lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulua kohden

9.12.2012
Oletteko huomanneet sivupalkkiin ja linkkivalikkoon ilmestyneen joulukalenteri-linkin? Huomenna aukeaa ensimmäinen luukku. Jee!

6.1.2013
Siinä ne jee-jutut sitten olivatkin, ainakin toistaiseksi. Jos eilen meni kaikki mahdollinen pieleen, niin ei tänään pistetty yhtään huonommaksi: Salama harjoitteli tänään niinkin vaikeaa asiaa kuin narussa kulkemista. Pisti nimittäin taluttaessa ihan ranttaliksi. Uhmaikää pukkaa? Lopulta puin sille suitset ja juoksutusliinan, jotta varmasti pysyy käsissä. Niiden kanssa homma toimi kuten aina ennenkin eli hyvin. Riimussa rynni, hyppi pystyyn ja jyräsi. Kiva. Tällaisia murheita ei ole ollut aikoihin, viimeksi suoraan vieroituksen jälkeen. Nyt vain massaa on vähän enemmän eli hallittavana on ihan kunnon möhkäle.

Salaman kanssa otamme tässä lähiaikoina niin sanotun uuden alun. Maastakäsittelytunteja siis. Näin saan itse enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta, kun ulkopuolinen tulee antamaan uusia vinkkejä ja katsomaan minun mokia sivuvinkkelistä. Siitä lisää aikanaan sitten.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Töppöset testissä ja suuri harmitus


Kiukku alkaa pikkuhiljaa laantumaan, joten pakko raportoida bootsien ekasta lenkistä kotipihan ulkopuolelle. Puin ne vain etusiin, koska en ole vielä täysin varma takasiin ajateltujen bootsien koosta. Bootsit pysyivät jalassa, vaikka varsa esitti kaikki mahdolliset korkean koulun liikkeet ja saksipotku-loikat. Eivät hiertäneet villasukkien ansiosta. Varsa ei reagoinut niihin mitenkään, vaan liikkui normaalisti. Toki hassu ääni noista tulee, sellainen lenkkareiden ja kumisaappaiden sekoituslompsinta. Hassua oli myös pukea villasukat hevoselle. Toimivat siis ihan hyvin.

Salamalle tulee vasempaan etukavioon helposti tuollainen "tasku" eli halkeama, varsinkin nyt teiden ollessa pakkasen takia kovia ja paikoin muhkuraisia. Bootsit eivät ainakaan pahentaneet sitä, kun tein vertailua ennen ja jälkeen lenkin.

Ennen lenkkiä.

Niin, mistä sitten moinen kiukku ja harmi? Salaman autopelon kanssa ollaan jälleen lähtöpisteessä eli jo pelkän auton näkeminen tien sivussa saa sen sekoamaan täysin. Se pelästyi tänään kotiin tultessa pusikon takaa tulevaa autoa ja sillä meni pasmat aivan sekaisin. Hyvä, että olen ylipäätään tässä kirjoittamassa tätä. Vuoden siedätystyö meni sitten siinä. Ei muuta kuin alusta entistä varovaisemmin...


Kotipihassa Salama oli taas oma ihana ja rento itsensä. Se stressaa maastoilua eikä rentoudu siellä. On suorastaan peloissaan, varsinkin nyt näiden autojen kanssa. Omille autoillemme se hörisee eikä reagoi niihin sinänsä mitenkään. Edes kaverin kanssa se ei viihdy maastolenkeillä, on ehkä vain vähän rauhallisempi. Duke on usein vetoapuna, jos edessä on jotain pelottavaa. Harmi, kun itselläni ei aina ole resursseja saada ponille taluttajaa mukaan. Metsässä ilman liikenteen häiriöitä Salama on vähän lunkimpi, mutta silti reitti kannattaa suunnitella aina tarkoin niin, ettei kotiin tule suoranaista käännöstä. Tylsää, mutta onneksi en itse ole mikään himomaastoilija. Pitää ajan kanssa miettiä ja työstää tätä asiaa.

Jaiks. Kaukana kotoa. Ehkä 400m päässä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Kysymyspostaus


Pitkästä aikaa annetaan puheenvuoro teille lukijoille tai anonyymeille - kysykää pois! Voit myös jättää toivepostauksia ja muita ideoita, jos mieleen tulee.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ei-Salaman-kestävää (arvoitus)


Tarhansiivouslöytö: Mikä tuo on, kuka arvaa? Salama sanoi siitä not good, vähän niin kuin eläinlääkäri sille kesällä. Se näytti kaapin paikan näemmä näin. ;)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Salaman uusi ruokalista

Tässä se nyt on, Salkun uusi-vanha dieettiruokavalio:

Kissa ei kuulu ruokalistalle.
Vanhaa: Laadukas pölyämätön kuivaheinä (joka muuten hyvää, mutta sokeriarvo korkeahko), suolakivi.
Uutta: Marstallin Force kivennäinen ja lisämausteena täysin viljaton, yrttipohjainen Pavon Care4Life "mysli".


Mitä ja miksi?

Tavoitteena on laskea ruokinnasta tulevaa hiilihydraattimäärää, joka on heinän ja nykyisen täysrehun (Peacemaker, saanut n. 1,5-2l / vrk) kanssa korkeahko. Salama on sen vuoksi lihonnut, varsinkin nyt kun liikunta on hyvin vähäistä. Se saa jatkossa käytännössä siis vain heinää (jota säännöstellään joka ruokintakerralla hieman), vettä ja pienen määrän kivennäistä sekä lisänä iltaisin tuota Pavon rehua myös pienen määrän. Kaikki heinät yöheiniä lukuun ottamatta syötetään slow feeding-verkosta. 

Ulkomaisissa rehuissa vitamiinien ja kivennäisaineiden pitoisuudet ovat paljon paremmat, joten ruokaa voi antaa aika paljonkin alle suosituksen. Koska pitoisuudet ovat niin paljon paremmat näissä, voin jättää myös lisäpurkit (biotiini, sinkki) kokonaan pois. Näin olleen ruokinta helpottuu, eikä myslisäkin yksittäinen hintakaan kirpaise niin paljoa. Salamalle sopivaa annosta lähden varovaisesti etsimään, ensin tehdään tietenkin totutus kaikessa rauhassa. Myös Duke siirtyy lääkekuurinsa jälkeen heinä-kivennäinen-linjalle, ehkä sillekin voisi vähän mauksi heittää yrttejä perään. 

Koemaistiaiset tehtiin ja hyvä, että sain pelastettua ämpärin ehjänä pois tarhasta, sen verran maistuvaa tämä uusi rehu oli!

Miksi sitten Pavo? Saatavuus on tällä hetkellä huono (lähinnä tilaustavaraa), mutta huvikseni vertailin keskeisimpiä ravintoaineita muutaman rehun kesken. Haussa siis safka, joka sopii herkkävatsaiselle ja -ihoiselle nuorelle, vielä kasvavalle hevoselle. Tässä tiukka yhteenveto neljästä eri rehusta:

Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.

Tuuballe töitä

Vaihe 1. Kartoitetaan innokkaat vapaaehtoiset työntekijät ratkomaan päivän pulmaa:

Innokas työnhakija osa 1.

Vaihe 2. Lisätään hiekkalaatikkoon uusi lelu:




 Vaihe 3. Selvitetään nokkimisjärjestys:



Vaihe 4. Todellisuudessa punnitaan Älyn ja Väläyksen ero - Salama (= Väläys) tekee kaiken duunin, eikä huomaa tippuvia porkkananpalasia. Duke (= Äly) tarkkailee perässä ja kerää talteen jokaisen palasen.


Vaihe 5. Dokumentointi kuvin ja videoin:






Seuraavaksi työn alle pääsee Salaman ruokintasuunnitelma. Pojun dieettiä tehostetaan ja ruokintaa muutetaan aika paljonkin, mutta siitä kirjoittelen sitten enemmän seuraavassa postauksessa. 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tunnusta väriä

...ja hanki a) jotain hyödyllistä (esine 1) ja b) viihdyttävää (esine 2) ja jaa ne koko maailmalle laadukkaiden kännykkäkuvien kautta:

Vasemmalla esine 1 ja oikealla esine 2.
Ihan hieman kätevä vempele!
Pojat saivat samalla tietenkin pähkinän purtavaksi - vai miten se meni? Luvassa vuosisadan puuduttavinta kotivideointia kännykällä:



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Muutama poseerauskuva vain

Enempi-vähempi epäedustava poseeraus.
Viimeisimmästä kuvaushetkestä alkaa olemaan taas kuukausi, joten kauniin auringonpaisteen kunniaksi napattiin pojat yksitellen kentälle kuville. Ei ollut helppoa taaskaan - Duke ei kiinnosta kukaan tai mikään, jos näkökentässä on kolme ruohonkortta ristissä ja Salamaa taas kiinnosti tunkea suuhunsa kaikki kilisevä, koliseva ja rapiseva.




Jossain hirnuu joku. Ihan varmasti!
(Kyllä Salama, se oli Youtube-kamu...)
Hattu hyvin. Duke <3


Sulla on jotain mitä kuuluu minulle!
(Toim.huom. porkkanoita.)
Dyykin passikuva.
PS. Löytyykö kollaasista tuttuja tilanteita? Tässä tämän kertanen fail-kokoelma. :D


torstai 21. marraskuuta 2013

Ensilumi ja aarteiden esittelyä (otsapantoja)

Duke, napapaita (olisi sittenkin pitänyt ottaa koon isompi...) ja Salami-Pepperoni-Mammamia-Mussukka.
Räntää ja puolikas pakkasaste. On niin nättiä että. (not)


Suuri plussa kaulaosalle, jonka istuvuus 10+!

Edellisessä varustehöpinässäni mainitsin, että tavallinen otsapanta on meille ehdoton nounou. Tästä selvennykseksi pieni kurkistus varustehuoneen uumeniin - tällainen on poikien otsapantarepertuaari tällä hetkellä. Löytyy koristetta ja kimallusta sekä vähän äijämäisempää settiä. Tyttöhevonen puettaisiin tietenkin pinkkeihin kristalleihin, pojilla on taas enemmän niittejä ja muita härpäkkeitä. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tarina siitä, kun teini aloittaa työnteon


Olipa kerran (pilalle) hemmoteltu pieni pullea ruuna, jonka elämä on rajoittunut kohtalon sanelemana pitkälti heinälaarin ääreen satunnaisten talutus- ja muiden puuhasteluhetkien lisäksi. Ruunalle suurin vaatimus on ollut se, että se osaa kulkea siivosti talutettaessa. Siitä sitä saa ajoittain muistutella, mutta viime aikoina käyttäytyminen on ollut ihan hyvää. Muuten kaikki arjen askareet korvakarvojen leikkausta lukuunottamatta sujuvat kivasti, mutta kun vaatimukset lisääntyvät, sanoo esiteinihevonen evvk.

Sen pinkkiin heijastintakkiin pukeutunut omistaja päätti, että tänään on aika oppia työskentelemään vähän ratsun tavoin, jotta ensi kevään ratsastushetket olisivat ehkä suosiollisempia. Pullea ruuna puettiin suitsiin ja pitkiin ohjiin. Selkään olisi voinut laittaa vielä satulan tai silan ohjaslenkeillä, mutta sellaiseen ei vielä tässä kohtaa koettu tarvetta.

Ensin käveltiin pihan ympäri. Se on tuttua, helppoa ja kivaa. Pullea ruuna tietää, että nurmikolle ei rynnätä omistajan yli eikä alitse syömään, siihen saa sitten joskus luvan.

Sitten lisättiin vaativuusastetta. Toinen ohja tuli kaulan yli ja omistaja jäi lavan kohdille pitelemään naruja kuin ohjia ratsain kevyellä tuntumalla. Pullea ruuna päätti jo tässä kohtaa, että evvk. Omistaja on tyhmä, vastuuntunnoton ja eläinrääkkäjä, kun ei suostu kävelemään edellä ja pitämään kaviosta kiinni.

Kuitenkin, parin kiltin pyynnön jälkeen ruuna keksi ottaa askeleen eteenpäin. Seurasi valtavat kehut. Sen jälkeen ruuna keksi rynnätä nurmikolle, josta se ei sitten inahtanutkaan mihinkään suuntaan. Otettiin uusi kierros taluttaen pihan ympäri ja siirryttiin kentälle. Siellä se löi käsijarrun pohjaan. Tiesi kyllä, mitä halutaan, koska avut ovat tuttuja ohjasajoharjoituksista. Talk to my ass, se sanoi ja tarjosi takajalkaa.

Siinä kohtaa omistaja päätti esitellä esiteinihevoselle kohteliaasti yhden uuden vempaimen. Sen värkin nimi on juoksutusraippa. Pullea ruuna ei ole sitä ennen tavannutkaan, juoksutuksen salat se on kätevästi oppinut nimittäin ontumatutkimuksissa. Kolme kertaa eläinlääkärin ympärillä riittää opettamaan näinkin olennaisen taidon, joten mitä sitä turhia kotona enää treenailemaan tuota herkille jaloille huonoa lajia.

Pullea ruuna suuttui, kun raippa viuhahti pari kertaa ihan takajalkojen tuntumaan. Jos se osaisi kiroilla, se sanoisi muutaman ruman sanan. Tyyppi otti ritolat narun päässä (kuten toivottua olikin) ja veti muutaman kierroksen armotonta rodeota pysyen hienosti mahdollisimman kaukana omistajastaan. Ruuna sai hetken kirmailla ja löytää itsestään uusia mooveja, pienin eteenpäinvievin avuin tietenkin. Tässä kohtaa jopa pahamaineinen Tomppa-ruunani kääntyisi haudassaan, jos näkisi, mihin suomipoikakolleegansa pystyy halutessaan.

Hetken päästä sai hidastaa. Syvästi loukkaantuneella ilmeellä se tuli hakemaan rapsutuksia. Sovittiin pelisäännöistä ja lopulta oli aika koittaa alkuperäistä pläänia uudelleen. Ensin rauhoituttiin kentällä kävellen. Esiteini ei meinannut päästä järkytyksestään yli ja yritti vielä tässä vaiheessa loikata pelistä pois. Hetken jutusteltiin mukavia ja ohjat viriteltiin uudelleen ratsuasentoon.

Omistaja tyytyi tällä kertaa siihen, että kaasu toimii. Parivaljakko pyöri kentällä hetken molempiin suuntiin. Pieni kurinpalautukseksikin kuvailtu hetki auttoi kummasti, ruuna reagoi maiskutukseen ja liikkui reipasta käyntiä silti rentona kaula alhaalla eteenpäin. Lopulta jopa pari ympyrää onnistui. Ihan lopuksi tehtiin kierros "ratsain" pihan ympäri, nurmikkokaan ei huutanut luokseen kertaakaan.

Pieni pullea ruuna sai tietenkin paljon kehuja hyvinä hetkinä ja jälkeenkin päin. Tällaista se on, kun elämä koettelee joskus ihan liikaa. Tästä lähin ruuna työskentelee kyseisellä tavalla kerran viikossa, halusi tai ei.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Salkku saa...

Luvassa varustehöpinää. Hyppää yli, jos ei tippaakaan kiinnosta. ;)

Tässä syksyn aikana on tullut uusittua vähän Salkun karderobia. Tai no, eihän sillä paljoa mitään omia juttuja ollut, muutama vanhoilta hevosiltani jäänyt perintöloimi lähinnä. Nyt on sitten yhtä sun toista relettä. Jee.

Salkku saa sinistä ja punasta. Minkäs sille voi, että suosikkivarustemerkkini tämän talven mallistot ovat kaikki kivan värisiä. Kaikilla muilla on kivaa, paitsi mun pankkitilillä.


Pahuksen ruskea satula vaati ne ruskeat suitset. No, sain vihdoinkin hakea kauan himoitsemani suitset Hööksiltä. Salkun hunterlook tulee täydentymään vielä koristeellisella otsapannalla, näihin tulee GG:n v-mallinen helahässäkkä. Tavallinen otsapanta on ihan ehdoton nounou. Kuolaimina Agrimarketin alelaarilöytö, fullcheekit nivelenä.



Sitten kasa näitä. Ne ovat huopia. Jotkut ovat kenkä- ja toiset laukkufriikkejä. Minäkin varmasti tykkäisin kengistä, ellei näitä heppajutskia olisi. No, Salkku sai kaksi liilaa ja kaksi pinkkiä huopaa. Nici-jutskat ovatkin aina menneet itseltäni ohi suun, kerrankin olin ajoissa liikkeellä. 

Tähän väliin maailman suloisin Duke heinähattuineen.
Koitin saada Salamaa poseeraamaan soittamalla puhelimesta eri soittoääniä,
mutta ne kiinnostivat ponipoikaa enemmän.

Minulla on aina hanskat hukassa ja erityisesti talvella se harmittaa, kun näpit jäätyvät alka aikayksikön. Hööksiltä löytyivät myös nämä, ainakin väri on iloisen terhakka. Pitäisi löytyä pimeästä helpommin, niin hanskat kuin niiden pitelijäkin, ehkä.


Eilen pimeässä Salama sai pukea myös lenkkarit ylleen, kun etujalkoihin tuli oma parinsa Sport bootseja. Edessä on nyt kolmoset ja takana kakkoset. Salama suhtautui bootsien pukemiseen kylmän rauhallisesti, lähinnä sitä ihmetytti mokoma kavioiden jynssääminen harjalla ja tarrojen rapina. Tehtiin pieni koelenkki pilkkopimeässä pihassa lopuksi. Parista viattomasta oksan ripsahduksesta seurasi reippaat sivuloikat, mutta tossut pysyivät jalassa. Salama myös liikkui ihan entiseen malliin niiden kanssa, oletin sen jotenkin hidastelevan tai liikkuvan eri tavalla näiden kanssa. Koitin pukea eteen myös villasukat, mutta vaivalla etsityt villikset eivät edes mahtuneet Salkun jalkaan.

Sairastuvan kuulumisia

*tilannepäivityskuvia Duken ihottumasta kännykän uumenista*

Lähtötilanne 29.10.2013:



Ponisteri temmeltämässä autuaan karvaisena lokakuun lopussa. Ruunauksesta kuukausi aikaa ja haavat parantuneet hienosti. Tässä kohtaa se oli kuitenkin täynnä rupista ihottumaa, jota luultiin aluksi kuraruveksi tai vastaavaksi syksyn pikkuvaivaksi. Ihottuma oli pahimmillaan päässä, kaulassa, kyljissä ja mahan alla. Päällepäin se ei juurikaan näkynyt, paitsi ponin hiotessa. Tällöin ponia pestiin viikon verran Hexocilillä joka päivä.

Klippaus 2.11.2013:



Poni juuri klipattuna ei-niin-tyylikkäästi, omistaja paniikkikohtauksen partaalla syvästä järkytyksestä. Heräsi epäilys sieni-infektiosta.

Viikko myöhemmin 8.11.2013


Duke sai 4.11. klinikalta sienilääkkeet ja niillä ponia hoidettiin 1,5 viikkoa. Tässä kuva hoidon puolivälistä, hieno donitsikylkinen poni. Heräsi myös epäilys jossain kohtaa jostain muusta, kun poni oli kovin vaisu koko ajan. Ei oikein jaksanut leikkiä Salaman kanssa eikä innostunut esim. metsälenkistä entiseen tapaan. Tarhassakin se vain möllötti jossain nurkassa yksikseen väliajat. Lämpöä seurattiin päivittäin. Duke söi ja joi kuitenkin koko ajan hyvin.

Silmätulehdus ja klinikkareissu 13.11.2013

Seuraavana päivänä nauttimassa auringosta (14.11.2013)
Duke löytyi tarhasta päiväheiniä viedessä mökistä silmät ummessa, pää alhaalla riippuen. Poni pääsi pikakyydillä klinikalle. Sieltä kotiintuomisena pussillinen troppeja ja tärkeimpänä ehkä kortisonikuuri ihottumaan, joka paljastui nyt pitkittyneeksi allergiseksi reaktioksi. Syy saattaa jäädä ikuisiksi ajoiksi mysteeriksi, mutta se ei sinänsä haittaa ainakaan minua - jos vain mokoma ei enää koskaan toistu. Jos tällaiset oireet palaavat, voidaan tehdä allergiatestejä ja etsiä aiheuttajaa sitä kautta. Jos syy löytyy, on siedätyshoito yksi vaihtoehto.

Vajaa viikko myöhemmin 19.11.2013:


Pikkumustaa kiukuttaa, tahtoo jo ulos!
Duke on syönyt kortisonia maksimiannoksella nyt viisi päivää. Lisäksi sulfakuuri on nyt puolivälissä. Silmätippakuuri loppuu huomenna. Tilanne on paljon parempi ja nyt kortisonia lähdetään laskemaan varovaisesti alaspäin niin, että se loppuu kokonaan parin viikon päästä.

Jo seuraavana päivänä klinikan jälkeen ponin yleisilme muuttui: Se piristyi silmissä ja mieliala koheni rutkasti. Pitkästä aikaa se jopa ajoi Salaman heinäkasalta pois ja jahtasi sitä pitkän aikaa muutenkin, mikä ei ole lainkaan huono juttu paksukais-Salkulle. ;) Yksi silmiinpistävä muutos on myös turvotuksen laskeminen - en alkuun edes tajunnut, miten pöhöttynyt tuo poni on! Ihan alkuun luulin sitä talvikarvan aiheuttamaksi, mutta kas kummaa, sieltä löytyi kuin löytyikin nyt nälkäkuopat, kylkiluut ja muut normaalit muodot.