tiistai 13. elokuuta 2019

Kauhun tasapaino


Tämän kesän opetus: Pieleen menee eniveis.

Kesän ajan nautin hevosurheilusta ja hevosestani, joka toimi kuin kello ja esimerkiksi maastoilusta tuli oikeasti kivaa yhdessä. Valitettavasti samaan aikaan mietin, miksi tämä on näin iisiä, heppa ei keksi mitään jekkuja. Samaan aikaan ajattelin, että ehkä se on aikuistunut ja toisinaan nyt on maastoseuraakin. Seurassa Salama oli se, joka käyttäytyi 10+, pappahevonen toisinaan on omannut enempi pilkettä silmäkulmassaan. Maastoilu tuntui sopivan rennolta lajilta nyt, kun hirveän rankkaan treeniin kevään saikkarista ei vielä kyetty eikä haluttu.

Ainut äksidentti, mikä meille kävi, oli juhannuksen jälkeen maastolenkillä, kun kaksi irti olevaa koiraa yllättivät ja säikäyttivät Salaman aivan totaalisesti. Tilanne oli siis sellainen, että odotimme ns. kiviojalla pappahevosta, joka vielä mietti ojan ylitystä. Samaan aikaan viereiseltä pellolta, joka on hieman tietä ylempänä, juoksi hevosten jalkoihin kuonokoppainen koira, jota Salama luonnollisesti pelästyi. Se hyppäsi kiviseen ojaan ylityskohdan viereen oikealle, kompuroi ja vasta parin laukka-askeleen jälkeen sain ohjattua sen ylös tielle.

Kuva tapahtumapaikalta.
Hengenlähtö oli lähellä, sillä jos en olisi saanut käännettyä hevosta takaisin vasemmalle ylös, olisimme kaatuneet sinne kivikkoon, joka sillä hetkellä oli heinikon peitossa. Voin kertoa, että heinäpellolla koiriaan juoksuttanut rouvashenkilö sai kuulla allekirjoittaneen huudot, enkä vieläkään edes kadu käytöstäni.

Elämä kuitenkin jatkui, kiviojasta ei jäänyt traumoja Salamalle. Pikkuhiljaa kuitenkin se muuttui vähän nihkeäksi ja laukkaaminen ei ollutkaan enää yhtäkkiä mielekästä. Sain kesän aikana nostot maastossa treenattua vaikka kuinka kivoiksi, se nosti kumman vain laukan istuinluun käännöllä ja pikkuriikkisellä puolipidätteellä. Ensin hävisi toinen laukka ja sitten toinen. Sitten tuli viimeinen ja kriittinen oire, jolloin varasin eläinlääkärin: Alkoi kuolaimen taakse painuminen ja kielen kanssa puljaaminen.

Epäilin ensin takapolvia ja kintereitä. Missään jalassa ei oikein tuntunut mitään. Päivää ennen klinikka-aikaa katsastin satulan, mikä yllättäin vaikutti olevan liian leveä ja oli siksi nyt hieman takapainoinen. Heinäkuun aikana olin kiinnittänyt myös huomiota satunnaiseen oikean etujalan nytkähtämiseen eli se ihan kuin välillä menisi alta. Ne tilanteet tosin liittyivät usein sellaiseen, ettei Salama ihan ollut avuilla ja saattoi pyrkiä syömään vaikkapa oksia metsässä. Sitä korjatessa menivät sitten askelmerkit sekaisin.


1.8. käytiin sitten kuulemassa tuomio(t). Oikean etujalan hankositeen yläkiinnitysvaurio. Pitäisi kyllä parantua hyvin eli ennuste on hyvä. Iski ihan hirveä epätoivo, mitä ihmettä nyt taas...

Pienen lisähaasteen tuo Salaman kaviokuumeherkkyys eli seisomaan tätä ei voi jättää. Se on riskiryhmässä ja antura oli hieman kulunut jostain syystä. Lisäksi edellisessä kengitysvälissä toukokuun loppu - heinäkuun puoliväli varvas kasvoi hieman liikaa ja kuvissa kavioluu oli ihan muutaman asteen väärässä vinkkelissä (tosin rtg-kuva oli otettu yläviistosta..). Koska hevonen on iso ja kaviot pienet, laitettiin eteen toistaiseksi pehmikettä pohjallisten kera. Aiemmin sillä on ollut vain ranskalaiset nahat edessä.

Salkkuli sai siis luvan kävellä 30-45min päivässä ja tarhata normaalisti. Vaihdoin ne isompaan pihattotarhaan Liskon kanssa, jotta pohja on parempi ja on tilaa kävellä. Tein myös satulaa mallatessa sen päätelmän, että tässä tapauksessa ratsastaja on vain liian läski ja se palaa satulaan sitten, kun vähintään viisi kiloa on karistettu. Lampaantaljan kanssa satula sopii parhaiten tällä hetkellä eli sillä sopii kevyempien köpötellä. Itselläni on vielä 3,1kg jäljellä ekaan tavoitteeseen. Tosin eilen käytin hevostani sen verran hyödyksi, että poimin sen selästä käsin luumuja puusta.

Kuva itselleni muistiin. Satula lampaantaljan kanssa.
Yhden heinäannoksen (n. 3kg) liotukseen tuollainen pieni puutarhakärry on ihan huippu.
Kuvassa myös surullisen kuuluisat sf-verkot.
Liikuntaa on kuitenkin tiedossa vähemmän, joten otin viimeisen - tai oikeastaan toiseksi viimeisen - oljenkorteni käyttöön. Aloitin liottamaan Salaman heiniä. Viimeinen oljenkorsi on kirjaimellisesti olki, mutten vielä tilannut niitä seuraavaan kuormaan.  Teetin analyysin nykyisistä heinistä ja ne ovat liotettuna Salkulle ihan OK.

Viikko klinikkareissun jälkeen oli sateisia öitä. Koska ulkotalliin mahtuu vain omat, otin hyvää hyvyyttäni koko porukan sisälle ke-to-väliseksi yöksi. Heinät tuttuun tapaan slow feeding-heinäverkkoihin ja hyvää yötä.

Aamulla menin talliin hieman aiemmin, koska Salaman aamuheinät olivat likoamassa ja ajattelin käydä tölväisemässä kärryn nurin, niin verkko on helpompi siirtää ruokintapaikalle. Kurkkasin talliin ja siellä vaikutti kaikki olevan OK, Salama näytti seisovan heinäverkkonurkassaan ja tutki varsan touhuja seinän yli.

Hetken kuluttua näky oli sama, mikä oli hieman outoa. Salama kun pörrää karsinassaan jatkuvasti ja on kuin helikopteri siellä. Oven avatessani meinasin lentää perseelleeni. Salama seisoi totta tosiaan edelleen karsinan nurkassa, oikea etujalka heinäverkon läpi. Verkko oli lähtökohtaisesti ollut ryntäiden yläpuolella ja ikkunan kaltereissa kiinni. Mikään ei ollut sinänsä hajonnut, paitsi jalka mennyt kahdesta verkosta läpi ja jäänyt siihen. Hevonen seisoi siis neljällä jalalla, mutta oli totaalisen jumissa. Edelleen jaksan miettiä, miksei verkkojen päässä olevat pikalukot hajonneet, ne kun on aikanaan valittu siihen sitä varten, että antavat periksi tällaisessa tilanteessa. Samoista verkoista on syöty heiniä meillä noin 10 vuotta ja koskaan kukaan ei ole onnistunut tässä.

Oikea etunen oli tietty ihan mäsä. Ihossa rikkoja, vuohisen kohdilla turvotusta. Salkku käveli ihan OK, ekan päivän vähän varoen. Kriisipuhelu hoitaneelle eläinlääkärille: Katsotaan syyskuun kontrollissa kaikki ja tsemppiä hei. Taikavoiteet käyttöön ja kylmää jalalle. Nyt viikkoa myöhemmin jalka on taas jalan näköinen, mutta edelleen suoraan sanottuna vituttaa aivan äärettömästi.

Ovivahti ulkona on Salamalla mallia teinityövoima.
Salkku varsoineen muutti takaisin pihattoon. Olkoon siellä, kunnes toisin sanotaan. Karsinaan rakennettiin uusi heinälaatikko. Sillähän oli vuosia sellainen muovinen Haybar-lärpäke tuolla nurkassa, mutta se tuli tiensä päähän ja oli vaarallinen repsottavine reunoineen. Jälkikäteen ajateltuna se ei ehkä olisikaan ollut niin vaarallinen.

Noin muuten on lenkkeilty. On käyty metsässä ja kentällä/pihassa on ohjasajettu. Salkkuli toimii siinä hyvin, kunhan kuski muistaa kurin ja nuhteen. Yhtään ei saa jäädä haaveilemaan ja ihmisen tulee muistaa oma paikkansa. Ympyrällä jos seisot väärässä kohtaa, niin koko homma on tyhmää. Jos joku on automaattihevosensa kanssa miettinyt, mitä väliä sillä ihmisen sijainnilla on, niin tervetuloa kokeilemaan.

Ohjasajolenkillä. Haravarapsuttelijatyyppi on tekemässä polttopuita ja se vähän kiinnostelis.

Ehkä tämä tästä, ehkä ei. Ainakin mulla on kaunis ja vihdoin samassa paketissa myös kiltti lemmikkihevonen. Tai kilttihän se on ollut aina, mutta ehkä maastolenkki riimussa-kuva kertoo kuitenkin sen oleellisen.

perjantai 2. elokuuta 2019

Klinikkareissu


Nukuin yön yli ja jäin näemmä henkiin. Hevoseni hirnui myös iloisesti aamulla, kun näyttäydyin heinäkassin ja kylmäyssuojan kanssa.

Elämä olikin hetken aikaa jo liian mukavaa ja turhan normaalia. 


Eilen oli sitten sellainen paskaa tuulettimessa-päivä, kun oikeassa etusessa todettiin ensin hankositeen yläkiinnityskohdan vamma. Tuli täytenä yllätyksenä, mutta selittää kaikki oireet, mitä heinäkuun aikana on epämääräisen kulkemisen kanssa koettu. 

Sen lisäksi satula todettiin epäsopivaksi (luultavasti liian leveä, uskooko joku?) ja kaviokuvissa oli hieman huomautettavaa, jonka vuoksi kengitystä hieman fiksailtiin vielä ja alle lisättiin pehmustetta pohjallisen kanssa.

Hankkari sai kuitenkin hyvän ennusteen (en usko, ennen kuin itse näen) ja kävellä saa heti pieniä pätkiä. Tarhata saa myös normaalisti, eli sinänsä Salkkulin litteä maapallo ei mene liikaa nyt sekaisin. Kinttu ultrataan ja kavio kuvataan kuukauden päästä seuraavan kerran.


Kuinka pitää Salkkuli pitkään hiljaa: Rapsuta korvaa.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Kesälomahommia


Kesäloma! Kun alkuvuoden on painanut töitä enempi kuin ehkä kannattaisi, tuntuu loma aika luksukselta. 8)

Tänä(kin) vuonna kotona riitti puuhaa koko lomaksi. 


Salkun patsas pääsi paraatipaikalle tarhan viereen. Ympärille pistin kaikki suosikkipionit ja pari muuta kivaa kukkasta ja haketta suojaksi. Jospa ensi vuonna jaksaisivat jo kukkiakin. :)


Päivä 2 piti sisällään menopelien katsastuksen, Sakke 22vee meni kirkkaasti läpi katsastussedän syynistä. Ruohotarhaan tehtiin puhdistusniitto ja illalla maastoiltiin.

Päivä 3 toi minut lähemmäs sushia kuin koskaan aiemmin. Maistoin yhden palleron, jäin henkiin.

Hepat saivat myös pedikyyrit. Salaman kaviot ovat kasvaneet nyt todella oudosti, varvas kasvaa kovalla vauhdilla ja 7 viikon väli oli auttamatta liian pitkä. Nyt seuraava kengitys varattiin karvan päälle viiden viikon päähän. Kasvu voi mennä normaalin kesäkasvun, kivennäisen tai mahdollisen kevättalvella sairastetun lievän kaviokuumeen piikkiin.  

Rimpula sai iskänsä vanhat tossut maastolenkkareiksi. Nyt pääsee hänkin silloin tällöin lenkille mukaan.
(Oletko vailla lenkkiseuraa? Meiltä saa ponin lainaksi!)

Päivä 4. Rimpula testasi tossunsa. Nyt on taas kivaa tepastella sepelitiellä, jota pitkin on pakko kulkea ekat 200m päästääkseen metsään. Paluumatkalla tuotiin pajun ja koivun oksia pojille omalta pikkulaitumelta. Tänään myös Salama oppi nauttimaan hellekylvystä, rasti seinään.
Tallin pesu aloitettiin.
Päivä 5. Talli pesty ja maalaus aloitettu. Nyt menikin muutama vuosi ilman maalikerrosten päivityksiä ja tsiisus miten järkyttävässä kunnossa seinät olivatkaan maalipinnoiltaan.

Päivä 6. Maalaus etenee. Sitä ennen tosin tehtiin kiva koulutreeni Salamanterin kanssa. Rasti seinään, kentällä ei ole tullut mentyä mitenkään liikaa nyt... Kahdeksikolla askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä. Pyörä pyöri ja heppa oli varsin miellyttävä.

Päivä 7. Retki Korkeasaareen. Ohessa kunnon turistikuvat päivän annista. :D
Illalla kauppareissulla Ooppeli muisti olevansa luottopakki ja herätti vikavalonsa henkiin kuuden (6) päivän pimeyden jälkeen. Vika ei ole suuri tai vaarallinen, onneksi. Sähkövikainen auto ja pienikin vika herättää tuon päästönhallintavalon aina.

Keskiviikko eli päivä 8. Hyggailua kotona. Kesän eka muttei vika mustikkapiirakka. Aamulla tehtiin Salkkulin kanssa leppoisa maailmanparannusmaasto. Kuuma.


Päivä 9. Talli on (vihdoin) valmis ottamaan talven peet vastaan!
PS. Tuollainen iso terassilaatikko söi alkupalaksi 15 loimea, ei huono.


Salkkuli siellä jo tähyilee ikkunastaan, josko pian pääsisi taas omaan karsinaan. 


Vielä on muutama päivä armonaikaa (= lomaa) jäljellä ennen elokuun kiireitä. Jos energiaa vielä riittää, pitää maalata vielä talli ulkopuolelta. Noin muuten eletään kuin viimeistä kesäpäivää siihen asti, kun on pakko lähteä taas sorvin ääreen. :)