Hyvinvoinnin tukena

Vuoden pimein aika. Talveksi sanovat. Lisäksi se on vähän ilmoja pidellyt. Tässä viisi hyvinvointivinkkiä tallinpitäjän ja hevosenomistajan arkeen: Just for you ja ihan ilmaiseksi.

1. Jalkahoito Tuhkimon tapaan

Pue jalkaasi villasukat ja crocsit ilman takaremmiä. Tepastele sopivan plutikon viereen, esim. hevosten tarhan portin pielessä on usein sopivan syvä ja märkä kohta. Ota reipas askel eteen, hävitä jalkine mutaan ja uppoudu seuraavalla askeleella nilkkaa myöden kuraan. Toista sama toisella jalalla.

Pitkävaikutteisemman hoidon saa aikaiseksi kumisaappaalla, jossa on jossakin kohdassa pienen pieni reikä.

2. Kirkasvalohoito

Jos et näe päivänvaloa muutamaan kuukauteen, köyhän miehen ratkaisu on otsalamppu. Siinä on valoa ihan kerrakseen ja valaistavaa kohdetta voi vaihdella tarpeen mukaan. Kiireisen ihmisen iloksi tämä kompakti hoito seuraa mukana ihan minne vain.

Tallipihan Kille. Siitä tulee ehkä jonain päivänä prinssi.

3. Shokkihoito

Jos harrastat kohdan kaksi kirkasvalohoitoa muun muuassa tallihommien tai hevosten maastoilun ajan, varaudu siihen, että pimeässä valokeilaan saattaa osua kaikenlaista. Esimerkiksi erilaisia silmäpareja: Petoja ja sen sellaisia nyt ainakin.

4. Turvenaamio

Turpeella on antibakteerinen vaikutus ja sehän on muutenkin vallan perinteinen raaka-aine kasvonaamiolle: Se parantaa ihon pintaverenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Jatkuvan sateen ja tuulen ansiosta turve tarttuu naamalle terhakkaasti ja sen tuomat hyödyt ovat suorastaan iloksi maksimaalisen ketutuksen torjunnassa. Muuten, jos kesäsade kaunistaa, niin miten on tämän jatkuvan talvivesisateen laita?

5. Härkätaistelut: Ihminen vs. kottikärryt

Tarhojen siivous on ihan okei, kunhan matkalle ei osu kohdan yksi juoksuhiekkahautoja. Jos osuu, ota se mukavasta treenistä ja puske entistä kovemmin eteenpäin. Mutta voisikohan kottikärryihin asentaa vaikkapa veneen perämoottorin?

Onneksi kesä tulee taas ensi vuonna. Ehkä.

Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt

Salama palasi eilen hommiin. Jännittyneenä satuloin sen: Tasan kaksi viikkoa aiemmin Salama oli kaikkea muuta kuin oma itsensä ja loppujen lopuksi parin kierroksen kävelyn jälkeen se meinasikin lopulta tukehtua yskäänsä.

Lääkekuurit loppuivat tiistaina ja kävelylupa heltisi viikko sitten. Pikkuhiljaa tuttu persoona on palannut, joten oli aika kokeilla, missä mennään.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjia käteen. Ei yskää. Tehtiin vähän hommia käynnissä, voltteja ja ympyröitä. Ei yskää. Muutama kierros ravia. Ei yskää!

Mutta mistä olin erityisen iloinen ja vähän häkeltynytkin, oli Ruuna Reippaan ravi. Se liikkui niin hienosti, etten todellakaan tiennyt, miten siellä pitäisi keventää! Sivullisen silmään tuo olisi torstai-illan pimeydessä näyttänyt lähinnä surkuhupaisalta, mutta allekirjoittaneelle nuo raviaskeleet toivat ihan huikean ilon loppupäiväksi. Ja vähän seuraavaksikin, pakko sanoa.

Täältä me taas tulemme, omaan rauhalliseen tahtiimme. Keuhkokontrollissa käydään kuitenkin varmuuden vuoksi ensi perjantaina, joten siihen asti otetaan ihan iisisti.

Salama ja Taru keväällä 2015. Olin vähän kaavaillut Tarulle tästä kisaheppaa, mutta tässä on vielä pari muuttujaa matkalla. :D

PS. Olisi ollut niin hienoa olla mukana Playssonin istuntaklinikalla, mutta ihan vielä ratsuni ei ole henkisesti kypsä noin isoon juttuun, eikä tämä syysflunssa ainakaan auttanut asiaa. Ehkä ensi kerralla sitten. ;)

Winter is coming

Talvi tuli viime viikonloppuna. Se tiesi sitä, että muutama pikkujuttu piti hoitaa alta pois.

Operaatio 1: Talvirenkaat alle

Pistä isäntä asialle. Älä unohda, että asiat tuppaavat joskus jäämään puolitiehen, optimisti kun ei kahdeksassa vuodessakaan sitä vielä tahdo sisäistää. Huomaat kyllä, että oikean lokasuojan päälle jäi pussillinen pultteja, mutta ajattelit ottaa ne talteen sitten kun ohi kävelet. Ainut vain, että tuli heinänhakureissu ja sitä ennen piti käydä vähän kylillä tsekkaamassa renkaita koko yhdistelmän voimin.

Ajat takaisin kotipihaan ja kas, mikäs se siinä oikean lokasuojan päällä hengaileekaan... Se pulttipussi.

Operaatio 2: Hokit alle

Kolme hevosta, yhdellä talvikengät alla. Se yksilö on juuri se, joka ei jaksa / halua / viitsi / voi / kykene pitämään jalkaa paikallaan tarpeeksi kauaa, koska se ei vaan voi. Viime vuonna suoritin hokkioperaation työpaikan pikkujoulujen jälkeisenä päivänä pienessä päänsäryssä sillä lopputuloksella, ettei parina seuraavana päivänä tarvinnut kauheasti kävellä. Uskokaa tai älkää, se on todella mahdollista.

Pää paaliin. Toimii.

Yllättäen Ruuna Reipas käyttäytyi kuin mikä tahansa hevonen eli piteli jalkoja ymmärtäväisenä ylhäällä ja ihmetteli, miten kauan tämä vielä (voi) kestää. Kymppimilliset kantahokit menivät vielä suosiolla paikoilleen, mutta pienemmät kärkihokit vastustivat niin paljon, että operaatio jaettiin kaksipäiväiseksi turnajaismatsiksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja lopulta uusi kierretappi teki ihmeitä. Mutta kyllä vastusti: Ne hokit siis. Ei hevonen, yllättävää kyllä.

Aika söpöjä, noin niin kuin heinäpaaleiksi.

Operaatio 3: Heinänhakureissu

Tapahtui tietty keskellä Lounais-Suomen talvea eli viime viikonloppuna. Mopoauto kopin eteen ja appeenhakuretkelle. Moottoritie ok, mutta maaseudun pikkuteille meinasi meno tyssätä. Muistin jälleen, miksei tämän yhdistelmän kanssa enää kotipihasta poistuta, kun valkoinen peite ilmestyy maahan. Kaiken kruunasi se, että suurimmat sydämentykytykset koettiin 400m ennen kotipihaa, jossa koko jaska meinasi jäädä mäkeen. En tiedä, auttoiko massiivinen kiroilu vai helkutin hyvä tuuri, mutta heinät pääsivät kotipihaan asti kuitenkin.

Silkasta kiukusta avasin heti illalla Nettiauton ja selailin nelivetomaastureita. Ihan just in case.

Sääukko taisi kuitenkin ymmärtää rahanmenosta sen verran, että pisti talven jäähylle. Nyt sitten sataa vettä. Jee!

Tiistai...

...ja keskiviikko.

Hitti vai huti (osa 2)

Sisäinen varusteaddikti nostaa välillä päätään ja tekee hankintoja, jotka eivät välttämättä olekaan loppupeleissä ihan parhaita mahdollisia. Toisinaan taas enemmän tai vähemmän vahingossa löytyy superhyvä juttu - mites (anonyymi) varusteaddikti on tänä vuonna onnistunut?

Zandona Superior jännesuojat

Lyhyeen ja suht paksuun, mutta silti siroon suomipojan jalkaan on ollut haastavaa löytää hyvät jännesuojat. Ihan ekana en parhaita mahdollisia olisi voinut kuvitellakaan löytäväni italialaiselta valmistajalta, mutta pian vuoden palvelleet Zandonat ovat edelleen hyvässä iskussa!

+ Mitoitus, istuvuus
+ Kestävä pinta
+ Klipsukiinnitykseet kestäneet hyvin, venyneet vain vähän, toimivat niin kesällä kuin talvellakin

- Vaikeat puhdistaa niin sisä- kuin ulkopuoleltakin: Ulkokuori on mattapintainen ja sisäpuoleen tarttuu karvat todella kovin kiinni

Tuomio: Jatkoon.

Rambo Micklem Competition ja Multibridle suitset

Suitset, joista löytyy näyttöjä ja nyt jo käyttökokemuksia, olivat meillä muutaman kuukauden ajan käytössä alkuvuodesta 2015. Sitä ennen oli soviteltu Multibridle-mallia koossa large ja se todettiin liian suureksi tälle yksilölle. Standard-koossa Competition sopi kyllä päähän, mutta sen suurempaa autuutta ne eivät tälle hevoselle tuoneet. Pidän pintani ja käytän jatkossakin tavallista englantilaista turparemmiä ilman alaturpista, ellei tilanne sitten muuta vaadi.

+ Helpot pukea

+ Competitioneissa nahan laatu kelvollinen

+ Ideologia

- Meillä eivät eronneet tavallisesta turparemmistä tai suitsituksesta mitenkään

- Oma silmä ei tottunut näihin sitkeästä yrityksestä huolimatta

Tuomio: Ei jatkoon.

Back on Track kinnersuojat

Kun hevosella on kinnervaivoja vaikka muille jakaa, on liike niihin kaiken muun jälkeen paras lääke. Liike parantaa verenkiertoa ja poistaa jäykkyyttä, jota kinner- ja jänispatit aiheuttavat. Skeptisen alkuvaiheen jälkeen BOT kinnersuojat ovat jääneet käyttöön ja ne ovat olleet joka yö jalassa paria unohdusta lukuun ottamatta. Ja kas, heti aamusta karsinasta lähtee paljon vetreämpi hevonen! Niinä aamuina, kun kinnersuojia ei ole ollut, saattaa Ruuna Reipas potkiskella ja takajalkojen nostaminen kavioiden putsaamista varten on heti jäykempää, kaviot kun meillä puhdistetaan joka aamu ennen ulkoilua.

+ Selvästi toimivat

+ Hyvä istuvuus

+ Tarrakiinnitykset jämptit

- Tikkaukset repsottavat ja remmit venyvät nopeasti

- Hintalaatusuhde ei ihan täysin kohdillaan kestävyyteen nähden

Tuomio: Jatkoon.

Sprenger Sensogan kolmipalakuolaimet

Kuolainasioissa luotan vain Sprengeriin. En vain oikein pidä kullanvärisistä varusteista, joten Sprengerin uusi Sensogan-tuoteperhe oli iloinen yllätys. Jokusen viikon odottelun jälkeen Salamakin sai omansa ja vanha tuttu kuolain uuden materiaalin kera jäi käyttöön. Kuolain istuu suuhun kuin hansikas ja kokovalinta (13,5cm / 16mm) meni nappiin kertalaakista.

+ Muotoilu
+ Väri
+ Toimivuus
+ Materiaali ei tummu käytössä

- Hinta (joka tosin kompensoituu sillä, ettei kuolaimia yhden hyvän jälkeen tarvitse hankkia enempää...)
- Pehmeä materiaali, naarmuja tulee herkästi

Tuomio: Jatkoon.

Equine Fusion Ultimate heppalenkkarit

Kerron salaisuuden: Inhoan heppalenkkareita. Useimmiten ne klompsuvat, heiluvat, pyörivät, hankaavat ja ovat hevoselle enempi tai vähempi kömpelöt. Siitä huolimatta Duke jäi syksyllä kengättä, joten hankimme sille varalle lenkkarit. Olin lukenut kehuja näistä Equine Fusioneista ja kun niitä ensi kerran sovitettiin, olin ihan myyty! Tällaisia näiden lenkkareiden pitäisi aina olla, jos sellaisia haluaa syystä tai toisesta käyttää. Tossut istuivat hyvin ja olivat kevyet, eivät uutenakaan hanganneet ja poni liikkui mielellään niiden kanssa.

+ Hyvä istuvuus
+ Kevyet
+ Napakat kiinnitykset

- Suht vaikeat pukea alkuun
- Kestävyys?
- Hinta

Tuomio: Hyvät, mutta ei (meillä) jatkoon. Poni laukkailee nyt onnellisena ilmankin, siellä jossain ikivihreillä niityillä. Sampalle tämä koko ei sopinut.

Rossner S-kouluvyö

Moni pullukan omistaja on tuskaillut satulavöiden kanssa: Vyön pitäisi olla S-muotoiltu ja sen pitäisi pitää satula paikoillaan, lisäksi hinnan pitäisi olla kohtuullinen ja niin edelleen. Salamalle hankittiin koulusatula keväällä ja täten uuden satulavyön hankinta tuli ajankohtaiseksi. S-vyö oli lähes ainut vaihtoehto ja sopivan metsästys alkoi oitis. Alle 150e hintaluokasta ei montaa joustotonta nahkavyötä löytynyt, mutta tämä Rossnerin malli oli niistä yksi. Vyö vaikutti hyvältä, mutta hevonen aloitti nopeasti protestoinnin vyötä kiristäessä. Kun vyö vaihdettiin vanhaan tuttuun, mutta sillä kertaa lyhyempään Wintec Cair-vyöhön, kiukuttelu lakkasi heti parin kerran jälkeen. Päättelin vyön viaksi sen kovan nahan ja kapeuden, muutenhan tuossa oli niin sanotusti "kaikki herkut".

+ Muotoilu hyvä
+ Patenttisoljet helpottivat vyön käyttöä
+ Hinta

- Kovaa nahkaa, ei pehmennyt käytössä eikä ahkeralla rasvauksellakaan
- Ihan hieman liian kapea

Tuomio: Ei jatkoon.

Silvertip köysiriimu + pitkä köysi solmulla

Saatuani pienen kipinän maastakäsittelyharjoituksiin pari talvea sitten, hankin oitis parin epäonnisen kokeilun jälkeen kunnon köysiriimun. Voisi ajatella, ettei mokomalle olisi mitään muuta käyttöä kuin narunpyörittelyt joskus ja jouluna, mutta tuo ihanan turkoosi kapistus on käytössä melkein päivittäin! Koska valmistaudun melkein aina maailmanloppuun, pakkaan riimun naruineen aina kuljetuksiin mukaan. Yksin kulkiessa köysiriimulla ja pitkällä narulla hevosen lastaaminen on jotenkin helpompaa. Höntsäilypäivinä köysiriimu käy suitsista ja/tai riimu+ketjunaruyhdistelmästä, kengityspäivinä se palvelee taas tuhmien poikien riimuna. Tavallisesta riimusta se eroaa köysimateriaalin sekä pienten solmujen vuoksi ja on siten tarkempi kuin tavallinen päässä joka suuntaan pyörivä riimu. Varsin monikäyttöinen juttu siis, josta on tullut yllättäin vähän monikäyttöisempi, kuin ensin ajattelinkaan.

+ Kestävä
+ Sopii cob- ja full-kokoisiin päihin hyvin (jopa shettikselle tarpeen tullen!)
+ Monikäyttöinen

- Pikkasen pitää tietää mitä tällaisen kanssa tekee, ei siis ole mikään pelkkä koriste tai kiva pyhäriimu.

Tuomio: Jatkoon.

Loppuun pieni kuvabonus: Ihanan karvainen Duke keväällä 2015.
Aina ei ole ponia karvoihin katsomista. ;)

Snö

Hellou!

Ensilumi tuli. Tänne sillai hätäseen, mutta kävi se maassa kuitenkin.

Nuoriso on siitä hauskaa porukkaa, että tallista aamulla ulos astuttuaan ne tutkivat tarkasti uutta maisemaa. Yksi hyperventiloi, toinen maistaa maata ja kolmas tuijottaa silmät teelautasina ympärilleen.

Trio kasassa.

Muutenkin näiden omat tavat ovat hauskoja. Tein tuossa menneellä viikolla parina yönä yllätysiskun talliin klo 1. Kaikki olivat vielä ylhäällä. Voisi luulla, että tallin ahnein ja lihavin söisi heinät yhdeltä seisomalta ja kuopisi loppuyön lattiaa, mutta on jännä huomata, miten se karsinassa säännöstelee heiniensä syöntiä. Muut olivat jo tuolloin puolen yön jälkeen syöneet heinänsä, mutta Salamalla oli vielä aamuyön pikkutunneille hyvä annos jäljellä.

Monesti sitten klo 6 kaikki ovat maaten ja hyvin syvästi loukkaantuneita aikaisesta herätyksestä. Eipä sillä, ei se omakaan suosikkiaika ole, mutta tuulipukukansalaisen on vaan pakko ottaa ja lähteä töihin. ;)

Heinien kulutus on ollut yksi juttu, mitä olen viime aikoina kovin pohtinut ja vähän laskeskellutkin. Siinä missä Salama fiksusti säännöstelee heiniään omassa karsinassaan, tarhassa se imuroi ahneesti kaiken talteen. Lieneekö syynä sosiaalinen paine vai mikä, mutta jos se on esimerkiksi Sampan kanssa tarhassa kahdestaan, on heinien syönti heti maltillisempaa. 

Kun joukkoon tulee kolmas, alkaa kilpailu. Hömelön perusilmeen omaava Salama on aika hassun näköinen, kun se painaa korvat tiukasti luimuun ja yrittää omia heinälaarin itselleen. Reino suhtautuu yhtä välinpitämättömästi siihen kuin Dukekin eli ei todellakaan väistä, vaan jatkaa kylmästi siitä mihin jäi. Se lienee kiva isku Salaman herkälle itsetunnolle.

Heinäasiat ovat nyt muutenkin olleet tapetilla: Salama ei ole tosiaan sen koomin yskinyt, kun sai ekan kortisonipiikin viikko sitten ja heinä vaihdettiin puoliksi esikuivattuun. Nyt ne saavat ulos toiseen verkkoon kuivaa ja toiseen esikuivattua. Yöksi muut saavat kuivaa ja Salama lähes pelkkää esikuivattua. Vaikkei Salamalla mitään varsinaista puhkuria todettukaan, haluan ottaa jatkossa varman päälle tämän heinäjutun. Hyvässäkin kuivaheinässä on aina vähän pölyä ja jos tällä on pienikin allerginen herkkyys olemassa, en halua leikkiä yskällä enää yhtään. Kuivaheinä sitten taas muuten on omaan makuun mieluisampaa ja onhan se muutenkin hevosille parempaa.

Tähän asti oman kuivaheinän lisäksi tarjolla on ollut Prohay-heinää, mutta hieman suolaisen hinnan (n. 57 snt/kg) oli pakko keksiä joku muu ratkaisu. Siispä hain eilen kokeiluerän minipyöröpaaleja (45kg/kpl), joihin nyt tavallistakin varovaisemmin töyhtö kerrallaan totutellaan. Vielä jokunen vuosi sitten meillä syötettiin pelkkää Suvi-säilöheinää, mutta herkkis-Salaman maha ei sitä vaan kestänyt. Kaikki mahaoireet hävisivät kertalaakista, kun heinä vaihdettiin kokonaan kuivaan. Siksi en nytkään ole kuivaheinää kokonaan hylkäämässä. Sen sijaan olen elvyttänyt vanhan kalavaa'an ja teen empiirisiä tutkimuksia siitä, minkälaisella heinäsekoituksella Salaman rantapallo pysyy hyvänä. 

Se heinistä, sitten Reinouutiset. Reiska on ihan todella kotiutunut poikamiesboksiin. Siitä on tullut hyvin leikkisä, muttei kuitenkaan mikään liian tuhma. Tosin pari kertaa sekin on erehtynyt haastamaan ihmistä leikkiin nappaamalla saappaasta kiinni! Se on toki epäsoveliasta ja siitä on harmaa peikkopoika saanut samantien palautteen, mutta jännästi tuollainen leikkisä "lauma" muuttaa persoonaa nopeastikin. Reinokin raahaa jo kumisaavia ja tyhjää kanisteria suussaan, alkuun ne olivat lähinnä pelottavia möykkyjä tarhan nurkassa. Ihmisen kanssa se toimii kuitenkin tosi hienosti ja kohteliaasti. 

Reino on lisäksi hyvin muuntautumiskykyinen. Salaman kanssa pelataan shakkia eli nypitään partakarvoja ja etujalkoja, Sampan kanssa taas hiitataan eli juostaan pientä rinkiä takiainen kaulassa. Reinolla on käsittämätön tasapaino ja se on vallan ketterä: Samppa on ihan onnesta soikeana, kun tarhasta löytyy pitkästä aikaa kunnon painikaveri. Salamalla on sen verran jo järkeä päässä, ettei se tunge itseään noiden kahden väliin. Ihan niin notkea suomipoika ei ole, vaikka kykeneekin melkoisiin venytyksiin välillä.

Reiskakin osaa näyttää aika hurjalta. Ei hätää, ihan sievästi ne leikkivät.

Mitäs teille kuuluu? 

Tähän saa linkittää myös omia blogeja, lukulistani kaipaa lisää luettavaa. :) 

(Erityisesti kiinnostavia ovat mm. kotitallit, nuoret hevoset, suomenhevoset, ponit...)

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

"Kaikki hevoset ansaitsevat, ainakin kerran elämässään tulla pienen tytön rakastamaksi." 

(Tuntematon ajattelija)

Tällaisena me muistamme Duken - iloisena ja onnellisena:

Linkki videoon

Mitä Reino duunaa?

Reino on tuonut tänne marraskuun harmauteen auringon. 

Pieni Peikkoruuna on aika symppis: Kiltti nuori, jolla on itsetunto kunnossa. Melkein kaikki käy, kunhan porkkanoista neuvotellaan. Kaikki menee kerrasta perille. 

Reiskan talvi tulee kulumaan näissä ratsun esikoulun merkeissä: Pari kertaa viikossa tehdään jotain mukavaa, kuten harjoitellaan ohjasajoa tai taluttelua siellä täällä. Jossain kohtaa käydään hammaslääkärissä ja jos kaikki menee talven aikana kivasti, saa Reino satulan ja ratsastajan selkäänsä keväällä. Sisäänratsastuksen jälkeen kesäloma odottaa ja vuoden päästä syksyllä hommat sitten jatkuvat kevyesti. Sen enempää tulevia ei ole jaksettu murehtia.

Joskus haaveilin shettiksen ja suomenhevosen risteytyksestä - siis sellaisesta, missä on molempien rotujen parhaat puolet samassa paketissa. Ensivaikutelman perusteella tämä on aika lähellä sitä! Paljon ponia ja vähän kokoa ja näköä kompaktissa koossa. Salaman täydellinen vastakohta, jos näin voi kuvailla - ihan tervetullut lisä tähän porukkaan siis. Väristäkin olen jo oppinut vähän tykkäämään... ;)

Case yskä

Sain tänään Salaman loput labravastaukset: Keuhkoputken limasta napattiin näyte tähystyksen yhteydessä ja sen solut sitten tutkittiin. Näyte oli täynnä neutrofiilejä. Se tarkoittaa sitä, että tämä on pitkälti bakteeriperäinen juttu! Eli suomeksi sanottuna Salamalla on (melko paha) flunssa!

Kaikista maailman vaihtoehdoista tämä oli mukavin, kivoin ja sitä rataa. Mikäli näyte olisi sisältänyt läjän eosinofiilejä, olisi vaaleanpunainen maailmani jo poltettu roviolla kymmeneen kertaan. Nyt just eläinlääkärin puhelun jälkeen maailma onkin ihan kiva paikka! Diagnoosina alkava COPD ei oikein tuntunut kivalta miltään kantilta katsottuna: Otan kovin henkilökohtaisesti sen, että ne asiat, joihin olen vakaasti käyttänyt eniten aikaa ja vaivaa (hyvä heinä, talliolosuhteet) olisivat täysin epäkelvolliset. Onneksi tällä kertaa näin ei käynyt.

Lääkitys onkin purrut hyvin jo Ruuna Reippaan sieluun ja mieleen: Se on oma iloinen itsensä taas. Vähän vahva, mutta silti niin ihanan pehmeä, ihan konkreettisesti jopa. ;)

PS. Yskäkin jäi klinikalle. Ruuna sai ekan kortisoniannoksen siellä ja sen koomin se ei ole minun kuullen yskinyt. Varovainen jee! Kontrolli on silti suotava, jos ja kun lääkekuurit ovat loppumaisillaan alkuviikosta.

Kun happi loppuu

Kirjaimellisesti.

Tänä syksynä Salama on aina köhinyt vähän, muutaman satunnaisen kerran silloin tällöin. Asiaan on aina puututtu välittömästi ja vaiva on hoitunut kotikonstein: Tallissaoloaikaa on vältetty, heinät höyrytetty tai vähintään kasteltu ja valutettu, ruokintaan on lisätty yskää vähentäviä rehuja ja osa kuivaheinästä on korvattu säilöheinällä, jota taas tämä hevonen ei pelkästään siedä: Jo 50:50 tilanteessa maha menee ihan ruikuliksi, vaikka kuinka varovaisesti totutuksen ja lisäyksen tekisi. Ruokailuasennoista on pidetty huolta, että se on luonnollinen (pää alhaalla) ja tosiaan ulkoilua on tullut vähintään 15h/vrk. Tallissa ulko-ovia pidetään auki niin kauan, kunnes lämpötila laskee liian alas vesiputkien kannalta.

Homma ei mennytkään ihan niin sievästi loppupeleissä. Tuli eka köhä, joka häädettin edellämainituin keinoin pois. Tuli rokotukset, tuli kova kuume ja sen seurauksena kova köhä. Lepoa ja sielunhoitoa, tuli parempi hevonen. Meni pari viikkoa ja yskä palasi pahempana kuin koskaan. Pienikin liikuntasuoritus (kuten kävely kentän ympäri) sai kyljet pumppaamaan ja hengityksen näyttämään työläältä. Yskä oli tiukassa, eikä mitään eritteitä irronnut vaikka kuinka Ruuna Reipas yritti.

Onneksi varasin jo perjantaiaamuna klinikka-ajan, sillä viikonlopun aikana Salama osoitti maailmankaikkeutensa todella olevan vinossa: Se jätti yöheinistään suurimman osan syömättä muutamana yönä. Sen sijaan karsinan seinään se oli nakertanut uusia kuvioita, mikä ei lainkaan ole tyypillistä tallikäyttäytymistä tälle. Arvatenkin huoli kasvoi suuremmaksi kuin nälkälakkoon ryhtyneen hevoseni valtava heinämaha. Onneksi herkut ja väkirehut upposivat entisellä intohimolla, joten mielenrauhan pikkuserkku rauhoitti jo vaurioituneen mielen pariksi päiväksi. Somac-kuuri löytyikin jo ennestään omasta lääkekaapista, ihan itselleni siis.

Koska hevonen on ollut rokotuksen jälkeisiä päiviä lukuun ottamatta kuumeeton, aloin epäillä allergista yskää (arkikielessä yhtä kuin pölyherkkyys) kaiken taustapiruksi, jonka kaveriksi liittyi nyt ehkä virus- tai bakteeriperäinen vaiva.

Tiistaina lähdettiin sitten tutkimaan, että mistäs tällä kertaa kiikastaa. Kerrottakoon tähän väliin, että tallini kohta 8-vuotiselle taipaleelle tämä oli ensimmäinen keuhkojen tähystyskeikka. Meillä ei aiemmin ole yskitty näin rajusti, hyvä jos ollenkaan. Kerrottakoon myös, että reissu klinikalle ahdisti tällä kertaa tavallista enemmän myös minua: Tasan kaksi viikkoa sitten poistuin tuolta mäeltä yksin, tyhjän kopin kanssa, mukana vain sietämätön suru ja ikävä. Ne ovat läsnä edelleen melkein päivittäin: Itku on taattu, kun katsoo näiden kahden kuvia.

Salaman oma vakioeläinlääkäri oli sairastunut, joten tapasimme ihan uuden lääkärin. Jännitti ja samalla vähän hävetti, kun tämä ihan pian varsova ruunani asteli pääasiassa ravihevosia hoitavan kokeneen konkarin eteen. Liikunta on jäänyt jälleen suunnittelutasolle ja sen huomaa tämän hevosen vyötäröltä heti: Johan se olikin tässä välissä hienossa tikissä. Salaman ei tarvitse ihmeemmin liikkua, kun se pysyy heti siedettävässä lihavuuskunnossa. Vähän huilia ja puff, teet ruuan kanssa sitten mitä tahansa. Vain ahneen suomipojan tai -neidon omistaja voi ymmärtää tämän tuskan.

Kiltti potilas yski ja hengitti huonosti klinikallakin, vointia ei tarvinnut lainkaan provosoida. Tähystys kertoi syynkin: Keuhkoputkentulehdus. Mukaan sulfa- ja kortisonikuurit. Bakteeriviljely valmistuu torstaina, jolloin mokoman oikea syy selvinnee.

Hienoa. Hiton hienoa. Pakko sanoa, takki on aika tyhjä taas. Mitä enemmän yrität, sitä enemmän menee pieleen.

Seuraavaksi aloitan tälle sopivan säilöheinän etsinnän.

Kurkunpää. Se oli siisti.

Reino Rennon työpäivä

Reino Harmaan viikko ja pari päivää täällä ovat sujuneet mallikkaasti. Poni kotiutui nopeasti ja on muutenkin varsin luotettavan oloinen tyyppi. Sellainen, että sopii omaan käteen luontevasti ilman sen suurempia hämminkejä. Sen kanssa on kivaa ja rentoa.

Reino on käynyt jokusen hassun kerran pihalenkillä, postinhakureissulla ja takametsässä. Nähtiin autoja, joista ei tarvinnut välittää. Vain asfaltti kavioiden alla oli outo juttu. On sovitettu suitsia ja harjoiteltu kuolaimien ottamista suuhun. Lauantaina meillä oli narusulkeiset - ei mitään armotonta juoksuttelua, vaan helpon ja selkeän merkkikielen harjoittelua naruriimun avulla. Pysäytysmerkki, parkki- ja peruutusvaihde ovat erityisen käteviä juttuja ihan arjen kaikissa toiminnoissa, varsinkin iltaisin kahta hevosta yhtä aikaa taluttaessa.

Tiedän kyllä, että ponit ovat nopeita oppimaan. Mutta se, että kerran näytän sinne päin, odotapa tässä, haen yhden tavaran ja koko homma menee kerrasta perille, hämmästyttää. Koitin vielä uudelleen ja "parkkiapu" toimi ihan todella. Jee ja wau.

Narun päässä jutskailu ei ollut Reinolle siis temppu eikä mitään ja kun se vielä melkein kerrasta tajusi liinassa kulkemisen idean, lisäsin riimuun toisen narun ohjaksi ohjasajoa varten. Ja kas, seuraavaksi edessäni kulki vallan kevyin avuin toimiva poni, joka kääntyi, pysähtyi ja siirtyi askellajista toiseen pyynnöstä. Jälleen, wau.

Pikkupojan ekat ohjasajotreenit meillä.

Pakko sanoa, olen aika ihastunut. Tai silleen. Seuraavaksi ohjasajoa koitetaan ihan oikeilla varusteilla ja ehkä jo kenties pihalenkilläkin. Selväpäinen ponipojan aihio on tähän väliin nappivalinta. Paluu todellisuuteen tapahtuu ehkä kuitenkin jo tiistaina, kun Salama vierailee klinikan puruilla uuden ongelman kera. Maltan tuskin odottaa... Not.

Illallinen kolmelle

Ruokinnassa yksinkertainen on kaunista - ainakin niin kauan kuin ei puhuta yhden tietyn pollen ilta-appeista!

Hevosteni ruokinnasta sivusinkin jo aiemmin syksyllä heinäanalyysin valmistuttua ja aika samoilla linjoilla mennään vieläkin. Muu ruokinta perustetaan heinäanalyysin pohjalle ja rehuiksi valikoin useimmiten tutuiksi tulleita rehuja. En suosi yhtä ja ainoaa merkkiä, vaan itseasiassa omia suosikkeja löytyy vähän sieltä sun täältä. Asumme sen verran suosiollisessa paikassa, että työmatkan varrelta on saatavilla niin Racingin, Black Horsen, Dodson & Horrelin, Marstallin kuin Pavonkin perusrehut.

Marstall Sinfonie

En ole oikein koskaan osannut syöttää kauraa omille hevosille. En ymmärrä rehua, joka tulee niin nuorilta kuin vanhoiltakin monesti kokonaisena läpi, kun taas jo paljon vähemmällä täysrehun syöttömäärällä saavutetaan parempi sulavuus. Toisena syynä on ollut lantalan tyhjennysratkaisut, kaurapitoinen lanta on kelvannut huonosti eteenpäin, kun pienistä säilytystiloista johtuen lanta ei aina ole täysin palanutta.

Meille siunaantuneet hevoset ovat paria yksilöä lukuun ottamatta olleet erittäin hyvä rehunkäyttäjiä eli lihotusrehuja ei ole juurikaan tarvittu. Pääasiassa kaikki ovat pärjänneet heinällä ja kivennäisellä. Kasvaville on annettu proteiinilisänä joko Racingin proteiinirehua tai nyt viimeisimpänä Sampan "bulkkikuuri" piti sisällään hyvän määrän vatsaystävällistä Dodson & Horrelin Build Up-rehua. Nirsolle ponille se maistui kokeilluista vaihtoehdoista parhaiten. Muita suosikkejani ovat Racingin Peacemaker, joka on varsin kelpo perusrehu, Racingin Greenline sekä Marstallin Sinfonie, joka valitaan kuuriluontoisesti yskään taipuvaisille tyypeille. Nyt sellainen on Salama, joka syksyisin köhii syystä tai toisesta. Sinfonie helpottaa yskän oireita kummasti, kunhan toki ne muutkin syyt hoidetaan kuntoon. 

Kivennäisrehuina olen kokeillut monia eri merkkejä ja vaikka kuinka haluaisin suosia suomalaista, löytyy tallista melkein aina joko Pavon tai Marstallin kivennäisrehusäkki. Hinta-laatusuhde niissä on triplasti parempi kuin kotimaisissa valmisteissa, tämän seurauksena myös syöttömäärät ovat varsin maltilliset.

Mitäs me tällä hetkellä sitten iltapalaksi syödään?

SALAMA 4v.

Käyttötarkoitus: Harrasteratsu, pihankoriste, ykkösmuru (ja sen kyllä huomaa...)
Lihavuuskunto: Pyöreä. Erittäin helposti lihoava yksilö.

Heinää saa yöksi n. 4kg ja päivällä syö verkoista arviolta 5-6kg. Päiväheinät kastellaan tällä hetkellä huolellisesti. Yöksi saa Prohay-säilöheinää, päivisin tarjolla kuivaheinää slow feeding-verkoista.

Lisäruoka:
0,5 l Marstall Sinfonie
n. 2 dl (500 kg mukaan) Formula 4 Feet kivennäinen
10 g Suppleaze Gold nivelvalmiste
15 ml Derbymed Mobility HCC

Sinfonie-täysrehun funktio tulikin jo edellä kerrottua eli se on helpottamassa Ruuna Reippaan köhää. Säkin loputtua Salamakin saa muiden tapaan Peacemakeria ripauksen, jotta muut sörsselit menevät paremmin alas. Tällä hetkellä Peacemaker-jyväset ovat helppoja herkkupaloja taskun pohjalle ja niiden voimalla Ruuna Reipas taipuu monenlaiseen. Formula 4 Feet kivennäinen on ollut nyt käytössä syyskuun alusta alkaen eli reilun yhden kengitysvälin ja kavioissa on tapahtunut pieniä positiivisia muutoksia jo nyt. Suppleaze Gold on ollut käytössä jo pari vuotta ensimmäisen klinikkareissun jälkeen, enkä sitä oikein uskalla lopettaakaan. Lähes korkkaamaton Derbymedin mansikoita maksanut hyaluronihappovalmiste jäi Dukelta perinnöksi, joten Salama saa ymmärrettävästi käyttää tuon pullon loppuun.

REINO 2v.

Käyttötarkoitus: Seuralainen, ratsuesikoululainen.
Lihavuuskunto: Porukan tervein siltä osin ;) Kasvava nuori.

Heinää saa tällä hetkellä aika vapaasti eli yöksi 3-4kg ja päivällä syö verkoista sen, mitä muut eivät ehdi syömään.

Lisäruoka:
0,5 l Peacemaker
2 dl Pavo Vital Complete

Reinon ruokaa vielä funtsitaan, se on kasvattajan luona elellyt kauran, kivennäisen ja heinän voimin ja nyt pikkuhiljaa totutan sitä täysrehujen ihmeellisen maailmaan. Alkujärkytyksen jälkeen kupissa odottavat jyvät ovat sittenkin ihan okei Reinon mielestä. Eli näillä mennään ja täysrehuannosta on varaa nostaa tai laskea tarpeen tullen.

SAMPPA 2v.

Käyttötarkoitus: Seuralainen, tähtäimenä oripäivät.
Lihavuuskunto: Varaa hoikistua on, kesän ajan sai kerätä massaa ihan luvan kera, kasvava tämäkin.

Heinää saa yöksi n. 2kg, päivällä syö verkoista sen mitä muilta jää.

Lisäruoka:
2 dl Racing Peacemaker
1 dl Pavo Vital Complete

Sampalla on vähän sama juttu kuin Reinollakin eli ruokintaa säädetään aina tarpeen mukaan. Tällä hetkellä molemmat "kakkoset" venyvät ja vanuvat, hampaat vaihtuvat ja muutenkin elämä vie minkä meinaa, joten ruoka-asioita ei ihan kiveen voi kirjoittaa.

Erilaiset harmaat.