Pari viikkoa sitten sain purua naapurista. Innosta piukeana sekoitin sitä hieman turpeen joukkoon tuomaan valoisuutta ja kuohkeutta juuri perustettuihin uusiin turvepatjoihin.
Perjantaina Salama aloitti vasemman kainalonsa rapsuttamisen. Lauantaina se jatkoi sitä ja pesinkin kainalot hikilenkin jälkeen ja kuivasin vielä pyyhkeelläkin ne huolellisesti.
Sunnuntaina laitoin Salamaa kuntoon ja käden tutkiessa sen vasenta kainaloa sieltä pullahti kananmunan kokoinen paise vastaan.
Ensin ajattelin, ettei se estä liikuttamista, mutta jo alkukäynneissä Salama könkkäsi vasenta etujalkaa. Polle pesuasemiin ja paise sai hautua kunnon shampoopesussa. Malaseb taisi tehdä tehtävänsä, koska jo seuraavana päivänä paise oli paljon pienempi. Sen sijaan kainalon ja etujalkojen iho kukki ja oli täynnä märkiviä pieniä rupia. Niihin hain eilen illalla uuden tuubin Vetramil-voidetta ja näin tiistaiaamuna iho vaikutti jo paljon paremmalta.
Purut ovat nyt hävitetty ja turvepatjat väsätty kasaan uudelleen. Ihana projekti kaikkien arjen kiireiden keskelle. Oletettavasti tämä on siis allerginen just tälle purulle - samanlaisia iho-ongelmia tuli olkipelletin kanssa ja myöhemmin selvisi, että niissä on sitä jotain varastopunkkijuttua vaikka ja kuinka.
Kainalo näytti tiistaina tosiaan jo niin hyvältä, että hepan pystyi satuloimaan kahden vapaapäivän jälkeen. Sanotaanko tähän kohtaan vain niin, että sen fyysinen habitus ei näemmä kestä enää lainkaan vapaapäiviä: Tasaisella kentällä laukka ei esimerkiksi aina nouse, jos ratsastaja ei ole saanut hevosta täysin tasapainoon ja suoraksi. Sen sijaan tänään tuli yllätyksenä vastaan se, että yhteen suht jyrkkään alamäkeen metsäpolulla voi tehdä ainakin 10 pikkupukin sarjan täydellisestä tasapainossa, eikä tee edes tiukkaa.
PS. Yhtenä yönäkin tässä se oli repinyt yöpintelinsä päreiksi ja repinyt yhden ikkunan karminkin pois. Jos hevosella voisi olla ADHD, tällä olisi. Latua vaan. Lisää.