torstai 29. marraskuuta 2012

Yllättäviä fiiliksiä


"Tiedätkö olevasi
Taivas sisälläni
Kun vanha taivaani olikin vain kulissi
Kuuletko huutavan sen
Äänen ikuisuuden
Se on ääni rakkauden

Tiedätkö käyneesi
Minun sielussani
En edes itse tiedä siellä käyneeni
Luulen sinut nähneeni
Jossakin aiemmin
Lapsena kun uskoin ihmeisiin"
(Kaija Koo - Taivas sisälläni)

Työmatkat ovat viime aikoina sujuneet Kaija Koon CD:tä kuunnellen ja yllä oleva biisi on päässyt viime aikoina kuultavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Jotenkin nuo sanat osuivat ja upposivat tämän hetkiseen hevostilanteeseen niin hyvin, että on pakko jakaa ne tässä. Salaman ja Duken kanssa tuntuu siltä, että näinhän sen piti mennä ja tältä sen hevosten kuuluisi tuntua, vaikka ainahan on jotain pientä murhetta. Näiden kahden kanssa on vain niin hyvä olla.

Pitkästä aikaa oli kunnolla aikaa pyhittää vapaapäivästä aamupäivä rakkaille varsoilleni. The Plan oli käydä ensin pienellä metsälenkillä "Taikametsässä" (nimesin sen nyt sillä nimellä, kun se oli meille uusi löytö, vaikkakaan mitään taianomaista sieltä ei vielä ole löytynyt) Salaman kanssa ja toivoa, että se käyttäytyy edes jotenkin hyvin ja sitten sen jälkeen tehdä rauhallinen ja rentouttava yhdistetty taluttelu- ja ohjasajolenkki Duken kanssa. Arvaakohan kukaan vielä tässä vaiheessa, miten kävi?

Grillikatoksen ja heinävaraston nurkilta lähtee meidän "uusi" salainen polku. 
Satuin nappaamaan varsat juuri aamupainien jälkeen talliin harjattaviksi, joten pahin pöllöilyenergia oli jo haihdutettu jonnekin nousevan aamuauringon säteisiin. Salkku haukotteli ja nuokkui käytävällä, mikä on touhukkaalle varsalle kovin epätavallista. Eipä siinä mitään, se kyllä heräsi kun lykkäilin kuolaimia suuhun ja oli sen jälkeen aivan oma sählä itsensä.

Hakkuualueen äärellä.
Salama seurasi vilpittömän uteliaana perässäni ryteikköön ja ylitti hienosti mitään empimättä jopa sen pienen ojan, jonka äärellä kävimme Duken kanssa ensimmäisen kunnon tahtojen taistelun pari viikkoa sitten. Tehtiin ihan pieni kierros metsässä, maisteltiin ruohotupsuja (tai Salkku maisteli, jos nyt sen verran tarkennetaan) ja koitimme olla hyvin ketteriä hakkuualuen risujen seassa. Kerran kun meinasin itse kompastua ja heittää katon kautta ympäri, pysähtyi varsa viereen ja katsoi huolissaan, että mitä ihmettä teen - tuota samaa temppua se ei suostunut perässäni sentään tekemään. Kerrankin Salamakin oli vähän sen oloinen, että jee, tää tutkimusmatkailu "äiskän" perässä on kuin onkin ihan hauskaa ja kivaa!

Ja mikä parasta, hyvin varmoin askelin se kulki paikoin vähän vaikeassakin maastossa, eli tulevaisuuden metsäretket ratsain luulisi luonnistuvan sitten joskus myös hyvin varmajalkaisesti. :) Lenkin jälkeen Salkku sai kurarupihoidon, eli kävin kamman kanssa vastakarvaan sen turkin läpi, rapsuttelin rupia pois ja suihkuttelin päälle haavasprayta. Poju tuntui yllättäen tykkäävän tästäkin, koska rupikohdat kutiavat ja ilmeisesti viilentävä suihke teki ihan hyvää. Kerrankin, tähän asti se on inhonnut kaikkea märkää nahoissaan.

Pieni yksityiskohta "pahis-Salkun" suitsista, otsapannan koristeet.
Salamanteri sai jäädä vuorostaan odottelemaan yksin talliin.
Sitten oli pienemmän palleron vuoro. Siis Duken. Se oli saanut lepäillä karsinassa ja olikin oikein valloittava 1,5-vuotias orivarsa nyt, hampaita soviteltiin harjaussession aikana milloin mihinkin ja kaikki oli niin hirveää Duksun mielestä - jopa silan mahavyötä laittaessa se puhisi ja puhkui ja koitti vähän takajalan kanssa kertoa, ettei se nyt tykkää siitä. Tämä johtui siitä, että Duke on lihonnut kolmen reiän verran syksystä ja näihin uusiin reikiin solki ei oikein meinannut mahtua ja jouduin vähän itsekin puhisemaan niiden kanssa. Noh, rauhallisen johdonmukaisesti vain vermeet niskaan ja poni pihalle. Pääsääntöisesti Duke on oikein lempeä ja kuuliainen pikku-ukko, mutta ajoittain sekin kyllä osaa muistuttaa olevansa vielä nuori ja karski ori, joka hakee rajojaan silloin tällöin. Ilmojen viilentyessä se näemmä herää myös hieman henkiin, kun sillä ei enää ole niin kuuma.

Hirviösilmä? Poniini valmiina lähtöön.
Duke sai ylleen ensimmäistä kertaa käyttöön nämä kuolaimettomat suitset. Ne ovat ihanat pukea näin talviaikaan, kun ei tarvitse lämmitellä kuolaimia ja muutenkin niissä on vain yksi solki. Laitoin niiden kanssa tarkoituksella nyt pikalukolliset gramaanit ohjiksi, jotta ne olisi helpompi irroittaa välillä talutuskohtia varten.

Ponin piruilme. Mitäs puet toisen pinkkiin.
Taluttelin ponin maatietä pitkin metsätien alkuun ja ensimmäiset 10m ohjasajososuudesta menikin oikein hienosti - poni kulki edellä ja minä perässä, kuten kuuluukin. Sitten se päätti kytätä pellon reunassa jotain ja koitti kääntyä kotiin. Pieni keskusteluhetki ilmansuunnista ja taas jatkettiin muutaman metri oikeinkin kuuliaisesti. Mörkö pellon reunassa ei kuitenkaan häipynyt ponin mielestä ja Duksun kyttäillessä sitä huomatin asiasta vähän raipalla, ihan kevyesti vain suuntaa näyttäen. Poni tuntui miettivän asiaa sekunnin sadasosan verran, kunnes pinkaisi eteenpäin täyttä (pukki)laukkaa. Päätin, että irti en päästä (80-90-luvulla opetettiin, että vasta patologi auttaa tässä pulmassa) ja juoksin pukittelevan ponin perässä lyhyet ohjat kourassa ja tein samalla varmaan 50m pikajuoksun maailmanennätyksen. Pikajuoksijat saisivat muuten mahtavaa kiriapua pieniltä syvästi loukkaantuneilta poneilta...

Pikkuhiljaa kuitenkin ponikin himmasi ja retkemme jatkui. Otin parit ravipätkät ja ekalla se yritti jälleen poistua horisonttiin, mutta olin tällä kertaa itse jopa hereillä ja raviosuudet mentiinkin sitten pientä ja sievää nöpöhöpöravia. Loppuosuus lenkistä meni ihan kuin oppikirjasta, poni antoi periksi ja käyttäytyi kuin enkeli. Sikäli eroa kuolaimettomissa ja tavallisissa suitsissa en huomannut, ihan yhtälailla poni olisi halutessaan päässyt viemään minua kuin märkää rättiä, vaikka suussa olisikin ollut rautaa. Hih, ihan huvitti jälkeenpäin, miten tarmokas Duke osaakaan olla, jos sille päälle sattuu. 

Tänään oli muuten meilläkin oikeasti aika kylmä! Mittari ei näytä kuin muutaman asteen pakkasta, mutta kylmä viima tekee siitä paljon kylmemmän tuntuisen. Koska viime viikolla saimme vielä nauttia lähes 10°C lämpötiloista päivällä, en suotu vielä kaivamaan toppahousuja kaapista, vaikka talvi tulisikin tänään tai huomenna. Sen sijaan vedin jalkaani pitkikset ja kahdet paksut "samettipöksyt", joita kotona on kiva pitää. Ne ovatkin oikein kuvaukselliset kera ihanan piponi, tässä muutama puuhastelukuva vielä tallihommista. ;)

Ensin viedään tarhaan lisää heinää.
Sitten Duke.
Ja lopuksi Salkku.
Salamaa vähän kauhistuttaa kamera ja mä yritän epätoivoisesti hymyillä sille. Näin meillä.

6 kommenttia:

  1. Oletko ajatellut opettaa Salamaa ohjas ajolle tai ajoon? Onhan suomenhevonen maailman monitoimisin hevonen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ainakin ohjasajo on suunnitteilla. Salkku piti jo viime keväänä opettaa, mutta aina on tullut vähän estettä. Nyt on lähinnä henkilökunnasta puutetta, en uskalla yksin lähteä tämän kanssa treenailemaan. :) Mutta ostoslistalla on vanhat silat, jos jostain löytyisi sellaiset harjoitteluun.

      Poista
  2. Jotenkin mä niin nään sieluni silmillä sut pinkomassa Duken perässä xD

    ja pahis-suitset sopii tosi hyvin Salkulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, oli muuten jalat kipeänä pari päivää! :D Eipä sillä, poni antoi samalla mitalla takaisin, mitä erehdyin raipalla varovaisesti pyytämään. ;)

      Nuo GG:n "pahissuitset" on olleet tosi hyvät, kivaa nahkaa ja silleen. Salamalla on sitten asiallisempiin tilaisuuksiin olemassa sinivalkoinen timanttiotsapanta, jos pääkallokuosi ei ole "se" juttu jossain virallisemmissa karkeloissa.

      Poista
  3. Saako kysyä mistä oon ostanut dukelle nuo kuolaimettomat suitset? Vaikea löytää shettikselle tai miniature ponille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita myynyt liike on näemmä jo lopettanut, mutta suitset olivat Barefoot-merkkiset, jos yhtään helpottaa. :) Ponikoko oli suht nafti, koska sopi hyvin Dukelle tuolloin 2veenä.

      Poista