Tonneittain kaikenlaisia aarteita

© Lena Furberg

Tallimaailman eleganssia: On vihreää kultaa, mansikoilla maksettavia eläinlääkärilaskuja, huikean arvokkaita pikkupaalikuivikkeita, värikkäitä ja kiiltäviä super-hyber-rehusäkkejä ja sitten on kakkaa. Kultaakin kalliimpaa, jos vertaillaan kaatopaikkahinnaston ja paikallisten puutarhureiden välillä. ;)

Koottuja tilastotietoja vajaan viikon ajalta: 1 kpl shettiksiä ja 1 kpl minishettiksiä kakkii aika vähän verrattuna hyvin ruokittuun suomenhevoseen. Kottikärryjen tyhjennysväliksi riittää neljä päivää, samoin tarhan siivous riittää kahdesti viikossa. Salaman ollessa kotona sen ja Duken kakkasaldo oli kaksi tai jopa kolme kottikärryllistä päivässä, nyt pikkasen vähemmän...

PS. Millä ihmeellä minishettiksen pipanat saa pysymään talikossa? Vai pitääkö tässä siirtyä kissankakkalapioon?

Hey brother

Urkki ja Durkki.

Dukelle pukkaa isoveljen duunia taas. Tällä kertaa ihan konkreettisesti, mutta äärettömän pehmeästi ja fiksusti se paimentaa pientä Hurmasta. Olen hyvin yllättynyt siitä, miten pitkähermoinen Duke on! Aikansa se antaa Hurmaksen roikkua loimessa, poskessa tai takajalassa, mutta pistää pelin poikki kiltisti jossain kohtaa - ainakin silloin, jos juodaan, syödään tai nukutaan. Hurmas on ottanut Duken luonnollisesti tueksi ja turvakseen ja lymyääkin painien väliajat Duken välittömässä läheisyydessä. 

Vitsit mä oon leija! T. Urkki

Hikirallia on vedetty taas.

Vaikka kotitarha on täynnä syötävän söpöjä poneja, on Salamaa silti ihan valtava ikävä. Onneksi näen Kultimurun lauantaina, silloin on luvassa sen kuulumisia sitten.

Mysteeripäivän yhteenveto (kuvatulva)

Salama Hessillä.

Sinne se Kullannuppu jäi. Ikävä tuli jo kotimatkalla.

Salama jää pariksi kuukaudeksi opiskelemaan käytöstapoja ja ohjasajon saloja Urjala-cityyn Hessitallille. Siitä on sitten luonnollista jatkaa myöhemmin ratsuoppeja, kun hevonen on hyvin valmisteltu maastakäsin. Yritin itse aikani, mutta pienten kommunikaatiokatkosten siivittämänä päätin pistää pelin poikki ajoissa ja pyytää ammattilaista apuun. Samalla Salama näkee vähän maailmaa ja tottuu siihen, että töitäkin saatetaan joskus tehdä.

Salama puuhasteli taas tuttuun tapaan traikussa kaikenlaista, hiki tuli oikein.

Salama on koko pienen ikänsä ollut ihan hyvä matkustaja. Tosin vähän vilkas kun on, touhuaa se kopissa aina omiaan: Rapsuttaa päätään, kuopii, riepottelee heinäverkkoa ja niin edelleen. Toistaiseksi se ei ole keksinyt kokeilla mitään tyhmää kopissa (kuten esimerkiksi hyppäämistä etupuomin päälle), mutta kerta se on ensimmäinenkin - koska virtaa on viime aikoina riittänyt, odotin tälle päivälle ja ekalle vähän pidemmälle matkalle jotain extraa. Onneksi sitä ei ollut kuitenkaan tarjolla vielä tänään.

Häntäkin tuuheni järkytyksestä.

Luonnollisesti kotikulmillakin tapahtui muutoksia Duken jäädessä yksin kotiin. Pitäähän läsipääkiintiö pitää täynnä, joten Duken kaveriksi tuli 2-vuotias minishettisori Urmas.

Ensin tutustuttiin kaveriin sivistyneesti väliaidan takaa.

Pojat päättivät väliaidan olevan turha, joten poniinit siirtyivät oma-aloitteisesti samaan tarhalohkoon. No, vauhtia piisasi ja hauskaa oli, eikä painille näytä tulevan loppua sitten millään.

Poniinien kokoero.

Mitä hittoa se tekee?! tuumii Duke.

Onks ne pessyt sut valkaisuaineella?! Ja kutistanut?! 

Kerro toki lisää, toteaa Dyyk.

Urmas roikkui alusta asti kuin takiainen kyydissä. :D 

Dukelta haluaisin nyt kysyä, että miltä tuntuu. Luulen, että se pystyy nyt samaistumaan aika vahvasti Salaman ajatuksiin pienestä takiaisesta, joka on yllättävän ketterä joka suuntaan. Duke tuntuu nyt vuorostaan kovin jättikokoiselta ja kömpelöltä, kuinkas tässä näin kävikään? :D 

Matkalla tuntemattomaan

Täällä mennään: Kyydissä Salama ja kohteena Urjala, Hessitalli.

Allekirjoittaneen nenäliinat ovat kohta loppu ja sakset napanuoran katkaisemiseksi jäivät kotiin, mutta eiköhän tästä(kin) selvitä. Salama on reipas poika - niin reipas, että ansaitsee pääsyn Käytöskouluun.

Kohti tuntematonta osa 4/4

Kumpi on kampi? Onko Dukella nykyään läsi? Entä mahtuuko Salama Duken loimeen? Elämä on välillä yhtä mysteeriä. 

Neljän päivän mysteerin viimeinen päivä, joka pitäisi vielä malttaa ottaa iisisti.

Tämän päivän vahvin tunnetila: Iik, huomenna tapahtuu.

Tänään aurinko paistoi hetken, pitkästä aikaa.

Pojilla on ollut leppoisa viikko nyt. On vain oltu, hengailtu ja nautittu siitä, että ollaan vaan.

Salama kytiksellä, kun hain postin.

Aamupäiväunilla.

Pojat koripalloilemassa. Salkkua väsyttää vielä.

Koripalloon on kiva rahnuttaa kutisevia ikeniä.

Leijonia x 2.

Kohti tuntematonta osa 3/4

Possujuna.

Neljän päivän mysteeri taittunut jo yli puolivälin.

Tämän päivän vahvin tunnetila: Odottavainen ja luottavainen fiilis.

Tankkeri ja ponipoika.

Jos viime maanantain eläinlääkärin vierailua odotettiin kuin kuuta nousevaa, ei tämä toistaiseksi mystisesti salassa pidettävä retki ole lainkaan helpompi juttu allekirjoittaneen hermorakenteelle.

Salama oli maanantain hampaanpoiston, rokotuksen ja rodeonäytöksensä jälkeen pari päivää ihan jumissa ja todella kiukkuinen, mutta alkaa nyt olemaan jo vihdoin oma itsensä. Takajalkoja on hoidettu nyt muutaman päivän ajan ihan extratarkkaan, se antaa ehkä vähän lisävinkkiä mysteeriasiaan... ;)

PS. Moni on kysynyt, eikö meillä ole lunta. Ei ole, sen sijaan olisi hyvä kenttä ja kiva baana tarjolla. Kukkapenkissäkin tapahtuu jo juttuja:

17.2.2014

Duke, keppi ja riepu (video)

Mysteerin keskelle jotain ihan muuta:

Kohti tuntematonta osa 2/4

Neljän päivän mysteeri jatkuu.

Tämän päivän vahvin tunnetila: Kavioero tuntuu ihan hyvältä idealta. Ainakin toistaiseksi.

"Hali".

Kuka täällä komentaa, ketä täällä totellaan?

Duken valtikka.