maanantai 27. kesäkuuta 2011

Maastoilua ja mäkitreeniä

Eilen oli täydellinen päivä maastolenkille, sää suosi ja kesäidylli oli jälleen kauneimmillaan, eikä itikoitakaan ollut kiusana kevyen tuulena takia. Suuntasimme neitihevosten kanssa ensin kohti hiekkakuoppia ja kiipeiltiin siellä hetki ristiin rastiin loivia kumpuja käynnissä ja ravissa. Hiekkakuopilla on hevosiin vähän semmoinen "piristävä" vaikutus (kauniisti sanottuna) ja esimerkiksi Hennu oli jo ihan valmis repimään pelihousunsa ennen ensimmäistäkään kiipeämistä... Fanni alkoi innostumaan vasta harjoituksen loppupuolella, mutta missään vaiheessa se ei tuntunut siltä, että haluaisi poistua paikalta tai aloittaisi keulimisen tai vastaavaa. En ole vielä tottunut tällaiseen normaaliin käytökseen... :)

Välillä käveltiin pitkä tovi ja käytiin lopuksi laukkailemassa pikkupätkät. Mahtava tunne, kun vain istuin kyydissä tyyliin löysin ohjin kevyessä istunnassa ja heppa laukkasi tukka tuubilla eteenpäin hallitusti. Tätä ihmettä ei kovin usein meidän hevosvoimin ole päässyt tapahtumaan! Hieno fiilis, kun voin luottaa hevoseen 100%, joka on ollut meillä alle kuukauden, voiko tämä olla edes totta..?

Mainittakoon tähän väliin, että Hennu ei digannut lainkaan hallituista laukkapätkistä, nimittäin aina kun kurkkasin taakse, se tuli jotain mielenkiintoista koikkaloikka-askellajia perästä rykien ohjia ja pyörittäen korviaan. Ihanaa... :D Voisi siis sanoa, että meillä - ei kun siis mulla - oli vallan mahtava maastolenkki! Pikaisella mittauksella lenkin pituudeksi tuli n. 7,42km + kiipeilyt päälle.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Keskikesän juhlaa

Rauhallista juhannusta kaikille tutuille ja tuntemattomillekin!

Tänään ennen iltavuoroa ehdin ratsastamaan kauniissa kesäsäässä - sääennusteista huolimatta - Fannin kanssa kentällä ja oikein ajatuksen kanssa. Keskityin vallan omaan hengitystekniikkaan ja täten vartalonhallintaan ja kun ne asiat pysyivät hallussa, tuntui kaikki niin helpolta ja mukavalta. Hevonen löysi asetuksen helposti molempiin suuntiin, kunhan en lähtenyt kallistamaan itseäni mihinkään enkä unohtanut hengittää. Samoin pysähdykset ja siirtymiset olivat ihanan rauhallisia.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Se kuuluisa silta + muita muisteloita vuodelta 2007

Match show'ssa 2007

Tapahtuipa kerran kesällä 2007: Tomppa-poju oli pari astetta viritetympi peli neljä vuotta sitten ja elämä sen kanssa oli samaten astetta hankalampaa lähes joka asiassa. (Enää se on vain ajoittain hyvin hankala.. :D) Mistä lie saanut lempinimen Lentävä Hollantilainen, välillä erinäisillä vihjaavilla etuliitteillä.

Ensin se koki suuren elämänmuutoksen, kun hain "vappupalloni" kotiin 2.5.2007. Ensinnäkin se oli asunut koko ikänsä kaupunkitallissa ja täten jo pelkästään muutto maalle oli pienisuuri shokki. Kun se pääsi isoon tarhaan ensi kerran, se ei tiennyt mihin mennä... Samanlaista kulttuurishokkia se sai kokea siitä lähtien joka päivä, kun pääsi viettämään maalaiselämää kavereidensa kanssa.

Kun ensimmäisistä maastolenkeistä, sänkipeltoridauksista, ylioppilaskuvauksista, murtuneista värttinäluista ym. selvittiin, oli aika muuttaa ensimmäisen kerran "kesäkotiin" nyt jo tuttuun paikkaan Susannan luo. (Btw, ratsastin sen silloin reppu selässä Maskun läpi alikulkutunneleiden ja autoteiden kautta ihanan ennakkoluulottomasti!) Siellä hän tapasi Elämänsä Rakkauden ja toisin päin, Misu ja Tomppa viettivät varsin eroottissävytteistä kesälomaa yhdessä. Oli aika suunnata kohti uusia seikkailuita, kunnes kohtasimme ehkä pelottavimman asian koskaan. (Toim.huom. tässä kohtaa: Omasin kohtalaisen paljon enemmän rohkeutta silloin ja kovin suunnittelin, että rupeamme seuraavaksi treenailemaan kenttäkisoihin.)

Eräänä kauniina heinäkuisena kesäpäivänä lähdin maastoilemaan. Se oli ihan tavallinen päivä, aurinko paistoi ja linnut lauloivat - kesäidylliä kauneimmillaan siis. Kesäkotimme maastot alkavat jonkin matkan päästä, ensin on kuljettava pieni matka maantietä pitkin (helppo nakki kaupunkilaishevoselle!), jonka jälkeen on ylitettävä pieni puinen silta. Todellakin, pieni ja vaatimaton, ei minkään näköinen silta.

Kuitenkin jo n. 100m ennen hevonen alkoi hyperventiloimaan ja teki totaaliset stopit. Mietin, että mitä ihmettä, ties minkä peuran näki. Komensin tuttuun tapaan - tämän hevosen ollessa kyseessä - varovasti kuiskaten eli ehdotin kuitenkin varovaista etenemistä, koska mielestäni edessä ei ollut mitään pelottavaa. Etenimme muutaman koikkaloikan verran, jonka jälkeen hevonen päätti, että nyt etenet kyllä ihan yksin. Tajusin siinä kohtaa, että hepo kyttää sitä hemmetin siltaa. En tiedä olisinko siinä kohtaa itkenyt vai nauranut, enkä saanut jäädä sitä miettimäänkään, kun Tom vei minut jo kotiin melkoista vauhtia.

Seuraavana päivänä oli aika kohdata Se Silta uudelleen. Tällä kertaa olin varautunut ja olin tehnyt suunnitelman: Aion taluttaa sen sillan yli. Miten kävikään - kun ajattelin pysäyttää hevosen hyvissä ajoin, jotta tulisin alas, en saanut sitä pysähtymään. Hevosen, jonka jarrut toimivat aina ja 101% varmuudella! Loikkasin siis vauhdissa alas ja "teknisellä tyrmäyksellä" huijasin hepan turvan siltaan kiinni. Tyydyin tähän ja käännyimme kotiin. Seuraavana päivänä olisi aika edetä jälleen askeleen pidemmälle.

Puhkuin suurta itsevarmuutta, kun kolmantena päivänä lähestyimme Sitä. Yritin jälleen jalkautua ja jatkaa villin ruunani kesytystä maasta käsin, mutta ruunallakin oli uusi strategia: Se oli huomannut, että pukittelu ei tässä kohtaa auta, joten on aika laittaa pakki päälle. Tässä kohtaa lamppu syttyi myös minun päässäni. Jos hevonen haluaa peruuttaa, niin peruuttakoon sitten - vaikka sitten sen sillan yli. Kuinkas kävikään, kun pyysin sitä peruuttamaan, sain samalla ohjattua sitä hieman ja sain vahingossa sen ahterin menosuuntaan päin. Tässä kohtaa se iski pakkivaihteensa turbon silmään ja aivan jossain omassa kuplassaan peruutti sillan yli. Tarinan kohokohta on se, että hevosen ilme oli aivan käsittämättömän hölmistynyt, kun se tajusi, mitä juuri tapahtui. Voin kertoa, että kotiinpäinkään ei tultu etuperin, siinä meni muistaakseni parisen viikkoa, että menosuunta tämän sillan kohdalla vaihtui. Edes toisen hevosen perässä se ei suostunut tulemaan etuperin, vaan periaatteen vuoksi sillan yli peruuteltiin tovi.

Turha kai kysyä, että miten niin tämä hevonen on opettanut minulle vähän enemmän hevosmiestaitoja kuin olisi uskonut? Vaikka tämä oli vain yksi monista mieleenpainuneimmista kommelluksistamme, tämän siltaepisodin seurauksena kuitenkin unohdettiin ne kenttäkisat pitkäksi aikaa. Tosin, tämän jälkeen se on melkeinpä kiivennyt puuhun pyynnöstäni, jos magneettikentät ovat osuneet kohdilleen, tosin välillä ohi lentävä perhonen tai oma varjo saattaa aiheuttaa jonkinlaista huolta ja murhetta.

 Se samainen siltapaholainen kuvattuna kesällä 2011.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Minin tunnilla

Eilen olimme Fannin kanssa ensimmäistä kertaa valmentautumassa Mini Wahlbergin silmien alla. Fanni oli hieman huolissaan vieraasta paikasta ja maneesista, joten ensimmäinen kertamme oli ns. kiltti ja pehmeä ristiretki poissa kotoa. Luonnollisesti tehtävät olivat helpotettu meille sopiviksi, joskin kuitenkin opittiin paljon uutta ja sain paljon "sulateltavaa" jatkoon.

Alkuun, kun käynti oli meidän osalta vähän kiireistä, ei keskitytty lainkaan vauhtiin vaan haettiin hevonen tasaisesti tuntumalle ja haettiin volttien kautta kevyt asetus sisälle päin. Jos käynti rikkoi raville, tehtiin nopea pidäte ja sitäkin nopeampi myötäys. Kun tamma vähän rentoutui (ja kuski myös), testattiin, mitä tapahtuu kun ohjaa antaa hieman pois - karkaako hevonen alta? Fanni pysyi onneksi oikeassa askellajissa ja venytti kaulaa, joskin välillä pyrki repimään ohjia pois käsistä. Koko ajan pysyttiin poissa uralta ja seinän vierestä, eli ratsastettavan reitin päätti ratsastaja. Oma suosikkiharjoitukseni muuten, tätä teen kotona paljon kaikkien kanssa.

Muiden tehdessä avo-sulku-väistö-harjoitusta pitkällä sivulla, keskityimme Fannin kanssa löytämään ensin muutaman väistöaskeleen ja sen jälkeen jatkamaan suoraan. Kun tämä sujui, muutimme väistön avoksi. Pääasia oli, että taivutus löytyy ja hevonen reagoi väistättävään pohkeeseen. Fanni on niin herkkä ja yhteistyömme on vasta aluillaan, joten reagointia kyllä löytyi, mutta hienosäätö on vielä jossain kaukana tulevaisuudessa.. :D Eli toisin sanoen, hyvin sujui ja suurin vika jälleen kerran löytyi satulan päältä.

Ravissa tehtiin samoja harjoituksia, joskin meidän kohdalla "tyydyttiin" kulkemaan pitkät sivut suorina. Fanni on vielä vähän vino ja kulkee mielellään turpa koko ajan vasemmalle. Sain monta ahaa-elämystä siitä, millä avuilla saan vaikutettua mihinkin ja miten vähillä avuille. Esim. oikeaan kierrokseen jään mielelläni puristamaan sisäpohkeella ja vääntämään kättä sisäohjalla, kun taas ihan pienellä ulko-ohjan siirrolla ulospäin hevonen suoristui huomattavasti. Toki tähän päälle sitten asetus sisään, mutta se tapahtuu myös pienin avuin ilman pusertamista, kun vain malttaa muistaa sen. Helppoa se ei ole, mutta muutama askel suorana tässä vaiheessa on jo puoliväli onneen, niin kuin viimeksikin jo kirjoitin.

Laukkaa otettiin ihan näytösluontoisesti, siinä sama ajatuksella, eli ohjaan ulkoetujalkaa ulospäin ja samalla ajattelen pientä asetusta sisälle.

Kotiläksyksi saimme paljon uusia työkaluja, tai siis minä sain. Ensimmäisenä täytyy muistaa myötäys - saa vaikka vähän yliregoidakin, kunhan se tulee oikeaan aikaan. Toinen juttu oli pohjeavut, eli on oltava tarkkana, mitä pohje missäkin kohdassa hevoselle merkitsee. Kolmas juttu oli se, että on sitkeästi tehtävä pyydetty asia loppuun, eli jos esim. vaadin asetusta sisälle, niin se on jossain määrin löydyttävä, ennen kuin voi jatkaa seuraavaan.

Koin monta ahaa-elämystä ja erityisesti sydäntäni lämmitti kommentti, että hevosesta tulee vielä hyvä ;) Kotosalla me jatketaan näillä samoilla harjoituksilla ja innolla jäämme odottamaan seuraavaa kertaa.

Loppuun vielä pieni loppukevennys meidän väistöharjoituksista. Ainakin meni kintut ristiin... :D

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Koulutunnilla

Tiistaina jumppailtiin kokoonpanolla Hennu & Emmi ja minä & Fanni Marin koulutunnilla. Ohjelmassa oli ihan perusratsastusta, kuten toivottiinkin ja vähän lähempää tutustumista Fannin sielunelämään, eli hain ideoita ja oivalluksia siihen, miten lähteä etenemään hiljakseen hänen kanssaan.

Alkuun haimme hevoset kahdelle ohjalle isolla ympyrällä, tutkailimme omaa vartaloa ja sen hallintaa. Lopuksi tehtiin hyviä kulmia ja avotaivutuksen alkeita aidan vieressä ja sopiva poikitus löytyi oikeaan kierrokseen suht helposti. Vasemmalle tyydyimme tekemään saman harjoituksen niin, että haimme vain suoraa hevosta. Fannin mielestä helpompaa on heittää perä sisälle ja kulkea banaanina tyhjänä oikeastaan kummallekaan ohjalle. Olin aidosti iloinen, kun se välillä tepsutteli pari askelta suoraan, eli kyllä se sieltä vielä joskus löytyy, kunhan osaa vain pyytää ja kunhan lihaksisto aikanaan kehittyy. Otimme myös pieniä pätkiä harjoitusravia ja niistäkään F ei hermostunut lainkaan.

Loppuun otettiin vielä ihan vähän laukkaa molempiin suuntiin ja nostot olivat jo vähän sinne päin. Neiti on äärimmäisen nopea oppimaan ja on niin rinta rottingilla, kun häntä kehutaan.

Hennu kulki tunnin myös ihan asiallisesti, "spagettijalat" ja alahuuli väpättäen, hän oli hyvin huolissaan, kun pitkästä aikaa vaaditaan jotain täsmällisempää tekemistä.

Ensi viikolla vuorossa olisi Mini Wahlbergin tunti jomman kumman hevosen kanssa. Fannin viikko-ohjelmaa rakentelin sellaiseksi, että se saa pari kertaa viikossa maastoilla ihan rennosti (lähinnä käyntiä ja ravia) ja 2-3 kertaa urheilla kentällä. Päivän ohjelma katsotaan vähän hevosen mukaan, niin että motivaatio pysyy yllä ja fyysinen kunto pikkuhiljaa kasvaa.

 Fanni keskittyy.

Btw, terveisiä Tompalta! Se on kuin ilmapallo, mutta mieli on kirkas ja kävipä hän jo kerran "maastolenkilläkin" ihan ihmisen toimesta, vietimme maanantai-iltana kahdenkeskistä laatuaikaa leppoisan maastokävelyn merkeissä. Kävimme katsomassa "sitä kuuluisaa siltaa", johon teimme hyvinkin läheistä tuttavuutta kesällä 2007. Kerron siitä joskus lisää.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Viikon kesäkuva

Fanni laitumella 9.6.2011, kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta katsottuna.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kesäkuulumisia

Jostain syystä näiden hyvien ilmojen ja kaikenlaisten mielenkiintoisten askareiden lomassa blogin päivitys ei ole se ykkösjuttu ;) Kameraan sen sijaan ilmestyi viime viikonlopun aikana 848 kuvaa...

Tomppis.
Kulunut viikko on pitänyt sisällään siis paljon ohjelmaa. Tom lähti laitumelle Susannan luo, eli kotiin jäivät tammat Hennu ja Fanni. Hennu ikävöi yhden illan haikeasti hirnuen Tompan perään, mutta nyt he saavat hetken aikaa viettää laatuaikaa tyttöjen kesken, joten eiköhän arki taas jatku entisellään. Pohdin pitkään, miten Fanni kestää toisen heppakaverin lähdön, mutta eipä tuo ole ollut moksiskaan, onneksi.

Tompan kesäloma alkoi iloisella jälleentapaamisella, kun Mistella ja Kassu tervehtivät Tomppa-poikaa pitkästä aikaa. Vauhtia riitti, mutta kaikki sujui ihan hyvin.


 Pojat löysivät ihan uudenlaisen sielunyhteyden ;)

Myös Fanni-neitoon on tutustuttu lähemmin ja ihastuskäyrä jatkaa nousuaan. Se on kerännyt kotikulmilla jo pienen fanijoukonkin ja mikäs siinä, neiti on jo alle viikossa osoittanut olevansa vallan fiksu hevonen! Olen ratsastanut sillä nyt kevyesti kolme kertaa. Eilen kävimme Emmin ja Hennun kanssa maastossa käpyttelemässä ja olen yhä aivan ällistynyt Fannin selväpäisyydestä, se oli kuin olisi aina näitä polkuja marssinut, se ei nimittäin kytännyt MITÄÄN. Hänen tyyneytensä päihitti Hennun ja Tompan yhteenlasketun "maastovarmuuden" vielä monella asteella. Toki hän on erilaisia maastoreittejä kalunnut elämänsä aikana ennenkin, mutta neitsytmatka meidän kanssa maastoon sujui odotuksia paremmin siis.

Tässä vielä pari kuvaa meidän ensiratsastukselta kotona 5.6.2011:


torstai 2. kesäkuuta 2011

Fanni tuli taloon

Susannan kanssa vietimme oikean A-luokan päiväretken, kun haimme Fanni-neidin tänään kotiin. Matka meni hyvin ja rauhallisesti, neiti matkusti erittäin kiltisti ja hiljaisesti ja perillä hän perehtyi samantien tekemään ruohoanalyyseja ruohotarhan antimista, eikä juurikaan alkuun käynyt tervehtimässä Tomppaa eikä Hennua. Jälkimmäiseksi mainitut sen sijaan päivystivät aidan toisella puolen koko illan ja lopulta tuttavuutta tuli tehtyä. Näyttää siltä näin yhden illan otannalla, että poppoo tulisi juttuun ihan hyvin.

Illalla rapsuteltiin neitosta ja sovitettiin ohimennen satuloitakin ja Tompan penkki näyttäisi istuvan ihan kohtalaisen hyvin. Ratsastelut jäävät kuitenkin vielä odottelemaan, tutustumme toisiimme ensin kaikessa rauhassa muidenlaisten aktiviteettien muodossa ja pikkuhiljaa. :)

Fannin sukutiedot ym. löytyvät uteliaille täältä.
Blog Widget by LinkWithin