sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kisakooste 2010

Olen joka vuosi kirjoitellut "pienen" koosteen kuluneen vuoden kisoista (2007 - 2008 & 2008 - 2009) ja miksi unohtaa perinteet, vaikka viime vuonna kierrettiinkin vain muutamat harjoitus- ja seurakisat... Tässä teille kootut selitykset kuvineen vuodelta 2010! :D

MaRS koulukisat 16.5.2010


Ohjelmana KN Special, mukana hyvin viriili ja kaikkea muuta kuin hillitty Tom. Verkassa se repi taas pelihousunsa ja käyttäytyi "perinteisellä" tavalla esitellen mukavia kevätjuhlaliikkeitä. Radalla se hyytyi osittain, mutta vei silti meikäläistä 6-0, tällä kertaa kuitenkin ihan mallikkaasti (vaikka yksi voltti unohtuikin...), sillä prosentteja kertyi 62% ja pisteen erolla otettiin luokkavoitto!

Olin ajatellut, että vanhemmiten nämä Tomboyn verkkariehumiset loppuisivat tai edes lievenisivät, mutta turha luulo...

MaRS estekisat 30.5.2010

Esteitä! Tai siis maahankaivettuja. Hennulla hyppykerrat olivat laskettavissa yhden käden sormilla, mutta rohkeina lähdimme silti harjoittelemaan. Estekorkeus oli huima 40cm ja muuten rata meni ihan kivasti yhtä kieltoa lukuunottamatta.

VahRan harjoituskoulukisat 6.6.2010

Hennua vähän jänskättää.
 Radalla.
...ja yllättäin palkintojen jaossa!

Hennun ensimmäiset kouluratsastuskilpailut olivat vuorossa kesäkuun alussa. Ohjelma oli "sikahelppo", mutta silti keskittymistä vaativa raviohjelma - ihan siis ihanteellinen meille.

Hennua vähän jännitti kouluaidat ja kovaääniset, mutta hienosti hän pysyi kasassa ja kipitti ihan kauniin ja siistin radan. Prosentteja kertyi hurjat 69% ja näillä pisteillä irtosi luokassa 4. sija. Positiivinen yllätys!

VahRan seurakoulukisat 11.7.2010

Kesä ja kärpäset ja pieni jännitys.
Radalla.

Ohjelmana jälleen tuttu raviohjelma, lähdettiin hakemaan lisää rutiinia ja harjoitusta. Päiväksi sattui mukava helle ja pataljoona paarmojakin eksyi mukaan, eikä mikään hyönteismyrkky tepsinyt. Herkkis tammani veti varmaan jonkun paarmaan nenäänkin, koska pisti ihan ranttaliksi koko radan. Muuten ihan ok, mutta pysähdyksissä se esitteli lievää keulimista ja siirtymiset olivat aika mielenkiintoisia. Noh, tekevälle sattuu... :)

 Pegasos Ry seurakoulukisat 28.8.2010

Verkka

Ohjelmana ensimmäinen Helppo C! Kyllä jännitti, että miten laukka mahtuu kouluaitojen väliin. Kotona harjoitukset olivat sujuneet viime kisojen jälkeen oikein mallikkaasti, joten uskaltauduin mukaan. Tavoite oli saada hyväksytty tulos ja tietenkin roppakaupalla kokemusta.

Kisatilanne kuitenkin hermostutti Hennun ja rata meni hyvin vauhdikkaasti - eikä missään nimessä positiivisesti mainittuna... Laukkaosuuksissa se ryösti ihan röyhkeästi ja olin jo hetken hätää kärsimässä jarrujen suhteen. Raviosuudet olivat siedettävät ja ne kuuluisat pysähdykset onnistuivat tällä kertaa.

Tavoite saavutettiin, eli yllättäin prosentit olivat "jopa" 54% ja loppukommentit olivat myöskin edes jotenkin kannustavat. Odotin jotain 25%... :D

VahRan harjoituskoulukisat 12.9.2010

Mukana näissä skaboissa olivat molemmat hevoset. Vein ne kisapaikalle Tompan takia eri aikaan sillä seurauksella, että matkalla täräytettiin lainakopin kanssa ratsiaan. Sakot rapsahtivat 70kg ylikuorman takia! Ihan voittajaolo jo siinä vaiheessa... :)

Hennu verkkailee.

Kahden epäonnistuneen startin jälkeen aloin olemaan jo hieman masentunut. En hevoseen, vaan lähinnä omaan kykyyn hallita keskittyminen ja yllätävät tilanteet. Otimme askeleen taaksepäin ja mentiin vielä kerran Vahdolle hölkkäämään tuttu ja turvallinen raviohjelma läpi. Rata meni ihan näppärästi, mokailin itse mm. yhden lävistäjän, mutta olin aika tyytyväinen koko suoritukseen, vaikka hevonen oli vähän kiireinen. En muista prosentteja, mutta pisteitä kertyi 122p ja näillä sijoitus asettui jonnekin puolen välin tienoille.


Tomppa sai esittää kaksi rataa, aikataulujen takia menimme Emmin kanssa molemmat He C:1:n. Tomppis oli verkassa yllättäin aika cool, ilmeisesti näki mun naamasta, ettei tänään kannata ryttyillä. En ollut ratsastanut sen kanssa kauheasti, eli lähinnä vanhasta muistista kipsuteltiin (löysin ohjin) koko ohjelma. Oli ihan sikahauskaa, koska hevosella oli hauskaa ja se tuntui muistavan radan paremmin kuin minä. :)

Pisteitä kertyi 128p ja näillä irtosi luokassa 3. sja! Olin aidosti iloinen siitä, koska pitkästä aikaa kouluratsastus tuntui hauskalta ja hevonen oli niin positiivisen energinen, korvat tötteröllä töpötti eteenpäin. Videolta katsottuna meno ei nyt kauhena erikoiselta näyttänyt, mutta fiilis on se tärkein... :)

Rata alkaa n. 1:35 kohdilla. 

MaRS harjoituskoulukisat 19.9.2010


Tällä kertaa ohjelmana oli jälleen He C:1, eli Hennun toinen C-rata. Tavoitteena oli hieman hillitympi suoritus kuin edelliskerralla. Rata meni kuitenkin omasta mielestäni aika välttävästi, nimittäin rentous oli kaunis haave vain. Laukka kuitenkin pysyi aitojen sisäpuolella (Kaisalla on hyvät aidat!), ja rata meni melkein rikkeittä, tietenkin turhan pinkeästi. Prosentteja kerättiin kuitenkin 61% ja näillä irtosi luokassa jaettu 4. sija.

 MaRS harjoitusestekisat 10.10.2010

Hups.
 Pelottava pikkueste, joka ei kuitenkaan syönyt pientä hevospoloa.

Ohjelmassa taas "risuestelaukkaa" eli pieniä esteitä Hennulin kanssa. Estekorkeus oli jälleen huima 40cm ja tällä kertaa selvitimme radan laukassa. Kesän aikana tuli hypättyä yhteensä ehkä viisi kertaa, joten treeniä edelliskertaan nähden oli kertynyt hurjasti... :) Jälleen saldona yksi tyylikäs kielto, mutta noin muuten oli todella hauskaa jälleen. Positiivisen hevosen kanssa on aina hauskaa!

lauantai 26. helmikuuta 2011

Perisyntien äärellä...

Tänään oli jälleen haussa rento, mutta tiivis ja "korrekti" istunta sekä hyvälle ohjastuntumalle ratsastaminen. Hennu on niin herkkä, että reagoi pieneenkin heilahdukseen "kiihdyttävästi" ja vaatiikin ratsastajaltaan omanlaista kehonhallintaa, jotta tahti pysyisi tasaisena. Se myöskin on hyvin herkkä edestä, eli painuu herkästi tyhjäksi edestä, vaikka näennäisesti kulkisikin hyvin. Sen mielestä myöskin kaikki käyntijutut ovat vähintään turhia/tylsiä ja joskus kaikenlaiset laukannostoa muistuttavat pohkeen heilahdukset tarkoittavat automaattisesti ryntäystä laukkaan. Harjoitusravisiedätystä olen harrastanut sen kanssa nyt talven ajan ja nyt haussa on avotaivutuksen alkeet ravissa. Onnistunutta suoritusta tahtoo usein edeltää parit ryntäykset laukan suuntaan... :) Mutta lohduttavaa kyllä, kun Hennun saa rennoksi, saa harjoitusravissa ihan oikeasti ratsastaa! Ja mikä ihaninta, se toimii pelkällä istunnalla todella hyvin, tällä voi (kentällä) ratsastella vaikka pelkällä riimulla ja se kulkee ihan yhtä mallikkaasti silti - heti kun vain hallitset itsesi... :)

Ärsyttävä perisyntini on sisäohjassa roikkuminen ja yritin tänään jälleen keskittyä sadan muun asian ohella myös siihen. Yritin saada hevosen pysymään suorana ja tehtiin taas perinteistä kulma/neliöharjoitusta, Kyran aakkosia siis. Pikkuhiljaa sain taas muotoa pidentymään ja kaulaa venymään haluamaani suuntaan. Väistöt oikealle sujuvat hyvin, mutta vasemmalle vielä vähän jäykästi. Se on myös itselleni vaikeampi suunta, eli liekö vika siinä.

Viime viikolla keksin, miten ratsastaa laukkaa paremmaksi. Ongelma ei ole se, etteikö hevosta saisi laukkaamaan, vaan pikemminkin se, miten saada se pysymään nahoissaan. Olin alkuun kovin huolissani laukan laadusta, mutta olen nyt ajatellut unohtaa sen toistaiseksi ja keskittyä parantamaan omaa ratsastustani - jo nyt on havaittavissa aivan ihmeellisen suuria edistysaskelia! Laukattiin tänään ihan sieviä laukkavoltteja laukan pyöriessä kivasti. Sillä on selkeästi piileviä kykyjä estehevoseksi, koska kääntyy tarvittaessa vaikka pennin päällä. :)

Uusia ideoita itsenäiseen ratsastukseen sain lukemalla Mary Wanlessin kirjan Mielekästä ratsastusta. Kannattaa etsiä se ihmeessä käsiin, selkeämpää ja asiapitoisempaa kirjaa en ole aikoihin lukenut! Selailin myöskin Häkkisen ja Viitasen "Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia"-opusta, josta löytyikin paljon tuttuja CR-harjoituksia.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Uusi blogi & alkuvuoden kuulumiset

Vanha blogipohja oli jotenkin epäselvä ja vaikealukuinen näin jälkikäteen, joten tämä blogi on jatkoa vanhalle.

Uusi vuosi on alkanut rennosti. Itselläni on ollut paljon töitä ja kouluhommatkin painavat niskaan (ai mikä opinnäytetyö?), joten kauhean täysipainoisesti eivät ole hepat liikkuneet. Tosin ollaan aina otettu aika rennosti tämä alkuvuosi, joten sikäli aihetta paniikkiin ei ole.

Tomppa vietti jälleen syntymäpäiväjuhlia uutena vuotena. Iso Valkoinen on jo 19-vuotias teräsvaari! Vaikka jalkavaivat ajoittain hidastavat menoa, ei ulkonäöstä ikää ihan heti arvaisi. Sama pilke silmäkulmassa sillä on yhä, aina se jotain kivaa jäynää on keksimässä... Tomppis on saanut maastoilla, karkailla (oma-aloitteisesti tosin) ja ottaa rennosti, mielestäni se on sen jo ansainnut. En halua "kiusata" sitä enää aktiivisella treenillä, sen sijaan sen into työskentelyyn pysyy paljon parempana, kun tylsiä koulukiemuroita treenaa vain kerran kuukaudessa. ;)

Hennu sai joululahjaksi uudet varusteet. Vanha satula jäi kapeaksi Hennun kerätessä lihaksia (vai läskiä?) selän tienoille  ja alkoi uuden penkin metsästys. Ajattelin ensin tyytyä johonkin perusmukavaan yleissatulaan, jolla on sitten kiva maastoilla, mennä vähän sileällä ja hypätäkin kerran jouluna ja joskus juhannuksena, mutta... Toisin kävi, sillä sattumalta satula-autosta löytyi aivan ihana Stübbenin koulusatula, joka istui tammalle kuin tatti ja oli itsellenikin enemmän kuin mieluisa. Värikin sattui vielä olemaan ihanan tummanruskea... ;) Penkki on mallia Juventus D eli isoille poneille / pienille hevosille ja lyhyille ratsastajille suunniteltu ja on ollut aivan superhyperhyvä meille. Joulupukki toi myöskin Hennulle hilppasen hienot Dyonin suitset vaaleanpunaisella timanttiotsapannalla, kyllä nyt kelpaa viuhahdella puskissa! Jalustimet ovat tietty samaa sarjaa vaaleanpunaisilla timanteilla. Turhamaisuus on sallittua ainakin kerran vuodessa, eikö vain?

Hennun ratsukoulutus on edennyt viime syksyn taantumasta mielestäni oikein mallikkaasti. Olen oivaltanut paljon asioita ja ajoittain tamma menee oikein kauniita pätkiä itseään kantaen, jopa jo laukassa. Rentouskin alkaa löytymään, ainakin ajoittain. En halua hätäillä sen kanssa enää, koska tammuska on niin kiltti, ettei "osaa sanoa ei" ja helposti sen kanssa tulee tehtyä liikaa. Siitä se sitten hermostuu ja tammamaisesti loukkaantuu syvästi, minkä jälkeen luottamuksen rakentaminen on jälleen työlästä. Pienetkin edistysaskeleet ovat siis suuri ilo, mihin tässä nyt kiire edes olisi.

Kevät kolkuttelee jo ovella. Saa nähdä, sulavatko lumet edes juhannukseen mennessä... :)


Loppuun vähän sekalaista kuvasatoa alkuvuodesta:


Tomppis, Mare ja villasukat päiväkävelyllä 19.2.2011
 Hennun kanssa ryhdikästä ravia ;)
Hennu laukkailemassa pellolla 4.1.2011.
Tomppa 19wee! (1.1.2011)
Blog Widget by LinkWithin