Ruisrock

Lentonäytös jätti jälkensä. Ihmeelliset äänet ovat nyt Salamalle se juttu, mitä kannattaa ja pitää pelätä.

Heräsin viime yönä korvatulppieni kanssa (isäntä kuorsaa ja koira lutkuttaa) siihen, että tarhasta kuului laukkaspurttiaskelia ja hervotonta lohikäärmepuhinaa. Ajattelin, että siellä on vähintäänkin joku petoeläin pienten pullukoideni kimpussa.

Ponit painivat ihan kannatuksen vuoksi ja Salama hyperventiloi. Raahasin itseni ulos hyttysten syötäväksi ja katselin hetken samaa metsänreunaa, minne Salamakin kohdisti kauhunsa. Ei mitään. Kunnes hoksasin: Ruisrock. Se kuuluu tännekin vaimeana möykkänä. Aina äänen voimistuessa Salama oli saada slaagin.

Mietin hetken, mitä voin tehdä. En oikein mitään. Siispä hetken ihmeteltyäni poikien sielunelämää kampesin takaisin 35 asteiseen kammariini ja vedin tulpat tiukemmin korviin. Jossain kohtaa puhina lakkasi ja avonaisesta ikkunasta kuului tuttu ja turvallinen, tasainen heinäverkkojen renkaiden kilske.

Aamulla Ruuna Reipas oli ihan okei. Rokki taitaa sittenkin olla sen juttu.

PS. Kerrottakoon tässä vielä se, että taluttelin Salamaa eilen aamulla pitkin kylänraittia melko sivistyneesti. Sokea talutti rampaa: Minä leikin autojen ja rekkojen osalta sokeaa ja vaikka joku pomppu tulikin, en noteerannut sitä. Toimi, vaikkakin kotiin ruunalla oli jälleen hirmuinen kiire - peruutusaskelia tuli enemmän kuin askelia eteenpäin, mutta mitä pienistä.