perjantai 31. tammikuuta 2014

Hetkeksi kesytetty herkkyys


Se peili, johon tunnollinen hevosenomistaja katsoo, on välillä hyvin armoton.

Eilinen kesytystarina sai tänään jatkoa. Väsäsin kentälle oikein pyöröaitauksenkin ja lykkäsin Salaman sinne. Ihan nollista ei sentään tarvinnut aloittaa, eli jokin jyvänen oli loksahtanut meillä molemmilla paikoilleen. Olin hyvin yllättynyt omasta rauhallisuudestani. Siihen oikeastaan satsasinkin, että toiminta on johdonmukaista ja siinä on selkeä päämäärä. Salama lähtikin seuraamaa minua aika pian ja ymmärsi yskän, kun omistajansa sisäinen Monty Roberts heräili henkiin.

Se ei ole ikinä käyttäytynyt taluttaessa noin hyvin kuin tänään. Ei juurikaan rynninyt eikä kiirehtinyt. Harjoituksen idea oli se, että se kävelee perässä löysällä ja pitkällä narulla. Ensin tutulla ja turvallisella kentällä ja sen jälkeen eilisestä tutulla pellolla (josta tultiinkin eilen pukkilaukkaa pois omistaja koko elopainonsa verran riimussa roikkuen) ja pihalla, missä nyt on paljon mörköjä siellä täällä. Periaatteeni mukaisesti tällainen talutustyyli on vaarallista ja väärin, mutta ideana olikin nyt testata sitä, kunnioittaako se ihmisen tilaa vai ei. Hämmästyttävää kyllä, jarrut toimivat, pakki toimi, minun ilmatilani pysyi lähes koskemattomana yhtä erehdystä laskematta. Pahuksen irtonainen salaojaputki (= kuristajakäärme) päästi inhottavan äänen Salaman tungettua nenänsä siihen ja sitä se luonnollisesti vähän pelästyi. Heitin sen samaisen look-alike snaken poikien tarhaan myöhemmin ja jopa Duke vähän pelkäsi sitä. Eli ei hätää, se oli ehkä vähän liikaa Salamalle vielä.



Fiilis oli siis aika super. Ei siihen aina sen ihmeempiä tarvita. Dukekin kävi vähän pyöröaitauksessa pukittelemassa, joskin ihan silkasta liikunnan riemusta. Se on ollut lievästi pahoillaan nyt, kun suurin energiani on suuntautunut Läsipään kanssa työskentelyyn. Ensi viikolla Dukella alkaa sitten virallisesti treeni. Tulevalle Suomen parhaalle valjakkoponille tehdään ensimmäinen treenipäiväkirja. :D

torstai 30. tammikuuta 2014

Se suuri herkkyys

Viime talven riemuja.
Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei suju.

Salama on käynyt narun päässä katselemassa autoja nyt harvasen päivä. Ne ovat ihan ok, mutta ne autot eivät olekaan yksin Se Juttu.

Tänään sain hyvän esimerkin siitä. Se on kunnioituksen ja luottamuksen puute. Tallissa hirnuva ystävä ja typerä emäntä eivät ole kannattavia syitä ylittää mukavuusalueen rajaa. Muuan läsipäinen putte päätti sitten liinan päässä kylmästi ottaa ja lähteä, pukittaa villisti omistajaansa päin ja pyrkiä karkuun. Ottaa muuten aika rankasti päähän, kun tuollainen 3-vuotias melkein 500kg elukka näyttää takajalan hokkeja oman pään vieressä. Pienin väkivaltaisin keinoin vein rimpuilevan karvakasan kentälle (karkuun en sitä päästänyt, patologi saa luvan irroittaa näistä käsistä narut) ja pyöröaitausmeininkiä vakaasti vastustaen annoin ruunan juosta kentällä.

Kuva viime keväältä.
Ruuna ei saanut milliäkään anteeksi, vaan sai todellakin juosta sydämensä kyllyydestä. Pieneenkin paineeseen se vastasi alkuun villisti potkien ja pukittaen eikä todellakaan antanut helpolla periksi. Yrittipä ihan alkuun olla reagoimattakin, potki ja pukitti vain paikoillaan tähdäten oikein kohti. Olin jo valmis vaihtamaan sen vakuumipakattuun malliin, mutta siinä hiljaa mielessäni kiroten ja liinaa vauhdikkaasti viuhuttaen niin sanottu join up tapahtui. Se vain tapahtui. Ruuna pelastui, jee.

Lopulta se mokoma vikuripää seurasi minua vapaana sinne ja tänne. Se löysi taas paikkansa ja minä auktoriteettini. Löysällä narulla kunnon ilmatilan kera kävely olikin ruunan mielestä lopulta ihan jees. Peruuttaakin se osasi, vaikka ensin meinasi, että on ihan neverhöörd moisesta köyden heiluttelusta. Oli muuten aika nöyrää poikaa tallissa, harvinaista herkkua.

Eipä sillä, ihan herättävä kokemus, tässä on ollutkin jo pidemmän aikaa kivaa ja heppa onkin ollut turhan kiltti ja kiva uhmaikäinen teiniheppa. Jälleen on peiliin katsomisen paikka: Siellä se syyllinen on. Lähellä. Liian lähellä.

PS. Mitä Salaman jalat tykkäsivät kolmen vartin kirmailusta kovalla kentällä? Eivät varmaan kauhean hyvää, mutta näitä tilanteita varten kylmäyssuojat ovat. Hysterisoida voin sitten, kun kiukku vähän laantuu.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Hevosia muistoissani: Hennu


Eksyin selaamaan Youtube-kanavaani, jonne olin ladannut jo vuosia sitten ekoja videopätkiä. Sieltä positiivisena yllätyksenä erottui edukseen Pieni Ruskiainen eli dynamiittipötkylä Hennu. Kerrottakoon siis Hennustakin jotain, koska sillä on suuri merkitys hevostelu-uraani. Olkoonkin "vain" pieni ja sinänsä mitätön lämminverinen muiden silmissä, itselleni se oli luotettava ja kiltti kaveri melkein mihin menoon vain, varsinkin Tomppa-ruunan jälkeen.

Hennu on esitelty blogissa viimeksi pari vuotta sitten. Mietin jo tuolloin varsaa, mutta lopulta päädyin etsimään kivaa ja kilttiä lämppäriä lähinnä seurahevoseksi ja monipuoliseksi harrastuskaveriksi, koska halusin talliin toisen ratsastettavan seuraponien jälkeen. Tomppa oli tuolloin 17-vuotias, tuoreen nivelrikkodiagnoosin saanut (etujaloissa ruununivelet täynnä luupiikkejä ja oikean takajalan luutuneessa kinnerpatissa luuharventumaa) ja oli itsestäänselvää, etteivät sen jalat tulisi välttämättä enää kauaa kestämään käyttöä, kun takana oli jo paljon kilometrejä. Siispä Tom sai jäädä kevyemmälle liikutukselle ja mukaan kuvioihin astui kiva ja kiltti tähtipäinen tummanruunikko Hennu, sillä hetkellä 12-vuotias neljästi varsonut rouvahevonen.


Hennu eli Classic Case oli elänyt koko siihenastisen elämänsä hyvässä hoidossa samalla omistajalla. Se oli hyvin koulutettu ja todella asiallinen käsitellä. Ainut miinus oli sen ryöstämistaipumus, jonka kanssa opittiin äkkiä kuitenkin elämään. Selästä se oli ihan hyvä käsitellä ja ratsastaa, mutta ekat maastokerrat mentiin ihan oikeasti puihin jarruttaen, kunnes sopiva jarru löytyi. Kentällä se oppi äkkiä asioita ja kun ratsastettavuus parani, tuli siitä luonnollisesti paremmin hallittava myös maastossa. Loppuun asti maastoon mentiin kuitenkin aina hissikuolaimen tai gramaanien kanssa. Kentällä se toimi parhaiten kuolaimitta ja ratsastinkin sitä monesti pelkällä riimulla. Raviuransa aikana se ehti juoksemaan 57 starttia, joista rahaa sillä oli kasassa hieman alle 5000e.

Kotikentällä 24.7.2010
Hennuleena sai ammantinvaihdoksen seurauksena piipertää pari kertaa myös kouluaitojen sisällä, lähinnä raviohjelmia ja pari helppo C-rataa. Puuttuva taito korvattiin vauhdilla ja kouluradat tuli pari kertaa vedettyä pikakelauksella läpi. Estekisoissakin käytiin mielenvirkistykseksi viuhahtamassa jokusen kerran. Hennulla oli mukavat liikkeet eikä laukkakaan ollut hullumpi. Kävellä se ei halunnut koskaan, mutta oppi senkin jalon taidon sitten aikanaan. Ehdottomasti vaikein asia sille oli seistä paikallaan ratsastaja selässä, mutta lopulta sekin onnistui kohtuullisen hyvin leipäpalkkion avulla.

Tämä tamma opetti minulle aivan uudenlaista herkkyyttä ja apujenkäyttöä. Käytännössä opettelinkin ratsastamaan aivan uudelleen, kun aikaisemmat ratsuni olivat olleet enemmänkin laiskoja ja eivät niin vauhdikkaita. Hennun kanssa tärkeää oli hallita oma vartalo ja pitää tuntuma suuhun tasaisena ja herkkänä. Muistan ne oivaltamisen hetket vieläkin, kun maltoin heittää vanhoja maneereja pois ja antaa hevosen opettaa minua. Useampi pääty-ympyrä siinä tuli tahkottua talven pimeydessä...

Estekisoissa 30.5.2010.
Kotikentällä 29.8.2010
Vaikka vauhtia piisasi, harvemmin sattui mitään. Tasan kerran tipuin siltä ja sekin tapahtui aitojen sisällä. En ole ehkä ikinä nauranut niin paljoa! Hennu jäi pelästyneenä viereen katsomaan, kun kielsi pienen kavalettipalikan edessä ja ratsastaja muksahti vauhdilla alas. Toinen isompi äksidentti sattui kerran sitä laitumelle laittaessa, kun sillä oli tapana lähteä portilta kuin nato-ohjus pukittaen pois - tiesin tavan ja osasin toimia varovaisesti, mutta sinä päivänä tamma ei ottanutkaan lähtöjä vaan latasi suoraan takakaviot minun mahaani. Sattui muuten ihan kivasti, mutta onneksi ei osunut ylemmäs...

Koulukisoissa 11.7.2010.
Hennuneidon eka ruusuke! Raviohjelma 6.6.2010.
Hennu ehti olemaan meillä melkein päivälleen kaksi vuotta. Viimeisenä syksynä takapolvet vaivasivat ja selkäkin kipeytyi helposti. Lisäksi sillä oli aina vähän huonot kaviot, joissa kengät eivät aina tahtoneet pysyä. Se sai liikuskella hyvin kevyesti vointinsa mukaan ja lomailla siinä välissä sitten. Se alkoi vihdoin olemaan jo paremmassa kunnossa, kunnes marraskuun 22. päivä 2011 kohtalo puuttui peliin ja tamma jouduttiin tapaturman takia lopettamaan. Se mursi takajalkansa saaden siihen kunnon avomurtuman, jolle ei luonnollisesti ollut mitään tehtävissä. Jälkeensä pikkutamma jätti valtavan aukon hulvattomalla ja ihanan tahattoman häslällä persoonallaan. Ikävä on edelleen valtava ja tamman poissaoloa tallista on ehditty suremaan jo useamman kerran. Sille olisi vieläkin paikkansa, mutta vihreämmät laitumet ehtivät kutsumaan luokseen ennen.

17.5.2011
Loppuun vielä ne videot, joiden pohjalta tämä muistelu syntyi:



sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Joulukuun blogikisa


Hyvää kannattaa odottaa, eikö vain? ;) Tässä vihdoin tulokset joulukuun blogikisaan!

Arvon raati, johon kuuluivat minä, Polle-kahvikuppi ja nälkäinen Helga-kissa ovat saaneet vaikean päätöksen tehtyä. Kiitos kaikille osallistujille, jokaisen tekstissä oli totuuden siemen viljeltynä ja täsmälleen oikeita pointteja. :)

Päätös ei todellakaan helppo, mutta voittajatekstin avainsanoja olivat osuvat adjektiivit erityisesti Salamasta. Pariin lauseeseen oli kiteytetty kaikki olennainen:

"Salama vaikuttaa hevoselta joka on ns. yhden ihmisen hevonen. Kun ruunan luottamuksen voittaa, on se todellinen Ystävä. Vieraita kohtaan ehkä hiukan epäileväinen, mutta kiltti kuitenkin. Salkku on myös hiukan heliumpallo toisinaan, mutta toisinaan myös kovinkin jalat maassa tyyppi. Vaikuttaa hevoselta, jonka kanssa ei tule tylsää, ja hevoselta josta voi saada pitkäaikaisen Ystävän.

Duke on joka ponitytön ja -pojan unelma poni! Kiltti, rauhallinen, mutta omalla moottorilla toimiva herrasmies. Nopeasti oppiva ja sulonen kuin mikä! "

Erikoismaininnan saa seuraava teksti, jonka kirjoitti Seija P.:

"Ovat niin poikaasia molemmat. :) Nuo palloleikit varsinkin. Energisiä ja leikkisiä.
Duke on PONI! Varsinkin tuo uusimman postauksen kartta Duken osalta vahvistaa sitä kuvaa. (Toim.huom. Linkki ko. postaukseen tässä) Ruoka ensiksi ja toiseksi ja kolmanneksi, jaa olikos tässä elämässä jotain muutakin tärkeää? Olen saanut sen käsityksen, että Duke on myös aika helppo opetettava, koska ajoharjoitukset on menneet hyvin.

Sattuneesta syystä olen kiinnittänyt huomiotani enempi Dukeen ja en ole ihan kaikkia Salaman juttuja lukenutkaan. Mutta sen käsityksen olen saanut, että se vaatii sinulta rauhallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Mutta ehkäpä sen kanssa edistymisestä tulee myös itselle isompi onnistumisen tunne?"

Nimenomaan - onnistumisen tunne on valtava, kun Salama tekee asioita ajatuksen voimalla. Vastaavasti pettymys ja epäonnistumisen fiilis ovat valtavia vuoria, jos jotain ongelmia tulee. Mutta onneksi meillä on Duke, pieni ja pippurinen ponipoika, joka ei pelkää mitään eikä ketään. Sille kaikki on ihanan helppoa - ja jos ei, niin asia on selvitetty yhdellä pikkupukilla tai syvällä huokaisulla, riippuen vähän tilanteesta.

Onnea voittajille ja kiitos edelleen kaikille osallistujille, teitte tästä päätöksestä todella vaikeaa osuvilla teksteillä. :) Kärkikaksikko saa sähköpostia lähipäivinä aiheen tiimoilta.

Duken taidokas kengänheilautus


Duke leikki tänään tuhkimoa ja palautti minut tänään nopeasti maanpinnalle - se oli vääntänyt "ongelmakavionsa" takakengän ihan vinkuraan ja kengän sivukäänne painoi mukavasti kavionpohjaan. Ei siis muuta kuin kenkä irti - helppo nakki, kun viime kerrasta on jo useampi vuosi. Kenkä irtosi hieman demonstroiduilla työkaluilla kuitenkin helposti ja kaviokin jäi paikoilleen, joten Duke pääsi vähän tepsuttelemaan "Mirkun" kanssa kentälle. Sila selkään ja ohjat riimuun, ne ovat todettu tällä hetkellä parhaaksi ohjasajovarustukseksi. Riimu on ollut hyvä nyt, kun suu on suuressa muutostilassa. Kentällä poni toimii pelkällä riimulla nätisti ja jarrut pelaavat, mutta ajamaan en kyllä välttämättä lähtisi näillä päävehkeillä tällä hetkellä, sen verran innokas ajettava Duke on. Mennessä painaa ohjille kuin iso hevonen konsanaan. ;)

Mutta tänään Duke toimi tuttuun tapaan kivasti. Tietenkin.



Salama vartioi Duken menoa ulkotallista käsin.
Tämä on suunniteltu juttu: Kun toisen kanssa työskentelee kentällä, voi toisen jättää kaveriksi ulkotalliin.
Tämä on kätevää varsinkin silloin, jos tallissa on jo esim. iltaruuat valmiina.

Varsasta ratsuksi, osa IV

Pieni ihana ratsunalku.
Salaman tammikuun projekti on ollut sietää ratsastajaa selässä, kävellä, pysähtyä painoavuin, tutustua ohjastuntumaan ja lähteä liikkeelle painoavuilla ja pohkeesta. Tänään oli jätkän neljäs ratsastuskerta ja se meni kivasti. Salama on saanut jo kivasti rohkeutta ja kävellessä hiipiminen on jo unohtunut. Tämä on ollut sille mukavaa mielenvirkistystä nyt, kun se ei muuten saa liikkua. Esimerkiksi juoksutus on jalkavaivan takia ihan pannassa ja ajo-opetus jäikin alunperin väliin juurikin siitä samasta syystä. Jäljelle jäävät siis talutuslenkit, mutta niiden rinnalle on kiva välillä tarjota jotain muutakin puuhaa.

Hyvin sujuneiden ensiratsastusten kunniaksi voidaan nyt jäädä kunnon lomalle ja odottamaan sulaa kenttää, lämmintä kevätaurinkoa ja terveen hevosen papereita. Siinä välissä olisi tiedossa myös rokotus ja hammashoito. Lomansa ajan se voi miettiä, mitä jekkuja omistajansa päänmenoksi voisi keksiä, kun on ollut niin kiva ja kiltti nyt näiden neljän kerran ajan. ;)



Mihin nämä kaikki jalat oikein laittaisi, tuumii Salama.
Anna jo se porkkana.
Käyntiä ilman taluttajaa.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Täältä tullaan maailma!

Eka kerta kentällä kahdestaan.

Kolmen heinälajin välipala

*älä ota tätä vakavasti*

Koekaniinit.
Tein eläinkokeen. Kenttälaboratoriomme halusi selvittää, mikä kolmesta heinälajista maistuu parhaiten. 

Toteutus: Kolme heinäkasaa laitetaan mahdollisimman neutraaliin paikkaan ja hevoset päästetään sinne jahka kasat ovat tarkasti aseteltu kohdilleen. Paikaksi valikoitui kentän keskiosa. Sinne sijoitettiin kolme lähes identtistä heinäkasaa kolmen metrin välein:

Vasemmalta: 1. Kuivaheinä 2. Prohay (säilöheinä) 3. Höyrytetty kuivaheinä. Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.
Kaikki em. mainitut heinät ovat pojille nyt tuttuja, niitä on syöty nyt useamman päivän ajan tasaisia määriä. Salama on saanut Prohayta aina silloin tällöin ripauksen, pieninä määrinä se sietää se sitä hyvin. Olen aina silloin tällöin hankkinut sitä muutaman paalin verran vaihteluksi ja varalle, jos tapahtuu jotain katastrofaalista. Duke saa sitä pääasiassa yöksi, koska omassa kuivaheinässämme on aika korkeat sokerit. 

Duken valinta oli selvä. Sen yöheinistä tuttu Prohay veti pisimmän korren. Se pääsi siis Duken TOP3-listan ykköspaikalle:

 
Salama suhtautui asiaan vähän neutraalimmin, eli marssi rauhakseen mieluisammalle kasalle. Se tepsutteli suoraan höyrytetyn heinäkasan luo, hyvänä kakkosena tuli sille vähän vieraampi Prohay. Duken TOP3-listalla tavallinen kuivaheinä kipusi siis sijalle 2. 
 

Eli siis:

Duke:
1. Prohay
2. Kuivaheinä
3. Höyrytetty kuivaheinä

Salama
1. Höyrytetty kuivaheinä
2. Prohay
3. Kuivaheinä

Hetki videoiden jälkeen. Salama jämähtänyt Prohay-kohtaan, kun Duke on jo toteuttamassa listasijaa 3.
Yhteenvetona: Kaikki "lajikkeet" maistuvat, mutta mielipiteissä on selvästi eroja. Ensimmäisenä kentältä hävisivät Prohay ja höyrytetty heinäkasa. Jälkiruokana nautittiin sitten kuivaheinän viimeiset korret. Mitään varsinaista hyötyä tästä testistä ei ehkä ollut, mutta ollaanpahan taas vähän viisaampia. ;)




torstai 23. tammikuuta 2014

Nastat osa II


Nyt sai rakas pieni Dukepallerokin omat ekat kenkänsä, Salaman oltua rautakengissään jo reilun viikon. Huh, hikeä pukkasi omistajalle narun päässä roikkuessa. ;)

Dukea otti vähän päähän tällainen touhu.
Ihana minikenkä ja -tilsakumi! :D
Salama haisteli Hööksin kevätkuvastoa kiinnostuneena.
Löytyyköhän sieltä jotain kivaa..? ;)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Happy Horse Traveller heinänhöyrytin

Salama ja ensimmäinen "Happy Horse iltapala" 21.1.2014. Hyvin maistuu!
Höyrytettyyn heinään on tehty tuttavuutta nyt kahden päivän ajan. Ensivaikutelma: Ihanaa, vaikka hurja pakkanen vähän aiheuttaakin pientä lisäpuuhaa.

Miksi heinää sitten kannattaisi höyryttää?

Kuivaheinä sisältää aina hieman pölyä, homeita ja sieni-itiöitä. Hyvän kuivaheinän edellytys oikeanlaisen säilytyksen lisäksi on se, että heinää on kuivatettu tarpeeksi kauan ennen paalaamista. Toinen vannoo tiukan ja toinen väljemmin paalatun paalin nimeen. Kolmas säilyttää heinän ehkä jopa ihan irtona. Hyvästä heinäkesästä huolimatta aina kevättä kohden heinä saattaa varastoidessa ruveta pölyämään, koska se herkästi kerää ilmasta kosteutta. Ajan mittaan paalit homehtuvat, mutta usein pysyvät syöttökelpoisina vielä jonkin aikaa. Näkyvästi homeista heinää ei saa ikinä missään nimessä syöttää!

Hengitystieongelmien ennaltaehkäisy saattaa vaatia joskus vaivaa, mutta se on silti helpompaa kuin esimerkiksi puhkurihevosen hoitaminen. Usein ensimmäinen vaihtoehto heinästä enemmän tai vähemmän yskivälle on säilöheinä. Se ei kuitenkaan kaikille hevosille sovi (kuten meidän Salamalle, jonka vatsa ei sitä kestä yrityksistä huolimatta) tai vaihtoehtoisesti säilöheinäpaalien käyttö on ison koonsa puolesta vaikeaa pääasiassa pikkutalleilla huonon säilyvyyden takia. Kuivaheinää voi myös uppokastella, mutta se on talviaikaan lähes mahdotonta toteuttaa - litimärkää ja nopeasti jäätyvää heinää on hieman kurjaa kuljetella pakkasen paukkuessa, eikä se hevosillekaan oikein maistu. Heinän ehkä korkeat sokerit laskevat kyllä tällä tavoin, mutta samalla muutkin ravintoaineet liukenevat pois.

Miksi sitten meille, eihän meidän hevosilla ole mitään ongelmaa? Salaman satunnaista yskähtelyä lukuun ottamatta ongelmia ei olekaan eikä niitä kauheasti toivotakaan. Vakuutuin kuitenkin näistä perusteluista (PDF-sivu) ja halusin siksi itsekin koittaa tätä vaihtoehtoa.

Höyrytetty heinä on näin pikakokemuksen perusteella hyvin maistuvaa ja mukavaa pureskeltavaa. Se pysyy silti niin sanotusti kortisena, eli miksikään mössöksi se ei höyrytettynä muutu. Se tuoksuu hyvälle eikä ole painavaa käsiteltävää. Myös ruokkijan kädet pysyvät melko kuivina heinää käsitellessä. Mikä parasta, minä heinäallergisena en saa oireita tästä käsitellystä muodosta!

Miten höyrytys tapahtuu?

Ensimmäisenä on hyvä perehtyä tuotteen mukana tulleisiin käyttöohjeisiin. Mukavaa lisää tuovat myös myyjän omat kokemukset. Extraa on vielä hyvä ja nopea asiakaspalvelu.

Travellerin höyryputkisto. Pussi poikkeuksellisesti tyhjänä päällä, kun testasin, ettei putki ole jäässä. 
Meille hankittiin tämä 1-2 hevosen Traveller-malli. Siihen mahtuu arviolta noin 7 kg heinää. Mukana tuli tuo sininen pussi, höyryletku sekä generaattori, jossa vesisäiliökin siis on. Itse sijoitin pussin wanhoihin kottikärryihin, joihin laitoin pohjalle vielä vanerilevyn, jotta putkisto pysyy suorana höyrytyksen aikana. Kärryt lykkään höyrytyksen ajaksi ulos, kun tallin palovaroitin ei oikein tykännyt lämpimästä heinähöyrystä. ;) Heinät on helppo kipata kottikärryihin höyrytyksen jälkeen, jos heinäverkkojen kanssa ei joka kerta jaksa pelata.

Generaattori vesisäiliöineen.

Pussiin ladataan haluttu määrä heinää joko irtona tai heinäverkossa ja pussi suljetaan mahdollisimman tiiviisti pienen kansiläpykän ja kiristysnarun avulla. Nyt pakkasen huidellessa korkealla totesin, että pussia kannattaa kiristää pikkuhiljaa, jotta pussi ei vain repeydy. Se lämpenee äkkiä höyrytyksen alkaessa ja kiristäminen helpottuu. Generaattorin vesisäiliö (tässä mallissa 4l) ladataan täyteen ja kun höyrytyksen haluaa aloittaa, kytketään töpseli pistorasiaan ja odotellaan. Heinää kannattaa hieman pöyhiä, jos se on paalattu kovin tiiviiksi. Näin höyry pääsee tasaisemmin leviämään. Höyrytysajan voi päättää itse, eilen Salaman yöheinät (arviolta noin 6 kg) "saunoivat" vajaan tunnin ja olivat oikein hyviä. Ajastimen avulla hommaa voi hieman automatisoida halutessaan.

Pussia säilytän itse lämmitetyssä satulahuoneessa tyhjänä, generaattorin tuon taasen sisälle eteiseen jäätymisen estämiseksi aina, kun se ei ole käytössä. Höyryttimen putket tulee puhdistaa säännöllisesti ja kalkinpoistosta tulee toki myös huolehtia oman alueen veden mukaan.

Siellä ne päiväheinät muhivat.
Valmista tuli!
Ajattelin nyt alkuun höyrytystä harjoitellessa höyryttää poikien iltaheinät ja toiset päiväheinät. Vielä en uskalla ajastimen kanssa pelata, kun meidän kylmässä tallissa saattavat heinäpussin putket jäätyä ja tällöin koko systeemi voi hajota. Alkuun höyrytys voi tuntua tosiaan vaivalloiselta ja työläältä, mutta loppupeleissä se on ihan näppärää ja helppoa touhua. Ainahan uuden rutiinin luominen on alkuun yhtä hakemista, eikö vain?

Onko teillä lukijat kokemuksia heinän höyryttämisestä?

PS. Tässä vielä linkki suomenkieliseen esitteeseen(aukeaa uuteen ikkunaan)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Voi vatsa


Chia-kokeilu päättyi kuin seinään, kun Salaman vatsa meni niiden aloituksesta seuraavana päivänä ihan sekaisin. En laita sitä ihmejyvien syyksi, mutta varuiksi lopetin niiden antamisen heti. Mistä sitten etsiä syytä?

Epäilen suurimmaksi syyksi jäätynyttä ruohoa, mitä se on päässyt nakertamaan ruohotarhasta. Päästin ne viime viikolla sinne ihan lyhyeksi aikaa joka päivä, mutta tunnetusti ahne suomenhevonen käyttää aikansa hyödyksi ja imuroi jäätynyttä ruohoa kuin viimeistä päivää, jopa täyteen mahaan. Toisena syynä veikkaan lievää kylmettymistä, koska se tänään aamulla aivasteli ja köhi ihan urakalla. Lämpöä sillä ei kuitenkaan ollut. Täällähän on viime viikkoon asti nautittu plussakeleistä, -15°C pakkaset tulivat kirjaimellisesti yhdessä yössä. Kolmantena syynä voisivat olla vaihtuvat hampaat, joiden kanssa ruuan pureskelu voi olla ja onkin ajoittain vähän vaikeaa. Jos tilanne ei helpota, pyydetään eläinlääkäri katsomaan leipäluukkuun, koska maitohampaat voivat olla joskus tiukastikin kiinni.

Ruoka ja juoma maistuu, vatsa toimii ja korvat sekä silmät pyörivät päässä entiseen malliin, joten akuuttia hätää ei nyt ole. Hoidoksi Jäbä sai toppaloimen ulos ja huilia kaikesta stressaavasta. Myöskään ruohotarhaan ei nyt ole asiaa, ellei lunta sada reippaasti lisää. Iltaruokien sekaan se saa kalkkia ja maitohappobakteereja, kunnes vatsantoiminta vähän rauhoittuu. Jos ne eivät auta, otetaan avuksi jälleen vanha tuttu piimä.

Ai niin. Sain vihdoin lisäpontta yhden härpäkkeen hankkimiseen. Olen suunnitellut sitä pitkään (juu-u!) ja nyt koin oikean hankintahetken tulleen. Lisäraporttia tulossa, kunhan päästään ensin sinuiksi sen kanssa. Syön pääni, jos höyrytetty heinä ei kelpaa...

Happy Horse Traveller heinähöyrytin 1-2 hevoselle.

PS. Höyrytin muuttaa meille Kirpakat Oy:sta - kiitos superhyvästä ja nopeasta palvelusta, en voi muuta kuin suositella. :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Mukaan hullutuksiin


Kokeillaan nyt nämäkin: Paljon kehutut, ellei jopa ylistetyt ihmesiemenet. Otin ne omaan ruokavalioonkin. Pojat saivat heti myös maistiaiset ja ne tykkäsivät kovin kuivista pikkusiemenistä. Teen muuten reklamaation suoraan Meksikon intiaaneille, jos Salaman harja ei kasva, häntä tuuheudu ja otsaan ei tule yksisarvisen sarvea. :D (toim. huom. onneksi allekirjoittaneella riittää mielikuvitusta kuvittelemaan em. asiat)


Millaisia kokemuksia teillä lukijat on chia-siemenistä?

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kuka nostaisi kissan pöydälle...

...ellen minä itse.

Ystävä jäi talliin.
Turha kitistä, jos hevonen pelkää autoja, enkä tee asian eteen mitään. En ainakaan säännöllisesti.

Alan pääsemään jo vähän vihille tästä Salaman autopelkoasiasta. Se on hiukan ruvennut kaivamaan itsestään esiin läheisriippuvaisia piirteitä, joita lisää Duken hirnuminen sen perään. Kummatkin jäävät kyllä talliin ihan nätisti yksikseen heinäkasan ääreen, mutta viime aikoina olen huomannut niiden hiukan huutelevan toisilleen. Herkkäsieluisena Salama tietenkin reagoi vähän isommin ja esimerkiksi talutuslenkille lähtiessä mukavuusrajan ylitettyään se menee ihan pois itsestään. Duke toimii taas toisin, se lähtee kyllä mielellään lenkille, mutta kaverin lähdettyä se jää huutelemaan perään.

Tänään otin Salaman liinan päähän ja varuiksi laitoin riimun alle kuolaimet. Kaunis ajatukseni oli viedä se pienelle maastolenkille ja talutella riimusta, mutta hyvin pian sain kytkeä liinani kuolaimiin, kun hallittavuus huononi suuresti tien ylitettyämme. Toinen ajatus oli kokeilla, miten se reagoi mihinkin nyt, kun on muuten ollut seesteisempi ja "kiltimpi".

Talutin sen ihan 50m päähän kotoa ja toin kotiin. Sekä mennessä että tullessa se säpsähteli autoja ja kiirehti kovin, kun oltiin tien toisella puolella. Tällä kertaa ei ehtinyt keulimaan tai rodeoimaan muuten, luojan kiitos. Kun pääsimme takaisin omaan risteykseen, se oli taas oma leppoisa itsensä. Kotipihassa tein vielä muutaman väistätysharjoituksen ja lopuksi jäimme vielä katselemaan autoja omasta risteyksestä. Mukavuusalueen raja kulki jälleen 3,5m tiestä ja henkilö- ja pakettiautot olivat tänään ihan OK. Yksi rekkakin muuten viuhahti lopuksi ohi, mutta sitä se säpsähti yllättävän vähän.

Se tie ja kiinnostavat pusikot.
Harmittaa ja ketuttaa, kun olen niin saamaton tässä asiassa. Päätinkin, että vien Salaman nyt melkein joka päivä tuonne tienposkeen ja pikkuhiljaa hilaamme sitä kuuluisaa mukavuusalueen rajaa kauemmas kotoa. Tässä taannoin kävimme "maastossa" niin, että Duke oli mukana ja Salama oli tosi cool. Siispä tein kompromissin, että toistaiseksi pidemmille lenkeille otetaan aina kaveri mukaan, jotta touhusta tulisi edes vähän mukavampaa ja täten myös turvallisempaa kaikille osapuolille.

torstai 16. tammikuuta 2014

Yhden ponin monta ilmettä

Charmikas partaleuka.
Ovela harhauttaja.
Kieli keskellä suuta, suu vain unohtui auki.
Kekseliäs.
Utelias.
Hieno tausta tekotaiteelliselle vahinkolaukaukselle.
Onnellinen hymynaama.
Mietteliäs päivähölkkäilijä.
Rajojensa kokeilija.
Syöksyraketti.
Kierivä pallo.
Kähyäjä.
Ilon ja surun iskut vastaanotetaan terhakkaasti ylähuuli ojossa.
Charmikas sydänpehva.
Hieno oripoika.
Potentiaalinen rodeoeläin.
Alaleuka Dukiainen.
Hymyssä suin uuteen iskuun!
Isoveli. "Pikkuveli" vasemmalla. 
Sellainen se Duke on. Maailman monin poni. :)
Blog Widget by LinkWithin