lauantai 28. joulukuuta 2019

Salaman vuosi 2019


Mistäs sitä aloittaisi?

Olipa taas seikkailu tämä kulunut vuosi.

Tammikuu alkoi lupaavasti. Päätin, että edessä on vain valoisa tulevaisuus, oltiinhan edellisenä vuotena päästy tekemään oikeastaan pelkästään kaikkea kivaa. Käytiin ratsastustunneilla, Salama kulki äärettömän hyvin ja kesälle asetettiin ihan oikeita kilpailullisia tavoitteita (toim.huom. kisatasomme on kyläkisan helppo C tai vastaava kissanristiäisjuhla). Kunnes sitten kerran oltiin taas tunnilla, laukkailtiin ja hevonen kompastui. Horjahdin kaulalle ja koska Salama ei pidä ihmisen virheistä, se teki varsin napakan kiukkupukin ja lensin polvi edellä lauta-aidan tolppaan.


Siitä se lumipalloefekti sitten lähti vyöryämään. Itse kuljin hetken kepeillä ja Salamalle ei löytynyt hetkeen säännöllistä liikuttajaa. Koska sen rehunkäyttökyky on melkoinen, 50kg lisäkiloja tuli vyötärölle oitis. Kengittäjä vaihtui alkuvuodesta, kun vanha, Salamaa koko sen iän kengittänyt seppä siirtyi toisiin töihin. Kenkien polkeminen alkoi jo ennen kengittäjän vaihdosta, se vain sattuu olemaan tämän hevosen ominaisuus. Jossain kohtaa tuli iso halkeamakin tuohon murheenkryynikavioon (oej). Sitten tuli jäätikkökelit ja paha kaatuminen, kun oej:n kenkä oli vaihteeksi irti ja tarhaan vietäessä heppa riekkui. Hyvin pian sen jälkeen hevonen meni epämääräiseksi ja liikkui oikeaa etusta varoen.

Epämääräisyys näytti kaviokuumeelle. Oikea etujalka oli köpö ja siinä tuntui välillä pulssi korostuneemmin. Salaman ilme oli kuitenkin koko ajan todella pirteä, se ei ollut lainkaan kipeän oloinen. Yleensä se on pienimmästäkin naarmusta ihan poissa itsestään... Sen sijaan kaikki kaviokuumetapaukset, jotka olen nähnyt, ovat olleet todella kipeitä ja käpertyneitä kipuunsa. Aloitettiin kuitenkin hoitamaan sitä kaviokuumeena, kuten tuollaiset aina, kunnes toisin todistetaan. Salama kuitenkin yllätti ja sai Metacamista viikonloppua vasten allergisen reaktion. Lääke tauotettiin ja seuraavana arkipäivänä aloitetun Flunixinin se sieti hyvin. Kaviot kuvattiin maaliskuun lopulla: Kuvat olivat puhtaat, mutta oej:n kaviohalkeama meni ruununrajaan asti. Lisäksi kaviossa oli irtoseinämää, joka saattoi nyt olla ongelma tai sitten ei.


Koppilepo päättyi ja liikutuslupa heltisi. Alkoi dieetti. Liikutus tapahtui nousujohteisesti hevosen ehdoilla, hyvillä pohjilla. Kevätaurinko, sulat baanat ja kivat kelit saivat hevosen todella iloiseksi. Laukka olisi ollut ainoa oikea tapa edetä Salaman mielestä. Jos sitä ei sallittu, niin pukkilaukka. (Sitäkään ei valitettavasti kauheasti toivottu.)

Tuli kesä. Julishka käväisi laitumella ja Salaman kaverina oli ruskea pappahevonen. Käytiin paljon maastoilemassa ja Salkku kulki hyvin. Pikkuhiljaa päästiin laukkailemaan myös luvan kanssa ja maastossa sain treenattua laukannostot tosi kivoiksi. Salkku nautti maastoilusta ja uteliaana etsi uusia reittejä. Sanotaanko näin, että aiemmin olen uteliaana pitänyt kiinni elämästä ja pyrkinyt suorittamaan maastoilun pakollisena pahana, kun syntymässä säikähtänyt Salama pelkäsi aiemmin aivan kaikkea. Eli päästiin vihdoin ihan oikeasti nauttimaan elämästä, kesästä ja kärpäsistä rennosti ja mukavasti.


Jossain kohtaa kesää liikkumisen ilo kuitenkin hävisi hevoselta. Ensin hävisi toinen laukka ja sitten toinen. Ravissa Salama liikkui hyvin ja itseasiassa oppi kantamaan itsensä kevyenä ja kivana. Jossain kohtaa tuli satunnaisia kompasteluja. Kiikutin Salkun tutulle mäelle syynättäväksi.

Eihän se kiva reissu ollut, koska kevään kaviokuume-epäily kummitteli edelleen mielessä. Juoksuttaessa klinikalla Salama oli kuin täi tervassa, vaikka se yleensä vieraassa paikassa ottaa kaiken ilon irti isosta kentästä. Heppa kompasteli eikä ojentanut toista etusta kunnolla eteen, se oli kuin hidastetusta elokuvasta. Oikeasta etujalasta löytyi sitten yläkiinnityskohdasta hankosidevamma ja valitettavasti myös pientä uudisluumuodostusta.


Kengitystä vähän reerattiin ja satulaakin ihmeteltiin. Koska Salaman etukaviot ovat hieman eri paria (oikea lättä ja vasen pysty), tehtiin kengityksen suhteen uusi strategia. Etupää kengitettiin loppuvuoden ajan neljän viikon välein, jotta oej:n varvas ei pääse milliäkään liian pitkäksi. Herkkä hevonen kun on, se ei kestä yhtään pitkää varvasta. Eteen laitettiin myös pehmeät täytteet ja pohjalliset antamaan lisää vaimennusta, kaviot kun ovat hieman pienet muuhun kokoon nähden. (Tähän väliin mainittakoon, että strategia toimi ja tällä hetkellä etukaviot ovat kauniit katsella eikä halkeamasta ole enää tietoakaan.)

Vamma sai ihan hyvän paranemisennusteen ja kontrollissa kuukauden kuluttua se näytti jo tosi hyvältä. Salama suhtautui tarhalepoonsa ja kävelykuuriinsa varsin onnellisena, onneksi tällä kertaa sairastarhalle ei ollut tarvetta. Kaikenlaista pientä touhua se toki keksi, mm. sinä yhtenä yönä, kun ne olivat sisällä, oli Salama ripustanut itsensä heinäverkkoon ja tietty just tämä oikea etujalka oli siellä verkossa kiinni.


Loppukesä meni vähän syvissä vesissä omalta osalta. Monta kertaa on noustu ja tehty ihmeitäkin, mutta valitettavasti aina päädytään lähtöpisteeseen eli kuntouttamaan jotakin. Toki tämä on ollut tietoinen valinta aikoinaan, kun 2-vuotiaana tulevaisuutta ei kovin ruusuiseksi luvattu kintereen takia. Takaiskut kuuluvat toki myös lajiin, mutta huomasin aloittaneeni jonkinlaisen prosessin tässä kohtaa. Salama on ihan hieno, sen piilossa visusti pysyvä potentiaali on pitänyt aina motivaation yllä, mutta onhan se melko hankala ratsastaa. Vaikka pärjään sen kanssa ja osaan lukea sitä hyvin, on pari tolpannokkaan lentoa saanut jo polvia kankeiksi eikä selkäkään enää aina taivu rodeoloikkiin toivotulla tavalla. Sitten kun aina pitää varoa, ettei hevonen hajoa, tulee itsekin varovaiseksi. Tekemisen ilo häviää ja tulee suorittamista ja pakkoa. Ei ole hevosellekaan reilua sellainen.

Olin Tompan kanssa aikoinaan samassa tilanteessa, mutta eri syistä. Silloin annoin sen reippaalle ja rohkealle junnulle kouluratsastuskäyttöön. Tässä voisi olla samaa potentiaalia, mutta vielä sellaista junnua ei ole taivaasta tänne tippunut.


Salaman dieetti onneksi eteni hyvin ja saavutettu -20cm (n. 120kg) on pitänyt! Löysin onnekseni matalasokerista esikuivattua heinää Salamalle sattuman kautta, joten heiniä ei tarvitse enää liottaa. Onneksi, sillä liotus on inhottavaa ja pitkässä juoksussa vihoviimeistä hommaa. Sen huomasi myös hevosesta, karvanlaatu huononi ja sellainen yleinen "presence" kärsi. Onneksi uusi heinä, vitamiinitankkaus ja hamppurouhe tekivät tehtävänsä ja edellämainitut ongelmat paranivat.

Syksyn aikana rasitustason nosto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Oikea etunen reagoi rasitustason nostoon ja tulin siihen lopputulokseen omissa pohdinnoissani, että kyseinen jalka on ollut mahdollisesti jo keväällä vähän kipeä. Sitten kesällä on tullut mahdollisesti jokin yksittäinen isku, mikä on pahentanut tilaa. Eläinlääkäri lohdutti, että tämän sorttiset vammat ovat toisinaan vaikeita diagnosoida, mutta ymmärrettävästi se ei kauheasti lohduta.


Siispä otettiin reipas askel taakse ja päätettiin, että nyt mennään hissuksiin ja odotellaan, että kengityksessä löytyy se oikea balanssi. Tehtiin vain kaikkea kivaa ja käveltiin. Mentiin reippaammin jos hevonen tahtoo. Kevyessä ja tasaisessa liikkeessä tuo oli kuitenkin aineenvaihdunnan tukemiseksi pidettävä, etteivät kilot pääse kerääntymään takaisin vaivalla laihdutettuun runkoon. Nyt joulun alla heppa on osoittanut olevansa elämänsä vedossa, eli tervetuloa vaan rohkea ja notkea kouluratsastajajunnu.

Muuten mainittakoon terveydellisinä asioina, että hampaat ovat olleet kunnossa, mitä nyt raspausväli on pidettävä puolessa vuodessa. Paikka on pysynyt paikoillaan ja kariesta ei ole tullut enempää. Joulukuussa vehkeistä kaivettu jättiläispapu kevensi oloa myös entisestään, uusi omakohtainen kokemus sekin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Saman satulankin kanssa on pärjätty, Equipe on pysynyt mukana menossa karvan kanssa ja ilman.


Arvatenkin Salaman kohdalla suuria tavoitteita ensi vuodelle ei ole. Hengissä sietäisi pysyä, sillä kovin herkästi en sieluni peilistä luovu. Salama kääntyy ensi vuonna jo 9-vuotiaaksi. "Jo" siksi, että vastahan se taskukokoinen 9kk ikäinen läsipäinen riiviö haettiin kotiin...

Kun kuitenkin luovuttaa sen verran, ettei odota liikoja, voi elämä vielä yllättää. Sitä odotellessa satsasin tulevaisuuteen ja tein kaupat joulun kunniaksi Salaman pikkusiskosta (sama isä). Sanotaanko näin, että olen varovaisen toiveikas. Kävin katsomassa ja kokeilemassa paria hevosta ennen, mutta niistä jäi se wow-fiilis puuttumaan. Sitten Sätkyn juuri nettiin laitettu myynti-ilmoitus pompsahti sattumalta eteen ja se oli menoa sitten... Palataan asiaan ensi vuonna. ;)

perjantai 27. joulukuuta 2019

Julishkan vuosi 2019


Julishka eli Lisko-poni, muuttui ilokseni 2-vuotiaana ponin näköiseksi. Kovin se kasvoi pitkin kesää, mutta niin tässä iässä kuuluukin. 

Otsikkokuva on kesäkuulta ja tämä alla oleva huhtikuulta:

Kiva nukkavieru, mutta sieltä se kaunis tamma pikkuhiljaa kuoriutuu!
Kirmailua kevätauringossa 4/19.
Julishka harrasti kesäaikaan ahkerasti näyttelyissä käyntiä. Se kävi vuoden aikana kolmessa rotunäyttelyssä ja kerran Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä.

Julishkan palkintosaalis 2-vuotiskaudelta:
3 x I-palkinto
1 x II-palkinto
1 x Champion nuori
1 x Reserve Champion nuori
1 x Paras nuori tamma
2 x Luokkavoittaja


Rotunäyttely Kokemäki 8.6.2019: I-palk, LV, Reserve Champion Nuori




(Pisteet 8,5-8-8,5-8-7,5-7-7-8-7,5-8-8,5)


Rotunäyttely Loimaa 27.10.2019: I-palkinto, LV, Champion Nuori


Lisko on nuoresta iästä huolimattaan osoittautunut kultaakin kalliimmaksi oikeastaan kaikessa mihin ryhtyy. Se on helppo ja vaivaton poni, jota Salama pitää edelleen kuin omana varsanaan. Siispä myös kuljetusmaskottina Lisko on mitä mainioin. Ponikaveriaan Ristoa Lisko komentaa kutsumanimensä veroisesti eli luonnetta tältä kyllä löytyy, energinen ja eloisa tyyppi kun on.

Syksyllä Julishka sai kärryt peräänsä ja ajo-opetus saatiin aloitettua. Siinä pikkutamma edistyy hyvin, olen käynyt ajamassa pihalenkkiä jo ilman avustajaa pari kertaa. 



Ensi vuonna eli 3-vuotiskaudella jatketaan varmasti aika samalla teemalla: Käydään ehkä näyttelyissä ja jatketaan ajoharjoituksia. Ehkä ensi vuonna voitaisiin tähdätä laatuponikisaankin, jos kaikki menee hyvin?

maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulutervehdys


PS. Jouluna voi tapahtua ihmeitä, onhan tämä yhtä ihmeiden aikaa. Siispä hyvää joulua mulle:

...ja tervetuloa meille Salkun sisko Sätky!

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Viimeisiä viedään - tätä vuotta


Saanko esitellä meidän "varhaiseläkeläisen"? 
Katso video alta, mustat paholaiset 2 kpl ovat rekvisiittaa:


Nyt se jonkin aikaa kypsynyt päätös on tehty. Salamalta ei enää vaadita ratsuhevosen uralla muuta kuin silloin tällöin leppoisaa liikuntaa kunnon ylläpitämiseksi. Toinen nöyrä toive olisi, että hengissä sietäisi pysyä.

Kun Fanni kuoli kahdeksan vuotta sitten jouluaattona lyhyen, mutta tuskaisen sairastelukierteen jälkeen, lupasin Salamalle ja Dukelle arvokkaan elämän. Ei mysteerejä, ei aukkoja historiaan, ei turhaa kipua. 


Duken kanssa kävi miten kävi, mutta en voi myöskään kehua CV:ssä Salaman kanssa muuten kuin siten, että eläinlääketiede on tullut hyvinkin tutuksi. Sen kanssa elämä on ollut todellakin seikkailu, jossa päämäärä on vaihtunut toinen toisensa jälkeen. 

Lemmikkihevosen rooli sopii hänelle hyvin. Se on vilkkaudestaan huolimatta kiltti hoitaa, suht vaivaton käsitellä arjessa ja ennen kaikkea Salama tykkää touhuta ihmisten kanssa maastakäsin. Seuraheppana se on mitä mainioin, koska ei ole esim. läheisriippuvainen. Ratsujuttu yhtäänkään tavoitteellisesti ei ole kuitenkaan sen juttu, mutta ehkä maastolenkki silloin tällöin on sittenkin ihan okei. (Jos palkasta sovitaan.) 


Mitä uusi vuosi sitten tuo tullessaan? 

Toivottavasti välillä vähän onnea ja tasapainoa. Ehkä se, ettei väkisin yritä tehdä mahdottomasta totta, on jo ensimmäinen askel siihen?

Ensi viikolla menen ratsastamaan muualle ensimmäisen kerran. Sillä teemalla on tarkoitus aloittaa uusi vuosi. Salkkuli harrastaa aktiivista käyntiharrastustaan sillä välin kotona, tietty. :)

tiistai 3. joulukuuta 2019

Poroponeja


Risto on äijä, sille käy kaikki. Vahva déjà-vu, tämä on vähän niin kuin Duken ja Pilkun sekoitus.

Koska saattaa olla, ettei lunta enää ennen joulua  tänne tule, otin vähän joulukuvia. Tässä pari ihan vain muistoksi.


Julishka puhisi Riston muuttuneelle ulkonäölle hyvän tovin.


Julishkan päähän ei sarvia kannata edes yrittää. Tässä hän hyperventiloi viiden metrin päässä olevaa Risto-poroa.

 

Salama tunki vain noin 15 kertaa kameran ja ponien väliin. Joten otin hänestäkin porokuvia, tietty.


Uljas poroponini.


Karvainen sellainen. 

maanantai 2. joulukuuta 2019

Voihan sukupuolielin


Ensimmäinen adventti toi mukanaan "yllätyksen". Ison.

Salkkuli on ollut jokusen aikaa tosi nihkeä. Ei reagoi oikein pohkeeseen ja voi tehdä täydet tenät liikkumisen suhteen, jos pitäisi venyttää askelta tai käyttää takaosaa. Käynti ollut jäykkää ja alitempoista. Maastossa hevonen on liikkunut paremmin, mutta se on ollut jännittynyt ja säikympi kuin syntyessään. Monesti se on yrittänyt pissata, mutta pissaa tulee vain vähän ja huonolla suihkulla. Tottakai murehdin tätäkin, mutta samalla taas mietin, että Salama on aina ollut hyvä juomaan. Annoin sille lomaa, taluttelin, on titrattu ruokintaa (lisätty Progut ja saa nyt tuhdin vitamiinikuurin.) ja tehty oikeastaan vain kaikkea kivaa. Eläinlääkärin kanssa on oltu jutuissa munuais- ja maksakokeiden osalta, ne kun ovat seurannassa muutenkin.

Nuo oireet sopivat toki melkein miljoonaan eri vaivaan. Onneksi tai valitettavasti tämän yksilön terveydentila on enempi kuin paremmin tavallaan tiedossa, joten esim. vatsahaavasta en osannut olla huolissani. Sen tiesin, että pakki on vähän sekaisin, koska uuden heinäerän ensimmäinen kokelas ei sopinut ja siitä seurannut ripuli oli aikamoinen. (Se oli Salkun aikuisiän toinen ripuli never.)


Eilen laittelin Salamaa käytävällä kuntoon, kun oltiin lähdössä Riston kanssa maastoon. Kuten aiemminkin, hän nautiskeli piikkisuan kanssa rapsuttelusta kovin. Ja koska ruuna, piti vähän roikotella. Hyvä niin, koska silmäni meinasivat heittää voltin, kun näin Sen. Siis pippelin, mutta sen päässä pilkotti jotain. Ihan kuin kasvain. Vai oliko se jäätynyt? Ei, vaan se oli jäätävä papu, joka oli jo niin iso, että se oli irtoamassa osittain jo itse.

Sillä samalla sekunnilla päässäni pyöri se perinteinen filmi, kun tuntee olevansa vuoden hevosenomistaja. Jälleen. (Vehkeitä on aina silloin tällöin pesty, mutta ihan tuohon osaan Salaman sietokyky ei riitä.)

Kumihanskat tuplana käteen ja käsi kyynärpäätä myöten Sinne. Sain tuon irvistelevän kuution muotoisen osan irti. Se oli valtava, leveydeltään noin 3cm. Valitettavasti Salkkulin yhteistyökyky päättyi tähän ja tuon pavun vähän pienempi, kolmion muotoinen puolikas jäi vielä sinne.

Mutta mitä sitten tapahtui... Heppa pissasi heti ihan jäätävän lammikon. Terhakkaasti vinoon vasemmalle, koska pavun puolikas jäi vielä sinne. Hevosen perusilme muuttui heti rennommaksi.

Tehtiin karvan päälle tunnin lenkki. Heppa pissasi lenkin aikana YHDEKSÄN KERTAA. Ihan tosi outoa. Virtsa tuli hyvällä suihkulla, tosin edelleen kaaressa vasemmalle. Käynti oli reippaampaa ja liike kulki paremmin selän läpi, heppa reagoi pohkeelle paremmin ja jopa taipui hyvin pohkeen ympäri. Mitään kyttäysjuttuja se ei jaksanut harrastaa, mutta oikeasti aidon kauhun aihe eli puskasta lentoon lähtevä pikkulintu oli vähän paha. Muuten se oli sellainen hyväntuulinen ja kiva, mitä edeltävinä viikkoina se ei ole juurikaan ollut. (No ei kai, kun luumun kokoinen kivi hiertää pippeliä.)

Koko eilisen illan pohdin seuraavia asioita saamatta niihin järkevää vastausta:
- Kuinka nopeasti "papu" voi kehittyä?
- Kuinka iso hevosen virtsarakko voi olla?

Ja tässä se kuuluisa pavun puolikas:


Mitä nyt sitten tapahtuu? Eläinlääkäri on tulossa raspaamaan Salaman hampaat nyt joulukuussa ja samalla kännillä loput pavusta saa lähteä. Ellei sitä kukaan nappaa talteen ennen ell:n tuloa...

PS. Jos aihe kiinnostaa enempi, saa Googlen hausta pätevää matskua esim. hakusanoilla "horse sheath bean".

tiistai 26. marraskuuta 2019

Kippis!

Nämä kaksi ovat aina mukana menossa. Vasemmalla Risto, oikealla Lisko.
Liskon alias Julishka-neidon elämässä on otettu iso laukka-askel kohti aikuisuutta. Ensin tuli oma pieni Risto-poni simputettavaksi ja nyt aloitettiin ajo-opetus. 


Tänään oli jännä päivä! Valjaat viriteltiin Liskolle sopiviksi ja potkuremmikin kaivettiin arkistoista kuminauhoineen. Eivät olleet hapertuneet ne, joten ei siitä Samppa-iskän käyttökokeesta nyt sitten niiiin kauan aikaa ole. Silloin olen viimeksi itseasiassa valjastanut ponin ja ajanut. Kun nyt oikein muistellaan, niin Julishka oli silloin viikon ikäinen ja elettiin vuotta 2017, kun käytiin Sampan kanssa suorittamassa käyttökoe Kokemäellä. Isänsä oli kyllä niin jäätävän hyvä poni, toimi kuin kello ihmisen kanssa ja kesken astutuskauden kisasi ja teki siinä sivussa vielä lasten tuntejakin. 

Siispä jännittynein tunnelmin laitettiin Lisko tänään aisojen väliin, pojastahan polvi paranee.

Ready to go!
Viikonloppuna esittelin kärryjä Liskolle noin muuten. Heiluttelin aisoja kyljillä ja kaulalla. Se oli Julishkan mielestä melkein maailmanloppu, mutta äkkiä se niihin tottui ja kärryjä ulkoilutettiin sujuvasti pihalenkillä poni toisessa kädessä.


Ja tässä me viipotetaan, Julishkan ekalla "kärrylenkillä" 26.11.2019. Enää kärryt eivät jaksaneet olla lainkaan pelottavat, joten kuin vanha tekijä se tepsutteli eteenpäin ja kuunteli hienosti kuskiakin. Otettiin kaikki kolme kierrosta pihan ympäri ja pieni ravipätkäkin pyynnöstä. Pari samanlaista toistoa vielä alle ja Lisko saa jäädä ansaitulle talvilomalle. :) 

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Pelkkää lovee


Me olemme matkalla näytöstä myös käyttöön eli Julishka 2v. on käynyt syksyn aikana eskariaan epäsäännöllisen säännöllisesti ja on osoittanut olevansa mallioppilas tässäkin lajissa. :)


Kesällä opetin ponin ensin juoksutukseen liinassa ja siihen lisäsin pian toisen ohjan. Siitä sitten jatkettiin luontevasti ohjasajoon, jossa työskennellään sekä suoralla että ympyrällä. Avustajaa ei tarvittu, koska ponioppilas oli niin pro.

Liskon ekat omat suitset ja kuolaimet.
Nyt syksyllä koiteltiin valjaita. Sen jälkeen kuolaimia, jotka nekin olivat ihan peace of cake. Lötkö Nova-kuolain vaan ei ehkä sittenkään ole Liskolle hyvä, se saattaa kaivata jämäkämpää suukappaletta. Täytyy katsella, jos jostain löytyisi hieman muotoiltu ohut suorakuolain koossa 10,5cm.


Tänään käytiin ohjasajolenkillä valjakkovaljaiden kera ja luudanvarret käväisivät myös kyljessä näyttämässä aisojen paikkaa. Julishka suhtautui varsin kiinnostuneesti asiaan ja vaikuttaa olevan ihan okei tämän koko jutun suhteen.

Nyt otetaan muutama ohjasajokerta alle myös kuolainten kera ja sen jälkeen näytetään kärryjä perään ekaa kertaa. Ai että nuorten opetus on hauskaa, kun on fiksu ja kiva nuori poni tallissa. <3

maanantai 11. marraskuuta 2019

Seitsemän marraskuuta


Niin ne vuodet vierivät. Mulle hän on edelleen Pläsipää. <3


2012


2013


2014


2015


2016


2017


2018


2019