keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kohti parempaa huomista


Pari päivää on nyt sulateltu asioita ja ihmetelty maailmanmenoa.

Pahin järkytys pojille on ollut tarhaaminen yksinään. Salama on päivisin ruoholaitsalla ja öisin hiekkatarhassa, Duke taas luonnollisesti sijoitettuna päinvastoin. Tarhaaminen yksin sotii valtavasti omaa ajatusmaailmaani vastaan, mutta tilapäisesti tästä on nyt vain selvittävä. Mutta selitäpä se sama vaan näille kahdelle... Hiukan ne ovat nyppineet toisiaan aidan välistä, mutta Salama pelkää sähkölankoja niin paljon, ettei aina rohkene mennä lähellekään. Onneksi ne eivät kuitenkaan ole mitenkään läheisriippuvaisia, selviävät kyllä, vaikka toinen olisikin tarhan toisessa päässä. Kivaa se ei kuitenkaan ole.

Sensuuri iski, koska lukijoina on myös alaikäisiä. ;)
Salaman jalkoja olen myös hoidellut nyt ihan uudella sykkeellä. Päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluu kylmäys ja Arnika-geeli. Oikeassa takajalassa on kieltämättä nyt hieman turvotusta, mutta mitenkään erityisen kuuma tai lämmin se ei ole. Pieni potilaskin on käyttäytynyt vallan nätisti, se vain tykkää, kun touhutaan jotain. Kylmäyspuuhia helpottamaan ostin sille uudet pitkät kylmäyssuojat ja toista 2-teholinimenttiä vaihtelun vuoksi.

Sulkku sanoo kameralle tällä kertaa evvk. 
Se oikea takajalka. Niin ja vallattomat vuohistupsut. Niistä ei luovuta.
Ensi viikolla meidän toinen luottoeläinlääkäri palaa kesälomilta, joten pääsen kyselemään toista mielipidettä. Kolmaskin on jo työn alla. Siihen asti vain tarhaillaan, lepäillään ja trimmataan pihanurmikkoa narun päässä. Dukelle sen sijaan on kehitteillä lähes päivittäistä ohjelmaa, jotta se ei ihan pääse repeämään liitoksistaan. Melko pörhäkkä se on jo nyt tepsutellessaan tarhassa ja pitäen huolta, ettei Salama mene kovinkaan kauas.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lupaus

Niin pysyvät nämä kolme: Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 


Kiitos tutut ja tuntemattomat eilisistä kannustusviesteistä ja tsemppauksista! Ihanaa, että niin moni on elänyt hengessä mukana, kertonut kokemuksiaan ja antanut vinkkejä tulevaisuuteen.

Salama ei meiltä lähde mihinkään. En sitä myy, vaikka se ei kestäisi mitään käyttöä, mutta sietäisi oloneuvoksena olon. Kuka sitten poimisi omenoita ja viinimarjoja minun kanssani, kuka hörisisi kaikille pihaan tuleville autoille ja kuka kuopsuttaisi etujalallaan sitä samaa metrin monttua tarhan portille?

Eilisen klinikkareissun piti olla ihan vain rutiinireissu, mutta siitä tulikin aika käänteentekevä retki. Varasin ajan rokotuksille, hiekkakuville ja jänispatin ultraan alunperin ihan vain siksi, että saan mielenrauhan, jotta varsalla on varmasti kaikki okei. Kotona oli eilen hyvin hiljainen fiilis. Mutta nyt ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi varsa olisi ehkä myöhemmin temppuillut vaikkapa ajaessa tai ratsastaessa kipujen takia. Jos luoja suo ja kinner luutuu suotuisasti, voipi Salama olla ensi kesänä jo ihan eri peli. Jos ei, niin sitten ei. Shockwavea ja Tildreniä suositeltiin kokeiltavaksi. Hankkarivammojen kanssa täytyy vain oppia elämään, eli kylmäystä ja täydellisiä pohjia täytyy vaalia neuroottisesti. Eläinlääkäri ei täysin poissulkenut sitä, että se joskus hyppäisi pikkuesteitä ja piipertäisi helppoja kouluratoja harrasteratsuna kevyessä käytössä. Ajo-opetukseen se ei nyt mene, vaan lepäilee kotona tarhassa kunnes toisin sanotaan.

Mietin, voisiko kesäkuisella karkureissulla olla vaikutusta mokomaan. Sen jälkeenhän tuo sukkatakajalan plotti on kasvanut ja pikkuhiljaa ruvennut vaivaamaan. Toki varsa on myös kasvanut ihan hirvittävän paljon kuluneen puolen vuoden aikana ja kasvu on yhä kesken. Ehkä näillä kaikilla on vaikutuksensa yhdistettynä rakenteellisiin heikkouksiin, mene ja tiedä. "Onneksi" huippuhevosillakin on kasvuhäiriöitä, kinnerpatteja ja jännevammoja. Mielenkiinnolla odotan kahden muun eläinlääkärin lausuntoa kuvista ja hevosesta. Kysyä saa aina ja hevosen parasta tässä haetaan, ei mieluisinta lausuntoa siitä.

Nyt vain häntä pystyyn ja pinkkituubat kohti uusia koettelemuksia. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Sydän itkee verta

Salama löysi heti viereisestä karsinasta kamun.
Tämän piti olla se päivä, kun käydään vain näytillä ja todetaan, että kaikki on hyvin ja että varsa saa jatkaa normaalia iloista elämäänsä. Seuraavalla viikolla olisi ajo-opetukseen lähtö ja niin edelleen.

Yövuoron jälkeen, tunnin pikaunilla Salama kyytiin ja auton nokka kohti klinikkaa.

Eläinlääkäri katsoi varsan ensin liikkeessä. Meidän ei tarvinnut kuin ravata muutama hassu askel, enempää ei tarvittu: "Hevonen ontuu spontaanisti OTJ suoralla kovalla pohjalla 1/5, ympyrällä 2/5."

Pieni potilas.
Sitten otettiin röntgenkuvia. Siinä jossain kohtaa tajusin, kun kuvia otettiin vain lisää ja lisää, ettei kaikki ole hyvin. Lisäksi ell halusi ultrata molemmat takajalat.

Röntgenlausunto: "Molempien takajalkojen kintereet: Molempien kintereiden intersaalinivelissä luutumishäiriöön viittavia muutoksia. OTJ: Nokkamuodostusta alemmassa pattinivelessä, lievää skleroosia hankositeen yläkiinnityskohdassa."

Ultraääni: "Molempien takajalkojen hankositeet: OTJ Hankositeen yläosassa havaitaan muutoksia rakenteessa, side on paksuuntunut ja sisältää harvakaikuisia alueita sekä arpikudosta."

Ennuste käyttöhevoseksi hyvin varauksellinen.

Sellaista. Klinikalla sain pidäteltyä itkua, mutta kotona saatuani hevosen tarhaan tuli täydellinen vuodatus eikä itkusta tule loppua.

Tässä on paljon sulateltavaa. Mitä nyt? Seurataan. Salama saa kipulääkekuurin ja se tarhaa nyt yksin kovapohjaisessa tarhassa. Näytän kuvia vielä toiselle eläinlääkärille oman mielenrauhani vuoksi. Mietin, jos sille annettaisiin Tildreniä tässä lähiaikoina. Ostin sille mukaan superkalliin lisäravinnepurnukan, mitä annetaan pienenpieni tippa päivittäin. Jos tilanne huononee ja hevonen kipeytyy entisestään, on tehtävä toisenlaisia päätöksiä. Muuten riittää rauhallinen kävely ja lepo. Röntgenkuvia kannattaa ottaa ensi keväänä tai joskus.

Toivoa on vielä, sitä ei ole menetetty. Tuntuu vain todella pahalta, epäonnistuneelta ja kurjalta. Salama on kuitenkin oma pirteä itsensä, eikä heinäkasalla ollessaan mitenkään kärsi. Toki painimista Duken kanssa on nyt rajoitettava, eli se tietää Dukellekin aika kurjaa aikaa.

Ai niin, oli minulla hyviäkin uutisia. Otettiin Salamasta hiekkakuvatkin, niissä ei ollut mitään. Laiha lohtu kaiken tämän rinnalle.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Sunnuntaikatsaus

1. Paljon onnea minä! Saavutin tänään sen iän, mikä jää päälle loppuiäksi. :) Sain viettää oikeata prinsessapäivää, joka tosin päättyy pian sillä, että lähden yövuoroon töihin. Pöh.

2. Duke antoi Salamalle vähän rakkautta pari päivää sitten:

Zorromerkki nenässä.
Niillä on ollut nyt muutenkin vähän ihmeellistä nahinaa, molemmilla pieniä haavoja/naarmuja naamassa ja jaloissa. Pojat ovat poikia...


3. Jessi toivoi tilannepäivitystä Salaman sekakarva/kimoutumistilanteesta. Tässä näkymä Salaman selkään. Melkoinen harmaahipsiäinen. :) Pää sillä on lähes musta ja siellä on samaa sekakarvaesiintymää.

Salaman ilme, kun kerroin, mitkä nämä ovat ja mitä niillä tehdään.
Kerroin myös, että paikkakuntalainen Erikasson voitti tänään jälleen ravikuninkuuden.
Se voitti pelkästä kuninkuusraviviikonlopusta 36 000e, millä saisi abouttirallaa 2322 säkkiä "Salaman ruokaa".
Siinä riitti ihmeteltävää pienelle pulskalle ruunalle.

4. Salama sai tässä taannoin ohjasajotreeneihin vanhat kilpavaljaat. Niitä ehdittiin sovittelemaan oikeasti vasta tänään.

My Prince.
5. Sitten Case Duke. Pikkupoika on ollut vähän tuhma viime päivinä. Tänään neuvoteltiin pitkästä aikaa talutuskäyttäytymisestä täällä kotona. Valtakunnassa on kaikki  kuitenkin nyt hyvin, saimme rauhanneuvottelut päätökseen parin keulimis- ja jyräämisyrityksen jälkeen. Elämä kohtelee Dukea ilmeisesti sen mielestä välillä tosi epäreilusti, mutta sain sen vakuuttuneeksi siitä, että minun komennossa elämä on ihan kivaa ja kannattavaa.

Melkein siellä.
6. Rauhanneuvottelujen jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin. Olen jo usean päivän ajan ajatellut, että täytyy treenata vihdoin sitä poniagilityä. Ajattelin opettaa Dukelle esteen kerrallaan ja pikkuhiljaa lisätä niitä pötköksi kentälle/pihaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli rengas. Siihen otettiin käskyksi "rengas" ja hyvin nopeasti parin yrityksen ja erehdyksen kautta toinen etujalka eksyi renkaan sisään. Ensin se yritti tasapainoilla renkaan reunojen päällä, mutta autoin sitä vähän nostamalla etujalan renkaan sisään, minkä jälkeen se tajusi homman juonen. Muutama toisto ja tadaa, nyt poni asettelee jalkojaan tarhassa olevaan renkaaseen herkkujen toivossa. :)

Kerrottakoon vielä, että jos Duke tajusi homman juonen alle kahdessa minuutissa, niin Salamalla se kesti vähän kauemmin. Lopulta oli jo pakko lopettaa siihen, kun ruuna koskettaa kaviolla rengasta, sillä ei ihan nyt mennyt jakeluun tämä vilpitön ponileikki...

Taitava teini!
PS. Lupaan pikkuhiljaa hankkia toiset tallikengät. Eksyn näemmä aina näihin kuviin nuo jo kuuluisat huopatossut jalassa!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kuusi kuukautta, aika monta senttiä

Missä ihmeen välissä nämä varsat oikein kasvavat? Huvin ja urheilun vuoksi pari kuvaa minusta ja Salamasta, välissä kulunut puoli vuotta aikaa.

Helmikuu 2013:

Hämärä pipotyyppi ja suloinen pikku-Salama.
Heinäkuu 2013:


Vielä pari muuta poseerauskuvaa tältä päivältä:



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ilon ja murheen päivä


Miksi joka päivä ei ole hauskaa, vaikka kuinka haluaisi?

Kerrotaan vaikka hyvät uutiset ensin.


Dukella oli ohjelmassa tänään ohjasajoa. Tällä kertaa koitin ilman kuolaimia pelkän riimun kera ja homma toimi kuin junan vessa. Poni oli jälleen ihan ääreismahtava, mukava ja toimiva. Tosin se olisi halunnut lähteä merta edemmäs kalaan ja jouduimme neuvottelemaan hetken postilaatikolla talliin päin palaamisesta. Tällä kertaa aikataulu ei antanut periksi pidempää lenkkiä, mutta ohjelmoin sille sellaisen vielä tälle viikolle. Ostin sille muuten käytetyn suoran Happy Mouth-kuolaimen, kokeilen sitä myös heti kun se saapuu. Jos sekään ei ole hyvä, niin sitten vaan jolkotellaan riimun kanssa täällä kotona.

Slaama.
Toinen ihan kiva uutinen on "poikien hommaama" syntymäpäivälahjani, joka saapui tänään jo postissa. Shoppailin kameraan uuden objektiivin, jossa on "vähän" lisää zoomia. Olen ihan onneton sen kanssa, mutta ehkä harjoitus tekee mestarin. Tai edes hieman kelvollisen. :D


Sitten niitä tylsempiä uutisia. Juuri kun olin saanut itseni viritettyä siihen mielentilaan, että pian lähdetään reissuun ja pojat pääsevat maailmalle, tuli pieni stoppi. Se stoppi on nimeltään ärtynyt jänispatti.


Uutta objektiivia testaillessa jossain kohtaa kiinnitin huomioni siihen, ettei Salama seiso oikein missään kuvassa tasan, vaan pitää sukkatakajalkaansa hassusti puolilepuuttavassa asennossa. Otin sen harjauspaikalle ja tässä kohtaa sokea Erkkikin huomaisi vian laadun. Oikean takajalan jo olemassa ollut jänispatti oli vähän turvonnut (ja siis suurentunut hurjasti entisistä mitoistaan), lämmin ja hieman arkakin. Ärsyttävää! Kylmäystä ja arnikaa ensiavuksi ja huomenna konsultointia klinikan suuntaan tämän suhteen. Keväällä eläinlääkäri sanoi, että katsellaan niitä nyt ja jos rupeavat vaivaamaan, niin sitten on syytä tutkia. Salamalla on pieni jänispatin alku myös toisessa takajalassa, mutta se ei ole mitenkään vaivannut nyt.



Sellaista siis tänään. Ai niin, ehdin minä jo ilmoittamaan Salaman sinne Liedon mätsäriinkin, johon on vielä melkein 2 kk aikaa. Vielä pitäisi laittaa Duken ilmoittautuminen menemään sinne Hippoksen kehään, niin ei voi enää perääntyä, heh.

Duke mökkihöperönä.

Katso peiliin - mitä näet?


Televisio tarjosi kerrankin varsinaista herkkua hevosihmisille: Eilen ykköseltä tuli melkein 1,5h pituinen dokumentti "Herkkä hevosmies". Tähtenä siinä esiintyy yhdysvaltalainen Buck Brannman, jonka elämään dokumentissa tutustuttiin.

Miehestä huokui tietynlainen kadehdittava rentous ja rauhallisuus. Samaan pakettiin oli vielä lisätty järki ja hyvä ihmistuntemus. Mies tuntui puhuvan vähän, mutta pelkkää asiaa. Hänellä oli oma systeeminsä ja hän tiesi mitä teki. Toki mukana oli ripaus amerikkalaista showta, mutta se kai kuuluu siellä päin kuvaan.


Mieleeni jäi pyörimään lause: "Hevosesi on peilikuvasi, se ei aina miellytä." Niin.

Syyllistä ei voi etsiä koskaan muualta kuin omasta itsestä. Jos hevonen ei tänään toimi, se on ihan oma vika, vaikka sillä kiukun hetkellä koko eläimen voisi lähettää kilon paloissa Siperiaan. Se voi olla oma asenteesi, fiiliksesi, ylipäätään oleminen ja toimiminen. Hevosillakin on joskus huonoja päiviä, silloin ihmisen on vain osattava pilkkoa asioita sopiviksi osioiksi ja tarjoilla onnistumisen iloa tappelemisen ja vääntämisen sijasta. Tosin, on myös reilua hevosta kohtaan pitää huoli siitä, että itsestäänselvät asiat ovat kunnossa - siis terveys, varusteet, puitteet ym. Toisaalta tulisi olla iloinen, kun kaikki sujuu kuin tanssi - silloin on syytä kehua myös itseään!

Jälleen jäin myös miettimään sitä, miten hevosta tulisi kouluttaa oikein. Tärkeintähän on olla jämpti, mutta myös reilu - sitä kaikki koulukunnat tuntuvat toitottavan, vaikka tavat lähestyä täydellistä harmoniaa ovatkin erilaisia. En ihan ihastunut dokumentin lassoamistyyliin ja pyöröaitausmeininkiin, mutta ymmärrän kyllä niiden olevan tietyissä tilanteissa ihan hyviä keinoja etsiä sitä herkkyyttä, mitä Brannman käytti. Hän oli tosin sitä mieltä, että lahjominen ei hevosilla toimi. Rohkenen olla hieman eri mieltä: Palkitseminen herkulla tai vastaavalla perustuu periaatteessa samaan oivaltamiseen, kun hevonen itse keksii tavan toimia oikein. Pyöröaitauksessa se väistää painetta (negatiivinen vahviste), narun päässä herkkua tippuu silloin, kun toiminta on ihmisen kannalta toivottua (positiivinen vahviste). Jää enää kouluttajan valittavaksi, haluaako kannustaa hevostaan positiiviseen tyyliin vai niin sanotusti perinteisesti prässäten.

Tästä kautta rantain jäin miettimään hevosurheilua kokonaisuutena: Lännenratsastuksessa kankikuolaimet ja rissakannukset ovat arkipäivää, kouluratsastuksessa kannukset ovat pakolliset, esteradoilla näkee joskus hurjiakin kuolain- ja apuohjavirityksiä ja raveissa erilaisten härveleiden lista on lähes loputon. Useita varusteita käytetään, kun ei tiedetä tai välitetä toimia toisellakaan tapaa. Niin on vain aina tehty, kukaan ei ole halunnut kyseenalaistaa tai kokeilla muutakaan. Joskus vahingon ja erehdyksen kautta on saattanut löytyä pehmeämpi tapa ja on koettu ahaa-elämyksiä. Onneksi vaihtoehdot nostavat päätään nykyään rohkeammin - jos ei koita, ei voita. Kaikki eivät toimi kaikilla, mutta haittaako sekään, että annetaan hevosen joskus olla hevonen ja yritetään tehdä sen elämä mielekkäämmäksi?

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Monenlaista puuhaa ja fiilistä

Uusivanha ovi.
Iltapäivällä korjattiin yhdessä Nikon kanssa ulkotallin ovi - valitsin siihen viime syksynä aivan vääränlaiset saranat, joiden takia koko ovi oli nyt repsahtanut käyttökelvottomaksi. Koko prosessi vei oman aikansa, kun mukana menossa oli ahkera puuseppäoppilas Salama. Akkuporakone, vasara, moottorisaha ym. olivat ihan peace of cake, niitä oli kiva katsella hyvinkin läheltä. Välillä myös Duke kävi kääntymässä työmaalla, se ilmeisesti kantoi vastaavan mestarin viittaa hälläväliäolemuksellaan Salaman ollessa yli-innokas apupoika. Nyt ovi on matalampi kuin ennen, mutta tarvittaessa askartelen vaikka pari sähkölankaa pitämään reippaat pikkuponikaviot maantasalla. Salama pysyy siellä hyvin, mutta Dukehan yrittää aina kiivetä koko höskän yli. Hassua, koska tallissa sisällä Dukella ei ole mikään hinku minnekään, siellä se viihtyy hyvin.

Väliaikainen potkuremmiviritys ei oikein pysynyt paikallaan. Älkää hermostuko. ;)
Sitten ajattelin piristää itseäni ja touhuta pitkästä aikaa vähän enemmän poikien kanssa. Jotenkin olen saanut itseni nyt siihen mielentilaan näin kesällä, että varsojen on vain laidunnettava ja oltava, niitä ei saa "ottaa töihin" ja sitä rataa. Ensimmäisenä valjastin sitten Duken kärryjen eteen. Ajattelin, että se varmaan toimii ihan yhtä hyvin kuin keväälläkin, eli ei muuta kuin menoksi vain. Ajatuksena oli pyöriä pihalla ja kentällä hetki ja fiilistellä.

No, poni oli oikeastaan kaikkea muuta kuin kiva. Se kyllä seisoi harvinaisen kiltisti valjastuspaikalla, kun säädin ainakin vuoden valjaita isommaksi (se onkin kasvanut sitten kevään aika paljon!) ja yritin saada niitä istumaan ponin päällä edes jotenkin kivasti. En tiedä, miksi silaosa ei oikein istu, tuntuu vain heiluvan selässä edestakaisin. Kun piti lähteä liikenteeseen, Dukelle vasen oli oikea ja päinvastoin. Esittipä se ekat pukkiloikatkin aisojen välissä ja yritti poistua naapuriin aina samasta kohdasta ojan yli. Pienen neuvottelun jälkeen Duke antoi kuitenkin periksi, joten lopetettiin heti, kun poniini oli avuilla ja kuuliaisempi. Suurin ongelma oli suussa, kuolaimet (kolmipala) eivät tuntuneet hyviltä ja se vastusteli kättä todella paljon. Siispä, plan B täytäntöön: Ponin suun tarkistus uudelleen (sillähän vaihtuu nyt hampaat muutenkin) ja sen jälkeen muutama ajokerta avustajan kanssa, jonka jälkeen poni pääsee talveksi lomalle ajopuuhista. Ensi keväänä sitten lisätään viikkorytmiin aktiivisempaa ajoa pikkuhiljaa.


Salamassakin huomaa pienen rutiinin puutteen: Heti, kun se saa vain olla ja ihmetellä villinä ja vapaana, ottaa sen talutuskäytös pienen askeleen taaksepäin: Alkaa lievä jyräily. Salama sai kauniin ja kohteliaan huomautuksen asiasta ja kaikki on nyt taas hyvin. Salama on nyt kovin reipas, sillä on jostain syystä kauhea kiire joka paikkaan.

Iik!
Illalla vielä ihmeteltiin Nikon kirppislöytöä. Eilen se oli vielä ihan järkyttävän pelottava, mutta tänään sitä jo vähän jahdattiinkin ja sen kunniaksi otettiin pienet painit.

Ihme surinaa. Voisin vaikka syödä sen.
Tuon voisi kiertääkin.
Mutta en halua.
Sulkku kiihdyttelee.
Kolari.
Vielä pieni pätkä videota:

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tervetuloa kotiin pojat!


Varsinainen laidunkausi päätettiin lopettaa tältä kesältä jo nyt tähän päivään. Pojat tulivat hetkeksi kotiin. Heillä on edessään elokuun alussa retki suureen maailmaan, siitä lisää lopussa.

Kauppareissulta tarttui pojille mukaan suunniteltuja tulisia ja teeman mukaan pidettiin sitten ihan aidot pool partyt.

Pieni söpö uima-allas ja sievä pallo.
Iik ja kääk. Mikä se oikein on?!
Jee, vettä!
Miltä se maistuu?
Jaiks, sä rikoit sen!
Ikävä kyllä "terroristiteot" eivät jääneet siihen - pallo koki seuraavanlaisen kohtalon:


Parin viikon päästä katsellaan maisemia sitten naapuripitäjästä käsin, kun Salama menee kuukaudeksi ajo-opetukseen ja Duke menee seuraponiksi mukaan. Ihan joka päivä en töiden ja vähän pidemmän matkan takia pääse poikien touhuja katsomaan, mutta toivotaan ajan järjestyvän ja poikien saavan tuliaisiksi arvokasta oppia "maailmalta". Saa nähdä, rohkenenko ikinä ajamaan Salamalla, voihan se vaikka yllättää vielä positiivisesti. Näin Salkun velipojasta hienoja kuvia valjakkokisoista, pitäisiköhän meidänkin joskus asettaa tavoitteeksi tuo..?

perjantai 19. heinäkuuta 2013

SalamaSanomat (osa 2)

Heinäkuinen tervehdys Ruskolandian metsistä!

Pikakuulumiset

Kulunut viikko meidän hevosten osalta on ollut aika kiva. Me ollaan oltu vaan laitumella ja kaadettu kilpaa vesisaaveja syömisen lomassa. Se vasta onkin lystiä, kun emäntä huomaa ne ja me esitetään viattomia hevoslapsia. Jostain syystä ufoteoria ei ole vieläkään mennyt läpi.

Siinä sivussa emäntä on harmitellut, kun vettä ei ole satanut pitkään aikaan. Joudutaan kuulemma pian kotiin, kun laidun ei kasva entiseen malliin takaisin ilman sadetta. Eikö se voisi tuoda vähän enemmän vettä niissä kanistereissa ja kastella samalla koko pellon, me voitais auttaa sitä vähän reippaina nuorukaisina? Mun mielestä on ihan jees, ettei vettä ole kauheasti satanut. Se on tylsää, kun sitä menee korviin. Mun pitäisi kaiketi saada sellainen sadehattu jostain sadepäiviä varten.

Valmistautumista talveen

Minäpäs olen teitä muita hieman edellä - olen jo aloittanut talviturkin kasvattamisen. Yöt ovat olleet kylmiä ja muutenkin olen vähän herkkäsieluinen, joten emännän sanoin "ei vara venettä kaada". Samalla vaalea kuontaloni on ruvennut tummumaan, eli turkkini pikimusta väri on pian täällä taas. Vaihtelu muuten virkistää, sanotaan.

Ilmassa suuren merkkipäivän tuntua

Abouttirallaa viikon päästä meidän emäntä täyttää pyöreitä. Olen muun juhlaväen, siis Duken kanssa, tehnyt jo valmisteluja asian suhteen. Ylihuomenna me maanitellaan se taluttamaan meidät kotiin, jotta juhlajärjestelyt sujuisivat helpommin. Jos laidunloma on kuitenkin pian päättymässä, niin miksei sitten jo nyt.

Yhtenä yönä tilattiin sille salaa postimyynnistä (ei meinaan viitsitä karata täältä laitsaltakaan, sen jälkeen hyvä ei välttämättä heiluisi) lahjakin: Kovin emäntä yritti udella mitä, mutta en suostunut kertomaan. Arvaatko sinä mikä se on, jos kerron, että se pötkylä painaa melkein puoli kiloa, sen nimessä on paljon numeroita ja sitä voi vaikkapa kantaa mukanaan? Emännällä on aina sellainen pötkylä muutenkin mukana, joten ajateltiin ihan yhdessä ilman mitään nahinaa hommata sille parempi tilalle.

Elämän ihmeitä

Olen viime päivinä ihmetellyt suuresti yhtä asiaa: Kun minä laitan herkän nenäni sähkölankaan, saan siitä ihan hirmuisen tällin. Sen jälkeen en taatusti mene moneen päivään koko aidan lähelle. Sen sijaan kaikenlaiset linnut, pienet ja isommat pullukkapulut voivat ihan huoletta istua siinä aidan päällä ja sirkuttaa iloisesti toisilleen. Miten niin elämä on joskus epäreilua?


Siinä kaikki tällä erää - seuraava SalamaSanomat ilmestyy ensi viikolla.
Blog Widget by LinkWithin