sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viritetyt villahousut


Kulunut viikko liikutuksien osalta oli vähän kevyempi ja eilinen olikin käytännössä vapaa, kun höntsäiltiin vain vähän ilman satulaa kentällä. Kokonaan topattu Venus tuli tänään takaisin, vartti ennen lähtöä Tiinan tunnille. "Uusivanhaa" penkkiä päästiin siis testaamaan suoraan optimaalisissa olosuhteissa! Toki vähän jännitti, entä jos se ei enää sovikaan.

Seuraavassa siis varsin päiväkirjamaisia muistiinpanoja tunnista.

Kyllä mulla oli oikeasti ihan mukavaa. T. Allekirjoittanut
Alkutunti meni näissä melko kireissä tunnelmissa: Toiseen päähän kenttää ei ollut mitään asiaa, koska siellä oli ylhäällä kallion päällä hevonen pihatossa. Salama kun pelkää vieraita hevosia ja ylhäällä olevia asioita. Toki 6-vuotiaan hevosen on aika oppia olemaan, mutta hienostihan se selvisikin, huonomminkin olisi voinut tuo lysti alkaa.

Sen jälkeen koeteltiin valtavalla kanadanhanhiparvelle. Ne olivat jo melkein maailmanloppu.


Hanhia pällistelemässä.
Tässä vielä vähän kireä suu, koska hanhet. Ja postinjakaja. Ja paha maailma.
Mörköjä saa ja pitää katsoa, mutta numeroa niistä ei saa tehdä. Siispä ryhdyttiin hommiin, kun oli aikamme tehty hyvin salamamaisia loikkia sinne ja tänne. Parit pakkaspäivät ovat kivasti viritelleet villahousuja.

Ympyrällä keskityttiin lapojen asentoon: Sisälapa ei saa tippua alas ja kaulan liittymä tulee pitää rentona. Siihen Salamalla auttoi pieni kaulan taivutus sisälle, jolloin sen rentoutti hieman kaulaansa. Sen jälkeen aktivoitiin etujalkojen liikeratoja. Salamalla vasen etujalka astuu toisen eteen ja käynnin tahti on siten hassu selkään. Rungonleveyttä sillä piisaa, joten jalkojen tulisi mahtua alle ihan suoraankin. Alapohje ei saa karata liian eteen. Tällä hevosella reisillä ei saa lähes ollenkaan puristaa. Sisäpohje saa olla aavistuksen jopa takana ja sillä ratsastetaan ns. kohti ulko-ohjaa.


Samaa tehtiin ravissa ja vasenta etujalkaa saatiinkin kivasti jumpattua astumaan toisen viereen. Jo käynnissä tahti parani ja ravi oli keinuvaa. Toki tämä oli varsin vaikeaa hevoselle ja oli tyydyttävä vain muutamaan hyvään pätkään. Sain kuitenkin ideasta kiinni, se on sitten toinen juttu miten kotitreeneissä onnistuu sama!

Satula vaikutti hyvältä. Takaa nousee hieman keventäessä, muttei mitenkään häiritsevästi.

Lopuksi päästiin seuraavaksi siisteimpään asiaan, laukkaan. Sain hyvän harjoituksen kotiläksyksi, jota voi tehdä pienelläkin kentällä: Pysähdys, askeleen tai kahden peruutus, pari askelta käyntiä, heti raviin ja siitä kahden askeleen jälkeen nosto. Laukkaa jatketaan sitten fiiliksen mukaan, mutta raviin siirtyminen on hyvä tehdä ennen kuin paketti leviää. Ja sehän vielä leviää nopeasti, koska allekirjoittanut.

Laukka kyllä nousi, mutta allekirjoittanut jäi puristamaan ja joko hevonen hidasti tai heitti hillittömät rodeot. Eli edelleenkään ei saa puristaa (yhtään tällä kaverilla!) eikä sisäpohkeella tehdä mitään muuta kuin nosteta laukka. Ulkopohje antaa vauhdin ja sisäpohje on hipihiljaa. Sisäkäsi ylös nostossa, auttoi myös siihen etten heitä ohjia pois. Ja kas, niin me laukkailtiin ilman huolia ja murheita kerrankin. Sydänsilmähymiö.

torstai 19. lokakuuta 2017

Arjen sankari


Perjantai 13. päivä jäi näemmä päälle.

Perjantaina Se Kuuluisa Joku päätti ikuisen dieettinsä ja (t)aituroi ojanpuoleiset puskat kiduksiinsa aidan yli. Lopputulos tässä:


Sähköpaimen on sen koomin säädetty "vähän" kovemmalle. Korjasin toki aidat tuoreeltaan tuolloin ja hirveässä kiireessä. Kiirehdin siitä sitten töihin ja totesin sitten toimistolla, että silloin olisi ollut vapaapäivä. Hankin vielä juuri kalenterinkin kaikkia näitä muistettavia juttuja varten. Näemmä ilman sitä sujui jopa paremmin.

Jotta arjen pieni vastustus ei jäisi siihen, olin tiistaina menossa lounaalle töiden lomassa. Päätin hemmotella itseäni Subwayn leivällä ja sitä maksaessani pankkikortti ei vain toiminut. Aivan äimänkäkenä soitin pankkiin, josta selvisi, että kortin tiedot ovat jossain kohtaa kopioitu ja pankki on varotoimena sulkenut kortin. Ihan kiva! No, Visa vinkumaan sitten. Iik ja kääk.


Koska ei kahta ilman kolmatta, keskiviikkona oli jälleen vähän kiire (koska edelleen oma vika) ja hypätessäni työpaikan pihassa autoon, tipahti uudehko puhelimeni taskusta. Tietenkin suojakuori auki ja näyttö edellä asfalttiin. Riks, raks ja v*t*n poks.

Lienee taas se aika vuodesta, kun on parempi kääriytyä kuplamuoviin ja syrjäytyä rauhassa.

Fiksu ehkä tekisi niin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hepparintamalla noin muuten kukoistaa: Ensin fiksataan satula toivon mukaan kuntoon ja viikonloppuna valmentaudutaan vähän. Edellyttäen tietenkin, että satula sopii vielä selkään. Jotenkin tuntuu, että jokin saattaa mennä vielä pieleen...

Blog Widget by LinkWithin