Ruokintakattaus

Mitä saisi olla: Odelmaa muovipaalissa, kuivurikuivattua kuivaa vai otetaanko ripus sinimailashaketta?

Kuten ennenkin, hevosteni ruokinnan perusta on heinä. Talvikaudella odelma muovipaalista, muuten kuivurikuivattu kuivaheinä.

Heinänkulutus on pysynyt aika vakiona vuosikausia, nyt näillä kahdella noin sadan kilon kuivaheinäpaali kestää vajaan viikon, yleensä viisi tai kuusi päivää. Iso pyöröpaali riittää kelien salliessa melkein kaksi viikkoa, niistä paino vaihtelee kosteusprosentin mukaan hieman. Näin ollen karkeasti laskettuna heinää kuluu meillä noin 20kg päivässä.

Tuttuun tapaan heinät ulos tarjoillaan slow feeding-verkoista hiekkatarhan vuoksi, jotta heinähävikkiä ei tulisi. En halua ripustaa verkkoja ilmaan, joten verkoille on tehty omat kaukalot. Näin syömisasento pysyy luonnollisena. Heinäkaukalot tuossa muodossaan ovat palvelleet vuosia ja ovat olleet turvalliset myös kengälliselle kaverille.

Yöksi molemmat hevoset saavat heinänsä maahan, Salama tosin syö heinänsä omasta heinäbaaristaan. Haybar on ollut hyvä, muttei ikävä kyllä ole kestänyt suomenhevosen takapuolen rapsutuspuuna kovinkaan hyvin.

Kuivaheinä on ollut kuivurikuivattua ja ilokseni Salama on pystynyt syömään sitä oireitta. Jos sille tulee vähänkin hengitystieoireita, on heinä uppokasteltu tai jopa liotettu. Siihen kätevä kapistus on vanha pesuamme. Höyrytin heiniä joskus, mutta en oikein luottanut sen kapistuksen paloturvallisuuteen ja se homma jäi.

Pieni ruokapuoti.

Väkirehuja harrastepolle ei sinänsä tarvitse, mutta iltaisin Salama saa hyvänmielen puuron Selected-täysrehua, jossa on Pavon kivennäistä hieman mukana. Toiseen kippoon se saa sitten pienenä valkuaislisänä Dengien Original sinimailashaketta. Tuo hake on tällä hetkellä Salaman suurinta herkkua! Ja mikä ihaninta, se ei ole saanut siitä mitään allergiaoireita.

Stella on nyt pahimmassa kasvuvaiheessa, joten se saa yöksi heinää käytännössä vapaasti. Lisäksi se syö vajaan litran Selectediä, valkuaislisänä Dengien sinimailashaketta ja toki se saa vielä pienen ripauksen Pavon kivennäistäkin. Ruokintalaskurin mukaan näillä täyttyvät Rimpulan vaatimat mikrot, makrot ja ennen kaikkea lysiini- sekä SRV-tarpeet. Eliittinäyttelystä sain matkamuistoksi säkin Amequn Ponyguf-rehua. Varsuli saa sitä nyt ruokansa "mausteena", Salama kun sai siitä tietty allergisen reaktion.

Sananen ruokakipoista. Kumiset vadit eivät kestä. Yksi kestää ja se on tuo sininen tynnyrinpohja. Ihan lyömätön! Lila kippo on Salaman ja se on yksilönä ollut harvinaisen pitkäikäinen. Tosin kroonisesti litteä, mutta ajanee vielä asiansa.

Ei siis ole hienoa eikä ihmeellistä tämä ruokintapuoli meillä, koska inhoan kaikkia ylimääräisiä purkkeja ja purnukoita. Siispä vitosen vinkkinä kerrottakoon, että Selected toimii hyvin mash-rehunakin! Sitä pari-kolme desiä ämpärin pohjalle ja päälle kiehuvaa vettä. Kun pelletit ovat muhjuuntuneet alle minuutissa pehmeäksi puuroksi, lasketaan ämpäriin vettä tavanomaiseen tapaan. Kas näin;

Linkki videoon

Kuolainkokeiluja

Salkkuli ja Elina 26.10.2018 kepposia keksimässä

Salaman kuolain- ja turparemmiarsenaali on ollut vuosien saatossa melko suppea. Kaikkea on kokeiltu, mutta avain onneen on löytynyt ihan perusjutuista.

Kolmipala on kuolaimena monelle hyvä. Vaan ei tälle, kuolain toimi lähinnä kilistimenä ja heppa painui surutta tyhjäksi edestä. Syykin selvisi vuosia myöhemmin hammasta paikatessa, kun suu samalla mitattiin: Salkun alaleukojen väli on poikkeuksellisen kapea, vain 2,5cm. Useimpien kolmipalojen nivelkohta tai itse keskikappale painaa siis sinne. Yleisin mitta tuolle alaleukojen välille oli 3-3,5cm.

Oli myös muuten hyvin hämmästyttävää päästä kokeilemaan ihan omin sormin, miten lähellä luu on ihoa siinä kielen alla. Pehmytkudosta ei oikeastaan ole lainkaan! Ilokseni Salaman suusta ei löytynyt minkäänlaisia merkkejä painevaurioista tai muista kuolaimen aiheuttamista ongelmista.

Sylinterikuolain oli yhden kauden hittituote. Ja ihan hyvä kuolain se olikin, muotoilu hyvä ja hevonen tasainen. Oliivirengas ei tosin sopinut tälle, heppa oppi äkkiä painamaan karkuun sen kanssa. Liikkuvilla renkailla voisin olla valmis kokeilemaan tätä taas.

Muuten, pihistelijälle vinkki! Sylinterikuolaimia on markkinoilla todella paljon eri hintaisia. Hööksiltä ja Hevarilta löytyy ihan kelvolliset perusmallit alle 30e.

Hackamoren ja muiden kuolaimettomien kanssa koettiin sama ilmiö kuin monen muunkin kokelaan kanssa eli Herra Herkkis painoi vain vastaan tai meni ihan tyhjäksi edestä. Veikkaan syyksi sitä, että paine jakautui turpaan melko laajalti ja joillain kuolaimettomilla kovin epäselvästi. En myöskään pidä siitä, että näiden kanssa remmien täytyy olla suht napakat, jotta esim. hackamore toimii oikein. Salamakaan ei pitänyt siitä. Sama homma muiden turparemmien ja myös Micklemien kanssa: Mikään alaturparemmimallinen ei käy. Enkkuturpis on lähinnä koristeena, kun joku turparemmi täytyy yleensä olla.

Varsinivel tuntui teoriassa hyvältä, vaan käytännössä se ei toiminut sitten lainkaan. Jälleen heppa painoi tyhjänä edestä menemään.

Perusmallinen suorakuolain kokeiltiin aikoinaan Happy Mouth-mallisena, mutta se ei istunut suuhun oikein mitenkään. Näin jälkikäteen ajateltuna sen muotoilu taisi olla väärä ja se oli liian paksukin.

Pessoakuolainta kokeiltiin maastoon rotarymallisena, mutta se oli liian kova, jopa niin, että ohja oli isossa renkaassa. Maastossa menohaluja on välillä vähän liikaa, joten pientä lisäkontrollia kaivattiin hätävaraksi.

Sunnuntailenkkivarustus 

Perusnivel on ollut siis Salaman suosikki. Taluttelusuitsissa (eli varasuitsissa) on paksu nivel, jossa on tutit. Arkisuitsissa on Sprengerin Turnado-nivel, mikä on tuntunut olevan Salaman suosikki. Se on eläinlääkärin mittausten mukaan sopivan ohut (16mm), mutta ehkä puoli senttiä liian lyhyt. Yllättävää kyllä, mittausten mukaan tämän kuolaimet saisivat olla 14,5cm tai peräti 15cm pitkiä.

Samalla kun suu tutkittiin ja mitattiin, saimme toki tietyt kuolainsuosituksetkin mukaan. Niissä mainittiin jo kokeiltu sylinteri- ja suorakuolain sekä uutena tuttavuutena lukkonivel. Sprengerillä on ainakin useampia sellaiseksi luokiteltavia malleja. Sattumalta löysin nettikirpparilta Sprengerin Flex Control-kuolaimet koossa 14,5cm ja tällä viikolla päästiin testaamaan niitä tositoimissa.

Tuo kuolainhan on tavallaan nivel, missä on keskellä tuollainen paksu musta kumi. Se vakauttaa suuosan lähes suoraksi, mutta kun ohjat ovat tuntumalla, kuolain hieman taipuu. Rengas on liikkuva. Olin skeptinen siitä, miten tällainen malli voisi toimia ja onko tuo myöskin liian paksu (18mm).

Kuolaimen suoruus ns. lepotilassa häiritsi ensin Salamaa ja erityisesti se kumiosa oli harvinaisen ärsyttävä. Se siis muljutteli kuolainta ja yritti purra sitä kumiosaa. Ekan kerran näiden kanssa, kun otin suitsia pois, tuli meille melkein vetokisa, kun Salama jäi puremaan kuolainta etuhampaiden väliin kuin koira konsanaan. Kuitenkin parin ekan ratsastuksen jälkeen hevonen oli ihan tyytyväinen. Nyt kuolainta on testattu useamman kerran ja se on osoittautunut hyväksi! Hevonen on tasainen, pysyy hyvin tuntumalla eikä valu kuolaimen taakse. Se on selvästi tyytyväinen tuohon lähes suoraan suuosaan.

Tämähän on siis melkein täydellinen. Paitsi tietenkään tämä ei taida olla hyväksytty koulukisoissa.

Loppukevennyksenä talviSalaman mielipide suitsien ja kuolaimien laitosta. :)

Linkki videoon

PS. Linkkivinkki aiheeseen, jos et ole vielä perehtynyt: Mirjami Miettisen tutkielma aiheesta "Kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkitys ratsuhevosen suun terveydelle".

Suomenhevostutkimus

Salama kantoi kortensa jouhensa kekoon ja osallistui viime keväänä Oulun yliopiston ”Suomenhevosen geneettinen historia ja nykytila”-tutkimukseen. Tutkimus on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama ja siinä tutkittiin mm. askellajiin, suorituskykyyn, rakenteeseen ja väriin vaikuttavia geenejä ennen ja nyt.

Tänään saimme ensimmäiset tulokset, nimittäin kaikilta tuhannelta tutkimukseen osallistuneilta oli saatu tutkittua DMRT3- ja MSTN-geenien muodot sekä mitokondrio-DNA:n äitilinjat.

Salaman osalta tulokset olivat seuraavanlaiset:

DMRT3-geenin osalta Salaman DMRT3-genotyyppi oli odotetusti CC. Siis hyvälaukkainen ratsu suomeksi sanottuna. Ravihevoselle toivottavaa olisi olla AA eli ns. ravivarma.

Salaman MSTN-genotyyppi oli TT. Geeniensä perusteella Salama voisi siis olla keskimääräistä parempi kestävyydeltään pitkillä matkoilla. CC-tyypin omaavat ovat taasen sprinttereitä.

Kolmantena tuloksena oli mitokondrion äitilinja. Hevosilta on löydetty kaikkiaan 18 äitilinjaryhmää (mitokondrio periytyy vain äidiltä jälkeläisille munasolun kautta ja täten DNA:n avulla voidaan tutkia äitilinjoja), jotka on nimetty kirjaimin A-R(4). Suomenhevosilta näitä äitilinjoja löytyi 16. Tulosraportin mukaan yleisimmät ryhmät ratsukantakirjassa olevilla oli L ja M, ravikantakirjassa B ja Q, työhevoskantakirjassa B ja M ja pienhevoskantakirjassa G ja L.

Salaman äitilinja oli B.

Tutkimus jatkuu ilmeisesti värien parissa, se onkin sitten mielenkiintoinen osuus!

Osallistuitko samaan tutkimukseen? Olivatko tulokset odotetunlaiset?

Hupia kerrakseen

Vakavamielisen dressagen täydellisenä vastapainona toimii kerta viikkoon suoritettava hiekkakuoppatreeni.

Se on vain edelleenkin aina yhtä hauskaa. Otin tänään lyhyitä videotodisteita aiheen tiimoilta. Ensi kerralla voisi valjastaa Gopron taas hommiin.

Kiipeily on tehokkainta käynnissä, mutta eräs läsipää haluaa tietty korvata tekniikan vauhdilla. Se onnistuu tarvittaessa aika kriittisessä kohdassakin, kas näin:

Linkki videoon

Tässä saa jo luvan kanssa loikkia, kun tehtiin pikkuruinen jumppasarja pieneen ylämäkeen. Helppoa ja ai että kuinka hauskaa:


Linkki videoon

Jonain päivänä tehdään tätä hommaa jo jonkinlaisena ratana. Siis sitten kun sokka ei joka välissä irtoa.

Loppuun todiste, että osaa se ollakin. Tästä tosin jatkettiin laukkasuoralle ja siellä pussihousujen saumoja koeteltiin taas. Kukaan ei kuollut, paitsi raipan nuppi tippui vauhdissa.


Linkki videoon

Ja kyllä, se raipan nuppi vain otti ja lähti. Mysteeri kerrakseen.

Eläköön uusi hammas

Joko kuu on kallellaan jotenkin tosi metkasti tai sitten paikattu hammas on huikea juttu.

Tiistaina Salama sai luonnollisesti vapaan, koska hammashommaa varten se sai aika tujun rauhoituksen. Keskiviikkona satuloin sen tuttuun tapaan ja kävin uhmaamassa kohtaloa neljän vapaan jälkeen. Heinäpellon sivussa oli ojassa paljon pieniä vihreitä miehiä henkilöitä, mutta suustaan Salama oli parempi. Vireys meni normaalin liikkumattomuuden piikkiin, sain sen avuille kuitenkin hyvin.

Salkkuponiini ulkoiluttamassa porkkanaa.

Torstaille tuli vapaa, mutta perjantaina ratsastin Salaman kentällä oikein ajatuksen kanssa. Teemana oli eteen ja tasapainoon, keskityin alkuun kulmien ratsastamiseen ja Kyran aakkosiin. Lopuksi kykenin tekemään jo harjoitusta, jossa pitkällä sivulla mentiin viisi ravipuomia ja lyhyen sivun keskellä nostettiin tasapainoisesti laukka, joka jatkui seuraavan lyhyen sivun keskelle.

Ravipuomit virkistivät Ruuna Reippaan mieltä kivasti, mutta siitäkään huolimatta se ei painunut edestä tyhjäksi ja lähtenyt kiikuttamaan. Välikäynneissä turpa pysyi paremmin luotiviivan oikealla puolen ja käynti pysyi aktiivisena. Nyt ennen hammashommaa Salama on purrut vähän kuolaimeen, painunut kuolaimen taakse ja käynti on ollut laiskaa.

Lauantain maastokävelyt. Hohhoijakkaa.

Tänään lauantaina tehtiin pitkästä aikaa maastolenkki taluttaen ja Salama oli koko lenkin ajan lunki kuin mikä. Yhdet kiukkupukit nähtiin, mutta ne johtuivat siitä, että mukana kävelyllä ollut mieheni meni letkan ekaksi ja siitä Salama ei pidä. Hänen täytyy saada olla eka, edes turvan mitan verran...

Edellämainittujen lisäksi yksi asia on muttunut jo tässä ajassa. Tein empiirisiä kenttäkokokeita ja oikein provosoin ruunaa laittamalla riimunnarun tai ohjat niin, että se saisi ne keploteltua suuhun. Mutta ei, ne eivät kiinnostaneet lainkaan! Tähän asti Salaman kyky saada ohja tai naru suuhun imeskeltäväksi on ollut jo harmillisen ärsyttävä, kun tavalla jos toisella se siinä aina onnistui ja varusteet jo kärsivät siitä. Jälkikäteen on helppo sanoa, että oireilu on saattanut liittyä suun kipuun. Kaikki nuo näprääminen loppui kuin seinään nyt. Kylmäävä ajatus.

Mutta, mikä ehkä eniten on silmiinpistävää: Salaman perusilme ja ennen kaikkea olemus on ollut tiistain jälkeen erilainen. Se on sellainen rennon rauhallinen. Suorastaan tyyni.

Uskaltaisin siis varovaisesti sanoa, että hampaan paikkaus ehdottomasti kannatti. Nyt vain toivotaan, että paikka pysyy ja hyvä vire säilyy.

Kuin pohjaton kuilu

Tänään mentiin hammaslääkäriin.

Näissä vähän tarkemmissa operaatioissa hampaita tutkitaan endoskoopilla ja viereisellä näytöllä sitten on näkymä kuvattuna.

Mayday. Auttakaa.

Se oli kuin pohjaton kuilu siinä näytöllä, se Salaman yläposkihampaan reikä. Lopulta sen syvyydeksi paljastui viisi (5!!) senttimetriä. Se on aika paljon se, kun tämän ikäisen poskihammas on noin 7-8 cm pitkä. Tunsin jälleen oloni vuoden hevosenomistajaksi.

Reikä putsattuna.

Muuten suun limakalvot olivat siistit ja aiemmista karieksen syövyttämistä hampaista puski jo tervettä hammasta tilalle, eli se oli ollut jokin tilapäinen häiriö se.

Reikä paikattuna.

Muita (hassuja) faktoja: Salaman alaleuka on tosi kapea, vain 2,5cm leveä. Normaalisti se on 3cm leveä. Hammasloma on taasen reilu, leveys muuten ihan normaali. Oma 13,5cm Turnado nivelkuolain todettiin liian kapeaksi, mutta tässä kohtaa voinkin todeta, että oli se vuosia sitten sopiva. Nyt hevoseni leipäluukku on sentin leveämpi, mutta koska viisaus on vaatinut lisää tilaa, on hevoseni pää varmaan kasvanut vielä. Salamanteri nykivän kielensä kanssa todettiin myös melko herkkäsuiseksi kaveriksi, pienikin kutina hammaslomassa tuhdissa rauhotuksessakin ärsytti. Ja tottahan tuo onkin, turparemmi on sillä ihan rekvisiittana. Ala- tai remonttiturpista se ei siedä myöskään yhtään.

Puspus, mun varsa. T: Salama

Nyt elämä jatkuu normaalisti. Siis kuolaimet saa huomenna laittaa normaalisti suuhun ja ruokaa nälänhädässä oleva suomenhevoseni (jonka kuntoluokka muuten 3/5, se on siis hyvä) saa jo tänään.

Jää nähtäväksi, muuttuvatko Salaman tietyt pahat tavat (kuten ajoittainen ylenpalttinen kyttäily ja siitä seurannut ns. reaktiivisuus) vähän vai ei ollenkaan. Voisin kuvitella, että omassa hampaassa tuon kokoluokan reikä olisi h*lvetin kipeä ja kaikki yhteistyö ulkomaailman kanssa voisi tehdä tiukkaa. Ihan vain noin niin kuin esimerkkinä. Luulen hevoseni olevan sittenkin ihan älyttömän hyväluonteinen. Mutta se jää nähtäväksi...

Ai niin! Varsa oli mukana. Se oli hänen neitsytmatkansa Salaman kuljetusmaskottina. Se toimi kuin kello ja itsevarmuutta uhkuen varsuli tepasteli klinikalle narun jatkona. Ihan jouten ei senkään tarvinnut olla, sillä se sai tehosterokotteen. 

Kolmen radiokanavan mixaus

Taas on viikonloppu. Kun on vuosia tehnyt vuorotöitä (aamu/ilta) ja oikeastaan mitään pysyvyyttä ei ole ollut ("oletko sä aina töissä?!"), tämä säännöllinen työaika maanantaista perjantaihin on aika luksusta!

Oma pää on ollut kuluneella viikolla kuin kolmen radiokanavan sekoitus (testasin just eilen mieheni radioPeltoreita, joiden antennissa on vikaa, kuulosti tutulta), mutta kerrottakoon nyt samassa sekavuudessa kuluneiden viikkojen kuulumisia.

Syyskuun lopussa käväisin "turistina" shettisten eliittinäyttelyssä. Se on kutsunäyttely, johon kutsutaan kuluneen kahden vuoden parhaat ponit. Samppakin sai kutsun, mutta päädyin lopulta jättämään sen kotiin. 

Päivä ei silti kulunut toimettomana, sillä sain esittää pari ponia. Uusivanha tuttavuuteni veteraanitamma Menuette oli lopulta Best In Show 2! Tällaisen konkariponin esittäminen on hauskaa, se vie esittäjäänsä rautaisella kokemuksella ja tietää todellakin, mitä näissä karkeloissa tehdään. Jos olet miettinyt, voiko käsi puutua shettistä taluttaessa, todellakin voi!

Nämä likaiset tallikuvat nyt sovi oikein tänne kiiltokuvamaailmaan, mutta olkoon nyt. Ponikarsina purettiin ja meillä on enää kaksi karsinaa sisällä ja yksi ulkona. Kivasti tuli avaruutta lisää sisälle. :)

Myös vanha kamala liitutaulu sai luvan lähteä. Tilalle aloitin laittamaan valokuvia tallissa asuneista hevosista. Tuoreemmat valokuvat tähän kollaasiin ovat vielä työn alla, mutta seinä on tarkoitus täyttää eri kokoisilla suosikkikuvillani.

Paikalliselt FB-kirpparilta löytyi ihana miniloimi kympillä.

Tässä on Julishka. Siis Varsa. Yhtäkkiä keksin sille kutsumanimen, kun rapsuttelin varsulin päätä. Sillähän on tähti päässä ja italiaksi tähti on stella. Siispä hänestä tuli Stella! Vihdoin varsulin arvoon sopiva nimi - hän todella tietää arvonsa ja on aika tamma jo nyt...

Esimerkiksi viime viikonloppuna neuvoteltiin karsinan oven yli keulimisesta. Se keskustelu on käyty aivan jokaisen nuoren kanssa meillä, karsinat kun ovat avomalliset. Yleensä se keskustelu on käyty tasan kerran, mutta kaksi otusta on tehnyt poikkeuksen tähän sääntöön. Eka oli Duke ja toinen oli Julishka. Wish me luck. 

Salama tummeni taas talveksi. Ja pitää sisällään enemmän valkoisia läiskiä. 

Sekin on selvästi aikuistunut. Jotenkin sen mieliala on vaatinut nyt maastoilua, joten olen käynyt ahkerasti metsässä sen kanssa. Välillä se on vähän pöhkö, mutta pääasiassa ihan hauska, vaikka pientä turbulenssia matkassa välillä onkin. Pääsääntöisesti se kuitenkin menee korvat hörössä eteenpäin eikä kotiinkaan ole enää ihan mahdoton kiire. Onneksi allekirjoittaneella on hyvät grippihousut, tukeva satula ja hyvät uudet biothaneohjat!

Tiistaina edessä on sitten se kauan kartettu hampaan paikkaus ja samalla purukalusto toki tarkastetaan muutenkin. Voi olla, että sieltä löytyy syy kuolaintuen välttelyyn, se kun on tällä ollut aina oire hammasperäisestä kivusta. Kesällä reikä oli suurentunut aiemmasta, joten kaipa se on pakko paikata. Ensi viikolla ollaan sitten viisaampia sen suhteen.

Varsuli 1vee ja Salkku"pappa" 7v.

Linkki videoon