maanantai 20. tammikuuta 2014

Voi vatsa


Chia-kokeilu päättyi kuin seinään, kun Salaman vatsa meni niiden aloituksesta seuraavana päivänä ihan sekaisin. En laita sitä ihmejyvien syyksi, mutta varuiksi lopetin niiden antamisen heti. Mistä sitten etsiä syytä?

Epäilen suurimmaksi syyksi jäätynyttä ruohoa, mitä se on päässyt nakertamaan ruohotarhasta. Päästin ne viime viikolla sinne ihan lyhyeksi aikaa joka päivä, mutta tunnetusti ahne suomenhevonen käyttää aikansa hyödyksi ja imuroi jäätynyttä ruohoa kuin viimeistä päivää, jopa täyteen mahaan. Toisena syynä veikkaan lievää kylmettymistä, koska se tänään aamulla aivasteli ja köhi ihan urakalla. Lämpöä sillä ei kuitenkaan ollut. Täällähän on viime viikkoon asti nautittu plussakeleistä, -15°C pakkaset tulivat kirjaimellisesti yhdessä yössä. Kolmantena syynä voisivat olla vaihtuvat hampaat, joiden kanssa ruuan pureskelu voi olla ja onkin ajoittain vähän vaikeaa. Jos tilanne ei helpota, pyydetään eläinlääkäri katsomaan leipäluukkuun, koska maitohampaat voivat olla joskus tiukastikin kiinni.

Ruoka ja juoma maistuu, vatsa toimii ja korvat sekä silmät pyörivät päässä entiseen malliin, joten akuuttia hätää ei nyt ole. Hoidoksi Jäbä sai toppaloimen ulos ja huilia kaikesta stressaavasta. Myöskään ruohotarhaan ei nyt ole asiaa, ellei lunta sada reippaasti lisää. Iltaruokien sekaan se saa kalkkia ja maitohappobakteereja, kunnes vatsantoiminta vähän rauhoittuu. Jos ne eivät auta, otetaan avuksi jälleen vanha tuttu piimä.

Ai niin. Sain vihdoin lisäpontta yhden härpäkkeen hankkimiseen. Olen suunnitellut sitä pitkään (juu-u!) ja nyt koin oikean hankintahetken tulleen. Lisäraporttia tulossa, kunhan päästään ensin sinuiksi sen kanssa. Syön pääni, jos höyrytetty heinä ei kelpaa...

Happy Horse Traveller heinähöyrytin 1-2 hevoselle.

PS. Höyrytin muuttaa meille Kirpakat Oy:sta - kiitos superhyvästä ja nopeasta palvelusta, en voi muuta kuin suositella. :)

10 kommenttia:

  1. Moikka!

    Nuo chia-siemenet saattavat juurikin aiheuttaa sen, että vatsa menee aluksi sekaisin, ripulille ja että kakkakasoja tulee enemmän. Se vaan kertoo siitä, että toimivat eli poistavat kuona-aineita ym mikä on tarkoituskin. Käyttäjät suosittelevat odottamaan useamman viikonkin että vatsan toiminta normalisoituu jatkamaan samalla siementen käyttöä. Jos olet facebookissa niin laita hakuun 'chia for horses', siellä on paljon käyttökokemuksia sekä ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuulunkin siihen ryhmään. :) Koitamme ihmejyviä ehkä joskus uudelleen, mutta nyt tuli niin "monta muuttujaa", että sisäinen ähkypeikko nosti päätään ja kehoitti ottamaan nyt äärettömän varman päälle.

      Poista
  2. Uskomatonta mitä kaikkea hevosille uskalletaan syöttää vaikka niiden elimistö ei juurikaan kestä oikeasti kuin heinää. Kaikesta muusta tulee elimistöön vaikeuksia ja niitä selitellään "nyt se toimii" -tyyppisesti. Kyllä toki jollain tapaa suoluston bakteerikantaa yrittää sopeutua esim kauraan ym mutta kyse tosiaan on sopeutumisesta epäsuotuisaan ravintoon. Kaikenmaailman chiat voi heittää roskiin tai syödä itse :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäks, olen aika pitkälti samaa mieltä. Söin itse chiaa vajaan viikon ja nyt lopetin sen itsekin. Meni oma vatsa ihan jumiin. Koettu ja nähty sekin ihmesiemen siis. :) Hepat saivat hyvin maltillisen määrän sitä, Salama herkkävatsa 0,5dl ja Duke 0,25dl. Mutta pidän itsepäisesti vanhan filosofiani: Ruokinta pidetään mahd. simppelinä ilman kotkotuksia. Muutokset äärimmäisen hitaasti ja harkiten. Turhia kokeiluja ei tehdä, sovitaan tämän olleen poikkeus. :D

      Siinä kohtaa, kun yksi jyvä parantaa puhkurin, kasvattaa viikossa jouhet ja parantaa kaikista maailman vioista, pitäisi herätyskellojen soida. Jokseenkin uteliaana piti tämäkin sitten kokeilla.

      Tosin sinänsä olen eri mieltä, että luonnossahan hevoset syövät aika paljon eri juttuja, varsinkin jos valinnanvaraa piisaa. Juurikin siemeniä, yrttejä ym, tarpeen mukaan. Hyvin usein niille tarjotaan vain yksipuolinen viljelty "teholaidun" ja ongelmia sitten piisaa, kun ruoho onkin niin vahvaa. Se kultainen keskitie, missä lienet...

      Poista
    2. Totta tietenkin, että tehotuotettu heinä ei ole sama asia kuin luonnon heinä. Itse olen ajatellut että heinä saa olla yksipuolista, koska hevosen täytyy syödä sitä mitä tarjotaan. Laitumella taas kesäisin se saa valita eri kasvit ym juuret mitä "tarvitsee". Itsellä yksi superhuonomahainen hevonen, siksi olen lähes itsekin allerginen kaikille ihmeaineina myytäville. Varsinkin ulkomaiset mysliyrtti systeemit on ihan pannassa, pelkkä heinä ja vitaminoitu kivennäinen ilman hiivaa oli pelastus. Pellavalima menee kuurina syksyisin (kun siirrytään laitumelta kuivaan).Näillä pärjätty nyt 3v ilman allergioita ja vatsa pysynyt hyvänä, ennen oli vaikka mitä kutinaa, ummetusta,ripulia ym lähes jatkuvasti.

      Poista
    3. Yliruokinta on tämän päivän juttu. Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän syötetään sitä, tätä ja tota. Tätä ei voi laittaa minkään tietyn kohderyhmän syyksi, siihen syyllistyvät niin tädit kuin kilparatsastajatkin. Vähemmän on enemmän ja se on tullut tässäkin taloudessa todistettua jo useampaan kertaan. ;)

      Mitä kivennäistä muuten syötät?

      Poista
  3. No voi nenä. :( Meillähän Taavi myös vähän kuraili (tai lähinnä tuli vettä lannan mukana) ja oli selkeästi kivulias seuraavana päivänä Chian syötön aloituksesta. Mutte usko hevosten menettävän mitään, vaikka lopetitkin siemenet. ;)

    Tuo heinänhöyrytin on mielenkiintoinen, kerro ihmeessä kokemuksia. Me rakennettiin kotikutoinen höyrytin aikoinaan Elmolle, mutta sitä ei sitten koskaan tarvinnutkaan kokeilla käytännössä. Jos mulla olisi oma talli ja siellä kuiva heinä, käyttäysin varmaankin höyrytintä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höyrytin on IHANA! Meillä eivät hevoset koske kasteltuun heinään pitkällä tikullakaan, mutta höyrytetty safka maistui äsken täyteen vatsaankin vielä. Heinästä tuli kuin uutta, tuoksu oli ihana. Vekotinta päästiin siis heti testailemaan ja koeajamaan tänään. :)

      Luulen myös, etteivät hevoseni eikä muukaan maailma menetä mitään, jos ja kun ne saavat olla ilman ihmejyviä. Tänään Salama kakki jo normaalisti, jee!

      Poista
  4. Onko tämän höyryttimen tarkoitus poistaa heinästä homeitiöitä vai jokin muu juttu? Itse olen ainakin sen suhteen skeptinen mitä tulee höyryttimiin jotka eivät tuota riittävän kuumaa höyryä. Sillä homeitiöt tarvitsevat vähintään 120 astetta kuollakseen, ne kun ovat aika veijareita. Tämäkö laite tuottaa riittävän kuumaa höyryä siihen tarkoitukseenko? Jos näin ei ole on laitteen puhdistuskin äärimmäisen tärkeää ettei käy niinkuin ne taannoiset 80 luvun huoneisiin laitettavat ufomalliset ilmankostuttimet jotka todellakin lisäsivät kosteutta ja tekivätkin sen huolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyvästi homeessa olevaa heinää en tietenkään syötä (eikä toivottavasti kukaan muukaan), mutta ainahan kuivassa on vähän home- ja varastopölyä (mikä tulee varastoinnin seurauksena, usein juurikin vaihtelevien säiden ym. vuoksi). Se pieni pöly on tarkoitus höyryllä poistaa. Höyrytysaikaa voi säädellä oman maun mukaan ja höyry on n. 100°C. Kirjoittelen viikonloppuna tästä vähän lisää kuvien kera.

      Hommasin tämän juuri sopivasti koviempien pakkasten aikaan, mikä aiheuttaa vähän lisävaivaa, mutta kyllä tämä tästä!

      Poista