lauantai 30. elokuuta 2014

Salama ratsain videolla


Eläinlääkäri sanoi, että jos Salama voi hyvin, voi sitä liikutella kevyesti viikonloppuna.

Otettiin siis eka satulakokelas heti kokeiluun: Tässä testissä Prestigen GP2 yleissatula. Salama ei päiväuniaikaansa klo 10 ollut ihan reippaimmillaan, mutta ihan okei kuitenkin. Vähän nihkeä se oli kuten yleensäkin kentällä, joten tyydyin tänään siihen, että se liikkui eteen.

Satula oli ihan hyvä (tai no, tuon hintaluokan satulan sietääkin olla!), mutta satulavyö ei. Pitää hankkia pehmeämpi malli jos tämä satulaa jää käyttöön, sillä tämä Tompan vanha ja kapea antiikkivyö ruosteisin soljin ei ollut Salaman mieleen. Salaman oma Cair-vyö oli taas liian lyhyt tähän satulaan.

...ja tässä ihan eka ratsastusvideo koskaan minusta ja Salama 3veestä:


PS. Olkaa armollisia. ;)

perjantai 29. elokuuta 2014

Satularallia

Satulaa me metsästämme. Yhtä kai kahta, mutta edes yhtä hyvää. ;) Kuvat eivät ole nyt mitään huippuja, kun hevoset olivat syystä tai toisesta kaikki todella hermostuneita, kumpikaan isoista ei seissyt paikallaan hetkeäkään. Sovitellaan avustajan kanssa paremmin näitä vielä, mutta tässä vähän alkupaloja:

Salama


Salamalla on leveä, vielä lihakseton selkä, jossa on hyvin leveä selkäranka. Säkä on pieni ja Salama on hieman takakorkeakin vielä ymmärrettävästi. Se tarvitsee satulan, jossa ratsastajan painopiste mahdollisimman edessä. Satulan takapaneelit voisivat olla ehkä hieman taakse kaarevat/nousevat, jotta paneelit eivät painu selkään kiinni ratsastajan ollessa selässä.

1. Black Country GP Event
- Leveys MW
- Istuin 17"
- Aivan taivaallisen pehmeä joka puolelta
- Miinuksia: Muokattavuus, leveyttä ei voi säätää

Black Country.
Black Country.
Black Country.
Muistiinpanoja: Leveys kysymysmerkki. Ehkä jo nyt hieman ahdas. Takapaneelit eivät mielestäni asettuneet toivotusti ja ratsastajan painopiste asettuu ehkä liian taakse. 

2. Prestige GP2 
- Leveys 36
- Istuin 17"
- Leveyttä voi jatkossa muokata, siitä plussaa

Prestige.
Prestige.
Prestige.
Muistiinpanoja: Satula näyttää hassulta kuvissa ilman ratsastajaa, mutta ratsastajan ollessa selässä satula istui kauniisti. Selkärangantila hyvä. Leveys nyt riittävä. Painopiste kohtalaisen hyvässä kohdassa. Satula testataan huolellisesti seuraavan viikon aikana.

Toini


Toinilla on vähän saman tyyppinen selkä kuin Salamallakin: Lyhyt satulansija, takakorkea, lisäksi selkä on leveä sekä pyöreähkö. Säkä normaali, eikä kovin leveä. Toinille haussa yleissatula näin alkuun.

1. Prestige GP2
- Tiedot edellä




Muistiinpanoja: Ei lainkaan huono. Testataan ratsain myöhemmin.

2. Black Country GP Event
- Tiedot edellä

Black Country. 
Muistiinpanoja: Takapainoinen ja liian suorarunkoinen tälle. 

3. Passier Paxton yleis
- Leveys W
- Istuin 17"
- Pienet tuet
- Ei muokkausmahdollisuutta

Passier Paxton.
Passier Paxton.
Muistiinpanoja: Ihan ok, voisi koittaa ratsain.

4. Kieffer Model 3000 yleis
- Leveys MW
- Istuin 17"
- Muokattava runko

Kieffer 3000.
Muistiinpanoja: Ei tätä. Ehkä leveämpänä istuisi? En tiedä, en ihastunut.

5. Kieffer Aachen yleis
- Leveys W
- Istuin 17"
- Muokattava runko

Kieffer Aachen.
Muistiinpanoja: Kapea ehkä tämäkin.

Mitä mieltä nettiraati on?

Toistaiseksi olemme voittajia


Salama piristyi iltaa kohden niin, että jaksoi tarhassa touhuskella kaikenlaista: Rapsutella Toinia ja leikkiä Duken kanssa.

Klo 21.30 otin hevoset eilen talliin. Istahdin vielä iltapalalle hetkeksi, kunnes tallista kuului puoli tuntia myöhemmin hirveä ryske. Paniikkikertoimen kivutessa jonnekin taivaisiin riensin talliin vain todetakseni, että Salama 3v. ryskytti ovea ja halusi ruokaa. Heitinkin sille sitten aina kourallisen heinää yön tarkistuskäynneillä. Yön aikana melassivesi maistui, kakka- ja pissaläiskiä ilmestyi tuttuun tapaan ja ruuna oli levollinen. Kaikki hyvin siis.

Tällä erää ei-niin-mystinen mutta silti ikävä vieras eli ähky tuntuu olevan selätetty. Toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä hevosella.



HIRRVEE NÄLKÄ.
Eilen oli metka ilma. Sateenkaari päättyi tuohon ihan viereen.
Tai itseasiassa niitä oli kaksi.
Kaverikuva.
Kolme peffaa.
Kaverukset torkuilla.

torstai 28. elokuuta 2014

Terävä ja viuhuva nuoli



Oi kultani älä niin huoli
vaikka terävä ja viuhuva nuoli
saattaa meihinkin osuu kyllä

Mitä huominen ottaa, antaa
sitä tänään vielä et voi kantaa
eikä ne murheet meihin yllä

Tämän biisin tahtiin lauleskelin aamulla työmatkalla. Niin iloinen, ihmisrakas ja kiltti hevonen kuin Salama voikaan olla, sille ei vain voi tapahtua mitään pahaa. Näin sitä ihmismieli yrittää suojautua. 

Aamulla kaikki oli hyvin. Ajaessani tänään kotipihaan klo 14.03 huomasin, ettei kaikki ole enää ollenkaan hyvin. Katse kiinnittyi samantien kolmen hevosen laumaan, jossa isomman mustan olemus ei ollut normaali: Matalaryhtinen, kyljiltään hikinen ja likainen, potkiskeli mahaansa, kuopi maata.

Ähky.

Salama toipumassa elämänsä ekasta ähkystä. Kyseenalainen meriitti tällä erää, se sairaus siis.
Hevonen samantien narun päähän kävelemään. Se oli ihan oikeasti kipeä. Pää alhaalla se luottavaisesti seurasi ihmistä kierros toisensa jälkeen pihalla, vaikka kipuja oli enemmän kuin koskaan. Anni riensi avuksi niin nopeasti kuin pääsi. Soitin ensimmäisenä klinikalle. Sattumalta tuttu lääkäri oli kulmilla ja juuri vapautunut edelliseltä keikalta. Eläinlääkäri oli kotipihassa aika tarkalleen 20 minuutin kuluttua soitosta eli todella nopeasti. 

Salama letkutettiin, se sai kipulääkettä ja rektaalitutkimuksessa ei löytynyt onneksi mitään ihmeempiä. Suolistoäänet kuuluivat, vasemmalta ne olivat hieman heikommat ja sillä kyljellä Salama olikin maannut. Lämpöä ei ollut. Ähky viittaisi siis ohutsuoliperäiseksi. Ihme ja kumma, Salama ei laittanut tippaakaan hanttiin letkutusta tai neuloja.

Tunti kipulääkkeen jälkeen vointi oli piristymään päin.
Missäs ne madot pääasiassa sitten vaikuttavat? No, ohutsuolessa. Siispä 1+1 = tämä reagoi eilen annettuun matolääkkeeseen. Eli madot taisivat tehdä joukkokuoleman. Bingo.

Jos joku asia on varma, niin se on se, että en enää tippaakaan luota lantanäytteisiin. Piste.

Kerrottakoon nyt vielä, että nämä ovat madotettu tämän vuoden kevääseen asti 3-4 kertaa vuodessa ja aina eläinlääkärin ohjeen mukaan. Nyt keväällä otin jälleen eläinlääkärin ohjeen mukaan kahdet näytteet (toiseen kerättiin lantaa kolmelta päivältä) ja toiseen keräsin yhdet tuoreet pallerot. Molemmat näytteet olivat molemmilla puhtaat. Tarha siivotaan päivittäin ja tallihygienia on muutenkin ihan priimaa.

Salama ei myöskään vaikuta lainkaan vieraan silmiin matoiselta: Kiiltävä karva, ei hangattuja jouhia, lihavuuskunto hyvä, olemus muutenkin terveen hevosen oloinen. No, omansa tuntee jälleen näköjään liian hyvin, epäilys laihtumisesta taisi siis osua heti oikeaan. Ikävä kyllä.

Toivon niin koko sydämestäni, että Salama toipuu tästä. Tulee pitkä yö ja huominen - minulle nimittäin. 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Maan matoset


Hevoset saivat tänään matolääkkeet. Salama on viime aikoina laihtunut kovin, joten ongelmaa lähdetään purkamaan nyt sitä kautta. Seuraavaksi vuorossa on hampaiden tarkastus rokotuksen yhteydessä. Sitten muita toimenpiteitä, jos nämä ja hyvä ruoka eivät auta pitämään lihaa luiden päällä. Eihän tuo mikään riuku ole nytkään eikä siitä vastaavasti ole tarkoitus tehdä syöttöporsasta viime talven tapaan, mutta nykyisestä lihavuuskunnosta en haluaisi sen enää hoikistuvan ollenkaan.

Salama otti tuttuun tapaan matolääkkeen ilman riimua, ilman pakkokeinoja, ihan vapaaehtoisesti siis. Duke teki perinteiset eli lukitsi shettisleukaperät niin tiukasti kiinni kuin sai, mutta ikäväkseen matolääkkeen ruiskun pää olikin pieni ja sievä, joten lääke sujahti vauhdikkaasti sinne minne pitikin. Toini näytti hapanta naamaa, mutta urheasti nieli oman lääkkeensä.


Hepat saivat "palkkioksi" lakritsitikkarin. Toini totesi, ettei se kestä, jätkät imee jotain ihmeen tötteröä kuola poskella eivätkä välitä kuusta eivätkä taivaasta.

Sen sijaan uusi pieni vaaleansininen pallo oli Tonenkin mielestä tosi jees. Se itseasiassa tökki sitä enemmän mitä mustuaiset yhteensä.


Huomenna jatkamme satulanmetsästystä. Se tuntuukin olevan suo, jossa tieto, tunne, fiilis ja finanssipuoli pitäisi kaikki saada sopimaan samaan selkään. Salama yrittää tosin muistuttaa pihankoristeen virastaan sillä, että heittää aina sopivasti kengän menemään ennen kuin pitäisi tehdä jotain merkittävää. Voisin siis melkein luvata, että satuloista höpistään täällä lähipäivinä enemmänkin. Haetaan huomenna Annin kanssa sovitukseen näille molemmille isoille vähän satuloita.


Btw. Kun en suostunut rapsuttamaan Salaman ahteria ja näköjään vähän alempiakin kohtia, niin päättipä tuo fiksu otus ottaa ohjat omiin käsiin:


Käy se toki noinkin. Kintereen rapsutus siis.

maanantai 25. elokuuta 2014

Hevosurheilu ja asiakaspalvelu


Olen ihan tavallinen kahden hevosen ja yhden ponin omistaja. Tykkään vähän shoppailla eli olen ihan tavallinen kuluttaja. Olen kiinnostunut tuoteuutuuksista, mutta pääsääntöisesti asetan hevosen hyvinvoinnin kaiken etusijalle. Hevosmiestaidot ja hevosen koulutus kiinnostavat. Psykologia on myös mielenkiintoista.

Viime aikoina olen useamman kerran miettinyt, mahtuvatko sanat hevoset ja asiakaspalvelu samaan lauseeseen. Mitä hyvä asiakaspalvelu on? Vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin, mutta pääpiirteissään se tarkoittaa nopeaa, henkilökohtaista ja ystävällistä palvelua, jossa asiakkaan tarpeisiin vastataan hänen haluamallaan tavalla.
(Lähde: Questback Suomi)

Hevosalalla asiakaspalvelun kirjo on erittäin vaihtelevaa. Ala pitää sisällään muun muassa hevoskaupan, varustemyynnin, rehut ja lisäravinteet, kengittäjät, hierojat, huuhaahoitajat, muuten vaan hoitajat, kouluttajat, ratsuttajat, valmentajat, tallinpitäjät, ratsastuskoulut, pääjärjestöt, kilpailujärjestäjät, eläinlääkärit, heinäkauppiaat, vakuutusyhtiöt ja teurastamot. Pääasiassa yritykset ovat pieniä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. On siis monenlaista hiihtäjää ja palvelua tarjolla. Kauniimmin sanottuna: Persoonia on joka lähtöön. Tässä jutussa kerron muutamasta tapauksesta, joiden kanssa olen päässyt asioimaan. Jos siis ylipäätään olen päässyt.

Varustekauppiaat

Voisin sanoa, että he ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ymmärrän kyllä kaupanalan ongelmat ja karu faktahan on se, että tavaraa on myytävä, jotta pulju pysyy pystyssä. Kuuntelin kerran hyllyn takaa asiakkaan ja myyjän keskustelua. Asiakas halusi hevoselleen kuolaimet. Hän kertoi hevosen olevan ex-ravuri, joka menee kovaa pää korkealla ja voi ryöstää. Kauppias tarjosi asiakkaalle ainakin olympiakuolainta ja pelhamia. Niillä saisi kaulan kaarelle ja vaikka norsunkin pysähtymään. Seuraavaksi kauppias ohjasi asiakkaan apuohjien luo. Tässä on martingaali, rintaremmi ja gramaanit. Näillä saat sen muotoon sit. Kai sä muuten syötät sille tätä Slow Down-rehua? Ja sit voisit koittaa tämmösiä rauhottavia yrttejä... Ai niin, tässä on tämmönen juoksutusapu, kireä joustamaton naruhelvetti, millä saat sun hepan liikkumaan ihan sairaan hyvin kaula kaarella liinassa. Kokematon uusi hevosenomistaja keräsi myyjän tarjoamat kamppeet koriin ja maksoi niistä iloisesti.

Poistuin kaupasta vähin äänin. Harmitti. Ilmeisesti jokaisen on käytävä se tie itse läpi, jossa ensin kiivetään pyrstö edellä puuhun ja uskotaan sitä, joka kertoo helpoimman oikopolun umpikujaan. Miksei voi uskoa kokeneempia ja aloittaa ongelman purkaminen valmentajan avustuksella, tarkastuttaa hevosen suu raspaajalla, tehdä niitä muka tylsiä perusjuttuja maastakäsin ja vasta sitten selästä? En tiedä, ehkä meillä on aina vaan kiire. Kiire jonnekin, mutta kukaan ei koskaan tiedä minne.

Nettikauppa se vasta villi viidakko onkin. Kilpailu on kovaa ja kauppoja tulee ja menee. Yhteistä melkein kaikille on se, että harvalla on oikeasti toimivaa verkkokauppapohjaa, missä varastosaldot pitävät paikkansa. Useimmilla on siis putiikki, mihin tavarat tilataan tarpeen mukaan. Sinänsä taloudellista, mutta asiakkaan kannalta huono homma. Aina ei ole aikaa odotella viikkokausia jotain varustetta, koska harvinaisen usein toimitusajat venyvät yli luvatun. Netistä taas tilataan tuotteita, koska niitä saa usein sieltä postimaksuista huolimatta edullisemmin. Hyvityksiä tai pahoitteluja taas heppatarvikepuolella ei tunneta. Ei ole kauppiaan vika, jos saksalainen tukku ei lähetäkään sille syystä tai toisesta tilattua tavaraa. Enemmänkin se on asiakkaan vika, kun se on kehdannut tilata just semmosen, mitä ei heti saa. Kehtaa vielä kysellä perään!

Olen jokusen kerran tehnyt reklamaation ja mielestäni ihan aiheesta. Yksi niistä on käsitelty kuluttajaneuvojan kautta, jolloin vasta sain oikeutetusti rahat takaisin. Kerran yhdet merkkihanskat hajosivat ekan käytön jälkeen aivan totaalisesti. Sain pyytämättä rahat takaisin ja pahoittelut, mitä pidin pieneltä toiminimellä toimivalta yritykseltä suurena ihmeenä. Sittemmin putiikista tuli yksi suosikkikaupoistani. Viimeisin reklamaation aihe olivat alle vuoden vanhat erään laadukkaan trailerimerkin saranat, jotka pettivät yllättäin viime viikonloppuna trailerin sivuoven jäädessä kirjaimellisesti käteen. Edelliset kestivät samassa käytössä kahdeksan vuotta, nämä 10 kk. "Ei näistä kukaan ole ennnen reklamoinut". Aha, no selvä. Kerta se ensimmäinenkin.


Satulakauppiaat

Halusin muutama vuosi sitten tallilleni satula-auton. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että tallini sijaitsee nopeiden kulkuyhteyksien päässä erittäin lähellä sivistystä. Jos odottaisin vieläkin sitä ekaa ja lähintä, en olisi vielä nähnyt vilaustakaan siitä. Jos en olisi taistellut ja pommittanut viesteillä, en olisi saanut sitä toistakaan tänne. Lopulta sain ja olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Hevonen ja minä saimme sopivan satulan, joka sovitettiin huolellisesti. Muistin kiittää ja maksoin laskun hyvissä ajoin ennen eräpäivää. En tingannut, koska olin tyytyväinen löytööni. Ehkä vikatikki ekan auton kohdalla oli se, että kerroin etsiväni lämppärille kunnon koulusatulaa. En muista, mitä sanoin jälkimmäiselle, mutta kerroin budjetin olevan niin sanotusti keskiluokkaa. Ehkä se riitti, en tiedä.

Sittemmin hevoseni matkasivat vihreimmille laitumille murheellisen puolen vuoden aikana. Yhtäkkiä omistin kolme satulaa, joilla en tehnyt mitään. Niistä kaksi myin tutuille ja kalleimman annoin myyntivälitykseen. Välityksestä tehtiin kirjalliset sopimukset ja satula saikin hengata muutaman kuukauden siellä. Sitten meille tuli akuutti tarve saada se takaisin: Satula olikin mystisesti kadonnut. Kyllä, minun yli tonnin Albionista ei kukaan tiennyt, missä se on. Suht rauhallisena ihmisena laskin sataan ja odottelin muutaman päivän. Pari viikkoa myöhemmin satula löytyi ja sain kunnian hakea sen pois. Ihme. Ehkä pahinta tuossa tilanteessa mitä asiakkaalle voi sanoa on se, ettei me vaan tiedetä, missä se menee. Siitä jäi vähän huono fiilis.

Toinen pieni murheellinen näytelmä koettiin tässä viime talvena. Annoin yhden satulan myyntivälitykseen joulukuun alussa toiseen paikkaan, jossa aiemmin hommat olivat sujuneet ihan hyvin. Homma meni kaikkea muuta kuin Strömsössä: Lopulta sain kuulla, että penkki on myyty, mutta rahoja sain odotella useamman viikon. Sain vain selitykseksi sairauslomat ja laskutuksen laahamisen perässä, mikä tuntui minusta oudolta. Vaikka olisit yksityisyrittäjä, niin tällaisia tilanteita varten tehdään plan B. Huonoa mainosta nimittäin saa paljon helpommin kuin hyvää. Lopulta, kun yhtenä keskiviikkoaamuna olin jo naputtelemassa sähköistä rikosilmoitusta, tuli viesti, että loppuosa on nyt tilitetty. Lopulta homma meni suurin piirtein niin, että satula oli myyty helmikuun alussa, mutta loppuosa rahoista tuli vasta pitkälti huhtikuun puolella. Kuittia tilityksestä (missä on eritelty välityspalkkio ja satulan lopullinen hinta) ei ole näkynyt vielä tähänkään päivään mennessä. No, suurin piirtein tonnin verran sieltä kilahti tilille, eli abouttiarallaa sinne päin meni se homma.

Pääpiirteissään olen tullut siihen lopputulokseen, että satulakauppiailla riittää asiakkaita. Toisin sanoen niitä nobodyjä voi kohdella ihan miten sattuu. Kyllä ne jostain penkin löytävät, ehkä eivät. Harmittavaista, kun itse kokee olevansa ihan hyvä asiakas, kun maksaa laskut ajallaan, koittaa pitää satula-asiat hevosten kannalta kunnossa ja niin edelleen. No, Salaman satulan metsästys on nyt työn alla ja se tuntuu työläältä. Ei tunnu olevan mikään sovittajien suosikki tuollainen überleveä lyhyt tynnyriselkä. Koska meidän Salamalle kelpaa vain paras, haluan myös ammattilaisen mielipiteen satulan sopivuudesta. Olen mielestäni sen velkaa hevosilleni, että tarjoan niille mahdollisimman kivat puitteet ja varusteet.


Kengittäjät

Tämän ammattikunnan jäsenistä on varmasti jokaisella hevosihmisellä oma sanansa sanottavana. Aivan oma maailmansa, jonka sana on laki. Tai no, enemmänkin kuin raamatusta. Itse olen tällä hetkellä onnekkaassa tilanteessa, että meidän hepoilla on maailman paras kengittäjä eli sikäli nämä kokemukset eivät ole lainkaan omakohtaisia, vaan ne perustuvat tuttujen kokemuksiin. Tosin kerran aikoja sitten olen hakenut hevoseni kengittäjän luota pois niin, etten ollut koko aikaa itse paikalla. Valkoisella hevosellani oli kylki auki vasaran jäljiltä. Kengittäjä vaihtui yllättäin heti. Minun hevosia saa kyllä komentaa, mutta piekseminen saa jäädä väliin.

En tiedä, onko valtaosa kengittäjistä takonut kengän sijasta rannekellonsa uusiksi vai miten aikaa voikaan tulkita eri tavoin, mutta jos paikalle pitäisi saapua klo 9, on klo 12 lähempänä koko totuutta. Lisäksi kollegat ovat ihan syvältä ja kukaan ei osaa laittaa oikein mitään. Eläinlääkäritkään eivät tajua mitään kengittämisestä, määräävät vaan semmosia ja tommosia erikoisjuttuja kengittäjien kiusaksi. Joskus tuntuu siltä, että edellä mainittuja heppuja on älyttömän vaikeaa saada kiinni. Soittaa ei saa, koska se häiritsee. Tekstareita ei lueta, koska ikänäköä on liikaa. Siispä lähetä savumerkkejä, toivo parasta ja järjestä työvuorosi niin, että kengittäjä voi saapua milloin vain.

Luojan kiitos tiedän jo useamman vähän nuoremman kengittäjän, jotka ovat kuulleet edes sanan sieltä täältä asiakaspalvelusta. Se on jo paljon se. Mutta kuten sanottua, meillä tätä ongelmaa ei enää ole.


Valmentajat

Yksi asia, minkä vuosien saatossa olen huomannut on se, että kotitallille on yllättävän vaikeaa saada tunnin pitäjää, jos sinulla on pieni talli eli tunnille pääsee maksimissaan yksi tai kaksi ratsukkoa kerrallaan. Se on sinänsä harmi, koska kotona on kivat ja toimivat puitteet. Aina ei viitsisi eikä haluaisi lähteä muuallekaan. Vielä hankalampaa se avun saaminen tuntuu olevan, jos kerrot, ettei sinulla ole juurikaan kilpailullisia tavoitteita tai jos hevosesi sattuu olemaan ex-ravuri. Ne varmaan ovat ulkopuolisen silmissä jälleen asioita, joilla tuntemattomasta luodaan eka mielikuva: Puskapelle ravurinraadon kanssa ilman maksukykyä. Voihan se näin usein ollakin, mutta mielestäni ihmisten liikuttaminen paikasta A paikkaan B hevosten sijaan on nopeampaa, turvallisempaa ja helpompaa.

Eläinlääkärit

Ammattikunta, jolle kukaan ei salli ensimmäistäkään virhettä. Meillä on tässä lähellä kaksi klinikkaa. Molemmilla on kannattajansa ja vihaajansa. Moni ei käy kummassakaan vaan vie trendikkäästi hevosensa kokonaan toiseen maakuntaan.

Tälläkin saralla arvostan asiakaspalvelua. Siis sitä, että otetaan myös hevosenomistaja huomioon. Vaikka olen itsekin hoitoalalla ja ymmärrän jonkin verran näistä asioista, on silti kiva kuulla missä mennään. Mitä voisi tehdä ja mitä nyt ei ainakaan kannata. Jos olisin sokeasti uskonut viime vuoden heinäkuussa Salaman saamaan diagnoosiin ja tehnyt kuten vähäsanainen eläinlääkäri silloin meinasi, olisi hevonen nyt luultavasti montussa. Se sai käytännössä teurastuomion pitkän vikalistan kera. Ei hoito-ohjeita, ei mitään taustatukea. Silloin meillä oli kiire päästä jonnekin näytille, kun hevosella oli alkamassa ajo-opetus seuraavalla viikolla.

Myöhemmin kotona tuijotellessani siinä hevosta ja pitkää vikalistapaperia vuorotellen kyyneleiden lomassa, vein rakkaan villivarsani toiselle klinikalle niin sanotusti omalle eläinlääkärille heti, kun ajan vain sai. Hevonen sai heti toivoa. Se sai paljon aikaa. Ja se palkittiin 10 kk myöhemmin sillä, että varsa sai niin sanotusti terveen paperit. Nyt se voi oikeastaan paremmin kuin koskaan. Vikoja eläinlääkärimme ei kuitenkaan saanut taiottua pois, mutta nyt niiden kanssa voidaan ja osataan elää. Ekan eläinlääkärin tyyli oli vain vähän väärä ja välinpitämätön tähän tapaukseen.

Yleistä

Olen tullut lisäksi siihen lopputulokseen, että se joka puhuu kuin Runeberg, ei välttämättä ole se totuuden torvi tai muuten luotettavin hemmo. Myyjän on myytävä, se on nyt ihan selvä, mutta tietyissä tilanteissa fanaattisen uskonlahkoon verrattavissa olevan puhumisen ja mantraamisen voi jättää osaksi huomioimatta. Ainakin, jos keinot ovat vähänkin kyseenalaisia. Kysymys, johon jokaisen pron tulisi osata vastata, on miksi. Miksi näin tehdään, miksi suosittelet sitä tai tätä? Tiedätkö sinä, miksi valmentajasi haluaa aina vain enemmän puolipidätteitä? Miksi hän haluaisi vaihtaa ratsusi kuolaimet tai turparemmin toiseen malliin? Miksi juuri tämä satula olisi hyvä tälle hevoselle? Miksi suosittelet juuri tätä ratsuttajaa?

Toinen juttu, mikä alkaa onneksi olemaan jo nykypäivää, on sähköposti. Niin ja tekstiviestit. Soitat sitten kenelle vain, niin aina Arvon Hevosalan Ammattilaista tulee häirittyä ja suurin piirtein aina on huono hetki puhua. Sähköposti on nykypäivää ja ihan yhtä pätevä yhteydenottoväline siinä missä puhelinkin. Itseasiassa jopa parempikin, koska näin asiat tulee hoidettua samalla kirjallisesti. Se taas on juttu, jolla saa yhden aseen lisää kieroakin kierompia tyyppejä vastaan. Ja niitähän ikävä kyllä hevoshommissa piisaa.

Asiakas on aina oikeassa. Kyllä. Mutta uskon myös sen, että vaikeita asiakkaita riittää. Mutta se on vain kestettävä, jos tarjoaa palveluja. Asiakkaitaan voi ja saa toki valita, mutta siitä olisi kohteliasta myös ilmoittaa, jos jokin palvelu ei nyt onnistu. Toisaalta, jos koet aina asiakkaana tulleesi kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, ehkä syypää löytyy myös peilistä. Siellä se syyllinen nimittäin viihtyy aina.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Melkein kuin cowboy


Marssin ruohotarhan portille tänään suunnitelmissa kaivaa Duke pölykerroksen alta esiin ja ohjasajaa se. Se saisi mennä vähän ravipuomeja ja aloittaa pienen kuntokuurin ennen laatareita. Dukea ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut portille. Sen sijaan tuttuun tapaan yksi läsipää oli kipeästi vailla rapsutuksia. Siispä plän Ö käyttöön ja ruuna tarhan puolelle hommiin.

Ohjasajo on vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on, jos sitä ei tee tarpeeksi usein. Se on myös entistä vaikeampaa, jos hevonen voi olla siinä vaikea. Salama on hyvin herkkä eli se on sen "vaikeuden" syy. Se peilaa ihmistä todella paljon ja on todella tarkka erityisesti jarruttaville avuille. Jos ylävartaloni on ihan vähänkin väärin, se pysähtyy. Jos varpaani osoittavat vähän liikaa sen linjan yli, se pysähtyy. Jos säädän ohjien kanssa, se pysähtyy. Jos pikkasenkin olen myöhässä apujeni kanssa, se pysähtyy ja kääntyy sisäänpäin. Maailman paras hevonen opettamaan minulle tarkkuutta ja huolellisuutta! Olenkin todennut, että Salamaa on kivointa ajaa köysillä. Ohjasajovyön ja megapitkien ohjien kanssa säädän itse liikaa. Tosin, thank God, enää se vain pysähtyy, ennen kevään koulutusjaksoa se lähti aina hillitöntä rodeota johonkin suuntaan!

Siispä nuorukainen sai ylleen köysiriimun, yhden köyden ja puolikkaan ponin ajo-ohjan. Viime ohjasajokerrasta onkin vierähtänyt tovi. Silloin muistaakseni otettiin vähän yhteen aiheen tiimoilta, kun ruunaa ei napannut työskentely kentällä tippaakaan. Nyt se asettui Slaamamodeen ja pitkät metsittyneet korvat lurpallaan odotteli ohjeita. Ei ollut mikään Pendolino, mutta ihan hyvä kuitenkin. Koreografia piti sisällään kahdeksikkoa ja pysähdyksiä. Mitä enemmän ruunaa kehui, sitä veltommin korvat roikkuivat läsipään jatkona.

Koska ruuna oli aika mahtava, ajattelin koittaa yhtä juttua. Nyt kun sitä satulaa ei ole, niin hylätään sitten loputkin varusteet... Tynnyri kentälle, ruuna parkkiin Toinin viereen ja emäntä kyytiin. :D

Ja tadaa!



Tällä varustuksella ridasin villivarsallani kentällä ja pihalla. Ylitin itseni. :D

PS. Ei hätää, Dukekin kävi hommissa. Se oli tosi kiva. Niin kuin aina, tietty.

PPS. Tone sopii hyvin joukkoon vilpittömän uteliaisuutensa ansiosta. Kavaletit olivat ihan älyttömän mielenkiintoisia!

lauantai 23. elokuuta 2014

Salaman satulapäivä


Tänään meillä oli kovin mielenkiintoinen päivä: Vierailimme Salaman kanssa Hippomedin satulapäivässä. Luennon piti fysioterapeutti Heli Hyytiäinen.

Jännityksellä odotin, millaisen tuomion Salaman satula saa. Vähän myös kauhistutti ratsastaa pinkeä Salama 3vee ekaa kertaa "yleisön" edessä vieraassa paikassa, mutta elämä on. Kukaan ei lentänyt jorpakkoon, vaikka ruuna vähän pinkeänä tepsuttelikin menemään. :D

Luento piti sisällään vähän uutta ja jonkin verran vanhan kertausta. Olennaisena omaan mieleen jäi se, että satula ei koskaan saisi olla ns. kompromissi, vaan sen on ihan oikeasti sovittava hevoselle JA ratsastajalle. Sopiva satula koskee erityisesti nuoria ja kuntoutuvia. Satulaa on varauduttava vaihtamaan ja päivittämään. Turhat fyllingit ovat yksilöllisiä ja usein tarpeettomia, jos ja kun satula oikeasti sopii. Pehmytkudosvammat satulan alueella ovat hitaasti paranevia, joten niiden ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää. Satulaa on hyvä kokeilla useamman kerran ja eri tilanteissa.


Myös siitä oli puhetta, miten omaan silmään niin sanotusti turtuu. On siis hyvä kysyä mielipiteitä ja konsultoida ammattilaisia. Suomen oloissa satulan sopivuus pitäisi tarkastaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, mieluummin useamminkin. Hevoset lihoavat kovin kesällä ja talvella vastaavasti laihtuvat, joten selän malli muuttuu paljon.

Suomalaiset kuulemma myös toppauttavat satuloitaan kovin vähän. Tässä koin piston sydämessä ja totta, omakin penkki sai täystyrmäyksen toppauksiltaan. Ostin sen vähän aikaa sitten "hyvissä villoissa" ja nyt kun penkkiä tarkasteltiin tarkemmin, olivat toppaukset edestä ja takaa kovat, keskeltä se oli tyhjä. Se oli myös toiselta puolelta tyhjempi kuin toiselta. Eli satula kuin satula on syytä tarkastuttaa muualla ostotilanteessa, jos on vähänkin epävarma.

Rungon ehjyys on hyvä testata joka suuntaan.
Myös joustorunkoisista ja rungottomista oli puhetta hieman. Niitä on niin monia eri malleja ja puolueettomia tutkimuksia niiden osalta ei ole tehty. Fakta on kuitenkin se, että valtaosa niistä jakaa painon epätasaisesti selkään, joten tarkkana saa niidenkin kanssa olla. Nämäkin asiat hyvin yksilöllisiä, eli kaikki eivät sovi kaikille.

Salama jaksoi vielä tämän alkusession seistä nätisti. ;)
Mites se Salaman satula sitten? No, se on epäsopiva. Sen nyt tiesinkin, mutta satula ei olekaan välttämättä liian kapea. Vika ei olekaan edessä, vaan enemmän takana ja keskellä. Satula on myös ehkä hieman liian suora rungoltaan. Takatoppaukset painuvat hevosen (olemattomiin) selkälihaksiin ja näin painopiste tulee liian taakse. Sen jakama paine myös jakautui epätasaisesti niin, että keskellä oli tyhjä kohta. Penkki on myös ratsastajalle hieman liian pieni, mutta se juttu onkin työn alla... ;) Johonkin se myös keikkui ja heilui ja johonkin se myös kiertyi, mutta en kuullut sitä lausetta kokonaan ollessani juuri hevosen selässä.

Olisikohan tämä ollut se Prestigen ponipenkki... Ainut, mikä kokeiltiin vyön kanssa.
Salamasta otettiin mittoja ja tehtiin muistiinpanoja. Se on hieman takakorkea, hyvin leveä (vaikkei tällä hetkellä olekaan mikään erityisen lihava) ja satulansija on lyhyt. Paikalla olleesta satula-autosta sovitettiin muutama penkki, jotka tosin kaikki olivat liian kapeita. Lopulta mukavan oloinen malli löytyi Prestigeltä ja se oli jokin poniestesatula. Kiva. Eli oma ahteri saisi pienentyä muutaman vaatekoon, hihih. Juuri nyt autosta ei löytynyt sopivaa satulaa kotiin kokeiltavaksi, mutta ehkä palaamme asiaan lähiaikoina.

Useimmat sovitetut satulat olivat Salaman selkään liian kapeita.
Vanha Albion koitetaan nyt topata Toinille sopivaksi ja jos sekään ei natsaa, niin pitää etsiä sillekin joku toinen satula.

Tieto lisää tuskaa, niin se vaan menee... ;)

perjantai 22. elokuuta 2014

Prinsessa, Prinssi ja Prinssinakki baanalla


Ensinnäkin, minulla(kin) valuu kohta jo siirappi korvista, sen verran hempeissä tunnelmissa täällä elellään Tamman ja poikien yhteiselon kolmatta päivää.


Liikuteltiin tänään Annin kanssa sujuvasti sateen lomassa kaikki kolme heppaa. Tai no, käytiin selässä, heh. ;)

Salama kerrankin ihan itsensä näköisenä. :D 
Tarvitsin bodyguardin (= taluttajan) tähän ilman satulaa-leikkiin,
ei ole nyt varaa eikä kykyä olla sairaslomalla murtuneiden luiden takia. ;)
Salama sai urheilla allekirjoittanut selässään. Pienen hihityksen voimin kiipesin tynnyrin päältä tynnyrin kyytiin eli alku sisälsi pientä tasohyppelyä. Tarkoitus oli testata, miten hyvin suomipoika kulkee ilman satulaa. Kulki se vähän paremmin, mutta jumitteli vieläkin. En tosin tiedä hämmästelikö se erilaista taakkaa selässä vai haaveiliko se Tonen luo pääsemisestä. Raippa kuitenkin toimi jo pelkällä olemassaolollaan eli jotain sen suuntaista jumitusta oli tänään ilmassa. 

Jos sopiva uusi satula ei auta, on syytä tutkia, mikä on jumittamisen taustalla. Pieniä (hysteerisiä) epäilyksiä on toki jo ilmassa, mutta toivottavasti mistään vakavasta ei ole kyse. Kurinpidolliset ongelmat kelpaisivat tähän hätään mieluummin. ;)


Anni sai testata Toinin. Tamma oli jälleen kiltti, yritteliäs ja järkevä. Eihän se vielä mikään wow ole, mutta taisivat nuo vähän tykästyä toisiinsa. ;) Oli myös kiva nähdä sivusta, miltä tamma näyttää liikkeessä. 






Mitattiin myös tamma. Tarkan haravamittauksen tuloksena tasan 160cm eli korkeutta on reilut viisi senttiä enemmän kuin Salamalla.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, pääsi Dukekin pitkästä aikaa ratsupuuhiin.
Ikävä kyllä en saanut yhtäkään kivaa kuvaa siitä hihityksen viedessä voiton.
On se mainio poni!