Hevosia muistoissani: Hennu

Eksyin selaamaan Youtube-kanavaani, jonne olin ladannut jo vuosia sitten ekoja videopätkiä. Sieltä positiivisena yllätyksenä erottui edukseen Pieni Ruskiainen eli dynamiittipötkylä Hennu. Kerrottakoon siis Hennustakin jotain, koska sillä on suuri merkitys hevostelu-uraani. Olkoonkin "vain" pieni ja sinänsä mitätön lämminverinen muiden silmissä, itselleni se oli luotettava ja kiltti kaveri melkein mihin menoon vain, varsinkin Tomppa-ruunan jälkeen.

Hennu on esitelty blogissa viimeksi pari vuotta sitten. Mietin jo tuolloin varsaa, mutta lopulta päädyin etsimään kivaa ja kilttiä lämppäriä lähinnä seurahevoseksi ja monipuoliseksi harrastuskaveriksi, koska halusin talliin toisen ratsastettavan seuraponien jälkeen. Tomppa oli tuolloin 17-vuotias, tuoreen nivelrikkodiagnoosin saanut (etujaloissa ruununivelet täynnä luupiikkejä ja oikean takajalan luutuneessa kinnerpatissa luuharventumaa) ja oli itsestäänselvää, etteivät sen jalat tulisi välttämättä enää kauaa kestämään käyttöä, kun takana oli jo paljon kilometrejä. Siispä Tom sai jäädä kevyemmälle liikutukselle ja mukaan kuvioihin astui kiva ja kiltti tähtipäinen tummanruunikko Hennu, sillä hetkellä 12-vuotias neljästi varsonut rouvahevonen.

Hennu eli Classic Case oli elänyt koko siihenastisen elämänsä hyvässä hoidossa samalla omistajalla. Se oli hyvin koulutettu ja todella asiallinen käsitellä. Ainut miinus oli sen ryöstämistaipumus, jonka kanssa opittiin äkkiä kuitenkin elämään. Selästä se oli ihan hyvä käsitellä ja ratsastaa, mutta ekat maastokerrat mentiin ihan oikeasti puihin jarruttaen, kunnes sopiva jarru löytyi. Kentällä se oppi äkkiä asioita ja kun ratsastettavuus parani, tuli siitä luonnollisesti paremmin hallittava myös maastossa. Loppuun asti maastoon mentiin kuitenkin aina hissikuolaimen tai gramaanien kanssa. Kentällä se toimi parhaiten kuolaimitta ja ratsastinkin sitä monesti pelkällä riimulla. Raviuransa aikana se ehti juoksemaan 57 starttia, joista rahaa sillä oli kasassa hieman alle 5000e.

Kotikentällä 24.7.2010

Hennuleena sai ammantinvaihdoksen seurauksena piipertää pari kertaa myös kouluaitojen sisällä, lähinnä raviohjelmia ja pari helppo C-rataa. Puuttuva taito korvattiin vauhdilla ja kouluradat tuli pari kertaa vedettyä pikakelauksella läpi. Estekisoissakin käytiin mielenvirkistykseksi viuhahtamassa jokusen kerran. Hennulla oli mukavat liikkeet eikä laukkakaan ollut hullumpi. Kävellä se ei halunnut koskaan, mutta oppi senkin jalon taidon sitten aikanaan. Ehdottomasti vaikein asia sille oli seistä paikallaan ratsastaja selässä, mutta lopulta sekin onnistui kohtuullisen hyvin leipäpalkkion avulla.

Tämä tamma opetti minulle aivan uudenlaista herkkyyttä ja apujenkäyttöä. Käytännössä opettelinkin ratsastamaan aivan uudelleen, kun aikaisemmat ratsuni olivat olleet enemmänkin laiskoja ja eivät niin vauhdikkaita. Hennun kanssa tärkeää oli hallita oma vartalo ja pitää tuntuma suuhun tasaisena ja herkkänä. Muistan ne oivaltamisen hetket vieläkin, kun maltoin heittää vanhoja maneereja pois ja antaa hevosen opettaa minua. Useampi pääty-ympyrä siinä tuli tahkottua talven pimeydessä...

Estekisoissa 30.5.2010.

Kotikentällä 29.8.2010

Vaikka vauhtia piisasi, harvemmin sattui mitään. Tasan kerran tipuin siltä ja sekin tapahtui aitojen sisällä. En ole ehkä ikinä nauranut niin paljoa! Hennu jäi pelästyneenä viereen katsomaan, kun kielsi pienen kavalettipalikan edessä ja ratsastaja muksahti vauhdilla alas. Toinen isompi äksidentti sattui kerran sitä laitumelle laittaessa, kun sillä oli tapana lähteä portilta kuin nato-ohjus pukittaen pois - tiesin tavan ja osasin toimia varovaisesti, mutta sinä päivänä tamma ei ottanutkaan lähtöjä vaan latasi suoraan takakaviot minun mahaani. Sattui muuten ihan kivasti, mutta onneksi ei osunut ylemmäs...

Koulukisoissa 11.7.2010.

Hennuneidon eka ruusuke! Raviohjelma 6.6.2010.

Hennu ehti olemaan meillä melkein päivälleen kaksi vuotta. Viimeisenä syksynä takapolvet vaivasivat ja selkäkin kipeytyi helposti. Lisäksi sillä oli aina vähän huonot kaviot, joissa kengät eivät aina tahtoneet pysyä. Se sai liikuskella hyvin kevyesti vointinsa mukaan ja lomailla siinä välissä sitten. Se alkoi vihdoin olemaan jo paremmassa kunnossa, kunnes marraskuun 22. päivä 2011 kohtalo puuttui peliin ja tamma jouduttiin tapaturman takia lopettamaan. Se mursi takajalkansa saaden siihen kunnon avomurtuman, jolle ei luonnollisesti ollut mitään tehtävissä. Jälkeensä pikkutamma jätti valtavan aukon hulvattomalla ja ihanan tahattoman häslällä persoonallaan. Ikävä on edelleen valtava ja tamman poissaoloa tallista on ehditty suremaan jo useamman kerran. Sille olisi vieläkin paikkansa, mutta vihreämmät laitumet ehtivät kutsumaan luokseen ennen.

17.5.2011

Loppuun vielä ne videot, joiden pohjalta tämä muistelu syntyi: