torstai 27. syyskuuta 2012

Mainoksen uhri kävi lenkilläkin

Eilen tuli uusin Hippos ja luettuani kaikki asiajutut selasin aikani kuluksi mainokset läpi. Sieltä osuivat nämä Glen Gordonin Diablo suitset silmiin:


Aivan ihanat ja kuin luodut meidän räyhäkälle tulevalle ruunalle!! Siispä, oli ihan pakko vähän pyöriä netissä ja katsoa, mistä moisia saa ja mihin hintaan. Päädyin sitten tilaamaan Salkulle tuollaiset, mutta englantilaisella turparemmillä, meksikolaiset kun sillä on jo. Pitäisi varmaan hankkiutua jo hoitoon tämän varusteshoppailun takia! :D Samalla olen siivonnut taas kaappeja tänään ja tunkenut kaikenlaista myyntiinkin, eli kun myyt 10 jutskaa, voit hankkia yhden lisää... (toim. huom. se oli sarkasmia)

Tänään pojat kävivät pienillä maastolenkeillä kumpikin, menestys ei ollut tällä kertaa kauhean mairitteleva. Salama oli kovin pinkeä eli jännittynyt jostakin syystä ja Duke taasen pelästyi kevyesti mennessä rekkaa ja säpsähti sen jälkeen vähän autoakin. Piti ottaa lahjonta käyttöön ja hengailla hetki sen kanssa tiellä autojen seassa, koska en halua kummankaan saavan autoista mitään traumoja. Se pääsi kuitenkin äkkiä yli pelostaan ja oli lunki itsensä loppujen lopuksi. Ponilla oli muuten sila + häntäremmi päällään, täytyyhän noita valjaita nyt joka välissä vähän käyttää! :)

Sitten ihan muihin juttuihin. Sain Tarulta blogihaasteen ja vastaus on lähipäivinä tulossa. :)

Salkku sanoo pöö.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ei omena kauas puusta putoa...

Vai mitä olette mieltä?

Salkun isä 1-vuotiaana: Kuvalinkki Sukupostiin

Ja Salama itse, tosin vähän vanhempana kuin ylläolevassa vertailukuvassa: Kuvalinkki

En löytänyt mistään hyvää sivukuvaa keväältä, jossa Salkku on kuin ilmetty isänsä. Nyt se on jo vähän aikuistunut, eli vauvamaisuus on vähän jo kadonnut, mutta samoja piirteitä löytyy yhä.

Olen saanut aika paljonkin tulevasta ruunauksesta palautetta. Tiesin sitä tulevan ja alunperin koko homma pitikin pitää "suurena salaisuutena" ja kertoa asiasta vasta jälkeen... Oli miten oli, mutta ruunausajatus alkoi kypsymään jo kevättalvella, kun Salama toden teolla koetti käsittelijöidensä kärsivällisyyttä. Kilttihän se on ollut aina, ikinä ei ole ilkeää naamaa näyttänyt ihmiselle. Kotona meillä ei ole Salkun kanssa ollut mitään ongelmaa, ajoittaista pientä orastavaa "oreilua" toki, mutta koska ruunaus on edessä joka tapauksessa joskus, niin miksei hoideta sitä nyt pois päiväjärjestyksestä. Nyt on hyvin aikaa toipua siitä talvea vasten ja sitä rataa.

Orinpito ei ole ydintiedettä ja onkin varmasti ihan helppoa pikkutallissa. En halua kuitenkaan käsitellä päivittäin mitään hormonihirviötä, kun helpommallakin voisi päästä, varsinkin kun aikomuksena on joskus jopa poistua kotoa hevosen kanssa. Nuori hevonen saa ja pitääkin toki olla vähän vireä, eli mitään pystyynkuollutta tukkia tässä ei tavoitella.

Nyt vain toivotaan, että toimenpide menee hyvin ja lopputulos on toivottu, eli hevonen on vähän rauhallisempi. Jos ei, niin sitten se on voi voi ja sitten yritetään vain elää asian kanssa. ;)

Mitä sitten tulee Dukeen, niin se saa rauhassa miehistyä ja sen palleja ihmetellään sitten joskus. Sillä on vähän erilainen perusluonne ja tällä hetkellä se on siinä halinallevaiheessa, eli hän on todella kiltti aina ja ihan missä vain... :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Poni valjaissa...

...ensimmäistä kertaa! Poni oli kuin olisi tehnyt tätä aina, on se vaan niin kultainen otus. <3 Niko talutti ja minä olin tietenkin ohjien toisessa päässä. Poni meni niin kuin pitikin, käveli, kääntyi ja pysähtyi - toimi siis jälleen kuin kello! (oikeastaan inhoan tuota sanontaa, mutta Duke on niin täsmällinen ja huolellinen kaikissa asioissa eli toisaalta se kuvaa Pikkumustaa täydellisesti) Mentiin kentän ympäri pari kertaa ja palkinnoksi ponny sai Salaman eilen voittamia apilakarkkeja ja paljon rapsutuksia kehujen kera, tietty. Ensimmäiseksi mainitut heppanamit ovat jo haluttua herkkua. :)

Poni tolpan nokkaan ja valjaat päälle.
Mentiin me hieno pätkä ilman taluttajaakin!
Salama oli sen aikaa mökissä katsojan roolissa. Pygmi!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Liedon match show 23.9.2012

Päivän väri oli ehdottomasti sininen! :)
Eilen pojat kävivät osavartalopesulla, molempien harja ja jalat pestiin ja yöksi he saivat loimet ylleen. Duke sai kaksi loimea ja ilmeisesti se toinen oli liikaa, koska Kääpiö teki siitä suikalepaistia alta aikayksikön...

No, kauan odotettu mätsäripäivä koitti viimein ja sääkin oli mitä mainioin (not). Yöllä oli satanut jo kaatamalla ja sama ilmiö jatkui koko tämänkin päivän. Vettä on tullut kuin saavista koko päivän. Ihanaa.

Mutta, mitäpä tämän harrastuksen eteen ei tekisi, pojat kyytiin ja menoksi. Päästiin hyvissä ajoin paikalle ja varsaluokka alkoikin sitten heti, koska aikataulusta oltiin etuajassa. Salama ulos kopista ja suoraan kehään = ei kovin ideaali tilanne. Hän olikin sitten "vähän" hämillään ja näytti itsestään uuden valloittavan jyräominaisuuden, Taru meni kiltisti perässä kuitenkin. Oma jalkani oli kuitenkin jo vähän parempi (kiitos hyvien pohjallisten, haavataitosten ja paksujen sukkien!), joten päätin pelastaa Tarun ja tarttua itse puikkoihin sinisten kehään. 

Salaman parina oli tämän kesäinen hieno fwb-varsa ja se sai odotetusti punaisen. Itse asiassa se oli koko näyttelyn BIS1, eli huonolle ei hävitty. ;)

Salama ehti kaiken häsläämisen keskellä vähän poseeraamaankin.
Salamasta sanottiin seuraavaa, tuomarina Kirsi Lehtonen:

"Hyvin kehittynyt, hyvä suomenhevostyyppi. Suurilinjainen. Ilmeikäs pää, hyvä kaula. Hyväasentoinen lapa. Sopusuhtainen runko. Melko matkaavoittava, tänään hieman jännittynyt käynti. Kevyt ravi."

Salama jatkoi siis sinisten kehään ja onneksi rauhoittui hieman. Se esiintyi loppujen lopuksi ihan sievästi, sopivan vauhdikkaasti. Yllätyksekseni se valittiin sinisten kehästä jatkoon punaisten kehään. Loppujen lopuksi Salama oli varsaluokan 2.! Sieltä meidän matka jatkui vielä BIS-kehäänkin, jossa sijoituttiin 4.-6. parhaan joukkoon, vain kolme palkittiin siis. Kiva positiivinen yllätys Salamalta! Palkinnoksi Poju sai 2 kg heppanameja, joita se nyt saa harjoitella syömään. Ekalle satsille se nyrpisti vain naamaansa, samoin Duke.

Rampa ja lentävä Salkku.
Loppukehässä
Ylpeä "mutsi" ja jo nöyrtynyt Salkku :)
Kotiposeeraus osa 1.
Kotiposeeraus osa 2, ammattikuvaaja M.M. asialla taas, puolet turvasta puuttuu... :(

Sitten Duke. Pikkumusta käyttäytyi koko päivän kuin enkeli, paitsi mitä nyt hieman esitteli etujalkojaan Annille alkuun. Juoksujalkaa traileriin ja baanalle, se oli tänäänkin Duksun motto. :D

Duken parina oli Tarun 1-vuotias minishettisori, joka sai punaisen ruusukkeen. Duksu sai siis sinisen, mutta arvostelu oli positiivinen ja hyvä. Dukesta sanottiin seuraavaa:

"Hyvä rotutyyppi, hyvin kehittynyt. Ilmeikäs pää, hyvä kaula. Lihaksikas, sopusuhtainen runko. Hyvä luusto. Kiverä kinner. Jännittynyt käynti. Kevyt ravi. Hajavarpainen edestä."

Duken ehkä suurin kompastuskivi tänään oli käyntiliikkeiden esittäminen, se vähän jännittyy ja silloin käynti kärsii luonnollisesti. Treeniä vaan, niin hyvä tulee. Raviliikkeet se esitti ihan hyvin ja yhteistyö Annin kanssa sujui hienosti!

Pikku-Duke ja miniponi.
Ravia vaikka silmät kiinni.
Kaunis Duke kotona.
Varsin mukava reissu siis, vaikka sää olikin karmea. Sille ei kuitenkaan mitään voi, mutta onneksi järjestelyt sujuivat sutjakkaasti ja ripeästi, siitä suuri plussa järjestäjille. Pojat matkustivat hienosti ja Salaman pientä sikailua lukuunottamatta käyttäytyivätkin kivasti.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tuparit!

Tänään isäntä laittoi työkiireiltään uuden tarhakatoksen - tai mökin - sisäpuolelta siihen kuntoon, että pojat pääsivät muuttamaan sinne. Jipii!

Homma meni juuri niin kuin ennustinkin, eli Duke kävelee suoraan sisään ja tutkii paikat, sen aikaa Salama hyperventiloi ovella ja empii, menisikö vaiko ei. Sisältä löytyi kuitenkin herkkuja ja heinää, joten rohkeus kannatti. ;)

Vielä mökki ei ole valmis, mutta nyt saadaan laidunkausi päätökseen ja heinäruokinta toteutumaan turvallisesti. Ulkohommia, maalausta ja sisäpuolen tervaus / käsittely jollain vastaavalla on edessä sitten joskus lähitulevaisuudessa.

Heinähäkki, joka näyttää kovin pieneltä, mutta sisään mahtuu helposti yksi kanttipaalin siivu.
(kuvassa puolikas siivu ;))
Oven sisäpuolen väriä arvon vielä, olisiko se valkoinen vai punainen.
Nurkkiin tulee luonnollisesti valkoiset reunalaudat. :)
Moro.
Dukella on kaikki OK, jos vain turvan edessä on ruokaa. :)
Nyt ei ehdi poseeraamaan.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Checklist

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua - varsojen vielä pahaa aavistamattomina painiessa tarhassa on omistajansa tehnyt kulisseissa jo paljon valmisteluja: Suitset on pesty, taluttimet valittu, numerolaput viritetty, tavarat pakattu puoliksi, heinäpussi täytetty ja asennettu (sellaisen hyvän sai muuten Biltemasta 6,50 eurolla!), traileri siivottu ja mikä tärkeintä, Salamalle on hommattu esittäjä ylihuomiseksi. Ihana Taru pelastaa tilanteen jälleen! <3

Itse käyn läpi vähän sekalaisia fiiliksiä. Tulevat kissanristiäiset ovat niin sanotusti aivan mitätön tapahtuma hevosille itselleen, mutta sitä edeltävät ja seuraavat jutut ovat äärettömän tärkeitä tulevaisuutta ajatellen: Pesut ja puunaukset, trailerissa matkustaminen, kisapaikalla käyttäytyminen jne. En itse jännitä menestymispuolta ollenkaan, enemmän olen huolissani molempien käytöksestä ja kokemuksista, jotka toivon mukaan tulevat olemaan pääsääntöisesti positiiviset. Tavoitteena siis mukava reissu koko kokoonpanolla pois kotoa. :) Palaillaan siis sunnuntaina mätsärikuulumisilla!

Myös Duken puoliksi syödyn reikäharjan kanssa on tehty paljon duunia.
Hyvää siitä ei saa, mutta saisipa siitä nyt edes välttävän... :)

torstai 20. syyskuuta 2012

Voi naula

Saanko vähän valittaa pienestä ja turhasta?

Tänään alkoi pitkästä aikaa kolmen päivän vapaat ja mitenkäs ne muuten kannattaakaan aloittaa, kuin astumalla naulaan! Mitään sen tarkempia detaljeja en tästä tapaturmasta jaksa kertoa, mutta olin siivoamassa poikien mökistä remppakamoja pois ja ajatuksissani astuin laudan päälle, jossa törrötti tikkusuora naula. Se upposi iloisesti mukavan äänitehosteen kanssa crocsin, villasukan ja päkiän läpi tökäten luuhun asti. Tietty.

Ensimmäisenä tuli kiukku, että en pääse kävelemään. Toisena tuli se ahaa-elämys, etten ehkä pysty esittämään Salkkua sunnuntaina mätsärissä. Kolmantena havahduin siihen mukavaan verenvuotoon ja kipuun. :D Tuoreessa muistissa oli parin vuoden takainen vastaava tapaturma, kun astelin iloisesti vanhaan ja ruosteiseen naulaan nykyisen pesupaikan kohdilla - silloin se pahuksen naula meni jalkapöydän läpi ja sen seurauksena meni tajukin. Muistan vain havahtuneeni siihen, että Niko kantaa minut kotisohvalle ja seuraavaksi soitankin päivystykseen, koska jäykkäkouristusrokote oli silloin mennyt juuri vanhaksi. Siitä on nyt ehkä kolme vuotta, joten en sykähdä nyt minnekään kinttuni kanssa.

Loistavan ensiavun (kiitos minä, tietty) jälkeen kyhnötin sohvalla pari tuntia kiukkua purkaen ja sen jälkeen tein tallihommat loppuun yksijalkaisena. Kävin myös kaupassa, jumantsukka on vaikeaa tuo kytkimen painaminen. Ehkä tässä on muitakin murheita, kuin varsan esittäminen ylihuomisen huomenna.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Voi pojat

Ohjelmatoimiston täti eli minä olen järjestänyt tällä viikolla varsoilleni ihan supertylsää ohjelmaa, nimittäin näyttelytreenejä - kahtena päivänä peräkkäin jopa. Lähinnä on etsitty sopivaa talutinta ja tietenkin rutiinia touhuamiseen, kummankin kanssa.

Eilen tulessa oli ensin Salama. Kentällä oli sininen kavaletti, joka oli luonnollisesti erittäin vakava asia. Sapelihammastiikeriä muistuttava tikku maassa oli pahinta, mitä koko universumi sillä hetkellä voi tarjota. Mitä on tapahtunut sille ylirohkealle pikkuvarsalle, joka imeskeli sähkölankoja, jyräsi vähän isommatkin kaverit eikä pelännyt mitään..? Ilmeisesti se on saanut jostain aimoannoksen itsesuojeluvaistoa suoraan suoneen. :D

Tarjosin sille tutustumistarjouksena rapsutuksia ja reippaita kehuja puomin ylityksestä ja sen jälkeen homma sujui kuin tanssi. Silläkin on monta tarkoitusta, mutta tällä kertaa valssattiin raviaskelein yhtä tahtia sievästi rinnakkain. Ainut vain, että kahdella ketjulla varustettu nahkanaru oli ihan supersurkea valinta taluttimeksi, ketjut eksyivät Pojun suuhun ja niillä oli kiva sitten iskeä viatonta taluttajaa päin...

Duke sai myös suitset pitkästä aikaa päähänsä. Pikkumusta oli kuolaimista sitä mieltä, että ne voisi vaikka niellä tai hävittää muuten vain äärettömiin. Ravia ei poni tahtonut esittää sitten millään, kunnes hoksasin kokeilla raippaa apuna. Johan sieltä löytyi mallikas liidokas ravi - vitsit meidän poni liikkuu hienosti! :)

Tänään oli ekana vuorossa Duke. Päässä suitset ja naruna puolikas ohja. Juu, se saa nyt luvan vastata näyttelyhihnaa paremman puutteessa... Poni toimi kuin kello ja pääsikin todella vähällä tänään. Se seisoi nätisti ja ravasi upeasti. Saa nähdä mikä on päivän kunto sunnuntaina... Onko ponipuvun sisällä Hänen Hieno Korkeutensa vai joku nimetön Karju, joka nyt sattui vain eksymään meidän traikkuun... ;)

Salaman kanssa menikin sitten pidempi tovi, kun päätettiin sitten ekaa kertaa ottaa vähän "yhteen". Uhmaikää pukkaa ja orhi päätti ensimmäisen kerran, jos vaikka koittaisi poistua paikalta ilman taluttajaa. Keskustelimme päivän polttavista jonkin aikaa tehden väistöharjoituksia ja siinä sivussa tepsuteltiin käynnissä ja ravissa kolmiolla. Jokusen kerran muuan suomenhevonen yritti koittaa päästä niskan päälle, mutta lopuksi yhteinen sävel jälleen löytyi. Oli vissiin vähän tylsää tehdä samoja juttuja peräkkäisinä päivinä, ei voi tietää.

Kerrottakoon nyt täällä blogissakin, että varasin Salamalle ruunasajan maanantaina. Kyllä, se on edessä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, joten miksei hoideta sitä jo nyt alta pois. Poju menee 15.10. klinikalle ja pääsee seuraavana päivänä pois, jos kaikki menee hyvin. Duke saa siis rauhassa olla se musta ori, ainakin vielä jonkin aikaa. :)

Salkku murjotti saatuaan kuulla ruunausaikeista. 

maanantai 17. syyskuuta 2012

5min kuvina

Iltapäivällä myrskytuulien laannuttua aurinko pilkoitti vajaan 10min ajan - valo oli aika jännä, joten kipitin tallihommien lomassa hakemaan kameran mukaan meininkeihin. Se jännä valo ei tosin välity näistä kuvista juuri lainkaan, kun yllättäin kuvaukset eivät menneet kuin Strömsössä, mutta ketään tuskin se enää kiinnostaa... ;)

Duke antaa kyytiä isommalleen. Perussettiä. :)
Hippaa. Hups, miten nää jalat taas laittaisi...
...ei tääkään ole hyvä.
Paljon parempi. :)
Ja jahti jatkuu...
Tämä on ihan järkyttävä kuva teknisesti, mutta Pojun pää on niin kaunis, että oli pakko laittaa tänne tämä(kin) <3
Salama ja Olivia.
Murunen <3
Duke haluaisi aina olla ihan aito palomiesponi. Sallittakoon se hänelle.
...se on kiva ele, kun isompi kaverinsa pelkää vesiletkua kuollakseen. 
Hänen korkeutensa kinumassa omenaa.
 Soitin tänään yhden merkittävän puhelun. Aiheen tiimoille palataan kuukauden päästä. ;)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Arvonnan tulos ja vähän höpöhöpöä

Arvonta suoritettu! Onnetar eli täysin puolueeton arvontakone arpoi voittajaksi tällä kertaa Hepsis-teamin Maretin, onnea! Voittajalle on lähetetty postia aiheen tiimoilta. VALTAVA KIITOS kaikille ihanista palautteista! Tässä vielä print screen tuloksesta:

(Klikkaa suuremmaksi)
Seuraavalla kerralla arvontakoneena käytetään Dukea tai Salamaa, kaikkien osallistujien nimet kirjoitetaan porkkanaan tai leivänpalaan ja se palanen, mikä viimeisenä jää ämpäriin, on voittaja! Pääsisi poikien tehokkaat hampaat hyötykäyttöön...

Sitten tämän kuluneen viikon seitsemän (höpöhöpö)ihmettä:

1. Myslisäkki

Salama on aina ollut vähän "nirso" (en keksi tähän nyt parempaakaan sanaa), eli toisin sanoen puolet kauranjyvistä löytyy aina jotain ihan muualta kuin sieltä mistä pitäisi. Suunnittelin kokeilevani sille kauraruokinnan rinnalla puolitiivistemysliä eli Racing Pegasus Mixiä, jos se vaikka parantaisi maistuvuutta. Kävin reippaana tyttönä Agrissa ja ostin kyllä mysliä, mutta väärää - auton takakontista paljastui Racing Perfect Mixiä. Voi juma! Mutta eipä tuo sisältö kauheasti nyt eronnut alkuperäisestä tarkoituksesta ja hyvin maistuu tämäkin. Dukekin saa nyt iltaruuan seassa vähän myslimaistiaisia, molemmat tykkäävät näistä jyvistä. :)

2. Riimunnaru(löytö)


Hevostarvikkeet ovat ilmestyneet Biltemaan! En tiennyt siitä ollenkaan, kun kävin tänään hakemassa sieltä salvat tarhakatoksen oviin. Mukaan tarttui tuollainen kuvan pitkä ohuehko naru, koska se on ihan Salaman riimun värinen ja itse henk.koht. tykkään noista pitkistä naruista. Hintaa tuolla oli huimat 4,95e ja tuunasin siihen yhden ylimääräisen ketjun jatkoksi vielä. Hyllyllä oli myös halpoja loimia, mm. fleeceloimia 16e ja risat, talvitoppis 55e jne... Laadultaan vaikuttivat yllättävän hyviltä.

3. Tarhaan tipahti mörkö



Tämä oli alkuviikon projektini, eli kärräsin pojille heinäkaukaloksi vanhan traktorinrenkaan. Pojujen mielestä se tosin oli enemmänkin mörkö, musta aukko tutussa ja turvallisessa syöntipaikassa, siis ihan kauhea ufo... Hetken puhinan ja kauhistelun jälkeen Duke hyppäsi renkaaseen ja totesi sen vaarattomaksi. Salaman oli tietenkin pakko liittyä joukkoon ja relata vihdoinkin vähän. Sen jälkeen mokomalle renkaalle osoitettiinkin melkoista rakkautta, monessakin eri muodossa...

4. Salaman väri


Tämä asia jaksaa hämmästyttää joka viikko. Sekakarva vain lisääntyy ja lisääntyy... ;)

5. Poni valjaissa

Märkä poni ja laadukas kännykkäkuva valjaiden sovitteluhetkestä.
Perjantai oli ilon päivä, ponin Pfiff Berta valjaat olivat noudettavissa. :) Valjaiden laatu yllätti positiivisesti, nahka on ihan sopivan ihanan notkeaa ja muutenkin valjaat olivat ihan laadukkaan oloiset. Myös väri on ihanan tummanruskea, juuri oikean sävyinen omaan makuun. Duke ei ollut moksiskaan noista, toki vatsavyötä ei nykyisillä rei'illä saanut edes kunnolla kiinni (kasvuvaraa... ;), mutta hän sieti rinta- ja häntäremmin todella hienosti. Rintaremmi jäänee melkein heti pieneksi, ainakin luulisin niin. Settiin kuului vielä tietenkin vetoliinat ja suitset kiinteillä lapuilla. Ponin kanssa aloitetaan pikkuhiljaa nyt sitten ohjasajotreenit. :)

6. Takki syksyksi ja kevääksi



Olen himoinnut uutta, vähän parempaa takkia (mehän käydään ihan urakalla kylillä hepojen kanssa, hih...) näille "välikeleille" jo pitkään. Kaikki takkini ovat jääneet isoiksi ja muistuttavat (onneksi tosin) lainapeitteitä päällä. Siispä hemmottelin itseäni ja shoppailin itselleni Joensuun ravi- ja ratsastusvarusteesta Kingsland Hillsport softshell-takin mustana. I love it!

7. Kunnallisvaalit

Vapiskaa, nimittäin asetuin ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin kuulkaas! Sloganit ovat tosin vielä vähän työn alla...

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tulevaisuuden tavoitteita

Mitä meidän pojat tekevät omistajansa mahdollisissa ja mahdottomissa haaveissa tulevaisuudessa?

SALAMA, Slaamasankari
Mahdollinen (ja toivottava) tulevaisuuden ammatti: Turvallinen ja luotettava tätikuljetin, joka toimii ainakin ratsain, kisailee helppoja koulu- ja esteluokkia seura- ja aluetasolla.

Mahdottomampi, mutta ei mahdoton tavoite: Kilpailla (ja tietty voittaa) Tapiolan kasvattajakisassa 6-vuotiaana esteillä minä kyydissä. :D (Se on kuulkaas kovin ketterä poju tuo Salama, hyppää heinäkaukalon ja poninkin yli kevyesti...)

DUKE, Hänen korkeutensa
Mahdollinen (ja toivottava) tulevaisuuden ammatti: Luottoponi lajiin kuin lajiin, äitin ja isän halinalle, ainakin Ruskolandian paras kärryttelyponi, reipas agilityponiini, maskotti ja silmänilo (osan se kyllä täyttää jo...)

Mahdottomampi, mutta ei mahdoton tavoite: Dukesta tulee tietty Suomen paras valjakkoponi! Vielä se ei ole kyllä nähnyt valjaita eikä kärryjäkään, mutta ei sillä niin väliä...

Haaveilu ja unelmointi ovat kuulkaas kivoja hommia! Kaivetaan tämä postaus sitten vuosien päästä esiin, eikö vain?

Fannin syksy 2011

Huom. Tekstin lopussa kuvia, jotka eivät välttämättä sovi herkimmille.

On kulunut hieman yli vuosi siitä, kun ensimmäinen ikioma suomenhevoseni, 9-vuotias tamma Fanni asteli elämääni. Yhteinen tarinamme oli hyvin lyhyt, mutta antoisa. Lyhyeeseen ja traagiseenkin yhteiseen aikaamme sisältyi onneksi myös paljon niitä ilon hetkiä, jotka antoivat voimia jaksaa huomiseen.

Fanni oli harkittu ostos. Kävin katsomassa ja kokeilemassa sitä pari kertaa ja siitä oli ihan hyvät historiatiedot tiedossa. Tamma tuntui heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta alkaen kotoisalta - se on jännä fiilis, jota en osaa sen tarkemmin selittää. Ihan kaikkien hevostenikaan kanssa en ole sellaista tunnetta saanut. Lisäksi sillä oli hienot liikkeet, mutta pienen kysymysmerkin kisaratsun uralle loi herkkä luonne, Fanni oli siis tamma isolla t-kirjaimella.

Fanni tuli kotiin kauniina kesäpäivänä 2.6.2011, juuri ennen valmistujaisiani. Kotona oli silloin Iso Valkoinen eli Tomppa ja Ruskiainen eli Hennu. Koossa oli kiva värisuora:

Fanni, Hennu ja Tom
Juhlieni jälkeen Tom vietiin viettämään kesälomaa Susannan luo ja sieltä hän matkusti ikivihreille laitumille 12.7.2011. Kotiin jäivät siis tammat Fanni ja Hennu, joista tulikin ihan sydänystävät heti.

Heinäkuun aikana pääsimme Fannin kanssa heti tositoimiin: Hankittiin hieno koulusatula, käytiin parilla valmennustunnilla ja niiden välissä maastoiltiin kevyesti. Heinäkuun lopussa kuitenkin jotain sattui, tamma alkoi liikkumaan pikkuhiljaa haluttomasti ja tarkan syynäyksen jälkeen oikeasta etujalasta löytyi pienen pieni kuuma kohta hankositeen päältä. Samoihin aikoihin hevosen laukka katosi kokonaan ja se ontui milloin mitäkin jalkaa.

Eläinlääkäri tuli ensimmäisen kerran 24.8.2011. Löytämäni hankkarivamma oli reagoinut positiivisesti ahkeraan kylmäykseen, eikä vaivannut nyt. Sen sijaan ontumatutkimuksen saldona oikeassa etujalassa kavionivelen tulehdus ja oikean takajalan kinnerkipu, jotka piikitettiin kortisonilla. Kontorolli sovittiin kahden viikon päähän ja siihen asti piti kävellä joka päivä. Tamma sai myös kahden viikon tulehduskipulääkekuurin.

Teimme työtä käskettyä, välillä myös kylmäsin jalkoja ja yhä itseäni mietitytti se kahden euron kolikon kokoinen kuuma kohta oikeassa etusessa. Ontumakontrolli tuli 6.9.2011 ja ontuma oli vain pahentunut, se ontui jälleen kaikkia jalkoja ja liikkui ihmeellisesti. Hankkari ultrattiin ja sieltä löytyi 20% vamma, jonka hoidoksi määrättiin sairastarhaus 6-8 viikon ajan ja kävelyä 10min/päivä joka viikko hieman lisäten, sekä tietenkin jalkojen kylmäystä mahdollisimman usein.

Pieni masennus uhkasi iskeä, mutta teimme jälleen työtä käskettyä. Tammalle kyhättiin sairastarha ja se jäi myrtsinä ihmettelemään elämäänsä sinne. Kaksi päivää myöhemmin kotoa löytyi erittäin kivulias ja valtavaksi palloksi turvonnut tamma. Oli päivänselvää, että sillä oli ähky. Oli muuten ensimmäinen laatuaan meillä, joten luonnollisesti säikähdin asiaa melkoisesti.

Hevonen, joka ei koskaan piehtaroi tai makaile kuralammikoissa 9.9.2011.
Ekasta ähkystä selvittiin kuitenkin ihan hyvin. Kävelyä jatkettiin pääosin ratsain, koska se oli helpoin tapa hallita reipas ja kuuma suokkineitonen. Sairastarhasta luovuttiin ja otin pienoisen riskin nyt sen kanssa, mutta en halunnut enää riskeerata sitä liikkumattomuudella, kun tamma muutenkin imppasi (oli tehnyt sitä ikänsä maitovarsasta lähtien...) ja pikkutarhassa seistessään ei muuta tehnytkään, kuin etsinyt sopivaa puunpainamispaikkaa. Syyskuun loppupuolella saimme jälleen musertavia uutisia, kun tammalla todettiin kaikki vatsahaavan klassiset oireet. Siispä se sai lääkekuurin ja elinoloja muutettiin vielä hevosystävällisemmäksi. Heinää se sai vapaasti ja tarjolla oli kokopäivätarhauksen lisäksi parhaan kamun, Hennun seura. Lisäksi se sai hiekanpoistokuurin, minkä annoin samalle myös Hennullekin.

Syyskuun lopulla otettu kuva. Ensin näytti tosi hyvältä, tamma tuntui piristyvän ihan silmissä.
Alkuun tuntui siltä, että hoidosta oli apua. Tamma oli pirteämpi ja reippaampi, jossain kohtaa marraskuussa otettiin jo ekoja raviaskeliakin, kun kenttä oli niin hyvässä kunnossa koko syksyn. Myös maastossa se oli jälleen oma innokas itsensä, vähän turhankin reipas. Oikea etunen kuumotteli välillä, mutta kylmäys kaksi kertaa päivässä tuntui auttavan.

Ihan vähän saatiin laukatakin syksyllä.
Marraskuun lopussa Hennu jouduttiin lopettamaan tapaturman seurauksena, kun sen takajalka vahingoittui erittäin pahasti. Tämä tuntui olevan Fannille vähän kova pala, koska se oli selvästi kiintynyt kaveriinsa.

Joulukuun alussa hevoset saivat rutiininomaiset matolääkkeet. Seuraavana päivänä tamma seisoi tarhan perimmäisessä nurkassa pää alhaalla ja kuopi maata tuskaisen oloisena. Selvä ähky siis, koko päivän satoi räntää taivaan täydeltä ja olin ihan valmis jo sijoittamaan itseni narun jatkoksi tai ainakin luovuttamaan tämän hevosen kanssa, kun kaikki tuntui menevän pieleen.

7.12.2011. Tältä näyttää kaasuähkystä kärsivä hevonen.
Tamma oli kipeä, mutta ei niin kipeä kuin ensimmäisellä kerralla. Oltiin kunnaneläinlääkärin kanssa kirjaimellisesti liemessä, kun tämä yritti letkuttaa sitä ja minä yritin pitää suomenjyrästä kiinni. Ei mennyt ihan putkeen se reissu... Tamma tokeni kuitenkin kipulääkkeellä ja parafiiniöljyn ja veden pakkojuotolla, seuraavana päivänä sen karsinasta löytyikin kakkakasojen joukosta valtavan kokoinen matoklöntti. Siitä ei ihme ja kumma olekaan kuvaa, sen verran ällöttävä löytö se oli...

Intohimoisena jouluihmisenä odotin jouluaattoa kuin kuuta nousevaa. Olin hamstrannut joululahjat jo aikoja sitten ja ajatuksena oli käydä aattona perinteisellä jouluratsastuksella ja nauttia vapaasta joulusta täysin rinnoin. Olin askarrellut hienoja joulukoristeita ja -paketteja, kortitkin olivat työn alla. Siinä vaiheessa en tiennyt, että juurikin ne kortit jäisivät laatikon pohjalle varmaankin ikuisiksi ajoiksi.

Kävin kuitenkin/tietenkin ratsastamassa, oli hieno "talvinen" päivä ja hevoset olivat kivoja. Fanni oli varsinkin todella kevyt ja herkkä, pyörittiin kentällä pieni hetki. Niko otti paljon kuvia, ihan sattumalta.

Fannimurunen ja minä 24.12.2011 klo 11.42.
Yllä ollaan lähdössä juuri takaisin talliin, jossa tamma sai tuttuun tapaan kylmäyskääreet ja linimentit jalkoihinsa. Sen jälkeen ne pääsivät Sohvin kanssa takaisin ulos. Ehdin menemään sisälle ja ottamaan pikaisesti jotain välipalaa, kun näin keittiön ikkunasta Fannin menevän piehtaroimaan. Muistan vieläkin Nikon kanssa käydyn keskustelun - tämä kysyy, ettenkö muka koskaan ole nähnyt, kun hevonen piehtaroi. Vastaan vähän hajamielisesti, että joo, mutta kun tämä hevonen ei piehtaroi, ellei sillä ole ähky. Meni 5min, kun totesin hevosen laukkaavan hysteerisenä tarhan päästä päähän välillä heittäytyen maahan makaamaan tai piehtaroimaan. Siltä seisomalta menimme molemmat ulos ja portilla hevonen oli tulla meidän päälle, vaikka normaalisti oli hyvinkin nöyrä ja kiltti. Sillä samalla sekunnilla tiesin, että tämä päivä ei tule päättymään hyvin.

Tunti edellisen kuvan ottamisen jälkeen alkoivat hyvin voimakkaat ähkyoireet.
Valtaosan ajasta tamma makasi tuskissaan selällään, välillä piehtaroi ja syöksähteli päämäärättömästi jonnekin.
Kuva otettu 24.12.2011 klo 14.10, Sohvi katsoo murheissaan vierestä.
Soitin samantien päivystävälle eläinlääkärille, joka vielä tuohon aikaan päivysti 2h ajomatkan päässä. Sanoin jo tässä vaiheessa, mitään enempää miettimättä, että hevosen pelastamiseksi ei taida olla mitään tehtävissä, sen verran omituista ja aggressiivista sen käytös oli ja ell oli samaa mieltä kertomieni oireiden perusteella. Tämä lähti tulemaan ja me teimme kotona valmisteluja, eli annoin hevoselle reilusti kipulääkettä ja rauhoittavaa geeliä. Ne tuntuivat auttavan vähän, odotusaika oli ihan tuhottoman pitkä.

Lopulta eläinlääkäri tuli ja teki pikaisen tutkimuksen. Leposyke yli sata, suolistoäänet 0, kaikki limakalvot vitivalkoiset ja vatsa täynnä kaasua. Hevonen teki siis käytännössä jo kuolemaa ja oli nyt selvästi shokissa. Suonta, johon lääkkeitä olisi pistetty, ei meinattu löytää millään. Pidin vain hevosesta kiinni ja silitin sen otsaa, kun ell ja Niko yhdessä yrittivät saada edes jotain kaulassa olevaa suonta "nousemaan".

Fanni makasi jo maassa, eli sitä ei tarvinnut kaataa. Viimeiset hetket olivat ihan kauniit, niin rauhalliset kuin ne vain voivat olla. Vaikka sillä hetkellä ja nytkin itken, tiesin tehneeni oikean ratkaisun.


Rakas pieni tammani nukkui ikiuneen 24.12.2011 klo 16.40 pää minun ja Nikon välissä.



Ongelmat eivät luonnollisestikaan loppuneet tähän. Oli jouluaatto ja pitkät pyhät edessä. Oli kohtuullisen vaikeaa saada kaivinkone paikalle - käytimme hyväksi kaikki mahdolliset suhteet, tutut ja vieraat, kävin jopa ajelemassa lähialueilla, mutta pariin päivään emme saaneet tapahtumaan mitään. Oli todella ahdistavaa katsoa pressukasaa pihalla, sitä kun ei voinut välttää millään. Kaiken kukkuraksi tapaninpäivän myrsky teki valtavia tuhoja täällä, toisaalta taasen sohvan pohjalla kynttilöiden valossa parkuminen oli kuin piste i:n päälle siinä kohtaa...

Kaikesta kuitenkin selvittiin ja nyt tamma on siellä, missä hänen on hyvä olla ilman jatkuvia kipuja. Elämä on jatkuvaa oppikoulua, eikä huomisesta koskaan tiedä, mutta se tässä elämässä on kai loppujen lopuksi parasta. Pitäisi aina vain tarttua siihen hetkeen ja olla onnellinen siitä, mitä sillä hetkellä on. Alun itsesyytöksistä olen päässyt jo yli, asioita vaan tapahtuu ja aina niille ei vain voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on niputtaa yksi puolikas vuosi yhdeksi (sekavaksi) kokonaisuudeksi, jota itse kelailen ja muistelen aina silloin tällöin.

Tässä vielä blogini "kohokohtia" minun ja Fannin taipaleesta:
Blog Widget by LinkWithin