torstai 29. syyskuuta 2011

Fannin kuulumiset

Sairastelut eivät ota laantuakseen, aina löytyy uusia vikoja ja vaivoja, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna takki on  vähän tyhjä nyt.

Nyt hoidetaan siis mahahaavaa. Jälkikäteen sanottuna, se oli vähän niin kuin odotettavissa: Stressiherkkä hevonen, jolle on lyhyessä ajassa tapahtunut paljon kaikenlaista. Jalkavaivoihin käytetyt lääkeaineet ym. luultavasti puhkaisivat vaivan nyt näin pahaksi. Tamman vointi on nyt ihan hyvä, eikä sillä varmaan ole hengen hätää, mutta selvästi se on ajoittain kipeä ja se luonnollisesti vaivaa omistajaansakin joka hetki.

Maltti on valttia, sanotaan. Nyt hoidamme Fannimurusta kaikessa hiljaisuudessa, turhia hötkyilemättä ja tulevaisuus katsotaan sitten uusiksi joskus. Siihen asti minä ryhdyn murehtimaan vapaan heinän toteutusta, kun toinen vain laihtuu ja toinen hepo turpoaa minkä kerkeää... :D Kaikenlaisia ideoita otetaan mielellään vastaan erilaisten heinäsysteemien toteutuksesta!

F nauttimassa syysauringon lämmöstä 27.9.2011

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Se on se yhden kiellon taktiikka...

...johon tänään jälleen kerran kompastuimme Hennun kanssa. Mutta hauskaa oli, hevonen oli lähestulkoon jopa hallinnassa ja irtokengistä muuten, se heitti verkassa taas kengän menemään... :D Saldona yksi kielto ja sijoitus 7., muuten ihan ok rata. Lisää treeniä vain, kuten tuomarikin arvostelupaperiin kirjoitti.

Kuvat kertokoon kaiken, eli hevonen sai pitää hauskaa ja ratsastaja uskalsi juuri ja juuri ylittää terapeuttisen "suuret" esteet.

Valmistaudutaan. Huomaa Hennulin supertyylikkäät estevermeet... :D
Pelottava ykköseste :D (snorkkeli puuttuu - arvatkaa kummalta...)
Sopivan kokoinen okseri estekammoiselle :D
(mukaan hyppyynkin olisi tosin voinut edes yrittää päästä..)
ERITTÄIN pelottava este... :D
(mä niin luulin, että mulla oli pohkeet kiinni...)
Suuren suuri ristikko :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Viimeistelytreenejä

Kisaratsun mantteli puetaan tänä viikonloppuna - ekan ja varmaan viimeisenkin kerran tänä vuonna - Hennun harteille. Ilmoittauduin huvin ja urheilun vuoksi oman seuran esteharkkakisoihin ja huikeaan 40cm luokkaan... :D

Hennulla on ollut vähän kevyt viikko nyt, kun se ensin pudotti takakengän ja meni pari päivää, että se saatiin kiinnitettyä. Eilen tein pienen radan kotikentälle, kun saatiin oikein maskulaisia hyppyvieraita ;) ja ajattelin lopuksi itsekin hypätä parit hypyt Hennun kanssa.

Hennu oli varsin pirteällä tuulella - se ei ole aikoihin rodeoinut noin paljoa, tuli jo vähän sellainen olo, että täältähän saattaa tippua... :D Se teki hyviäkin hyppyjä, mutta esteiden välit mentiin koikkaloikka-laukka-rodeota, tai jotain vastaavaa, ja lähinnä sain repiä sen päätä ylös ja pääasiassa jäin lahjakkaasti hypyissä tyylikkäästi jälkeen. Hyvillä mielin siis huomenna tyyliarvosteluluokkaan!! :'D Täytynee kaivaa Tompan vanhat satulaliimat jostain...

Päivän kruunasi se, että se heitti viimeisellä tehtävällä toisen etukengän menemään. Kiva.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kisaturistina Alvalla 18.9.

Voi, kyllä sydäntä taas riipaisi, kun olin Emmin ja hänen Laura-heppansa apuna ja kuskina Alvalla eilen. Alvalle sijoittuu paljon omia kisamuistoja, varsinkin Kallen kanssa. Aika kultaa muistoja ja päinvastoin, pystyin vieläkin mielessäni ratsastamaan pari rataa ja tuntemaan sen fiiliksen, kun heppa tekee kaikkensa voittaakseen - useimmiten siinä melko hyvin onnistuen.

No joo, fiilistelyt sikseen, Emmin Laura-heppa yllätti eilen positiivisesti. Perjantaina teimme viimeistelytreenit, hypättiin helppoa rataa ja hypyt menivät hyvin. Sen jälkeen ajattelimme ihan kevyesti treenailla traileriin menoa, se kun on ollut ehkä se haastavin puoli. Harjoitukset päättyivät 2,5h taistelun jälkeen, sen verran iso tamma koetti sinnikyyttämme... Täten oli siis fiksua varata sunnuntaiaamulle reippaasti aikaa, jotta emme myöhästy kisoista.

Olin Artukaisissa sunnuntaiaamuna klo 7.45. Pakattiin tavarat autoon ja ehdittiin tyyliin laittamaan lastausliinat paikoilleen, kun tamma käveli lähes suoraan koppiin klo 7.55. Olimme kaikki vähän puulla päähän lyötyjä, mutta parempi toki näin päin, kisat tosiaan alkoivat meidän osalta klo 10.50... :) Tamma sai siis rauhassa syödä aamuheinänsä traikussa ja seisoikin siellä ihan hiljaa. Mainittakoon tähän vielä, että kisapaikalla kotiin lähtiessä se käveli jälleen suoraan kyytiin, eli ei lainkaan huono reissu. Miten niin tammat ovat välillä vähän tuulella käyviä?!

Eipähän tullut kiire. Saimme rauhassa kiertää rataa, minä sain fiilistellä ja Emmi sai jännittää. Kisat menivät kivasti, he menivät 40- ja 60cm ja saivat saldokseen kaksi nollarataa sekä yhden ruusukkeen. Hyvä aloitus siis kisauralle... :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Ikävä

Tomy 1992 - 2011
Siitä on nyt reilut pari kuukautta. Ikävä viiltää välillä rankastikin. Tomtom oli niin tuttu ja turvallinen, vanha ja viisas. Se oli todella hankalakin ajoittain, mutta pääasiassa kuitenkin rehti ja rehellinen ruuna. Elämä kahden tamman kanssa on välillä ollut vähän - miten sen kauniisti sanoisi - tammamaista. Varsinkin Hennu on puhjennut kukkaan ja nyt kun se on "laumansa" pomo, on se vähän turhankin vinkuvainen ajoittain.

Olen ihan rehellisesti parina iltana meinannut napata trailerin auton perään ja aikonut lähteä hakemaan Tomppaa kotiin. Toisin sanoen en ole kai ihan hyväksynyt sen poismenoa vieläkään. Toisinaan tiirailen kovin taivaalle ja mietin, missäköhän Poju luuraa, kun ei ole kurkistanut pilven reunalta ollenkaan.

Nyt, jos Tomppa vielä olisi täällä, se olisi tällä hetkellä aivan jalaton. Syksy on tullut ja ensimmäiset kylmät viimat ovat saapuneet. Aina näihin aikoihin se sai viettää jopa kuukaudenkin kävelyloman, koska oli yksinkertaisesti aivan jumissa. Poju tykkäsi ihan hirveästi aina piehtaroida (tietenkin tarhan kuraisimmassa kolkassa), mutta tänä keväänä huomasin nousemisen olevan jo hurjasti työläämpää. Ajattelin sen olevan ohimenevää, mutta taasen rehellisesti mietittynä, nivelrikko joka jalassa tuskin ainakaan paranee.

Olen potenut myös ajoittain huonoa omatuntoa, tosin väistyvänä sellaisena. Toisaalta, ihan ihmistenkin vanhustyötä työni puolesta läheltä seuraavana, pidän eläinten eutanasiaa hienona asiana. Vanhuus on luonnollinen asia, keinotekoinen elämän säilyttäminen taas mielestäni ei. Meillä ihmisillä on itsemääräämisoikeus omasta kohtalostamme (sen toteutumisesta tosin voisin myös pari sanaa mainita, mutta se ei nyt kuulu tähän), eläimillä ei. Jos ja kun ihminen on hankkinut itselleen hoidettavaksi eläimen, joka ei enää vanhana tai kroonisesti sairaana pysty elämään lajinmukaista elämää, on mielestäni aivan oikein päästää se parempaan paikkaan eli taivaslaitumille. En tiedä, mitä hevonen tarkalleen ajattelee - ne taitavat pääosin elää tässä ja nyt - mutta jatkuva kipu ei liene niillekään elämisen arvoista. Luonnossa ne joutuisivat kuitenkin pedon suuhun. Jotenkin näin olen yrittänyt itselleni vakuuttaa tekemääni päätöstä.

Arki kuitenkin jatkuu ja kahden tamman kanssa oppii kyllä elämään, ovathan molemmat heposet aivan ihania. Ainakaan draamaa ei puutu, kun asioihin suhtaudutaan naismaisen vakavasti. Varsinkin Fannille naapurin uusi kirkkaanvihreä Avant-pikkutraktori oli hurjan jännä juttu edellispäivänä, jopa niin jännä, että se sai omistajansa hyperventiloimaan sen kuuluisan jännevamman puolesta.

torstai 15. syyskuuta 2011

Onnellisena sadesäässä

Fanny the suipponokka <3
Korkkasin tänään Fannin "pitkästä aikaa" eli ekan kerran selästä käsin ähkyn ja jännevammadiagnoosin jälkeen. Kävelimme kentällä ja pihalla sen "lakisääteisen" 15min ja vaikka hevosta vähän harmittikin kolme päivää kestänyt kaatosade, niin matkustaja selässä oli ääreisonnellinen joka minuutin ajan! Ihan kuin en olisi koskaan saanut ratsastaa... :) Ihan vähän oli pakko ottaa ohjiakin käteen ja tehdä pari volttia. Oli ihanan terapeuttista ja hevonenkin sai hieman muuta mietittävää, se kun alkaa talutellessa olemaan vähän turhankin jyrä, jos vähänkin saa päättää suuntaa itse.

Fannin arki pyörii nyt siis tarhalevon, pienten kävelyjen ja ennen kaikkea kylmäyssuojien keskellä. Kylmään jalkoja, erityisesti oikeaa etusta, ainakin kolme kertaa päivässä. Helpoiten se onnistuu kylmäyssuojien avulla, jotka aina ohimennen pistän jalkoihin 10-20min ajaksi. Alkuun neitihevonen oli sitä mieltä, että hänen koipiaan eivät mitkään jäiset pökkelöt kiristä, mutta sittemmin hän on antanut niiden ihan vain olla. Fanni repii kylläkin ihan tavan jännesuojatkin pois, jos sen jättää esim. karsinaan niiden kanssa... :D

Ratsastuksellista hiljaiseloani kumotakseni olen pari kertaa nyt kiivennyt Hennu-poniinin kyytiin. Yhtenä päivänä leikin kouluratsastajaa ja toisena viritin puomeja ja kavaletteja kentälle sillä seurauksella, että ajattelin jopa mennä estekisoihin reilun viikon kuluttua... :D Hennu on ollut ihan hauskanen joka kerta - kuten tietty aina - pieni ja nopea. Se on ammatilleen uskollinen harrasteratsu, sen kanssa on aina kivaa ja kun ei vaadi itseltään eikä hevoseltakaan liikaa, on homma todella mukavaa.

Tyttöset kesällä 2011. Syksy lähenee, alkaa kesäkuvafiilistely... :)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Ei kahta ilman kolmatta

Edustava kuraliejuposeeraus:
Fannimurunen edellispäivänä.
Kulunut viikko on ollut turhankin raskas. Tiistaina Fannilla oli tosiaan ontumakontrolli ja uutiset olivat sikäli musertavia, tarkemmin sanottuna etujalan sisähaaran hankositeessä on 20% vamma. Se tuntuu tällä hetkellä tosin ihan pieneltä murheelta... Luvassa hyvin yksityiskohtainen tarina, sillä eilinen ilta oli todella mieleenpainuva, eikä missään nimessä hyvässä mielessä. Ehkä karmein hevostelukokemukseni tähän asti...

Tulin eilen kotiin töistä - kuten aina aamuvuorosta - klo 15.20 ja annoin saman tien päiväheinät hevosille sekä pari omppua nappasin puusta mukaan. Yllätyin, kun Fanni ei ollutkaan portilla vastassa. Se vain makasi maassa (vesilammikossa, maailman siistein hevonen!) ja oli todella vaisu. Sain sen nousemaan ylös, mutta se oli edelleen hyvin apaattinen ja silmät tuijottivat tyhjyyteen. Tajusin heti, että nyt asiat eivät ole hyvin. Oli sadepäivä ja vettä oli satanut kaatamalla koko päivän ja olin laittanut sille aamulla luonnollisesti sadeloimen päälle. Ottaessani sitä pois, huomasin mahan olevan todella valtava pallo, jopa loimivyöt olivat "kaivaneet" painaumat kylkiin! Ei muuta kuin hevonen heti narun päähän, pakon sanelemana piti saada se kävelemään ja samantien puhelin pirisemään.

Hevonen oli jo siinä vaiheessa todella kipeä. Se potki ja tuijotteli mahaansa ja pyrki maaten. Välillä se jämähti ja sai kipukohtauksia, kauttaaltaan väristen. Suurin haaste kellon ollessa puoli neljä oli saada edes joku eläinlääkäri kiinni - päivystävä aloittaa vasta klo 16 ja useimmat ovat jo pistäneet puhelimen tuossa kohtaa kiinni. Soitin koko ajan jonnekin ja yritin pitää hevosen liikkeessä, se ei todellakaan ollut helppoa... :(

Lopulta kello tuli neljä ja sain päivystävän kiinni. Tämä lähti tulemaan yli tunnin ajomatkan päästä (tästä olisi mulla pari valittua sanaa sanottavana, miksi meidän pikkukylä kuuluu tuollaiseen alueeseen, jossa välimatkat ovat ihan törkeitä - naapurikunnat saavat päivystävän lähempää, alueen välimatkat ovat puolet lyhyempiä!), mutta matkalla meille tälle tuli "tärkeämpi" työtehtävä ohikulkumatkalla. Odotimme eläinlääkäriä siis yli 3,5h!! Itkin ja rukoilin joka sekunti, että hevonen selviäisi edes jotenkin... Pidin hevosen pienessä liikkeessä joka hetki ja annoin sen välillä huilata, tosin ikävä kyllä sillä seurauksella, että se pyrki heti makaamaan. Kaksi kertaa se kaatui lähes suorilta jaloilta kyljelleen maahan ja jäi siihen kuin kuollut.

Lopulta, viimeisen kävelytunnin aikana, sain apuvoimia - ihana serkkuni Katja tuli pelastavana enkelinä paikalle - ja saimme Fannin hieman "piristymään", kun toinen pystyi ajamaan takaa. Kentällä se seurasi joten kuten Hennua ja pikkuhiljaa se ehkä piristyi. En tiedä, voi olla, että kentällä sen vain oli pakko ponnistella enemmän ja meno näytti täten mukamas paremmalta.

Lopulta ell tuli ja tammuska sai heti pikaisen tutkimuksen jälkeen kipupiikin. Sen antaminen oli tosin vähän haasteellista, hevosella oli paineet ihan alhaalla (ja sen näki hevosestakin :/), eikä suonta meinannut löytyä. Syke sillä oli noin 40. Seuraavaksi vuorossa oli letkutus, eli jännityksellä odotimme, milloin meno tökkää... "Onneksemme" vatsasta pöllähti heti ulos valtava määrä kaasua. Oireiden perusteella ell meinasi tätä kaasuähkyksi ja siltähän moinen vahvasti vaikuttikin. Tamma sai mahalaukkuunsa ämpärillisen vettä ja parafiiniöljyä, ne menivät hyvinkin vauhdikkaasti sisään. Voin kertoa, että vaikka hevonen suurin piirtein teki kuolemaa, ei se oikein innostunut letkun laitosta sieraimen kautta... :D

Jatkoimme vielä hetken kävelyä ja pikkuhiljaa Fanni piristyi. Oikeastaan kuin sormia napsauttamalla se heräsi jälleen henkiin ja korvat heilahtivat jälleen pystyasentoon. Vatsa oli yhä valtava pallo, mutta se toimi välillä hieman. Tammat saivat jäädä vielä hetkeksi tarhailemaan ja jaloittelemaan itsenäisesti, jotta sain illan pimeydessä vielä tallihommat tehtyä. Fanni sai yöksi ohjeen mukaan "märkää heinää" eli liotettua heinää pienen määrän.

Teimme Nikon kanssa yövuorot, eli kävimme joka toinen tunti kurkkimassa tamman vointia ja välillä lisättiin heinää eteen. Klo 1.15 Niko kävi heittämässä heinät, mutta tamma ei vilkaissut niihin päinkään, vain makaili ja välillä nousi ylös. Ryntäsin toki paniikissa talliin ja totesin tammuskan vain nauttivan yöunistaan, tosin jokseenkin häiriintynyt ilme naamallaan. Se varmaan mietti, että joo, ihan kiva palvelu tällainen ympärivuorokautinen ruokalähetti, mutta saiskos välillä vaikka nukkuakin... ;) Kello 4 käynnillä se tosin jo tarrasi innokkaana kiinni heiniin, maha oli vielä tässä vaiheessa todella iso. Aamulla klo 6 oli vastassa jo huomattavasti kuihtunut hevonen, vatsa oli sujahtanut takaisin uomiinsa ja hevonen näytti ihan itseltään, silmät sädehtivät ja entiseen tapaansa se hirnui aamuruokkijan lämpimästi tervetulleeksi.

Kävelyä loppuvaiheessa, toinen korva heräsi henkiin jo :)
Tämä päivä on sujunut hyvin. Kävimme pienellä lenkillä - kuten jännevamman hoito-ohjeissa lukee, ekalla viikolla 10min kävelyä per päivä - ja Fanni jyräsi menemään minkä kavioistaan pääsi, vaikka oli suitsetkin päässä. Ikinä en ole ollut niin onnellinen jyräävästä hevosesta... <3

Meidän alkutaival Fannin kanssa on ollut melkoisen tapahtumarikas - jos nyt saisin toivoa, niin ähkyä en haluaisi enää ikinä... :( Se mikä tähän johti, lienee sairastarha ja siitä johtuva äkillinen liikkumattomuus, kylmä ilma (meillä päin oli eilen ensimmäinen oikeasti vähän viileämpi päivä) ja ties mikä muu vielä. Nämä kolme ekaa ovat ainoita asioita, jotka ovat muuttuneet muuten niin tarkoissa arjen rutiineissa. Sairastarhan purin, sillä luulen sen olleen suurin aiheuttaja tähän. Liikkukoon siis enemmän ja "liikaakin", pohja on kuitenkin hyvä ja turvallinen, eli kunhan ei nyt innostu riekkumaan liikaa, niin luulisi pysyvän kunnossa.

Pelonsekaisin tuntein - kuitekin riittävällä optimistisuudella varustettuna - nostamme hännän pystyyn taas ja käännämme katseet parempaan huomiseen päin.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Ontumakontrolli

Fannin koipia tutkittiin jälleen tänään. Kaksi viikkoa sitten sillä piikitettiin oikea kinner ja kavionivel, jotka reagoivat selvästi taivutuksiin. Alunperin epäilin itse jännevammaa ja sitä kylmättiinkin ensiapuna monta kertaa päivässä sillä lopputuloksella, että eläinlääkärin tullessa mitään näkyvää ei enää ollut. Nyt oikean etujalan hankositeen alareuna oli selvästi erilainen, ei lämmin eikä kipeä, mutta palpoiden isompi. Se ultrattiin ja kappas, sieltä löytyi kuin löytyikin pieni, melko tuore vamma... :( Piikitetyt koivet olivat muuten ihan ok, tosin tänään se ontui tosiaan oikeastaan kaikkia jalkoja.

Eli hoito-ohjeena (ADHD-hevosen) kanssa 6-8 viikkoa kävelyä ja alkuun sairastarha, sekä 10 min kävelyä / vrk pikkuhiljaa lisäten. Toisin sanoen, mukavat ja reippaat ajat tiedossa, nimittäin Fanni on jo nyt melkoisen virkeä ja vaikka kaikki väkirehut on otettu kokonaan pois, se on ihan kaheli, kauniisti sanottuna siis... :D

Näin tällä kertaa. Harmi, mutta välillä hevosurheilu on tällaista takapakkien kanssa taiteilua. Johan meillä olikin liian mukavaa hetken aikaa, eli kaikki sujui turhankin hyvin. Nyt vaan häntä pystyyn ja kohti parempaa huomista, asiat voisivat toki olla paljon huonomminkin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Hienoja suomenhevosia maailmalla ja yksi ontuva kotonakin

Ypäjällä oli esillä läjäpäin hienoja ja upeita suomenhevosia niin este- kuin koulukentilläkin. Päivä hujahti vauhdilla ohitse. :) Olin myös varautunut henkisesti shoppailemaan ja sormet syyhyten kolusin kojut läpi, mutta mukaan tarttui vain perusfleeceloimi Agrimarketista huikeaan 9,90€ hintaan. Fanni saa sen ikiomaksi kuivatusloimekseen, sillä ei vielä ollutkaan "omaa" loimea (se oikeastaan vahingossa vain peri kaikki Tompan loimet, sattuvat olemaan vielä samaa kokoakin).

Tulipa siinä samassa pohdittua omaa harrastusta ja sen tavoitteita - viime aikoina mukava harrastaminen on ollut pääasia. Alitajunnassa kuitenkin sormet syyhyää päästä kilpailemaan, edes jollain tasolla. Sitten kuitenkin kisapaikoilla jo muiden suorituksia katsellessa jännitys puskee tällä hetkellä läpi niin, että pelkkä ajatus siitä, että tuonne radalle pitäisi itse ratsastaa, saa ajatukset ihan sekaisin. Joskus "aktiivivuosinani" kilpaileminen oli rutiinia, jolloin hermot pysyivät kasassa missä vain tilanteessa ja siitä jännityksestä jopa nautti. Liekö tämä sitten yksi tätiytymisen merkki, en tiedä...

Yksi jännitysmomentti odotti myöskin kotona. Ajattelin kokeilla Fannia selästä käsin (se on nyt lepäillyt kaksi viikkoa), josko se alkaisi olemaan parempaan päin. Yllätys oli kuitenkin epämieluisa, kun se ei lähtenyt edes ravaamaan pyynnöstä, yleensä se kuitenkin on hyvinkin reipas ja halukas liikkumaan. Jahka se ravasi pari kierrosta, totesin sen könkkäävän epäselvästi milloin mitäkin jalkaa, ainakin siltä tuntui... :( Tilasin sille kokeeksi kuukauden satsin Aviformin Suppleaze Goldia, jota on kehuttu uskomattomaksi ihmeaineeksi. Toivottavasti toimii myös meillä edes jotenkin!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Lähikuvassa Hennu

Juuri tällä hetkellä jutun juuret ovat jotenkin jumissa, joten ajattelin esitellä koko meidän tallin poppoon tarkemmin muutaman postauksen kautta. Koitan kaivaa esille myös muutamia julkaisemattomia kuvia arkistoistani. Ensimmäisenä kunnian esiintyä saa Hennu, eli meidän pikkutamma, Ruskiainen, Rouva, Emäntä, Eukko, Hemuli, Hennuli, Kipinäaivo, CeeCee jne...

Classic Case eli Hennu, s. 2.5.1997

Laitoin marraskuun puolessa välissä 2009 ilmoituksen Hevostalli.netiin, että ostetaan kiva ja kiltti hevonen. Ehdokkaita tuli yllättäin jo ekana iltana yli 20, tosin Hennu oli ensimmäinen ja viimeinen mitä kävin edes katsomassa... ;) Hennu tuli siis meille marraskuun lopussa 2009. Nuoruudessaan se keräsi muutaman lantin raviradoilta, jonka jälkeen se teki neljä varsaa. Jälkikasvuun voi tutustua tarkemmin esim. Sukupostin kautta. Säkäkorkeutta tammuskalle on siunaantunut n. 152cm eli hän on karvan verran ponirajan yläpuolella.

Hennulla oli ratsastettu koko ikänsä ajan, mutta se ei osannut mitään ratsujuttuja. Sille pääasia oli luonnollisesti kulkea kovaa ja esim. ekat maastolenkit olivat vauhdikkaita meno-paluureissuja yhden pysähdyksen taktiikalla, eli ohjus lähti tallin ovelta ja seuraava pysähdys oli jälleen tallin ovella. Se sai siis aloittaa ratsu-uransa nuoren hevosen tavoin, ensin hölkötellen liinan päässä ratsumaista muotoa hakien. Ensimmäiset ratsastukset selästä käsin olivat aika vauhdikkaita ja keulimispainotteisia, mutta hiljalleen yhteinen sävel löytyi ja uusien asioiden omaksuminen oli helpompaa.

Ratsuna - kuten muissakin asioissa - tämä tamma on hyvin herkkä. Se vaatii herkän, istuntapainotteisen ratsastustyylin ja vaikka onkin yhä reipas, sitä pitää ratsastaa myös hurjasti eteen. Se on ehdottomasti herkin hevonen, jolla olen saanut ratsastaa ja se onkin opettanut ihan uudenlaista vartalonhallintaa minulle ratsastajana. Kentällä se on tosiaan enemmän ratsastettava, maastossa se vie yhä 6-0, jos vauhti pääsee karkaamaan liian kovaksi.

Hennu omaa 2,5 kivaa askellajia. Käynti ja ravi ovat ponimaisia, eli lyhyet ja tarmokkaat, laukka päivästä riippuen on joko todella hyvä tai sitten ei-niin-kehuttava. Pääasiassa kuitenkin liikkeet ovat ihan asialliset.

Alusta asti Hennun kanssa on menty paljon puomi- ja kavalettitreenejä. Alkuun ne olivat erittäin haastavia sille, mutta ajan kanssa se on oppinut käyttämään kroppaansa ihan eri tavalla ja nykyään se jo esteen nähdessään on hyvinkin innoissaan asiasta... :D Kunnolla sen kanssa on hypätty vasta nyt tänä kesänä, yksittäisenä ehkä jotain 80cm ja jumppasarjana 80-90cm tehtävää.

Tähän väliin elintärkeä tilastotieto: Hennulta on pudottu kerran. Ei siitä sen enempää... :D

Ratsu-urallaan Hennuli on ehtinyt kisailemaankin muutaman kerran, pääasiassa helpoissa kouluratsastusluokissa seuratasolla. Useimmiten vauhti on mahtunut aitojen sisäpuolelle, välillä taasen ei... Pari ruusuketta on kuitenkin kertynyt, eli ihan tuloksetonta tämä ratsuhommakaan ei ole ollut.


Hennu on yleisesti ottaen maailman helpoin hevonen. Jos jätät sen paikkaan X, se on siinä vielä huomennakin samassa asennossa. Sen kanssa pärjää reissussa yksin, sitä voi taluttaa vaikka pelkällä pikkurillillä ja hoitotoimenpiteissä se seistä jäpittää hievahtamatta paikallaan. Hennullakin on oma heikkoutensa - se on ihan sulaa vahaa, kun näkee porkkanan. Vaikka se muutenkin seuraa ihmistä vaikka mihin, niin porkkanan avulla sen saisi varmasti kuuhun asti.

Hennun lempivärejä ovat tummansininen ja lila, mutta ei-niin-virallisissa asioissa varusteiden väri saattaa vivahtaa omistajansa suosikkisävyyn eli pinkkiin. Väriltään hän itse on virallisesti tummanruunikko, kesällä aika punertava, talvella taasen hyvinkin tumma. Keskellä otsaa sillä komeilee pieni tähdenaihe, joka vuodenajasta riipuen näkyy hyvin tai huonosti.