lauantai 31. joulukuuta 2011

Parempaa uutta vuotta 2012

Kaikesta huolimatta jokainen huominen päivä tuntuu yhä jollain tapaa positiiviselta, ainakin odotukset ovat aina suuret. Olen pohtinut paljon juttuja viime päivinä ja tullut siihen lopputulokseen, että uskon yhä ja edelleen kohtaloon. Siksipä lupaan ensi vuonna olla parempi ihminen, tietyillä saroilla. Toki samalla täytyy myös ryhtyä dieetille, vähentää vaikka kiroilua (haaste Nikon kanssa) ja yrittää säästää rahaa... :)

Kotitallista löytyy nyt, kuten aiemmin kerroin, kaksi tammaa, jotka eivät ihan just vielä tykkää toisistaan. Ne muistuttavat lähinnä kahta isoa villisikaa ihmeellisellä mylvinnällään. Tammuskat tarhaavat erikseen ja onnekseni ovat jo ihan hieman kiinnostuneita toistensa tekemisistä, Sohvi käy aina vakoilemassa katoksen takaa Mistellan touhuja ja ovatpa ne repineet samaa havuakin jo aidan välistä.

Nyt kun olen hevoseton, tunnen oloni vähän orvoksi. Ensin tuntui siltä, etten halua enää hevostella ollenkaan ja haluan lopettaa koko harrastuksen, mutta muutaman päivän sulattelun jälkeen fiilis on jälleen ihan eri, kuten arvelinkin. Ehkä myös hevosettomuus päättyy jossain kohtaa, ainakin olen jo lahjakkaasti "sekaantunut" pariin viritykseen... Siihen asti saan nautiskella hienon ja osaavan Mistellan kyydeistä, osaisinpa itse vaan ratsastaa, heh... :) Tähän asti olen muistuttanut lähinnä jälkeenjäänyttä ameebaa sen kyydissä, mutta hiljaa hyvä tulee.

Fannista vielä sellainen sananen, että eläinlääkäri kirjoitti todistukseen kuolinsyyksi fataalin suoli-inkanseraation eli suolikierteen. Sen verran olen hoitanut sieluani, että olen perehtynyt asiaan enemmänkin kuin ensiapuoppaan verran ja jollain tapaa olen lohduttautunut sillä, että en ehkä olisi voinutkaan tehdä mitään asian estämiseksi. Fiilis on silti paha. En voi mitenkään kiittää kaikkia ystäviäni, jotka ovat auttaneet minua tämän synkän pyhän läpi.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Askel kerrallaan


Surulla ei ole kiire minnekään. Se on tullut luokse jo niin usein, että sen kanssa tuntee olonsa lähes kotoisaksi. Ensimmäiset kerrat säikäyttivät, mutta nyt sen kylmän lämpimän tunteen kanssa voi jo elää ja olla, vaikka millään tapaa mukavaa se ei ole.

Joulu meni jonkinlaisessa usvassa, en edes muista kaikkea. Fyysisesti olin läsnä, mutta ajatukset jossain aivan muualla. Mielessä pyörivät erilaiset käytännönasiat: Miten Sohvi pärjää hetken yksin? Mistä ihmeestä saan kaivinkoneen keskellä juhlapyhiä? Fannimurunen joutuikin odottamaan sitä lopulta pari päivää - ensin ihan vaan pyhien takia ja sen jälkeen iskikin sitten järjetön myrsky. Sähköt olivat meilläkin poikki ensin yli 30h ja sen jälkeen pitkissä pätkissä. Puolet siitä ajasta myös vesi oli poikki. Tiet olivat tukossa kaatuneiden muiden ja muiden myrskytuhojen takia. Yhtenä iltana satoi kaatamalla, tuuli oli voimakasta ja ulkona oli järkyttävä ilma - kaiken sen keskellä vain mietin, että toivottavasti Fannille ei vaan tulisi kylmä. Kun hän vihdoin pääsi haudan lepoon, tuli minulle paljon rauhallisempi olo. Nyt hän laukkailee tuolla pellon laidassa kaikessa rauhassa. Lupasin keväällä istuttaa sinne auringonkukkia, niistä tyttönen piti.

Sohvi pärjäili myös hienosti yksin. Ei sekään nyt riemusta loikkinut, mutta selvisi hyvin. Söi, joi, otti kaiken rauhallisesti - toisin kuin minä. Tänään sain sen kaveriksi vanhan tutun, nimittäin hyvän ystäväni sh-tamma Mistellan. Tuntuu turvalliselta, kun tallissa on tuttu hevonen - kokonaan uusi hevostuttavuus tässä vaiheessa olisi voinut olla turhan stressaava kokemus. Misun kanssa yhteinen taipaleemme alkaa muuten "jo" vuodesta 2005. Näihin vuosiin on kuulunut paljon erilaisia kokemuksia, mutta Misu on niissä enemmän tai vähemmän ollut mukana. On hienoa ja jollain tapaa jopa suuri kunnia saada näin hieno tamma "lainaan".

Arki on siis täällä taas. On vain pakko jatkaa ja katsoa, mitä huominen tuo tullessaan.

Sohvi ihmettelemässä kaatuneita puita 26.12.2011.
Minä ja Mistella Loimihaan loikissa 2008.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Muistoissamme Fadime 25.4.2002 - 24.12.2011

Fanni ja minä eilen, poseerattiin loppukäyntien jälkeen jouluaattokuvakansiota varten.
"Et ole ikiunessa,
et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella."

Olemme jälleen kokeneet suuren tragedian. Sydämeen sattuu. Rakas tammani on nyt enkeli - hän on nyt tuolla jossain Tompan, Hennun ja Nooran luona, viuhahtaen aamuin illoin vaaleanpunaisina hentoina pilvinä taivaankannen läpi. Tätä tuskaa en voi käsittää, enkä tiedä haluanko.

Kauan ja hartaasti odotettu jouluaatto koitti viimein. Aamutalli meni normaalisti, ratsastin myös molemmat hevoset ihan normaalisti aamupäivällä. Ensin Sohvi, sitten Fanni. Käveltiin puolisen tuntia ja tehtiin voltteja ja ympyröitä, Fanni oli tosi kiva - rento ja tasainen. Pitkien loppukäyntien jälkeen kylmäsin jalat ja laitoin linimentit tuttuun tapaan. Sen jälkeen hepat pääsivät takaisin ulos heinien ääreen. Tein tallihommat loppuun ja menin sisälle aloittamaan joulupöydän laittoa. Katselin ikkunasta, kun Fanni meni piehtaroimaan. Niko kuittaili siinä kohtaa, ettenkö ikinä ole nähnyt kun hevonen piehtaroi - vastasin siihen tahattomalla heitolla, että joo, mutta tämä hevonen piehtaroi yleensä vain, jos sillä on ähky. Meni hetki, kun kurkkasin ikkunasta taas - hevonen piehtaroi yhä ja nyt paljon tuskaisemman oloisena. Lähdettiin Nikon kanssa samantien ulos, otin liinan ja juoksutusraipan ja kun yritimme ihan vaan lähestyä Fannia, se tuli kohti ihan silmittömällä "raivolla" eli oli jo tässä kohtaa shokissa ja paniikissa. Se piehtaroi yhä vaan, välillä ryntäsi täyttä laukkaa tuskissaan tarhan toiseen päähän ja välillä heittäytyi maahan ja tärisi.

Soitin heti päivystävälle, joka lähti tulemaan jälleen sieltä tunnin ajomatkan päästä. Kerroin tilanteen ja oireet ja ell käski hakemaaan rauhoittavaa geeliä apteekista, jotta saadaan edes tutkittua sitä - jos siis ylipäätään saisimme annettua sille mitään. Lisäksi tämä pyysi keräämään joukon miehiä valmiiksi, jos tilanne menisi niin huonoksi, että hevonen jouduttaisiin lopettamaan. Helppo nakki muuten jouluaattona klo 12.30. Tässä kohtaa oli kieltämättä jo paniikkikohtaus lähellä. Sain kasaan kaksi tuubia Domoa, yhden apteekista ja yhden kaveriltani, lisäksi Niko, Anni, meidän isä ja Nikon veli pääsivät paikalle.

Eläinlääkäriä odotimme lopulta 1,5h. Aika tuntui uskomattoman pitkältä. Sinä aikana hevonen makasi lopulta vain selällään, silmät lasittuneena ja välillä vähän hengittäen. Emme voineet auttaa hevosta muuten, kuin antamalla ne määrätyt Domosedanit ja lisäksi yritin saada kipulääkettä menemään suun kautta. Yritin saada sille loimea päälle, edes vähän helpottamaan pahaa oloa, mutta en päässyt hevosen lähellekään viltin kanssa. Lääkkeet sain tuikattua suun kautta salamannopeasti, jonkin verran niistä taisi olla apua, koska kipulääkkeen jälkeen se tuskallinen piehtarointi väheni. Lääkärin tullessa paikalle oli tilanne jo/vielä yhtä paha, ikenet ihan valkoiset, suonta ei meinannut löytyä mistään ja hevonen siinä kunnossa, että päädyimme yhteistuumin päästämään Fannimurusen tuskistaan ikivihreille laitumille. Fanni nukahti rauhallisesti ikiuneen pää minun ja Nikon välissä.

Ilmeisesti syynä oli vatsalaukun repeämä tai suolisolmu, joka on ehkä kehitellyt itseään pikkuhiljaa ja jostain syystä se juuri eilen sitten tapahtui. Syytän itseäni - olisin varmasti voinut tehdä jotain tämän estämiseksi. Miksi en huomannut mitään aikaisemmin? Kirjasin koko ajan mielessäni hevosen hyvinvointia, seurasin kakkapallojen määrää, hevosen yleiskuntoa yms. Olisiko mitään ylipäätään voinut olla tehtävissä? Uskoin tehneeni kaiken kuin oppikirjan mukaan tämän hevosen kanssa, mutta pieleen meni. Kohtaloaan ei voi tiettävästi valita.

Tammuska haudataan tänään (25.12.). Sohviponiini katsoi eilen murheissaan vierestä, mutta otti kaiken rauhallisesti. Se joutui olemaan yhden yön yksin, mutta söi ja joi hyvin. Tänään joudun tekemään kaikenlaisia käytännön järjestelyjä - hankkimaan kaivuria, väliaikaista seurahevosta jne. En jaksaisi, mutta onneksi ympärillä on ihana tukiverkko.  En tiedä mitä tämän harrastuksen kanssa teen, mutta aika näyttää. Tänään ei ole ehkä viisainta päättää mitään.

Fannin menetys on itselleni rankka paikka. Ylipäätään kolmen hevosen menettäminen puolen vuoden sisään on aika rankkaa. Joku fiksu voisi tähän kohtaan sanoa, että ne ovat "vain" hevosia. Joo, ne ovat minun hevosiani, perheenjäseniä, joihin kiinnytään syvästi ja joiden kanssa pyritään luomaan sellainen suhde, että ne seuraavat perässä vaikka kuuhun ja joiden kanssa voi nimenomaan harrastaa. Hevoset ovat elinehtoni, enkä tällä hetkellä tiedä, mitä ihmettä tekisin ilman niitä.

Fanni ehti olemaan meillä vain puoli vuotta. Sinä aikana ehdin kiintymään siihen syvästi ja olin päättänyt, että sen kanssa teemme ihan mitä vain, että saamme kaikki tamman ongelmat kitkettyä pois. Sillä oli niin paljon potentiaalia, että olin aina ratsastuksen jälkeen pakahtua ilosta ja onnesta, vaikka se olisi tehnyt mitä. Olisin astuttanut sen nyt keväällä ja se olisi saanut viettää mammalomaa ja parannella jalkojaan siinä sivussa. Jossittelu on turhaa, mutta silti pieni ihminen tekee sitä ja välillä varmaan ihan liikaa. Fanni oli myös äärettömän ihmisrakas, se oli luonteeltaan juuri sellainen, kuin hevosystävän kuuluu olla.

Fannimurunen kesällä 2011.

torstai 22. joulukuuta 2011

Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!

T: Virtahepo-Fanni, linssilude-Sohvi & c/o

Seuraavassa kirjoituksessa paljastetaan uuden vuoden lupaukset - mitä ne sitten ikinä tulevatkaan sisältämään. Siihen asti, syökää hyvin ja ottakaa rauhallisesti! :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Rakkaudesta kimoihin

Photobucket
Ruusunen ja Tom kesällä 2009
Olen aina rakastanut valkoisia hevosia. Tomppa oli unelmien täyttymys, raameiltaan juuri sellainen, kuin ihannehevoseni on. Tänään havahduin siihen, että olen aina haaveillut kimosta suomenhevosesta. Tunnustan tehneeni sitä salaa jo useamman vuoden ajan...

Joku voisi nyt päteä: Idiootti, ei hevosta valita värin perusteella. Ei niin, täytyyhän hevosessa olla kaikki muutkin palikat paikoillaan: Terveys, luonne, rakenne, jossain määrin sukukin. Hyvä luonne antaa monta virhettä anteeksi, toisaalta taas ilman terveitä jalkoja tai muita ruumiinosia harrastaminen voi olla vaikeaa. (Puhun nyt syvällä kokemuksen rintaäänellä...)

Rakastan ja pidän tietenkin nykyisistä hevosistani, niissä on omat vikansa ja omat vahvuutensa. Päätin kuitenkin tänään, että vielä jonain päivänä meillä on oma kimo suomenhevonen - joko se on ns. oma kasvatti tai sitten tilausvarsa tai ihan vaan aikuinen. Aika näyttää. Koska haussa on täydellinen hevonen, ei tämän asian kanssa hätäillä. ;)

Joku voisi nytkin päteä ja varmasti ruudun takana mutiseekin, että kaikki tyyliin ne kolme kimoa suomenhevosoria ovat sopivia vain tukkireen eteen ja kaukana nykyisestä ratsujalostuksesta. Näin varmasti onkin, mutta harmi homma, niin on moni rautiaskin... ;)

Eli kuten sanoin, aika näyttää mitä tämä projekti tuo tullessaan. Siihen asti parantelemme koipiamme Fannin kanssa ja harjoittelemme kaikenlaisia kuvioita pikku-Sohvin kanssa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Perusasioita

26.11.2011
Perusratsastus - tuo ihana ja kamala sana, kaiken alku ja kaiken pääte. Miksi perusasiatkin ovat joskus niin vaikeita omaksua, tai siis, miksi kaikki oikeat tavat ovat niin vaikeita oppia, kun taas väärät asiat sujuvat aina kuin luonnostaan? Esimerkiksi hauki on kala ja hevonenhan pysähtyy, kun ohjista vetää, eikö vain?

Jokunen vuosi sitten eksyin ekalle CR-tunnille. Sen ekan tunnin jälkeen tunsin, etten osaa ratsastaa yhtään. Tieto lisää tuskaa - mitä enemmän tiedät, sitä surkeammaksi itsesi tunnet. Kun tästä shokista selviää, tulee hirveä nälkä. Haluat oppia lisää ja sopeudut uuteen tilanteeseen hiljalleen, samalla yrität unohtaa vanhoja pahoja tapoja. Se vaatii itsekuria, hallittua treeniä sekä aikaa. Sama teoria pätee myös kaikkien muidenkin elämän ihmeiden lisäksi hevosiin - alkututustumisen jälkeen on aika syventää suhdetta. Sen tapaista sielujen sympatiaa hain tänäänkin, kun olemme hiljakseen aloittaneet koulutreenit Fannin kanssa.

Ensin täytyisi uskoa siihen, mitä tekee. Uskoa ja toivoa löytyy, uskokaa tai älkää. Olen meinannut heittää hanskat tiskiin pariin kertaan, mutta hyvät ystävät, sisäinen lapsi ja välillä järkikin ovat käskeneet vain jatkamaan eteenpäin. Hyvä niin, sillä joulukuun teema liukkauden keskellä on jarrujen hienosäätö ja pysähtymiset.

Millainen on täydellinen pysähdys? En ole koulutuomari, enkä mikään pro, mutta haluaisin ratsuni pysyvän pysähtyessä hyvää ohjastuntumalla pyöreässä muodossa tasajaloin seisten. Töksähtää ei saa, eikä pysähtyminen saisi näyttää siltä, että ravurin sekkiä kiristettäisiin vauhdissa. "Opetin" (= löysin oikeat palikat ja hallitsin kehoni) Hennunkin - tuon pinkeän dynamiittipötkylän - pysähtymään pelkällä nyrkkien puristamisella ja vartalon "jäykistämisellä". Ohjista ei saisi "vetää" itseensä päin ollenkaan - kättä voi korkeintaan nostaa hieman. Mielikuvana kuvittelin hyppiväni trampoliinilla ja kun halusin hevosen pysähtyvän, kuvittelin lopettavani hyppimisen. Samalla hengitin syvään ja istuinluut kääntyivät vähän pystympään. Kas kummaa, samalla mielikuvalla Fannikin ensin hidasti - ei pysähtynyt, koska sillä oli kauhea kiire kohteeseen X. Kun ihan vähän vain maltoin pitää jarruja päällä, hevonen pysähtyi. Aina vaan uudestaan ja lopulta pienemmillä ja pienimmillä avuilla. Ihana fiilis, minä ehkä osaan jotain! Kyllähän jyrän kuin jyrän saa pysäytettyä aitaan tai maneesin seinään, mutta miksi lähteä tekemään liikaa, kun vähemmälläkin pääsee..?

No joo, huijasin vähän. Annoin tammalle taas vähän lahjuksia. Sen saa kyllä nyt pysähtymään aika helpostikin, mutta sen jälkeen pukkaa taas kiirettä. Sen takia se sai joka kerta myös leivän palan ja samalla tuli jumpattua kaulaa molempiin suuntiin kuin itsestään. Tehtiin tätä samaa vielä loppukäyntien ajan pihallakin ja homma sujui samalla tavalla kuin aitojen sisälläkin.

Perusasioistakin tosiaan saa mielenkiintoisia, kun asiaan haluaa paneutua. Uskon gurujen kirjoittamaan ja toivon, että opin vähän paremmaksi ratsastajaksi, kun opin mukauttamaan enemmän omaa tyyliäni herkän hevosen tarpeisiin. Toivon myös malttavani edetä hitaasti - seuraava tavoite jarrujen hienosäädön jälkeen on rentouden ylläpitäminen. Sen jälkeen katsotaan, mikä tuntuu kivalta. Jos Hennu oli herkkä, niin tämä suomenhevonen on se potenssiin kymmenen. Uskokaa tai älkää, jälleen kerran... :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Let it rain

Fanni ja kasvuvaralla varustettu sadetakki :)
Aina vaan sataa. Noh, jos jokin asia on hyvin, niin Fannin uusi sadetakki pitää veden 101%. Samaa ei voi sanoa vanhoista loimista, joiden kuivatus alkaa muistuttamaan jo jonkinlaista taidetta... Olen ripustanut jokaisen käyttökelpoisen uppokastellun loimen kuivumaan ympäri tallia ja jo useamman päivän kuivatusepisodin jälkeen ne alkavat etäisesti kuivumaan, ehkä?!

Tänään myös maa kutsui, lensin lantalan rampilta kuin ohjus suoraan mutaan kera täysien kottikärryjen - se hemmetin ramppi petti alta ja ampui kuin jousipyssy meikäläisen pimeyteen. Ihan voittajafiilis kun lilluin pinkeissä ratsareissa mudan, hevonpeen ja heinähötön seassa!

Kun selvisin itkupotkuraivarista, totesin ettei kentällä eikä oikein pihallakaan voi ratsastaa, koska peilijäätä on joka puolella ja sen armoilla kantahokillinen sähläsuokki (= Fanni) katkoisi loputkin jänteensä. Sillä olisi ollut kengitys tuolloin keskiviikkona 7.12., mutta jouduin siirtämään sen viikolla eteenpäin ylihuomiseen. Perjantaina saadaan siis nastat alle ja meno on asteen verran turvallisempaa... :)

On tässä kaikesta kurjuudesta huolimatta vähän ratsasteltukin. Sohvi hakeutuu jo ihan vähän ratsumaiseen muotoon, se on hirveän fiksu ja nopea oppimaan. En ole hätäillyt sen kanssa yhtään, vaan ratsastellen liikuttanut sitä todella säästeliäästi. Pikkuhiljaa liikuntaa lisätään ja kunhan saadaan Annin käsi kuntoon ja Anni ratsastuskuntoon, niin aloitetaan rauhalliset maastolenkit molempien suokkien kanssa. Mukavampaa ja turvallisempaa yhdessä... :)

Maastoilusta puheenollen, Fanni kävi "kävelemässä" maanantaiaamuna lyhyellä maastolenkillä. Syvä huokaus - se on oppinut ilmaisemaan tunteitaan vähän enemmän (ts. tullut tutuksi ja kotiutunut hieman) eikä yhtään epäröi vinkaista ilosta tai surusta ja pukittaa perään! Sen rodeosarjat ovat kyllä vähän maahansidottuja, mutta se on hyvin kehityskelpoinen rodeoratsu - ikävä kyllä. En kuitenkaan usko, että nuo satunnaiset pukit olisivat merkkejä varsinaisesta (fyysisestä) kivusta, koska niitä esiintyy lähinnä silloin, kun tamma ei saa edetä niin lujaa kuin haluaa ja jään roikkumaan ohjiin. Kun se sai lopulta hölkätä rauhallista hölkkää kevyellä tuntumalla, se oli todella lunki. Eli treeniä (= kävelylenkkejä) lisää ja malttia mukaan.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Loimiostoksilla

Fanni oli vailla istuvaa / sopivaa / vedenpitävää sadeloimea, joten poikkesin joululahjaostosten lomassa suosikkiputiikkiini ja ystävällisen myyjän avulla löydettiin Fannille hieno uusi takki. Olin alun perin ajatellut ostavani tyyliin kolme erillistä loimea: Tallitoppiksen, vuorittoman sadeloimen ja vielä yhden fleeceloimen, mutta kas kummaa, sainkin nuo kaikki yhdessä loimessa! :D

Olen ihan ihastunut: Fanni pärjää nyt vaikka ympäri vuoden tämän saman loimen kanssa. Kyseessä on siis Horseware Amigo Bravo 12 Lite, jossa on ns. kuoriloimi, irroitettava kaulakappale ja fleecevuori. Lisäksi siihen on saatavilla vielä eri paksuisia irroitettavia toppavuoria.

Tiedättehän tunteen, kun uskoo tehneensä hyvän löydön..? Se on kiva fiilis kuulkaas se! Tässä vielä pari hifistelykuvaa, kun loimea ihasteltiin kotosalla ensi kertaa kissojen, koirien ja tietty hevosten kanssa.

Koko komeus levitettiin ensin tietty olohuoneen lattialle. Kissa totesi sen heti hyväksi nukkumapaikaksi... :)


Fleeceliner vai oliko se sittenkin napapaitamalli.. :D

Päällystakki ilman kaulakappaletta.

Kaulakappale kiinnitettynä.

Fannimurunen ja ihanan istuvuuden omaava takkinsa <3

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Meidän tiimi

Aina silloin tällöin mainitsen teksteissäni eri ihmisten ja asioiden nimiä. On aika siis esitellä lyhyesti "meidän tiimi" ja tärkeimmät yhteistyökumppanit.

Minä ihan itse :D
Minä: Olen sen kaiken pahan alku ja juuri. Tarkemmat esittelyt löytyvät tuosta sivusta omalta sivultaan. Pyöritän tallini arkea vuorotyön ohessa, eli heinänkorret ja irtokarvat matkaavat mukanani koti-työpaikka-koti välilläkin ja arjen pyöritus sujuu välillä kiireistä huolimatta mielestäni vallan mainiosti.

Niko, Fanni ja Olivia 7/11
 Niko: Rakas avomieheni <3, joka on pian viisi vuotta seurannut touhujani ja oppinut siinä ajassa oikein mallikkaaksi hevosenhoitajaksi. Kun tarvitaan isompaa korjausta tai jotain pitää rakentaa johonkin, pyydetään Niko hätiin. Vastaavasti heinäpaalit pyörivät pihan läpi vauhdilla ja karkurihevoset antavat aina herkkukuskille kiinni. Niko napsii myös paljon valokuvia, eli melkein vapaaehtoisesti tönöttää välillä kentän laidalla kameran sarjakuvausnappia painellen. Niko on ratsastanut kaksi kertaa: Kerran Tompalla pihan ympäri ja kerran kentällä ihan itsenäisesti Fannin kanssa - crocsit jalassa, tottakai.

Anni ja Hennu 8/11
Apukädet: Tärkein on luonnollisesti Anni, joka tosin tällä hetkellä lepuuttaa kättään herkän pinkin kipsin syleilyssä - kiitos tämän rakkaan harrastuksen. Annin oli tarkoitus treenailla Hennun kanssa helppoihin esteluokkiin, mutta kohtalon puuttuessa peliin menivät tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi. Jatkossa hänen altaan löytyy jompi kumpi suokki, kunhan nyt itse kukin toipuu omista vaivoistaan.

Jos joskus on tarvittu ilta- tai aamutallin tekijää tai muuten vaan ruokkijaa esim. viikonloppureissun ajaksi, on isäni tai serkkuni useimmiten suostuneet tähän kunniaan. Suuri kiitos heille tätäkin kautta!


Agrimarket: Yhden tiskin takaa haen heinät, kuivikkeet, rehut ja välillä jotain muutakin. Kätevää, eikö totta - samalla S-bonukset vain ropisevat, vähän samaan tapaan kuin Hennun alahuuli aina väpätti! :D

Eläinlääkäri: Vakituista / ns. omaa eläinlääkäriä meillä ei ole, mutta läheisten kylien kunnaneläinlääkärit useimmiten ehtivät apuun päivystävän ohella. Ikävä kyllä viimeiseksi mainittua on tarvittu viime aikoina turhan usein... Useimmiten perushoitotoimenpiteisiin on melko helppo saada joku ja jos ketään ei löydy, niin hepat roudataan Anivetiin tai vähän kauemmas Forssaan tai Ypäjälle klinikalle.

Kengittäjä: Kolmen vuoden ajan meillä on käynyt sama luottotyyppi, joka nyt laittaa hanskat naulaan ensi vuoden alussa. Eli en kerro enempää tässä kohtaa tästä, kun en tulevaisuudesta tiedä... :)

Valmentajat: Olivia (= koira) seisoo / istuu / nukkuu useimmiten keskellä kenttää ja tehokkaasti opettaa hevosiani väistämään pientä valkoista karvakaveria... No joo, aiemmin olen valmentautunut säännöllisen epäsäännöllisesti Heikkisen Maijan ja Vuorisen Tiinan silmien alla, mutta viime aikoina nämä kuviot ovat sattuneesta syystä menneet pieleen. Viime kesänä ehdin kerran käymään myös Mini W:n tunnilla ja siitä jäi kiva fiilis - yritys on kova taas päästä jatkamaan näitä oppeja, sitten ensi vuonna tai joskus... Silloin joskus kun hyppäsin, kävin Carl Harry Freyn tunneilla Misun kanssa.

Varustehankinnat: Uusia releitä shoppailen pääsääntöisesti netistä, suosikkikaupaksi vuosien varrella on muodostunut Hööks. Myös Reunokselta ja Börjesiltä tulee usein löydettyä kivoja juttuja, mutta mitään ns. ykköspaikkaa ei ole olemassa, vaan fiiliksen mukaan mennään.

Pyhät porkkanat...
Porkkanamies: Pieni ja huomaamaton asia, mutta porkkanat ilmestyvät aina itsekseen paikoilleen ja hepat pysyvät tyytyväisinä.

Jos unohdin jonkun, niin se ei ollut tarkoituksellista - lisätään lisää sitten myöhemmin, jos mieleen tulee... :)

torstai 8. joulukuuta 2011

Elossa ollaan!

Yö meni osaltani "koiranunta" nukkuen, kävin tosin vain kerran tallissa keskellä yötä. Neitihevoset mutustelivat heinää tyytyväisinä ja yön aikana Fanninkin vatsa toimi reippaanlaisesti - syy ähkyllekin taisi selvitä: Sillä oli yhdessä kakkikasassa lähes nyrkin kokoinen kasa kuolleita matoja! Yök!! Eli matolääke ja sen aiheuttama matojen joukkokuolema lienee syyllinen tällä kertaa. Tällaisesta(kin) on aina varoiteltu, mutta eihän meille nyt sellaista voi tapahtua... Enää en jaksa uskoa siihen(kään), sen verran takaiskuja on tullut nähtyä. :D Tähän väliin on pakko todeta, että tammuska on madotettu minun tietojeni mukaan keväällä ja sitten kesällä ihan omasta toimesta. Parin viikon päästä otan näytteen ja jatkot katsotaan sitten.

Tänään Fannineito kävi jo klo 5.45 ihan oma-aloitteisesti karkuteillä, kun loimitin sitä aamulla ja boxin ovi oli raollaan. Iltapäivällä käytiin 20min kävelyllä narun päässä ja vointi on edelleen erinomainen.

Heinäasiakin on nyt lyöty lukkoon ja tästä lähtien luotamme vain parhaaseen - rakkaat harrastemussukkani syövät tästä lähtien Suvi-säilöheinää ja iloisena maksan paaleista pidemmän pennin ihan siitä syystä, että mistään heinänkorsiin liittyvästä asiasta ei tarvitsisi enää stressata. "Kilpailutin" kaksi suurinta paikallista toimittajaa ja päädyin nyt edellä mainittuun helpomman saatavuuden vuoksi. Saanen siis pistää pisteen tälle heinäruljanssille... :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ähkyhoitoa räntäsateessa

Klo 8.30 olin lähdössä kauppaan ja huomasin Fannin murjottavan tarhan perimmässä nurkassa potkimassa mahaansa. Seuraavaksi se olikin jo pitkin pituuttaan ja sainkin melkoisen kauan maanitella sitä ylös... Eli "tuttuun tapaan" polle narun päähän ja liikkeelle, samalla puhelinkäsi yritti tavoitella kaikkia lähialueen eläinlääkäreitä. Ihan niin kipeä tamma ei nyt ollut kuin viime kerralla, mutta selvästi kivulias. Apua saatiin loppujen lopuksi aika nopeasti, kunnaneläinlääkäri pääsi tunnin sisällä soitosta paikalle.

Rouva Fadimea yritettiin letkuttaa, mutta tosiaan homma meni pipariksi suomineidon päättäessä niin. Siinä samassa saimme ell:n kanssa hienot kavionjäljet kankkuihin, kun arvon hevonen kirjaimellisesti rimpuili itsensä irti - uusi piirre tälle hevoselle, yleensä se "vain" jyrää. Se sai vahvan kipupiikin ja hoidoksi kävelyä. Ei muuta kuin polle kentälle ja juoksutuspiiskan kanssa keskelle seisomaan. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan tämä ~7h kävely...

Ilta meni klo 20 asti kävellen, välillä hieman leväten ja pikkuhiljaa tamma hakeutui syömään ja juomaankin. Ell antoi ohjeeksi, että illalla voi koittaa syöttää ja on vain hyvä merkki, jos ruoka alkaa maistumaan. Illan myötä kaasupallomahakin pieneni ja polle mahtui taas karsinan ovesta sisään... :P Siltikin pelonsekaisin tuntein jäämme odottamaan aamua. Sikäli mikäli uni siis tulee...

Alkaa usko ja toivo olemaan jo aika vähissä, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Kaikki mättää ja koko touhu tuntuu painottuvan kaikenlaisten vastoinkäymisten kanssa telmimiseen. Ehkä se epäonni vielä saadaan nujerrettua, sen näkee sitten joskus.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään meillekin oli yön aikana satanut hento lumipeite. Se sulanee pois yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta hetken ilo siitä oli taattu - Sohvi oli ihan silminnähden iloinen ja innoissaan, mennä puksutti turpa maassa ympäri tarhaa ja kävi piehtaroimassa monta kertaa. Fanni puhisi ja oli taasen selvästi järkyttynyt siitä, että hänen maisemansa oli tänä aamuna ihan eri värinen kuin yleensä. Kissat kirmasivat ulos, mutta tekivät hienot liukupysähdykset, kun huomasivat maassa olevan jotain märkää ja kylmää. Toinen kissoista jatkoi hidastetusti matkaa joka askeleella jalkoja ravistellen, toinen kääntyi kannoiltaan takaisin sisään nukkumaan takan päälle. Olivia (koira) näytti lähinnä siltä Kiroilevalta siililtä, kun se nyppi lumipaakkuja pois jaloistaan.

Eilen illalla oli omanlaista viihdettä vuorossa - madotin vihdoin koko poppoon. Olen odotellut niitä pakkasia oppikirjan mukaan ja nyt täälläkin näyttäisi lukemat "vihdoin" pysyvän miinuksella. Ensin olivat vuorossa hevoset. Niko piti Sohvin pään ylhäällä ja minä tyrkkäsin mönjät perään - tyyppi nielaisi kaiken tyytyväisenä ja olisi vielä nuollut koko tuubinkin. Olin jotenkin varautunut, että sen kanssa madotan itsenikin... :) Fanni oli oma itsensä, eli yritti jälleen rynniä suuntaan X ja löikin etuhampaansa hyvällä vauhdilla karsinan seinään sillä seurauksella, että sillä on pieni mustelma nenässä... Matolääke kuitenkin eksyi oikeaan reikään eikä tammuska ehtinyt vetää mitään palkokasvia suurempaa nenäänsä. Tuoreessa muistissa on yhä syksyinen kipulääkekuuri, kun se sai kahden viikon ajan yhden tuubin Equioxxia päivässä. Kerran mentiin ympäri pihaa - minä roikuin riimussa lääketuubi kainalossa ja maantiejyrä-Fanni yritti poistua paikalta kaikin tavoin. Nämä erät päättyivät kuitenkin aina 14-0 minun edukseni... :)

Kissojen kohdalla olin jo varautunut tähän: Kissojen ja koirien lääkintäohje. Yllätin ne ja sain ekalle pillerin menemään toisella yrityksellä. Toinen karkasi kerran sängyn alle, mutta lopulta sain sen ongittua sieltä ja lääke meni suosiolla kurkusta alas.

Tänään meillä on ohjelmassa tallin joulusiivousta ja ennen sitä ajattelin käydä oikein maastoilemassa molempien heposten kanssa. Sitä ennen täytyy viritellä pari hokkia...

lauantai 3. joulukuuta 2011

Ihana aurinko

Lounaiskolkan "lumipallot" 3.12.2011
Tänään on ehkä viides pakkaspäivä tänä talvena täällä meillä päin - aurinko paistaa ihanasti, mutta pahuksen piha ja kenttä menivät jäätymään yhdeksi mukkuraksi. Lumesta ei ilmeisesti tietoakaan vielä... Toivottavasti kelit vielä lauhtuvat, niin pääsen ehkä kenties lanaamaan pihapiirin tasaiseksi.

Tämän päivän korjausprojekti liittyi ihanaisiin heinäverkkoihini. Isompi verkko löytyi eilen illalla keskeltä kenttää - toinen kiinnityskoukku oli katkennut ja vastakkainen verkon ripustuslenksu oli mennyt poikki. Odotinkin, että milloin nämä hajoavat - viikon ne kestivätkin ilman moitteita kahden suomenhevosen rykimistä. :D Ennen seinässä oli kaksi saparokoukkua, joiden avulla vinssasin verkon ylös. Nyt virittelin vanhasta kuormansidontaliinasta lenkit ja niihin renkaat, jotka ajavat saman asian, toivottavasti paremmalla menestyksellä.

Tässä pienempi verkko uusien kiinnityslenksujen (oranssit) kera.
Keltaisten narujen avulla verkko nostetaan tarpeeksi ylös.
Fanni ja sen surkea talvikarva. Toivottavasti talvesta ei tule kauhean kylmää... :)
Talviomppuja
Ruusunnuppu
Tallipihan orvokit kukkivat vielä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kahdeksan asiaa

Blogihaaste

Säännöt ovat seuraavat:

a) Kiittää haasteen antajaa: Kiitoksia ja terkkuja vähän isommalle kaverille "naapurikylään" :)
b) Nämä blogit haastoin mukaan: Keräsin tähän jo pitkän listan, mutta todella moni oli jo täyttänyt tämän, joten jääköön tällä kertaa... :)
c) Ilmoittaa näille haasteesta: ^^
d) Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Mare & Tomppis kesällä 2007
Asioita...

1. Olen jämpti. Jos en ole vähintään 5min ajoissa, olen lähes tulkoon aina minuutilleen sovitusti paikalla. Ihme ja kumma, jos kaverit tai Niko myöhästyvät, ei se haittaa - koko maailman ei tarvitse noudattaa samaa kaavaa... :D Olen myös äärettömän itsepäinen, eli jos päätän jotain (yleensä aika nopealla aikataululla), niin asia on niin kunnes toisin todetaan. Väärässäkin saatan olla, mutta asioita voi aina yrittää perustella suuntaan jos toiseen. Lisäksi myös asiat on hyvä hoitaa heti eikä kohta, mitä sitä turhia venyttelemään. Väitän kyllä olevani myös joustava, eli tarvittaessa joustan suuntaan jos toiseen asioissa.

2. Siivousaddikti. Tämä ominaisuus on välillä off-asennossa, mutta silloin hallittu kaaos on suurin piirtein suunniteltua ja ainakin sen aktivointi on ohjelmoitu jonnekin lähitulevaisuuteen. Tallissa tämä tarkoittaa kylläkin sitä, että siellä on aina puhtaat lattiat, riimut, suitset yms. ovat täsmälleen samalla tavalla koukuissaan (siirtelen niitä aina nätisti salaa...) jne. Lisäksi loimet tulee olla viikattu siististi. Joskus käytän tolkuttomasti aikaa tähän ja saatan viikata yhden loimen kolmekin kertaa, ennen kuin se miellyttää omaa silmää. Tarhat siivotaan päivittäin ja jokainen irtonainen heinänkorsi haravoidaan pois yms. Kotona sohvan takana saattaa olla pölyä ja  villakoiria, mutta ainakin kulkuväylät imuroidaan vähintään joka toinen päivä ja pinnat pidetään perussiistinä.

3. Lempiväri pinkki. No joo, riippuu asiayhteydestä, mutta yleensä ujutan kirkasta pinkkiä joka paikkaan. Ihan vähän. ;) Satunnaisesti myös musta, tummanharmaa, lila, violetti ja tummansininen kelpaa, oli kyseessä sitten omat (työ)vaatteet tai hevosten varusteet.

4. Kaiken nimeäminen. Jostain syystä koen pakottavaa tarvetta nimetä asioita ja esineitä. Pitäisi varmaan tehdä oma sanakirja pikkuhiljaa...

5. Valokuvat. <3 Rakastan valokuvia ja katson niitä päivittäin. Pidän myös niiden ottamisesta, vaikken olekaan mikään pro. Kesäkuvien fiilistely on ehkä parasta, mitä pimeänä syysiltana voi tuulen ja sateen tuiskatessa tehdä... :) Käytössä on tällä hetkellä Sonyn perusjärjestelmäkamera ja vanha videokamera, lisäksi puhelimeen tulee napsittua erilaisia kuvia monta kertaa päivässäkin joskus.

6. Harrastukset: Hevoset, ratsastus, nukkuminen ja n. kerran viikossa "irtiotto hevosista" eli iltapäivä, jolloin teen vain pakolliset tallihommat ja loppupäivän teen jotain ihan muuta. Viime aikoina olen laulanut Singstaria ja kesällä pengoin kukkapenkkejä. Välillä tulee lähdettyä shoppailemaan tai sitten ihan vaan olen katsonut leffoja. Olen harkinnut myös jonkun ihan muun harrastuksen aloittamista, mutta vuorotyön takia sellaisen sovittaminen tuntuu tällä hetkellä kovin vaikealta. Perusarkipäivä menee aina enemmän tai vähemmän hevostellessa, mikä on tietenkin erittäin okei, mutta välillä on ihan tervettä vetristää aivojaan jossain muuallakin.

7. Rakastan kesää, mutta useimmiten ratsastuksen kannalta silloin on turhan kuuma ja kaikenlaisia verenimijöitä on liikenteessä liikaa. Siksi tämä syksy (tai nyt mennään kai jo talvessa...) on mukavaa aikaa, saa ratsastella rauhassa hyväpohjaisella kentällä (sateiden ansiosta pohja on superhyvä!) ilman jäisiä muhkuroita, tilsoja tai liukastumisvaaraa.

8. Shoppailu on kivaa. Rakastan tehdä kivoja löytöjä, varsinkin heppatarvikepuolella. Ajoittain eksyn kirppiksille etsimään kaikkea kivaa. Pääasiassa shoppailu tapahtuu nykyään netin kautta, saa rauhassa katsastaa eri vaihtoehtoja ja hintoja laajemmassa repertuaarissa.

Tulipa taas pitkät turinat. :)

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukuu

Joulun odotus on virallisesti alkanut, minun osaltani ainakin siis... :)

Tällaisen kuvan löysin kansioistani, kun etsin tähän sopivaa kuvaa. Kuva on otettu kaksi vuotta sitten, 12.12.2009 ja jokainen siinä oleva näyttää juuri itseltään. Molemmat hepat, Tomppa sekä Hennu ovat nykyään vihreämmillä laitumilla. Niin ne ajat vain muuttuvat, halusit tai et.


Fannin loma loppui lyhyeen - muuan suomenhevosneiti oli jo eilen niin vireä tarhassa, että liikutin sen kevyesti. Onni on oma rodeoponi - hän "pelästyi" kaikenlaisia kuvitteellisia juttujaan ja yritti poistua paikalta aina ison pukin kera. Noviisi, sanon minä. Onneksi se ei ehtinyt koskaan ottamaan Tompasta mallia ko. asioissa, saattaisi muuten olla minulla tukalat paikat... :) Tammuskan keskittyminen riitti juuri ja juuri pääty-ympyröiden ja volttien tekemiseen, joten pyörittiin kentällä hetki käynnissä ja ravissa erilaisia teitä tehden.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Arjen kimurantteja juttuloita

Luvassa turhaa purkautumista, ketutusta ja mitä vielä. Avainsanana kaikesta huolimatta sarkasmi. Lähes turha postaus... :D

Tämä tässä on heinäpaali. Jokainenhan tietää, että hyvä heinä on kaiken A ja O. Meillä heinää syötetään käytännössä vapaasti, sitä menee pikaisen arvion mukaan n. 30-40kg/vrk kahdelle hevoselle. Teoriassa ison pyöröpaalin pitäisi kestää siis n. 10 päivää, mutta näillä leveys- ja lämpöasteilla mokoma pallo menee pilalle pari päivää avaamisen jälkeen. Kesästä puhumattakaan...

Olen kokeillut vuosien varrella minipyöröjä kahdelta eri tuottajalta, kuivia pikkupaaleja muutamalta eri tekijältä sekä pyöröpaaliheinää paikalliselta tuottajalta. Ensimmäiseksi mainitut minipaalit olivat söpöjä (hei sehän on olennaista!), mutta niissä laatu heittelehti ihan turhan paljon - lähes tulkoon joka toinen paali oli mätä tai liian hiivainen syötettäväksi. Paalin koko oli kuitenkin mainio parin hevosen tallille. Kuivaheinäpaaleissa olen myös tavannut turhan paljon laatueroja ja omat säilytystilani ovat kirjaimellisesti turhan nihkeät isommalle paalimäärälle - heinä alkaa pölyämään ja jokainenhan tietää sen seuraukset. Vastaavasti taasen joka viikkoinen heinärumba - pyöritit sitten ihmisvoimin 400kg paalia tai ladot heinäallergisena pikkupaaleja - ottaa jokseenkin päähän. 

Siispä, luulen jälleen ratkaisseeni pulman. Nyt kokeiluun tulee pieni erä n. 100kg kanttipaaleja, jotka ovat taatusti laadukasta tavaraa - nimesin ne jo etukäteen premium-luokan marsuheinäksi. Luulen pakkauskoon olevan OK plussakelienkin uhatessa ja ennen kaikkea se kaipaamani laatu on kohdillaan. Lisäksi joka viikkoisilta parisuhdekriiseiltä vältyttäisiin, jos saisin ihan itse siirrettyä paaleja paikasta A paikkaan B. Nyt Niko on möyrinyt "kurassa" pyöritellen isoja paaleja ja on ollut vähemmän tyytyväinen tilanteeseen... :D Viimeisimmät pyöröt ovat olleet lisäksi myös hyvin kortista heinää ja selvästi pitänyt sisällään enemmän sokeria kuin mitään muuta. Tietty sitä on mahdoton sanoa ilman analyysiä, mutta olen seuraillut hevosteni lihavuusastetta ja vointia ja jokseenkin maalaisjärkeen luottaen uskon asian olevan näin. Mutta siis, toivottavasti uudet heinät ovat asiallisia, olisin ääreistyytyväinen, jos jokin asia toimisi... :D 


Tämä tässä on kenkä. Sellainen, jonka kengittäjä takoo ja lyö superharrastehepojeni kavioihin kiinni. On ollut suuri ilo ja kunnia, että meillä on käynyt kesästä 2008 sama ihminen kenkäämässä hevosiani ja tehnyt niin priimaa työtä, ettei kenelläkään ole ollut pahaa sanottavaa. Nyt hän on kuitenkin vaihtamassa alaa ja meillä on edessä uuden vakikenkääjän etsiminen, ihanan stressaavaa jo nyt, vaikka nykyinen ehtii vielä kerran tai pari käymään. Sniisk.

Harrastaminen on mukavaa, mutta silloin tällöin kaikenlaisten perusasioiden (kuten hevosten sairastelun, rutiininomaisten asioiden ajoittainen vaikeus...) järkkyminen on syvältä. Kuten tämä syksy, oikeastaan mikään ei ole sujunut, kun negatiivisia asioita on koettu ihan liikaa. Ensin Fannilla oli niveltulehdus, sitten jännevamma, sen jälkeen ähky, sen syynä vatsahaava, lisäksi Tomppa-poikaa on ikävöity koko syksy, jossain kohtaa "toinen käteni" Anni mursi oman kätensä, viimeisimpänä tuli Hennun äkillinen poismeno... Siksi päätin, että nyt pidetään pienen pieni loma ja otetaan henkinen aikalisä. Se ei tarkoita mitään suurta eikä ihmeellistä, mutta kunhan nyt huvikseni myönsin, että välillä voi tosiaan olla itse kullakin vaikeaa. :D Optimistina tiedän, että aurinko paistaa taas joskus. Arjen pienistä iloista rakentuu suuri onni ja sitä lähdetään rakentamaan ihan just, kunhan taas toivutaan tästä pimeimmästä vuodenajasta. 

PS. Sain hauskasen blogihaasteen ja yritän toteuttaa sen joskus lähiaikoina... ;)

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kuvaterkut tältä päivältä

Show must go on, vaikka fiilikset ovat surkeat yhä. Ratsastin tänään Murheenkryynin ja Kauhukakaran, tässä kuvasatoa hyvistä ja huonoista hetkistä... :D

Fanni oli tänään ihan porsas, kauhea kiire ja touhotus päällä, itse mokasin koko homman jäämällä (jälleen kerran) ohjiin roikkumaan. Ihan pieniä hyviä pätkiä koettiin heti, kun maltoin vähän himmata edestä... Mutta Fannilla oli tänään yleisesti ottaen hyvä syke yllä. Sohvi oli oma maltillinen itsensä, eli ei kiirehtinyt mihinkään suuntaan. Btw, huomatkaa Fannin hienot pintelit, käytän hyvin harvoin sellaisia, mutta tänään tuli tällainen hifistelyfiilis - ne ovat muuten Ruususen vanhat pintelit koko pony. :D

Terppa!
Hauska kuvakulma :)
"Mä en kuuntele tänään mitään, piste."
"Rentoudu kuule ihan ite vaan..."

Mulla ei  ole harmainta hajuakaan, mitä tässä tapahtuu tai on
tarkoitus tapahtua, mutta takapää ainakin eksyy ihan just... :D
"Roiku vaan siellä suussa, mä heitän rodeot tähän ihan just.."
Pyrstö painoikin enemmän kuin Fanni muisti, joten pukki jäi haaveeksi,
mutta ridaaja ei silti havainnut, että ohjista voisi hiukan hellittää.
Puoli kierrosta myöhemmin balanssi löytyi.
Pieni röhkiäinen se siinä <3
Kiitos ja hei
Ei sul herkkuja olis?
 

Vasemmalla Fanni ja oikealla Soffe.
Ready to rock.
Ravia
Toinen pinkoo minkä jaloistaan pääsee... :)

Laukkaa toisen kerran kera ratsastajan :)
Kuvista suuri kiitos Annille!