen lailla. Ihanaa edistystä parin vuoden takaiseen on se, että pakoreaktio on aikalailla unohdettu juttu. Toki ihan oikean hädän hetkellä se on morjes eikä mitään muttia tai jossittelua, mutta kuitenkin. Kuulun tosin siihen ikäluokkaan, jolle aikoinaan opetettiin se, että ohjat irroittaa vain patologi, joten irti ei kovin helpolla päästetä.

Salama olisi halunnut lähteä katsomaan noin 300m päässä hengailevia kurkia. Kun se ei päässyt, meni kuppi jälleen nurin. Meillä on ollut aina sellainen leikki, että pelottavia juttuja pitää mennä katsomaan ja koskettamaan. Oletin, että yksi paksu suomiruuna ei tee hyvää kurkinelikon psyykeelle, joten kohteliaasti pidin Salkun kunnioitettavan välimatkan päässä. Linnut ovat muuten vaikeita tässä mörköleikissä, kun ne lentävät karkuun. Pitäisi kai hankkia muutama täytetty tipu kokoelmiin.

Tässä äänitodisteet viikon luontohetkestä. Lohikäärmerooli on tässä kohtaa jo hylätty, joten toisen käden on voinut vapauttaa dokumentointihommiin.

Linkki videoon   Tiistai piti siis sisällään kunnon shokkihoitoa, koska kaiken kukkuraksi vielä naapurin lapsien kauko-ohjattava pieni helikopterilelu lensi tuulen mukana hevosten tarhaan eli varsin pitkän matkan. Salama kävi jokseenkin kuumana ponien törröttäessä kaikessa rauhassa vieressä. 
Keskiviikkona meillä oli höntsäilypäivä eli jumpattiin kentällä ilman satulaa. Salkku oli varsin kiva ja notkea, vaikka välillä huomasin jääväni puristamaan vahingossa. Pellolla oli ehkä lintu, ehkä ei, mutta sitä vilkaistiin nopeasti vain kerran.    Saa nähdä, millaisia lintupetoja loppuviikko tuo tullessaan.    PS. Korpit ovat kiusanneet ennenkin. Päälentonäytös pari kesää sitten oli myös paha. Viime talven kuvauskopteri oli myös melko kinkkinen. Tästä voisi tehdä siis johtopäätöksen, etteivät taivas ja ilma ole ihan meidän elementtejä. 

Koomikon välipala ja kolmas sija

Tänään korkattiin kisakausi. Vuorossa olivat harkkakisat "naapurissa" eli vajaan 10min ajomatkan päässä. Molemmat saivat tepastella raviohjelman.

Tallistani pakattiin autoon Samppa ja Salama. Nämä olisivat Sampan ihan ekat kisat ratsain ja Salamalle vähän niin kuin pala kakkua, ettei radalle tarvitsisi jäätyä aina ja joka kerta. (Eipä, toteaisi Salama tähän nyt.)

Jo eilen, kun jätin auton trailereineen tarhan viereen, oli Salama kärppänä portilla ja teki ehkä kuopimisen maailmanennätyksen - minne mennään, milloin mennään, mitä tehdään?! Jos jotain hyvää, niin nuoreksi hevoseksi se on varsin rutinoitunut matkustaja ja tykkää reissata.

Kisapaikalla oltiin tietty hyvissä ajoin. Ajattelin siinä vähän talutella Salkkua, jotta Elina pääsee sitten suoraan hommiin. Salama kävi pitkästä aikaa jokseenkin kierroksilla ja lopulta ihan viaton orava sai sen lopullisesti jämähtämään lentävään lohikäärmemoodiin. No, tulipahan käveltyä!

Kerrottakoon tähän väliin, että toinen poniini käyttäytyi astuneeksi oriksi varsin kiltisti. Tämä olikin lähes ensimmäinen reissu pois kotoa viime kesän jälkeen (ellei siis yhtä eläinlääkärireissua lasketa), joten odotin pahempaa, vaikka itse ori umpikiltti otus onkin.

Ekana vuorossa oli Samppa lähtönumerolla 2. Verkka meni hienosti ja alkurata samoin. Sitten Koomikko totesi, että tämä homma on nyt nähty ja loikkasi kouluaidan yli takaisin verkkaan. Jotain tällaista lupsakkaa mielenvirkistystä vähän pelkäsin ja odottelinkin, koska tunnen ponini jo kuin omat taskuni. Aina löytyy se yllätysmomentti!

Mutta koska kyseessä olivat harjoituskisat, sai radan jatkaa loppuun. Se meni ihan OK ja pisteitä rapsahti paperiin 60% ja risat eli ihan kelpo tulos. Sillä olisi napsahtanut luokassa kolmas sija. Paperissa oli muutama seiska ja keskiarvo tosiaan siellä kuuden kieppeillä. Alisalle suuri kiitos siististä ja tarkasta ratsastuksesta!

Lopputervehdys. Sampan kuvat tärähtivät lähes kaikki, joten nyt tyydytään näihin.

Salama starttasi neljäntenä. Harvinaista katsella radalla omaa ponia ja seurata samalla omaa hevosta maneesin toisessa päädyssä valmistautumassa. Salkku käyttäytyi ratsain kuten 6-vuotiaan hevosen kuuluukin eli pysyi pöksyissään verkassa ja näytti ihan järkevältä muutenkin.

Salkun rata alkoi kivasti, huomasin sen kyttäävän vähän tuomarin pöytää ja toisen pitkän sivun peiliä. Niiden kohdalla pitikin sitten vähän jämähtää eli hyytyä ihan totaalisesti. Kaiken kruunasi kakkahätä, joka yllätti ekaa keskiympyrää tehdessä. Salkku ei edes ikinä kakkaa ratsastaessa tai ainakin hyvin harvoin, joten se päätti pysähtyä kyykkyjaskalle sitten niille sijoille kuin mikäkin kuriton tuntiponi konsanaan. Sillattii.

Muuten homma meni sitten ihan jeesjees eli prosentteja kertyi 59% ja risat. Näillä otettiin talteen sitten kolmas sija!

Jos jotain, niin liikkua tämä olisi saanut paremmin eteen, mutta niinhän ne aina. Ei se kuitenkaan ihan kuollut pystyyn, kuten esimerkiksi viime syksynä samassa paikassa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen!

Flying Finn

Takatalven lykkäsi. Onneksi vain yhdeksi aamupäiväksi, mutta eikös tuo pienikin lumipeite piristänyt Läsipään mieltä! Aamulla kun katsoin ekan kerran ikkunasta ulos, hakkasi Salama poneja kumisaappaalla päähän. Kentällä näkyi rallittelujälkiä eli vauhtia oli piisannut enemmänkin. 

Talven, jota hädin tuskin on voinut talveksi kutsua, ovat hevoset pääasiassa olleet yötä päivää ulkona. Ihan muutaman viime viikon ne tosin majailivat yöt tallissa, ensin Sampan lääkekuurien ja oman laiskuuden vuoksi, sitten vähän kurjien kelien takia. Kun on alati kosteaa, kulkeutuu kosteus väkisinkin ulkotalliin ja sen pohjaa on mahdoton pitää kuivana. Ilman kuivaa makuualustaa taas en halua hevosia pitää ulkona koko vuorokautta.

Jo lyhyessä ajassa kävi niin, että Salaman liike jäykistyi hieman ja vertymisaika piteni. Se oli vähän nihkeä, vaikkakin yritti kyllä tehdä kaiken pyydetyn. Kun Ruuna Reipas tovereineen sai jälleen jäädä yötäpäivää ulos, parani liike ihan parissa päivässä! Tuttu kuumakalle heräsi henkiin ja ratsastettavuus parani huimasti. Hyvä niin. 

Jälleen pakko todeta, miten ihmeellinen voima niin sanotulla pihattoelämällä on, varsinkin tämän otuksen kanssa. 

Huomenna onkin sitten kevään eka jännä päivä. Siitä lisää sitten huomenna.

Myös kottikärryn pyörä on pop.