torstai 31. tammikuuta 2019

TRT method


Viime viikon käytin tehokkaasti opiskellen TRT method-videosarjaa. Bongasin vinkin siitä mm. meidänkin blogimme vanhan lukijan FB-postauksesta. Avoimin mielin aloitin ja jäin koukkuun.

En avaa metodia tässä sen enempää, vaan suosittelen jokaista katsomaan videosarjan alusta alkaen. Jaksoihin oli valikoitu ihania erilaisia hevospersoonia ja omistajia eri taitotasoilta. Kullakin oli omat ongelmansa, joita metodin samoilla työkaluilla ratkottiin.

Maastakäsittely on vuosien saatossa muodostunut omassa hevosharrastuksessa tärkeäksi, vaikkakin viime aikoina myönnän sen osuuden vähentyneen reippaasti. Ei narua tuntikausia tarvitse päivittäin pyörittää, mutta pieniä temppuja voi arkisissa toimissakin suorittaa.


Mikä meillä sitten mättää?

Salama on ihan omin pikkukätösin (ja parin ammattilaisen tuella) rakennettu. Luonteeltaan se on varsin erikoinen (myös niiden ammattilaisten mielestä), mutta kiltti (ei kaikkien ammattilaisten mielestä). Se on siedätetty yhteen jos toiseen juttuun: Heiluvalle muovipussille se lähinnä hörisee ja lippua muistuttava härpäke kelpasi takapuolen rapsutusvälineeksi. Mutta sitten se mutta: Kun se jännittyy, se jännittyy jokaista hemmetin lihassolua myöden ja räjähtelee sitten isosti.

Maastakäsittelyssä se on oikeinkin leppoisa ja tykkää touhuta kaikkea. Ratsain tuo jännittyminen onkin sitten toinen juttu ja siihen olen jo tovin miettinyt erilaisia ratkaisuja. Vanha perinteinen "laita se töihin" on hieman vaikeaa turvallisesti toteuttaa, jos polle on niin pinkeä, että neulan pisto puhkaisisi koko laitoksen. Toinen vaihtoehto jännittymiselle on muuttua niin kuuroksi, ettei liikuta mihinkään (kuten kisaradoilla). Ennen vanhaan tätä sanottiin hevosen kettuiluksi, tätä nykyä jännittymiseksi. Hevonen ei taasen opi, jos se ei ole rento. Haluaisin sen oppivan rennoksi ja itsevarmemmaksi.


Vaikka viime viikon tippuminen ei liittynyt sinänsä hevosen reaktiivisuuteen (ai että inhoan tuota sanaa), kiitin luojaani että näin kävi. Vihdoinkin oli aikaa ajatella asiaa ja onneksi löysinkin sitten tämän ihmemetodin.

Tiistaina aloitin maastakäsittelyharjoituksilla. Koska ne olivat Salamalle ihan peruskauraa, päästiin etenemään nopeasti. Maasta Salama väistää "pohjetta" hienosti, mutta ratsain tästä neuvoteltiin hetki.


Salkkuli on ihan väskä. Henkisesti. 

Linkki videoon

Eka työskentely kesti noin 25 minuuttia. Hevonen oli sen jälkeen henkisesti aivan poikki, silmät lurpsuivat kiinni ja hevonen melkein nukahti pää karsinan oven päälle. Koin kolauksen. En ole antanut hevoseni ajatella itse. Samalla kuitenkin iloitsin, miten hienosti se reagoi nyt ja toimi. Pihan mörköpaikat selätettiin ja niistä käveltiin rennosti löysin ohjin ohi. Jos tunsin selkään jännitystä, väistätin takaosaa mörköä päin ja odotin vastaukseksi rentoutumista. Kovinkaan monta toistoa ei tarvittu. Siis varsin pienin muutoksin hevonen tuntui saavan paljon lisää itsevarmuutta.

Toinen testiajo tehtiin tänään. Alkukäynnit maasta ja testasin päivän fiiliksen eli miten hyvin heppa reagoi väistäviin apuihin ja miten hallitsen sen jalat. Samat harjoitukset tehtiin selästä ja muuten, Salama oppi vahingossa peruuttamaan selästä käsin paremmin kuin koskaan!

Menin suoraan pellolle, kun naapuri ajoi sinne eilen kivan pienen radan. Rata sijoittui aika lähelle tietä. Aamupäivän liikenne oli vielä rauhallista, mutta sopivan vilkasta. Pääsin testaamaan oitis, säpsyykö Salama autoja. Huvittavintahan tässä on se, että niiden nukkumapaikka tarhassa on aivan tien vieressä, mutta ratsain autot ovat muka jotenkin vaarallisia.

Kerran se koitti, käänsi korvansa tulevaa autoa kohti ja selkä jännittyi. Pyörähdettiin hallitusti pari kertaa etuosan ympäri ja matka jatkui. Lopuksi riitti kaikissa askellajeissa vain pieni puolikäännös eli lähinnä asetus ulos ja ulkopohkeella takaosan "herättely".


Mikä oli maagisinta, niin eteenpäinpyrkimys. Se parani. En oikeastaan välittänyt siitä, kunhan askellaji on pyydetty ja hevonen pysyi rentona. Muoto sai olla vähän pidempi tänään. Niska ja kaula pysyivät ihanan rentoina koko ajan. Se ei hakeutunut kuitenkaan tyhjäksi edestä, vaan pysyi hyvällä kuolaintuntumalla koko ajan.

Jatkettiin vielä mörköpihassa, missä parissa kohtaa asuu kaikenlaisia tonttuja. Tänään tarvittiin muutama toisto pahimmassa kulmassa (naapurin leikkimökki), jotta kulkeminen käynnissä ja ravissa oli oikeasti rentoa. Tähän kuitenkin päästiin ja voi sitä tyytyväisen pärskimisen määrää, kun annoin välillä pitkät ohjat. Otettiin lopuksi vielä pari laukannostoa ja ne menivät ihan kivasti.

Jälleen henkinen väsymys oli silminnähtävää. Lisäksi tuli myös hiki, vaikka tempo oli varsin rauhallinen. Ehkä rentona liikkuminen on rankempaa.

Treenit jatkuvat jälleen viikonloppuna. Ai että kun hauska tämä harrastus, aina voi oppia uutta jos haluaa. Ja joskus jopa varsin pienin muutoksin!

Onko muilla kokemusta TRT metodista?

PS. Typoja korjailtu. Tässä vielä linkki kehittäjän sivuille.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Heinäpallo


Uhka vai mahdollisuus?

Heinäpallo hankittiin eilen. Hankkijan hyllyssä näytti olevan isommalla ja pienemmällä reiällä olevaa, päädyimme arvoisan raadin kanssa pienireikäiseen. Shettisvarsan kavio kun mahtuisi isommasta liian helposti sisään ja kokemuksesta voin kertoa, että kaviota ei sitten ihan noin vaan saa erilaisista rei'istä irti. Esim. kavalettipala on aika paha.

Pallo survottiin täyteen odelmaa ja kuivaheinää. Sen jälkeen toivotettiin (pallolle) tsempit.


Päivä 1

Koska pallo sisälsi ruokaa, se sai Salaman jakamattoman huomion oitis. Kun irtoheinät laarista oli syöty, alkoi ensimmäinen parituntinen pallon kimpussa. Henkinen väsymys iski ja pallon vieressä nukuttiin päiväunet.

Illalla peli jatkui. Pallo todellakin on ärsyttävä, jos sen kimppuun iskee raivolla, se kierii jopa paksussa hangessa karkuun. Kun suomenhevonen turhautuu, se käyttää etujalkaa ja paljon. Pallo sai siis kokea ekana iltana kaikki vähemmän lempeät 600 kiloisen nälkäisen otuksen otteet.

Illan aikana kierrettävä korkki irtosi ja hävisi. Iltatallin aikaan pallo oli vielä muuten ehjä ja sisällä oli pieni jäätynyt klöntti heinää. Pallo näyttää toimivan hyvin ilman korkkiakin.

Missio kesken. Vahtikoiraduuni unohtui, kun pallo vei kaiken huomion.
Päivä 2

Sunnuntai valkeni helkutin kylmänä. Osa aamuheinistä palloon ja loput tuttuun tapaan verkkoihin laareihin. Ihme ja kumma, Salama söi jonkin aikaa verkoista, mutta siirtyi yllättävän nopeasti pallon kimppuun. Se ei edes huomannut, kun tallustelin pihalle ottamaan näitä paria kuvia.

Edelleen pallo vaikutti ärsyttävältä, mutta otteet sitä kohtaan olivat lempeämpiä. Hitaasti korsi kaksi kerrallaan heinä irtoaa pallosta. Välillä tulee kokonainen töyhtö ja siitä ahne suomenhevonen saa hetkeksi mielenrauhan.

Jää nähtäväksi, onko tämä mukavaa ajanvietettä vai ärsyttävän stressaava kapistus. Vielä en ole osannut päättää.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Lunta tulvillaan


En jaksa enää puhua säästä. Jokainen varmasti näkee, että lunta on. Kivaa, saa heppa vähän lisää voimaa takapuoleensa. Niin hyvässä kuin pahassa.


Koska olen pakotettu toipilaaksi, sain tänään vain katsella. Elina tuli ratsastamaan siis Salaman. Eipä sillä, nuo groomihommat ovat ihan kivoja yhden tai kahden hevosen kanssa. Oma kävelyvauhti ei tällä hetkellä päätä huimaa, mutta onneksi Salamasta on terapeutiksi tässäkin.

Heppa näytti tänäänkin kivalta ja toimivalta. Hauskaakin sillä oli, mutta raskas pohja vei kenguruloikat ja tilalle tuli lähinnä päänravistelua turhautumisen merkiksi. Näin kuvista katsottuna sen muoto ravissa ja laukassa on parantunut huimasti. Rakenteelliset heikkoudet ovat ja pysyvät, mutta parempaan päin on mielestäni menty.


Häntä on selvittämättä, hyihyi groomia.

Satula on ollut nyt parempi tuon tuheron kanssa. Lampaankarvaromaani olisi liian paksu ja ohuet teddylätyt taasen ovat rumia. Jostain syystä satula on siis hieman leveä ja saattaa välillä valua eteen. Nyt karvoineen päivineen se on pysynyt paikoillaan suht hyvin ja jos se johonkin liikkuu, niin satunnaisesti valuu sivuttaissuunnassa ihan hieman.


Takapolvet ovat luonnollisesti vähän kovilla näissä hangissa. Olen kylmäillyt niitä ahkerasti ja näyttänyt niille vähän linimenttiäkin. Vara ei venettä kaada ja voin kertoa ihan omasta kokemuksesta, että tuollaiseen kuumottavaan ja turvonneeseen polveen jääpalapussin laitto tuntuu suorastaan taivaalliselta. (Eivät ne Salamalla kuumota, mutta hieman löysät kylläkin.)


Parin viikon päästä elellään jänniä aikoja. Salamaa koko sen ikänsä (7,5v) kengittänyt seppä vaihtoi toisiin töihin ja seuraavalla kerralla tuleekin sitten uusi seppä laittamaan Salaman. Jännittävää! 

PS. Päivälleen tänään kuusi vuotta sitten rääpäleet näyttivät tältä. Muistatko? ;)


torstai 24. tammikuuta 2019

2019 liigaottelut: Salami 1 - Martza 0


Keskiviikko 23. tammikuuta oli taas sellainen suksee, etten malta olla kertomatta siitä(kin).

Oli vapaapäivä ja istuin aamukahvilla keittiössä. Yhtäkkiä kodinhoitohuoneesta kuuluu ihmeellinen poksahdus ja sen seurauksena kova suhina. Luulin ensin, että lämminvesivaraaja tuli tiensä päähän, mutta se olikin ulkoseinän vesiposti, josta suihkusi täydellä paineella vettä. Onni onnettomuudessa, että istuin vieressä ja suurin piirtein järjellisessä ajassa osasin katkaista vedet. Tällä kertaa putkirikko paikallistui vain ulkoseinän hanaan, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Edellisenä päivänä pakkasta oli yli -20°C ja eilen lämpötila oli nollissa. Jippii.


Sitten oli ratsastustunti. Salkku oli jo tallinovelta lähtiessä vähän virkeä, muun muassa väärässä paikassa oleva lumikola sai aikaan kunnon ruopimiset tallinpihaan. Pidin sitä pari päivää vähän kevyemmällä liikunnalla, jotta se jaksaa tunnin hyvin. Virhe nro 1. Pitkästä aikaa se olikin kivalla kyttäystuulella ja jokainen tiellä kulkeva henkilöautosta poikkeava värkki sai yllättäin aikaan kivat pukkisarjat. Töitä kuitenkin tehtiin ja focus pysyi suurin piirtein oikeissa asioissa. Kuski pysyi kyydissä jne.

Ihan lopuksi otettiin vielä allekirjoittaneelle vaikeaa vasenta laukkaa ja se nousi kyllä, mutta pitkän sivun jälkeen meni kyntöauramoodi päälle, heppa lähti painamaan etupainoisena jyränä ja laitumen portilla se kompuroi etujaloillaan pehmeässä lumessa. Horjahdin tietty eteen (virhe nro 2) ja hevonen teki vielä ärhäkän kiukkukierrepukin, kuten sillä tällaisissa tilanteissa tapana on. Lensin kuin leppäkeihäs suoraan laitumen porttiin ja tietty oikea polvi edellä. Miksi aina aitaan, kysyn vaan?! (Virhe nro 3)

Elina vielä tyyrasi Salamin ja kivaltahan se näytti, itse vielä kiipesin loppukäynneille selkään ihan vain periaatteesta. Vähän siinä polvessa tuntui ikävää kipua ja kuinkas olikaan, nyt kulkupeleinä ovat kepit. Polvilumpio otti vähän iskua ja polvi turposi hetkessä palloksi. Täyttä varauskieltoa jalalle ei tullut, mutta ratsastuskielto ja sairauslomaa loppuviikko, ensi viikolla magneettiin. Murr.


Mitäs tähän enää sanoisi. Suunta on vain ylöspäin :) 

tiistai 22. tammikuuta 2019

DIY lampaankarvahuopa


Jos parin satkun lampaankarvahuopa ei nappaa tai lampaankarvaromaani ei ole vaihtoehto, tässä edullinen vinkki tee-se-itse malliin! Idea ei ole omani.

1. Tarvitset tarpeeksi reilun lampaantaljan ja satulahuovan. Karvaisuus ja muut speksit käyttäjän maun mukaan.


2. Merkkaa taljan keskikohta. Katso huovan etulenkeille paikka ja leikkaa sopivat viillot taljaan. Teräväkärkiset kynsisakset olivat tosi kätevät tässä.


3. Pujoita etulenkit rei'stä läpi ja taita taljan etureuna huovan päälle.


4. Takaosan keskikohta kannattaa myös merkata. Takaosan voi jättää näin tai leikata sopivasta kohtaa poikki. Itse leikkasin takaläpän pois niin, että talja pilkottaa hieman huovan takaa.


5. Valmis! Pysyy muuten hyvin paikoillaan näin, testattu on. Livenä huomattavasti nätimpi kuin näissä kuvissa, jos sillä ulkonäöllä jotain väliä on. :)


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

20.1.2019


"Kaikki on näillä tummilla teillä
Helppoa mulle rakastetulle
Mietin vain niitä joille ei riitäkään
Joille ei jää ketään
Meidät on tehty toisia varten
Toistemme surujen siruja varten
Kaikki on näillä tummilla teillä
Helppoa silloin"
(Vestinen Yhtyeineen - Tummillä teillä)



Kyllä me toisemme vielä kesytämme <3

perjantai 18. tammikuuta 2019

Kuusi hyvää, yksi kehno

Salama avustamassa ikkunoiden putsauksessa.
Tällä viikolla aloitettiin kesäkuntoon-projekti - eli käytiin ratsastustunnilla. Se meni kivasti ja kotiläksyjä saatiin. Seuraava tunti on heti ensi viikolla.

Tänne satoi lunta. Paljon. Jos tänä talvena takapolvet eivät vahvistu, niin sitten eivät koskaan.


Siitä päästäänkin loistavasti pukkiloikalla eiliseen maastolenkkiin. Fitferkele, että oli reissu.

Maanantaina oli tunti ja Salaman asteikolla se oli hieman rankka pohjan takia. Kenttä/pelto oli raskas ja takapää selvästi väsyi. Tosin Herra Hevonen hörisi allekirjoittaneelle tunnin päätteeksi, eli tuskin se kauheaa tuskaa oli. Tiistaina palauteltiin ja käytiin riimusta kävelyllä. Herra hevonen oli kuin herran terttu, lupsakka ja rento. Se ei ole kovinkaan tavallista, että löysällä narulla köpötellään pilkkopimeässä, mutta kerrankos sitä.


Keskiviikkona ratsastelut menivät jälleen melkein yövuoroksi, kun klo 20 satuloin ratsuni ja latasin kentän jokaisen valon täydelle teholle. Paljon käyntiä (pelto oli edelleen raskas) ja vähän ravissa eteen-alas. Se oli yksi kotiläksyistä, että ravissa askel vähän venyisi. Salama kun tikittää herkästi takajalat takana alta pois. Heppa toimi hienosti ja vaikka aidan alla asuikin monta mörköä, ei nahkapuku revennyt kertaakaan. Sain jopa ratsastettua pimeässä pihan ympäri pari kierrosta, jee.

Torstaina sitten, heti aamutuimaan, ajattelin lähteä maastoon pitkästä aikaa. Täällä oli edeltävänä päivänä se niin sanottu lumimyrsky ja lunta oli sitten tulvillaan joka nurkka. Paikoin hanki oli polven yli, mutta mitä pienistä. Mennessä Ruuna oli ihan lunki, mutta auta armias kun jouduin kääntymään suoralla tiellä kotiin olosuhteiden pakosta... Edes umpihankeen ohjaaminen ei saanut vauhtia hidastumaan tai rodeota loppumaan. Pienellä metsätien suoralla sain kontrollia sen verran haltuuni, että pyysin väistöjä ja vähän avoa. Se oli sama kuin olisin heittänyt bensaa liekkeihin eli moikkuli vaan ja sillattii.

No, enää en suoralla kuolaimella maastoon mene ja toisekseen, ikinä en enää tee uukkaria, vaikka millainen hiihtäjäpataljoona olisi vastassa. Väsytystaistelua oli jatkettava vielä kentällä ja tulipahan pellollakin korkattua ne kunnon laukat vihdoin. 

Täydelliseen Wickmastaan löytyi lähes täydellinen kaulakapple Hööksin hyllystä.
Tämä oli DIY-listalla, mutta sopivia kankaita ei ollut tarpeeksi.
Sain maanantaina kotiläksyksi unohtaa notkoselän, jolloin istun käsijarru kiinni ja keskivartalon tuki häviää. Tänään, eilisen rodeoinnin jälkeen, vatsalihakset ja jalat ovat niin kipeät, että tuskin pääsen edes kunnolla kävelemään. Ai että.

Huomenna sitten uudet seikkailut. Salama tarjoaa joka viikkoisen lottoarvonnan, jossa ratsastuskerroista neljä on superhyviä ja se viides on sitten katastrofi. Toisaalta tilanne voisi olla huonompikin, eli mitäs tässä vingun.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Retropoiminta: Hallen-Tähti


Olin 13-vuotias, kun sain ekan oman hoitohevosen. Se oli 15-vuotias suomenhevosruuna Kalle, oikealta nimeltään Hallen-Tähti. Kalle oli syntynyt -86 ja oli tyypiltään nykyajan ratsutyyppiä muistuttava. Sillä oli hieno laukka, paljon kokoamiskykyä ja se oli hyvin koulutettu.

Sain pitää sitä lopulta kuin omaani. Alku oli toki hankala, kun sitä ennen olin ratsastanut lähinnä tasaisilla tuntiponeilla. Kun ekana syksyn tipuin siltä maastossa, sisuunnuin ja ratsastin koko talven kevyessä istunnassa. Sen jälkeen pysyin satulassa kuin täi tervassa (pl pari kisarataa) ja pääsimme treenaamaan esteratsastusta. Seuraavana keväänä mentiin ekoihin kisoihin ja voi taivas varjele miten jännää se oli. Rusetti tuli ja siitä se sitten lähti!

Sahattiin muutama vuosi pikkukisoja 70-90cm luokissa ja Kalle toi ruusukkeita kotiin tasaiseen tahtiin. Jos ei, niin se oli kieltänyt ulos sarjan A-osalla. Näin kävi kaksi kertaa ja niillä molemmilla kerroilla lensin harvinaisesti kanveesiin. Helpoimmillaan homma oli sitä, että jos kuski vain muisti radan, mentiin, hypättiin ja parhaimmillaan voitettiin.


Ihan paras kisamuisto on kuitenkin se, kun kisoihin oli ilmoittauduttu toisen hevosen kanssa ja sitä ei tuntikausien lastaamisen jälkeen saatu kyytiin. Lennosta vaihdettiin hevosta, otettiin Kalle alle ja mentiin sillä (ihan kisajärjestäjän luvalla siis). Kiire oli ihan järkyttävä ja radan näin tyyliin edeltävältä ratsukolta. Kallella oli ollut pieni kisatauko ja se oli aivan innosta piukeana, kun pääsi tositoimiin. Ja niin se silläkin kertaa teki loistavan radan ja sijoittui.


(Kiltille) teinille Kalle oli mitä mainioin opettaja ja luottoratsu. Kilometrejä viisalla suomenhevosella oli takanaan jo paljon ja niiden tuomien vaivojen vuoksi Kalle lähtikin sitten viimeiselle matkalleen 2.11.2005.

18.9.2005
Kalle jätti kokoisensa aukon mennessään. Se oli antanut harrastukselle raamit ja tietyn tason, josta seuraavat hevoset saivat sitten jatkaa. Kuinkas ollakaan, sen aukon tulivat täyttämään persoonalliset siskokset Estella ja Mistella, molemmat raviuralle aiottuja ja ratsastamattomia nuoria suokkitammoja. Tarina jatkuu...

Jonkun kauden saalis :)
Nuo ruusukkeet ovat edelleen tallessa, itseasiassa satulahuoneessa isossa lasipurkissa.
Tallin harkkakisat vuonna miekka ja kirves
Tässä kuvassa juttu on tuo riimunnaru. Se oli ihan itse netistä tilattu, ihan ekat nettikaupat tulivat noihin aikoihin.
Salmiakkinaru maksoi 40 markkaa. (~6e)
Meidän ihan ekat kisat keväällä 2002. Tuloksena 2. sija.
Kalle laitumella.
Tässä on karautettu 80cm luokan voittoon.
Koinsyömä villapaita ja kokochapsit <3 
Kuvan takana oli kuvateksti "pohkeenväistöä huhtikuussa 2002." Hyvä, kun en ollut ihan varma, mitä tässä söherryksessä harrastetaan.
Voi noita aikoja...
Ai että.

torstai 10. tammikuuta 2019

TOP5 varustebingo

Salaman suosikkiriepu vuodelta 2014.
Niinä hetkinä, kun en harrasta vakavasti tavoitteellista ratsastusta, harrastan varustebingoa. Tulee selattuja alennuksia, FB-kirppiksiä ja ulkomaan kauppoja. Välillä löytyy onnistuneita hankintoja. Tässä TOP5 eli parhaat hankinnat viime vuodelta satunnaisessa järjestyksessä:


1. Horze äänieristetty korvahuppu (ostopaikka Hankkija, hintaluokka ~20e)

Joskus maailma on parempi paikka, kun suurimmat äänet kuuluvat hieman vaimeampina. Horzen äänieristetty huppu on hyvän mallinen, kestävä ja hinnaltaan mukava. Salamalle huppu kuuluu maastovarustukseen ja liikenteen seassa kulkeminen sujuu jouhevammin pienen äänieristyksen myötä. Oma kupla paras kupla.


2. Masta Wickmasta (ostopaikka Sportsdirect, hinta ~90e posteineen)

Tämä on ihan huippu. Villaloimiin verrattuna kevyt käsitellä, malliltaan helppo pukea ja mikä parhainta, toimii kuten tuotekuvauksessa lukee: Hevosta vasten kuiva, ei lainkaan sähköinen ja kuivattaa tuollaisen paksukarvaisen turrikankin nopeasti. Fleeceloimet eivät meille käy, koska ne ovat kovin sähköisiä ihoa vasten kaikista kikkakolmosista huolimatta.

Miinus kaulakappaleettomuudesta. Kaulakappale on suunnittelulistalla, jos sellaisen värkkäisi itse vastaavalla idealla.


3. Sprenger Flex Control kuolaimet (ostopaikka Tori.fi, hinta 25e posteineen)

"Ei suorakuolain Salamalle toimi. Ja tämä on niin paksukin." No, kokeillaan nyt, kun halvalla sain. Ja simsalabim, toimii paremmin kuin mikään muu härpäke aiemmin. Koulukilpailusääntöjen tulkinta on vielä työn alla, mutta toivon mukaan kysely liitosta tuottaa tulosta ja tällä kuolaimella saisi kisata niissä kissanristiäisissää, minne me voisimme uskaltautua lähtemään.


4. Equiline Octagon huovat

Ei ole näitä voittanutta. Koitettu on monia muitakin ja hassusti satula vain pyörii sivuttaisuunnassa. Equilinen huovan kanssa, kunhan huovan muistaa nostaa keskeltä tarpeeksi ylös, satula istuu kuin nakutettu.


5. Aiver Sport 4D Gel ratsastushousut (ostopaikka Aiver Sport, hintaluokka ~140e posteineen)

Jotain itsellenikin. Aivan parhaat! Skeptisenä näitä odotin jonkun tovin, kunnes posti toi kauniin mustan paketin lahjussuklaan ja -hanskojen kera. PR:stä plussaa. Itse pöksyistä on pakko todeta, että ovat just niin hyvät, kuin arvostelut sanovat. Ne päällä tuntuu, kuin ei olisi housuja ollenkaan.

Gripit ovat pelastaneet monesta pahasta ja ne ovat kestäneet loistavasti pesusta toiseen. Oodi niille! Ensi kesänä on pakko hankkia uudet ja toivon mukaan koon tai kaksi pienemmässä koossa. Kangas on todella venyvää, joten joissain tapauksissa kannattaa ottaa koon pienemmät kuin yleensä.
Sitten ekstrana niksipirkkaosio:

Bilteman ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon käteviä juttuja. Muun muassa tekstiililiima ja kyllästeaine ovat täällä ahkerassa käytössä. Liiman kestää kuivua tovi, mutta loistavasti se toimii niin pienemmissä kuin suuremmissakin korjausprojekteissa. Monta loimea on kursittu jo kasaan tällä!

Loppuun vielä ystävällinen huomautus: Kokemukset ovat varsin empiirisiä ja postaus on toteutettu omasta vapaasta tahdosta omien eurojen voimalla.