keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lohdutusta räntäsateen keskelle

Edustavin kuva pitkään aikaan. :D
Lainaus minun tämän päiväisestä FB-päivityksestä:

"Kukaan ei välttämättä ymmärrä, miten pienistä asioista voi tulla iloiseksi! :D Näytin aamulla Sählätählä-Salamalle kaviokoukkua ja se nosti heti etujalan ylös koukkuun "putsausasentoon". Fiksu poju! :D"

Mitä siihen enää lisäämään. Niin, paitsi että mulla on maailman parhaat hevoset ja sitä rataa!

Hain tänään jalustinhihnat hienoille liloille jalustimilleni, samalla tuli hankittua hieno uusi pipokin tupsuineen päivineen. Melkoinen möllykkä tuo tupsu, mutta onpahan pojilla taas ihmeteltävää. Ne yrittävät aina haukata palan minun myssystäni, jos en ole varuillani. :D Jalustinhihnat ovat myös minulle uutta mallia, ikinä en ole ennen tuollaisia webbersejä kokeillut. Lähiaikoina on muuten tiedossa ensimmäinen koeajo jalkkareille ja hihnoille, iik!


Hei, muistakaahan meidän viimeisin arvonta! Vielä on pari päivää aikaa osallistua.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Millaista onkaan olla ruuna


"Hyvä käsitellä, seisoo nätisti paikoillaan käytävällä kahdelta puolelta kiinni ja nostaa jalat moitteettomasti. Nauttii harjauksesta ja rapsuttelusta. Taluttaessa tulee löysällä narulla perässä, ei rynni, jyrää tai loiki."

Tällaiseen pisteeseen ollaan päästy Salaman kanssa nyt arkisissa puuhissa. Ihan huippua! Haluan korostaa, että mikään ongelmahevonen (inhoan muuten tuota sanaa) tai muuten vain hankala Salkku ei ole ollut, vähän vilkas vain ja ennen kaikkea minun ensimmäinen oma varsani. Pari kuukautta sitten edellä oleva kuvaus ei ihan täsmälleen pitänyt paikkaansa, vaikka kiltti poika tämä pikkuruuna on aina ollut. Luonnollisesti se on täynnä nuoruuden intoa ja puhkuu energiaa, jota aika ajoin on pitänyt purkaa myös ihmiseen, vaikka ei saisi. Matkaa aikuisuuteen on vielä paljon ja tässä välissä saattaa vielä tapahtua paljon. Olen silti ylpeä, että jotain positiivistakin edistystä on tapahtunut. :D

Salaman ruunauksesta on nyt suurin piirtein viisi kuukautta. Löysin netistä mielenkiintoisen keskustelun, jossa kyseltiin ruunauksen vaikutusta luonteeseen ja hevosen persoonaan. Luonnollisesti siihen vastanneet olivat kirjoitelleet vähän negatiiviseen sävyyn (eihän kenelläkään nyt asiat hyvin voi olla!) ja että ruunaus pilaa hevosen ja tekee siitä äksyn ja persoonattoman. Jännä juttu, kun valtaosa oreista kuitenkin ruunataan ja vastaavasti myöskin valtaosa on ihan kivoja ja mahtavia harrastehevosia. Moni kertoi myös tuoreen ruunan tulleen hyvin säikyksi ja vähän sähläksi, syystä tai toisesta.

Vähän samoja piirteitä huomasin kyllä Salkussakin ruunauksen jälkeen. Ruuastaan se on aina ollut tarkka, mutta varsinkin nyt viime aikoina se on ollut entistäkin omistushaluisempi siitä. Aiemmin se ei edes tiennyt, miten korvat saisi luimuun, mutta keksittyään sen, se on ollut ruoka-asioissa "vähän" hapan. Ihan alkuun myös se säikkyi vähän kaikkea ja oli sellainen peura ajovaloissa parin kuukauden ajan. Nyt se on taas vähän reippaampi ja rohkeampi, ihan kuin identiteetti rakentuisi uudelleen - ruuan ympärille, kuinkas muuten.

Olen myös jo kysellyt blogini innoittamana Salkulle ajo-opetuspaikkoja tälle keväälle tai ensi syksylle. Saa nähdä mihin päädytään. :)

Ja mitä tulee Dukeen, niin se saa pysyä orina toistaiseksi. Katsotaan sitten joskus, jos olosuhteet pakottavat syystä toisesta ruunauttamaan sen, mutta toistaiseksi se saa olla meidän musta ori kera hapsottavan tynkäharjan.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pallo on pop! (video)

Etsintäkuulutus tuotti kuin tuottikin tulosta ja pojat saivat uuden tulpan palloonsa! Mikä riemu siitä repesikään - alla muutama lyhyt video niiden ystäville, kun jumppapallon kanssa ralliteltiin oikein urakalla:








Ei riemulla rajaa, sen verran mieluinen toveri tämä sininen iso pallo on. Harmi vain, kun leikkien lopputulos oli (vaihteeksi) seuraavanlainen:


Nyt uusi etsintäkuulutus päälle: Mistä ihmeestä pojat saisivat ison ja ennen kaikkea kestävän leikkikalun? Me tarvitsemme kohta kai jo sponsorin, hih. :D

lauantai 26. tammikuuta 2013

Etsintäkuulutus

Annetaan hyvä loppuelämän koti jumppapallon tulpalle / korkille / piikille (miksi sitä nyt haluaa kutsua). Tai vaikka kahdelle.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Yllätyspalloilua (video)

Mikä ihme sieltä tulee..?
Niko toi pojille iltapäivällä yllätyksen! Minä, minun keuhkoni ja rikkinäinen pumppu aherrettiin hetkonen ja pian oli pojilla uusi hieno jumppapallo edessä. Se onkin ollut Se Juttu sitten loppuillan ajan, saa nähdä miten kauan tämä yksilö kestää poikien käsittelyä. Yllättävää kyllä, Salama otti tämän kovin hilpeästi ja rohkeasti vastaan, liekö pienellä siedätyshoidolla tehtävänsä? Salamalla nimittäin oli ihan järkyttävä iltapäivä, kun ensin Martza 24wee laski pulkalla (löysin varastoa siivotessa sellaisen ja oli pakko kokeilla, tappaako vauhti) kotipihan mäkeä alas ja sen jälkeen naapuri hiihteli ihan tarhan vierestä sauvat viuhuen. Siinä on aika paljon sulateltavaa dramaattiselle Salamasankarille, jonka verenpaine kipusi melko korkealle näitä järkytyksiä sulatellessa.

Tässä ensikosketus uuteen leikkikaluun pimenevässä illassa:


Illan jo pimentyessä liikaa, keksivät pojat puskea palloa päällään eteenpäin ympäri tarhaa. Jotenkin ihanan koomisen näköistä! :D Hieman myöhemmin taasen vakoilin ikkunasta, kun Duke piti ihan omat paini-/rakastelusessiot pallon kanssa pitkän kaavan mukaan.

Kumpi uskaltaa ensin hengittää?
Astetta isompi pallo.

Karusellissa (video)

"Piiri pieni pyörii,
lapset siinä hyörii.
Sormet sanoo so so so,
kengän kannat ko ko ko."

Tällaista tänään. Tämä karusellileikki on yksi suosikeista, kun jahdataan toisen kintereitä. Taisi mennä pää pyörälle, sen verran erikoisessa askellajissa varsinkin Salama jatkaa matkaansa yli minuutin yhtäjaksoisen pyörimisen jälkeen. :D


Olen saanut myös vähän mukavaa sähköpostia blogin tiimoilta, kiitos niistä ja kiitos kaikista kommenteista muutenkin!


Eräs kysyi, yllytänkö varsoja jotenkin riehumaan tai juoksentelemaan, kun niistä on usein tällaisia riehumiskuvia. Vastaus on aika simppeli: En. Nämä ressukat eivät inahdakaan, jos heilutan muovipussia, jotakin vaatekappaletta tai raippaa. Vastaavasti tulevat vain katsomaan kiinnostuneina, jos käsissäni on jotain ylimääräistä. Sen sijaan pojilla on tarkat päivärutiinit, joihin leikkiminen vahvasti kuuluu. Olen tehnyt pientä kirjanpitoa poikien päiväjärjestyksestä ja pääpiirteissään se menee näin:

Klo 6.20 ulos
Klo 6.20-8 syöminen
Klo 8-9 juominen, pienet torkut joko mökissä tai jossain nurkassa
Klo 9-10 itsensä paljastelu, tai sanotaan vaikka venyttely, sen jälkeen ensimmäiset rallit
Klo 10-11 rallittelua päivän fiiliksen mukaan, välillä käydään juomassa, sen jälkeen syödään taas, myös yleinen paikkojen tuhoaminen (lähinnä vesiämpärit) kuuluu vahvasti aamupäivän ohjelmaan
Klo 11-12 lepo
Klo 12-14 syöminen, juominen, lepo
Klo 14-16 iltapäivärallin aika vaihtelee välillä riippuen siitä, miten heinä- ja juomatarjoilu palvelusväen toimesta (= minä ja Niko) pelaa
Klo 16-18 kunnon torkut, syöminen
Klo 18-19 rallia, syömistä
Klo 19-20 odotellaan sisäänpääsyä, heitellään vesiämpäreitä jne.
Klo 20-21 iltatalli

Yleensä siis kurkkaan ikkunasta ja totean, että nyt voisi ehkä saada kivoja kuvia. :D

Salamanteri parturoimassa taas Dukea.
Toinen kysymys liittyi hevosten kokoeroon. Meillä mitään ongelmia ei ole ollut. Poni on rohkea ja selväpäinen, eikä ole ottanut itseensä, vaikka alkuun Salama tuntuikin vähän vahvemmalta ja rajulta. Sittemmin roolit ovat vaihtuneet, poni on itseasiassa välillä aika riesa, järsii Salaman kintereet rikki ja roikkuu hännässä minkä kerkeää. Salama-raukka ei ihan aina taivu samaan muottiin kuin puolet pienempi ystävänsä, joten poni saa paljon tasoitusta jo siitä. Jos isoja hevosia (siis varsoja) olisi vaikkapa kaksi, en sinne kyllä väliin shettistä laittaisi, aikuiset ovat asia erikseen. Riippuu niin yksilöistä. Toinen shettis(varsa) olisi tosi kiva, jos vain olosuhteet sallisivat kolmannen ponin. Kesälaidunjärjestely, jolloin pikku-Duke oli pienin ja kavereina sillä oli meidän Salama ja aikuinen iso-Duke (varsojeni "ylijumala"), toimi todella hyvin. En osaa sanoa, kumpi näistä pikkuisista on varsinaisesti pomo, Salama kyllä yrittää luimimalla saada Duken pois heinäkasalta, mutta yleensä Duke vain mulkaisee päin ja harvemmin väistää. Aika sopuisasti tulevat toimeen kaikissa jutuissa, onneksi.

Sitten sekalainen seurakunta kuvia tältä päivältä:








Sulkku-Salkku ihan itse.

torstai 24. tammikuuta 2013

Tuomio tuli

Olen jo pitkän aikaa miettinyt tulevaisuuttani ratsastajana ja varsojen hankkiminen oli tietynlainen aikalisä tämän pohdinnan tueksi tässä välissä. Eipä siinä mitään, hyvin onnistunut valinta, mutta tulevaisuus on aina päivän lähempänä ja siksi olikin aika kiikuttaa itsensä vihdoin lääkärin vastaanotolle keskustelemaan minua pitkään kiusanneesta vaivasta: Kipeistä polvista. Itselleni olen tehnyt hyvin selväksi jo sen, että kilparatsastajaa minusta ei ikinä tule, mutta missä rajoissa saan harrastaa ja mikä sitten on mielekästä jossain vaiheessa.

Halua, mielenkiintoa ja tahtoa olisi, mutta viitisen vuotta sitten loukkaamani polvi (kiitos Tomppa!) ja nyt viime aikoina myös toinen on vihoitellut päivittäin niin, että se on vähän rajoittanut joitain puuhia. Viimeksi olin muuten hevosen selässä heinäkuussa 2012, eli jostain ihmeestä tuota taukoa on taas tullut...

No, itse asiaan. Polvissani todettiin - kuten epäilinkin - kondromalasia eli rustonpehmentymätauti. Se ei ole vakavaa eikä sitä oikeastaan voi eikä kannata operoida, vaan pikemminkin jalkojen lihaskunnosta on pidettävä hyvää huolta. Mokoma vaiva on yleinen ja yleensä niin sanotusti hyvänlaatuinen kiusa. Jatkossa oireet voivat helpottua iän myötä ja kaikkea saa tehdä kivun sallimissa rajoissa. Eli toivoa vielä on, että saan humputella puskissa ja kotikulmien pikkukisoissa joskus! :)

Nyt parhaillaan käyn tahtojen taistelua siitä, vienkö Salaman nyt keväällä ajo-opetukseen vai en... Pääni sisällä käyvä herneiden kolahtelu toisiaan vasten kuuluu luultavasti hyvin kauas. :D

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tompan ja minun tarina, osa II

Alue-estekisat Kotimäessä 29.9.2007, luokka 90cm
Ensimmäisessä osassa käsiteltiin pääpiirteissään vuosi 2007. Sinä syksynä käytiin vielä yhdet alue-estekisat ja harjoituskoulukisat, jotka menivät olosuhteisiin nähden mukavasti: Estekisoissa olin vatsataudissa (90cm 4vp.) ja koulukisoissa unohdin radan heti alkutervehdyksessä. Hevonen oli kuitenkin ihan super.

Vuosi vaihtui ja keväällä 2008 Tomppa alkoi ensimmäisiä kertoja oirehtimaan jalkavaivojaan. Tiesin sillä olleen toisessa etusessa jännevamman, mutta se ei kuumotellut eikä hevonen varsinaisesti ontunut missään vaiheessa, vaan liikkui innokkaasti ja Tompaksi yllättävän reippaasti. Kuitenkin hypätessä se alkoi tekemään alastullessa valtavia rodeoloikkia ja lennettyäni sieltä kerran kunnolla polvi edellä estetolppaan, päätin unohtaa hyppäämisen ja tutkailla tilannetta myöhemmin uudelleen. Hevonen oli kuitenkin tässä kohtaa jo 16-vuotias, eli jonkinlaista kulumaa ja vaivaa olikin odotettavissa enemmin tai myöhemmin.

Kouluvalkku keväällä 2008.
Keväällä käytiin parit koulukisat. Vanhan esteratsukon muutos kouluaitojen sisälle ei sujunut tuskattomasti - nyt myöhemmin lähinnä itkettää, kun katson noita vanhoja videoita, kun pylperretään sievästi kuolaimen takana estesatulassa pitkin kaviouraa. Jonkinlainen oikea ajatuksen siemen sieltä kuitenkin koulutuomareiden mielestä löytyi, sillä jokainen kisastartti palkittiin ruusukkeella. Se taisi olla meidän pelastus treenien jatkumiselle. :D

Juuri kotiutuneena. 
Kevät toi mukanaan myös ihan uusia tuulia. Alkuvuodesta olimme tehneet talokaupat ja Tomppa pääsi muuttamaan kotipihaan omaan talliin 31.5.2008. Seuraksi tuli tilapäisesti yli 30-vuotias russrouva Bella, joka samaisena syksynä laukkasi vihreimmille laitumille korkean iän ja sen tuomien vaivojen myötä. Myöhemmin seuraheppa vaihtui erinäisistä syistä parikin kertaa, mutta loppujen lopuksi welsh-neito Ruusunen löysi tiensä meille.


Koulukisatreenit katkesivat heti alkuunsa, kun kotona ei ollut kenttää. Siispä oli pakko maastoilla, joka olikin alkuun todella hauskaa, kun kaksi suuntavaistotonta etsii uusia polkuja. :D Tompasta tuli äkkiä äärettömän maastovarma, aiemmin se oli saanut monenlaisia hepuleita milloin mistäkin syystä. Myös liikenteen seassa sen kanssa pystyi menemään löysin ohjin vaikka mikä härveli olisi tullut vastaan. Tosin perhoset ja oma varjo tuottivat itse asiassa viimeiseen asti pieniä sydämentykytyksiä.

Juhannuksen tienoilla -08 Tomppa oli ajoittain aivan kolmijalkainen - kun se lähti ravaamaan, toinen takajalka ei päässyt mukaan, vaan hevonen loikki kolmella jalalla eteenpäin. Matkustimme vihdoin klinikalle, josta saimme perusteellisen ontumatutkimuksen jälkeen aika kovan tuomion ja röntgenkuvat, joissa jalat näyttivät lähinnä reikäjuustolta. Diagnoosina siis molemmissa etujaloissa harventumaa, luupiikit  ja nivelrikkoa kavioluussa, toisessa takajalassa huonosti luutunut kinnerpatti, joka oli nyt ruvennut vaivaamaan. Tomppa sai lääkekuurin ja muutaman viikon kävelylomaa. (Ja kehoituksen laihtua 100kg...)


Syksyä kohden ruunan vointi koheni hienosti ja pääsimme jälleen starttaamaan kisoissa. Estehyppelyt jäivät ell:n määräyksestä kokonaan pois ja koulukisoihin treenattiin maastossa ja sänkipelloilla. Tämä toi pikkuhiljaa hevoseen haluttua eteenpäinpyrkimystä ja kisadebyytti tehtiin vaatimattomasti suoraan aluekisoihin. Siellä meillä oli hauskaa, mutta tuomareilla ei. Hevonen kuskasi minua 6-0 radan läpi ja siitä ropisi pisteitä muistaakseni sympaattiset 52%. Mutta me molemmat olimme onnellisia - oltiinhan me täydessä terässä taas, ainakin toistaiseksi.

Syksy toi nivelrikkodiagnoosin saaneelle jo seniori-ikään tulleelle ruunalle jälleen kivuliaamman jakson. Lumien ja pakkasten tultua vointi taas koheni ja liikettä löytyi vaikka muille jakaa. Talvi oli todella luminen ja pääsin treenailemaan Tompan kanssa paljon omassa ruohotarhassa. Hevonen oli todella pirtsakka ja hieno, vaikka itse heiluinkin selässä kuin heinäseiväs. Talven aikana käytiin muutamilla Heikkisen Maijan koulutunneilla ja tähtäimenä olivat lähialueen seura- ja aluekisat.


Kisakausi 2009 oli tarkoitus aloittaa Someron aluekoulukisoissa. Matka oli meidän mittapuun mukaan vähän pidemmän puoleinen, matkaan lähdettiin kukonlaulun aikaan ja hevonen oli verkassa ihan super. Juuri kun meidät kuulutettiin valmistautumaan ja siirtymään maneesiin, hevonen teki villit rodeot ja rupesi ontumaan. Ihan huippufiiliksellä pakattiin Tomppa autoon ja ajettiin kotiin hiljaisissa tunnelmissa. Onni onnettomuudessa, jalan kylmäys auttoi ja parin päivän päästä kotona oli täysin elämänsä vedossa oleva kouluratsu.

Jännittävä "tilannekuva" oman seuran harjoituskisoista 2010. Chapsitkin tippuu. :D
Kesä 2009 ja 2010 kisailtiin pikkukisoissa helpoissa luokissa. Kesällä 2010 oma kenttä valmistui ja treenit pääsivät alkamaan kuin uudestaan. Pääsääntöisesti Iso Valkoinen toi aina ruusukkeen kisoista kotiin ja jos ei tuonut, niin syynä oli ratsastajan massiivinen moka. Kuten esimerkiksi radan unohdus, ihan vakiosettiä minulle...


Kevät toi aina vähän orimaiselle Tomppikselle ihan uutta potkua käytökseen. Ikänsä sitä sai taluttaa ketjunarussa ja silti se osasi karata, jos halusi. Silti se oli aina helppo käsiteltävä, vaikka heilui aina kuin heinämies harjatessa ja kiusasi kengittäjää joka ikinen kerta. Kisaverryttelyissä tämä suuri persoona otti koko show'n haltuunsa ja esitti järkyttäviä rodeoita ratsain ja taluttaen. Mikäli kyydissä pysyi, tiesi se hyvää kisasuoritusta. Harvemmin sieltä enää viimeisinä vuosina tipahtelin, mutta pieniä kommelluksia sattui aina.

Toinen Tompan oma juttu oli kaikkien lukkojen avaaminen. Ei ollut kerta eikä toinenkaan, kun se tuli aamutalliin mennessä vastaan käytävällä tai joskus jopa pihalla. Viimeisinä vuosina se keksi avata myös tarhan portin ja pujoitteli lankojen välistä karkuun. Minulle se ei antanut kiinni, mutta mieheni luokse se laukkasi aina suoraan. Ruunan karsinanovessa oli oma patenttilukko, joka täytyi kiinnittää aina täsmälleen oikein. Joskus, jos nukuin aamulla pommiin, oli lukko ihan kuolassa ja väännetty.

Kesä 2010. Onnistuiko laihdutus ikinä, kuka arvaa..?
Ikänsä Tomppa oli käytännössä hyvin terve, ellei lasketa jalkavaivoja mukaan. Ikinä sillä ei ollut mitään vatsavaivoja tai flunssia. Villissä nuoruudessaan se kyllä oli arvista päätellen koheltanut ihan kunnolla, koska toisesta sieraimesta puuttui pala ja kaulasta puuttui lavan kohdilta n. 5cm palanen lihasta. Jossain kohtaa ruunan hännän alta löytyi kylläkin ensimmäiset patit, jotka ovat tyypillisiä kimoille hevosille.

1.1.2011, Tomppis 19wee.
Tomppa sai niin sanotusti jäädä eläkkeelle 19-vuotiaana talvella 2011. Sen askel alkoi lyhenemään, jaloissa oli turvotuksia ja muun muassa toiselta kyljeltä löytyi kananmunan kokoinen patti, minkä eläinlääkäri sanoi olevan kimosyöpää. Ruuna oli silti aika pirtsakka, vaikkakin keväällä se ei enää innostunut asioista niin kuin aina aiemmin. Sen sijaan karkailureissut lisääntyivät ja niin sanotusti toimettomana sen oli vaikeaa olla. Selkä painui, lihakset alkoivat tippumaan. Tompan ilme alkoi olemaan väsyneempi ja se oli aika ajoin hyvin kiukkuinen. Se ei halunnut enää piehtaroida, koska pääsi vaivoin ylös. Sitä liikuteltiin hyvin kevyesti ratsain ja taluttaen päivän kunnon mukaan. Oli aika tehdä päätös siitä, onko tämä kesä sen viimeinen. Halusin järjestää sille mukavat oltavat ja täydellinen kesälomapaikka (meillä ei ole kunnon laidunta kotona) löytyi vanhasta kesäkodista Mistellan, Kassu-ponin ja Susannan luota.


Tomppa ja Kassu kesäkuussa 2011.
Tomppa sai viettää täydellistä laidunlomaa reilun kuukauden verran. Kuitenkin onnellista laiduntavaa hevosta katsoessa oli pakko tehdä se viimeinen puhelu ja sopia se päivä, jolloin ruuna matkaa vieläkin vihreämmille laitumille.

Heinäkuun 12. päivä oli lopulta se päivä, jolloin elämäni hevosesta, Isosta Valkoisesta tuli enkelihevonen. Kaduin ja itkin päätöstä pitkään, mutta kuitenkin sisimmässäni tiesin sen olleen ainut ja oikea ratkaisu. Ruuna oli meillä neljä vuotta ja jätti suurella persoonallaan valtavan aukon jälkeensä. Hevonen, jota minun ei koskaan pitänyt hankkia, olikin loppujen lopuksi paras ystäväni ja kaikesta huolimatta jotenkin niin luotettava harrastuskaveri - tallimme kivijalka, jonka takakengät koristavat niin tallin käytävän kuin uuden ulkotallinkin lattioita. Uskon (ja vähän toivon) Salaman täyttävän Tompan saappaat melko hyvin, samoja piirteitä on nimittäin pelottavan paljon...

Päivitys 24.1.2013: Avasin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koneelta kuvakansion, jossa on Tompan viimeiset kuvat. Taas tuli itku. :(





sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ohjasajoa ja puuhastelua

 
Ihana aurinko, ihana talvipäivä. Kerrankin.

Duke sai kulkea pitkästä aikaa valjaissa, kokeilin nyt ensi kertaa kokolappuja tositoimissa. Valjastaessa kokeilin myös ensimmäistä kertaa "aisoja" kyljille, eli heiluttelin kahta pitkää puuvartta ponin kyljillä ja aisalenkeissä. Pony oli niistä lähinnä sitä mieltä, että mennään jo asiaan... Silmälapuista Duksu ei vieläkään välittänyt, mutta päätin kokeilla niitä nyt silti muutaman kerran, ennen kuin vaihdan ne pois. ;) Poni oli vähän kättä vasten koko ajan, liekö suussa hampaiden kanssa jotain muutosta, kun syöminenkin on ajoittain molemmilla nyt hidasta. Otettiin siis lyhyet ja tehokkaat treenit vain ja poni toimi "alkukankauden" jälkeen kivasti.


Salamakin pääsi (tietenkin) myös käsittelyyn. Se on muuten niin ihanan mustis - yrittää aina repiä minua hupusta tai hihasta, kun olen Duken karsinassa tai käytävällä Duken kanssa. Nytkin se sai jotenkin napattua ohjat Duksun selästä tänään ja oli kovin tulossa mukaan ohjat suussa. :D Salama sai nyt tyytyä leppoisaan talutteluretkeen maantien yli ja takaisin, lisäksi tutkittiin postilaatikkoa, roskista ja meidän omia autoja. Maantiellä meni ohi pari autoa (tietenkään hidastamatta...), joita pääsimme tosin juuri sopivasti väistämään pientareelle. Varsa sai aina pienen kourallisen rehua suuhun, kun auto ohitti, eikä se nyt edes säpsähtänyt autoja. Salama oli kerrankin oikeasti rento ja lunki ja saikin tämän onnistuneen pikkupuuhan jälkeen kunnon rapsutteluharjauksen. Autosiedätys tuntuu siis onnistuneen aika hyvin, toistaiseksi! Nyt pidetään sormet ja varpaat pystyssä, että tämä hyvä mode pysyy päällä jatkossakin... Vaikka tuolla tiellä on paljon liikennettä (rajoitus on 60km/h) ja siitäkin valtaosa kuorma-autoja, traktoreita ja muita isompia härveleitä, ongelmia aiheuttavat lähinnä henkilöautot. Ammattiautoilijoista 99% hidastaa hevosen nähdessään, kun taas henkilöautoista 90% menee täysillä ohi, hyvä jos kaistaa vaihtavat. Pientä petrattavaa ajokulttuuriin..?

Puuhasteluiden jälkeen varsat saivat Nikon Specialin eli herkkulaatikon, jonka avaaminen vaatii pientä ponnistelua tai ainakin jonkinlaista älykkyyttä ja paljon tuuria. Boksi piti tällä kertaa sisällään heinää, pari leipää ja vähän rehua. Salaman pyöritellessä laatikkoa ilman mitään järkevää päämäärää, tunki Duke ponnekkaasti etujalan laatikkoon ja sai sen täten auki. Oikeat Äly ja Väläys nämä, ainakin välillä. :D

Mysteerilaatikko avattuna.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkomielteitä ja muita

Jokaisella meillä on omat juttunsa. Alla olevaa listaa laatiessani totesin, että "onneksi" saan puuhata yksinäni omassa tallissani omien pakkomielteiden kanssa - onko teillä lukijoilla vastaavia?
  • Loimet täytyy viikata tietyllä tavalla ja niiden tulee näyttää tietyltä roikkuessaan telineessä. Repsottavat vyöt tai jalkalenkit ovat ehdoton nounou! Saatan joskus useammankin kerran viikata jonkun tietyn loimen paikalleen, jos lopputulos ei ole sopivan harmoninen.
  • Sama järjestely koskee suitsia, satuloita ja huopia satulahuoneessa. Suitsia en niputa, mutta niiden tulee olla suorassa ja puhtaina paikoillaan. Huovat ovat kaikki henkarissa rivissä siististi myös. Suojat, pintelit ja muut hoitotarvikkeet ovat tarkoin valituissa koreissaan ja kaapeissaan.
  • Kaiken nimeäminen. Vaikka häärään tallissa pääasiassa yksikseni, löytyy nimi- ja myös ohjelappusia sieltä täältä. Sama pätee myös ihan isompiin esineisiin, esim. meidän traileri on Böcke, autoni on Hopeanuoli II jne.
  • Tallin lattian tulee aina olla puhdas. Hevosten ollessa sisällä sitä ei kuitenkaan lakaista, silloin kerään rikkalapion kanssa roskat pois.
  • Kentän lanaus. Se on kesäisin pakkomielteeni, se näyttää kivemmalta lanattuna. Lanasin sitä viime kesänäkin aika usein, vaikka siellä ei juurikaan ratsastettu.
  • Tarhojen siivous. Teen sen joka päivä, kelistä riippumatta. Myöskin jonkun sortin pakkomielle. Välillä talvisin täytyy käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten lapiota, kirvestä, pulkkaa, rautakankea ja -talikkoa, jos pelkkä Pinkkis (= pinkki muovitalikko) ei riitä.
  • Hevosten harjaus. Harjaan hevoset pikaisesti aamuin illoin, omaksi iloksi ja toivottavasti myös hyvinvoinnin edistämiseksi. Samalla putsataan kaviot aina aamuisin ulosmennessä.
  • Väriaddiktio. Kimo on kiva, samoin kaikki pinkki ja lila. Tottakai mustakin käy. ;) Joskus tämä aiheuttaa välttämättömiä heräteostoksia lähes pelkän värin takia...
  • Höpöttely. Juttelen hevosilleni, vaikka toisaalta on sanottu sen olevan ihan turhaa. Höpöhöpö, Salamaa ainakin kiinnostavat säätiedot, minun työpäiväni kuulumiset, tulevat hoitotoimenpiteet ynnä muut mielenkiintoiset jutskat. Tähän samaan kategoriaan voisi mennä hevosten tuijottelu niin tallihommien lomassa kuin keittiön ikkunastakin. 

Osaako joku tuttu vielä lisätä jonkun asian listaan? :D

Salamanteri käärittynä pumpuliin 18.1.2013.

Huomenta Suomi


...hyvin pyyhkii, tallissa lisäksi aamulla -15°C, vedet ja ruuat jäässä ja minä lähinnä tämän näköinen :O - lisää heinää ja kuumaa vettä eteen ja putkien sulatteluhommiin. Toinen probleema oli saada Greenlinemössö sulamaan sen verran, että sen voi syöttää. Pojat jäivät sisälle nyt ensimmäistä kertaa ikinä, pääsevät sitten aamupäivän puolella ulkoilemaan. Meillä on yleensä lämmin tai ainakin edes vähän siedettävä keli täällä lounaassa! :D

Uutisten mukaan viime yö olikin ennätyskylmä koko Etelä- ja Lounaissuomessa. Tsemppiä kaikille (eli ainakin Tarulle ja Kirsille!), jotka lähtivät tänään uhmaamaan kylmyyttä ja aikovat ridailla matkaratsastuskisoissa tänään.

Aion käyttää tämän viikonlopun blogin kanssa väkertämiseen. Tekisinkö blogihaasteet (paljon faktoja, jaiks), jatkaisinko Tompan ja minun tarinaa vai mistä olisi välillä kiva lukea?

perjantai 18. tammikuuta 2013

Rati riti ralla tuli talvi halla (video)

Meidän pojilla ei ole ollut tänään kylmä, vaikka jo pelkkä vilkaisu lämpömittarin suuntaan (aamulla -26°C) saa allekirjoittaneen voimaan pahoin. Pienellä riskillä toppaloimet ylle, turvallisuussyistä ulkoloimia käytetään vain äärimmäisessä hädässä harkiten. Avain onneen eli tavallista kylmempään talvipäivään löytyy lämpimästä loimesta (ehkä vikana varsojen mielestä mielessä), kuumasta vesitarjoilusta parin tunnin välein ja tavallista isommista heinäkasoista ympäri tarhaa. Niin, unohtamatta tärkeintä: Leikkimistä kaverin kanssa!


Vielä muutama vauhdikas kuva tältä päivältä:

Lentävät poniinit.
Pony Express.
Onko pakko järsiä mun kintereitä aina?
Puskii!
Halaillaan nyt sitten.
Taas tarjoilen sulle takakaviota, ole hyvä.
Ilmavaa menoa.
Miksi mulla on joskus sellainen olo, ettei poni aina tajua olevansa pienempi?
Blog Widget by LinkWithin