Lihava vai suuriluinen, osa 2

24.11.2018

Edellisessä postauksessa heitin ilmoille kysymyksen, millaiseksi arvon lukijat arvioivat Salaman lihavuuskunnon kuvien perusteella.

Se sai alkunsa siitä, kun harjasin torstaina Salamaa ja siinä samalla kirotessani sen pahuksen paksua talvikarvaa, osuivat sormeni turhan helposti kylkiluihin. Sen verran helposti, että ohuemmassa karvassa ne saattaisivat jopa näkyä, niin kuin vuotiaana. 

Tämä ei tietenkään kerro koko totuutta. Talvimatolääkkeet ovat antolistalla maanantaina.

Lukijoiden arvauksista suurin osa oli siis lähellä. Itse ilman ell:n paperia sanoisin kuntoluokaksi 4 tai 4-. Kaulassa ja lavassa on hieman "kroonistunutta" rasvaa, mutta takapuolen päällä tuntuu olevan tällä hetkellä enimmäkseen lihasta. Lonkkakyhmyt löytyvät helposti. 

Tyypiltään se on suurilinjainen (vaikka säkää on vain 152cm kengät jalassa) ja ryhdikäs, runko on erittäin leveä (etujalkojen väliin mahtuu vaikka mitä, jopa Peltosen Terttu taivasteli sitä) ja tynnyrimäinen. Luusto sillä saisi olla järeämpi ja se monesti hämääkin koko pakkausta. Itse toivoisin sille enemmän luustoa ja isompia kavioita. Salaman isän puoli on työhevossukua eli järeys tulee arvatenkin sieltä.

Mitä se ell sitten sanoi? No se sanoi 3/5 (normaali). Wow.

Tuo Salaman takapuoli on hassu, kun se on pienestä pitäen ollut tuollainen. Keräsin oikein todistusaineistoa:

Sydänpylly jo pienestä pitäen. Tässä Salama vuotiaana.

Tässäkin vuotiaana.

Sama pyrstö kuvattuna 24.11.2018

Yhteenvetona: Kuvien perusteella todellisen lihavuuskunnon arviointi on todella haastavaa, eikä aina ole täydellisiä selfieitä jaossa. ;) 

Tulevana talvena jatketaan jumppaa ja lihasmassan kasvatusta. En ole siis pienestä pyöreydestä (lähinnä siis kaulassa) huolissani lainkaan. Varsinkin nyt kelpaa treenailla, kun ruohotarha koki tänään muodonmuutoksen ja on nyt täysin sileäpintainen. Täydellinen "talvikenttä" siis, kun on aidat ympärillä ja tilaa piisaa entisen 20x30m sijasta vaikka kuinka!

Laitetaan tähän vielä silokarvakuvakin, otettu 6.9.2018.

Lihava vai suuriluinen?

Internetin ihmeellisessä maailmassa surffaillessani törmäsin opinnäytetyöhön, jonka kyselyyn aikanani muistan itsekin jotain vastanneeni. Aiheena suomenhevosten ylipaino ja sen riskit. 

Opinnäytetyön innoittamana kysyisin, miten juuri sinä arvioisit ohessa olevan kuvien hevosen (Salaman) lihavuuskunnon kuvien perusteella?

Minulla on siitä eläinlääkärin lausunto asteikolla 1-5 ja se on päivätty 9.10.2018. Postauksen kuvat ovat otettu 28.9.-22.11.2018 välisenä aikana ja lihavuuskunto on pysynyt samana koko ajan.

Asteikko 1-5 on siis sama, mitä mm. orilautakunta Suomessa käyttää: "Kaikilta jalostusarvosteltavilta hevosilta määritetään kuntoluokka pistein yhdestä viiteen (1-5) kylkiluiden päällä olevan rasvakerroksen perusteella seuraavasti: 1 = erittäin laiha, 2 = laiha, 3 = normaali, 4 = lihavahko ja 5 = lihava. Tarkentamiseen voidaan lisäksi käyttää + tai - merkkiä."

Sana on vapaa! Ja anonyymiys on tietty sallittua. 

Muokattu 24.11. klo 20.20: Linkki vastaukseen

Tulkoon sitten, kerran väkisin tunkee

Olen ollut ihan tyytyväinen tähän lonkerokeliin. Kenttä on sula ja pihalla tarkenee kesähanskoilla ja kevyellä takilla.

Nyt kuitenkin onni kääntyi ja pakkasrintama tulee. Tulkoon, olen valmis: Kenttä ja tarha ovat lanattu, talvivesikippo asennettu ja talvivaatteet ainakin osittain päivitetty.

Vielä pitäisi ruuvata hokit yhdelle reippaalle ruunalle. Se on sellainen pikkujoulujen jälkeisen päivän traditio, ei tarkoituksella tosin, mutta siihen se pahus aina sijoittuu. Kummasti siinä tulee otettua jakkara jalan viereen ja tehtyä tuota hommaa jotenkin rauhakseen. 

Ja taitaapa nuo karvamasitkin tietää, että ilma viilenee... Sen verran oli virtaa ihan vain olemisen keveydestä heillä tänään kello puoli neljä:

Salama leikittää varsaa ihanan lempeästi

Moikku! Me ollaan karvaisia. Vasemman puoleinen laihtuu lenkin jälkeen aina sata kiloa, kun pörrökarva menee linttaan.

Hullu hevosakka kirjoittelee

Vuosi on taittunut jälleen loppupuolelle. Kuukauden päästä on jo joulu! Justhan oli joulu. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kulkee.

Pitäisi olla tässä iässä jo fiksu, mutta toisaalta ei saisi sammaloitua. Siispä sen enempää asiaa avaamatta, irtisanoin itseni uudesta työstäni ja palaan ensi viikolla vanhaan työpaikkaani. Kassi kahvipaketteineen on ollut pakattuna jo päiväkausia ja maltan tuskin odottaa, että pääsen ns. kotiin. Työ on kuitenkin (hevosenomistajan) pakollinen pahe, joten sen tulisi olla sellaista, että voisi sanoa olevansa kuin kotonaan siellä.

Se siis tarkoittaa, että kohta teen taas vuorotöitä. Toisaalta talvella iltavuorot ovat kivoja, kun aamulla näkee harrastaa päivänvalossa.

Salaman kanssa päästiin eilen tekemään taas jotain kivaa. Koska näin loppuvuodesta motivaatio meillä molemmilla kentällä pyörimiseen on noin nolla, oli kiva lähteä maastoon. Koska oli lauantai, aurinko paistoi ja normaali-ihmiset ovat silloin vapaalla, oli metsässä paljon muitakin. 90% lenkistä meni ihan rennosti silleen kuin toivoinkin, flunssa vielä söi omia voimia ja ravissa hevonen oli vähän vahva, ymmärrettävästi pitkän maastoilutauon jälkeen.

Paluumatkalla kuitenkin 500m matkalla tuli kolme erillistä irtokoiraa vastaan. Eka räksytti jaloissa, toinen totteli omistajaansa ja oli nätisti, kolmas syöksyi jalkoihin, mutta pelästyikin kesken kaiken ja pakeni tulosuuntaansa omistajien luo.

Salama pysyi nahoissaan, mutta vain koska olimme menossa kotiinpäin ja koska koira tuli edestä päin. Muussa tilanteessa kohti syöksyvä rakki olisi saanut sen kääntymään kannoiltaan ja pakenemaan kohti kotia, kokeiltu on, kun eräältä neidiltä kerran pääsi koira karkuun. Neiti sai koiransa haltuun ja pakeni juosten paikalta. Ja voin kertoa, tätä pakoreaktiota on opetettu lievemmäksi koko hevosen eliniän, mutta kuten jokainen pätevä tietää, jokaisella hevosella se vain on olemassa. Ja varsinkin tilanteessa, jossa petoeläin hyökkää kohti.

Nämä eivät olleet vielä pahimmasta päästä, mutta harmittavaisia. Ihmiset pakkaavat koirat autoonsa, ajavat tänne sieltä jostain ja päästävät koiransa irti. Näitä on paljon, joka päivä metsätien alussa on useampi auto. Pakkaanko minäkin hevoseni autoon ja lähden lenkkeilemään näiden koiranomistajien luo, olisiko se ok?

Samat ihmiset ovat tallanneet taimikoiden sekaan polkuja ja käyttävät viljeltyjä (heinä)peltoja kuin omiaan. Asutuksen lisääntyminen on siis tuonut mukanaan tällaisen kivan lisän, joka aina toisinaan nousee pinnalle.

Valitettavasti empiirisen tutkimukseni mukaan kymmenestä koirasta yksi ja puoli tottelee omistajaansa. Se on aika vähän siihen verrattuna, mitä laki määrittelee asiasta.

Koska maksan itsekin veroeuroja tähän maahan ihan hyvän siivun, olen päättänyt pitää oikeuksistani kiinni. Menen maastoon, jos haluan. Hevoseni on koulutettu ja kestää kyllä muutaman takaiskun. Tunnen sen läpikotaisin, joten ennakointi on helppoa. Varon tallaamasta jälkiä metsään ja käytän vain luvallisia reittejä. Mutta en enää jaksa olla ymmärtäväinen ja kiva, jos jonkun kuriton elukka (yleensä saatesanoilla "se on ihan kiltti") on jälleen irti ja aiheuttaa harmia minulle tai muille. En siis aio tuntea mitenkään huonoa omatuntoa, jos hevoseni lataa jonkun irtokoiran hengiltä. Korvausvelvollinen en näissä tilanteissa ole, päinvastoin.

Hihnassa asiallisesti liikkuvia koirakoita vastaan minulla ei ole mitään. Ne ovat itseasiassa kivoja ja loistavia opetustilanteita puolin ja toisin. 

PS. Kahdesti on käynyt myös niin, että näiden irti olevien koirat ovat karanneet metsätieltä, kirmanneet tuon maantien yli ja juosseet hevosteni aitaukseen jahtaamaan hevosia. Kummallakaan kertaa koiran omistaja / haltija ei ole edes pahoitellut mokaansa. Voisin paasata tästä(kin) parin kappaleen verran, mutta jätän nyt väliin.

Ihana, kamala istuntatreeni

Ratsastus on siitä metka laji, ettei koskaan ole valmis. Aina voi oppia uutta, mutta joskus elämä yllättää, miten pienestä jotkin oivallukset ja korjaukset voivatkaan olla kiinni.

Koska ikävöin ponikouluani, puolikas ponini eli Salama sai pitkästä aikaa ryhtyä opetushevoseksi. Selkään iskettiin Anni. Ja lisäksi minulla on flunssa, joka hieman rajoittaa toimintakykyä.

Hän on viipottanut viime ajat pisin metsiä Salaman ja Allu-vuoniksen kanssa, mutta valvovan silmän alla käynnistä on vierähtänyt tovi. Anni on ollut mukana muuten Salaman elämässä alusta asti, ajatella. Silti yhteisestä sileän treenistä heilläkin on jo kaiketi vuosi aikaa.

Ihan ekaksi muisteltiin taktiikkaa, miten toimia hitaan hevosen kanssa. Salamahan on kyllä herkkä hevonen, mutta pohkeelle se on aina vain hidas, varsinkin alkuun. Siispä kaivamaan tai pumppaamaan ei saa jalalla jäädä lainkaan. Jalan on oltava nopeaakin nopeampi ja sen käytön harkittua. Liikkeen eteenpäin on oltava rentoa, mutta aktiivista. 

Arvatkaa muuten, mikä on Salaman lemppariliike kouluratsastuksessa? Vihjeenä video:

Ehdin vain ohjeistamaan, että purista nyrkit kiinni ja hengitä syvään... ;) 

Eli jarrut tällä kaverilla pääasiassa pelaavat vähän liiankin hyvin. Siksi ratsastajan istunta on oltava edes jollain osin korrekti ja hevosta häiritsemätön, koska pienikin etukeno tai vääränlainen pönötys saa jarruefektin päälle. Heppa on muuten heittänyt pari kertaa totaalistopit joskus, kun olen erehtynyt haukottelemaan selässä alku- tai loppukäyntien aikaan. 

Siispä lähdimme korjaamaan tätä, katso kuva yllä ja alla. Koska kaikkea ei voi korjata kerralla, piti Annin etsiä ensin jalustimelle kivempi paikka päkiän kohdalta. Jalka sai hengata rentona pitkin satulan siipeä, varpaat enimmäkseen menosuuntaan.  Equipe onneksi auttaa, satulassa on mahdoton istua muuten kauhean väärin.

Sitten kädet: Lavat auki ja kyynärpäähän kulma. Salaman ryhti on verrattavissa suoraan ratsastajan ryhtiin: Suora alhaalla makaava käsi = ryhditön etupainonen työponi, joka on valmis kyntämään kentän pohjaa. Kanna kädet oli siis tämän päivän hokema.

Tehtiin keskiympyrällä siirtymisiä. Käynnissä lyhyempää ja pidempää askelta, sama homma ravissa. Pikkuaskelia harjoitusravissa ja kiitokseksi sitten pätkä reippaampaa ravia kevyessä ravissa. Tuntuma tuli säilyttää koko ajan - laiskahkon hevosen kanssa ohjat tulee herkästi heitettyä pois, koska ajatuksen tasollahan se voisi olla hyvä idea. Todellisuudessa siirtymisistä tulee vain etupainoisia ja hitaita. Tämä on asia, jota ollaan nyt hinkattu todella Salaman kanssa viime aikoina eli napakampia siirtymisiä ja aktiivisempaa takaosaa. 

Moikku!

Kuten siirtymiset yleensäkin, ne vetristävät ja piristävät hevosta kummasti. Niin tänäänkin. Ja kas kummaa, kun ratsastaja ajatteli pientä takakenoa, kantoi kätensä ja vähän jännitti vatsalihaksiaan, niin kuinkas kävikään? Heppahan näytti kivalta ja ravasi letkeästi hyvässä ryhdissä!

Annin istunta lopuksi tai ainakin silloin, kun kaikki oli okei.

Loppuraveissa palikat löysivät ainakin hetkeksi paikkansa, vaikka jo vähän molempia väsyttikin kaikki ajatustyö. Jee.

Lopuksi otettiin vähän ällää. Salaman mielestä tietty ihan parasta.

Jippiii ja perään parit sarjat...
(Taisin just ennen sanoa ettei sisäohjassa saa sitten roikkua)

En tajua, miks mutsi sano EI. T: Salama

Satulavyöoperaatio

Kesällä vaihdoimme satulaa. Vanha ihana Prestige Venus yleissatula vaihtui Equipen yksisiipiseen Emporio-koulusatulaan. Satula on ollut aivan ihana, mutta sopivan satulavyön löytäminen onkin sitten ollut yksi operaatio.

Miksi vyöllä on niin paljon merkitystä? Sopiva vyö kruunaa kokonaisuuden ja parantaa satulan istuvuutta. Erityisen nokkela lisä sopiva vyö on silloin, kun hevonen on mallia tynnyri ja omaa pyöreät muodot joka suuntaan. Väärän vyön kanssa satula pahimmillaan valuu, pyörii tai muuttaa jopa satulan painopisteen paikkaa. Oikeanlaista vyötä ei tarvitse kiskoa niin tiukalle kuin menee, vaan se jo itsessään auttaa pitämään satulan paikoillaan. Tällaisilla "pallokalahevosilla" muotoiltu tai S-mallinen vyö on usein hyvä.

Vaan sitten tuli seuraava ongelma vastaan: Ennen S-vöitä tuntui olevan enemmän, jopa eri hintaluokissa. Nyt kaupan tuntui olevan vain sikakalliita, joihin budjettia ei tällä kertaa haluttu venyttää. Nyt yleisempien heppatarvikeliikkeiden hyllystä löytyi vain suoria pötköjä tai muuten vain epämääräisesti muotoiltuja yksilöitä. Ihan hakuammuntaa en tällä kertaa jaksanut harrastaa, joten olen haalinut kokeiluun sopivia vöitä pääasiassa kivijalkakaupoista.

Lisävaatimuksia toi itse hevonen, joka on Herra Herkkis. Myöhemmin empiirisissä tutkimuksissani tulin siihen tulokseen, että vyössä on oltava joustot. Siispä muutama hyvä S-vyö tai vastaava oli oitis jätettävä pois laskuista.

Tässä muutama sovitettu:

Hööksin suora pötkylävyö. Löytyi valmiina kaapista, hintaluokka 20-30e.

+ Pehmeä 

+ Edullinen

+ Joustot 

- Muotoilu ei riittävä, etummainen vastinhihna taittuu ja satula valuu käytössä eteen

Ei jatkoon.

Chetakin nahkavyö, löytyi Puuilon alennuskorista. Hintaluokka 50e.

+ Erittäin pehmeää nahkaa 

+ Laadukkaan oloinen tämän hintaluokan nahkatuotteeksi

- Muotoilu vääränlainen tälle hevoselle: Satula oli liian edessä (lila ympyrä), vastinhihnat taittuivat ja satula valui niiden perässä eteen liikkeessä.

Ei jatkoon. 

 Hööksin panssarityyppinen kouluvyö nahkaa, hintaluokka 80-90e

+ Muotoilu jo kelvollinen, satula istui kivasti ja sen pystyi asettamaan tarpeeksi taakse

+ Ulkonäkö

- Valitettavasti vyön reunat painoivat solkien yläpuolelta ihoon kiinni (punainen ympyrä), riski hankaumalle suuri. Hevosen malli ja vyön muotoilu tuosta kohtaa eivät tuntuneet osuvan siis yksiin. Vyötä ei tästä syystä testattu ratsain ollenkaan.

Haikein mielin ei jatkoon.

Vasemmalta: 1. Hööksin pikkupanssari
2. Vanha estevyöni, Hööksin S-muotoiltu nahkavyö
3. Yllämainittu Chetak
4. Ekana mainittu pötkylä

Mattes Crescent, hintaluokka 150-160e. Kokeiltiin kaksin kappalein, eri värisillä karvoilla. Musta oli nätimpi.

+ Laatu ja pehmeys

+ Muotoilu, satulan sai asettaa tarpeeksi taakse ja se pysyi paikoillaan

+ Kainalolle jäi kivasti tilaa

- Hinta, lampaankarvan käyttöikä ei vastaa nahkaa tai synteettistä materiaalia ja sen puhtaanapito on toisinaan oma haasteensa

- Joustottomuus, Salama alkoi pullistelemaan vyötä laittaessa tosissaan, vaikka vyö kiristetään aina useassa osassa satuloinnin aikana.

Lopputulema: Haikein mielin ei jatkoon. Sama joustoilla olisi voinut olla täydellinen.

Mattes Crescent mustalla karvalla.

Norton painetta tasaava vyö, hintaluokka 40-50e. (Valmistus lopetettu)

+ Hinta-laatu-suhde sinänsä kunnossa, vyön suunnittelussa ollut ajatusta (muistuttaa vanhempaa Wintec Cairia)

+ Materiaali helposti puhdistettavaa synteettistä materiaalia

- Muotoilu ei riittävä tälle hevoselle, satula valui lavoille. Satulaa ei myöskään voinut asettaa tarpeeksi taakse (lila ympyrä). Kainalolle ei jäänyt juurikaan tilaa (punainen ympyrä). Salama ei pidä lainkaan lavan kärkeen osuvasta satulasta ja senteilläkin on tässä lajissa merkitystä. Opittu kantapään kautta...

Siispä ei jatkoon.

Norton.

Horse Guard muotoiltu kouluvyö. Vähän niin kuin banaani malliltaan. Hintaluokka 40-50e.

+ Missä olet ollut, mikset heti tippunut taivaasta..?

+ Istuvuus 10+

+ Satulan saa laittaa oikeaan paikkaan, lavalle (lila ympyrä) ja kainalolle (vihreä neliö) jää tilaa

+ Muotoilu piti satulan paikoillaan hyvin

+ Hevonen liikkui paremmin kuin aikoihin (vaikka hyvinhän se on viime aikoina kulkenut, erot tässä kohtaa ovat hyvin hiuksenhienoja) ja tarjosi mm. laukkaa mielellään! Laukka ei ole kivaa, jos satula katsookin lapaa päin, esim. neljän ja puolen tonnin Prestigellä laukka ei pyörinyt sitten alkuunkaan juuri tästä syystä.

+ Materiaali hevosta vasten pehmeää neopreenia

+ Ulkonäkö ihan pätevä, ei turhia lenksuja tai remmeleitä, vastinhihnat saa nätisti piiloon

+ Hinta

- En keksi tähän mitään

Todellakin siis jatkoon! Vihdoinkin löytyi sopiva ja kerrankin järkevään hintaan. :)