tiistai 31. tammikuuta 2017

Hevoskulut 2017 - tammikuu

Kuva: Jaana Vuola
Mitä kotitallissa omien hevosten pitäminen maksaa? Tässä yksi laskelma, kun asukkeina kaksi shetlanninponia ja yksi suomenhevonen. 

Laskelmassa ei ole huomioitu sähkön tai veden osuutta. Taloutemme (2 ihmistä, yksi kissa ja hevoset) sähkönkulutus on noin 15 000 kWh ja vedenkulutus reilut 80 kuutiota per vuosi. Osan vuodesta hevosten vesi otetaan omasta kaivosta, eli kunnan vettä pollet juovat lähinnä talvisin.

MENOT 1.-31.1.2017:
  • Heinät 484e (kuivaheinää jemmaan ja paria erilaista laatua säilöheinää kevääksi, tässä laskussa vasta osa, lopuista lasku ei ole vielä tullut)
  • Sampan eka eläinlääkärilasku 108,32e
  • Kengitys (Salama) 119e
  • Domosedan-geeli 22e
  • Liner eli irtovuori 300g Salaman ulkoloimeen 28e (tarpeellinen hankinta, FB:n kirppikseltä)
  • Häntäremmi ja kiinnitysläpykkä ponien satulaan 27,40e (tarpeellinen hankinta)
  • Satulapaketti poneille 55e (tavallaan tarpeellinen hankinta, tämä setti löytyi käytettynä Tori.fistä)
  • Sampan klinikkakäynti 545e (osa tulossa takaisin vakuutuksesta)
Yht. 1388,72e

lauantai 28. tammikuuta 2017

Tapaus ponin mysteeripatit


Huoli kasvoi päivä päivältä valtavammaksi, kun hienoin hevoseläimeni joulun tienoilla sairastui mystisesti.

Kaulaan tuli erilaisia patteja. Isoin oli kananmunan kokoinen ja muut hieman pienempiä.
Poni lääkittiin asianmukaisesti ja jäätiin tarkkailulinjalle. Patit vastasivat kortisoniin hienosti eli ne pienenivät, mutta vain muutama päivä kuurin jälkeen patit palasivat runsain mitoin takaisin ja päivittäin tuli uusia molemmin puolin kaulaa. Kun mukaan ilmestyi pari lisäoiretta, tuli tarkkailulinja täydellisesti vastaan. "Jotain jännää tässä on meneillään" totesi eläinlääkärikin.

Perjantaina 20.1.2017 silmäteräni tutkittiin turvasta hännänpäähän. 

Ultraäänitutkimus paljasti heti alkuun sen, että kasvaimia nämä oudot patit eivät välttämättä ole, patit kun sijaitsivat imusolmukkeiden läheisyydessä ja vaikuttivat osittain  ärtyneeltä imusolmukkeelta. Ne vaikuttivat ultran mukaan tarkkarajaisilta, joskin melko isoilta paiseilta. Huoli helpotti hetkeksi.

Oikean puolen patit pestynä ennen ultraa.
Paiseita yritettiin luonnollisesti tyhjentää, mutta tuloksetta. Niistä ei tullut ulos mitään, ei sitten yhtään mitään! Kooltaan nuo operaation kohteena olleet neljä pattia olivat jotain väliltä viinirypäle-kananmuna, joten ne 190 kiloisen ponin kaulalla ovat jo ihan kohtuullisen kokoisia möllyköitä. Pateista otettiin biopsianäyte ja toinen näyte bakteeriviljelyyn. Näissä kännykällä otetuissa kuvissa patit näyttävät kovin pieniltä ja mitättömiltä, mutta kummasti kuva hämää.

Verikokeissa muutama arvo (lymfosyytit, leukosyytit ja globuliini) eivät olleet ihan kohdillaan, vaan hieman vinksallaan, muttei vielä pahasti. Niiden osalta jäätiin seurantalinjalle. 

Vasemman puolen toinen molluska.
Poni kotiutui kaula tilkkutäkiksi klipattuna, jonkinlainen palkokasvi sieraimessa (koska kaula niin käsitelty ja Mr Poni ei kympin luonteestaan huolimatta arvosta näin kokonaisvaltaista käsittelyä) ja jäimme noin viikoksi odottamaan patologin ja labran vastausta. Siinä ajassa ehdin jo kesyttämään mustan orin jälleen puolelleni!

Vihdoin jännä puhelu tuli. "Nämä vaikuttivat patologin mielestä paranemisvaiheessa olevilta paiseilta."

Okei. Sinänsä hassua, koska uusimmat paiseet tulivat pari päivää ennen klinikkakäyntiä ja nekin olivat todistetusti ns. tyhjiä. Onni tutkimuksessa oli kuitenkin se, ettei jotain tiettyjä soluja löytynyt. Se tarkoitti sitä, että (pahanlaatuisia) kasvaimia nämä eivät ole. Eikä niskasidematoa. Sekin kun oli yksi epäilys. Myöskään allergiaksi tämä koko kuvio ei suoraan sovi. Arvatenkin poni on ollut jo tovin  (1,5kk) pelkällä heinä-vesi-suolakiviruokinnalla, mutta se ei ole vaikuttanut ihotilanteeseen mitenkään.

Yksi jokin tavisbakteeri saatiin näytteestä viljeltyä, joten sulfakuuri jatkuu.

Lopputulema on siis se, että ponillani oli ja on edelleenkin pari paisetta kaulassa. Mistä ja miksi mokomat ovat tulleet, jää kaiketi mysteeriksi. Nyt lopuista pateista pyritään pääsemään eroon ja sen jälkeen ihmetellään, miten sitten käy.

Vasen puoli.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Pieni kurkistusluukku kivaan päivään


Tänään olen erityinen iloinen näistä kahdesta ratsastajineen:


Salaman laukka paranee koko ajan ja laukkaa on voitu jonkin verran työstääkin. Nyt se mahtuu jo näin tasapainoisesti meidän pienelle kentällekin. :)


Toinen ilonpilkahdus, Pilkun ekat maastolaukat:

maanantai 23. tammikuuta 2017

Hiljaista puurtamista


Pikkuhiljaa pitenevät illat tuovat jo pientä virkeyttä tähän maalliseen taivallukseen. Arki rullaa välillä omalla painollaan ja välillä se vaan rullaa muuten vain.

Blogin puolella moni postaus on vielä luonnosasteella, mutta kaikenlaista pientä sinne on kasaantunut. Sampan pattikertomus odottaa patologin tietoja ja tälle vuodelle aloitin uuden postaussarjan hevosten kuukausittaisista kuluista.


Kotipuolessa taas on tehty sitä, mikä on tässä lajissa parasta: Harrastettu itse ja jaettu tätä iloa pienissä määrin myös muille. Koska maailma tarvitsee uusia ponityttöjä ja -poikia, ei näiden opastaminen ponimaailmaan ole koskaan liian raskasta tai väsyttävää pitkän päivänkään jälkeen. Siihen ei ehkä koskaan väsy!

Yksi kantava voima ponien ja pikkuihmisten kanssa on se, miten pienistä paloista koostuu lopulta suuri onni. Kehitys saattaa välillä odottaa itseään, mutta sitkeän työn jälkeen palaset loksahtavat joskus äkistikin paikoilleen ja poni toimiikin pienin avuin ihan oikein. Ei se ollutkaan tyhmä eikä tuhma poni!

Salkku nauttimassa (öö..) metsän ihmeistä.
Salamankin kanssa on koettu kivoja hetkiä. Kun aikanani opetin sille käynnissä pohkeenväistöjä, meni Ruuna Reippaan mieli ihan solmuun ja verkkoliikenne jalkojen ja pään välillä sotkeentui aivan totaalisesti.

No, opittuaan ristopistoaskeleet vihdoin käynnissä, ovat ne sittemmin sujuneet hienosti molempiin suuntiin ja väistön jyrkkyyttäkin on voinut säädellä mainiosti. Viime viikolla kokeilin ravissa samaa ekoja kertoja. Sain huijattua ruunan kokeilemaan ja vaikka vaikeaa oli, muutama askel onnistui molempiin suuntiin! Henkisesti se oli silti sille kovin raskasta, sen verran uupunut Läsipää muutaman toiston jälkeen oli. Hiljaa ja kovaa ja vieläpä sivuttain, siinä on jo monta vaihtoehtoa tavallisen tallaamisen sijaan!

Salkku nauttimassa auringosta.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Noin viikon uutiset


Noin viikon ajan Suomen talvi on yrittänyt vahingoittaa sieluamme ja mieltämme varsin kokonaisvaltaisesti. Piti ihan tarkistaa kulunut ajanjakso, tuo aika kun on tuntunut pidemmältä kuin nälkävuosi.

Sumplin asiani niin, että tänä talvena minulla on asiat kivasti: Saan monena aamuna nukkua pitkään ja täten ratsastaa aamupäivällä valoisaan aikaan.

Tai siis voisin ratsastaa. Ensin oli peilijäätä, sitten siihen päälle satoi lunta ja siihen se jäi niin, että liikunta ihan missä vain oli yhtä henkiinjäämiskamppailua jo ilman hevostakin.

Kuva niiltä päiviltä, kun Toini-myrsky puhalteli luihin ja ytimiin asti.
Satsasin vihdoin kunnon nastalenkkareihin. Se kirpaisi, mutta eipähän enää tohveli lipsu. Erävoitto siis minulle.

Vihdoin myös pakkasta tuli sen verran, että kenttä ja jotkin metsätiet palasivat käyttökelpoisiksi, paikoin jopa hyväpohjaisiksi. Muutaman päivän tarhassa seissyt läsipää nyt oli arvatenkin kuin hedelmäpeli, mutta sellaista se elämä joskus on. Oli lentokonetta ja valoja ja varjoja, kaikkea jännää siis. Dressagetreenit kuitenkin sujuivat pääasiassa hienosti ja melkein itse asiaan keskittyen.

Jos poneja ei olisi, olisin jo pakannut läsipääni evakkoon talviajaksi maneesitallille. Mutta onneksi on niitä poneja.



Tänään oli viikon kohokohdan vuoro. Kerran viikossa käymme Annin ja Salaman kanssa maastossa. Välillä mukana on poni, välillä kyydissä minä, välillä mukana on taasen polkupyörä. Vakiokuvio on kuitenkin se, että minä pidän Salkun etukaviosta kiinni ja suojelen häntä kaikilta maailman pahuuksilta metsässä. Anni tyyraa kyydissä ja yrittää ymmärtää meitä. Jostain syytä ristittiin tämä rituaali Kauhukierrokseksi. Yksinäni maastoilu on kai sitten sen exclusive-versio.

Kauhukierroksella nähdään aina lintuja. Tällä kertaa tähtäimessä varpushaukka.
Eipä sillä, noin viikon ajalle sopii myös muitakin kivojakin uutisia. Salama oli rauhallinen kengitettävä ja Samppakin piristyy päivä päivältä. Olen ollut aikas huolissani sen kaulan paiseista, joita tässä on kovin hoideltu ja pian toivon mukaan myös lisää tutkittu. Edelleen yksi suuri mysteeri tuo keissi, varsinainen pattitilanne siis.


Yksi kiva juttu on myös Pilkku. Se on ihan käsittämätön luonne. Harkitsevainen, luotettava ja järkevä. Ei siis mikään ihme, että kaikki ihastuvat siihen vuorollaan. Sen kohdalla päätin lykätä oripäiviä vuodella, jotta ehkä kiltein poni koskaan saa rauhassa kasvaa ja aikuistua. Jos luoja suo, voisi siellä esiintyä sitten aikanaan vaikkapa ratsain!

Joku lumihirviö. Pilkku.
Sellaista tänne. Arkea ja vähän omaa aikaa. Innostuin jopa virkkaamaan: Voisi luulla, että se olisi turvallisempaa kuin ulkoilmaulkoilu näillä jäätiköillä, mutta ei. Siitä mokomasta touhusta pitkän tauon jälkeen saa jännetuppitulehduksen!



tiistai 10. tammikuuta 2017

Yksin, kaksin vai ei ollenkaan?


En ole ehdoton tallin ja pihaton välillä, mutta tarhausasioissa tietyt periaatteet ovat ja pysyvät. Mitä enemmän ulkona, sitä parempi. Toki joskus sisäinen kukkis haluaa pelastaa hevoset talteen myrskystä, mutta se on oma juttunsa sitten.

Kun tarkemmin mietin hevosteluhistoriaani 90-luvulta tähän päivään, on kaikilla käymilläni talleilla hevoset tarhanneet laumassa tai ainakin kaverin kanssa. Oritkaan eivät ole automaattisesti olleet yksin, vaikka toki muutama poikkeus joukkoon ymmärrettävästi sopiikin. Lienen onnekas, kun näin kivasti on historia omaa näkemystäni kohdellut ja ehkä muovannut. 

Kun tätä omaa pientä laumaa katsoo, niin kyllähän se kavereiden olemassaolo aika elintärkeä juttu on. Tässä muutama räpsy eiliseltä, kun joukossa jälleen viisaus tiivistyy.

Täältä tullaan toverit!
Mitäs tänään kytätään?
Meitsi on arabi.
Pilkun hurjin puoli. Kaikki jalat ilmassa!
Möhis ja Pilkku peesaamassa.
Vähemmän viehättävä tuo pään väritys tällä hetkellä. 
Sitten pakka sekaisin: Samppa rynnäkkövaununa vasemmalla, Pilkku oikealla.
Vähän poikapainia.
Sitten hepuli. 
Ja taas lepo. Salama ottaa Pilkun aina suojaansa, kun Sampan pärstä rupeaa Pilkkua ärsyttämään.

Salkku haastaa Pilkun leikkiin.
Mä tuun tästä välistä nyt.  
Ja taas mennään, häntä pystyssä tietty.
Tällä kertaa kähytään Sampalle.
Sitten laukkapiruetti. 
Voi hitto, tahtirikko.
Tottakai tarhatessa sattuu ja tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Onnettomuudet eivät tule kello kaulassa, mutta ehkä onnellinen laumaelämä sopuisassa kaveriporukassa tai laumassa on sen kaiken väärtti kuitenkin. Vai?

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kylmää kyytiä

Samppa ja Salama.
Tännekin tuli vihdoin talvi. Se on tosi jees jees, jos tykkää talvesta. Lumi käy, mutta nuo hirmupakkaset - ei kiitos.


Nousseet pakkaslukemat saivat myös yhden läsipään käymään ihan ylikierroksilla. Siihen päälle vielä pari muuttujaa, niin silmämunaprolapsia oli jälleen todella lähellä. 


Muuttujia voisivat olla esimerkiksi jo tutuksi tullut kuvan peuraperhe (joilla kulkureitti tuossa tarhan viereisellä pellolla) ja ensikohtaaminen kuvauskopterin kanssa. Se oli vähän liikaa lintuja pelkäävälle Salamalle... 

Videosta ei ehkä kunnolla näy, mutta sen mitä kauhultaan ehtii, kyttää Salama alati taivaalle ja tuijottaa kuvauskopteria silmä kovana läsi loistaen:


Vastaavasti Pilkku jatkoi hölkkäänsä entiseen malliin pellolla pikkuratsastaja selässä ja totesi, että on sitä pahempaakin näillä maailman mannuilla ja lakeuksilla nähty.

Pilkku postilenkillä.
Pilkku on hiljainen ja ennen kaikkea harkitseva persoona, jolla on omat aatteet ja vaateet. Yhtenä päivänä se yllätti. En sanoisi tätä virheliikkeeksi, koska homma oli suoritettu niin huomaamattomasti ja tyylikkäästi - kun tulin yhtenä päivänä maastolenkiltä Salaman kanssa, oli Pilkun karsina tyhjä. Ovi oli kiinni ja poni löytyi tyytyväisenä heinäpaalin luota tallin takaa.

Kas näin, poni karussa.


Sitten ne elämisen vaikeudet. Pieni työvoitto kerrottakoon: Kotapata rules.

Ylhäällä vasemmalla Kotapadan veden lämpötila parin klapin jälkeen ja oikealla ylhäällä ulkolämpötila. Alakuvassa Salama ja Pilkku brunssilla, vesibaari ohessa.

Veden lämpömittari pari tuntia myöhemmin, kun joku halusi vielä välttämättä laittaa pari puuta perään:

Hupsista.
Mr Fonzie
On täällä Samppakin. Se ja sen kaulan mystiset paise(et) ovat toivon mukaan jo parempaan päin! Pikkuorin mieliala on jo parempi ja sen silmissä loistaa jälleen elämä. Niin hyvässä kuin pahassa. ;)

Että semmoista tänne. Ai niin - Salama on myös keksinyt oivan tavan nopeuttaa ruokatarjoilua, kun näkee, että laitan heiniä:


Linkki videoon

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kuusivuotiskausi korkattu

Mielestäni rimpula oli maailman hienoin jo tuolloin. Ja se riittää.
Viisi vuotta sitten hankin varsan, koska halusin kokea itsekin sen hienon polun, mistä kaikki puhuivat: Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt.

Viisi vuotta myöhemmin ollaan tässä. Täytyy todeta, että hevoseni on pian ihan oikeasti aikuinen. Kantapäät ovat kyllä kipeät, ei sillä.


Linkki videoon

On ollut hauska huomata, miten pelottavan samanlainen siitä pienestä mulkosilmäisestä varsasta on tullut oman peilikuvan kanssa. Niin hyvässä kuin pahassa! Toisaalta myös saman karvakorvan persoonalliset tavat ovat jo niin kiinteästi osa tätä sielunmaisemaa ja voikin olla, ettei niitä kukaan enää ikinä korvaa. 


Tänään kiipesin sitten ensimmäisen kerran kuusivuotiaaksi kääntyneen Salamani kyytiin. Oikeastaan mikään ei ollut muuttunut sitten edellispäivän, mutta hevosten maailmassa vuodenvaihde on aina iso juttu. 
 
Kun nyt oikein innostuttiin muistelemaan menneitä, niin tasan vuosi sitten vastaava ratsastus ei ihan sujunut. Hyvä kun hevonen pääsi edes kävelemään kunnolla turvonneiden niveliensä kera. Silloin taivas oli tumma ja mieli yhtä synkkä. Olikin sinänsä hauska tänään ajatella, miten päivän suurin ongelma oli se, kun Ruuna Reipas meinasi roikkua ohjalla ja koittaa, kantaisinko minä hänen pienen sievän päänsä. 
 
Sitkeys ja periksiantamattomuus on tällä erää palkittu ja elämä näyttää tällä hetkellä varsin mukavalta. Ratsastus on sitä, että tehdään aina jotain mukavaa(kin) ja lopuksi hevonen hörisee ratsastajalleen kiitokseksi, kun on alastulon aika. Se on saanut viime aikoina oppia ja oivaltaa asioita niin, että hyvä fiilis säilyy. Jos onni suo, tästä voi sittenkin vielä tulla aika kiva. Ainakin jos vaaleanpunaisia laseja käyttää ja antaa ajan tehdä ihmeitään jatkossakin. 
 

Kuvituskuvina 28.12.2016 kuvattuja kuvia. 
Tänään Ruuna Reipas esiintyi kännykkäräpsyssä vain varastamansa lapanen suussaan ja näytti ihan yhtä kakaralta kuin viisivuotiaanakin. ;)
Blog Widget by LinkWithin