perjantai 31. heinäkuuta 2015

Long time no see


Viime kerrasta vierähti aika tarkkaan 10 kuukautta - vihdoin uskaltauduin pyytämään ratsuttaja-Iriksen kylään. Tähän asti olen vähän säästellyt Salamaa ja liikuttanut sitä fiiliksen ja päivän kunnon mukaan, kun kaikki erinäiset krempat ovat vaivanneet hevosen ja ennen kaikkea allekirjoittaneen mieltä. Koska Salama on erityinen silmäteräni, haluan jonkun muunkin ratsastavan sitä.

Pari viikkoa sitten Salama sai etujalkoihinsa silikonitäytteet ja pohjalliset. Näin etupäätä lähes koko kesän vaivannut epämääräisyys väheni muutamassa päivässä huomattavasti ja siitä lähtien liike on parantunut päivä päivältä. Sama pätee myös takapäähän, jossa ikuinen murheenkryyni eli oikea takajalka sai kortisonipiikin samalla käynnillä. Arvatenkin parin viikon kävelyjakso oli jälleen hieman hermoja raastavaa aikaa, kenguru-Salama kun kävi vähän kierroksilla loppua kohden.

Verrattuna viime syksyyn oli nyt tarjolla isompi, reippaampi, mutta hitokseen kankea ratsu. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa taas, jos vain tähtimerkit pysyvät puolellamme! Tänään tsekattiin vain askellajit ja muisteltiin vähän menneitä. Pieni jumppa silloin tällöin ei ole tälle lainkaan pahitteeksi. Muuten pyritään sitten lähinnä maastoilemaan ja kulkemaan suht rennosti.




Esitteli Salami näitä kengurujuttujakin.
Onneksi tarjolla oli pääasiassa ihan sivistyneitä pätkiä.

Lintukodossa.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Iso Valkoinen unessa


Se tuli taas uniini, vaikka siitä on jo vuosia. Iso Valkoinen, jonka hyvästelin neljä vuotta sitten paremmille maille.

Aina kun se laukkaa uniini, on herätessä hyvin haikea ja hämmentynyt olo. Viime yönä olin pienen seikkailun jälkeen ostamassa sitä takaisin, kunnes herätessäni tajusin, että se on todella kuollut.


Vuosien varrella olen kohdannut paljon hevosia, mutta vain harvoja olen todella jäänyt kaipaamaan. Iso Valkoinen oli hevonen, jota arvostin, kunnioitin ja jopa toisinaan pelkäsin. Se oli kuitenkin unelmieni hevonen, joka kosketti kovaa ja syvältä. Ensimmäinen ikioma, siis tuttu ja turvallinen, mutta kaikessa tasaisen hankala. Vähän niin kuin eräs suomenhevonen tallissani, joka on haluamattani pelottavan samanlainen Ison Valkoisen kanssa, niin hyvässä kuin pahassa.

Valkoisen hevosen näkeminen unessa enteilee unitulkintojen mukaan pääsääntöisesti iloa, hauskuutta, vaurautta ja onnenhetkiä. Ken siis tietää mitä vaikkapa huominen tullessaan tuo.


PS. Tässä muuten kiva linkkivinkki hevosaiheisiin unitulkintoihin.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Duken näkökulma: Pienen ponipojan elämää (osa 6)



Hetki vierähti viime kerran vieraskaviosta. Pääsin vihdoin lomalle, joten lienee syytä kertoa vähän kuulumisia. Nyt makailen timmin rantapalloni vieressä täällä jossain missä vihreä on uusi musta.

Sitten viime näkemän tein pienen muuton ja siirsin majani tallissa takaisin ekaan loossiin. Pääsin siis takaisin lukaaliini, jossa voi hyvin suorittaa vaikkapa aamulenkin. Tyttöystävä tuli ja meni: Se oli sellainen tähdenlento, liian hyvää ollakseen totta. Ei me sitä Pläsipään kanssa kauaa ikävöity, elämä jatkuu.

Tai no. Talvella Pläsipää oli paljon omissa oloissaan. Sillä oli sellainen pygmitarha, joka viikko viikolta venyi isommaksi. Osittain ihan kaksijalkaisen aloitteesta ja osittain minun toimestani. Painimaan ei juurikaan päästy, joten piti keksiä vähän omaa aktiviteettia. Sillä hetkellä väliaidan tuhoaminen oli ehkä parasta hupia ikinä.


Kevään edetessä Pläsipää pääsi pois nukketalostaan. Aika elefantilta se siellä näyttikin - jouduttiinkin sitten ihan kimpassa laihdutuskuurille. Minä sijaiskärsijänä ja Pläsipää varsinaisena uhrina. Emäntäkin liittyi klubiin, mutta ei siitä sen enempää. Yllättäin Pläsipää johtaa tätä kisaa ja se onkin kadehdittavan timmi nyt.

Yhteiselo Pläsipään kanssa tuntui kivalta. Oltiin vain me eli mä ja se. Katseltiin maisemia, syötiin, juotiin ja painittiin. Etsittiin kevään ekoja vihreitä tikkuja. Nautittiin rapsutuksista ja retkeiltiin välillä Pläsipään lempparipaikassa. Kuitenkin yhtenä hitokseen aurinkoisena päivänä kaksijalkaiset ajoivat kumipyöräisillä vehkeillään pihaan. Sieltä tipahti pihaan Swifferi, sellainen musta ja kovaääninen kaveri. Possuja en ollutkaan ennen nähnyt.

Tää kuva on meidän synttärikemuista
Swifferi tuli ja yritti näyttää kaapin paikan. Tuli ryppy rakkauteen: Se omi Pläsipään. Pitäköön, ajattelin. Kriisi iski vasta siinä kohtaa, kun se tupsuaivo valtasi heinäbaaritkin ihan periaatteen vuoksi. Joku roti tähänkin politiikkaan.

Meni joitain päiviä. Swifferi oli kokenut vähän murheita siinä taannoin, mutta kassillinen erilaisia syötäviä tököttejä paransi sen mielen ja sielun kummasti. Siitä tuli samalla vähän kesympi ja lopulta tulin siihen lopputulokseen, että se on ehkä sittenkin ihan vaan poni.

Mä, Swifferi ja karvainen kevät.
Hitaasti, mutta varmasti meistä tuli Swifferin kanssa kamuja. Pläsipäästä tuli meidän yhteinen jumala. Swifferin kanssa löytyi sopiva aaltopituus ja erilaiset kamppailulajit ovatkin meidän juttu. Välillä leikitään hippaakin. Pläsipää päätti, että minä olen sen neuvonantaja ja nyypiö sitten varahenkireikä. Näin saatiin Swifferi aisoihin ja vähän niin kuin luonnostaan se ymmärsi etunsa ja paikkansa.

Tässä yhtenä päivänä tuossa taannoin käytiin kauneuskilpailuissa. Omaan erinomaisen talentin jäädä joka skaboissa viimeiseksi ja niin tein nytkin. Liikuin kuulemma jälleen laiskasti. Otin neuvosta vaarin ja seuraavalla retkellä leijailin pari päivää sitten kuin mikäkin heliumpallo. Otin siis vähän mallia Pläsipäästä, mutta ei sekään kuulemma ollut hyvä idea kaksijalkaisen mielestä.

Mene ja tiedä, mutta minulla on mielestäni vain hyviä ideoita. Kerron niistä lisää taas joskus.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Voihan selkä


Aina ei mene ihan putkeen.

Kiltti ja vähän yksinkertainen hevonen (jos asian voi näin ilmaista) sietää ratsastajaltaan paljon virheitä. Kuten sen, että eteenpäin voi hyvin kävellä, vaikka ratsastaja istuisi kyydissä hajonneen selkänsä kanssa vasen kylki ihan lysyssä lonkat jäykkinä. Ihan vinkurassa siis.

Tosin Salama ei sovi tähän kategoriaan.


Loukkasin selkäni jokin aika sitten töiden parissa ja se on ajoittain vihotellut niin, että vasen jalka puutuu juilivan hermosäryn säestyksellä. 

Koska liike on tähänkin lääke, päätin muutaman päivän tauon jälkeen kiivetä taas hevosen selkään. Tietty pitkästä aikaa ilman satulaa, koska ajattelin sen olevan hyvä idea.


Selkäännousu meni kivuttomasti. Sain kivan asennon ja istunta tuntui vakaalta ja rennolta. Salama käveli tyytyväisenä ympäri kenttää ja tuntui suht vetreältä.

Sitten se mokoma halusi raaputtaa kylkeään juuri vasemman pohkeen alta. Siirsin luonnollisesti jalkaani taaemmas ja tadaa, siihen se koipi sitten jäikin ja koko vasen kylki tuntui jähmettyvän niihin asemiin.


Ajattelin, että ei tässä mitään, jatketaan nyt sitten vaan eteenpäin hetken herkistelyn jälkeen. Mutta mitä vielä: Pohje ei mennyt läpi, ei painoavut, myös ääniavut olivat yhtä tyhjän kanssa - hevonen vain pyöri etuosamaisesti ympyrää, mutta ei ottanut askeltakaan eteenpäin. 

Hyppäsin yllättävän ketterästi alas ja ekana asiaa sen enempää mietittyäni epäilin, että hevosessa on jokin vika. Se kuitenkin kulki taluttaen ihan okei: Reippaasti ja suoraan. Siispä hain satulan tallista, ihan varmuuden vuoksi.


Satulan kanssa havaitsin sitten kylki- ja lonkkaongelmani. Tuntui, että koko vasen kylki on puolet lyhyempi kuin oikea ja selkä on mallia Z.Yritin tehdä kaikki mahdolliset korjausliikkeet mitä keksin ja hetkellisesti sainkin "korsettini" kasaan, jolloin polle kulki hetken reippaasti suoraan eteen. Sitten taas jumi löi päälle ja hevonen siirtyi jälleen tekemään vain pientä ympyrää.

Olen ratsastanut Salamaa hyvin istuntapainotteisesti ja se on niille avuille hyvin herkkä. Se on hyvä juttu tietenkin, mutta tänään en saanut siihen kyllä mitään kontaktia. Harmittavaista.

Lienee siis parempi haudata ratsastushaaveet vielä joksikin aikaa ja jatkaa taluttelukuurilla. Joku muu hoitakoon ratsastushommat, kunnes toisin sanotaan.


Onni kuitenkin onnettomuudessa, ettei Ruuna Reipas saanut moisesta epämääräisestä rämpisestä kauheita kilareita. Sekin olisi voinut käydä sen mielessä, jos kuski ei olisi älynnyt lopettaa hyvissä ajoin. ;)

Perjantaina Salaman kävelykuuri päättyy ja silloin se treffaa vanhan tutun ihmisen viime syksyltä. Se saa mennä askellajit kokeiluluontoisesti läpi ja näyttää samat temput sitten maanantaina klinikalla, jolloin sillä on kontrolli viimekertaisen tiimoilta. Ekaa kertaa koskaan liikkeitä katsotaan myös ratsain eli Salama pääsee liittymän isojen poikien jengiin.  


Kuvituskuvina 27.7.2015 otettuja kesäkuvia "kotijoukoista".

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Duken kuvaterkut


Duke lähti tänään kesäsiirtolaan joksikin aikaa lepuuttamaan sieluaan. Sinne se nyt jäi tyttöystävänsä kanssa syömään. Se lienee nyt onnellinen poni!

Piti näitä kuvia katsoessa ihan kysyä itseltäni, että onko tämä todella Duke - siitä löytyy kuin löytyykin leijavaihde! :D













Tyttöystävä nimeltä Tyttö.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Vähän haikeaa, mutta elämää


Ei hyvästi, vaan näkemiin: Hänen Korkeutensa, Sir Duke lähtee sunnuntaina kesälomalle naapuripitäjään.

Jos se palautuu heti maitojunalla kotiin, niin sitten näin tapahtuu. Jos ei, niin se saa vähän laiduntaa ja nollata aivojaan sivistyneessä "ikämiesseurassa" ainakin seuraavan kuukauden ajan. Tämä tekee varmasti Dukelle hyvää. Varmuuden vuoksi mukaan pakataan erilaisia tarvikkeita, kuten satula ja suitset.

Väläykset Salama ja Samppa jäävät nyt siis kahdestaan kotiin. Saa nähdä, miten nämä selviävät hetken ilman laumansa älyä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ihanan rentoa


Kävelykuuria on takana nyt viikko. Jo tässä ajassa nahkapuku on ruvennut kiristämään ja mörköjä on ilmestynyt tuttuihin paikkoihin vaanimaan. Eilen me molemmat sekosimme askeleissamme kriittisessä kohtaa ja sen seurauksena toinen pohkeeni on nyt pikimusta. Ei hätää, saa sen rusketuksen näinkin!

Joskus haluan kuitenkin päästä vähän helpommalla ja silloin vien ruunan kentälle. Se ei ole sen suosikkipaikka lainkaan, mutta elämä on.

Haluan aina kävellä 15-20min ennen hommien aloittamista. Salaman mielestä narusta käveleminen on ehkä tylsintä ikinä, mitä maa päällään kantaa, joten tätäkin on pitänyt vähän naamioida. Se on myös niitä hevosia, joita ei maasto- tai metsälenkin jälkeen tuoda kentälle, silloin tippuu vähintään taivas niskaan.


Koska hevoseni todella  tarhaavat kentällä, sinne kerääntyy jonkin verran kakkaa. Siispä ekana siivotaan kenttä, yhdessä tietty. Siivoushommat ovat Salaman suosikkeja, jos vaikka jossain välissä heruisi talikkorapsutuksia... Jos ei, niin hommaa saa venytettyä kummasti kaatamalla kottikärryt aina uudelleen ja uudelleen.


Sen jälkeen leikitään seuraa johtajaa-leikkiä. Välillä huomio saattaa herpaantua, mutta ei anneta sen häiritä. Eikä pliis tuon satulankaan, siirsin sen kyllä oikaan kohtaan taaemmas ennen selkäännousua. ;) Tällä ei pysy oikeastaan mikään satula paikoillaan tällä hetkellä.

Olen opettanut Salamalle myös temppuja, kuten pallon tuuppimista pyynnöstä. Sitäkin on kiva harrastaa alkukäyntien lomassa, tosin ihan vielä tämän maan jalkapallotähdet eivät saa uutta tähteä riveihinsä.

Sitten jossain kohtaa on aika kiivetä kyytiin.

Linkki videoon

Minulla on vuosien varrella ollut liian monta sellaista hevosta, joiden selkäännousu on muistuttanut jonkin sortin taidetta. Salaman kohdalla sen perusluonteen hyvin tuntien olen satsannut tähän puoleen tavallista enemmän. Tässä lopputulos - kiirettä ei saa eikä kannata pitää. 

Sitten muutama kierros käyntiä puolipitkin ohjin ja kokeilumielellä hommiin. Tänään tehtiin pääty-ympyröitä ja homman punainen lanka oli se, että se on kivaa. Keskellä motivaatiota lisäämässä oli maapuomi. Siispä tehtiin vain muutama ympyrä, kunnes tulin alas ja vein ruunan pihalle kävelemään.

Kohdattiinpa me eka piipaa-autokin loppukäyntien lopuksi: Ei se nyt ihan katastrofi ollut, mutta onneksi se meni ohi ilman sireenin ääniä. Muuten lopputulos olisi voinut olla hieman eri. 

Tällaisenkin jälkeen jalat huolletaan ja kaunis kesäpäivä jatkuu sen jälkeen tarhassa nuokkuen. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Neljä heinäkuuta

Salama, s. 4.5.2011

2012:


2013:


2014:


2015:





(Kenties jonain päivänä otetaan paremmat kuvat ilman noita epäsuotuisia varjoja... ;))

Ja sama isoveli-Dukesta, s. 30.4.2011:

2012:


2013:


2014:


2015:

Blog Widget by LinkWithin