Autosiedätystä mukavuusrajalla

Olimme äsken Salaman kanssa tienposkessa ihan tavan riimun ja narun kanssa. Katseltiin autoja 3,5m päästä tiestä. Se oli mukavuusalueen raja tänään: Metrin lähempänä tietä tuli raja vastaan ja sai ruunan huolestumaan ja säpsähtämään autoa ihan vähän. Siirryimme metrin taaksepäin, eivätkä ohimenevät autot saaneet enää mitään reaktiota aikaiseksi.

Tällaisella pläänillä on edetty hitaasti, mutta varmasti. Nappaan Salaman narun päähän aina silloin, kun se näyttäisi olevan kivassa ja vastaanottavaisessa tilassa, esimerkiksi aamuheinien jälkeen sillä on usein oikein kiva ja rento fiilis päällä ennen aamupäivänokosia. Edistystä on tapahtunut jo viikossa ihan huimasti: Kuolaimet, liina ja raippa ovat voineet jäädä pois. Haluan, että ruuna seisoo paikoillaan löysällä narulla, kun auto menee ohi. Tarkkailen sen ilmettä ja olemusta koko ajan ja yritän aina lopettaa (= lähteä talliin/kaverin luo) onnistuneeseen suoritukseen. Hetket ovat pieniä ja lyhyitä ja vaatiikin taitoa osata lopettaa ajoissa. Salama ei enää jarruta roskakatoksen kohdalla tai jyrää takaisin talliin, vaan kiinnostuneena seuraa perässä postilaatikolle. Mielestäni ollaan ihan hyvällä mallilla taas!

Arjen puuhailujen lomassa on harjoiteltu myös viikko sitten saatuja uusia oppeja ja erityisesti peruutusmerkkiä. Hiljaa hyvä tulee tässäkin, suunta on jo oikea eli taaksepäin. Aamutoimet (pikainen harjaus ja kavioiden putsaus) on nyt viikon ajan tehty vapaana tallissa ja vaikka aikaa menee hieman enemmän mitä yleensä, ovat opit alkaneet pikkuhiljaa tulemaan itseltänikin selkärangasta. Vielä on kuitenkin paljon opittavaa, itselläni siis. Yhteinen, simppeli merkkikieli on kuitenkin kiva siitä, että tulee itsekin toimittua johdonmukaisemmin ja selvemmin.

Ylihuomenna pojilla on sitten elämänsä ensimmäinen kengitys. Saa nähdä, kuinka kivoja ja toimivia varsoja meillä sitten oikeasti onkaan. :D