lauantai 28. helmikuuta 2015

Tupla vai kuitti


Aina sanotaan, että ihminen on eniten tosissaan silloin, kun se vitsailee. Onko todella näin?

Viime viikkoina karu totuus (lue: todellisuus) on iskenyt vasten kasvoja kovemmin kuin koskaan. Onni isojen hevosten kanssa tuntuu unohtaneen minut ja oikeastaan kaikki tuntuu menevän pieleen, vaikka kuinka pyrin ikuisella optimistisuudella kapinoimaan takaiskuja vastaan. Salaman hankkarivamma viime syksynä tuntui olevan kohtalolta sellainen hauskaa vappua-toivotus ja vähän niin kuin viimeinen naula arkkuun. Ja miten niin halusin onnistua edes tämän kerran, tämän hevosen kanssa. Siihen perään vielä tapaus ruskea tamma kaikkien muiden heppahautajaisten ohella.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että Salama saa olla. Nimenomaan olla: Se saa aikaa ja sitä hoidetaan kaikessa rauhassa, kunhan se vain pysyy järjissään. Kiire ei ole ja jokainen hyvä päivä sen kanssa on hyvä päivä, huonot sitten unohdetaan. Aika näyttää, mitä siitä tulee, jos on tullakseen.

Sen sijaan tallin muut hevosvoimat valjastettiin jälleen käyttöön ja voi sitä hyvänolon tunnetta, minkä pieni tarmokas shetlanninponi tarjosi tänäänkin! Isännän kanssa käytiin nimittäin poniajelulla. Siitä se idea sitten lähtikin ilmoille ihan vauhdilla - asia, josta olen täällä ennenkin "vitsaillut".

Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin mahtavia tarjouksia!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Hell on hoofs

Kuva syksyltä 2013.
Kulunut viikko on pitänyt sisällään päivittäisiä taisteluja Läsipään kanssa. Jokainen liikutuskerta on ollut yhtä sinkoilua, syöksyilyä ja pukittelua. Hevonen on kireä kuin viulunkieli ja yksikin rasahdus saa sen sinkoamaan maata kiertävälle radalle. Katoin tänään, miten autokatoksen rännit olivat vaarassa takakavioiden viuhuessa niiden tasolla. Energiaa piisaa.

Jos sen jalka ei todella reagoi tämänpäiväisiinkään laukkaspurtteihin, niin sitten se ei reagoi mihinkään. Maa on onneksi sentään jo sulanut sen verran, että kavion alle sopii jo osittain pitävä maa.

Just in case, katselin jo pellon reunasta sopivaa paikkaa sille kiukkupuuskan ollessa kiivaimmillaan. Periksi en kuitenkaan antanut, vielä.

On tämä lystikästä. Plääh.

1.11.2013

torstai 26. helmikuuta 2015

SalamaSanomat extra

Klikkaa kuva suuremmaksi.
Kuukauden kootut skandaaliotsikot luvassa taas ensi kuussa. ;)

T. Salama & c/o

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ja taas kulkee


Salama 4veen maailmassa koettiin tänään taas ihmeitä: Poju pääsi hierojalle ekaa kertaa koskaan.


Se oli läsipään mielestä jännittävää, mutta silti kivaa. Melkein loppuun asti se jaksoi jopa keskittyä tähän, vaikka kuinka ahteria kutitti ja rapsutuksia teki mieli kerjätä koko ajan lisää. Pyörivät liikkeet eivät juuri olleet sen mieleen, mutta kipukohtaa sai kaikessa rauhassa painella kuitenkin.

Aika ihanaa, tuumii hän.
Jumeja oli ja vaikka kuinka, muun muassa vasemmalla niskassa, takaosassa, ristiselän tienoilla ja erityisesti oikeassa lavassa, mikä oli yltä päältä kireä kuin viulunkieli.

Ero ennen hierontaa ja sen jälkeen oli kuitenkin valtava! Tarhaan käveli myöhemmin hevonen, joka kävelikin aika rempseästi, letkeästi ja rennosti. Se tuntui itsekin olevan vähän hämillään siitä, kun kaikki raajat tuntuivat yhtäkkiä ihan erilaisilta. Saatiin kotiohjeiksi myös venyttelyliikkeitä, joita tehdään jatkossa päivittäin.

Salama selvästi tykkäsi tästä, joten hieroja kutsutaan jatkossakin kylään. ;)


tiistai 24. helmikuuta 2015

Läheltä piti (ote yhden tuhman päiväkirjasta osa 529)

Yrmy.
"No kai tuossa kentällä nyt vähän kävellä voi, jos nätisti menee." tuumasi allekirjoittanut tänään, kun mietti erilaisia Salaman liikutusmuotoja jäätikön peittämällä plantaasillaan.

Arvatkaa oliko Salama samaa mieltä? Tänään se suorastaan haistatti hevonpeet eilen hehkutetulle lisärehulle.

Selkännousu: Check. Ihmeen nätisti seisoikin. Pari kierrosta käynnissä löysin ohjin: Check. Otin puolipitkät ohjat ja seuraavaksi askeltiheys muistutti mallia kiihtynyt shettis. Tehtiin siirtymisiä, lähinnä pysähdyksiä, sujuivat ihan ok.

Sitten se yllätti: Ryntäsi mokoma portille possupassia jonkun pukkiloikkaa muistuttavan kera. Ei se käy, sanoin nätisti ja otin raipan ulkokäteen vähän niin kuin vinkkinä. Kävelysessio sai luvan jatkua.

Arkistoista tilannekuvien aatelia: Tuhma Salama keväällä -14.
Pääsääntöisesti se on ollut tosi kiltisti. ;) 
Seuraavalla kierroksella sama homma, mutta kovemmin panoksin ja salamamaiseen tyyliin täyttä pukkilaukkaa jäätiköllä. Päästin pari veesanaa. Jarrut löytyivät ulkotallin kohdalla, jossa myös hyppäsin alas. Nyt oli ihan vääränlainen keli ottaa miehestä mittaa selästä käsin, riskit kun on minimoitava nyt mahdollisimman hyvin. Maastakäsin sahattiin portin ohi edestakaisin jokunen tovi. Ruuna nöyrtyi ja kiipesin takaisin selkään.

Jatkettiin siitä mihin jäätiin eli pysähdyksillä. Niitä parin metrin välein ja kun ruuna lopullisesti tyytyi kohtaloonsa ja rentoutui, oli ero huomattava. Se venytti kaulaa ja käveli pitkällä askeleella rennosti. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, ruuna pääsi talliin parin rennon kiekan jälkeen. Tämäkin oli sellainen hetki, kun olisi ollut kivaa hölkkäillä höyryjä pois, huomio olisi nopeasti ollut ihan muualla kuin kentän portilla.


Parin viime viikon aikana Salama on liikkunut ratsain todella vähän. Syynä siihen on vihoitteleva ristiselkä, joka taas johtuu mitä luultavimmin vaivaisesta etujalasta ja inhottavista jäätikkökeleistä. Selkä ei varsinaisesti ole kipeä (siis paineluarka), mutta hyvin jäykkä ja ristiselän päällä on välillä huomattava plotti, erityisesti oikealla. Varmasti myös yksipuolisella käyntiliikunnalla on vaikutuksensa, kun se ei pääse kunnolla purkamaan energiaansa ja käyttämään kroppaansa. Satula on tsekattu ja tsekataan vielä uudelleenkin. Ratsupuuhat on pidetty ohjelmistossa nyt hyvin harkiten, onneksi on toisenlaisiakin liikutusmuotoja. Jos kelit paranevat, pitänee järjestää Salamalle maastoilua. Siitä se voisi tykätä, kun ei tarvitse kiertää ympyrää. Tämän hevosen tuntien sitä on ihan turha prässätä kentällä, siitä ei seuraa mitään hyvää.

Eläinlääkäri ehdotti sille hierontaa ja huomenna onkin sitten Salaman ihan eka hieronta koskaan. Saa nähdä, mitä Pläsipää sanoo sellaisesta.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Tuotetestausta: Pavo Nerv Control


Toipilaani syö nyt seitsemästä (!) purkista ruokaa. On pikkasen kivennäistä, Greenlineä, ripaus hengitysteitä puhdistavaa mysliä, sinkkiä, vitamiinia, Suppleaze Goldia ja nyt uutuutena Pavon Nerv Control-lisärehua. Lisänä tietty heinää, vettä ja suolakivi. Lueteltuja lisärehuja se syö hyvin pienen määrän, kaikki mahtuu litran kauhaan.

Viimeiseksi mainittua on nautittu nyt neljä päivää ohjeen mukaan eli 100g / päivä. Rehua päädyttiin kokeilemaan, koska toipilasajan rajoitettu liikunta on saanut herkkishepan entistä suuremmilla vaihteilla toimivaksi ja se ei oikein nyt käy. Kyseiseen tuotteeseen päädyin helpon saatavuuden takia, jälleenmyyjä kun on ihan vieressä. Pavon rehuista on meillä ja muilla oikeastaan vain hyviä kokemuksia.

Rehusta luvataan sen kotisivuilla (linkki edellä) seuraavaa:
"Yksilöstä tai kokemuksista riippuen joistakin hevosista pyrkii tulemaan liian herkkiä kaikille ympäristöärsykkeille. Jotkut hevoset ovat hermostuneita tai säikkyjä jo luonnostaan, ja nämä erityispiirteet opitaan yleensä tunnistamaan melko helposti jo kotioloissa. Säikky ja arka hevonen ei kykene toimimaan rentona käytössä, eikä se vaikuta myöskään kovin tyytyväiseltä elämäänsä.

Pavo NervControl auttaa luonnollisella tavalla palauttamaan ja ylläpitämään hevosen sisäistä mielentyyneyttä. Jo muutaman käyttöpäivän jälkeen huomaat hevosen muuttuneen rauhallisemmaksi."

Salama oli eilen metka. Taluttelin sitä illalla pilkkopimeässä pelkällä riimulla. Nähtiin vain yksi säpsähdys ja sekin oli vain pieni syöksähdys suuntaan X. Kokonaisuutena se oli kovin tasainen ja rauhallinen tyyppi, vaikka taluttaja liukasteli ja heilahteli jäätikkökelin vuoksi mihin sattui. Salama ei ole ennen oikein pitänyt siitä, että ihminen sählää vierellä, se ei sovi hänen herkälle sielulleen. Itse myös jännitän pimeässä aina, olin sitten yksin tai hevosen kanssa, joten olen tarkoituksella jättänyt pimeät puuhat pois, varsinkin tämän hepan kanssa.

Tänään Ruuna Reipas oli tallissa harjattavana. Seisoohan se aina harjauspaikalla kuin tatti, mutta nyt se nukkui ketjuissa kaikessa rauhassa harjauksen ajan! ADHD-sähköiskuhyperhevoselle hyvin epätyypillistä. Yleensä se nyt ainakin kuopii metrin kuopan käytävälle, jos se siihen sattuu jäämään yksin hetkeksikin. Noin muuten se syö, juo, kakkii ja on muuten ihan itsensä näköinen kyllä. Eikä onnu käynnissä, heh.

Mitä veikkaat, olisikohan rehu todella tehonnut vai hevonen sairastunut? Pitänee mittailla vähän aamulämpöjä ja tutkia jalkoja, se on ihan saletisti minun tuurillani kipeä...

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Yön ritari


Perjantai-illan pimeydessä vastaan tuli tällainen.

Duke kiittänee Salamaa jälleen pienestä pukeutumisavusta. ;) 
Rhino ei antanutkaan periksi niin helposti kuin ne 2761 muuta loimea tähän mennessä.

Linkki videoon
Terveisin hän:
Salama "Jos ruoka ei tule minun luo, minä menen sen luo" Sankari.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kylillä huitelemassa


Rahalla saa ja hevosella pääsee: Nyt mentiin tosin ponilla läpi myös pienten hidasteiden. Kerrottakoon seuraavassa vaikkapa kolmesta pienestä.


Probleema nro 1: Kauhian kovin kohiseva koski, jonka takana oli moottorisahamurhaajia.


Ratkaisu: Laitetaan allekirjoittanut menemään kohteliaasti ekana. Ojat - tässä tapauksessa vähän isompi sellainen siltoineen päivineen - ovat Dukelle edelleen tiukkoja paikkoja, mutta tämä oli sittenkin ihan peace of cake. Enempi se moottorisahamies aiheutti ihmetystä.


Probleema nro 2: Ison tien ylitys x 2 Munittulan hoodseilla kirkonmäen tienoilla. Oikeastaan mitkään ajoneuvot eivät Dukea harmita, sen sijaan oman vuoron odottaminen tien sivussa on kovin tylsää. Dukea harmitti myös siirtyä pieneksi pätkäksi kevyenliikenteen väylälle, se kun olisi halunnut kruisata tuttuun tapaan autojen seassa, kuten kotitielläkin. Lisäksi askellaji käynti tuntui unohtuvan, tylsää kun metallikuoriset menopelit menevät niin vauhdilla ohi!

Ratkaisu: Laitetaan jälleen allekirjoittanut ponin henkiseksi tueksi suojatielle. Kaikilla on kivaa ja ponikin pysyy nahoissaan.


Probleema nro 3: Kotikulmien vanha tuttu kivioja olikin yllättäin poikki ja joki tulvi. Voi ny vitamiini.

Ratkaisu: Veturi vaihtoon ja allekirjoittanut valmistautui maanittelemaan ponivoiman ison ojan yli. Mutta se mokoma tulikin siitä yli ekalla yrittämällä komean rodeosarjan kera, jei!

Tätä vilttiä pitäisi ehkä käyttää näin 2000-luvulla raidat toisinpäin, mutta kun ponista loppuu korkeus. ;)
Reissu tuli kuin tuli tehtyä ja lopulta kotona oli onnellinen reissuponi taustajoukkoineen. Väsymyksestä ei näkynyt merkkiäkään, poni meinasikin lähteä kotipihan kohdalla uudelle kierrokselle.

Jälkikäteen jäin funtsimaan, miten parhaita nämä tällaiset ponit ovat. Enköhän vielä joku päivä vaihda ihan kokonaan näihin shettiksiin! Eikös sellainen parivaljakko olisikin aika jees?


PS. En ole vielä päättänyt, kumpi tätä syö, minä vai Läsipää... ;) Arvasin torstaina oikein, Salaman etujalka reagoi hieman kunnon rodeonäytökseen, joten seuraavaksi otetaan tämä Plan B eli magnesiumvalmisteet käyttöön tasoittamaan päätä. Toimii tai ei, mutta koitetaan nyt ainakin.

torstai 19. helmikuuta 2015

Kun läsi kiristää päätä

Keskiviikko 

Ponileikkiä pläsipään kanssa, just in case, jos se vaikka joskus oppisi ymmärtämään tällaisia humputuksia. Oli terassireissua, roskien vientiä ja sitten läsi kiristikin jo sen verran päätä, että tuosta turkoosista narusta sai pitää vähän niin kuin kaksin käsin kiinni.

Tuitui ja puspus kun murukultupuppeli oli kuitenkin melkein aika muru.
Torstai - toivoa täynnä

Jäätikköä joka paikassa. Siispä pellolle ohjasajovermeet niskassa, aitojen sisälle kuitenkin. Ihan varmuuden vuoksi.

Ekan rodeosarjan jälkeen muistin, miksi en tätä ole ennen tänne tuonut. Tokan rodeosarjan jälkeen ajattelin, että kyllä tämä tästä, eteen vaan. Kolmannen rodeosarjan jälkeen oli elukka kyljellään hangessa. Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut. Läsipään ilme oli nimittäin juuri sellainen, kun se löysi itsensä maasta kyntämästä hankea. Neljännen rodeosarjan jälkeen pyrittiin jo pois sieltä pellosta ihan yleisen turvallisuuden vuoksi.

Yhdeksännen sarjan kohdilla oltiin jo lähellä porttia. Matka portilta talliin vei aikaa, vaivaa ja hermosoluja, kun Ruuna Reipas veti rodeota eteen, taakse, sivuille ja kaikkiin muihinkin ilmansuuntiin. Ohjien päässä oleva päätti, ettei tämä jää tähän ja rinkiä omenapuiden ympärillä vedettiin tasan niin kauan, että hieman rentoutta muistuttava ele löytyi ja pysyi yllä ehkä 10 metriä. Kuulostaa ehkä brutaalilta, mutta liikuntaa tuli loppujen lopuksi vaivaiset 22 minuuttia ja pääasiassa jopa ihan käynnissä. Uskokaa pois.

Perjantai

Johan ne kintut olivatkin hyvät jokusen päivän. Huomenna varmaan ovat loputkin jänteet sanoneet poks.

Mitäs niitä rauhoittavia yrtti- ja lisäravinnevalmisteita olikaan?!

Anni ja Salama 17.2.2015. Silloin teemana oli tuulen viemää, mutta se oli vielä ihan kesyä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Dukedukeduke


Tämä kaiffari on vaan niin mainio, kuka tätä voisi vastustaa?

1. Hienostunut aloitus
2. Katkeeko se?
3. Näppärää rodeoo
4. Terhakka kirmaus
5. Keinuheppapony
6. Potkut pallolle
7. Silkkimusta
8. Hyökkäykseen
9. Savuna ilmaan
10. Kyllä täältä raviakin löytyy
11. Jalka nousee tässäkin askellajissa
12. Köttbull
13. Musta orii
14. Venyy
15. Taistoon käy
16. Mielenkiintoisia tuoksuja
17. Sievä poseeraus
18. Vaihtelun vuoksi poni (= kärsimyseläin) vielä näinkin päin
Mikä oli suosikkisi?

tiistai 17. helmikuuta 2015

Uusi elämä suosikkiriimulle


Olipa kerran riimu niitteineen päivineen. Se oli omistajansa suosikki ja hevosensa pyhäriimu. Siis se riimu, mikä laitetaan klinikalle päähän joka toinen kuukausi.

Sitten joku tolvana (= allekirjoittanut) unohti riimun kerran tarhaan päähän. Tässä lopputulos:

Melkein tuli itku. Koko turparemmi oli pilalla. Se olisi ehkä pelastettavissa jollain lampaankarvatuherolla, mutta ei sellaisia nyt kuulu niitti-ketju-pääkallo-pojalla olla. Ei ainakaan pyhäriimussa. Kotona se on yks risti kaks mitä päähänsä laittaa eli tässä tapauksessa extrasupersoftia Eskaa kera lampaankarvan. Ristiriitaa tai ei, mutta kriisi oli joka tapauksessa valmis.

Sitten muutama viikko myöhemmin järjestelin suitsia ja riimuja uusiksi satulahuoneessa. Käsiini osui Toinin vanhojen suitsien messinkinen otsapanta ja uudenlaisten energiansäästölamppujen tavoin lamppu syttyi hitaasti mutta varmasti pääni päällä. Bingo!

Alkoi nettikauppojen ja FB-kirppareiden ahkera koluaminen. Parin viikon metsästyksen jälkeen vihdoin tärppäsi. Tadaa:

Otsiksessa oli sopivasti ajan patinaa, kuten riimussakin.
Sitten tarvittiin maailman parhaan Annin apua. Hänellä kun ovat nuo nahkatyöt hallussa ja oikeanlaiset tarvikkeet olemassa.

Anni ja Herra Tuulen Viemää päiväkävelyllä 17.2.2014
Lopputulos on aika wow. Kyllä taas kelpaa!


Blog Widget by LinkWithin