Rakastan asioiden tilastointia, järjestelyä ja sovittelemista, mutta välillä sillä on ikävämpiäkin puolia. Tänään on tasan vuosi siitä, kun maailman kiltein hevonen, rakas pieni Ruskiaiseni eli Hennuliina jouduttiin lopettamaan sen potkaistua takajalkansa aivan rikki.
On tilanteita, jolloin toimii automaation alaisena: Kroppa täyttyy adrenaliinilla ja se toimintakyky, mitä täydellisen lamaantumisen jälkeen on jäljellä, toimii täydellisen järjestelmällisesti ja ripeästi. Vuosi sitten olin saanut juuri tallihommat tehtyä ja hevoset liikutettua. Oli jo pilkkopimeää ja kävelin juuri pihan poikki sisälle. Kuului valtaisa pamahdus. Tammat Sohvi ja Hennu olivat tarhakatoksessa Fannin ollessa toisella puolen tarhaa. Jokin pakottava tunne sai minut kääntymään takaisin katsomaan, että mitä siellä tapahtui. Hennu käveli huonosti, takajalka raahautui perässä. Joka puolella oli verta. Sain sen talliin ja huomasin laahautuvan takajalan jättävän verivanan jälkeensä. Yritin suihkuttaa jalkaa, mutta havaitsin pian, että siitä ei ole hyötyä. Jalassa oli syvä ja iso haava aivan ruununrajassa ja kintereen alapuolelta kaikki jänteet olivat tuhannen rullalla. Se ei varannut painoa jalalle juurikaan eikä juurikaan antanut koskea jalkaan. Tein pari puhelua ja sain ikään kuin siunauksen siitä, minkä tiesin itsekin olevan tässä kohtaa väistämätöntä. Vielä pieni pohdinta siitä, miten toimia järkevästi - lopettaako hevonen kotiin vai kuljettaa ihan lähelle, jossa on kaikki tarvittavat välineet (mm. nosturi vai mikä se nyt onkaan "alan kielellä"). Päädyin jälkimmäiseen ja alle tunnissa kaikki oli ohi.
Tietyllä tapaa tällaisissa tapaturmissa, joita hevosten kanssa silloin tällöin vain sattuu, on jotenkin lohdullinen olo. Asioita vain tapahtuu ja välillä kohtalo puuttuu peliin. Jokainen päivä on jonkun arvoinen, sen haluaisin itsekin aina muistaa. Koskaan ei voi olla liian varovainen, mutta toisaalta äärimmäisellä jarruttelulla jää paljon kokematta ja näkemättä. Edelleen, se kultainen keskitie iloineen ja suruineen lienee ainut ja oikea vaihtoehto, mutta miten pysyä sillä tiellä? Siinä on meille kaikille varmasti pohdittavaa ja kokeilemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti