lauantai 29. lokakuuta 2011

Soffe tuli taloon

Sitruunan niellyt Fanni vasemmalla ja kaunis Soffe oikealla :)
Kulunut viikko on omalta osaltani ollut erittäin kiireinen - pitkät työpäivät koulutuksineen yms. ovat vieneet kaiken sen vähäisenkin vapaa-ajan, mutta tämä viikonloppu (minun osaltani perjantai ja lauantai) ovat olleet sellaisia superhevostelupäiviä, tarkasti ajastettuja, mutta ah-niin-ihania!

Perjantaina eli eilen olin ensin turistina tiirailemassa tamma- ja varsanäyttelyä Metsämäessä, lähinnä meikäläistä kiinnosti Tarun ihanainen Voitto-poju. Sattui siellä silmiin pari muutakin kivannäköistä nuorta. Sen jälkeen kävin vähän klinikalla jännäämässä Misun kohtaloa, suru puserossa ja kolmella kaviolla mentiin sisään, mutta ulos päästiin onneksi (valtavan) kaviopaiseen kanssa. Onni on sekin, kun varauduttiin pahimpaan! Illalla olin vielä hovikuskina Julian ja hänen uuden keltaisen poninsa hakureissulla, onnea muuten uudelle poninomistajalle ja btw, blogia odotellaan... ;)

Tänään oli vuorossa suomenhevosvahvistuksen haku kotiin. Soffe-neitonen mietti hetken kyytiin menoa, mutta tallusti lopulta traileriin mielellään ja matkusti nätisti koko matkan heinää mutustellen. Perillä hän pääsi ruohotarhaan ja vietti siellä illan kavereiden tähystäessä aidalla uutta tulokasta. Otin komppanian sisään vähän aikasemmin, jotta saavat rauhassa tallissa tutustua ja ihmetellä toisiaan. Hennu joutui heinävarastoon väliaikaiskarsinaan ja masentui. Fanni ei tiedä vielä, nielisikö lisää sitruunoita, vai olisiko uuden kaveri - Soffe sentään tekee tuttavuutta ja on liikenteessä positiivisessa mielessä.

Sohvi-ponskin tiedot löytyvät uteliaille Sukupostista.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Yliluonnollinen hetki


Olen ihan varma, että hevoset osaavat lukea ajatuksia.

Jos eivät, niin ainakin ne osaavat valehdella hyvin.

Kävelytin tänään selästä käsin Fannin ja se oli todella huonona. Se ei olisi liikkunut suorana eteen sitten millään, lopulta lopetinkin koko homman siihen ja kävelytin sen loppuun maasta käsin. Päässäni pyöri koko ajan melko rumia luovuttaja-ajatuksia, mietin vain, mitä tässäkin koko hommassa on järkeä - tuntuu, ettei harrastamaan pääse koskaan täysipainoisesti, vaan aina joku paikka hajoaa tai muuten homma pissii. Toisin sanoen olin erittäin huonolla tuulella ja luulin peittäväni sen hyvin.

Otin satulan ja suitset pois tarhan puolella ja odotin, että hevonen ryntää heinäpaalille syömään - ahne kun on, aina ensimmäisenä se suuntaa ruohotupsuille tai heinäpaalille, ihmisestä viis. Mutta mitä tamma tekikään - se otti askeleen lähemmäs ja painoi päänsä olkapäälleni ja jämähti siihen. Se pysyi siinä kauan, ihan kuin se olisi lohduttanut ja ollut pahoillaan siitä, että sen jalat ovat kipeät.

Sillä hetkellä oivalsin sen (ehkä jälleen kerran) - tämä on tämän harrastuksen juju, arjen pienisuuri tähtihetki. Hevonen, joka on vielä hakenut paikkaansa elämässään ja kokenut kaikenlaista, osoittaa vihdoin jonkinlaisia luottamuksen merkkejä.

Päätin, että tämän hevosen kanssa ei luovuteta ihan kauhean helpolla. Se on luusereiden hommaa - peli on menetetty vasta sitten, kun toisin sanotaan. Fannin raikuvan pirteä hirnahdus aamutallissa on siis tullut jäädäkseen... :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uusi haaste

Yrittänyttä ei laiteta.

Joukkoomme saapuu ensi lauantaina pieni suomenhevosvahvistus "Soffe", ikää viisi vuotta. Hän on ratsuprojekti, joka aloittaa opiskelun ratsuksi nuorena hevosena nuoren hevosen tavoin.

Kuvassa neitonen 2v.
Noin muuten meille ei kuulu surkeutta kummempaa. Fannilla meni tarhalevossa toinenkin etujalan hankkari (eli vasen nyt siis välillä) ja se siirtynee pullaponiksi tätä menoa hyvin pian. :/

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Erikoisia fiiliksiä

"Kun on tarpeeksi tyhmä uskoakseen aina itseensä, voi elämä palkita aivan kenet tahansa." (lainaus varmaan jokaiselle tutusta mainoksesta...)

Tähän voisi kiteyttää ikuisen optimistin (= minun) elämänasenteen. Tänään ja eilen myrskytuulet toivat kuitenkin päähäni paljon erikoisia ajatuksia.

Ensin meikäläistä v*tutti. No joo, on syksy, vettä on satanut kuin Esterin pyllystä ja vaikka pihat ovat kuinka sepelistä ja hiekasta, on liejua silti joka paikassa. Tallihommat ottivat päähän, vaikka yleensä ne ovat mielekkäitä. Kumisaappaasen oli tullut reikä. Kottikärryjen rengas oli melkein tyhjä. Talikko hajosi. Pimeä tuli ennen, kuin sain hommat tehtyä.

Mikä parasta, molemmat hevoset ovat kipeitä/jumissa/vaivasia. Hennu on lähes kokonaan nyt poissa pelistä, Fanni on siinä rajoilla. Pelkään pahinta ja toivon parasta - saako sillä hyvän fiiliksen ja puhtaan omantunnon?

Vastaus: Ei saa. Mietit pääsi puhki, mitä ihmettä vielä tekisi ja miten vielä voisi asioita sekoittaa paremman tai pahemman kerran.

Esiin astuu siis pelko. Tuleeko Fannista enää ehjää ratsua? Olenko rikkonut/pilannut sen ihan kokonaan? Tai olenko ylipäätän syyllinen sen vaivoihin, ovatko ne olleet vain huonoa tuuria? Entäpä Hennu, mikä sen kohtalo on?

Joskus tieto lisää tuskaa ja ehkä sen ikuisen optimistinkin pitäisi vain oppia heittämään mokomat negatiiviset ajatukset romukoppaan ja keskittyä tekemään sitä, missä on hyvä - ajattelemaan parempaan huomiseen.

Heposet lounaalla eräänä poikkeuksellisen aurinkoisena syyspäivänä.
Ensi keväänä saa tuo uusi ulkokatoskin toivon mukaan maalit pintaansa... :D
PS. Kommentteja kiitos - kertokaa nyt muutkin, miten "surkeaa" elämä/arki aina joskus voi olla! :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

Mukava hevosteluaamu

26.9.2011
Meillä on ajoittain Fannin kanssa ollut vähän epäselvää, kumpi vie ja kumpi vikisee. Alkuun tätä ongelmaa ei ollut, mutta tamman jäätyä sairaslomalle se on kerännyt ylimääräistä virtaa ja on maasta käsin vähän viriili käsiteltävä. Olen muutaman päivän ajan ja aina tarvittaessa tehnyt paljon kaikenlaisia maasta käsin harjoituksia ja tänään pyhitimme koko aamun sellaisille. Ilkeyttään se ei tee mitään, on oikeasti vallan nöyrä hevonen, mutta jotenkin se kokeilee nyt kaikessa vähän kaikkia. ;)

Polle joutui kylläkin olemaan suitsittuna ja liinan päässä, itsekin varustauduin pukemalla kypärän päähän. Tein myös pienen tehtävän kentälle - levitin ison kahisevan pressun kahden puomin avulla "sillaksi", joka piti siis ylittää. Ajattelin, että se "pelkää" sitä kuollakseen, mutta tamma käpsytteli sen yli perässäni ääreisluottavaisena mistä vain suunnasta.

Kaikki harjoitukset sujuivat hyvin. Ensin pyörittiin kentällä ja se vastasi kaikkiin apuihin oikein kiltisti. Väisti, peruutti, pysähtyi ja pysyi omalla alueellaan. Lähti myös ravaamaan perässä, kun vauhti kiihtyi. Kokeiltiin samoja juttuja pihalla ilman ympäröiviä aitoja ja yllättäin homma sujui kuin oppikirjasta! Ehkä kerran se yritti jyrätä nurmikolle, mutta rauhallinen ei ja pieni suunnannäyttö liinavyyhdillä esti sen. Tamma sai tietenkin paljon kehuja ja rapsuja.

Tein Tompan kanssa aikoinaan samoja "hömppöjuttuja" säännöllisesti, sillä oli samanlainen perusluonne kuin tällä tammalla ja se vaati pienen muistutustuokion aina sillon tällöin. Fannin kanssa ne tulevat myös jäädäkseen viikko-ohjelmaan.

Sitten aiheesta kukkaruukkuun. Latasin puhelimeeni uuden sovelluksen, SportTrackerin. Kävimme Fanni-neidon kanssa heti testaamassa sen ominaisuuksia maastolenkin muodossa. Ajatuksena oli mennä tietty lenkki rauhallisessa käynnissä, mutta toisin kävi... En katsonut kelloa ja täräytimme vielä "virka-aikaan" mullanhakupaikkaan, jossa kuorma-autoja vilisee nykyään turhankin paljon klo 8-16 välisenä aikana. Fanni pelästyi yhtä sellaista ihan oikeasti ja se myös ihan oikeasti ryösti, vei aikansa ennen kun sain sen jonkinlaiseen kontrolliin ja siitä rauhoittumaan. Tuon punaisen viivan verran se oikeastaan vei meikäläistä laukaten kolmella jalalla ja välillä pukittaen. Näin jälkeenpäin tajusin, että ne vinkasut taisivat olla pikkupukkeja... :D Jokaisen tuollaisen "sykkyrän" kohdalla koitin tehdä volttia tms. hillitäkseni tamman menohaluja ja keulimisajatuksia.

No joo, takaisin aiheeseen. Sovellus tuli testattua ja kuvassa näkyykin osa sen keräämistä tiedoista. Pääasiassa se on kai tarkoitettu lenkkeilijöille tms, mutta hyvin sopii tällaiselle puskaratsastajallekin, joka rakastaa tilastoida kaikenlaisia asioita... :D

Välimatkaksi kertyi siis 3,82 km, kestoksi 37 min 40 sek, keskinopeus 6,08 km/h ja maksiminopeus (tosiaan se kun se pahus ryösti..) 24,2 km/h.

Klikkaa kuva suuremmaksi :)
Keskiviikkoinen laukkapyrähdys sai luonnollisesti hysteerisen omistajan hyperventiloimaan ja loppupäivä menikin jalkaa triplatuplasupermonta kertaa kylmäten. Tällä hetkellä se näyttää ihan entiseltään, ei ole lämpöillut sen enempää kuin aikaisemminkaan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Valokuvia vuosien takaa

Löysin sattumalta pari ikivanhaa kadoksissa ollutta valokuva-albumia. Tässä arkiston helmiä, alkaen kultaiselta 80-luvulta... :)
Ekoja kertoja satulassa. Huomatkaa ihana ajan henki autoa myöden... :)
Lapsuus meni enemmän tai vähemmän erilaisia heppaleikkejä leikkien. Tässä ekassa kuvassa olen näemmä voittanut jotain ja jälkimmäisessä on intiaani ihan itse ratsuineen.. :D Keinuhepan päitset ovat muuten kissan valjaat, hih!
Vihdoin ja viimein ihan oikeakin hevonen ;) Pikkuponeja ei tuolla tallilla tuohon aikaan ollut, joten ratsuksi sai heti tuollaisen "ison" hepan. Joku muistikuva tästä pollesta on, että sitä kutsuttiin Spartaniksi tms. Se oli rauhallinen ja kiltti ja mun lempparipolle :D Talli oli Ridstall Pegasus Kemiössä.
Taidan jopa muistaa tämän ratsastustunnin vielä. Piti ratsastaa estetolppien väliin ja laittaa hanska tolpan nokkaan. Turvakypärät olivat tuohon aikaan vielä kaunis haave vain, mutta hyvinhän tuon munankuoren kanssa kuminauhakiinnityksineen pärjäsi... :D 
Pomppaus 2000-luvulle. Kallen kanssa Uudessakaupungissa/Kalannissa missä lie.. :D
Kalle oli hieno ukkeli <3
...jonka kanssa ruusukkeita sateli.
Estella. Tässä ollaan leireilemässä Paimiossa kesällä 2003 tai 2004.
Estella-kaunokainen kesällä 2003.
Pomppaus taas pari vuotta eteenpäin: Tämän kuvan näin ja sanoin, että haluan tuon hevosen...
...ja keväällä 2007 se oli ihan ikioma.
Tässä tosiaan parit kuvat tuhansien joukosta. Heppoja on tullut ja mennyt, eikä tässäkään ollut kuin pari niistä mainitakseni. Täytyy joskus toiste fiilistellä taas lisää ja kaivaa enemmän heppatuttavuuksia esille... ;)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pieni luonneanalyysi

Tom oli varsinainen multipersoona. Se oli äijä, äitin halinalle, kahlekuningas, kilpahevonen henkeen ja vereen, välillä maailman hankalin, välillä joka tädin maastomopo. Välillä se karkaili, eikä todellakaan antanut kiinni kuin harvoille ja valituille. Se osasi avata karsinan ovet ja selvitti kaikki maailman solmut auki alle 10 sekunnissa. Se oli myös ahne, sen sai peruutettua vaikka lyhtypylvääseen ruuan perässä. Se osasi myös läjän erilaisia temppuja.

Miten tämä kaikki liittyy nykyhetkeen? Olin kovin murheissani, kun Suuri Persoona lähti pois ja niin sanotusti sen suuriin saappaisiin astui Fanni. Toisaalta olin vähän helpottunutkin, luulin ja toivoin, että arki on vähän helpompaa nyt. Ajattelin Fannin ensin olevan ihan perushevonen, jolle kaikki on perushelppoa, mutta toisin kävi... Alun perin oli kylläkin tarkoitus, että meillä olisi vielä nytkin kolme hevosta, mutta kesä toi mukanaan ripauksen karusta todellisuudesta, joka siivitti meidät vaikeisiin päätöksiin.

Tammasta on löytynyt paljon yhtäläisiä piirteitä kuin Tompasta. Se on ahne. Ihan aina en ole vakuuttunut siitä, onko se hyvä piirre, mutta ainakin lahjonta pelaa. Leivänkannikoiden avulla on tehty ihmeitä: Nykyään aina maastoon mennessä kun neiti F näkee auton, sen turpa eksyy saman tien taluttajansa taskulle. Se tietää saavansa leivän, kun auto ohittaa, eikä täten saa mitään suomenhevoshalvausta keskellä maantietä. Se myös tietää, että traileri = herkkupäivä, eli kun menee kiltisti koppiin, saa siellä syödä paaaaljon herkkuja.

Fanni on myös hyvin ilmeikäs. Se laittaa otsan kurttuun ja silmät sihrulleen, kun sitä harmittaa jokin. Pääpiirteissään se on kuitenkin positiivinen ja onnellisen näköinen otus, jonka ihkut leveät suomenhevosen korvat lepattavat käyntiaskelien tahtiin.

Se on myös sählääjä. Se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että varusteita laittaessa se vähän heiluu, huojuu tai häärää. Joskus se innostuu keulimaankin narujen päässä, mutta siitä saa nuhtelut ja sen jälkeen ämmä-vaihde levahtaa päälle. (Ei sitä sen enempää...) Suojia laittaessa se nostelee jalkoja samalla tavalla kuin Tomboy-vainaa, eli ihan huvikseen nostaa ja laskee jalkaa, kun yrität saada sitä kiinni. Selkään noustessa täytyy heti ottaa myös ne muutamat askeleet, vaikka hän hyvin tietää, että paikallaan täytyy seistä.

Fanni on ääreisutelias. Se tulee aina tervehtimään ja nauttii rapsutuksista samalla tavalla kuin "edeltäjänsä". Se myös katselee maisemia (edelleen se naapurin vihreä Avant on maailman ihmeellisin asia...) ja pörhistelee horisontissa näkyville ihmeille.

Karkailua F ei ole juurikaan vielä harrastanut, tosin pari kertaa se on löytynyt pihalta vapaana, kun olen jättänyt sen vanhalle harjauspaikalle yhdellä narulla kiinni. Se on yksinkertaisesti vaan rykässyt narun irti, eli se harrastaa paljon simppelimpää logiikkaa näissä asioissa kuin Tom.

Eli siis toisin sanoen, Fanni on kiva ja kiltti, kuten pitikin, mutta omaa myös oman tahdon ja välillä sen kanssa täytyy selvitellä pelisääntöjä. Samaa muistan tehneeni harvasen viikko yhden Ison Valkoisen kanssa. Fanni vaikuttaa tosin vähän helpommalta ja onneksi sillä on pilkettä silmäkulmassa, johan tämä muuten olisikin vähän tylsää koko harrastaminen... ;)

Mitä muuten tulee Hennuun, niin se on ihan törkeän kiltti. Sillä ei ole mitään pahoja tapoja. En vieläkään aina usko, että se on hevonen... :D Meillä on Ruskiaisen kanssa pian 2-vuotispäivät, hih!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Syysmasikselle kyytiä

Sataa, aina vaan ja yhä ja edelleen. Ainakaan ilmat eivät muutu paremmiksi, onneksi sentään kesä tulee taas joskus...

Pimenevien iltojen ratoksi shoppailin Hööksistä Fannylle ekat joululahjat. Kyllä! Ensinnäkin, joulu on todellakin pian ja toiseksi, ehdottomasti maailman ihkuin hepo tarvitsee myös joululahjoja. En toki ole mitenkään joulufanaatikko, mutta se on vuoden paras juhla, joten täytyyhän hypetys aloittaa hyvissä ajoin... :D (Ei pelkoa, jouluvalot meille laitetaan hyvinkin maltillisesti vasta ihan joulukuussa...)

Fanni saa siis (ainakin) ihan ikioman nahkariimun. Tuollaisella riimulla ei ole oikein mitään virkaa meidän käytössä noin muuten, mutta se olkoon neidin rapsuttelu- ja hoiteluriimu. Ainakin ovat hienot niitit koristeena. Maailman ihkuin hepo tarvitsee myös sellaisen!

Uusi otsapantakin pistettiin tilaukseen vanhan hajotessa. Malli on sama, kuin edellisessä, mutta timanttien väri eri. Harmi, mutta onneksi mikään pinkki ei pääse kuolemaan sukupuuttoon meidän tallissa, ainakaan toivon mukaan... ;)

Hevosten kuulumisista noin muuten, Hennu on jälleen vähän pois pelistä selkävaivansa kera, johan se ehti olemaankin pari kuukautta tosi hyvä. Se saa saman perinteisen hoidon kuin aiemminkin ja kuntoutuu jälleen varmasti ajan kanssa.

Fanni-murunen on "ehkä" jo nyt paremmassa kunnossa. Hepat siirtyivät kokonaan vapaalle heinälle viikko sitten ja jo ihan viikossa se on saanut hieman lihaa luidensa päälle. Meillä ollessaan se on aina saanut erittäin paljon heinää (kuten kaikki muutkin meidän hevoset ja sen kyllä on huomannut..), mutta ilmeisesti vatsavaivan takia viimeisen kuukauden aikana ruoka ei ole oikein imeytynyt tms. Lisäsin sille myös öljyä ruokintaan hieman, sen habitus on piristynyt huomattavasti ja se jaksaa taas kerjätä rapsutuksia "koko kroppansa voimin" eli on jo oma pirteä itsensä. Toivottavasti tämä positiivinen suuntaus jatkuu! Vielä toivoisi sen pahuksen etujalan jännevammankin näyttävän jotain paranemisen merkkejä, se jatkaa ahkeasti kylmäyksestä huolimatta kuumottelua ja turpoilua. Lienee ihan normaalia ja siltä se jo vähän tuntuukin, tässä "sairausviidakossa" samoillessa.

Vapaasta heinästä vielä kaunis sananen - hieno idea teoriassa, mutta käytännössä moni asia tuli pienenä yllätyksenä. Toki meillä on ennenkin välillä kesäaikaan tungettu paali tarhaan "herran haltuun", mutta näinä sateisina ja tuulisina päivinä se on aiheuttanut hieman päänvaivaa. Täytynee siis rakentaa seuraavaksi heinähäkki/-katos, alan olemaan kohtuullisen kyllästynyt haravoimaan hiekan seasta tallaantunutta irtoheinää...

maanantai 3. lokakuuta 2011

Välillä aihetta iloonkin

Fanaanibanaani
Tällä viikolla sana "hoitovaste" on ollut Se juttu: Jokainen korvan heilautus ja pieru on suunnilleen kirjattu ylös. Parin päivän perusteella Fannin tila näyttää paremmalta. Se on pirteämpi, kiinnostunut ympäristöstään ja on erittäin reipas - eilen kävelyttelin sitä selästä käsin ja se kiikutti kuskiaan korvat hörössä menemään ympäri kenttää ja jopa ravasi monen monta askelta! (okei, se ei vielä saisi ravata jalkansa puolesta, mutta minkäs teet ja btw, se ei edes ontunut!) Lisäksi se olennaisin, sitä saa taas kosketella mahaan ja se nauttiikin taas rapsutuksista melkoisen paljon... :)

Nyt sillä on siis menossa psyllium-kuuri ja sen jälkeen pohditaan tilannetta uudelleen, eli tarkistellaan vatsan lääkitsemistä oireiden mukaan. Hevoset siirtyivät myöskin menneellä viikolla kokonaan vapaalle heinälle ja pari ekaa päivää menikin turpa heinäpaaliin upotettuna. Ajattelin, että ainakin Fanni turpoaa heti aivan älyttömäksi palloksi, kerää kaasua ja saa varmaan ähkynkin, mutta kas kummaa, se on ihan normaalivartaloinen, "nälkäkuopat erottuvat" ja vatsa pömpöttää ihan normaalisti. Ihmeellistä! Uuden heinän lisäksi se saa nyt tupla-annoksen maitohappobakteereja.

Myös kengitys viriteltiin uusiksi viime viikolla. Taakse kehiteltiin rokkerityyppistä juttuja ja eteen vaihdettiin sivukäänteelliset kengät. Etujalkaa haluttiin nopeammin alta pois ja takakengän pyörähdystä haluttiin vähäisemmäksi, tämä kun kiertää voimakkaasti takajalkaa ja eläinlääkärin mukaan se on jo itsessään voinut kipeyttää takapäätä. Nyt jo pelkässä käynnissä takajalan liike näyttää helpommalta, hevonen ei "tumppaa tupakkaa" joka askeleella, vaan pääsee sujuvammin etenemään. Parin viikon päästä nähdään, miten kengät ovat kuluneet ja täten voidaan funtsia, oliko kokeilu vaivan arvoinen.

Eli siis pieniä iloja metsästetään, vielä on kuitenkin liian aikaista iloita mistään. Tällä hetkellä, eli tänään, vointi kuitenkin on aika hyvä ja siitä sopii olla iloinen... :)
Blog Widget by LinkWithin