perjantai 31. elokuuta 2012

Kahvakuulailua (video)

Ensimmäisen illan saldo: Ensin Duke repi ison sinisen jumppapallon palasiksi painimalla sen kanssa ja osoittamalla sille turhankin suurta rakkautta. Sen jälkeen lila kahvallinen pallo sai kyytiä hyvin perusteellisesti. Tässä lyhyt kännykkävideonäyte pitkästä sessiosta:



Vielä illallakin Duksun oma kuminen ruokasaavi sai myös tuntea nahoissaan sen, että Suuren ja Uljaan Mustan Orin laidunloma rajattomassa vihreässä paratiisissa päättyi vasten hänen tahtoaan. Yöprojektiksi sille jäi turvepaakkujen tuhoaminen, jospa sieltä vielä löytyisi Sohvi-neidon hajuja... :)

Mutta mikä parasta - mitä tekee suuri ja hurja Salama tällä välin: Alkupöllöilyn jälkeen se söi rauhallisesti, välillä hirnahteli kaikelle liikkuvalle (jos se olisi vaikka Iso-Duke!) ja loppuajan se seurusteli ja pusutteli minun kanssa. Hih.

Tervetuloa kotiin pojat

Lapsukaisten ensimmäinen laidunkesä alkaa olemaan loppusuoralla. Enää napostellaan kotipihan ruohotarha tyhjäksi, sitten onkin jo odotettavissa ihan oikea syksy.

Laitumelle meni kaksi pientä nössöä ja hintelää oripoikaa ja kotiin tuli kaksi isolla egolla varustettua vähän miehistynyttä orhia. Salama oli tosin saada slaagin kaikista uusista jutuista pihalla, kaikista pahin oli maasta revitty kanto... Tarhaan ja sieltä ruohotarhaan päästyään pojat revittelivät oikein kunnolla, oli niin hauskaa olla kotona taas! Tosin Salamalla on iso-Duken kokoinen aukko sydämessään ja se on täten toistaiseksi ikävästä suunniltaan, toisin kuin taas Duke löysi uuden ystävän sinisestä jumppapallosta. Kumpa saisin videota siitä vielä joskus, niin uskotte... Itse asiassa parhaillaan pikku-Duke kirmaa ympäri kenttää ja leikkii pienemmällä lilalla pallolla! :D









Mitäs pidätte, jos vertaa vaikka keväällä otettuihin kuviin? :) Dukesta ei tässä nyt kunnon kuvia ole, mutta eiköhän niitäkin jatkossa tule - sikäli kun saan kameraa aina tekohengitettyä sen verran, että kuvasta erottaa edes jotenkin hevosen. Taistelen nimittäin yhä vanhan Sony "Kameravirhe" järkkärini kanssa, kun uusi kamera jäi sittenkin kesällä hankkimatta ja nyt mietitään kuumeisesti parasta vaihtoehtoa vanhan tilalle.

Huh, nyt lähden funtsimaan, mitä tallissa kuuluikaan tehdä ja miten noita hevosia taas hoidettiinkaan! :D

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Pikainen tilannekatsaus

Mökki nousee hyvää tahtia... :) Tässä tämän päivän saldoa eli runkotolppien väsäilyä:


Pojillakin on viimeiset laitsapäivät käsillä, paratiisilomaa on enää kaksi päivää jäljellä. Sen jälkeen tapahtuu paluu arkeen, talliin ja ihmisten pariin. Varmasti pahin ja suurin murhenäytelmä Salamalle on iso-Dukesta eroaminen, koska se on Salamalle ylijumala, äiti, isi, ystävä, kaveri ja kaikkea siltä väliltä. Iso-Duke onkin ollut ihan parasta seuraa meidän kakaroille, se on samalla reilu ja rehti, mutta silti tarpeeksi jämäkkä ja näyttää tarvittaessa kaapin paikan.

tiistai 28. elokuuta 2012

Match show tiedossa

Ilmoitin Salaman ja Duken Liedon Ratsastajien match show'hon 23.9.2012, kun sain onnekseni työkuviot ja avustajat järjestettyä mukaan. Aika jänskää, jo nyt!

Lähinnä lähdetään kokeilemaan ja keräämään kokemusta siitä, miten The Orit käyttäytyvät, eli keskittyykö aivotoiminta enemmän päähän vai jalkoväliin. Toisin sanoen, kutsuuko leikkauspöytä jo ensi talvena vai vasta myöhemmin vai eikö milloinkaan. :D

Huomenna meillä rakennetaan, uskokaa tai älkää. Ainakin Duken oveen asennetaan ihana pienen pieni minikalteri! <3

lauantai 25. elokuuta 2012

Kirppislöytöjä

Suomen Ratsutarvike järjesti tänään kivan hevostarvikekirppiksen, jonne luonnollisesti eksyin sekä myymään että tekemään löytöjä. Oma myyntipöytä piti onneksi meikäläisen varsin kiireisenä, mutta naapurista löytyi ihana lila Amigo Jersey Cooler-loimi ja myöhemmin ostoskassiin tarttui vielä Hansbon klassikko, raidallinen kombiloimi. Olen vakaasti sitä mieltä, että itseään kunnioittavalla ratsulla tulee olla ainakin enkkufiltti sekä Hansbon kombiloimi! :D (niiden sadan muun loimen lisäksi, tietty!) Olenkin aina silloin tällöin kyttäillyt tuollaista, nyt löytyi koossa 125cm eli sopii Salkulle nyt ja myöhemmin siitä tuunataan Duksulle sopiva.

Näitä ihmeitä käytiin tietenkin sovittamassa heti, kun kotiin päästiin. Muuan Salamasankari oli sitä mieltä, että hän ei tänään oikein haluaisi takkia ylleen, mutta merkkiuskollisena sieti Horsewaren lilan "lainapeitteen" ihan hyvin. (Toim. huom. tämä on Salkun kolmas Horsewaren takki jo) Siinä näyttäisi olevan vielä vähän kasvuvaraakin, vaikka edestä se tuntui olevan jo nyt vähän nafti. Sovitus tosin tapahtui pienoisessa vauhdissa, sattui nimittäin pojujen iltapäiväleikkiaika olemaan lähellä ja orhi tarjosi kaikkia pieniä kevätjuhlaliikkeitä tässä kohtaa.

Kultaisen 80-luvun klassikkoloimesta raati ei ollut oikein innoissaan. Se revittiin samantien pois ja sen jälkeen sitä riepoteltiinkin komeassa kaaressa. Kiva. Se ei onneksi ollut kovin kallis, kerrottakoon nyt, että se maksoi jopa kolme euroa...


Ihanan hempeää lilaa. Raadin toinen jäsen Duke katselee tarkasti vierestä.
Aika sulkku. Suloinen siis, sekä loimi että itse hepo.
Tämä oli ainut kuva, minkä tästä loimesta sain hevosen päällä, sitten herjasi kamera...
Lopputulos oli kuitenkin tämä.

torstai 23. elokuuta 2012

Salaman väri

Aika ajoin pysähdymme Nikon kanssa huvin vuoksi ihmettelemään Salaman väriä. On ihan hauskaa vedonlyöntiä arvailla, millaiseksi se kuukausittain muuttuu... Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Helmikuu 2012:

Väri tasaisen musta

Huhtikuu 2012:

Kevään mittaan väri hieman haaleni, valkoista sekakarvaa oli paljon siellä täällä ja kyljet/selkä olivat ruskehtavat.

Toukokuu 2012:

Ahkeran harjauksen tuloksena kesäkarva näytti melko tummalta.

Kesäkuu 2012:

Laitumelle vietiin lähes musta orhi...
Heinäkuu 2012:

...joka pikkuhiljaa kulottui auringon paisteessa.
Elokuu 2012:

23.8. oma-aloitteista savi-jalkahoitoa harrastanut nuorukainen.
Häntä, valkoiset jouhet lisääntyneet koko ajan
Kulottuneen harjan alla on valkoisia jouhia.
Lähikuvaa pehvasta. Sekakarvaa suurin piirtein yhtä paljon kuin keväälläkin.

Blogikisan ja arvonnan aika!

Kuten lupasin, 60 lukijan tultua täyteen pidetään arvonta. Tänään huomasin ilokseni tavoitteen tulleen täyteen ja on siis aika pistää kilpailu pystyyn. :)

Osallistuminen ja säännöt:

Kisaan voit osallistua 23.8.-10.9.2012 välisenä aikana ja kilpailuun saavat osallistua kaikki blogini rekisteröityneet lukijat. Voittaja arvotaan puolueettomalla arvontakoneella viimeistään 15.9.2012 ja voittajan nimi ilmoitetaan täällä blogissa, lisäksi hänelle ilmoitetaan luonnollisesti voitosta myös henkilökohtaisesti.

Jotta voit osallistua kisaan ja sen myötä arvontaan, kerro, mikä on tämän blogin paras postaus ja/tai kuva kautta aikojen ja miksi. Ilman tätä osallistumista ei oteta huomioon. Vastauksen voit lähettää joko sähköpostilla m4rtzu@gmail.com tai kommentoimalla tähän alle. Liitä vastauksen yhteyteen myös oma nimesi ja sähköposti tai blogisi osoite.

Palkintona:
ESKADRON FOCUS RIIMUSETTI KOOSSA FULL 
Väri tummansininen

(Setin arvo 19€)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Minä vs. kanttipaali 235kg

Missio: Hae kuusi (6 kpl) heinäpaalia kotiin. Ne painavat 235kg/kpl ja hengailevat kuormalavan päällä. Tästä selvittävä ilman miespuolista apua ja mielellään toki hajottamatta itseään, autoa, peräkärryä yms. Tällä kertaa ulkopuolista kuljetusta ei ollut tarjolla. (Jatkossa on, siitä pidän huolen.)

Suunnitelma: Peräkärryyn kaksi kerrallaan, liinoilla kiinni ja kotiin, paali pois kippaamalla kärryä ja auton nokka kohti uutta hakureissua. Helppo nakki, teoriassa. Peräkärrynkin kantavuus riitti, sekin oli hyvä huomioida, kun lainakärryn kanssa on matkassa.

Toteutus: Ensimmäinen kuorma oli helpohko lastata, varastomies iski trukilla kaksi paalia lavoineen peräkärryn kyytiin. Piiloblondi pääsi sitomaan kuormaa - käytössä kolme kuormansidontaliinaa ja hämärä muistikuva siitä, miten ne oikeasti kuuluisi kiinnittää. Pienen (eli vähemmän pienen) pohdinnan jälkeen kuorma oli kasassa ja matka kotiin saattoi alkaa. Muutaman kilometrin päässä häämötti koti ja sinne päästiin helposti, kuorma pysyi kasassa ja peruutus "heinänurkkaan" sujui uudella yhdistelmällä kuin heittämällä. Tässä kohtaa tuntui vähän turhan helpolta - ei tämä voi olla näin helppoa.

Ei se ollutkaan. Piti keksiä, miten helkutissa ne paalit saa yksitellen kärrystä pois ja mielellään ehjinä. Sidoin etummaisen paalin kiinni kärryyn liinalla ja kippasin kärryn. Kippi ei toiminut. No, ei se mitään. Työnnetään sitten se pahus pois. No, voimat eivät riittäneet. Siispä kiinnitin liinan kiinni paaliin ja toisen pään lantalaan ja lähdin ajamaan eteenpäin. Eka purettu, jipii! :) Toisen kanssa yritin myös monenlaisia koreografioita ja lopulta se tipahtikin kyydistä toivotulla tavalla. Väliin tungettiin niin satulahuopaa kuin kumimattoakin, ettei paali mene rikki osuessaan peräkärryn teräviin reunoihin.

Toisella reissulla otin kyytiin vain yhden. Sidoin sen muka-oikeaoppisesti ja varastomies varmisti vierestä. Lähdin ajamaan ja 2km myöhemmin näin taustapeilistä, kun liinat lentelevät iloisesti tuulen mukana. Tähän kohtaan muutama kirosana ja varovaisesti parkkiin pysäkille. Uusi sidonta ja varovaisesti kotiin. Tämä yksilö tipahti kärrystä kuin itsekseen ja kieri sentilleen oikeaan kohtaan. Jotain hyvää sentään. :D

Kolmannella reissulla noudatin edellistä kaavaa, tosin jo lähtiessä sidoin paalin kolmella liinalla niin hyvin kuin vain osasin. Tällä kertaa se pysyi hyvin kyydissä ja kotipihaan päästiin kivuttomasti. Samaan tyyliin liina kuormalavaan + lantalaan kiinni ja ärhäkkä kiihdytys autolla eteenpäin. Paali tipahti kauniisti pois kyydistä, mutta aivan väärään paikkaan. Siispä valkoiset Gaborit jalassa märällä nurmikolla sutien, yritin työntää sitä jonnekin, mutta mokoma päätti jämähtää siihen. Vartin taistelun jälkeen luovutin ja annoin sille valtuudet olla sitten siinä.

Tässä kohtaa kyllästyin peräkärryyn ja päätin vaihtaa vaunua. Pallosalaman perävaunuksi vaihtui traikku, josta piti askarrella väliseinä pois. Pieni palikkatesti blondille, mutta jokusen tovin jälkeen väliseinä oli sivussa. Kirjaimellisesti sivussa, painoi muuten ihan kiitettävästi... Kun totesin, etten saa sitä kannettua minnekään, päätin sitoa sen kiinni vasempaan seinään. Sekin tuntui olevan suurta taidetta. :D Loput kaksi paalia mahtui traikkuun hienosti ja sinne ne saivatkin jäädä toistaiseksi, onpahan traikullakin joku käyttötarkoitus nyt.

Loppupuhe: Älkää kokeilko itse kotona.

Viimeiset sanat: Loppu hyvin, kaikki hyvin - auton puskurissa vain yksi pieni klommo ja mikä parasta, parin kuukauden heinät ovat nyt pihassa! :) Seuraavat saapi joku fiksu mies tuoda hienolla traktorillaan, piste. Kuvia tästä päivästä ei ole, eikä tule. :D

tiistai 21. elokuuta 2012

"1vee on ihanin"

Viime viikolla uusin Hevoset & Ratsastus-lehti oli ilmestynyt postilaatikkoon ja ehdin sen pikaisesti silmäillä läpi. Ihan parasta hupia löytyi sivulta 58, jossa on Susanna Lehdon "Onni on oma varsa"-juttusarjan toinen tai kolmas osa, tällä kertaa aiheena "Yksivuotias on ihanin". Aihe sivuaa hienosti aiempia pähkäilyjäni, enkä voinut nauramatta lukea tätä! :D Tässä parhaat palat, jotka kolahtivat ja osuivat omaan vauvavarsa-aikaan ja täten myös nykyhetkeen Salaman ja Duken kanssa:

"On ihmisiä, jotka vievät vieroitetun varsansa pihattoon ja hakevat sieltä kolme-neljä vuotta myöhemmin sisäänratsastetun hevosen. Heiltä jää kaikki hauskuus kokematta!"

Naulan kantaan. Kai. Ihminen hakeutuu luonnollisesti haasteiden pariin, eikö vain..?

"Ja sitten minun oli saatava Kultu (= Salama) uskomaan, että kiltit varsat syövät ruokakuppinsa tyhjäksi, tai lähetän nappulat Afrikan pienille mustille varsoille!"

Tuttu juttu. Tosin meillä minä syötän (= pidän ruokakuppia) ja varmistan, että kivennäislitku menee edes vähän kurkusta alas. Sen jälkeen Duke siivoaa parhaat jämät. Pääosan ajasta Salama käyttää siihen haaveiluun ja etujalan jumppailuun, ehkä se onkin vain hyvätapainen kulinaristi?

"Tätiharrastaja ei voi järjestää varsalleen laumaa ja laidunta 24/365. Sen sijaan hänellä on mainio tilaisuus tutustuttaa varsa niihin pieniin ihmeellisiin asioihin, jotka muuten rysähtävät kaikki kerralla 3-vuotiaan niskaan.

Pikku-Kultun rakastettu edesmennyt äiti Rääkkylän Rinsessa tuli minulle 3-vuotiaana. Alku ei ollut helppo. Rinsessa repi harjauspuomin maasta, pelkäsi suihkepulloa, sadeloimea, tarrasuojia, pesuletkua, jopa keltaista pesusientä." (ja vielä paljon kaikkea muuta)

Been there, done that. Ei yhtäkään puskissa elänyttä aikuista hevosta meille enää!

"Minun ja varsani yhteisen puuhahetken tavoite oli esitellä Kultulle kaikki ne asiat, joita Rinsessa oli pelännyt."

Samoin. Ne ja vähän muutakin, varmuuden vuoksi.

"Lukuisten ontuvien hevosten omistaminen on opettanut minulle, että hevosen kuin hevosen on osattava ravata ihmisen vieressä ontumatutkimuksessa ja kyettävä seisomaan letkutuksessa. Joku optimistisempi ihminen opettaa varsalle niin ravamisen kuin pesemisen varsanäyttely mielessään."

Minä kuulun näemmä tuohon optimistiseen sakkiin, mutta tuoreessa muistissa ovat myös ihan aikuisen pollen raviesitykset eläinlääkärille... Ei niistä tässä kuitenkaan sen enempää.

"Ja sitten se peseminen. Siitä Kultu totaalikieltäytyi."

 Niin Salamakin. Vähään aikaan ei ole kukaan potkinut niin lujaa, kuin tämä varsa vesiletkun nähdessään.

"Oma omituisuuteni on sekin, että teen mieluiten yksin kaikki ne asiat, jotka suinkin voi yksin tehdä. Ja kokeilen tehdä yksin niitäkin, joita ei voi..."

Nykyään on aika kattavia tapaturmavakuutuksia. Päivitin juuri hiljakkoin omani, koska poden samaa syndroomaa osittain olosuhteiden pakosta.

Mutta kuten itse artikkelissakin, loppu hyvin, kaikki hyvin. Niin paljon ne ottavat ja niin paljon ne antavat - kuitenkin loppujen lopuksi ne pienet ilon hetket kantavat kevyesti huonojen aikojen lävitse ja kannustavat aina tsemppaamaan huomiseen.

Duke 1v.

maanantai 20. elokuuta 2012

Tallin pientä pintaremonttia

Nyt talli - siis Salaman ja Duken poikamiesboksi - alkaa olemaan viimeistelyä vaille valmis. Enää pitää tuoda vain lisää turvetta ja heinää, pestä vesi- ja ruokakupit sekä suolakivitelineet sekä tietenkin tuoda poijjaat kotiin. (ja rakentaa se tarhakatos, viritellä se sulanapitokaapeli jne, mutta siitä ei nyt ollutkaan puhe...)

Tallissa tapahtui siis pientä pintojen fiksailua, lähinnä vain värimaailma vaihtui ja yleistä järjestystä muutettiin. TÄSTÄ voit katsoa, miltä sisällä näytti ennen - lopputulos on seuraavanlainen:

Karsinat, vasemmalla Salaman ja oikealla Duken yksiö.
Duken oveen on vielä tulossa mittatilaustyönä isiltä hieno kalteri-ikkuna oven alaosaan... :)
Salamalandia
Duken vielä vähäturpeinen loossi
Riimunaulakko ja uusi pyyhe-/takkikoukku :)
Vanhat länget kera vanhojen kuolaimien koristavat nyt ulko-oven toista puolta.

Satulahuone
Lisää länkiä... :) Nämä killuvat nyt ulko-oven vieressä.
Pisteenä i:n päälle:
Oli ihan pakko maalata vanhat jo maailmaa nähneet luottokottikärryt sävyyn sopiviksi,
 kun maaliakin oli jäänyt sopivast i yli... ;)
Aidatkin saatiin vihdoin maalattua. :)
Mitäs pidätte?

Aiheeseen liittyviä:

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Varustejuttuja taas

Tästä on tullut nyt ihan varusteblogi, mutta eiköhän asia korjaannu pian - ainakin ideoita on jokunen odottelemassa toteutusta kirjoitusten suhteen. Mutta tähän päivään - rakastan kirppiksillä kiertelyä ja huuto.netistä kivojen juttujen bongailua, kuten varmasti moni lukija on jo huomannut. Tällä kertaa haaviin tarttui "heppapuolelta" aivan valloittavan ihanat Rossner-merkkiset suitset Dukelle, jotka olivat siis aivan uudet ja sovittamattomat. Ja niin ihanaa notkeaa ja laadukasta nahkaa! 

Suitset ovat siis mustat kultaisin soljin ja paksu turparemmi on ruskeaa lakattua nahkaa. Kauniisti muotoiltu timanttiotsapanta löytyy toki myös, ruskean sävyisillä "timanteilla". Sopivat mielestäni tosi kivasti kulomustalle ponille. :)

Sateen kastelema Duke sovittamassa uusia hienoja päävehkeitään.
Turparemmi
Otsapanta
Haluaako joku myöntää olevansa kateudesta vihreä? Ei kannata, koska vihreänä näitä ei saa - tutkailin näitä samoja netistä ja ulkomailta samoja saapi tilattua (hintaan 69,95-99,95€) seuraavissa väriyhdistelmissä (nahan väri-tehosteväri):

Musta-musta, musta-sininen, musta-lila, musta-harmaa, musta-tummanruskea
Nuo liilat olisivat muuten aivan ihanat! (yllätys...)

Tuttuun tapaan muuten Salamakin kärvähtäneen töpselinsä kanssa oli hengessä mukana:


Salama sai eilen sovittaa yhtä juttua, nimittäin Fannilta jäänyttä "goottiriimua", jota olen vaalinut Salamaa silmällä pitäen. Vielä on varaa kasvaa. :) Ja on se orhi muuten kasvanutkin, herttinen sentään miten suurelta se jo tuntuu harjatessa ja talutellessa! Muistan vielä talvella, kun se karkasi tarhasta Tarun luona vahingossa, niin minä 163,5cm nappasin sen kirjaimellisesti kainaloon ja talutin sen (= raahasin) takaisin aidan toiselle puolelle. Nyt koko varsa ei kainaloon mahtuisi, paitsi sen pieni ja sievä tuuba tietysti tulee aina mahtumaan... :)


Pikku-Salaman nenä oli tosiaan päässyt kärventymään eli palamaan vähän pahemmin, ihan vesikelloille asti. :/ Se oli kohtalaisen kipeä eilen, mutta vaiva helpotti nopeasti ahkeralla Bepanthen-rasvauksella, onneksi myös sää on ollut viileämpi tänään. Pitää jatkossa olla tarkempi sen kanssa ja hankkia vahvempaa aurinkorasvaa...

lauantai 18. elokuuta 2012

Lempinimiä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikö vain? Keräsin huvikseni meidän lähes kaikkien hepojen käytetyimmät kutsumanimet yhteen. :)

Tomy: Tom, Tomppa, Tomppis, Tomboy, Tomppeli, Tompo, Polar Bear Tom, Tomtom, Poju, Valkuainen, Kärpässieni, Täplä-heppi (älä kysy...), hyvin pahoina päivinä Mulkku, Heittoistuin

Classic Case: Hennu, Hennuli, Hensku, Henskuli, Ruskiainen, Hennu-neiti, Hennu-rouva, Mummo, Älväri, Pikkutamma, Dynamiittipötkylä, Hemuli, CC (Ceecee)

Fadime: Fanni, Fanny, Fambbe, Faniinipaniini, Fannibanni, Fädime, Fädäri, Fannimurunen, Fannineitonen, Suomen toivo, Äshoo (= sh), Suomitar

Sankarisalama: Salama, Salkku, Slaama, Salamasankari, Saltzu, Salamanteri, Poju, Pläsipää, Murunen, Salkkupalkku, Päällikkö, Äijä, Meetwursti, Jätti

Canna's Duke: Duke, Dukepuke, Duke von Puke, Duksu, Duksupuksu, Lihapulla, Mustuainen, Uljas musta, Orhi, Poniinipaniini, Dyyk, Pikku-Duke, Kääpiö, Söpöläinen, Nappisilmä, Riiviö (Nikon lisäys), Hänen Korkeutensa

Goldencoast Earl Rose: Ruusunen, Ruska, Nuppu, Ruusunnuppu, Poniini, Taskuarabi

Haagan Sofia: Sohvi, Soffe, Sofia, Sohvipohvi, Zombero, Blondi, Tukiainen, Liinaharja, Kauhukakara

Mistella: Misu, Misse, Misteli, Misukka, Miisu, Maissi, Miami Mice

Muistaako joku vielä jonkun..?

tiistai 14. elokuuta 2012

Edustusvermeitä Dukelle


No, posteljooni tipautti tänään postilaatikkoon paketin, joka sisälsi parit ihanuudet edellä mainituista. Oman poniinin päällä kyseiset vermeet näyttävät tältä:

Excelsior nahkariimu, väri vaaleanruskea messingin värisin heloin, koko shetland.
Väri hieman tummeni tuosta, kun öljysin riimun sovituksen jälkeen.
Norton jännesuojat, väri lila/musta, koko shetland
(vielä ihan vähän suuret, mutta eiköhän jalka tuosta vähän vielä kasva)
Aika ihania, eikö? ;) Vaikuttavat ensituntumaltaan hinta-laatusuhteelta todella hyviltä! Ja kerrankin voi sanoa, että shettis-kokoisessa tuotteessa on mittasuhteet kohdillaan.

Salamakin "ihasteli" Duksun uusia vermeitä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Vähän ja järkevästi?

Törmäsin ”vihreällä sivustolla” viestiketjuun, jossa kyseltiin ihan tosissaan, kuinka paljon 2-vuotiaalla voi ratsastaa. Aiemmin siellä keskusteltiin toisella palstalla myös siitä, voiko 1-vuotiaan selässä jo käydä ja kuinka usein. Moni oli sinne vastannut, että esimerkiksi pieniä lapsia on vuotiaiden selässä käytetty, jotta varsa oppii painoon selässä.  Toisaalta valtaosa oli (onneksi) sitä mieltä, että vuotias on vielä ihan vauva, joka ei ymmärrä työnteosta vielä mitään, vaan tavallaan uusia asioita opitaan ensin emän perässä ja myöhemmin vähän ”vahingossa” ja ns. leikin varjolla. Jälkimmäisen allekirjoitan itsekin.

Siitä putkahti mieleeni, että hyviä tapoja kasvattaa ja hoitaa lapsia on varmasti miljoona. Samoin hevosia. Talleja on satoja erilaisia, samoin kuin erilaisia koulukuntia (= tapoja ja periaatteita tehdä asioita) on kymmeniä erilaisia. Toiselle sopii tapa A ja toiselle tapa B. Hevosharrastuksen muistuttaessa valtaosalla meistä kuin hartainta uskontoa, on vaikeaa välillä erottaa oikean ja väärän erot. Mutta mikä on sitten oikein ja mikä väärin? Toiselle on ihan OK, että hevonen tarhataan ympäri vuoden 3h/vrk postimerkkitarhassa kolmeen loimeen topattuna ja suojitettuna päästä kavioihin, toiselle taasen 3ha talvitarha on liian pieni eikä loimia tarvita kuin silloin, kun elohopeamittarikaan ei enää näytä pakkasasteita. Tuttuja juttuja, eikö? On siis ääripäitä ja sitten on meitä, jotka taiteilevat kahden ääripään välillä. Sitä kutsutaan kaiketi kultaiseksi keskitieksi.

Miten olla eksymättä siltä kultaiselta keskitieltä? Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Itsekin koko elämäni hevosia harrastaneena luulin tietäväni vähän kaikesta jotain. Lähes jokainen päivä on kuitenkin tarjonnut jotain uutta. Joskus on päiviä, kun itseensä ei oikein jaksa luottaa (kuten silloin, kun on antanut itsestään ja rahapussistaan lähes kaiken ja silti hevonen päättää kuolla jouluaattona lähes suorilta jaloilta) ja toisinaan heppahommat ovat mukavia ja helppoja kuin heinän teko.  Ajattelin itse, ettei hevonen voi sairastua vatsahaavaan tai ähkyyn, kun sillä on hyvä laadukas heinä, kivoja tarhakavereita, paljon aktiviteetteja yms, mutta näemmä voi.  Samoin viisaampiaan kannattaa kuunnella, vaikka vinkki tulisikin yllättävältä taholta. On myös hurjan fiksua osata muodostaa omia mielipiteitä ja oppia virheistään.

Heitin itseni uusien haasteiden pariin alkuvuodesta, kun Salama ja Duke tulivat omistukseeni. Olen aiemmin ollut nuorten hevosen kanssa jonkin verran tekemisissä, mutta moni arjen asia on tullut raikkaana uutuutena ja se on ollut toistaiseksi ihan terveellistä. Omaa tekemistään on saanut miettiä ihan uudesta näkökulmasta ja maalaisjärkeään on saanut käyttää.  Fiksujen vuotiaiden kanssa unohtaa helposti sen, että ne eivät vielä tiedä oikein mitään ja jokainen askel ja tekeminen on otettava vähän varovaisesti. Kuitenkaan ketään tai mitään ei saisi kääriä pumpuliin, jotta vahinkoja ei sattuisi. Toisaalta ei saisi edetä liian nopeasti.

Siitä päästään vihdoin itse asiaan. Mitä varsan kanssa on hyvä tehdä? Mikä on liikaa ja mikä on tarpeeksi? Mitä jos virheitä sattuu? Kun kuuliaisena oppilaana etsin tietoa ja kokemuksia asiasta, löysin luonnollisesti monenlaisten koulukuntien tapoja tehdä asioita. On heitä, jotka hylkäävät varsan vuotiaana laitumelle ja/tai pihattoon ja se kaivetaan sieltä esiin 3-4-vuotiaana, jolloin sen kanssa marssitaan suoraan suureen maailmaan ja ihmetellään, kun iso ja vahva nuori hevonen on vähän vaikea. Sitten on niitä, jotka ravaavat jokaisissa kissanristiäisissä varsan kanssa ja opettavat ne jo vieroitusiässä istumaan ja antamaan tassua. Lopputuloksena on kuulemma passiivinen ja ahdistunut hevonen, näin tiesi eräs nettitietäjä kertoa.

Oikotie onneen lienee se, että osaa lukea hevosta, tässä tapauksessa siis varsaa. Ihan jo alussa Salamankin kanssa tajusin, että kun sillä on leikkiaika (näitä on jokunen per vuorokausi ja sen kyllä huomaa), mitään ei kannata tehdä. Silloin täytyy pitää vain huolta siitä, että ihmisen yli ei kävellä eikä ihmiselle tehdä mitään pahaa. Kun varsa on rauhallisempi, sen kanssa kannattaa touhuta sopivan lyhyesti. Olen huomannut, että liian pitkät sessiot vain ahdistavat ja lopputulos on epämieluisa, parempi lopettaa kaikki touhut aina onnistuneeseen suoritukseen.  Kun ongelmia ilmenee, kerrataan asioita vähän ja usein. Esimerkiksi Salama ei halunnut nostaa jalkojaan keväällä ollenkaan, vaan potki vimmatusti. Siispä jalkoja nosteltiin aina ohimennen nopeasti ja kivuttomasti, pikkuhiljaa asia alkoi sujua ja sen jälkeen sen suhteen pidettiin vähän taukoa. Nyt jalat nousevat ihan kivasti. Samoin Duke tullessaan koitti taluttaessa ihmisen rajoja, mutta kun ne sille kerran näytettiin, on Pikkumusta käyttäytynyt todella fiksusti.

Silti, kaikesta lähes fiksusta päättelystä huolimatta, löydän itseni jatkuvasti kysymästä itseltäni, että mitä jos teen varsojeni kanssa liikaa? Koin jopa jo hetken huonoa omaatuntoa, kun olen käynyt varsojani nyt kesän ajan harjailemassa suurin piirtein joka toinen päivä ja samalla kaviot on tullut putsattua, ötökkämyrkyt laitettua jne. (korostan tässä kohtaa sitä, että hoitotoimenpiteet on tehty vapaana laitumella, ilman apukäsiä, lyhyesti ja ytimekkäästi, kuitenkin minun ehdoillani).  Isot kasvattajat ja nettitietäjät laittavat vihreän sivuston mukaan omat vuotiaansa toukokuussa laitumelle ja menevät sitten syyskuussa keräämään elukoita talteen, mikäli niitä vielä sieltä löytyy.  Talven ne kuulemma viettävät pihatossa muiden ikäistensä kanssa ja ne korkeintaan vuollaan kerran pari, samoin ehkä ajovermeitä vilautetaan silloin tällöin. Koko kesän aikana on molempien kanssa käyty muutaman kerran myös kävelyllä, jolloin varsat ovat olleet ihan innosta piukeina, korvat tötteröllä porskuttaneet uteliaana menemään.

Jollekin tämä teksti – mikäli on jaksanut lukea näinkin pitkälle – voi kuulostaa ihan järkyttävältä monin eri tavoin. Koen tämän kuitenkin ihan samanlaisena inhimillisenä asiana, kuin esimerkiksi pohdinnat ratsastuksen vaikeudesta tai ravurin treenaamisesta, noin niin kuin yksinkertaisena esimerkkinä. Päätinkin siksi, että otamme varsojeni kanssa päivän kerrallaan ja asioita puuhastellaan sen mukaan, kuin hyvältä tuntuu. Asioita olisi kiva suunnitella ja rytmittää etukäteen, mutta varsojen kanssa jokainen päivä voi poiketa suunnitelmasta niin paljon, että spontaani tekeminen on sittenkin parempi idea. Kuulemma kukkii se perunakin - joten antaa kaikkien kukkien kukkia, lopputuloksena erilaisilla tavoilla ja tyyleillä on ehkä ihan sievä kukkameri. Sain yhdeltä hyvältä gurulta vinkin: Vähän ja järkevästi - siihen pyritään. (tämä teksti ei kyllä ollut lyhyt eikä ytimekäs, pahoittelut siitä…)

lauantai 11. elokuuta 2012

Valjaat tilattu!

Pitkän pohdinnan, pään seinään hakkaamisen ja joopas-eipäs-jankutuksen jälkeen tilasin vihdoin Dukelle valjaat ensimmäisiä ohjasajotreenejä varten. Huh ja jipii!

Päädyin sittenkin näihin Pfiffin punaruskeisiin valjaisiin:

Kuvan copyright Miniponi.fi.
Toisena vaihtoehtoina oli Viljarshopin Excelsior valjakkovaljaat, mutta koska ainakaan vielä meidän käyttömme ei ole niin aktiivista vähään aikaan, päädyin noihin edullisempiin. Mielestäni nuo Pfiffin valjaat ovat lisäksi mielestäni kivemman väriset, tosin Viljarin valjaissa on kivoja yksityiskohtia. Katsotaan sitten joskus, jos ja kun innostutaan asiasta enemmän, että vaihdetaanko "parempiin". :)

Ensi viikolla jatketaan vihdoin kai tarhakatoksen rakentamista. En uskalla luvata vielä mitään, mutta karu fakta on, että hepat tulevat jo reilun parin viikon päästä kotiin!

PS. Luottokauppana valjasasiassa toimii Suomen Ratsutarvike. :)

perjantai 10. elokuuta 2012

Niittejä Dukelle

Olen etsinyt suurella hartaudella shettis-kokoista meksikolaista turpahihnaa ja lopulta löysin hyvän ja halvan, eli vähän jo maailmaa nähneen, jota voi vähän tuunata ilman suurta rahallista menetystä. Samalla nurkissa pyöri katkennut vanha niittivyö, joten nämä yhdistämällä lopputulos on seuraavanlainen:



Mitäs pidätte? Kuvauksen jälkeen korjailin vielä vähän tuota oikeaa reunaa, jossa niittirivistö ihan vähän kupruili. Olin ensin ajatellut laittavani niitit suoraan turparemmiin, mutta nahka olikin niin paksua, etteivät niittien väkäset riittäneet siitä läpi. Tällöin myös ne väkäset olisivat pistelleet ikävästi ponin päätä. Siispä liitin niitit ohueeseen nahan palaan ja liimasin sen kiinni paksumpaan nahkaan. Loppuun vielä pari tikkiä pitämään koko komeus kasassa varmuuden vuoksi. Tähän yhdistelmään tulee luonnollisesti myös samaa sarjaa oleva otsapanta, kunhan vain saan päätettyä, että minkä muotoisen siitä teen. :)

PS. Kunhan blogi saavuttaa 60 lukijaa, on luvassa arvonta! Tämän kirjoituksen julkistushetkellä lukijoita on 53. :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Otsapantoja ja iltapaineja

Varoitus: Kuvia on taas ainakin miljoona... :)



Tämä otsapantojen askartelu on vienyt minut ihan mennessään! Aika menee kuin siivillä, kun ensin suunnittelee, asettelee ja ompelee paloja ja helmiä kohdilleen. Alla esiteltynä uusimmat luomukset:

Musta full-kokoinen pehmeästi topattu otsapanta ruskeilla isoilla tekokristalleilla ja pienillä hopeisilla helmillä.
Ruskea Salaman otsassa. Tämä yksilö myös myynnissä!
Musta full-kokoinen siro nahkapanta, jossa hopeisia pikkuhelmiä sekä isot mustat kukkahelmet.
Se sopi Salamalle hienosti :)
Mallikokelas kera likaisen nenän ja ylipienien "feikkisuitsien"
Salama pääsi vähän yllättäinkin otsapantamalliksi, kun aiemmin käyttämäni luottomalli eli naapurin Duke-poni  oli maastolenkillä juuri. Ajattelin, ettei siitä tule yhtään mitään, mutta poju yllätti tällä(kin) kertaa ihan täysin! Hölmistyneen näköisenä se katsoi, kun asettelin sille niskaremmin ja siihen otsapannan kuvauksen ajaksi. Se seistä töllötti koko ajan paikallaan ja välillä käänteli päätään, kuten otsapantamallin kuuluukin. Olin ihan varma, että se "salamoi" eli heiluttelee, hankaa ja riuhtoo päätään minkä kerkiää ja sen jälkeen syö otsapantaluomukseni ja sitä rataa.

Kertookohan tämä alla oleva kuva kaiken oleellisen Salaman edellä mainitusta mielentilasta? Kehuin sitä koko ajan ihan älyttömästi, ja sen verran vuolaasti näemmä, että se meni ihan Slaamamodeen. Voi parkaa! :)


Tällä välin pikku-Duke keräsi pöllöenergiaa ja pitikin ihan omahauskat iltajumpat. Se veti uuden laitumen ympäri varmaan viisi kierrosta hyppien pienten ojien yli ja välillä rodeoiden villisti. Kuvia oli todella vaikea saada, kun laitumella kasvaa paljon mesiangervoa ja pieni poni soluttautuu aika hyvin niiden taakse, mutta yritin kukkulan päältä saada vähän todistusaineistoa:





Sitten loppuun vähän söpistellään. Mun majakkani ja perävaununi <3
Laitetaan sitten vielä pieni kysely pystyyn poniharrastajille: Mitkä ovat harrastekäyttöön parhaat valjakkovaljaat ja kärryt? Teen pientä vertailua jo nyt ja aika tarkkaan suosikit ovat jo selvillä, mutta olisi kiva kuulla kaikenlaisia käyttökokemuksia. :)
Blog Widget by LinkWithin