tiistai 22. tammikuuta 2019

DIY lampaankarvahuopa


Jos parin satkun lampaankarvahuopa ei nappaa tai lampaankarvaromaani ei ole vaihtoehto, tässä edullinen vinkki tee-se-itse malliin! Idea ei ole omani.

1. Tarvitset tarpeeksi reilun lampaantaljan ja satulahuovan. Karvaisuus ja muut speksit käyttäjän maun mukaan.


2. Merkkaa taljan keskikohta. Katso huovan etulenkeille paikka ja leikkaa sopivat viillot taljaan.


3. Pujoita etulenkit rei'stä läpi ja taita taljan etureuna huovan päälle.


4. Takaosan keskikohta kannattaa myös merkata. Takaosan voi jättää näin tai leikata sopivasta kohtaa poikki.


5. Valmis! Pysyy muuten hyvin paikoillaan näin, testattu on. Livenä huomattavasti nätimpi kuin näissä kuvissa, jos sillä ulkonäöllä jotain väliä on. :)


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

20.1.2019


"Kaikki on näillä tummilla teillä
Helppoa mulle rakastetulle
Mietin vain niitä joille ei riitäkään
Joille ei jää ketään
Meidät on tehty toisia varten
Toistemme surujen siruja varten
Kaikki on näillä tummilla teillä
Helppoa silloin"
(Vestinen Yhtyeineen - Tummillä teillä)



Kyllä me toisemme vielä kesytämme <3

perjantai 18. tammikuuta 2019

Kuusi hyvää, yksi kehno

Salama avustamassa ikkunoiden putsauksessa.
Tällä viikolla aloitettiin kesäkuntoon-projekti - eli käytiin ratsastustunnilla. Se meni kivasti ja kotiläksyjä saatiin. Seuraava tunti on heti ensi viikolla.

Tänne satoi lunta. Paljon. Jos tänä talvena takapolvet eivät vahvistu, niin sitten eivät koskaan.


Siitä päästäänkin loistavasti pukkiloikalla eiliseen maastolenkkiin. Fitferkele, että oli reissu.

Maanantaina oli tunti ja Salaman asteikolla se oli hieman rankka pohjan takia. Kenttä/pelto oli raskas ja takapää selvästi väsyi. Tosin Herra Hevonen hörisi allekirjoittaneelle tunnin päätteeksi, eli tuskin se kauheaa tuskaa oli. Tiistaina palauteltiin ja käytiin riimusta kävelyllä. Herra hevonen oli kuin herran terttu, lupsakka ja rento. Se ei ole kovinkaan tavallista, että löysällä narulla köpötellään pilkkopimeässä, mutta kerrankos sitä.


Keskiviikkona ratsastelut menivät jälleen melkein yövuoroksi, kun klo 20 satuloin ratsuni ja latasin kentän jokaisen valon täydelle teholle. Paljon käyntiä (pelto oli edelleen raskas) ja vähän ravissa eteen-alas. Se oli yksi kotiläksyistä, että ravissa askel vähän venyisi. Salama kun tikittää herkästi takajalat takana alta pois. Heppa toimi hienosti ja vaikka aidan alla asuikin monta mörköä, ei nahkapuku revennyt kertaakaan. Sain jopa ratsastettua pimeässä pihan ympäri pari kierrosta, jee.

Torstaina sitten, heti aamutuimaan, ajattelin lähteä maastoon pitkästä aikaa. Täällä oli edeltävänä päivänä se niin sanottu lumimyrsky ja lunta oli sitten tulvillaan joka nurkka. Paikoin hanki oli polven yli, mutta mitä pienistä. Mennessä Ruuna oli ihan lunki, mutta auta armias kun jouduin kääntymään suoralla tiellä kotiin olosuhteiden pakosta... Edes umpihankeen ohjaaminen ei saanut vauhtia hidastumaan tai rodeota loppumaan. Pienellä metsätien suoralla sain kontrollia sen verran haltuuni, että pyysin väistöjä ja vähän avoa. Se oli sama kuin olisin heittänyt bensaa liekkeihin eli moikkuli vaan ja sillattii.

No, enää en suoralla kuolaimella maastoon mene ja toisekseen, ikinä en enää tee uukkaria, vaikka millainen hiihtäjäpataljoona olisi vastassa. Väsytystaistelua oli jatkettava vielä kentällä ja tulipahan pellollakin korkattua ne kunnon laukat vihdoin. 

Täydelliseen Wickmastaan löytyi lähes täydellinen kaulakapple Hööksin hyllystä.
Tämä oli DIY-listalla, mutta sopivia kankaita ei ollut tarpeeksi.
Sain maanantaina kotiläksyksi unohtaa notkoselän, jolloin istun käsijarru kiinni ja keskivartalon tuki häviää. Tänään, eilisen rodeoinnin jälkeen, vatsalihakset ja jalat ovat niin kipeät, että tuskin pääsen edes kunnolla kävelemään. Ai että.

Huomenna sitten uudet seikkailut. Salama tarjoaa joka viikkoisen lottoarvonnan, jossa ratsastuskerroista neljä on superhyviä ja se viides on sitten katastrofi. Toisaalta tilanne voisi olla huonompikin, eli mitäs tässä vingun.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Retropoiminta: Hallen-Tähti


Olin 13-vuotias, kun sain ekan oman hoitohevosen. Se oli 15-vuotias suomenhevosruuna Kalle, oikealta nimeltään Hallen-Tähti. Kalle oli syntynyt -86 ja oli tyypiltään nykyajan ratsutyyppiä muistuttava. Sillä oli hieno laukka, paljon kokoamiskykyä ja se oli hyvin koulutettu.

Sain pitää sitä lopulta kuin omaani. Alku oli toki hankala, kun sitä ennen olin ratsastanut lähinnä tasaisilla tuntiponeilla. Kun ekana syksyn tipuin siltä maastossa, sisuunnuin ja ratsastin koko talven kevyessä istunnassa. Sen jälkeen pysyin satulassa kuin täi tervassa (pl pari kisarataa) ja pääsimme treenaamaan esteratsastusta. Seuraavana keväänä mentiin ekoihin kisoihin ja voi taivas varjele miten jännää se oli. Rusetti tuli ja siitä se sitten lähti!

Sahattiin muutama vuosi pikkukisoja 70-90cm luokissa ja Kalle toi ruusukkeita kotiin tasaiseen tahtiin. Jos ei, niin se oli kieltänyt ulos sarjan A-osalla. Näin kävi kaksi kertaa ja niillä molemmilla kerroilla lensin harvinaisesti kanveesiin. Helpoimmillaan homma oli sitä, että jos kuski vain muisti radan, mentiin, hypättiin ja parhaimmillaan voitettiin.


Ihan paras kisamuisto on kuitenkin se, kun kisoihin oli ilmoittauduttu toisen hevosen kanssa ja sitä ei tuntikausien lastaamisen jälkeen saatu kyytiin. Lennosta vaihdettiin hevosta, otettiin Kalle alle ja mentiin sillä (ihan kisajärjestäjän luvalla siis). Kiire oli ihan järkyttävä ja radan näin tyyliin edeltävältä ratsukolta. Kallella oli ollut pieni kisatauko ja se oli aivan innosta piukeana, kun pääsi tositoimiin. Ja niin se silläkin kertaa teki loistavan radan ja sijoittui.


(Kiltille) teinille Kalle oli mitä mainioin opettaja ja luottoratsu. Kilometrejä viisalla suomenhevosella oli takanaan jo paljon ja niiden tuomien vaivojen vuoksi Kalle lähtikin sitten viimeiselle matkalleen 2.11.2005.

18.9.2005
Kalle jätti kokoisensa aukon mennessään. Se oli antanut harrastukselle raamit ja tietyn tason, josta seuraavat hevoset saivat sitten jatkaa. Kuinkas ollakaan, sen aukon tulivat täyttämään persoonalliset siskokset Estella ja Mistella, molemmat raviuralle aiottuja ja ratsastamattomia nuoria suokkitammoja. Tarina jatkuu...

Jonkun kauden saalis :)
Nuo ruusukkeet ovat edelleen tallessa, itseasiassa satulahuoneessa isossa lasipurkissa.
Tallin harkkakisat vuonna miekka ja kirves
Tässä kuvassa juttu on tuo riimunnaru. Se oli ihan itse netistä tilattu, ihan ekat nettikaupat tulivat noihin aikoihin.
Salmiakkinaru maksoi 40 markkaa. (~6e)
Meidän ihan ekat kisat keväällä 2002. Tuloksena 2. sija.
Kalle laitumella.
Tässä on karautettu 80cm luokan voittoon.
Koinsyömä villapaita ja kokochapsit <3 
Kuvan takana oli kuvateksti "pohkeenväistöä huhtikuussa 2002." Hyvä, kun en ollut ihan varma, mitä tässä söherryksessä harrastetaan.
Voi noita aikoja...
Ai että.

torstai 10. tammikuuta 2019

TOP5 varustebingo

Salaman suosikkiriepu vuodelta 2014.
Niinä hetkinä, kun en harrasta vakavasti tavoitteellista ratsastusta, harrastan varustebingoa. Tulee selattuja alennuksia, FB-kirppiksiä ja ulkomaan kauppoja. Välillä löytyy onnistuneita hankintoja. Tässä TOP5 eli parhaat hankinnat viime vuodelta satunnaisessa järjestyksessä:


1. Horze äänieristetty korvahuppu (ostopaikka Hankkija, hintaluokka ~20e)

Joskus maailma on parempi paikka, kun suurimmat äänet kuuluvat hieman vaimeampina. Horzen äänieristetty huppu on hyvän mallinen, kestävä ja hinnaltaan mukava. Salamalle huppu kuuluu maastovarustukseen ja liikenteen seassa kulkeminen sujuu jouhevammin pienen äänieristyksen myötä. Oma kupla paras kupla.


2. Masta Wickmasta (ostopaikka Sportsdirect, hinta ~90e posteineen)

Tämä on ihan huippu. Villaloimiin verrattuna kevyt käsitellä, malliltaan helppo pukea ja mikä parhainta, toimii kuten tuotekuvauksessa lukee: Hevosta vasten kuiva, ei lainkaan sähköinen ja kuivattaa tuollaisen paksukarvaisen turrikankin nopeasti. Fleeceloimet eivät meille käy, koska ne ovat kovin sähköisiä ihoa vasten kaikista kikkakolmosista huolimatta.

Miinus kaulakappaleettomuudesta. Kaulakappale on suunnittelulistalla, jos sellaisen värkkäisi itse vastaavalla idealla.


3. Sprenger Flex Control kuolaimet (ostopaikka Tori.fi, hinta 25e posteineen)

"Ei suorakuolain Salamalle toimi. Ja tämä on niin paksukin." No, kokeillaan nyt, kun halvalla sain. Ja simsalabim, toimii paremmin kuin mikään muu härpäke aiemmin. Koulukilpailusääntöjen tulkinta on vielä työn alla, mutta toivon mukaan kysely liitosta tuottaa tulosta ja tällä kuolaimella saisi kisata niissä kissanristiäisissää, minne me voisimme uskaltautua lähtemään.


4. Equiline Octagon huovat

Ei ole näitä voittanutta. Koitettu on monia muitakin ja hassusti satula vain pyörii sivuttaisuunnassa. Equilinen huovan kanssa, kunhan huovan muistaa nostaa keskeltä tarpeeksi ylös, satula istuu kuin nakutettu.


5. Aiver Sport 4D Gel ratsastushousut (ostopaikka Aiver Sport, hintaluokka ~140e posteineen)

Jotain itsellenikin. Aivan parhaat! Skeptisenä näitä odotin jonkun tovin, kunnes posti toi kauniin mustan paketin lahjussuklaan ja -hanskojen kera. PR:stä plussaa. Itse pöksyistä on pakko todeta, että ovat just niin hyvät, kuin arvostelut sanovat. Ne päällä tuntuu, kuin ei olisi housuja ollenkaan.

Gripit ovat pelastaneet monesta pahasta ja ne ovat kestäneet loistavasti pesusta toiseen. Oodi niille! Ensi kesänä on pakko hankkia uudet ja toivon mukaan koon tai kaksi pienemmässä koossa. Kangas on todella venyvää, joten joissain tapauksissa kannattaa ottaa koon pienemmät kuin yleensä.
Sitten ekstrana niksipirkkaosio:

Bilteman ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon käteviä juttuja. Muun muassa tekstiililiima ja kyllästeaine ovat täällä ahkerassa käytössä. Liiman kestää kuivua tovi, mutta loistavasti se toimii niin pienemmissä kuin suuremmissakin korjausprojekteissa. Monta loimea on kursittu jo kasaan tällä!

Loppuun vielä ystävällinen huomautus: Kokemukset ovat varsin empiirisiä ja postaus on toteutettu omasta vapaasta tahdosta omien eurojen voimalla.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Aika ryhdistäytyä


Pian tämä henkiinjäämiskamppailu (= Varsinais-Suomen talvi) on voiton puolella.

Lokakuun lopusta näihin päiviin on pysytty tukevasti mukavuusalueella Salaman kanssa. Pohkeesta eteen, paljon siirtymisiä, suoruutta. Siinä kaikki. Välillä on menty maastoon, missä hevonen on niin täynnä intoa, ettei kommunikaatio välttämättä toimi. Tämäkin vain siksi, että maastoilu on aiemman pakkopullan sijaan niin kivaa vaihtelua, ettei pläsipää meinaa pysyä lestissään.

Eipä sillä, talvi on usein himmailtu. Tällä takapolven ja kintereen vikalistalla hokit aiheuttavat herkästi ongelmia. On siis kuunneltava hevosta, mutta silti liikuttava säännöllisesti. Hokit taas ovat aika ehdottomat, kun sää on virkistävää jää-loska-jää-sekoitusta. Tänä talvena olen ollut itselleni armollinen ja liikuttanut Salaman keskimäärin joka toinen päivä. Arvatkaa muuten, onko liikutuspäivinä satanut vaakatasossa aina räntää ja vapaina paistanut aurinko? Jep. Olen saanut hyvän omantunnon, kun lunta on ollut sen verran paljon, että koko tarhakompleksi on voitu pitää käytössä. Paljon nuo tuolla käyskentelevät ja hyvä niin.


Tein uuden periaatepäätöksen. Hommaan on saatava se ns. punainen lanka, valvova silmä ja jokin tavoite.

Ratsastuksellisesti on päästävä jonkun tunneille ainakin pari kertaa kuussa. Tämän eteen teen toimenpiteitä asap. Ratsutuspuoli pidetään myös aktiivisena, koska oma mukavuustasokeventely ei vie hevosta eteenpäin.

Tavoite voisi olla vaikkapa se Helppo C jossain kissanristiäisissä tänä kesänä. Syksyllä sitten toinen.

Katsotaan, kuinka käy.


PS. FB:ssä tämän jaoin jo, mutta jaetaanpa tännekin. Kevään korvilla meille saattaisi sopia vieraskin kaviollinen asumaan. Sähköpostilla m4rtzu@gmail.com lisää tietoja. :)

lauantai 5. tammikuuta 2019

Ajatuksia bloggaamisesta, osa 3


Kirjoittelin tästä samasta aiheesta jo vuosia sitten. Silloin tosin teksti sujui sukkelammin, tässä linkki 1 ja tässä linkki 2. Toistan jälleen itseäni, kolmannen kerran. Aiempaan verrattuna tosin blogihomma on nykyään harvinaista herkkua. Luovuuttahan tämä vaatii, jotta edes jonkinlainen mielenkiinto pysyisi yllä niin kirjoittajalla kuin lukijalla. 

Vuosia sitten kaikilla oli blogi. Sanoisinko, että vuodet 2014-2016 olivat sitä kuuluisaa kulta-aikaa. Katsotaanpa vaikka pikaisesti SD-teamin tilastoja.

Blogin katselukerrat per vuosi (lähde Google Analyctis)
2013 sivun katselukerrat 35 955
2014 sivun katselukerrat 117 509
2015 sivun katselukerrat 149 939
2016 sivun katselukerrat 81 460
2017 sivun katselukerrat 51 414
2018 ....hupsista: 16 607!

Analyctis asennettiin stalkkaamaan kävijöitä vasta vuoden 2013 loppupuolella, itse blogi on avattu tälle pohjalle 2011. Sitä ennen kirjoittelin kotisivujen muodossa kuulumisia. Itseasiassa ensimmäiset omat kotisivut avasin joskus 2000-luvun alkupuolella. Voi niitä aikoja, harmi kun kuvakaappauksia näistä helmistä ei ole.

Olin aikanaan aktiivinen tämän blogin saralla. Kirjoitusideoita pursusi lähes päivittäin ja aika avoimesti ja rohkeasti tuli koko tunneskaala käytettyä. Sitä vihattiin ja siitä pidettiin. Konkreettisesti se tarkoitti paljon positiivisia kommentteja ja jakoja, mutta myös negatiivisia argumentteja. Niitä viljeltiin blogin puolelle ja jos sensuuri allekirjoittaneen toimesta iski (harvemmin kylläkin), jatkui keskustelu muualla.








Ja kaikki tämä netin kautta - siis näkemykset ja mielipiteet ovat muodostettu todellakin netin kautta. On kritisoitu niin hevosen kuin ratsastajan painoa, talliolosuhteita, taitoja hevosen- ja tallinpidossa - siis lähes kaikkea. Jopa tarhanpohja on ollut liian tasainen ja laidun sitten liian epätasainen. Enkä ole todellakaan ainut, joka tätä kekkulia niskaansa on saanut. Sen huomaa lopettaneiden ja hiljentyneiden blogien listasta, se on pitkä.

Ns. vihapuhekulttuuri otti siis valitettavasti vallan ja blogit hiljenivät. Hyvästä syystä, sanoisinko. Tilalle tulivat Instat ja Snäpit, pikaviestimet, jossa kaikilla on vain ihkuja juttuja ja kaikki on nättiä. Syvällinen pohdinta ja teksti puuttuvat, koska vain harva enää viitsii tai haluaa kirjoittaa niin. On eri asia kirjoittaa rakentavaa kritiikkiä, kuin haukkua tai harrastaa nettikiusaamista järjestelmällisesti. Aina ei asioista voi olla samaa mieltä, mutta taitoa onkin opetella joko olemaan hiljaa tai sitten opetella muodostamaan rakentavaa kritiikkiä.

Yksi suosikkikuvistani. Salama, minä ja Duke (jonka harjan Salama söi) kesällä 2013. Pojat ovat just 2vee.
Vähensin tietoisesti bloggaamista viime vuonna. Ilo kirjoittamisesta oli kadonnut, luovuus kuollut, tekstiä ei yksinkertaisesti enää tullut ulos. Oli minulla ennenkin paljon töitä ja muita puuhia. Silti oli aikaa kirjoittaa ja kuvata, koska se oli mukava harrastus ja paria pientä lahjusta lukuun ottamatta taloudellisesti tämä blogi on ollut aivan pelkkä harrastus. 

Itseasiassa olen voinut paremmin kuin koskaan, kun kaikki ei lue blogissa. Kohokohdat on silti pyritty laittamaan ylös, sillä mikään ei ole hauskempaa, kuin vanhojen blogitekstien selaus!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Mitä et pystyisi kasvotusten sanomaan, et myöskään kirjoita - ollaan mukavia toisillemme, jooko?

PS. Onneksi tämä blogiharrastus on kuitenkin antanut enemmän kuin ottanut. Se on tuonut mukanaan paljon uusia tuttavuuksia ja mahdollisuuksia, joita ei välttämättä sitruuna poikittain kurkussa saisi. ;) 
(Viimeinen kappale lisätty 6.1.19 klo 10.45.)

torstai 3. tammikuuta 2019

Hitti vai huti, sano sinä


Saappaita lähdin ostamaan, mutta kotiin tulin suitsien kanssa.

Ostin kyllä sukkiakin, menköön saappaista. Mutta koska Salkkulin omat vanhat suitset ovat käyneet turhan nafteiksi, olen salaa haaveillut uusista. Palasin aina uudelleen näiden kasarivivahteisten musta-valkoisten suitsien luo... Ihanan pehmeää nahkaa ja simppeli malli, vaikkakin turparemmissä on tyhmä pullback-kiinnitys.

Nyt en osaa päättää, sopivatko ne vai eivätkö. Siispä, auttakaa tätä onnetonta! :D




PS. Timantit eivät jää. Ne on jo liian naisellista touhua. T: Salami