Hummani hei

Kuvaterveisiä hiekkalaatikolta: 

Joku oli poseeraustuulella tänään.

Siis tämä kaveri. Pilkku alias Pilli.

Joku on pistänyt päänsä jauhopussiin.

Pian 6-vuotias Salama on jossain kohtaa kasvanut ihan hevosen kokoiseksi. Siis aikuiseksi.
Lisänä turbovilla eli aikas paksu talvikarva.

Pilkkis harkitsee, onko tämä pallohomma ok. Pulla Samppa väijyy omaa vuoroaan.

Ponisymbioosi. Vain varjo seuraa kulkijaa.

Salkkuliisa lähipotretissa.

Ja näin laitettiin pakettiin marraskuu. Ihan pian on varmaan taas kesä. Ehkä sen enempää ei tarvitse avata tätä talviahdistusta. Onneksi sentään joskus aurinkokin paistaa ihan oikeasti. ;)

Viikon 1 X 2

On aika jälleen jakaa muutama lyhyt ja ytimekäs tähtihetki kuluneilta päiviltä.

1) Yllä Salaman ilme, kun satuloin sen parin kiireisen työpäivän jälkeen vielä klo 20.45. Yleensä ratsastan siis aamuisin.

X) Se tunne, kun luet (paperista) kuvastoa ja aiot zoomata kuvaa isommaksi peukalolla ja etusormella. Ei suurentunut.

2) Salama sai pienen lisänimen: Musta Pantteri. On se meinaan välillä sellainen jantteri ja takapäästään ajoittain aika pantteri.

Mutta hei, se on hyvä että pyrstöön tulee pikkuhiljaa lisää voimaa - tulee raviinkin tasapainoa ja oikeaoppista meininkiä enenevissä määrin:


Linkki videoon

Kohti aktiivisempiä takajalkoja

Hauska tällainen syksy ja talvi, kun askeleet elämässä ovat valtavia edistysaskelia, eivätkä pelkkiä iskuja päin naamaa. Yksi sellainen positiivinen muutos on se, että ratsastelun sijaan Salamalla voi jo ihan ratsastaa! Vielä viime keväänäkin vaatimustaso sen kanssa oli aika matala, koska suurinta juhlaa oli ylipäätään istua sen kyydissä. Nyt ratsain voidaan tehdä jo kaikenlaisia oikeita ratsujen juttuja.

Olen keskittynyt nyt täysipainoisesti Salamaan ja pyrkinyt herkistelemään sitä pohkeelle. Jonkin verran sillä on ollut ihan lomaakin työkiireiden vuoksi, mutta sen liikutus on pitänyt sisällään pitkiä ja rauhallisia maastoja sekä kenttähommia lyhyesti ja ytimekkäästi.

Yksi iso ja ihana muutos on tapahtunut siinä, että se pyrkii paremmin itse eteen. Se näkyy muun muassa käynnin laadussa - se kävelee paremmin kropan läpi kuin aiemmin:

Linkki videoon

Laukassa sen sijaan on vähän ilmaa ja ajatus on sinne ylämäkeen:
(Koska se on hauskaa.)

Toisaalta taas laukassakin voi tehdä ihan kuuliaista ja tasapainoista duunia:

Tänään siis Elina kävi tyyppailemassa Salaman muutaman viikon tauon jälkeen ja totesi samaa, että tämähän on vallan pätevä nykyään ja käyttää jo aavistuksen takaosaansa enempi oikein. Talven treenit saavat siis vähän uutta nostetta, kun suunta lienee siis oikea. Liikkeissä on jo hieman ilmaa alla ja laukkakin pyörii voimakkaammin. Nyt vain lisää voimaa ja takajalkajumppaa!

Kun muuripata uuden kodin meiltä sai

Jokunen vuosi sitten näin internetin ihmeellisessä maailmassa ensimmäisen kuvan muuripadasta, josta oli tehty hevosille juottoastia. Tuhahdin ja ajattelin, että vaarallista tuollainen. Kuumenee ja tulta ja kaikkea.

Meni vuosia ja tuli jälleen se kaunis aika vuodesta, kun oli aika juottaa hevosia lämpimällä vedellä. Joku suunnitteli talliimme tulevaksi vain kylmän veden. Se samainen joku suunnitteli keittiöönsä myöskin pienen pyöreän tistialtaan ja unohti muun muassa roskiskaapin ja leikkuulaudan keittiökaappisuunnittelua tehdessä. Käytännön askareissa tuo tiskiallas on söpö, mutta sinne mahtuu juuri ja juuri 15 litran ämpäri. Onneksi lukaalista löytyvät myös kodinhoitohuone ja suihkutilat, mutta sinne kulkeakseen pitää tepastella koko tuvan halki. Edelleen se joku on kuitenkin se sama joku, joka kantaa sitä vettä sisältä ulos kolmesti päivässä.

Kyllästyin, koska laminaateille läiskyy väkisinkin vettä ja onhan tuo muutenkin tylsää tuoda ulkohommia sisälle. Siispä mietin vaihtoehtoja. Talliin voisi hankkia lämminvesivaraajan. Juu ei, se ei ole tällä kertaa vaihtoehto. Voisi hankkia isomman lämpimänä pysyvän juottoastian ulos (nyt käytössä oli ollut jo vuosia 40l vetoinen Sula-vesikuppi) ja täyttää sitä tallin kylmällä vedellä. Hankkijan katalogia katsellessa meinasin pyörtyä, sen verran oli isommalla kuupalla hintaa. Myös yksi olennainen juttu tässä alati kallistuvassa ihmemaassa kiinnosti: Sähkönkulutus. Sula-astian virrankulutukseksi kerrottiin 90/180W ja esim. Hankkijan Vesitin Pro 90l mallille 234W.

Siispä pohdin muita vaihtoehtoja. Riittäisikö pelkkä eristetty kuppi ilman lämmitystä? Vai olisiko olemassa vielä jotain muuta keksintöä, joka toimisi vaikkapa jopa ilman sähköä?

Facebook tunnetusti lukee ajatuksia. Uutisvirrasta pomppasi yhä useammin esiin vanhoja saunapatoja, jotka olivat saaneet uuden elämän pihatoissa ja hevosten tarhoissa. Mainitsin tästä myös isännälle, joka oitis riemastui ajatuksesta. Seuraavaksi käänsin jokaisen kiven ja kannon, kun etsin lähialueilta sopivaa muuripataa. Käytettynä niitä ei juuri ollut ja ne vähät mitä olivat, menivät heti. Juuri kun olin tekemässä lähtöä paikalliseen rautakauppaan, nappasi Tori.fin kautta saalis ostoilmoitukseen. Mikä tuuri!

Sieltä löytyi sitten varsin hyväkuntoinen aito Kota muuripata ja vieläpä kohtuullisen huokeaan hintaan. Siinä on 80l vesisäiliö ja ainut, mikä vaatii vielä hiomista, on "savupiipun" eli ulkohormin teko, jos tässä mielii puita polttaa. Pata sopii myös ulkokäyttöön, joten sen voi turvallisin mielin jättää myös ulos. Painoa sillä on reilut 80 kg ja veden kanssa vielä enemmän, joten ihan kovin herkästi sitä ei muun Salamasankari jyrää.

Eikä jyrännytkään. Läsipää rakastui pataansa oitis. Tuttuun tapaan se toimi työnjohtajana, kun pataa kannettiin paikalle. Päänsä se tunki pataan sisälle samantien ja turpa oli tietty noesta musta, mutta mitä pienistä. Täytin vesisäiliön ja laitoin kokeeksi pienen ulkotulen (paloaika 4h) yötä vasten pesään. Pienen liekin lepatus ei pelottanut Salamaa, mutta ponit olivat vähän evvk-meinigillä liikenteessä. Padan tulipesän luukku on luonnollisesti aitaa vasten eli hevoset eivät pääse siihen käsiksi. Tulipesää voi huoletta käsitellä taas aidan toiselta puolelta. Teräksisen vesisäiliön voi taas huoletta pestä, koska sen saa kokonaan padasta irti.

Pata paikoillaan.

Ekana yönä lämpötila sahasi nollan ja parin pakkasasteen välissä (satoi jäätävää tihkua / märkiä tiskirättejä), mutta vesi pysyi padassa iloisesti sulana. Hankin pataan myös vesilämpömittarin, jotta voi hifistellä oikein kunnolla. Seuraavana aamuna laitoin toisen 4h ulkotulen pesään ja töiden jälkeen veden lämpötila oli 10°C. Vesi oli pataan laitettaessa 5-6 asteista ja ulkolämpötila seilasi päivällä nollan ja muutaman plussa-asteen välissä. Varsin pienellä tuo siis näemmä lämpeää!

Ainut, mikä on pieni mutta tämän lauman kanssa, ovat ponit. Niiden saattaa olla vaikeaa ylettyä juomaan, jos vesisäiliö on alle puolivälin. Siispä askartelin niille oman eristetyn pikkuastian, johon sujautetaan vettä aina ohimennen.

Olen siis varsin optimistinen tämän kanssa! Ja mikä parasta, nyt meillä on käytännössä lämmin vesi myös tallissa. Helpottaa elämää muun muassa hevosia pestessä. Ehkä tämä on hyppäys muutaman vuosikymmenen taakse, mutta allekirjoittaneen tämä härpäke teki harvinaisen onnelliseksi.

Kuvituskuvina Jaana Vuolan 29.2.2016 ottamia kuvia Salamasta ja Sampasta. Jotain kaunista talvessakin!

Pimeää

Pimenevän illan musta pantteri. Onneksi on läsi.

On se aika vuodesta, kun tätä hommaa toteaa todella rakastavansa. 

Eipä sillä, en valita. Puolet viikosta pääsen etuoikeutetusti hevosen selkään valoisaan aikaan. Jäljelle jää kuitenkin muutama päivä, kun täytyy ottaa itseään todella niskasta kiinni ja toimia periaatteitaan vastaan: Minähän en pimeässä ratsasta, piste. Aiemmin näitä ongelmia ei ole juurikaan ollut, kun viime ja edellisenä syksynä polle seisoi telakalla terveydellisistä syistä. 

No, pieni mutta tässä pimeässä on. En pidä siitä ollenkaan ja olo on muutenkin pimeässä vähän jännittynyt, vaikka kuinka yritän olla relax ja kiva ja kaikkea. Ilmeisesti en yritä tarpeeksi, koska tuo oma jännitys luonnollisesti heijastuu Ruuna Reippaaseen, joka ei sattuneesta syystä taas ole juurikaan urheilua pilkkopimeässä harrastanut. 

Eka kerta ratsain pilkkopimeässä oli paha. Ruuna meni kirjaimellisesti häntä koipien välissä sydän jyskyttäen ja kyttäsi kotikentällä jokaista mahdollista varjoa ja valoa. Se oli oikeasti peloissaan. Koita siinä sitten olla hyvä liideri ja johdattaa toista kauhusta kauhuun - olikin varsinainen työvoitto, kun pienen ravipätkän jälkeen jää murtui ja hevonen pärskähteli sittenkin rentona menemään. Ihan toiseen päätyyn ei silti uskallettu mennä.

Toinen kerta oli jo toiveikkaampi. Ilta pimeni ja vauhtia piisasi. Keksin harjoituksen, jossa Salkun keskittyminen pysyi itse asiassa, eikä edes pellolla loikkinut jänis saanut kauhua aikaiseksi. Tuli muutamia kertoja, kun homma oli jo sinne päin - töitä voi tehdä myös pimeällä kentällä. Tai no, onhan siellä valo, mutta kuitenkin.

Tänään oli sitten eka superpäivä, vaikka hitokseen pimeää olikin. Tänään oli sellainen päivä, jolloin kaikki kakkivat sateenkaaria ja elämä on yhtä vaaleanpunaista pilvilinnaa. Jo käynnissä homma oli kivaa ja askel pitkä ja keinuva. Ravissa Salama teki hienoja siirtymisiä ja oli muutenkin varsin taipuisa ja rento. Pohkeenväistöjä tehtiin niin, että ensin väistettiin viisi askelta johonkin suuntaan, käveltiin viisi askelta ja taas väisteltiin viisi askelta. Yleensä Salamalla keittää tällaiset enemmin tai myöhemmin yli, koska se vaatii siltä paljon keskittymistä, mutta tänään se suoritti kuin mikäkin ratsu näitä. 

Kaiken kruunasi se liikkishetki, kun Ruuna Reipas hörisi ennen kuin tulin alas. Tiesi olleensa hyvä.

Ehkä tästä pimeydestä selvitään. Sittenkin.

PS. Vihdoin löytyi Ruuna Reippaallekin sopiva verkkarihuppari. Sellainen on ollut hankintalistalla jo kauan!

Millainen sä olit pienenä? No pieni!

Tuossa vielä valoisaan aikaan tänään ratsastin Salaman kentällä ja vaikka se loppukäyntien ajan leijaili vieressäni enempi ilmassa kuin maassa, oli jotenkin turvallinen olo. Sellainen se on ollut aina, eläväinen ja vilkas. 

Siispä innostuin selaamaan vanhoja kuvia. Tässä pääasiassa julkaisemattomia kuvia Salaman 1-vuotisajalta. Mikä rimpula!

Kuvat sekalaisessa järjestyksessä. 

Tässä tervehditään tuoretta ruunaa lokakuussa 2012.

Silloin rimpula, nykyään varmaan neljä kertaa leveämpi poniloimessaan.

Kaverikuva kevättalvelta 2012.

Rimpula ja Kippurakorva.

Rakkaus ovisuikaleisiin syttyi nuorella iällä. 

Myös taipumus kiivetä joka paikkaan alkoi heti pienenä.

Kukkulan kunkku. Omasta mielestään siis. 

Kaverikuvassa kesken talvisen lenkin. Tämä otettu muuten lokakuun puolivälissä 2012.

Salkku tutustumassa suitsiin ja kuolaimiin. Kaverit mukana menossa.

Tässä kuunnellaan elämänviisauksia Porre-papalta.

Ja tässä taas jutellaan päivän politiikasta naapureiden kanssa.

Juuri uuteen kotiin tullut Salama. Eka kuva siis uudessa kodissa ja harvinaisen kamala kuva onkin. :D 

1-vuotiskesä meni isolla laitumella milloin mitenkin päin jumpatessa.

Rimpula ja villi luonto. 

Läsi oli aikoinaan tarkkaan päähän piirretty.

Hippoksen kehässäkin käytiin kerran.

Jalopeura ihan itse. Kevät 2012.

Syksyllä 2012 käytiin mätsärissä. 

Olin muutama päivä aiemmin astunut naulaan niin, että naula tuli jalkapöydän läpi. Juokseminen oli vähän työn ja tuskan takana. Selvittiin kuitenkin oikein kivasti!

ADHD-hevonen on aina touhuamassa jotain. Niin nykyäänkin.

4.11.2012 marssittiin näin koreasti menemään.

S-kokoinen Eskan toppis (n. 125cm) oli sopiva vielä 1-vuotistalvena. Nyt loimet ovat kokoa 155-165cm.

Talvigarderobin päivitys

Vajaalla neljälläkympillä löytyi ostoskoriin vähän kaikkea, mitä cityhevonen nyt tarvitsee kulkeakseen turvallisesti ihmisten ilmoilla. 

Kummasti pienillä lisävarusteilla saa lisää näkyvyyttä vuoden pimeimpään aikaan!

Mitä tarttui mukaan? 

* Ratsastusloimi 19,99e

* Rintaremmi 7,99e

* Neopreenibootsit 8,99e

Ja nämä kaikki ihmeellistä kyllä Biltemasta, josta piti ihan äkkiä hakea pari lamppua. Lamput tosin jäivät.

Olen ennenkin käynyt hiplaamassa Biltsun heppakamoja ja todennut osan niistä olevan ihan okei. Heijastinloimi yllätti sopimalla Salaman leveään selkään parhaiten kokeilluista - useimmat mallit kun näyttävät ihan patalapuilta leveän Salaman selässä. Lisäksi kun helma ei laskeudu tarpeeksi alas, lähtevät loimet tuulen mukaan ja siinä sivussa toki itse ratsukin.

Ihan sellaisenaan tätä loimea ei kuitenkaan kelpuutettu: Pituudeltaan se jäi vähän vajaaksi, joten askartelin siihen uuden häntäremmin heijastavalla nauhalla. Etuosaan tarvitaan myös jatkopala, jotta sen saa kunnolla satulan eteen kiinni. Vuoden käsityökiintiö täyteen. ;)

PS. Talveen kuuluvat tietty myös hokit ja tilsakumit. Asiakaspalvelua on tarjota niitä eri väreissä!