perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvi tuli

Nyt se tuli taas, toivottavasti tällä kertaa oikein pysyvästi. Talvi ja lumi toivat mukanaan myös pienen myräkän, joka on sääennusteen mukaan vasta aluillaan. Hyytävän viiman takia olin varsoille kovin ystävällinen (tai ainakin luulin niin) ja loimitin heidät kevyillä toppaloimilla, kun ekan kerran täälläkin on tänä vuonna oikeasti kylmä.

Mutta oli sitten kesä tai talvi, kylmä tai kuuma, niin yksi asia on varma. Senkin arvaatte allaolevista kuvistakin. :)

Moi. Mä oon Duke.
Ja mä olen Salama, enkä pidä yhtään tästä kaavusta.
Tätä kumisaavia on kiva repiä joka suuntaan ja lisäksi sillä on kiva hakata kaveria päähän.
Nypläysleikkiä.
Mä en edelleenkään tykkää tästä.
Lumitöitä.
Rallijahtia.
Senkus puret, täältä pesee!
Täyttä laukkaa läpi tuulen ja tuiskun.

Tadaa! Posti toi jo yhden osan Horsepron tilauksesta. :)

torstai 29. marraskuuta 2012

Yllättäviä fiiliksiä


"Tiedätkö olevasi
Taivas sisälläni
Kun vanha taivaani olikin vain kulissi
Kuuletko huutavan sen
Äänen ikuisuuden
Se on ääni rakkauden

Tiedätkö käyneesi
Minun sielussani
En edes itse tiedä siellä käyneeni
Luulen sinut nähneeni
Jossakin aiemmin
Lapsena kun uskoin ihmeisiin"
(Kaija Koo - Taivas sisälläni)

Työmatkat ovat viime aikoina sujuneet Kaija Koon CD:tä kuunnellen ja yllä oleva biisi on päässyt viime aikoina kuultavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Jotenkin nuo sanat osuivat ja upposivat tämän hetkiseen hevostilanteeseen niin hyvin, että on pakko jakaa ne tässä. Salaman ja Duken kanssa tuntuu siltä, että näinhän sen piti mennä ja tältä sen hevosten kuuluisi tuntua, vaikka ainahan on jotain pientä murhetta. Näiden kahden kanssa on vain niin hyvä olla.

Pitkästä aikaa oli kunnolla aikaa pyhittää vapaapäivästä aamupäivä rakkaille varsoilleni. The Plan oli käydä ensin pienellä metsälenkillä "Taikametsässä" (nimesin sen nyt sillä nimellä, kun se oli meille uusi löytö, vaikkakaan mitään taianomaista sieltä ei vielä ole löytynyt) Salaman kanssa ja toivoa, että se käyttäytyy edes jotenkin hyvin ja sitten sen jälkeen tehdä rauhallinen ja rentouttava yhdistetty taluttelu- ja ohjasajolenkki Duken kanssa. Arvaakohan kukaan vielä tässä vaiheessa, miten kävi?

Grillikatoksen ja heinävaraston nurkilta lähtee meidän "uusi" salainen polku. 
Satuin nappaamaan varsat juuri aamupainien jälkeen talliin harjattaviksi, joten pahin pöllöilyenergia oli jo haihdutettu jonnekin nousevan aamuauringon säteisiin. Salkku haukotteli ja nuokkui käytävällä, mikä on touhukkaalle varsalle kovin epätavallista. Eipä siinä mitään, se kyllä heräsi kun lykkäilin kuolaimia suuhun ja oli sen jälkeen aivan oma sählä itsensä.

Hakkuualueen äärellä.
Salama seurasi vilpittömän uteliaana perässäni ryteikköön ja ylitti hienosti mitään empimättä jopa sen pienen ojan, jonka äärellä kävimme Duken kanssa ensimmäisen kunnon tahtojen taistelun pari viikkoa sitten. Tehtiin ihan pieni kierros metsässä, maisteltiin ruohotupsuja (tai Salkku maisteli, jos nyt sen verran tarkennetaan) ja koitimme olla hyvin ketteriä hakkuualuen risujen seassa. Kerran kun meinasin itse kompastua ja heittää katon kautta ympäri, pysähtyi varsa viereen ja katsoi huolissaan, että mitä ihmettä teen - tuota samaa temppua se ei suostunut perässäni sentään tekemään. Kerrankin Salamakin oli vähän sen oloinen, että jee, tää tutkimusmatkailu "äiskän" perässä on kuin onkin ihan hauskaa ja kivaa!

Ja mikä parasta, hyvin varmoin askelin se kulki paikoin vähän vaikeassakin maastossa, eli tulevaisuuden metsäretket ratsain luulisi luonnistuvan sitten joskus myös hyvin varmajalkaisesti. :) Lenkin jälkeen Salkku sai kurarupihoidon, eli kävin kamman kanssa vastakarvaan sen turkin läpi, rapsuttelin rupia pois ja suihkuttelin päälle haavasprayta. Poju tuntui yllättäen tykkäävän tästäkin, koska rupikohdat kutiavat ja ilmeisesti viilentävä suihke teki ihan hyvää. Kerrankin, tähän asti se on inhonnut kaikkea märkää nahoissaan.

Pieni yksityiskohta "pahis-Salkun" suitsista, otsapannan koristeet.
Salamanteri sai jäädä vuorostaan odottelemaan yksin talliin.
Sitten oli pienemmän palleron vuoro. Siis Duken. Se oli saanut lepäillä karsinassa ja olikin oikein valloittava 1,5-vuotias orivarsa nyt, hampaita soviteltiin harjaussession aikana milloin mihinkin ja kaikki oli niin hirveää Duksun mielestä - jopa silan mahavyötä laittaessa se puhisi ja puhkui ja koitti vähän takajalan kanssa kertoa, ettei se nyt tykkää siitä. Tämä johtui siitä, että Duke on lihonnut kolmen reiän verran syksystä ja näihin uusiin reikiin solki ei oikein meinannut mahtua ja jouduin vähän itsekin puhisemaan niiden kanssa. Noh, rauhallisen johdonmukaisesti vain vermeet niskaan ja poni pihalle. Pääsääntöisesti Duke on oikein lempeä ja kuuliainen pikku-ukko, mutta ajoittain sekin kyllä osaa muistuttaa olevansa vielä nuori ja karski ori, joka hakee rajojaan silloin tällöin. Ilmojen viilentyessä se näemmä herää myös hieman henkiin, kun sillä ei enää ole niin kuuma.

Hirviösilmä? Poniini valmiina lähtöön.
Duke sai ylleen ensimmäistä kertaa käyttöön nämä kuolaimettomat suitset. Ne ovat ihanat pukea näin talviaikaan, kun ei tarvitse lämmitellä kuolaimia ja muutenkin niissä on vain yksi solki. Laitoin niiden kanssa tarkoituksella nyt pikalukolliset gramaanit ohjiksi, jotta ne olisi helpompi irroittaa välillä talutuskohtia varten.

Ponin piruilme. Mitäs puet toisen pinkkiin.
Taluttelin ponin maatietä pitkin metsätien alkuun ja ensimmäiset 10m ohjasajososuudesta menikin oikein hienosti - poni kulki edellä ja minä perässä, kuten kuuluukin. Sitten se päätti kytätä pellon reunassa jotain ja koitti kääntyä kotiin. Pieni keskusteluhetki ilmansuunnista ja taas jatkettiin muutaman metri oikeinkin kuuliaisesti. Mörkö pellon reunassa ei kuitenkaan häipynyt ponin mielestä ja Duksun kyttäillessä sitä huomatin asiasta vähän raipalla, ihan kevyesti vain suuntaa näyttäen. Poni tuntui miettivän asiaa sekunnin sadasosan verran, kunnes pinkaisi eteenpäin täyttä (pukki)laukkaa. Päätin, että irti en päästä (80-90-luvulla opetettiin, että vasta patologi auttaa tässä pulmassa) ja juoksin pukittelevan ponin perässä lyhyet ohjat kourassa ja tein samalla varmaan 50m pikajuoksun maailmanennätyksen. Pikajuoksijat saisivat muuten mahtavaa kiriapua pieniltä syvästi loukkaantuneilta poneilta...

Pikkuhiljaa kuitenkin ponikin himmasi ja retkemme jatkui. Otin parit ravipätkät ja ekalla se yritti jälleen poistua horisonttiin, mutta olin tällä kertaa itse jopa hereillä ja raviosuudet mentiinkin sitten pientä ja sievää nöpöhöpöravia. Loppuosuus lenkistä meni ihan kuin oppikirjasta, poni antoi periksi ja käyttäytyi kuin enkeli. Sikäli eroa kuolaimettomissa ja tavallisissa suitsissa en huomannut, ihan yhtälailla poni olisi halutessaan päässyt viemään minua kuin märkää rättiä, vaikka suussa olisikin ollut rautaa. Hih, ihan huvitti jälkeenpäin, miten tarmokas Duke osaakaan olla, jos sille päälle sattuu. 

Tänään oli muuten meilläkin oikeasti aika kylmä! Mittari ei näytä kuin muutaman asteen pakkasta, mutta kylmä viima tekee siitä paljon kylmemmän tuntuisen. Koska viime viikolla saimme vielä nauttia lähes 10°C lämpötiloista päivällä, en suotu vielä kaivamaan toppahousuja kaapista, vaikka talvi tulisikin tänään tai huomenna. Sen sijaan vedin jalkaani pitkikset ja kahdet paksut "samettipöksyt", joita kotona on kiva pitää. Ne ovatkin oikein kuvaukselliset kera ihanan piponi, tässä muutama puuhastelukuva vielä tallihommista. ;)

Ensin viedään tarhaan lisää heinää.
Sitten Duke.
Ja lopuksi Salkku.
Salamaa vähän kauhistuttaa kamera ja mä yritän epätoivoisesti hymyillä sille. Näin meillä.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kasvupyrähdys ja vähän ruokinnasta

Duke & Salama 26.11.2012
Mittasin vihdoin pojat yhtenä kuluneena päivänä. Mittausvälineinä olivat suuntaa antava painomittanauha ja harava, eli lukemat ovat tosiaan vain arvioita, mutta saapahan niistä vähän osviittaa.

Salaman strategiset mitat ovat nyt n. 146cm edestä (pientä takakorkeutta on) ja paino mittanauhalla n. 320kg. Salama ei niinkään haravasta sanonut mitään, mutta mittanauha... Se oli nimittäin pienen ruunapojun mielestä jotain ihan käsittämättömän hirveää.

Duke sen sijaan ei oikein välittänyt haravasta (tylsä tyyppi), mutta sain sohittua sillä noin metrin lukemat. Painoa jötikällä on karvan alle 200kg painomittanauhan mukaan. Kauhean takakorkea Duke ei nyt ole, se on aika "tasapaksu" kauttaaltaan. Ja karvainen, moni olisi kateellinen tuosta talviturkista.

Salama syö nykyään meille vanhaa, tuttua ja turvallista Racingin Peacemaker-rehua. Sitä olen vuosikausia syöttänyt (aikuisille) hevosilleni ja tuoteselosteen mukaan se on ihan oiva täysrehu nyt Salamallekin sen täyttäessä pian jo 2 vuotta (iik!). Lisäksi se saa Chevinal Plussaa (vitamiinitäydennys), pari desiä Racing Proteiinia, kalkkia, porkkanoita sekä Progutia ja maitohappobakteeria kuurina.

Duken ruokavalio koostuu Racing Pony-täysrehusta, jota täydennetään pienellä proteiinilisällä sekä samoilla "mausteilla" kuin Salamankin ruokaa. Porkkanat ovat molempien erityistä herkkua. :) Lisäksi toki molemmilla on vapaa heinä, jossa mm. sokerit 112 ja SRV 66.

Minkä kokoisia teidän varsat ovat nyt? Ja mitä syötätte omillenne?

Rapsuttelusessio.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Muutama sana ystävyydestä


Mitä kaikkea parhaan ystävän kanssa voi jakaa? Tässä muutama esimerkki, kun tarttuu hetkeen ja pitää siitä ihan pienen hetken kiinni.

Ihana aamu on ihanaa vastaanottaa ihanan ystävän vieressä.
Joskus voidaan muistella menneitä tai ihmetellä tulevaisuutta.
Joskus olisi kiva heittää kaveria lumipallolla.
Joskus ystävälle voi kertoa salaisuuksia tai muita jänniä juttuja.
Välillä taas ollaan ihan solmussa...
Yllätä joskus ystäväsi lahjalla, esimerkiksi selkähieronnalla.
...sillä se voi viedä ystävältäsi jopa jalat alta.
Joskus voi tulla pientä sanomista...
Mutta silloin pienen välimatkan päässä on hyvä purkaa turhat paineet...
Itse kukin tahollaan.
Kaikesta huolimatta, ystävyys ei katso kokoa, väriä tai rotua vaan pääasia on, että sen oikean ystävän löytää. 
Millainen on sinun paras ystäväsi?

Terkuin 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Duke pinkeissä

Duken pikkujoululahja (koittakaa kestää...) sovituksessa kera parin hämärän kuvan:



Nämä ovat nyt ne Barefoot Lily kuolaimettomat suitset kokoa pony. Lienee mitoitettu pikkuponille, Dukella tosin on vielä kaikki remmit viimeisissä rei'issä. Aika ihkut, täydelliset minun ja Duksun My Little Pony-leikkeihin. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Olkipellettipäivitys

"Siinä lukee meidän nimet!"
Harmaata on... Hyvä jos päivää erottaa aamusta tai illasta, samaa sumua ja suhrua on koko ajan. Mutta onneksi iloinen mieli ja kivat karvakaverit korvaavat puuttuvat puitteet eli tässä kohtaa puuttuvan auringonpaisteen - ainakin osa-aikaisesti.

Olkipelletit roudattiin ulkotalliin 7.11. eli pian kolme viikkoa sitten. Alkuun pellettikarsinan puhdistus oli kuin kissanhiekkalaatikon siivousta (joka on sekin kivaa puuhaa), sittemmin olkipelletit ovat luvasti muhjuuntuneet pehmeäksi patjaksi, joka näyttää tosiaan yhä ja edelleen ihan purulta. Tuoksu on vain eri, näistä tulee sellainen neutraali oljen tuoksu. Siivous on yhä helppoa ja vaivatonta ja vaikka pellettipurun väri vähän tummenee, se sitoo silti kosteutta hyvin ja pysyy kuivana. Aidosti märät kohdat poistetaan luonnollisesti heti pois.

Kuten moni muukin on todennut, niin ihan alkuun uutta pellettiä ei tarvitse lisätä pitkään aikaan. Tänään minun oli kuitenkin "pakko" saada viedä sinne jotain, vaikka ei olisi tarvinnut, mutta tuntuu ihan mahdottomalta ettei karsinaa muka "saisi" kuivittaa edes kerran viikossa. ;) Eli pakko todeta - jälleen kerran - tämä on hyvin riittoisaa tavaraa.

Heinävaakamittauksella tässä n. 30kg.
Duksu tutkimassa uusia pehkuja.
Yhtenä päivänä Salama kokeili kaivaa kuoppaa Kiinaan ulkotallin lattian läpi ja kurkistus olkipellettipatjan läpi kertoi sen, että ihan alimmaisena on yhä kerros kokonaisia pellettejä. Eli patjan on yhä varaa paksuuntua ja kostua ilman, että se muuttuisi kosteaksi lillukaksi.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ihana tavallinen arki

Tuulitukka tarhailee marraskuussa 2012.
"Minä olin lentäjän poika,
Lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
Vielä isäänikin paremmin."

Tämä biisi tuli tänään radiosta ajellessani iltavuorosta kotiin ja sai villin mielikuvitukseni laukkaamaan. Olisiko siinä meidän pojille tavoitetta tai tietynlaista tulevaisuuden haavetta? Mutta kuten jo aikaisemmin olen sanonut, niin onneksi aina saa haaveilla. :) Monessa unessa olen jo ratsastanut kilpaa ja Duke on loistanut mm. valjakkoponina. Kutkuttavaa odotella, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Syksy ja sitä seurannut alkutalvi on tuonut pojille "vapaapäiviä" entistä enemmän ja se on tehnyt lapsukaisille ihan hyvää. On ihan totta, että lähes jokapäiväinen ohjelmoitu ohjelma on varsoille henkisesti liikaa. Tässä vaiheessa on vain mukavampaa, kun silloin tällöin touhutaan jotain pientä ilman sen suurempaa stressiä. Varsinkin Salama tuntuu fiksuuntuneen ja tasaantuneen monessa asiassa, liekö ruunauksellakin vaikutuksensa. Se on varsinainen halinalle nyt ja se onkin saanut uuden kutsumanimen - yhä useammin se saa kuulla olevansa Salamarakas tai Sulevi, joka on "väkisin väännetty" Sulkku-Salkusta. Duke on aina vain Duke, tosin välillä erinäisillä etuliitteillä varustettuna. 

Varsojen arki muodostuu siis ihanien ja turvallisten rutiinien ympärille. Yleensä kerran päivässä molemmat saavat lyhyen mutta tehokkaan harjauksen ja siitä ne nauttivat molemmat. Samalla tulee nosteltua jalat ja puhdistettua kaviot. Aina ohimennen myös rapsutellaan ja jutskaillaan niitä näitä ja esim. tarhan siivouksessa erityisesti Salama on vahvasti mukana menossa. Joskus Dukekin yllättää ja tulee kaatamaan kottikärryt, mutta yleensä se vain ylläripylläri syö. Kottikärryjen kaatamisen jälkeen se kirmaa usein lipettiin yhtä nopeasti kuin tulikin, tietää kaiketi tehneensä tuhmuuksia siinä kohtaa.

Olen minä tehnyt tänään taas heräteostoksiakin - kiitos vain Hööksin joululehti... Ihan kaikkea en voi siitä paketista paljastaa, mutta eikös tämä riimu näyttäisi aika hienolta meidän mustan orhin eli Duken päässä? Nyt vain toivotaan, että pony-koko on sopiva Pygmille.

Riimu Disco (Hööks 9,95€)
Lisäksi pakettiin tarttui mm. iso tiheäsilmäinen slow feeding-heinäverkko kokoa 120 x 90cm. Luulen, että se on hieman liian iso heinähäkkiin laitettavaksi, mutta kokeillaan nyt kumminkin. Tuollaiseen isoon pyöreään verkkoon ei millään mahdu työpäivän heinät, varsinkaan jos on vähän pidempi päivä tiedossa. Muuten pikkuverkot ovat olleet hyvä ratkaisu, mutta ne ovat jo vanhoja ja vähän risoja ja kaipaavat täten jo päivitystä. Ajatuksena olisi pitää tätä uutta isoa verkkoa päivisin ja sitä toista tulevaa uutta sitten muina aikoina. Nykyiset verkot pääsevät nippusiderenkaineen eläkkeelle ja varakäyttöön. :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Ikävämpi vuosipäivä


Rakastan asioiden tilastointia, järjestelyä ja sovittelemista, mutta välillä sillä on ikävämpiäkin puolia. Tänään on tasan vuosi siitä, kun maailman kiltein hevonen, rakas pieni Ruskiaiseni eli Hennuliina jouduttiin lopettamaan sen potkaistua takajalkansa aivan rikki.

On tilanteita, jolloin toimii automaation alaisena: Kroppa täyttyy adrenaliinilla ja se toimintakyky, mitä täydellisen lamaantumisen jälkeen on jäljellä, toimii täydellisen järjestelmällisesti ja ripeästi. Vuosi sitten olin saanut juuri tallihommat tehtyä ja hevoset liikutettua. Oli jo pilkkopimeää ja kävelin juuri pihan poikki sisälle. Kuului valtaisa pamahdus. Tammat Sohvi ja Hennu olivat tarhakatoksessa Fannin ollessa toisella puolen tarhaa. Jokin pakottava tunne sai minut kääntymään takaisin katsomaan, että mitä siellä tapahtui. Hennu käveli huonosti, takajalka raahautui perässä. Joka puolella oli verta. Sain sen talliin ja huomasin laahautuvan takajalan jättävän verivanan jälkeensä. Yritin suihkuttaa jalkaa, mutta havaitsin pian, että siitä ei ole hyötyä. Jalassa oli syvä ja iso haava aivan ruununrajassa ja kintereen alapuolelta kaikki jänteet olivat tuhannen rullalla. Se ei varannut painoa jalalle juurikaan eikä juurikaan antanut koskea jalkaan. Tein pari puhelua ja sain ikään kuin siunauksen siitä, minkä tiesin itsekin olevan tässä kohtaa väistämätöntä. Vielä pieni pohdinta siitä, miten toimia järkevästi - lopettaako hevonen kotiin vai kuljettaa ihan lähelle, jossa on kaikki tarvittavat välineet (mm. nosturi vai mikä se nyt onkaan "alan kielellä"). Päädyin jälkimmäiseen ja alle tunnissa kaikki oli ohi.

Tietyllä tapaa tällaisissa tapaturmissa, joita hevosten kanssa silloin tällöin vain sattuu, on jotenkin lohdullinen olo. Asioita vain tapahtuu ja välillä kohtalo puuttuu peliin. Jokainen päivä on jonkun arvoinen, sen haluaisin itsekin aina muistaa. Koskaan ei voi olla liian varovainen, mutta toisaalta äärimmäisellä jarruttelulla jää paljon kokematta ja näkemättä. Edelleen, se kultainen keskitie iloineen ja suruineen lienee ainut ja oikea vaihtoehto, mutta miten pysyä sillä tiellä? Siinä on meille kaikille varmasti pohdittavaa ja kokeilemista.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Joululahjavalmistelut alkakoon!


Yksi tapa viettää laatuaikaa: Leikkiä hippaa.
Pienet hevoslapseni viettävät laatuaikaa toistensa kanssa autuaan tietämättöminä siitä, mitä heidän innokas omistajansa onkaan taas saanut päähänsä... Olen jälleen saanut hyvän tekosyyn tehdä pieniä ostoksia - jouluaattoon on enää vähän päälle kuukausi! Vaikka viime vuoden kauhujoulu on yhä kirkkaana mielessä, on sisäinen lapsi herännyt jälleen henkiin ja varovainen optimismi kolkuttelee olalla päivä päivältä rohkeammin.

Mitäs kivaa pukki sitten voisi tuoda?
(ja tuokin, nimittäin tonttuapurini, joka on myös toinen sivupersoonani, pitää siitä huolen!)

Salkun herkälle hipiälle ja tuuballe Eskadronin riimu lampaankarvapehmusteilla.
Värinä charmikkaan hillitty taupe-sahara-winterred, mikä sitten ikinä onkaan.
Tämän pukki lupasi tuoda joulun jälkeen oikein Saksasta asti!
Dukelle Barefoot Lily kuolaimettomat suitset.
Värinä hyvin miehekäs pinkki ruskeilla nahkaosilla.
Näitä saisi myös vaaleansinisenä, mutta se kuulostaa hyvin synkältä...

Uusi isompi harjakassi pojille. Ihastuin tähän ruutukuosiin ja uuteen muotoon. :)
(pyöreä on mielestäni vähän epäkäytännöllinen)
Pienisilmäinen heinäverkko, jonka pitäisi olla helppo täyttää.
Tällaista tällä kertaa. Sallittakoon pieni hömppähypetys aina kerran viikossa, eikö vain? Näiden lisäksi hankintalistalla vielä ennen joulua on omat rehusäkit per turpa, olkipellettejä ja kynsihuolto eli kavioiden vuolu molemmille. Ja kyllä, hankin lahjoja myös kissalle, koiralle ja muillekin perheenjäsenille murua unohtamatta. Niistä vaan ei voi puhua täällä, hih. ;)

Poikien psylliumkuuri on pian ohi, syötän vielä nykyisen purkin loppuun. Pientä parannusta on ollut, mutta pientä löysävatsaisuuttakin on vielä havaittavissa. Poijjaat ovat mukisematta vetäneet huiviinsa iltaisin "mömmöt", vaikka psyllium onkin melkoista liisteriä. Olen pilkkonut joukkoon paljon porkkanoita ja antanut seoksen turvota ihan hetken niin, ettei siitä pääse tulemaan mitään mahdotonta liimaa. Kyselin vähän ruokintaan muutoksia meidän heinäanalyysin pohjalta ja sain suositukseksi antaa vähän Greenlinea tai vastaavaa heinän ja täysrehun kanssa. Sitä kokeillaan sitten jossain kohtaa, jos se toisi vielä parannusta nykyiseen. Molempien karva kiiltää (sen minkä paksu talviturkki nyt hohtaa) ja mikä tärkeintä, molempien mieli on kirkas eli sikäli taisin pelästyä vähän liikaakin. Lantanäytteet otan parin viikon sisään myös varmuuden vuoksi.

Ai niin, mikäköhän superhiiri meidän satulahuoneessa asustaa? Se mokoma oli tehnyt paksun muoviämpärin yläreunaan reiän ja vetänyt hevosten leipiä antaumuksella kitaansa. Tallikissakin viettää valtaosan ajasta takan päällä tai saunanlauteilla, kiitos vain...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Nuoruus on seikkailu

"Nuoruus on seikkailu suunnaton
Kokeile vain, hämmästy vain"


Aina sanotaan, että varsat ovat rumimmillaan 1,5-vuotiaana. No, tähän on vähän pakko yhtyä itsekin, mutta onneksi hauskanpito ja kaverin kanssa painiminen ovat yhtä hauskoja juttuja silti, vaikka kaveri näyttäisikin ihmeelliseltä kerran tai toisenkin eläissään. Kerran sitä vain ollaan nuoria ja siitä ilosta täytyy ottaa kaikki irti!

Minun piti tänään vain äkkiä ottaa muutama kuva olkipellettikarsinoista (niistä lopussa lisää), mutta samalla poijjaat aloittelivat aamuralleja. Leikin luonne on hieman muuttunut Salaman ruunauksen jälkeen, vaikkakin yhtä vauhdikasta ja reipastempoista se on yhä. Ennen Salama haastoi leikkiä enemmän, hyppi ja keuli, mutta nyt se on löytänyt syömisen riemun ja pysyttelee sinänsä maltillisemmin maan pinnalla. Duke on taasen nyt se, joka uhoaa koko ajan roikkumalla Salaman kintereessä ja haastaa näin isompansa leikkiin. Kun se saa Salaman huomion itseensä, se ei enää heti ryntää karkuun, vaan jää uhittelemaan vielä Salaman pääpuolellekin. Kun tulee tiukka paikka, poni ottaa ritolat ja Salkku vähemmän ketteränä lähtee perään. Poni on hauska, kun se harhauttaa Salamaa kerta toisensa jälkeen yhtä ovelasti. Salama tuntuisi jo lopettavan leikin aikaisemmin, mutta Duke haastaa sen aina vain mukaansa. ;)


Poni näyttää kaapin paikan.
Näyttääpä Salkku suurelta...
(Säkää sillä on just ehkä 145cm)
Ihana Salama.
Ihana (karvainen) Duke.
Ylikomentaja D. Kötbulla Ruskolandian karvavoimista komennuksella.
Tulevat joutseneni.
Ihanat muruset. <3
"Ylläpitoannos" talliin, kuivitus pari kertaa viikossa.
Sitten olkipellettikarsinoiden kuulumisia. Reilu pari viikkoa sitten vein turvepatjan päälle ensimmäiset pelletit ja vähän jännitti, miten ko. yhdistelmä pelittää, koska sanottiin, että olkipelletti toimii parhaiten yksin. Nyt olen parin viikon verran tehnyt kenttätutkimusta omassa pienessä laboratoriossani ja voin sanoa, että yhdistelmä on ihan hyvä. Silti on pakko myöntää, että yksinään olkipelletti on ihan paras, mutta ei lainkaan toivoton turpeen kanssa. Eniten päänsärkyä aiheuttaa ylimääräinen irtoheinä, näiden ruokkiminen yöksi on sitten vaikeaa - jos annat liian vähän, löytyy poni napsimasta olkipellettejä (kokeiltu on!) ja Salama järsii seiniä ja kuolee ainakin henkisesti nälkään. Jos annat enemmän, on erityisesti Salkun boksi ihana räjähtänyt pommi...

No, kultaista keskitietä etsiessä täytyy todeta, että pelletit ovat toimineet kaikesta huolimatta edelleen hyvin. Jopa pienen ja hennon Duken jättikarsinassa pelletit ovat muhjuuntuneet pehmeäksi pediksi. Pari kertaa viikossa vien bokseihin lisää pellettiä, n. 10 l/karsina. Laitan uuden pelletit karsinan etuosaan, ne kulkeutuvat siitä hiljakseen sitten eteenpäin. Läpi kastuneet kohdat poistetaan ja tilalle laitetaan muhjuuntunutta pellettiä. Molemmissa karsinoissa on nyt n. 10-15cm paksu patja. Pellettejä en ole kastellut missään vaiheessa. Tallissa on normaali tuoksu ja raitis sisäilma. Hevoset ovat tallissa vain yön yli, eli n. 8-9h/vrk.

Duke-poniinin makuualusta.
Ponin WC-nurkkaus on vas. ylänurkassa, makuuhuone oik. yläreunassa, keittiö oik. alareunassa.
Sotilaallinen järjestys on Duken omin piirre. ;)
Sitten on tämä meidän taivaanrannan maalarin, Salaman boksi, tässä jo tosin siivottuna.
Hän sekoittaa kaiken sopuisasti keskenään, rauhaa ja rakkautta kaikille siis.
Blog Widget by LinkWithin