keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Leikin loppu - toistaiseksi


Uusi vuosi, uudet kujeet.

Uusi vuosi alkaa täällä meillä pienellä hermolomalla. Tällä hetkellä takki on sen verran tyhjä, että myös työpaikkani potilastietojärjestelmää muistuttavan blogini on aika huilata hetki jos toinenkin eli rauhoittaa tahtinsa takavuosien tasolle. Nyt juuri tuntuu siltä, että kaikki on jo kirjoitettu, mitä kirjoittaa voi. Se tarkoittaa sitä, että kirjoittamisen ja tekemisen riemu on kadoksissa, mutteivat vielä menetettyjä. Ehkä ne palaavat jonain päivänä, ehkä eivät.

Eipä silti hätää: Blogin Facebook-sivu ja Instagram päivittyvät varmasti entiseen tahtiin. :)

maanantai 28. joulukuuta 2015

Mitä vielä?


Päivän hyvät uutiset: Hengitysteiden tilanne on jo parempi.

Ei yskää, ei limaa, yleiskunto pirteä. Pieni mutta mahtuu tähänkin: Keuhkoputkesta otettiin sovitusti kaksoiskatetrinäyte, koska se vähäinen lima rööreissä oli edelleen kellertävää. Viimeksi yskä pamahti uudelleen päälle ekan kuurin päätyttyä, joten mahdollinen bakteeri (kuten nuoria hevosia kiusaava streptokokki) lienee tiukassa. Jos sellainen viljelystä löytyy, niin kiva homma. Tai sitten ei, koska se tietää penissilliinikuuria. Ihan ekana ei tee mieli lähestyä tätä hevosta piikin kera, mutta pakkohan se tarvittaessa on.

Paniikkipaniikki - peilistä katsoi takaisin samanlainen läsipää!
Vähemmän hyvät uutiset: Pitkään jatkunut sulfa lienee tehnyt jännetupentulehduksen kintereeseen. Paikka on epätyypillinen, joten tällä rasituksella tai olemisella se ei kovin helposti voi olla rasitusperäinen.

Se on siis harvinaista, mutta mahdollista. Sitä jalkaansa se onnahteli nyt ravissa, joten aiempi veikkaukseni kinnerviasta osunee oikeaan. Sulfa loppui lauantaina, joten oireiden pitäisi lieventyä viikon kuluessa. Jos näin ei ole, on kintereen yläosaa syytä tutkia tarkemmin.

Ei tätä peiliasiaa voi purematta niellä, toteaa Salama. 
Lisää muuten hyviä uutisia, koska niitä ei voi olla liikaa: Kaviokuumeoireita ei havaittu. Jotain sentään.

Peilikuva. Taas.
Itselleni soin pienen joululahjan: Ennen omaa aikaamme kävimme maneesissa 20 minuutin kävelyllä. Ihan siksi, että voin kertoa eläinlääkärille, miten heppa kulki hyvällä pohjalla ja siksi, että aikaa oli. Kuitupohjalla tepastelu oli hauskaa, vaikka Salaman maailmankatsomus monien peilien takia menikin ihan vinksalleen. Ei ole aina helppoa lähteä maalta kaupunkiin!





Hyvää uutta vuotta teille lukijoille ja kiitos kaikista kommenteistanne!

Me palaamme asiaan jälleen viimeistään ensi vuonna, siitä lähtien hevoseni kakkivat nimittäin pelkkiä sateenkaaria! ;)

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Rakkaudesta se hevonenkin potkii


Tai sitten ei.

Lähdepä kellon kanssa maastoon: Itsellä pieni kiire ja alla tikittävä aikapommi, joka piristyi pakkasasteista jonkin verran. Rento fiilis jo tässä kohtaa. 

Tulee pieni oja ylitettäväksi. Pyytäessäni eteenpäin ruuna tekee totaalistopit ja potkii taakse, peruuttelee, kuopii ja on aivan porsas. Oja on nähty jo niin monta kertaa, ettei se enää voi olla uusi juttu. Voi, koska kyseessä on Salama.

Lähdin oitis sotajalalle eli tiukka voimasana ja koulupiiska persuksille. Näin vasten apuja ei sovi käyttäytyä. Samalla sekunnilla muistin, että voimaan tämä suomipoika vastaa entistä kovemmin. No, pidin pintani ja yli mentiin.

Ojan jälkeen alkoi jumittelu uudelleen, ihan periaatteesta. Olihan Ruuna Reipas juuri keksinyt kivan tavan! Meinasipa tuo peruuttaa ojaankin, kunnes viime hetkellä lähti eteenpäin. Matka jatkui suosiollisesti. Hetken aikaa...

Risahdus metsässä - pukkiloikkia. Iso koira taluttajineen - pukkiloikka ja hyppy pajupuskaan. Oja metsässä - superjumittelu, peruuttelu ja kuopiminen ja potkiminen. Ojan yli pyrittiin jälleen ensin hyvällä, sitten pahalla ja lopulta hyvällä. Perkeleen kera kylläkin.

Koska aikataulu oli vähän niin kuin jo menetetty, tulin alas hyvissä ennen viimeistä ojajuttua ja talutin ratsuni kotiin. Sanaakaan sanomatta, kurissa ja nuhteessa tultiin. Pihalla vielä muutama kierros käyntiä selästä ja muutamia kuuliaisuutta ylläpitäviä tehtäviä.

Ajatuksena oli ollut tehdä sellainen 20-30min rauhallinen kävely. Lenkkiin meni 1h 10min. Jee.

Väkisin mieli haikaa pohtimaan jälleen syitä moiselle. Salama ei ole töitä eniten rakastava olio lainkaan, mutta taluttaen maastolenkit sujuvat ihan hyvin. Siksi epäily satulan sopivuudesta nousee ensimmäisenä mieleen. Toisena tulevat kinnervaivat (on taas lähdetty kevyemmän jakson jälkeen kävelemään selästä enempi) ja kolmantena ehkä jokin mahaan liittyvä. No, kaipa tuo selvinnee. Jos terveydellisiä esteitä ei ole, pitää ihan tosissaan miettiä ratsutusjaksoa jossain kohtaa.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Turhake vai hyödyke?


Hevosten heinät tarjoillaan meillä ulos slow feeding-verkkoihin. Ideaalisin tilanne olisi, että veisin aamulla yhden verkon ulos ja täyttäisin sen seuraavan kerran vasta illalla, mutta ainakin tässä porukassa kilpailu ruuasta on kovaa yhden (ikuisen) laihdutuskuurilaisen vuoksi, joten heiniä täytyy tarjoilla säännöllisin väliajoin. Tavallaan siis ne saavat ihan "tavallisen" määrän heinää, mutta verkot auttavat heinän kestämään vähän kauemmin. Päivisin heiniä täytyy jonkin verran säännöstellä, mutta hoikemmat yksilöt (Reino ja Samppa) saavat sitten yöksi vapaasti syötävää tarjolle.

Vien heinää verkoissa siis 3-4 kertaa päivässä ulos. Koska syöjiä on kolme ja kaikki eivät samalle laarille mahdu, pitää verkkoja viedä kerrallaan kaksi kappaletta, molempiin laareihin yksi. Se tarkoittaa pahimmillaan 12 verkon täyttöä. Slow feeding on ideologiana aika hyvä juttu ja meille sopivin ruokintamuoto, mutta heinäverkkojen täyttäminen on mielestäni ehkä inhottavin tallihomma, minkä tiedän heti vesikuppiin hukkuneiden hiirien noukkimisen jälkeen. Lisäksi olen itse allerginen heinälle, joten heinäverkkojen heiluttelu ei ole siksikään suosikkihommaa.

Iltavuoro-aamuvuorokombon heinät: Kuluvan loppupäivän sekä seuraavan aamun eväät odottelemassa.
Ajallisesti verkkorumba vie yhtä kauan kuin muiden tallihommien teko: Avaat verkkoja, tunget heinää niihin, tarvittaessa punnitset, suljet yläreunan jälleen huolellisesti... Vaihdoin verkkojen yläreunaan nylonnauhat (loimien kapeat jalkalenkit ovat muuten hyvät!), jotka kiinnitetään joko solmulla tai pikalukolla, tämä nopeutti kummasti tuota avaus- ja sulkutoimenpidettä. Paalinnaru tai muu vastaava tuntui aina olevan tuhannen solmussa.

Jokainen heinäverkkoa joskus täyttänyt tietää, miten ensin huolella valitut heinät eivät aina osu oikeaan rakoon tai vakoon sitten millään. Siihen päälle ehkä pieni kiire ja se, että kerralla täytyy täyttää useampia verkkoja, kruunaa maksimaalisen ketutuksen. Olen kokeillut erilaisia tapoja: Pikkupaali on päällystetty verkolla (toimii, jos paali on just oikean kokoinen) tai verkko on ripustettu seinään (toimii, ellei heinämäärä ole kerralla liian iso), mutta useimmiten heinää leviää silti milloin mihinkin. Varsinkin nyt säilöheinän kanssa tämä verkkojen täyttö on alkanut muistuttamaan yhtä arjen selviytymistaistelua, jossa häviäjä olen enimmäkseen minä. Jostain syystä myös oman selän vuoksi ergonomia on kummasti ruvennut kiinnostamaan: Kykkiminen lattiatasossa ei inspiroi yhtään enempää, kuin on pakko.

Ihana isäntä ratkaisi tämän(kin) pulman mainittuani asiasta ja näytettyäni netistä erilaisia ratkaisuja asiaan. Heinäverkon täyttöteline ilmestyi talliin eilen!!! Olen ehkä rakastunut. :)




keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!


Tumma taivas jouluyönä, 
tähdet tuikkii valovyönä, 
ilmassa on ripaus taikaa, 
rauhallista joulunaikaa!

T: SD-team

tiistai 22. joulukuuta 2015

Hiphurraa


Pikaiset kuulumiset täältä, ennen kuin hiljennymme joulun viettoon. Toivottavasti ehjin nahoin.

Lauantaina 19.12. huomioni kiinnittyi Salamaan, joka oli päiväunilla muiden kanssa vakinurkassaan. Sen sijaan, että se olisi satunnaisesti silloin tällöin vaihtanut lepuuteltavaa jalkaa, keinui se tavallista useammin etujalalta toiselle. Hyvin pian tämän jälkeen se kuitenkin paini Reinon kanssa ja tepasteli sen perässä tärkeänä, liikkuen hyvin.

Sunnuntaina 20.12. pimeyden laskeutuessa mäelle satuloin Salaman kävelysessiota varten. Hirnuen se tuli tarhassa vastaan, kuten yleensäkin. Ehkä hieman kankeasti se kääntyi portilla, kun suljin aitalankoja. Talliin se tepasteli kuitenkin reippaasti ja ruoka maistui varusteita laittaessa hyvin. Jalat olivat sulat ja kuivat, ne kun tarkastan joka käänteessä rutiininomaisesti.

Mentiin ensin kentälle. Suustaan se oli levoton eli hälytyskellojeni olisi pitänyt soida tässä kohtaa jo. Tämä kun on normaalisti suunsa kanssa rauhallinen, löysä turparemmi on lähinnä koristeena. Otin alkukäyntien jälkeen vähän raviakin, ihan vaan herätelläkseni ruunaa. Raviin se lähti mielellään, mutta moottori kävi aika säästöliekeillä. Ajattelin, että turha tahkota nyt kentällä, joten siirryttiin pihalenkille.


Pihalenkki ei ole tasainen, vaan se kiertää pihan loivan rinteen niin, että oikeaan kierrokseen on enempi ylämäkeä ja vastaavasti taas vasempaan kierrokseen tallin kohdalla on pieni jyrkempi mäki. Ihmettelin, miksi Salama on pihallakin niin rauhallinen ja varsinkin alamäkeen jotenkin tosi himmaileva.

Otin koeluontoisesti ravia: Vej selvä ontuma. Tulin alas, taluttaen sama juttu, ilman satulaa myös. Tarkastin kaviot, puhdistin nahkapohjallisten aluset huolellisesti (ei merkittäviä löydöksiä), edelleen vej oli selvästi huono. Edelleen jalat sulat ja viileät, kaviotkin. Vuohispulssit eivät olleet hakkavat, löysin ne kyllä. Varmuuden vuoksi jääpalat jalkoihin ja heppa lepoon. Kylmäsin etujalat illan aikana vielä kolme kertaa ja annoin tulehduskipulääkkeen.

Maanantaiaamuna klo 5.20 heräsin siihen ajatukseen, että sillä on nyt saletisti kaviokuume ja se ehkä muuten kuolee siihen. Tätä koko ajan vahvistuvaa ajatusta ei auttanut yhtään se, että Salama astui karsinastaan ulos niin, että ekat kaksi askelta vasemmalla etujalalla olivat vähän kankeampia, mutta sen jälkeen se käveli normaalisti. Pirautin heti aamulla tutulle eläinlääkärille, joka kävi vielä samana iltapäivänä tsekkaamassa tilanteen.


Kurvasin töistä kotipihaan samaan aikaan kuin eläinlääkärikin, joten vastassa oli ihan aidossa luonnontilassa oleva (lue: kurassa huolellisesti piehtaroinut läsipää) Ruuna Reipas. Tarhan portilla se kääntyi nyt ihan ok. Käveli pitkääkin pidemmällä askeleella ja ravissa vei minua kuin märkää rättiä pitkin pihaa. (Joo, siihen on syynsä, miksi tätä ei talutella riimulla ja lyhyellä narulla...) Pienellä ympyrällä se pälyili vain nurmikolle (koska nälkä) ja tepasteli reippain askelin molempiin suuntiin. Kaviossa ei ollut pihtiarkuutta, eikä lämpöä. Vuohispulssi ei ollut hakkaava, molemmista etujaloista se kyllä löytyi, kuten pitääkin.

Salamahan on ollut nyt kuukauden kortisonikuurilla, joten huoli kaviokuumeesta ei ole lainkaan mitätön. Viikonloppuna nähdyt oireet ovat hyvin tyypillisiä lievän kaviokuumeen oireita ja itse hevonenkin sopii ikävä kyllä riskialttiiden ryhmään. Kortisoni lopetettiin nyt samantien, onneksi yskä sentään on vihdoin jo parempaan päin. Kaappiin varattiin pyhiksi tarvittavia lääkkeitä, jos oireet palaavat. Etujalkojen kylmäystä jatketaan ja ensi viikolla käydään muutenkin klinikalla näytillä, joten varmasti tähänkin asiaan palataan vielä. Toivottavasti tämä oireilu kuitenkin oli jo tässä...

Salama on syönyt nyt pelkästään säilöheinää, jossa sokerit ovat keskimäärin 144g/kg. Heti joulun jälkeen pihaan tulee lopputalveksi paaleja, jossa sokerit keskimäärin 109g/kg. Väkirehuja se ei nyt varsinaisesti saa, Formula 4 Feetin lisäksi pienen ripauksen matalasokerista täysrehua, jotta vielä viikon jatkuva sulfa menee alas.

Saa siis nähdä, miten riemukasta joulua täällä vietetään.

Loppuun vielä jouluinen kuva luomaan joulutunnelmaa. Tämä otettu 23.12.2014.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Vuosi kännykkäkuvina

Vuosi vaihtui. Salama ja Duke kääntyivät 4-vuotiaiksi. Yhdet sille!

Alkuvuosi meni tiiviisti ekan kuvan teeman mukaisesti: Sairastarhassa ison mahan kanssa, välillä taas käytiin näytillä klinikalla. Duke lenkkeili ja luntakin näytti olleen ihan kivasti!
 Kevättä kohden. Duke opasti työkaverinikin mukaan ponimaailmaan. :)

Taas yksi kontrollireissu klinikalle. Duke oli tietty mukana henkisenä tukena.

Maaliskuussa Samppa tuli taloon. Hienosta omasta mustasta orista tuli totta!
Kiltti Salama, tuhma Salama. Ihania poneja.
 Ponipuuhia, Salamahommia. Ihana kevät.
 Ponisynttärit ovat ihan must. Kevään ekat irtohypytykset. Salaman maastokoulu alkoi huhtikuun taitteessa myös todenteolla. 
 Ratsastelua, pönötystä, sekakarvaa. Uudet heinälaarit valmistuivat toukokuussa.
Salaman kanssa hoidettiin kukkapenkkejä yhdessä. Ja näemmä maalattiin jotain valkoistakin. :)
 Välillä töissä. Pihalla ja puutarhassa.
 Alkukesän taikaa, rapsutusmaton saldo sekä tehokasta opiskelua.
 Hepat hyötykäytössä eli napostelemassa tallin takaa parhaita paloja talteen.
 Sitä sun tätä: Nokkosta talteen, näyttelyreissua ja arkista aherrusta.
 Heinähommia, hellekylpyjä ja jälleen näyttelyvalmistautumisia.
Salamakin piipahti klinikalla saamassa etukavioon vähän täytettä.
 Mustikassa kissojen ja koirien kanssa - vain poni puuttui. Puskahevonen elementissään.
 Dukeponi oli aina iloinen. Salama kaviokontrollissa ja samalla maneesissa jumpalla. Samppa maastoutuu takametsään.
 Irtokenkä ja vararengas hukassa - pinkki crocsitossu toimi hyvin varalla. Vadelmat olivat isoja tänä vuonna. Samppa ja Salama elelivät hetken kahden Duken lomaillessa kesäsiirtolassaan.
 Siksi laina-Duke tuli Salaman seuraksi oikein yökulään siksi aikaa, kun Samppa käväisi KV-näyttelyssä.
 Syksyllä elettiin hetki ilman huolia ja murheita. Tehtiin kaikkea kivaa.
 Ohjelmassa oli mätsäriä ja laatuponikisaa. Jokainen osallistui jotenkin.
 Syksyllä oli vuosihuollon aika.
 Lokakuu ei tuonut tullessaan hyviä uutisia. Duke joutui sairastarhaan.
Salaman kanssa puuhasteltiin monenlaisia kivoja juttuja.
 Bloggaajatapaamisesta löytyi kiva ratsukaarti... :) Alarivillä Duke.
 Elämäni kamalampia päiviä. Duken viimeinen retki 3.11.2015.
 Reino tuli ja toi mukanaan omanlaisensa hauskan persoonan. 
 Salaman yskän syytä selviteltiin. Samppa hoiti kuljetusmaskottihommia ja melkein jopa katosi. 
 Yskäkeikka kakkoselle Reino tuli vaihtelun vuoksi mukaan. Grippihousut testattu ja olen ehkä ihastunut. :)
 Arki pyörii tallihommien, heinälaskelmien ja muiden ihmeiden parissa. Reinokin tuli korkattua 8.12.2015. Tästä se ratsu-ura pikkuhiljaa alkaa!
Joulukuuta. Maastoilua, aurinkoa, paljon vesisadetta... Ympyrä sulkeutui, kun Duken ajovehkeet pääsivät uuteen kotiin. Sain ne toki testata vielä kerran. :)
Blog Widget by LinkWithin