torstai 31. maaliskuuta 2016

Ihan kymppi


Eilen oli hieno päivä: Sää oli ihan kymppi, lämpöä oli ainakin 10 astetta. Kenttäkin oli ihan kymppi, sain vihdoin paskarallin päätökseen ja baanan kevätkuosiin muutenkin. Kentälle ilmestyi myös kavaletteja. Niiden korkeus oli ehkä noin 10cm. Ohjelmassa oli siis kahden puomin treenit. Enempää puomeja en uskaltanut laittaa, kun aavistelin näidenkin aiheuttavan pientä vipinää kinttuihin.

Jos puomi on muutaman sentin irti maasta, eikös se ole vähän niin kuin hyppäämistä? En tiedä, mutta hauskaa oli!


Salamalla on estehevosen sielu. Se hakeutuu puomien luo itsekseen ja ylittää ne huolellisesti yksin tai ihmisen kanssa. Ehkä jonain päivänä, kun lihaksistoa ja kuntoa on, saattaa Salama päästä jonkun taitavan kanssa hyppäämään satunnaisesti jotain pientä.


Ratsain puomeja sahattiin ensin käynnissä. Helppo nakki, totesi Salama ja pyrki jo käynnissä jyräämään lapa edellä kohti puomia, koska se vaan on niin nastaa. Käynnissä taivuttelin ja yritin notkistaa ruunaa vähän vasemmalle, lopulta siinä jopa onnistuen.

Ravissa puomit ylitettiin "ratana" muutaman kerran ja voi että, viimeisellä rundilla piti ihan hengitellä, ettei Ruuna Reipas repeä liitoksistaan kokonaan! Alakaula pullottaen turpa ylhäällä ja ryskäsi kurvista läpi ja paineli singeriravia puomille ja yritti ottaa lähdöt kapulan jälkeen. Ai että nauroin katketakseni selässä! Laukka jätettiin pois ohjelmistosta, kun vielä ei ole oikea hetki revitellä. Hallintalaitteiston ainakin pitäisi vähän pelata enemmän.

"Esteratsastus" jäi Salaman päähän pikkasen vielä loppukävelyilläkin: Omenapuiden takana vaani mörköjä ja kaikenlaisia loikkia oli hyvä kokeilla niiden karkoittamiseksi. Loppu hyvin kuitenkin. ;)

Tekniikka on toissijaista, kunhan kapuloita on näköpiirissä!

PS. Miten paljon Salama tykkää hyppäämisestä? Tätä kirjoittaessa tuli mieleen tämä postaus! :D 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Onko hevosen pakko maastoilla, osa 2


Lähes päivälleen vuosi sitten hakkasin (jälleen) päätäni seinään ja pohdin sitä, onko hevosen todella pakko maastoilla. Kyseisestä postauksesta tuli yllättäin myös yksi blogin luetuimpia kautta aikojen ja siitä syystä haluan ainakin vielä kerran palata tähän aiheeseen.

Kohde-eläimenä tuossa pohdinnassa oli nuori ruuna, jonka lyhyeen elämään oli ja on mahtunut ihan liian monta takaiskua. On tietyt normit, joita noudattaen hevosesta tulee yhteiskuntakelpoinen ratsu. Tämän kanssa ne normaalit normit ja rajapyykit saivat hyvin pitkälti jäädä, esimerkkinä vaikkapa ajo-opetus. Kun varsa oppii pienestä pitäen menemään oma turpa ekana maastoon kärryt perässä, helpottuu moni asia tulevaisuudessa kummasti, kun kärryt vaihtuvat satulaan ja ihmiseen selässä.

No, yrittänyttä ei laiteta. Voihan siitä elukasta tulla silti ihan kelpo kalu, vaikka nuoruuteen pari muttaa mahtuukin. Onni onnettomuudessa, että hevonen on pidetty ja rakas. Se myös tietää sen itse erittäin hyvin.

Kirjoitin lyhyen postaussarjan Salaman maastokoulusta, sen päätösjakson kaikkine vaiheineen löydät täältä. Syksyllä ennen flunssa-yskä-keuhkoputkentulehdus-mikäliebakteeri-hässäkkää saatiin alle muutama varsin asiallinen lenkkikerta yksin ja yhdessä. Suunnitelmissa oli maastoilla koko talvi ja nauttia toimivasta hevosesta. Kasvattaa kuntoa ja harrastella mukavasti siis.

Kappas, suunnitelma ei ihan ottanut toteutuakseen: No, kevät on jälleen täällä ja siunaus liikunnalle on olemassa. Sekään kun ei tämän hevosen kohdalla aina ole ollut itsestäänselvyys milloin minkäkin raajarikon vuoksi.


Muistan edelleen nuo viime kevään kerrat, kun oma tai jonkun muun hengenlähtö oli lähellä. En tiedostanut, miten paljon itse jännitän autoja: Vaikka vain talutin Salamaa, se aisti sen ja reagoi vastaavasti tosi isosti kaikkeen, mitä vastaan tuli. Rupesin jännittämään lisää noita tilanteita ja hengenvaarallinen oravanpyörä oli valmis.

Oli ajateltava asioita ja ratkaisuja. Oli tehtävä mielikuvaharjoituksia. Oli käveltävä tienreunaa mielikuvitusheppa vieressä ja oltava tosi cool. Jossain kohtaa mielikuvitusheppa vaihtui Salamaan, joka yhtäkkiä ei pelännytkään autoja. Ei, koska minäkään en pelännyt niitä. Sokea taluttaa rampaa-periaatteella retket tien toiselle alkoivat onnistumaan aina paremmin ja paremmin. Samalla minulle iskostui lopultakin kokonaan tajuntaan se, että tämä hevonen aistii ihmisen tunnetiloja tavallista vahvemmin.

Oli aika nöyrä fiilis, kun olin ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa koko hevostelu-urani aikana. Olinhan aiemmin maastoillut ja ratsastanut lähes millä tahansa hevosella, joka edes vähän pitää ihmistä selässään! Samalla hyvin pysäyttävää ja kun onnistumisia alkoi toistojen jälkeen tulemaan, kasvoi itsevarmuus pikkuhiljaa takaisin.


Kun tuli aikanaan aika siirtyä kotipihasta metsätielle ratsastajan kanssa, tuli Annista jälleen hyvin korvaamaton apu. Plääni on ollut vahvistaa Salaman itsevarmuutta niin, että kävelen itse ponin kanssa henkisenä tukena mukana ja otan tarvittaessa kopin, jos meno menee liian hurjaksi. Anni siis ratsastaa ja minä avustan maasta. Näin taakse on saatu jo paljon mukavia lenkkejä. Toki silloin tällöin maastoilen yksinkin, mutta kahdestaan tämä on aina mukavampaa.

Missä siis nyt mennään? Hevonen, joka vuosi sitten sai täydelliset kilarit poistuessaan postilaatikolta viisi metriä kauemmas, lähtee nykyään maastoon mielellään. Selkäännousu onnistuu nätisti vieraallakin maaperällä ja menomatka sujuu ponikaverin kanssa ilman 180 asteen käännösyrityksiä. Ruunan hermot kärähtävät vain, jos se ei saa kulkea ekana tai jos poni tulee liian lähelle. Maastoiluilme on vaihtunut sitruunan nielleestä uteliaaksi, korvat hörössä-tyypiksi. Yleisilmeeltään hevonen näyttää kovin rohkealta, vaikkakin polvet voivat vielä notkahdella milloin mistäkin syystä. Kotiinkaan ei välttämättä enää ole tulipalokiire, jos mörköjä ei tule liikaa vastaan. Eilen Salama käveli rennosti puolipitkin ohjin kotiin, ratsastaja selässä, letkan ekana. Se on paljon se.

Mitä tulee otsikon kysymykseen: Kyllähän se maastoilu onnistuessaan on aika huikeaa. Eli riski ja kaikki vaivannäkö kannattaa aina!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Sitä tavallista


Arkea kaikessa harmaudessaan ja värikirjossaan. Sitä tänne kuuluu.

Salama liikuskelee taas, vähintään joka toinen päivä eli 4-5 kertaa viikossa ainakin. Olen keksinyt vähän motivoivia juttuja meidän yksinäiseen arkeen: Anni saa käydä kerran viikossa maastoilemassa ja ratsuttaja kerran. Loput kerrat sitten puuhastelen Salaman kanssa jotain: Käydään metsässä, pyöritään kentällä tai ohjasajetaan. Yhtenä päivänä tehtiin temppuja ja eilen taas taluttaen (kumpi vei kumpaa?) puomeja, takapolvijumppaa siis. Jos jotain, niin hevonen on todella reipas ja ihanaa, kun päivä on pidentynyt jo niin paljon. Kesä tulee sittenkin!

Viikko sitten pojat saivat uudet kengät alleen. Salama jatkaa kevättään 1-koon kengillä kera ranskalaisen nahan ja Sampalle askarreltiin 7x0 kengistä ihanat pienet tinakenkiä muistuttavat menomonot. Samalla iskostui tajuntaan se, että oripäiviin on todella enää alle kuukausi! Kerrottakoon tässä myös, että Samppa oli jälleen kiltti kuin mikä kengittää, se on siis vähemmän korkkiruuvi kuin idolinsa Läsipää.


Samppa ehti viime talvena tiputtamaan massaa päältään painiessaan Reinon kanssa ja olen todella tehnyt sen kanssa töitä, että saan sen jälleen asialliseen kuntoon huhtikuun loppuun mennessä. Pari kuukautta sitten löytynyt St Hippolytin Natural Mysli Solo osoittautui lopulta meidän pelastajaksi! Se on maistuva, mahaystävällinen ja samasta pussista löytyy kaikki tarvittava. Syöttömääräkään ei ole mahdoton, Samppa saa reilun litran tuota päivässä jaettuna kahteen syöttökertaan. Myös Salamalle tämä maistuu, herkkupalana ja pienenä hyvänmielen kourallisena iltaisin.

Samppa on aina ollut hieman nirso, joten "raakaa" soijaa tai proteiinipellettiä en edes viitsinyt koittaa. Racingin Builder Mixiä Samppa ei suostunut syömään sitkeistä yrityksistä huolimatta ja vanhaa luottotuotetta Build Uppia ei lähiseudulta enää niin vaan saa. Kiitos siis Ratsutarvikkeen Jaanalle tästä rehuvinkistä!

Oripäiviä ajatellen ei siis enää tehdä muita temppuja kuin kuin lenkkeillään ahkerasti ja ulkoilutetaan furminaattoria. Huh, karmivan jännittävää jo nyt!


"Olinko hyvä?" kysyy Samppa Laatuponikisan palkintojenjaossa 2015.
Kuva: Minna Harmaala, kiitos!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Tee, älä ajattele


Antiloopit tulivat tällä erää syötyä, kuumetta ei ole nähty ja yskäkin kaikkosi, joten pian varsova ruuna joutui / pääsi takaisin hiekkalaatikolle. Salaman räkäklimppejä tutkittiin oikein labrassa asti, mutta niistä ei löytynyt tällä kertaa mitään bakteereihin liittyvää. Se on tietty sinänsä hyvä, eli epäily virusinfektiosta tai allergiasta jää elämään. Mutta, sitten sateenkaaren seuraavaan väriin.

Jos Salama saisi sanoa, inhoaisi se minussa sitä, että toisinaan (tahattomasti tosin) apuni ratsastaaessa ja ohjasajaessa ovat ristiriitaisia. Sellaista se ei voi sietää ja reagoikin aina isosti, jos esimerkiksi kaasu ja jarru hirttävät yhtäaikaa päälle ilman suomiruunan ymmärtämää loogisuutta. Tämä onkin asia, jota on pitänyt paljon harjoitella: Suunta on aina eteen, eikä liikaa saisi ajatella. Ohjat käteen ja latua, ei mummoilua. Mummoilla aina murtuukin lonkat.

Kevätsukkula.
Ihan kauheasti Salama ei vielä osaa, mutta pikkuriikkisen sen haitari on venynyt ja se on oppinut uusia sointuja. Löytyy askel pari väistöä, avoa, sulkua ja rehellinen asetus. Tällä hetkellä se on todella reipas - painotan sanaa todella, joten sen ratsastettavuus on samalla parempi, samalla huonompi.

Tänään meillä oli ohjelmassa ohjasajoa. Viimeksi Salami oli ohjasajossa todella tuhma ja toimimaton. Niin käy joskus, kun joku on vinossa. Sillä kertaa oli keuhkoputki ummessa. Kantapään kautta olen oppinut, että jyystää ei saa, vaan pieni paussi huonon kerran jälkeen on tälle hevoselle ihan okei. Niin nytkin: Vauhtia oli, mutta Ruuna Reipas oli äärimmäisen toimiva. Ihan hämmentävän hyvä. Oliko kukaan näkemässä tai kuvaamassa? Ei, mutta uskokaa huviksenne.


Ja mikä meni putkeen? Kaikki. Nollasin ajatukseni, heitin murheet ja stressit paskalavalle, toivoin kierukkavikaisen polveni kestävän (sain torstaina tietää...) ja lähdin baanalle ihanan hevoseni kanssa. Nautin siitä, että hevonen toimi, oli positiivinen ja paikoitellen huikean laadukas, vaikka karvainen ja pullea onkin. Jos hetkellisesti vartaloni näytti toista ja ulko-ohja toista, tarjosi hevonen jotain väistöä ilman sen suurempia kilareita. Hepalla piisasi kyllä intoa, mutta turhat pökköenergit saatiin pääasiassa kohdistettua työntekoon. Hämmentävän ihanaa!

PS. Työpaikan kehitysristeilyllä teimme DISC-minianalyysit itsestämme. Sain vastaukseksi D-tyypin. Luulen, että Salama olisi aika samanlainen. :D 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pieni verenkuva


Verikokeet ovat helppo ja nopea tapa selvittää, mikä mättää. Jo olemassa olevien oireiden jatkoksi veriarvot kertovat nopeasti sen, minkäsorttisesti viasta kyse voisikaan olla.

Salamasta otettiin luonnollisesti verikokeet viime tiistaina, kun se flunssansa kanssa kävi tohtorin pakeilla. Sen kohdalla erityisesti tulehdusarvot kiinnostivat - sama kuin ihmisillä, virukset nostavat tulehdusarvoja hintsusti, mutta bakteeritulehdusten vuoksi arvot nousevat korkeiksi.

Näytepaketista saatiin mm. seuraavanlaisia tuloksia:

Fibrinogeeni 2.8 (viitearvo 1-4)

Fibrinogeeni on tulehdusarvoista se, joka nousee hitaiten ja erityisesti bakteeritulehduksissa (esim. paiseet).

Salaman osalta arvo on ihan OK. Hieman koholla, mutta jos nuupeus jatkuu, voi sen toki kontrolloida uudella kokeella.

SAA 43,1 (viitearvo 0-20)

Kyseinen arvo on vähän vastaava kuin ihmisten CRP, jota ei tosin tuolla nimellä hevosilla tutkita. SAA eli seerumin amyloidi-A on nopeiten reagoiva tulehdusarvo hevosilla. Tämän linkin takaa löytyy lisää tietoa aiheesta.

Arvo oli Salamalla hieman koholla ja kertoo sen, että jokin paikallinen tulehdus on päällä. Arvo on vielä maltillinen eli tauti oli tiistaina 15.3.2016 vielä alkutekijöissään.

Nukkavieru-Duke, saapas ja Salama viime keväänä.
Punasoluarvot

MCV 49.3 (punasolun keskimääräinen tilavuus, viitearvo 41.1-52.4.)
MCH 18.2. (yhden punasolun hemoglobiinipitoisuus, viitearvo 14.1-18.6.)
MCHC 36.9 (hemoglobiinin määrä litrassa punasoluja, viitearvo 32.8-37.3)

"Punasolun koon ollessa suuri, kertoo se anemiasta, joka todennäköisesti johtuu verenhukasta, B6:n, B12:sta, foolihapon tai niasiinin puutteesta tai siitä ettei hevosen elimistö pysty valmistamaan näitä vitamiineja. Jos punasolun koko on pieni, johtuu anemia yleensä raudan tai kuparin puutteesta." 
(Mc Gregor Veterinary Clinic, 2010)

Nämä arvot olivat Salamalla ihan vallan priimat. Punasoluja tutkimalla voidaan saada lisätietoja mahdollisesta anemiasta.

HCT 29 (viitearvo 30-47)
HGB 10.7 (viitearvo 10.7-16.5)

Jatketaan punasolulinjalla. HCT (hematokriitti) ja HGB (hemoglobiini) kertovat jälleen mahdollisesta anemiasta. Mikäli hemoglobiini on alhainen, voi syynä olla esimerkiksi pitkittynyt krooninen tulehdus, ravinnepuutos, sisäloiset tai jotkin imeytymishäiriöt.

Jostain syystä suomenhevosille ko. viitearvot ovat Hevostietokeskuksen mukaan alhaisemmat, joten Salaman kohdalla en olisi kauhean huolissani näistä arvoista, vaikka ne eläinlääkärimme käyttämän labrasysteemin viitealueeen alareunoilla roikkuvatkin.


WBC 7.09 (viitearvo 4.9-11.1)

WBC kertoo leukosyyttien eli valkosolujen kokonaismäärästä. Liian alhainen tai korkea arvo saattaa antaa viitteitä aktiivisesta tulehdusprosessista.

Salaman arvo sopii keskelle viitealuetta eli se on OK.

NEU 2.99 (viitearvo 2.5-6.90)
LYM 3.68 (viitearvo 1.5-5.10)

%NEU 42.2
%LYM 51.9

"Neutrofiilien ja lymfosyyttien suhdetta on käytetty jo vuosia hevosen terveydentilan seurantaan. Normaalisti neutrofiilien ja lymfosyyttien suhde on 60:40. Jos suhdeluku on vastakkainen (40:60), on kyseessä jonkinlainen akuutti stressi tai sairaustila, jonka yleensä aiheuttaa virus, kiputila, lihasongelma (tying up) tai matkustaminen. Jos suhdeluku muuttuu 70:30 tai 80:20, on se merkki kroonisesta stressistä, joka vaikuttaa suorituskykyyn."
(Mc Gregor Veterinary Clinic, 2010)

Tässä kohtaa huokaisin helpotuksesta: Vaikka suhdeluku onkin tällä hetkellä väärin päin, ei Salamalla ole esim. viitteitä krooniseen keuhkotautiin.

Salama ottaa lomailun vastaan ihan mielellään. 
Salaman kohdalla veriarvot näemmä kävelevät vahvasti käsi kädessä yleisen voinnin kanssa, joten itse hevosta seuraamalla nyt jatketaan tarhalepoa. Toivon mukaan pöpö talttuu pian ja päästään takaisin sorvin ääreen ihan kunnolla. Johan tässä ehdittiin jo vähän tottuakin työntekoon. ;)

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Huomenta!


Kummalla jalalla sinä nousit aamulla?

Minä nousin sillä, mikä sattui maahan ekana osumaan. Sitten vilkaisin ikkunasta ulos ja python puski otsasta oitis läpi: Lunta. Jalka ristittiin vääräksi jalaksi.

Nämä mustat olivat toista mieltä: Läsipää läiski ulos innosta puhkuen (koska maa jälleen hädintuskin valkoinen) ja Pikkumusta heitti piehtaroiden jo pihalla.

Sen sijaan, että heinälaarin magneetti olisi vetänyt kaviokaverit puoleensa, lähti aamu käyntiin täällä tänään näin:


Linkki videoon

Eli sanoisinko jälleen, carpe diem

Hauskaa viikonloppua!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Vakioveikkaus


1

Kevät, hitsi mitä kakkaa. Sen määrä on nimittäin vakio ja sitä on paljon! Juuri kun luulit roudanneesi suurimmat veks, lunta sulaa lisää pois ja esiin tulee pohjattomasti lisää sitä itseään.

X

Onneksi sentään aurinko paistaa.

Kakkavuono. Kakkakuva.

2

Ai niin: Salamalla on flunssa. Ruunaflunssa. Sen verran tuju tapaus kuitenkin, että ruokakuppiin paloitellaan hevosannos antilooppia parin viikon ajan.

Harmi, kun Salama taisi juuri löytää ratsuttajan itselleen ja alle saatiin pari treenikertaa. No, nyt levätään ja treenejä jatketaan sitten, kun ainakin 800 tablettia on kulutettu loppuun.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tunne kevät ja sen ilo


Salaman vastalause edelliselle postaukselleNyt on kevät, joten otetaan siitä ilo irti! Kaadettuaan kottikärryt tarhansiivousapuna ihan liian monta kertaa, pääsi kauhukaksikko vähän isompaan tarhaan rallittelemaan. 

Ja sitä iloa piisasi:
















Salaman viikko


Paluu kohti normaalia liikuntaa on aloitettu. Kolmessa kuukaudessa kunto laskee ja lihakset tippuvat, joten Salaman kanssa on lähinnä nyt kävelty ja jumpattu lyhyitä aikoja. Yllättävää kyllä, se on melko innokkaana mukana hommissa, itselleni ainakin lomamoodi jäi päälle vähän liiankin hyvin!
Tiistaina maastoiltiin pitkästä aikaa ratsain. Neljä kilsaa kävelyä ja Salama oli ihan SUPER. Se oli koko reissun rento, käynti oli käyntiä ja itseasiassa polvet taisivat notkahtaa vain kerran jostain pajupuskan aiheuttamasta järkytyksestä.

Samppa oli minulla narun päässä henkisenä turvana ja vaikka Samppa loikki heliumpallon lailla milloin mihinkin silkasta ilosta, pysyi Salama pelottavan coolina - kunhan sai mennä ekana.


En tiedä oliko kohtalon ivaa vai mitä, mutta lenkin jälkeen sanoin ihan vitsinä, että tämä on varmaan kipeä, kun käyttäytyi näin hyvin. Sitten se mokoma yskähti kerran.


Keskiviikkona ohjasajoa kentällä ja metsässä. Ei muuta raportoitavaa, mutta se mokoma oli ihan tyhjä vasemmalta ja yski kaksi kertaa hommien jälkeen. 

Ruokintaan valkosipulikuuri päälle ja itselle Somac - jospa tämä olisi vain joku ohimenevä köhä. Lämmönmittaus ohjelmoitiin aamuun ja iltaan, hevoselle siis.

Torstaina Salama vietti vapaapäivää. Tarhassa se tuli vastaan nokka räkäisenä ja ihan levossa se yskähteli jokusen hassun kerran. Pellolla se tonki juuria ja piehtaroi onnellisena hangessa. En osaa sanoin kuvailla, miten paljon silti otti päähän: Epäuskoisena maksimaalisen ketutuksen vallassa päätin odottaa huomiseen, josko köhä vaikka loppuisi yön aikana.

"Vaikka tekisit kaikkesi, voit silti olla ihan paska." oli päivän slogan.


Perjantaina hevonen oli pirteä, kuten kuluneina päivinä muutenkin, joten satuloin sen. Ratsain se oli tosi kiva, sain sitä vähän vasemmalle ohjallekin. Ravissa se liikkui letkeästi. Salama oli ihana ja satula oli kiva ja kaikki tuntui menevän ihan putkeen. Naama kuin auringolla taluttelin loppukäynnit metsässä ja tadaa - se yski muutaman kerran. Perkele.

Siispä soitto keuhkopolille ja oireiden kuvaus: Tämä on liian rauhallinen ja toimiva Salamaksi. Yskii satunnaisesti. Kuumeeton, lämpö seilannut 37-38°C välillä. Syö hyvin (näyttäis varsovan taas ihan kohta) ja liikkuu mielellään. Viimeisin antibiootti (Doximycin) loppunut tammikuun alussa, sen jälkeen ollut ihan super. 

Viimeksi samoilla oireilla päädyttiin antamaan useampi antibioottikuuri ja homma venyi erikoisen bakteeritulehduksen (mikälie klebsiella ja pari muuta) vuoksi melkein neljän kuukauden kierteeksi. Sitten eläinlääkäri kertoi (vähän kalliimmasta) operaatiosta, jossa keuhkoputkesta otetaan steriili näyte bakteeriviljelyyn. Kun se viimein tehtiin, löytyi oikea pöpö ja se saatiin vihdoin nujerrettua keltaisten, kivikovien antibioottipillereiden avulla. Ne olivat niin kovia, että ne hajoittivat uskollisen morttelinikin.

Yskäruljanssi kuluneena talvena söi aikaa, mieltä, rahaa ja vaivaa. Siispä verikokeet ja kaksoiskatetrinäyte otetaan suoraan ensi tiistaina ja toivotaan, että sieltä löytyy joku pöpö. Koska Salama on syönyt aika monta antilooppia lähiaikoina, voi vastustuskyky olla aika nollissa ja se on voinut napata jonkun viruksen tai bakteerin matkaan ihan mistä vain. Se ainakin olisi järkeenkäypää, kun kaikki muut elinolosuhteet ovat aika optimaaliset nyt.

PS. Salamalla oli vähän sanottavaa tähän. ;)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Shades of grey

Salama 1,5-vuotiaana 1.10.2012 
Suurin piirtein kolmesti vuoteen olen tehnyt Salaman väristä pienen koosteen - se kun on vähän erikoisemman värinen ja värin muutosta on ollut hauska seurata ajan mittaan. Edellisiä väribingoja pääset katsomaan esimerkiksi TÄSTÄ (uusin aina ylimpänä).

Edelleen nostan hattua sille, että tunnistaja on pistänyt tämän aikanaan kimoksi:


Nyt elellään siis viisivuotiskevättä. Mitään uutta tai ihmeellistä värin suhteen ei ole nyt tapahtunut, paitsi päänsä tuo on näemmä pistänyt jauhopussiin. Alla kuvia maaliskuun alusta 2016:



Salama ja sen korvakarvat, jotka se saa puolestani pitää lopun ikäänsä.
Olen ehkä luovuttanut niiden suhteen jo...





Blog Widget by LinkWithin