Onko tässä maassa yhtäkään kohtalotoveria? Sellaista hevosenomistajaa, joka kokee ajoittain suurta ahdistusta ja epätoivoa? Ei niinkään ehkä kurjien säiden vuoksi, vaan rakkaiden kavioeläintensä puolesta.
Miksi se lepuuttaa sitä jalkaansa koko ajan? Seisooko se nyt jotenkin niin, ettei jalkaan tulisi liikaa painoa? Ontuuko se? Onko siinä turvotusta vai ei? Onko se lämmin, onko (hysteerisellä) omistajalla luulotauti? Miten paljon on "paljon aikaa"? Entä jos "paljon aikaa" ei auta? Mitä sitten?
Näissä mustissa ajatuksissa on tämä hevosenomistaja viime päivinä kierinyt. Tekisi mieli soittaa klinikalle ja varata aika muuten vain, ihan oman mielenterveyden vuoksi. Kuinkahan paljon klinikat tienaavat tällaisillä epätoivoisilla kultipuppeleiden omistajilla? Toisaalta mahdolliset huonot uutiset pelottavat. Kukaan ei ole täällä ja sano, että kyllä se siitä. Sekin lohduttaisi, edes vähän.
Olen pyöritellyt päässäni pahimmatkin skenaariot läpi Salaman jalkojen puolesta. Voi olla turhaakin, mutta tuntuu silti turvalliselta varautua ainakin jollain tasolla pahimpaankin. Tuntuu, että sillä on kaikki mahdollinen epäonni puolellaan: Samassa jalassa huono jalka-asento (kiverä kinner, pihtikinttu), jänispattialueen vaivat (= ärtynyt hankkari, mikä tosin ei tunnu nyt juuri vaivaavan), nokkamuodostumaa kintereessä jne.
 |
| Duken takamono ja Hennu-vainaan vanha takakenkä. |
 |
| Salaman mielipide näistä treeneistä. |
Kuulostaa NIIN tutulta. Tosin täytyy myöntää, etten ollut hysteerinen jalkojen kyttääjä ennen kuin jalka otti ja hajosi. Tai miten sen sanoisi. Nyt sitten huolesta soikeana, jos varsa lepuuttaa jalkaa (vaikka viikko sitten se oli vielä ihan normaalia, että painoa ei jalalla juuri pidetty), tai jos se on liian rauhallinen. Ja tätä se on oleva sitten kaiken sen ajan, kun saan tuon kaverin täällä kanssani pitää - hysteeristä jalan tai jalkojen tuijottelua, tarkkailua, tunnustelua ja tuhahtelua. Viimeinen varsan osalta siis...
VastaaPoistaVaan nyt sitä osaa arvostaa pieniä hyviä hetkiä. Aikaisemmin olisi tullut sydänkohtaus, jos vastaan olisi kävellyt varsa jalkapallokintereineen. Nyt paksu jalka tunnustellaan läpi ja todetaan, että ei muutosta huonompaan, JEE. :D Elämän pieniä iloja... Varsa itse on sitä mieltä, että jalkaa voi käyttää jo vallan hyvin, pukkihyppyihin ja muihin tärkeisiin jumppaliikkeisiin, kun kerran klinikalta tuli ohje jumpata niveltä!
Vertaistukea parhaimmillaan. Tsemppiä teille! :-D
Tsemppiä teillekin! On tää välillä niin tuskallista. Tai jotain. Jos jotain, niin ainakin itse tiedän tehneeni lähes kaiken mahdollisen. Jalkoja on kylmätty ja kylmätty, paljon ja usein... Ja taas jatkuu, parin kuukauden tauon jälkeen.
PoistaSalama on oppinut sentään jo vähän tykkäämään takajalkojen hiplaamisesta. Oli suorastaan hämmästynyt, kun näpräsin tänään etujalkoja läpi. Siitä se ei tykännyt... ;)
Täälläkin suurta iloa tuo se, ettei tuo itse näytä kovin kärsivältä. Päinvastoin, leikkisi enemmänkin, jos olisi painiseuraa. Lienee ihan hyvä asia..? :D
Täällä myös yksi... Penkin alle menneen valmennustunnin tuotoksina vain ontuva ratsu (pukitti päin aitaa ja kolautti jalkansa...) sekä kiropraktikon metsästys, sillä takapäässä/lonkissa on jotain selvittämätöntä häikkää... Muuten ei tulisi noin kiukkuista reaktiota laukkaa pyydettäessä, että pitää takajalat kolauttaa päin lauta-aitaa... Harmittaa niin vietävästi, sillä ei tuosta tunnu tulevan mitäänmuuta kuin liikennettä säikkyvä puskamopo, harrasteratsusta puhumattakaan...
VastaaPoistaLisätään soppaan vielä hysteerinen, jalkoja räpläävä (onko se nyt kuuma/turvonnut/lepuuttaa) omistaja niin johan taas mennään... Tuossa hevosessa on niin paljon kilometrien tuottamaa pientä vikaa, että luulisi oppivan jo pitämään pienempiä turvotuksia "normaalina". Mutta ei, silti pitää stressata! :p
Auts, mites se nyt noin... :(
PoistaMun Hennu-älveellä oli takapolvet ihan loppu sen elämänsä loppuvaiheilla ja se teki myös tuota, että pukitti ihan mitä vain päin mm. laukkaa nostaessa. Loppuvaiheessa jo pelkkä pyyntö raviin sai sen pukittamaan rajusti. Jäi saikkarille ja siitä sitten kuukauden päästä jouduttiinkin muista syistä lopettamaan. Mutta siis sinne polviin lähtisin minä kajoamaan ehkä tuossa tilanteessa ekana. :) Tämä myös kipeytti selkänsä samalla, kun liikkui tietty sit välillä erikoisemmin. Siihen hoitona oli loimitus aina ulos ja lämpölinimentti.
Tää stressaaminen on niiiiiin kuluttavaa. Voi kun oppisin joskus pitämään silmäni kiinni ja silleen... :P
täällä ilmoittautuu yksi samanlainen. Varsinkin, jos jotain vikaa on joskus havaittu, kaikki hevosen asennot tarhassa, karsinassa ja liikutuksessa syynätään ja jalat tutkitaan ja vuorotellen olen varma, että jotain on vialla ja parin päivän päästä taas päinvastoin. Hulluksihan tässä tulee.
VastaaPoistaNimenomaan!
PoistaMinäkin luulin keväällä/kesällä, että Salamalla on ihan 101% varmasti hiekkakertymä mahassa, kun sen vatsa piti ihmeellistä melua välillä ja sillä oli mm. ilmavaivoja ja välillä löysää kakkaa. Kuva oli kuitenkin ihan puhdas. Sen jälkeen olen unohtanut koko vaivan, vaikka samoja "oireita" (jotka nyt voivat johtua tuhannesta eri asiasta ja ovat hyvin satunnaisia) on ajoittain vieläkin. Ihmeellinen on ihmismieli.
Mietin vaan onko huoletonta hevosen omistajaa olemassakaan? Ihan samoja piirteitä itselläkin,ainoa ero että hevosia on 8 kpl,joten jos yhdellä on oletettavasti kaikki hyvin on suuri ihme jos seuraava murhe ei jo kolkuttelisi ovella. Ja kaiken tuskailun asettaa potenssiin 10 tämä ikuinen syksy,joka tekee elämästä pelkkää kurajalkojen pesua,sädemädän hoitoa ja pimeässä ähkyisen hevosen taluttelua. Ja tiedänhän mä että luminen talvi ei tuo täydellistä autuutta,mutta auttaisihan se edes vähän,vai mitä?!
VastaaPoistaMäkin epäilen sädemätää nyt Salamalla. Onneksi kengittäjä tulee pian ja saa opastaa sen kanssa. Ei ole sitäkään ennen täällä nähty... Noin muuten mulle passaa hyvin tämä "syksyinen" talvi. Sepeliä pihaan vaan, niin hyvin menee... :) Ainut meilläkin on tuo portinpieli, mikä on turve-hiekka-vesi-mömmöä, mutta kuivui jo ihan kohtalaisesti parin sateettoman päivän jälkeen. Paitsi taas sataa...
PoistaOnneksi mulla on vain kaksi hevosta... Tämä sama stressi potenssiin 10 = olisin jo merenrantalomalla paikallisessa "pöpilässä". ;)
Jalkojen fanaattinen kyttäily on jo ihan arkipäivää.. Ransullakin on etujalassa jotain alkavaa nivelrikkoa tms, ja se on jonkin verran reistaillut, joten kyllä se on aina takaraivossa.. Valitettavasti :/ Ja klinikat tienaa omaisuuden mussukoiden hätääntyneiden mammojen paapomisella ;)
VastaaPoistaIhanaa kuulla teistä kohtalotovereista... Jatketaan samaan malliin tai jotain... :D
PoistaAi että onko kohtalotovereita? Minusta tuntuu, että teen kaikki muutkin hulluksi, kun joka päivä murehdin ääneen ponini erilaisia oireita. Asiaa ei lainkaan paranna se, että jatkuvasta ahdistuneisuudesta huolimatta olen yleensä vienyt klinikalle vähän liian myöhään. Aina on vikaa löytynyt. Mutta veikkaanpa, että tällaiset hysteeriset tädit ovat klinkoiden päätulonlähde. Viimeksi käydessä Ruusan hovilääkäri virnuili minulle, että "taidat tykätä tästä paikasta".
VastaaPoistaJos meillä kävisi joku säännöllisesti tallilla, lähtisi tämä varmaan äkkiä karkuun, kun ei jaksaisi kuunnella minun höpinöitä ja ainaisia spekulaatioita siitä ja tästä. Useimmat varmasti hyvin vääriä, mutta sinä sen sanoit - aina siinä aavistuksessa on jotain perää! Sillä epämääräisellä aavistuksella itsekin vein varsani eläinlääkäriin kesällä ekan kerran ja kotiin tultiin vikalistan kanssa.
PoistaOnneksi meillä on muuten kivat ja asialliset eläinlääkärit. Ottavat aina kaiken huomioon, jaksavat selittää kaiken useaan kertaan, pitkään ja hartaasti. :)
Itsellä aivan sama: joka kerta kun käyn hevosteni luona(vien heinää, harjaan, lähden ratsastamaan....)katselen kumpaakin hetken ja mietin että onko kaikki ihan normaalisti yms. ja aamuisin käyn kuuntelemassa suolistoäänet(hysteerinen omistaj(ko)) ennenkö annan niille ruoat. Jalkoja pidän varsinkin erityisen tarkasti silmällä, eihän hevosesta hyötyä tai hupia ole ilman jalkoja... Tänään aamulla mietin että olenko jopa liian tarkka hevosteni terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta tulin siihen tulokseen että ennaltaehkäisy on helpompaa ja kummallekkin osapuolelle mukavampaa kuin sairauksien hoito ja ehkäpä jopa hevosen pitkä sairasloma. Ja eihän näiden eläinten kanssa ikinä pysty pelaamaan kuitenkaan 100% varman päälle. Näyttää sille että kohtalotovereita tässä asiassa riittää, ja paljon ;)
VastaaPoistaKuulostaa harvinaisen tutulta... ;) Toisaalta elintärkeää seurata hevosten hyvinvointia päivittäin, mutta äärimmäisyyksiin vietynä tuskallista stressiä puskeva juttu.
PoistaJa vaikka kuinka yrittäisi ennaltaehkäistä kaikkea, niin sitten nämä ottavat ja kuolevat saappaat jalassa vaikkapa jouluaattona...
Täälläkin nousee käsi ylös (ei varmaan tule yllätyksenä)! Olen saanut aika monelta arvonimen hysteerinen hevosenomistaja, eikä kukaan tunnu ottavan minua enää vakavasti. Asiaa ei auta se, että olen useimmiten ollut oikeassa arvailuissani ja pohdinnoissa. :S
VastaaPoistaElmon lopettamisen jälkeen minusta on tullut aivan hysteerisyyden huippu ja välillä mietin, mitä järkeä tässä harrastuksessa on, kun päällimmäisenä kokoajan mietin, että onko Taavi kipeä ja mistä kohtaa ja onko lenkillä hitailu kipeyttä vai laiskuutta, entäpä jalkojen kiskominen kengityksessä tai mahaan koskemisessa äksyily joskus... Tarkkailen sen kuntoa ja lihaksia, karvaa, kavioita, liikkumista, ilmetta ja olemusta ihan kokoajan. Etsin merkkejä huonontuneesta kunnosta, vatsakivuista, jalkakivuista jne. jatkuvasti. Olen todellakin välillä erittäin ahdistunut ja varaudun aina pahimpaan ja veisin Taavin varmaan kokoajan klinikalle jos se olisi yhtään helpommin järjestettävissä. :D Toisaalta en myöskään halua kuulla huonoja uutisia. Yksi huono päivä ja olen valmis luopumaan toivosta ja lopettamaan kärsivän ystäväni. Huoh. Ei ole helppoo.
Oikeastaan tässä on yksi syy miksi Taavi liikkuu nykyään niin vähän. Ratsastuksessakin mietin kokoajan onko se kipeä tai ehkä kipeytyykö se siitä. Onneksi Taavi on kyllä ollut viime aikoina lenkillä ihan toista mieltä mun kanssa kipeilystä ja mennyt reippaammin kun koskaan. Se antaa aina iloa ja toivoa siitä, että suunta on oikea ja jaksan taas hetken uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. Vaikka päivä kerrallaan mennäänkin. :)
Osittain kyseenalainen arvonimi... ;) Mutta jotain positiivistakin, kuten jo edellä mainitsin, hyvä että hevostaan seuraa aktiivisesti ja osaa havaita muutoksia.
PoistaMulla meni aikani Fannin poismenon jälkeen, että osasin edes vähän rentoutua näiden kanssa. Piehtaroiva hevonen oli automaattisesti ähkyssä ja sai aina oman pumpun ihan sekaisin. Nyt se on sellaista puolihysteeristä kyttäystä vähän päivän fiiliksen mukaan, jee...
Teillä vaikuttaa nyt olosuhteet olevan hyvät Taavin vaivat huomioon ottaen: Toimiva pihatto ja sen osalta jo paljon liikettä. Tsemppiä! :)
Selvisikö mikä sillä oli? Terveisin toista jalkaa lepuuttava hevonen täälläkin. Arkoo kantaa kovalka ei onnu. Huomenna ell.
VastaaPoistaTaisi olla kinner- ja jänispatit, jotka kiusasivat tuolloin meitä. Tsemppiä teille, toivottavasti vika löytyy!
Poista