tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kinnerpatti


Minun hevoseni jää henkiin.

Diagnoosi: Otj kinner lievät kinnerpattimuutokset, otj pehmytkudostulehdus, kinnerkipu

Pari poimintaa paperista:
"Reipas, villimpi kuin pitkään aikaan."

"Alkuun otj jäykkä/lyhyt/ep, mutta vertyy ja lopulta liikkuu hyvin."

"Etuosan liike hieno."

Linkki videoon
Mikä ihme sitten aiheutti massiivisen turvotuksen jalkaan? Suurimman syyllisen viitan sai tämä nuppineulan pään kokoinen pistohaava, mikä on tulehduttanut koko jalan:
 

Noloa tunnustaa, mutta en ollut tuota reikää huomannut. Koko sääri oli sisäpuolelta sen verran kosketusarka, etteivät tarkemmat tutkimukset kotona oikein onnistuneet. Vasta ruunalle tarjotut seitinohuet päiväkännit tarjosivat oivan hetken tutkia jalkaa tarkemmin klinikalla. Mutta luojan kiitos jänteet, hankkari ja puikkoluut olivat kunnossa. Kinnerpatti ei ollut yllätys, mutta näistä vaihtoehdoista jopa mieluisin tässä kohtaa. Jatkohoitona liikettä, liikettä, liikettä... :) Jos oireilu jatkuu, laitetaan lisäksi myös Tildren tai kortisonipistos.

Olo on kieltämättä (toistaiseksi) todella huojentunut. Pahempaan varauduin, kun kohtalon kortit tuntuvat olleen kovin tummia viime aikoina. Nyt jorataan tämän biisin tahtiin!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ylös, alas, ympäri ja eteen

Yhteisen taipaleen ylä- ja alamäet jonkin sortin kaaviona.
Minulla on käynyt tuuri monella tapaa. Tällä hetkellä omistan kaksi hevosta ja molemmat ovat olleet omia kolme vuotta. Toinen niistä on tarjonnut yhteisen taipaleen aikana tasaisesti pääasiassa iloa ja toinen taas laajan skaalan tunnetta koko repertuaarin molemmista ääripäistä. Samasta tallista löytyy siis tuttu ja turvallinen jokapaikan höylä sekä toisinaan arvaamaton vuoristorata. Vuoristoradalla olisi kykyä ja talenttia, mutta ukkoskuurot iskevät aika ajoin päälle, välillä varoittamattakin. Tuttu ja turvallinen tuntuu siinä rinnalla itsestäänselvältä, mutta todellisuudessa tällaisellä eläimellä on ihan äärettömästi arvoa.

Se antaa itsetunnon takaisin. Kun edes jonkun kanssa kaikki on ollut helppoa kuin hyvänä kesänä heinänteko, palaa usko omaan tekemiseen takaisin edes jollain tasolla. Rentous toimia on ihan eri luokkaa. Päätä ei tarvitse hakata seinään loputtomasti eikä itsesyytöksissä tarvitse kylpeä. Tuttu ja turvallinen ei ehkä ole näyttelykehien kirkkain tähti tai se, joka tuo joka kisoista pokaalit kotiin, mutta se on se eläin, joka oppii kerrasta kaiken, kantaa lapset selässään ja vetää vaarit perässään ilman virheliikkeitä. Se on se suuren luottamuksen ja kunnioituksen arvoinen poni, joka pelkällä olemassaolollaan rauhoittaa, rentouttaa ja tuo uskoa huomiseen.

Näinä päivinä, kun huominen pelottaa, itkettää, ahdistaa ja kammottaa, on hyvä, että jokaisen tallista löytyy edellämainitun arvoinen luottoystävä. 

Luottoponi tekee mitä pyydetään ja priimaa tuppaa tulemaan, vaikka yhdellä kädellä ajaisi.
Tässä lanataan kenttää rampa-Salkulle edellislauantain auringossa.
Millainen on sinun luottohevosesi?

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mustia pilviä


Mustat pilvet eivät tämän yhden hevosen päältä pois lähde. Ajattelin ensin, etten kirjoita tänne mitään, mutta...

Kaikkeni olen tehnyt, parhaani olen yrittänyt, parasta olen toivonut ja pahimpaan varautunut, mutta silti aina käy näin. Tarkkaan olen toimintapojani miettinyt, tarjoamaani hoitoa tarkastellut ja virheistäni oppinut. Aina ensin on iloa, sitten kasapäin murhetta.

Vakavin miettein mennään viikonlopun yli. Salaman otj vuohinen on toista päivää ihan limppu - tämän kerran toivoisin sen niin olevan ihan tavallinen imppari, mutta oireet eivät ainakaan ihan klassisimmat ole. Ikävä kyllä oireet viittaavat yhteen vanhaan tuttuun juttuun. Pettymyksestä turtana olen kylmännyt jalkaa ahkerasti useamman kerran päivässä. Ruununrajassa on pienenpieni pinnallinen haava, jonka se sai kengityksestä viikko sitten (vetäisi jalan maahan naulojen ollessa pystyssä ja tökkäsi takajalat yhteen) ja onhan se sääri klipattu, mutta mikäli todennäköisyyslaskelmiin on uskominen, ei imppari tunnu edes ajatuksena kovinkaan todennäköiseltä. Jännetupitkaan eivät näin massiivista turvotusta aikaiseksi saa.

Kaikesta huolimatta toivoisin, ettei vielä ole tämän hevosen aika lähteä. Silti sekin vaihtoehto on aina muistettava, mutta ainakin toistaiseksi itse hevosen mieli on yhtä kirkas kuin kesäpäivä.

Tuotetestausta: Kintereiden kylmäyssuojat


Vihdoinkin.

Sattuneesta syystä Ruuna Reippaan kintereitä on nyt kylmätty useamman vuoden ajan perinteisillä kylmäyspatjoilla: Ne kestävät aikansa, kunnes pamahtavat joko tarroista tai eivät enää vain kylmää. Yksi syy siihen on se, ettei perinteistä neliskanttista kylmäyssuojaa oli tarkoitettu palloksi kintereen ympärille. Lisäksi ne valuvat ja puolet jalasta jää kylmäämättä.

Nyt siihenkin on ratkaisu: Kintereiden kylmäyssuojat. Puuilon tarjouslehdestä ne minulle bongattiin. Tämä postaus toteutettu ihan puhtaasti allekirjoittaneen sisäisen varusteaddiktin kanssa, tosin näille härpäkkeille on todella ollut tarve. Varsinkin nyt, kun tuo arvon oikea takajalka ("sukkatakajalka") on jälleen ottanut jostain nokkiinsa. Liekö kasvukipuja, kinnerpattia (Salamalla on ko. jalassa alimmassa nivelraossa pieni nokkamuodostuma) vai mitä, mutta jalkaa on jälleen tehokkaasti kylmätty. Suuressa harkinnassa on nyt myös Tildren-lääkitys, josta ohimennen keskusteltiin viime klinikkareissulla.




Mutta, itse aiheeseen. Kyseessä ovat Hevarin siis perinteiset kylmäyssuojat, mutta ne ovat muotoiltu valmiiksi muotoon pallo (= kinner) ja kylmäävät aika näppärästi juuri tuon toivotun alueen eli kintereen. Ne kiinnitetään kahdella pitkällä ja venyvällä tarralla. Tarrat voi halutessaan pujoittaa takasaumassa olevasta "vyölenkistä" läpi, mutta itse koin sen turhan vaivalloiseksi, koska lenkki on pieni ja tarranauha on leveä ja jäykkä. En kokeillut, saisiko tarrat ristiin, sekin voisi auttaa paikallaan pysymiseen. Lenksut kun helposti valuivat suojan alle, samalla tapaa kuin tavallisissakin kylmäyssuojissa.

Tarrassa olevasta logosta päätellen suojia pitäisi ehkä pitää toisin päin, mutta Salaman jalkaan ne asettuivat paremmin näin.

Plussaa pirteästä turkoosista väristä.
Nämä löytää ehkä helpommin turpeen seasta, jos ne sinne joku vaikka potkisi.
Kun kinnersuojan alle laittaa vielä perinteisen kylmäyspatjan, tulee koko jalka kylmättyä tehokkaasti päästä päähän. Näin myös kinnersuoja pysyy paremmin paikoillaan. Kätevää!

Päivän hinta parille oli 34,90e. Tuoteselosteessa kylmäysnesteen kerrotaan olevan propyleeniglykolia.

Ei hullummat, totesi Salama. Mansikoita maksaneet Horsewaren Ice-Vibet se totesi nimittäin yliahdistaviksi aikanaan.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hoikasta paksuksi ja matka takaisin

Heinäkuu 2014.
Salama oli viime kesänä hienossa kunnossa. Karva kiilsi ja mieli oli yhtä kirkas. Läskiäkään ei juuri ollut ja jotain lihaksien tapaistakin pääsi kankkuun kehittymään syksyä kohden.

En mittaillut sen painoa kesän aikana kertaakaan, vain toukokuulta löytyi yksi merkintä. Silloin Salama painoi 518 kg. Tässä muutama kuva kesän ajalta:

Heinäkuu 2014
Heinäkuu 2014
Syyskuu 2014
Sitten tapahtui puff eli etujalan hankkari sanoi poks lokakuun lopussa 2014. Ruuna oli sairastarhassa kolme kuukautta eli käytännössä se vain seisoi ja söi. Se oli kohtalokasta, kunnes joulukuun lopussa vihdoin havahduin asiaan. En ollut tarpeeksi vähentänyt sen heinämääriä, vaikka turhat väkirehut jätettiinkin heti tunnollisesti pois.

Joulukuun lopussa painomittanauha kertoi Salaman painavan 560 kg. Dieetti alkoi. Tässä linkki tammikuun painopostaukseen.

Joulukuu 2014
Joulukuu 2014.
Joulukuu 2014.
Joulukuu 2014.
Tammikuu 2015
Helmikuussa Salama pääsi takaisin normaaliin tarhaan ja pääsi näin liikuskelemaan omaan tahtiin. Sillä oli hyviä vaikutuksia, sillä kilot karisivat vyötäröltä vauhdilla. Hevosen aineenvaihdunta selvästi palasi normaaliin rytmiin, sillä ruuna kakki viikon aikana melkein enemmän kuin koko talvena yhteensä.

10.2.2015 se painoi 540 kg. Tässä helmikuinen painopostaus.

Helmikuu 2015.
Maaliskuu 2015.
Maaliskuu 2015.
Nyt maaliskuun lopulla oli aika ottaa seuraavat mitat mutu-tuntemuksien rinnalle. Olkoonkin, että hevonen näyttää kuvissa vähän nukkavierulta, mutta niinhän ne kaikki tähän aikaan vuodesta.

Kuva otettu 25.3.2015.
(cm, lbs, kg)
Salama painaa nyt maaliskuussa siis noin 520 kg! Pudotusta joulukuisiin hirmulukemiin on tullut siis huomattavasti. Nyt paino alkaa olemaan mielestäni aika hyvillä kantimilla, seuraavaksi on aika kasvattaa lihasmassaa. Kylkiluut tuntuvat selvästi ihon alla, enää niitä ei tarvitse kaivaa. Satulavyö menee näppärästi kiinni, juoksutusvyössä onkin jo liian pitkä vyö. Vielä kertauksena:

Joulukuu 2014
- Paino 560 kg
- Vatsan ympärysmitta 201 cm

Maaliskuu 2015
- Paino 520 kg
- Vatsan ympärysmitta 194 cm
- Säkäkorkeus 155 cm
- Pudotus prosentteina 7,1 %

Tässä postauksessa käytetyt painot ovat kaikki mitattu samalla mittanauhalla.

Rieputreeni on Salaman yksi salaisuus...
Kevätauringon lämmössä tulee välillä ihan uni kesken leikin. :D 
Rakas riepu.

torstai 26. maaliskuuta 2015

"I believe I can fly, I can touch the sky" T: Salama


Sain eilen Salaman viimeisimmän klinikkareissun paperit. Luin ne hartaudella läpi ja etsin pitkään nelisivuisesta artikkelista seuraavan jalkakontrollin ajankohtaa. "Kontrolli mikäli havaitsette raajoissa ulkoisia oireita." Itse oej:n hankositeen sisähaaran osalta lausunto oli seuraavanlainen: "Vamma-alue tiivistynyt merkittävästi edelliseen kontrolliin verrattuna." No mutta - sehän tarkoittaa sitä, että hankkari sai tavallaan vähän niin kuin terveen paperit. En ollut uskoa lukemaani.

Nyt saadaan siis palata ihan pienin askelin kohti normaalia arkea eli normaalin 4-vuotiaan suokkiratsun elämää. Ravailu aloitetaan minipienillä pätkillä ja jos kaikki menee hyvin, saa ruuna ottaa ekat laukat joskus juhannuksen jälkeen. Sitä en vielä tiedä, että kenen kanssa, mutta se on sen ajan murhe.

Ilouutisen kunniaksi tehtiin tänään yksi juttu: Salama maastoili tänään ensimmäisen kerran sitten maanantain 13.10.2014.

5.9.2014
Kerrottakoon tähän väliin, että viime syksynä ennen loukkaantumista saatiin maastoilukuvio aika hyvään kondikseen luottohevosen perässä. Tehtiin muun muassa kivoja retkiä, nautittiin hienosta säästä, otettiin ekat laukatkin ja käytiin maastossa ekaa kertaa yksin ratsain.

Olen monesti täällä blogissakin kertonut, että meillä on kivat maastot täällä. Niin on, jos hevonen on liikennevarma. Metsätielle pääsee vain ylittämällä tuo suht vilkasliikenteinen tie. Sen jälkeen saat olla pelko persiissä, ettei ratsureima vaan pääse karkuun ja juokse tielle. Salama ei varsinaisesti pelkää enää tavallisia henkilöautoja, mutta sitä isommat härvelit saavat slaagin aikaiseksi. Maastoon se lähtee kyllä, mutta siellä on niin pal kovin jännää aina. Asiaa ei auta yhtään se, että eniten niitä autoja pelkään minä. Omalta osaltani teen asian eteen jatkuvasti hommia.

Siispä palattiin alkuvaiheeseen eli maastoiluun for babies: Turvaponi mukaan ja Ruuna Reipas ratsastajineen liinan päähän taluttajan kera. Toinille olisi ollut nyt hommia.

Salama oli lievästi sanottuna pinkeä. Silti innoissaan, vaikka yksi jäätynyt vesilammikko oli yhden jäkityksen syypää. Retki piti sisällään sivuloikkaa, levadee, Salamapolkkaa ja sen sellaista, mutta lopputulema oli onneksi se, että alkuperäinen yhdistelmä palasi samanlaisena settinä kotipihaan. Hauskaahan se on, että energiaa piisaa, mutta jalkojen kannalta nuo loikat voisi jättää suorittamatta tai ainakin ne voisi tehdä hillitymmässä mittakaavassa. Ihailtavan johdonmukaisesti pienet suoralle tielle kehitetyt mutkat kuitenkin selvitettiin ja uskon, että tässäkin asiassa sinnikäs puuhastelu tuottaa aikanaan tuloksia. Loppukäynnit tehtiin pihalla ja hommat lopetettiin jälleen heti, kun Läsipää oli ihan oikeasti rento.

Silti seuraavalla kerralla satulaliima voisi olla ihan jees.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Onks tukka hyvin?

Ja näkyyks blingit?


Shettiksillä on usein pienet korvat ja paljon tukkaa. Se on tosi söpö juttu, mutta aiheuttaa toisinaan pieniä ongelmia: Miten saada esimerkiksi suitset pysymään päässä? Kun ne kerran tiputtaa ajolenkillä päästä, ei välttämättä halua kokeilla samaa uudelleen.

Vaihtoehdot: Leikkaa harja pois. Ei. Leikkaa niskaan siili. Ei, sydän itkee verta jo pelkästä ajatuksesta. Letitä. Joo!

Suitset voi askarrella letin avulla pysymään paikoillaan parilla eri tapaa. Tämä on oma suosikkini:
Letitän usein myös harjan kahdelle ranskalaiselle letille (siitä lisää alla) ja jätän silloin niskaan yhden tupsun käyttämättä otsatukkalettiä varten. Letti tehdään luonnollisesti vasta sitten, kun suitset ovat päässä. Otsikseen teen letin samalla idealla kuin ranskalainen letti tehdään häntään eli jouhia kerätään ylhäältä alas reunoja pitkin. 

Letin voi tehdä koko otsikseen, jolloin siitä tulee siisti pötkö tai vaihtoehtoisesti noin, miten ylläolevassa kuvassakin on. Idea on kuitenkin se, että letti menee napakasti niskaremmin yli. Tällöin suitset eivät luiskahda niin helposti korvien yli.
Varsinkin ajaessa pitkät mustat jouhet tuulessa viuhuen olisivat tosi näyttävä juttu, mutta ohjiin sekoittuessaan ne ovat todella harmittavaiset. Lisäksi se kuluttaa harjaa, kun rintaremmi kulkee juuri tuosta kriittisestä paikasta. Dukenkin harjaa ollaan nyt vaivalla, huolella ja rakkaudella kasvatettu kolme vuotta Salaman parturoinnin jäljiltä, joten yhtäkään turhaa koloa siihen ei enää kaivata. Jouhien selvitysaine voisi myös auttaa, mutta Dukella ei ikävä kyllä niitä voi sen epäillyn allergian takia käyttää. Siksi fledaan askarrellaan ajelun ajaksi useimmiten kaksi ranskalaista lettiä. 

Duken harja on paksu, vaikkei olekaan älyttömän pitkä. Ajolenkille tehtävät kaksi kotilettiä muistuttavatkin jouhien paksuuden vuoksi usein tuollaista kuvien todistamaa epävireistä lettipitkoa, mutta ajatus on tärkein eli se, ettei rintaremmi hankaa eivätkä ohjat sotkeennu. Letin päät voi kunnon pullapitkoefektin lisäämiseksi taitella letin sekaan tai vaihtoehtoisesti antaa vain olla.

Duken peruukki.
Sampan heviletti.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Salaman satulapäivitys


Prestige D1 Icelandia on nyt hypistelty parisen viikkoa. Alkuperäistä MW:tä levitettiin 2cm ja se sopii nyt jetsulleen hoikistuneen Salaman selkään leveyden puolesta.

Näytin satulan ohimennen edellisenä lauantaina klinikkareissulla, kun paikalla oli satuloihin erikoistunut fysioterapeutti. Ihan täydellisen leimaa kyseinen satula ei fysioterapeutilta saanut - vielä. Syynä juurikin se painopiste, mikä saattaa tulla hieman liian taakse. Mutta koska hevonen on ollut satulan kanssa tosi hyvä, kehoitti fyssari ottamaan satulan kokeiluun pidemmäksi aikaa. Siispä vuokrauspäätös tehtiin. Omaa en näin nuorelle ja jatkuvasti muuttuvalle nyt osta, siinä ottaa takkiinsa liikaa tällä hetkellä. Vuokraussysteemi on hyväksi havaittu, joten samalla linjalla jatketaan. Jos tämä satula tuntuu hyvältä jatkossakin, on asia tietenkin eri.


Salama on totta tosiaan ollut ihan SUPER ratsastaa: Herkkä, rento, melko notkea ja ennen kaikkea reipas. Jopa kentällä, missä jumittelua ja portille sinkoilua vanhan satulan kanssa esiintyi. Sitä on voinut nyt ratsastaa niin sanotusti normaalin hevosen tavoin. Itseasiassa mitä enemmän ruuna oppii "temppuja", sitä hanakammin se niitä kaikkia tarjoaa. Hauska hevonen! Liikunta on toistaiseksi ollut vielä pelkkää käyntiä, takana on vasta ihan pari pienen pientä ravipätkää suoralla.

Ratsastajalle satula on ihan okei. Istuin ei ole syvä kuppi, mutta se todellakin pakottaa avaamaan lonkat. Pikkuhiljaa totun koulusatulaan taas noin muutenkin. Tuntuma hevoseen on kuitenkin hyvä, leveä hevonen tuntuu paljon kapeammalta tämän kanssa. Pidensin tästä kerrasta jalustimia yhdellä reiällä ja painopiste parani hieman. Istuntaa unohtamatta. :D



Salama yhden täydellisesti sujuneen testiratsastuksen jälkeen.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lavoille kyytiä

Survivor kit: Kylmäpakkaus, porkkananpaloja, lämpöpakkaus
Salamalla todettiin viikko sitten oikeassa lavassa revähdys. Se sai laajat jumppaohjeet fysioterapiakäynniltään ja niitä on nyt tehty tunnollisesti. Vaikka varsinainen ongelma on oikealla, olen tehnyt samat harjoitukset molemmille puolille paria poikkeusta lukuun ottamatta. Siksi allaolevassa kuvasarjassa on kuvia molemmilta puolilta. Erilaisia venytyksiä ja hierontaohjeita sain koko kroppaan, mutta tällä hetkellä eniten huomiota saavat nuo kaljut lavat.

Tässä esiteltynä siis pääasiassa lavan seuduille tehtävä kotijumppa:


1. Ongelma-alue. Revähdys sijaitsee aika keskellä koko ruutua. Koska lavat ultrattiin tarkempaa syyniä varten, on ruunallani nyt hienot ikkunat molemmissa lavoissa. Varsinainen vammaopas for dummies, ei pääse unohtumaan oikea kohta. ;) Vamman syy on edelleen arvoitus, vaihtoehtoja kun tämän hevosen kohdalla piisaa.


2. Lämmitys. Käsiteltävä lihas lämmitetään ennen toimintaa. Siihen oiva apu on itse tehty lämpöpakkaus: Minigrip-pussiin laitetaan lämmintä vettä ja koko komeus kääritään pienen pyyhkeen sisään. Paljas iho on aina suojattava kankaalla tai vastaavalla, laitettiin siihen sitten kylmää tai kuumaa.

Kuten kuvasta näkyy, Salama ei alkuun tykkää tästä ja ilmoittaa sen päätä ravistelemalla. Pikkuhiljaa lämpö kuitenkin vaikuttaa ja tunnelma kevenee. Lämmintä pidän lavan päällä lyhyissä pätkissä useamman kerran.


3. Hieronta kello kahdesta kahdeksaan käyttäen rauhallista sivelyotetta. Sekään ei alkuun tunnu Salaman mielestä kovinkaan kivalta, mutta yleensä hetken kuluttua ilme muuttuu raukeammaksi.


4. Kevyt hankaus. Revähdysaluetta painetaan ihan höyhenenkevyesti ja kämmenen reunoilla painellaan kipeintä kohtaa hyvin pehmeästi. Tämä on useimmiten heti Salaman mieleen.


5. Etujalan venytys. Jalka nostetaan polven päältä niin ylös ja eteen kuin se vain tulee. Ajatuksena on venyttää tuota revähtymäkohtaa ja siksi jalan on noustava melko korkealle. Puoliero on tällä hetkellä hyvin suuri, vasen nousee kevyemmin ja korkeammalle. Jalka lasketaan yhtä rauhallisesti takaisin kuin nostetaankin, erittäin helppoa tällaisen kuopijatyypin kanssa. ;)

 

6. Porkkanajumppaa. Tämä on jostain kumman syystä Salaman lemppari. ;) Porkkanaa tarjoillaan molemmilta puolilta mahdollisimman ylhäältä etuviistosta ja vuohisen vierestä/takaa. Tarkoitus on venyttää ja supistaa tuota lavan kohtaa. Itselläni vain loppuu pituus kesken! :D

7. Kylmäys. Käsitelty alue kylmätään kevyesti liikunnan jälkeen, samaan tyyliin kuin kohdassa 2.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mikä on se jokin jolla itsesi keräät?


Kolme vuotta sitten käsissäni oli pieni rimpula 1-vuotiaaksi kääntynyt ori, joka ei tiennyt ollako lintu vai kala. Edellisvuonna tähän aikaan painin uhmakkaan 2-vuotiaan ruunan kanssa. Viime vuonna vastassa oli vähintään yhtä uhmakas, mutta jo pikkasen sivistyneempi 3-vuotias läsipää. Nyt käsissäni on 4-vuotias, täynnä energiaa oleva nuori ratsuruuna. Jokin ihme tässä matkalla on kuitenkin tapahtunut: Sen energian voi nykyään kääntää jopa hyödyksi. Vuosien varrella on tapahtunut niin fyysistä kuin henkistäkin kasvua. 

Salama on aina ollut kiltti, mutta todella vilkas. Yhdessä olemme oppineet, miten uusia asioita voidaan oppia. Yhdessä on mokattu ja korjattu virheitä. Mitä enemmän luulin tietäväni, sitä vähemmän todellisuudessa tiesin, kun käsiini tämän hevosen sain. Yhdessä on koettu ne pettymyksen hetket, kun matto on vedetty jalkojen alta yllättäin pois. Yhdessä on oltu silloin, kun on ollut aihetta iloon. En tiedä, millainen se olisi voinut olla muiden käsissä. Ehkä parempi, ehkä huonompi, mene ja tiedä.


Siinä missä Salamalle esimerkiksi vesiletku on edelleen maailmanloppu tai korviin koskeminen suurinta myrkkyä, on ratsuhomma ollut sille aina helppoa ja luonnollista ihan ensimmäisestä selkäännoususta lähtien. Ikävä kyllä Salaman potentiaalista ratsu-uraa ovat varjostaneet epäonniset loukkaantumiset, joiden seurauksena sillä on kaksi hankosidevammaa. Tuoreinta vammaa on kuntoutettu huolellisesti nyt lähes puoli vuotta.

Eilen satuloin ruunan jälleen tutuksi tulleelle kävelylenkille ja tein sille helpon puomitehtävän pihalle. Allani oli pitkästä aikaa ratsu, jolla oli energiaa, tarmoa, tahtoa ja kykyä. Uskomatonta kyllä, nuo kaikki oli samaan aikaan samassa hevosessa ja energiakin oli kanavoitavissa oikeaan suuntaan eli työntekoon. Se tuntui terveeltä, notkealta, laadukkaalta ja niin kevyeltä kaikin puolin. Askel ei painanut eikä läsikään yrittänyt puskea kuolaimen läpi kohti maata.


Kauas on tultu niistä ajoista, kun pelkäsin, tuleeko tästä enää yhtään mitään. Kyllä siitä tuli. Siitä tuli yllättävän toimiva kaveri. Ei tallin luottopolle, mutta helposti luettava ja omalla tavallaan selkeä tyyppi, mielipiteitä kun on. Se on suht helppo käsitellä, hoitaa, varustaa, jalkojakin saa melkein rauhassa näprätä eikä se kengittäjääkään vielä ole murhannut, vaikka kovin varsamainen onkin. Eläinlääkärikin on kiva, kunhan piikeillä ei sohita. Se on jalkoja lukuun ottamatta terve, pysyy sähkölangassa, osaa olla tallissa ja tarhassa yksin, matkustaa muusansa kanssa trailerissa nätisti, näyttää kivalta keittiön ikkunasta katsottuna, juoksee aina tarhan portille vastaan ja ennen kaikkea on minun rakkain hevoseni ikinä. Miinuksia toki on, mutta olen ajatellut niiden olevan vain miinuksia. Niin isoja juttuja tässä on selätetty, että joku autojen säpsyminen on pikkujuttu tässä kohtaa. Se on kovin viisas hevonen. Hessu Hopo-look on vain silmänlumetta.

Syvä kiintymys ja vuosien yhteiselo tuo ylleen myös pelon ilmapiirin. Kun on ollut aihetta iloon, on seuraavaksi ollut aina aihetta myös suruun. Mutta sitä tämä hevosurheilu ikävä kyllä on - yhtä suurta tunteiden vuoristorataa. Erityisesti Salaman kanssa yhteiselo on sellaista nuoralla tanssimista - toisinaan nuora tuntuu pettävän, toisinaan se tuntuu taas vahvemmalta ja vakaammalta kuin koskaan. Kunpa pysyisimme sen päällä vielä pitkään.


Illalla nukahdat ja aamulla heräät, mikä on se jokin jolla itsesi keräät?
Sana vapaa!