maanantai 15. lokakuuta 2018

Hupia kerrakseen


Vakavamielisen dressagen täydellisenä vastapainona toimii kerta viikkoon suoritettava hiekkakuoppatreeni.

Se on vain edelleenkin aina yhtä hauskaa. Otin tänään lyhyitä videotodisteita aiheen tiimoilta. Ensi kerralla voisi valjastaa Gopron taas hommiin.

Kiipeily on tehokkainta käynnissä, mutta eräs läsipää haluaa tietty korvata tekniikan vauhdilla. Se onnistuu tarvittaessa aika kriittisessä kohdassakin, kas näin:


Linkki videoon

Tässä saa jo luvan kanssa loikkia, kun tehtiin pikkuruinen jumppasarja pieneen ylämäkeen. Helppoa ja ai että kuinka hauskaa:


Linkki videoon

Jonain päivänä tehdään tätä hommaa jo jonkinlaisena ratana. Siis sitten kun sokka ei joka välissä irtoa.

Loppuun todiste, että osaa se ollakin. Tästä tosin jatkettiin laukkasuoralle ja siellä pussihousujen saumoja koeteltiin taas. Kukaan ei kuollut, paitsi raipan nuppi tippui vauhdissa.


Linkki videoon

Ja kyllä, se raipan nuppi vain otti ja lähti. Mysteeri kerrakseen.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Eläköön uusi hammas


Joko kuu on kallellaan jotenkin tosi metkasti tai sitten paikattu hammas on huikea juttu.

Tiistaina Salama sai luonnollisesti vapaan, koska hammashommaa varten se sai aika tujun rauhoituksen. Keskiviikkona satuloin sen tuttuun tapaan ja kävin uhmaamassa kohtaloa neljän vapaan jälkeen. Heinäpellon sivussa oli ojassa paljon pieniä vihreitä miehiä henkilöitä, mutta suustaan Salama oli parempi. Vireys meni normaalin liikkumattomuuden piikkiin, sain sen avuille kuitenkin hyvin.

Salkkuponiini ulkoiluttamassa porkkanaa.
Torstaille tuli vapaa, mutta perjantaina ratsastin Salaman kentällä oikein ajatuksen kanssa. Teemana oli eteen ja tasapainoon, keskityin alkuun kulmien ratsastamiseen ja Kyran aakkosiin. Lopuksi kykenin tekemään jo harjoitusta, jossa pitkällä sivulla mentiin viisi ravipuomia ja lyhyen sivun keskellä nostettiin tasapainoisesti laukka, joka jatkui seuraavan lyhyen sivun keskelle.

Ravipuomit virkistivät Ruuna Reippaan mieltä kivasti, mutta siitäkään huolimatta se ei painunut edestä tyhjäksi ja lähtenyt kiikuttamaan. Välikäynneissä turpa pysyi paremmin luotiviivan oikealla puolen ja käynti pysyi aktiivisena. Nyt ennen hammashommaa Salama on purrut vähän kuolaimeen, painunut kuolaimen taakse ja käynti on ollut laiskaa.

Lauantain maastokävelyt. Hohhoijakkaa.
Tänään lauantaina tehtiin pitkästä aikaa maastolenkki taluttaen ja Salama oli koko lenkin ajan lunki kuin mikä. Yhdet kiukkupukit nähtiin, mutta ne johtuivat siitä, että mukana kävelyllä ollut mieheni meni letkan ekaksi ja siitä Salama ei pidä. Hänen täytyy saada olla eka, edes turvan mitan verran...

Edellämainittujen lisäksi yksi asia on muttunut jo tässä ajassa. Tein empiirisiä kenttäkokokeita ja oikein provosoin ruunaa laittamalla riimunnarun tai ohjat niin, että se saisi ne keploteltua suuhun. Mutta ei, ne eivät kiinnostaneet lainkaan! Tähän asti Salaman kyky saada ohja tai naru suuhun imeskeltäväksi on ollut jo harmillisen ärsyttävä, kun tavalla jos toisella se siinä aina onnistui ja varusteet jo kärsivät siitä. Jälkikäteen on helppo sanoa, että oireilu on saattanut liittyä suun kipuun. Kaikki nuo näprääminen loppui kuin seinään nyt. Kylmäävä ajatus.

Mutta, mikä ehkä eniten on silmiinpistävää: Salaman perusilme ja ennen kaikkea olemus on ollut tiistain jälkeen erilainen. Se on sellainen rennon rauhallinen. Suorastaan tyyni.

Uskaltaisin siis varovaisesti sanoa, että hampaan paikkaus ehdottomasti kannatti. Nyt vain toivotaan, että paikka pysyy ja hyvä vire säilyy.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Kuin pohjaton kuilu


Tänään mentiin hammaslääkäriin.

Näissä vähän tarkemmissa operaatioissa hampaita tutkitaan endoskoopilla ja viereisellä näytöllä sitten on näkymä kuvattuna.

Mayday. Auttakaa.
Se oli kuin pohjaton kuilu siinä näytöllä, se Salaman yläposkihampaan reikä. Lopulta sen syvyydeksi paljastui viisi (5!!) senttimetriä. Se on aika paljon se, kun tämän ikäisen poskihammas on noin 7-8 cm pitkä. Tunsin jälleen oloni vuoden hevosenomistajaksi.

Reikä putsattuna.
Muuten suun limakalvot olivat siistit ja aiemmista karieksen syövyttämistä hampaista puski jo tervettä hammasta tilalle, eli se oli ollut jokin tilapäinen häiriö se.

Reikä paikattuna.
Muita (hassuja) faktoja: Salaman alaleuka on tosi kapea, vain 2,5cm leveä. Normaalisti se on 3cm leveä. Hammasloma on taasen reilu, leveys muuten ihan normaali. Oma 13,5cm Turnado nivelkuolain todettiin liian kapeaksi, mutta tässä kohtaa voinkin todeta, että oli se vuosia sitten sopiva. Nyt hevoseni leipäluukku on sentin leveämpi, mutta koska viisaus on vaatinut lisää tilaa, on hevoseni pää varmaan kasvanut vielä. Salamanteri nykivän kielensä kanssa todettiin myös melko herkkäsuiseksi kaveriksi, pienikin kutina hammaslomassa tuhdissa rauhotuksessakin ärsytti. Ja tottahan tuo onkin, turparemmi on sillä ihan rekvisiittana. Ala- tai remonttiturpista se ei siedä myöskään yhtään.

Puspus, mun varsa. T: Salama
Nyt elämä jatkuu normaalisti. Siis kuolaimet saa huomenna laittaa normaalisti suuhun ja ruokaa nälänhädässä oleva suomenhevoseni (jonka kuntoluokka muuten 3/5, se on siis hyvä) saa jo tänään.

Jää nähtäväksi, muuttuvatko Salaman tietyt pahat tavat (kuten ajoittainen ylenpalttinen kyttäily ja siitä seurannut ns. reaktiivisuus) vähän vai ei ollenkaan. Voisin kuvitella, että omassa hampaassa tuon kokoluokan reikä olisi h*lvetin kipeä ja kaikki yhteistyö ulkomaailman kanssa voisi tehdä tiukkaa. Ihan vain noin niin kuin esimerkkinä. Luulen hevoseni olevan sittenkin ihan älyttömän hyväluonteinen. Mutta se jää nähtäväksi...

Ai niin! Varsa oli mukana. Se oli hänen neitsytmatkansa Salaman kuljetusmaskottina. Se toimi kuin kello ja itsevarmuutta uhkuen varsuli tepasteli klinikalle narun jatkona. Ihan jouten ei senkään tarvinnut olla, sillä se sai tehosterokotteen.