torstai 30. marraskuuta 2017

Hevoskulut 2017 - marraskuu

Salaman oma reality-TV, Hra & Rva Kauris perheineen ruokailevat viereisellä pellolla päivittäin.
Marraskuulle oli tiedossa yhtä sun toista hankintaa ja laskua:

  • Lantalavan vuokrat 4kk ja tyhjennys 248e
  • Salaman kengitys 153e
  • Domosedan ja matolääkkeet 33e
  • Kuivaheinät n. 1,5 kuukaudeksi 130e
  • Salaman heijastinratsiloimi (Rambo Night Rider) Hööksin alesta 116e
  • Purua 7 säkkiä naapurin verstaalta 35e
  • Kivennäisämpäri (St Hippolyt) 40e
  • BH Breeder, jätesäkkejä, ruokakuppi jne. Puuilosta 45e
  • Vetramil-voide 29e
Yht. 829e

tiistai 28. marraskuuta 2017

Marraskuu kännykkäkuvina

Joskus oli näin kuivaa. Maastoidylliä.
Marraskuu on tuntunut pitkältä ja pimeältä kuin takapuoli. Katsaus kännykkäkuvien syövereihin paljasti kuitenkin sen, että on tässä kuussakin sattunut ja tapahtunut.

Jotain vettäkin on saattanut vähän sataa.  
Palkintokaappi järjestäytyi. Tärkeimmät ruusut esille ja loput lasten leikkeihin. Jokainen hepsu sai oman hyllyn tai ainakin nurkan siitä. Ruusukekuningas on tietty Tom, hyvänä kakkosena Samppa ja yllättävää kyllä, kolmantena on näyttelykalu-Salama. Ratsikisoista hän on saalistanut yhden ruusun. Yhden.
Vastalauseena pimeydelle kentälle asennettiin tehokas valo. Tässä puolitehot päällä ja kello on jotain 18.30. Ihan jees.
Teflon brothers. Teflonasu. Kurapuku. Käärin hänet folioon. Vaihteeksi vähän märkää.
Kultipuppeli siinä niin söpönä niin. Puspus.
Tämä lumimäärä pysyi maassa vajaan päivän.
Hetken oli niin nättiä että.
Kärppänä testailemassa lainasatulaa. Tommonen maneesi olis kiva.
Työpaikalla arkikin voi olla joskus juhlaa.
Sateenkaari marraskuussa on ei ole ihan jokapäiväinen juttu.
Empiiriset kokeet osa 546423. 
En tiedä miksi olen kuvannut puskia 21.11.2017. Ehkä siksi, kun oli aurinkoista. 
Päikkärisalkku. Tällaista kuvaa ei vielä ollutkaan.
Voi vehje. Pönöttävä Salama, siitäkään ei ollut vielä kuvaa. 
Kappas, lisää pönötystä. 
Kiukkuilme, kun yhtenä yönä satoi paljon lunta. 
...joka tosin suli samana päivänä pois. Salama suojautuu pahalta maailmalta. 
Myrskytuulet saivat Salamankin irroittelemaan. Tohveli venyy näemmä silläkin.
Tässä pimeän metsän Rambona. 
Juu-u.
Sitten case Mad Cat. Toimii! 
Ihan pöllyis.
Että sellaista - kyllä tämäkin sadekausi vielä joskus päättyy!

lauantai 25. marraskuuta 2017

Voitko vielä perääntyä?


En. Järjestin itselleni äitiyslomaa YVP-vapaiden muodossa ja näillä näkymin joulu tulee tänne vähän aiemmin!

Babyhuuruissa on tullut hankittua kaikki tarpeellinen valmiiksi: On riimua ja narua, loimea ja ruokakuppia. Tekisi mieli haalia kaikkea ihanaa ja pinkkiä, mutta hillitsin itseni. Rehusäkki sentään on sievän vaaleanpunainen.

Odotamme häntä kovin. <3 Siis minä ja Salama. Ihana saada jälleen ihan ikioma poni!

Varsat ovat just nyt tähän aikaan vuodesta tosi karvaisia ja rumia. Siksi on pare käyttää tätä yhtä hyvää aina vaan. ;)

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kainalokarvapaise

Pari viikkoa sitten sain purua naapurista. Innosta piukeana sekoitin sitä hieman turpeen joukkoon tuomaan valoisuutta ja kuohkeutta juuri perustettuihin uusiin turvepatjoihin.

Perjantaina Salama aloitti vasemman kainalonsa rapsuttamisen. Lauantaina se jatkoi sitä ja pesinkin kainalot hikilenkin jälkeen ja kuivasin vielä pyyhkeelläkin ne huolellisesti.


Sunnuntaina laitoin Salamaa kuntoon ja käden tutkiessa sen vasenta kainaloa sieltä pullahti kananmunan kokoinen paise vastaan.

Ensin ajattelin, ettei se estä liikuttamista, mutta jo alkukäynneissä Salama könkkäsi vasenta etujalkaa. Polle pesuasemiin ja paise sai hautua kunnon shampoopesussa. Malaseb taisi tehdä tehtävänsä, koska jo seuraavana päivänä paise oli paljon pienempi. Sen sijaan kainalon ja etujalkojen iho kukki ja oli täynnä märkiviä pieniä rupia. Niihin hain eilen illalla uuden tuubin Vetramil-voidetta ja näin tiistaiaamuna iho vaikutti jo paljon paremmalta. 

Purut ovat nyt hävitetty ja turvepatjat väsätty kasaan uudelleen. Ihana projekti kaikkien arjen kiireiden keskelle. Oletettavasti tämä on siis allerginen just tälle purulle - samanlaisia iho-ongelmia tuli olkipelletin kanssa ja myöhemmin selvisi, että niissä on sitä jotain varastopunkkijuttua vaikka ja kuinka.


Kainalo näytti tiistaina tosiaan jo niin hyvältä, että hepan pystyi satuloimaan kahden vapaapäivän jälkeen. Sanotaanko tähän kohtaan vain niin, että sen fyysinen habitus ei näemmä kestä enää lainkaan vapaapäiviä: Tasaisella kentällä laukka ei esimerkiksi aina nouse, jos ratsastaja ei ole saanut hevosta täysin tasapainoon ja suoraksi. Sen sijaan tänään tuli yllätyksenä vastaan se, että yhteen suht jyrkkään alamäkeen metsäpolulla voi tehdä ainakin 10 pikkupukin sarjan täydellisestä tasapainossa, eikä tee edes tiukkaa.

PS. Yhtenä yönäkin tässä se oli repinyt yöpintelinsä päreiksi ja repinyt yhden ikkunan karminkin pois. Jos hevosella voisi olla ADHD, tällä olisi. Latua vaan. Lisää. 

perjantai 17. marraskuuta 2017

Satularetki


Perjantaina kävimme Salaman kanssa Satula.comin toimipisteessä näyttämässä sen omaa satulaa.

Sillähän on ollut nyt vajaan kaksi vuotta sama Prestige Venus yleissatula, jota on säädetty jokusen kerran eri tavoin. Nyt se topattiin kokonaan lokakuussa ja vaikka se tuntui sopivalta, alkoi se hiertämään säkää molemmin puolin. Ilmeisesti kyse oli vain asettumattomista villoista, koska viikon varovaisen käytön jälkeen pyörteet hävisivät. Silti jokin tuntui olevan hullusti.

Oma Venus.
Niinhän siinä sitten kävi, että oma satula todettiin epäkelvoksi. Onnekseni hätä ei ole tämän näköinen: Satula jatkaa matkaansa Italiaan, jossa siihen vaihdetaan paneelit. Kyseisestä satulamallia on hiljattain päivitetty niin, että siihen saa nykyään paljon laakeammat, aika ohuet paneelit. Siispä omaani vaihdetaan sellaiset samanlaiset.

Oman Venuksen reissatessa maailmalla saamme ottaa tuntumaa samanlaiseen, mutta ihan upouuteen Venukseen. Siinä on nuo uudet paneelit ja se istui nätisti selkäään, kuin nakutettu. Mahtavaa, koska tämän malliseen selkään ei ole jonoksi asti kaikille osapuolille sopivia penkkejä!

Tässä Laina, väliaikainen Venus.

torstai 16. marraskuuta 2017

Yhdessä yössä


Tapasin Ison Valkoisen yhtenä yönä. Se oli terve ja elinvoimainen. Valkea kyllä eli ehkä elettiin sitä aikaa, kun olin juuri ostanut sen. Silloin mikään ei ollut esteenä, vain taivas oli rajana kaikelle. 

Tulkitsin tämän jälleen kerran kaipuuksi, joka ei näin 10 vuoden jälkeenkään osaa hellittää. Eipä sillä, Iso Valkoinen toi elämääni paljon ihania ihmisiä ja ehkä tämän oman kodinkin.


Ehkä se oli myös muistutus siitä, että mustan marraskuun läpi tarpominen tuo jälleen valon, jossain kohtaa sitten. Ei se arki pelkkää juhlaa Ison Valkoisen kanssa ollut, ei todellakaan, mutta muistot ovat harvinaisen kultaiset.

Ja sitten yhtenä kauniina hämärtyvänä iltapäivänä, kun kiirehdin kotiin ehtiäkseni kiireellä maastoon, tapahtui jotain hassua. Tumma harmaa allani oli kuin ihmisen mieli, rento ja lupsakka maastokaveri. Se halusi tutkia pientä puroa ja kaatunutta puuta. Ylipäätään se halusi edetä ja mennä. Aika pysähtyi sillä hetkellä siihen ja kiire unohtui. Tuollaisesta flowtilasta ei ole kiire pois, päinvastoin.


Ja ei, ei täällä mitään kriisiä ole. Perussyysahdistus vain. Kaikki tuntuu toisinaan pakolta ja aina on muka kiire, viikot menevät yhtä kiitoa ja kaikilla on paha mieli. Siksi oli ihanaa tuon yhden unen jälkeen kaivaa vanhat kuvat esiin ja elää nuo hetket uudelleen. <3




perjantai 10. marraskuuta 2017

My little ponyn hetki


Pilkku on viettänyt viime ajat täällä blogin puolella hiljaseloa. Kotona ei: Hän on kyydinnyt ponilapsia silloin tällöin ja toimittanut seuraponin virkaa sydämensä kyllyydestä. Siis kiusannut Salamaa. Edelleenkin se viis veisaa Salaman pomottelusta ja jälleen on Pläsipää ihmeissään.

Ruunaus ei muuttanut arkea mitenkään. Toipuminen meni hyvin ja ongelmitta - kuin ohjekirjasta suorastaan.

Uusi ponipenkki löytyi vihdoin.
Taisin lokakuun budjettipostauksessa mainita ponisatulasta. Vanha penkki oli tulossa auttamatta elinkaarensa päähän ja ahdisti jo käyttää sitä ylipäätään. Uusi, asiallinen ja ennen kaikkea sopiva ponisatula löytyi vihdoin ja se saatiin käyttöön tällä viikolla. Muuten se on oikein bueno, mutta S-vyö olisi ihan ehdoton. Siipi on hieman pidempi ja polvituet tulevat vähän alemmas kuin vanhassa penkissä ja vyö menee täten vähän eri kohtaan. Käyttökelpoiselta se kuitenkin näyttää puolin ja toisin, koeratsastuksissa se ei ole valunut eteen ja pikkuihmiset istuvat paremmin tässä kuin vanhassa penkissä. Kuvissa tuo on tietty pöljän näköinen, kun ei ole ratsastajaa selässä. 

Satula on muuten yllättäin Horzen mallistosta. Ei mikään Prestige, mutta varsin asiallinen eli positiivinen yllätys. Nahka on notkeaa ja toppaukset tasaisen pehmeät. Istuin on kokoa 14" ja runko on leveydeltään 32 eli wide. Tätä kirjoittaessa näitä on kaupan edelleen. 

Ei tuolla karvan seassa mikään varuste näytä olevan kohdillaan tai ylipäätään sopiva, mutta on ne. Tässä kuvassa on vain etujalat vähän rungon alla.

Myös ulkovaateostoksilla käytiin. Pilkku toivoi samanlaista kunnollista ulkotakkia kuin Salamalla on. 

Horseware on siitä jännä kaapu, että oikean selkämitan osuessa kohdilleen se istuu kuin hansikas minkä tahansa malliselle otukselle. Pilkku ei ole mikään jättileveä tai supermassiivinen, joten odotin peittäväni sen joukkueteltalla, kun tätä sovitin. Toisin kuitenkin kävi ja nyt "treenin" jälkeen ylle voi pukea vallan ihanan takin!



Todistettavasti Pilkkukin on oppinut nostamaan kaikki neljä jalkaa kerrallaan ilmaan! 
No niin. Nyt riittää. T: Pilkkis

maanantai 6. marraskuuta 2017

Ollaan niin loistavii

Tiimikuva. Anni Salaman selässä ja ak notkumassa tuossa liepeillä.
Päätin, että tänä talvena emme jää hevosten kanssa pimeyden vangeiksi. Eli ylös, ulos ja lenkille - ei kolmekymppinen ämmä voi pelätä pimeää lopun ikäänsä.

Jännittävää kyllä, kun mörköjä ei näe, niitä ei ole. Tämän empiirisen tutkimuksen parissa jatkamme kuitenkin vielä.


Omaan myös heijastinfetissin. Ihan jo siksi, että esimerkiksi työssäni ajan paljon autoa ja valtaosa vuorokaudesta on pimeää kuin pyllyssä. Jalankulkija ilman heijastinta on autosta käsin katsottuna yhtä kuin ei mitään ja vaikka kuinka katsoisi tarkkaan, meinaa joku aina jäädä alle.

Siksi päätin, että emme rakkaan ratsuni kanssa lukeudu niihin pimeihin tyyppeihin. Vaikka käytämme julkista vilkkaasti liikennöityä tietä vain noin sadan metrin verran, ei viitsitä silläkään pätkällä jäädä huomaamatta. Oli sitten hämärä päivä tai pilkkopimeä ilta, niin nyt pitäisi näkyä. Ehkä ne ajon aikana somea selaavat kuskitkin havaitsevat jotain vähän aiemmin kuin vasta ihan kohdalla?

Oman otsalampun kun vielä saisi. Sellaisen tosi hyvän.


PS. Kerrottakoon tähän loppuun vielä, että lähdin kylläkin hakemaan heijastavaa toppahametta. Kyllä, hametta - ne ovat nyt niin in, ne ratsastushameet siis. Sovitin sellaista ja olin kopissa ihan solmussa sen kanssa. Totesin, etten taida olla hamekansaa ja toisekseen, jos ja kun sen kanssa tulisi joku tilanne, olisin varmasti vielä enemmän solmussa siellä selässä. Ruuna Reippaalla kun on toisinaan omat mielipiteensä rauhallisista kävelymaastoista - sellaiseen tuo hieno mekko olisi kyllä tosi bueno.