Olipa kerran kaksi pientä hobittivarsaa, jotka löysivät sattumalta hyvin ihmeellisen aarteen ihan tavallisen tiistaiaamun arkirutiinien keskellä. Syntyi leikkisä taisto siitä, kumpi vie pallon nimiinsä ja saa Ruskolandian herruuden hetkeksi itselleen. Usein isommalla, joka lienee syönyt enemmän haltialeipää ja hörppinyt enttien vettä (tai vaan syntynyt hevoskokoiseksi) ja täten kasvanut isommaksi kuin ystävänsä, oletetaan olevan valta ja kunnia hallita leikkitarhaa, mutta miten tällä kertaa kävikään..?
|
"Wautsi, mä löysin tällaisen!" |
|
"Hähää, sä et saakaan tätä, tämä on mun!" |
|
"Koitapa ylettyä." |
|
"Voihan pahus..." |
*pieniä teknisiä ongelmia kuvauslaitteiden kanssa*
|
"Kiitos ja näkemiin." |
Sittemmin puuhat jatkuivat entiseen malliin:
|
Patsastelua jalat harottaen mihin sattuu. |
|
Kuuraparta. Tätä pojua ei pieni pakkanen haittaa. |
|
Vähän kirmailua ja hippaa. |
|
"Kato, me revittiin siitä yhdestä kumimatosta tällaisia siivuja ja nyt me leikitään niillä(kin)!" |
|
Joskus me syödäänkin. Yhdessä kylki kyljessä, tietty. |
Pakkasten tultua on heinää ja lämmintä vettä tarjoiltu jatkuvalla syötöllä. Onhan meillä tavallisestikin edellä mainittuja tarjolla koko ajan, mutta kaikkia heiniä en ole nyt laittanut verkkoihin, vaan osa tarjoillaan suoraan maasta. Näin saan itselleni hyvän omantunnon siitä, että ainakin heinää on helposti saatavilla ja pojille ei vain tule kylmä. Lisäksi pojilla on enemmän puuhaa, kun ruokintapisteitä on enemmän kuin yksi. Tosin liikkumisen puutteesta meillä ei tosiaan ole huolta, siitä tehokaksikko pitää hyvän huolen. Lunta saisi tulla vielä vähän lisää, niin poitsut pääsisivät myös ruohopuolelle tarhailemaan ja saisivat enemmän tilaa touhuilleen.
Hih! Aivan samanlainen pallo oli meidän pojilla muinoin siinä videolla! :) Tuollainen "olen joskus ollut violetti" jollyball. :D
VastaaPoista-H