Eka askel kohti yhteistä kieltä

Ennen minulle hevosten kanssa riitti se, että se kulkee vaikka sitten ketju leuan alla tarhaan nätisti ja toimii ratsastaessakin joten kuten. Siinäpä vähän hyppivät ja riekkuvat, kunhan nyt eivät ihan silmille tule.

Kuitenkin tässä hieman jopa hämmästellen olen seurannut Salaman ikätovereiden blogeja. Yhtenä positiivisena joukosta erottuu Rouskutellen-blogin nyt myös 3vee Rohan. Ihanan rento, luottavainen ja rauhallinen, mitä sitten ihmiset ikinä keksivätkään pyytää. Samoissa jäljissä näyttää myös lauman tuorein jäsen kulkevan. Ilokseni sama ope heidän takanaan liikkuu myös täällä päin, joten rohkenin laittaa sähköpostia ja kokeilla kepillä jäätä. Minäkin haluan oppia!

Ensimmäistä oppituntia edelsi omatoiminen teorian opiskelu. Mitä ja miksi, mikä nyt mättää ja mikä ei. Asetin tavoitteeksi alkuun ihan aakkosten eli yhteisen merkkikielen opettelun - mitä pitää tehdä, että hevosesta saa samanlaisen rennon ja rauhallisen kaverin?

Tänään oli sitten ensimmäisen oppitunnin vuoro. Kerroin vähän taustoistamme ja siirryttiin kentälle. Pakko sanoa, että vastaanotimme ihan älyttömästi uutta! Kuitenkin lohduttavaa oli kuulla, että jotain tässä on tehty oikeinkin.

Ihan alkuun neuvoteltiin ihmisen omasta ilmatilasta. Salama on ääreisutelias, kiinnostunut kaikesta ja kokee oikeudekseen tunkea kenen vain iholle. Se pitää tietenkin estää. Omin luvin ei ihmisen alueelle tulla, piste. Ensimmäinen hämmästys sille ja ensimmäinen muistettava uusi-vanha asia minulle. ;)

Seuraavaksi vuorossa oli harjausta. Olen tässä(kin) oikonut ja köyttänyt hevosen suosiolla käytävälle kahdelta puolelta kiinni. Siinäpä kuopii tai puuhastelee, eipähän ainakaan karkaa. Nyt se sai seistä löysän liinan päässä vapaana. Se sai palkkion aina, kun seisoi paikallaan. Palkkio tarkoittaa tässä kohdassa paineen poistamista eli harjauksen lopettamista. Jo parin toiston jälkeen Salama tajusi, että tässä pääsee näin helpolla ja jäpitti kauniisti paikallaan. Voi kuulostaa hullulle, mutta varsan elämä kääntyi jo tässä päälaelleen: Olen opettanut sen kerjäämään harjausta ja rapsutuksia ja nyt kyseisestä tavasta pitäisi päästä eroon, jotta se oppii hyödyntämään kätevää paikallaan olemista. Jos se keksi siirtää painonsa ihmiseen päin ("kerjätä"), seurasi siitä kiltti pyyntö, harjalla naputtelua ko. kohtaan. Vähän niin kuin pohjeapu, näin asian järkeilin. Kun varsa siirsi painon takaisin "keskelle" eli myötäsi, loppui myös harjalla naputus.

Salama on oppinut liikkumaan taluttaessa niin, että se seuraa ihmisen jalkoja. Siis lähtee liikkeelle samaan aikaan kuin ihminen ja pysähtyy myös. Nyt tästäkin pyrittiin pois - muutenhan se seuraa perässä, kun ihminen vaihtaa puolta. Kun tajusin lopulta pitää oman rintamasuunnan hevoseen päin, osasi Salamakin seistä paikoillaan.

Seuraavaksi saimme harjoitella peruutusmerkkiä. Ensin ihan riimusta heilutellen ees-taas sivuttain, lopulta hieman naruakin hyödyntäen. Pala palalta siis tehtävää vaikeuttaen. Tämä tulee vaatimaan kärsivällisyyttä, mutta nopeasti Salama sai jo vähän asiasta vihiä. Samainen peruutusmerkki toimii myös jarruna ja sitä pitäisikin nyt sitten opetella käyttämään aina ennen pysäytystä.

Lopuksi treenailtiin liikkeellelähtöä. Tämä tuntui olevan haastavin osuus minulle. Pyysin ensin liikaa ja väärään suuntaan. Lopulta sain jo vähän vihiä aiheesta. Varsinkin tuo apujen herkkyys tuottaa näin alkuun itselleni vaikeuksia, helposti tulee käytettyä liikaa painetta, vaikka ajatus onkin ihan vilpitön.

En ole muuten koskaan nähnyt Salaman seisovan noin kauaa paikallaan yhteen pötköön kuin tänään. Ihan älyttömän mahtavaa! Sen aivot joutuivat ihan tosissaan hommiin ja se olikin ihan poikki tämän session jälkeen. Tätä juuri halusin, jee! Nyt vain sisäistämään näitä asioita ja treenaamaan ahkerasti edellä mainittuja juttuja. Niistä pikkuhiljaa sitten jatketaan kohti seuraavaa "kirjainta". Melkein yhtä jännää kuin se hetki, kun oppi juuri ja juuri lukemaan koulussa aapisen avulla. Tämä tekee niin hyvää meille. :)