Ihanan rentoa

Kävelykuuria on takana nyt viikko. Jo tässä ajassa nahkapuku on ruvennut kiristämään ja mörköjä on ilmestynyt tuttuihin paikkoihin vaanimaan. Eilen me molemmat sekosimme askeleissamme kriittisessä kohtaa ja sen seurauksena toinen pohkeeni on nyt pikimusta. Ei hätää, saa sen rusketuksen näinkin!

Joskus haluan kuitenkin päästä vähän helpommalla ja silloin vien ruunan kentälle. Se ei ole sen suosikkipaikka lainkaan, mutta elämä on.

Haluan aina kävellä 15-20min ennen hommien aloittamista. Salaman mielestä narusta käveleminen on ehkä tylsintä ikinä, mitä maa päällään kantaa, joten tätäkin on pitänyt vähän naamioida. Se on myös niitä hevosia, joita ei maasto- tai metsälenkin jälkeen tuoda kentälle, silloin tippuu vähintään taivas niskaan.

Koska hevoseni todella  tarhaavat kentällä, sinne kerääntyy jonkin verran kakkaa. Siispä ekana siivotaan kenttä, yhdessä tietty. Siivoushommat ovat Salaman suosikkeja, jos vaikka jossain välissä heruisi talikkorapsutuksia... Jos ei, niin hommaa saa venytettyä kummasti kaatamalla kottikärryt aina uudelleen ja uudelleen.

Sen jälkeen leikitään seuraa johtajaa-leikkiä. Välillä huomio saattaa herpaantua, mutta ei anneta sen häiritä. Eikä pliis tuon satulankaan, siirsin sen kyllä oikaan kohtaan taaemmas ennen selkäännousua. ;) Tällä ei pysy oikeastaan mikään satula paikoillaan tällä hetkellä.

Olen opettanut Salamalle myös temppuja, kuten pallon tuuppimista pyynnöstä. Sitäkin on kiva harrastaa alkukäyntien lomassa, tosin ihan vielä tämän maan jalkapallotähdet eivät saa uutta tähteä riveihinsä.

Sitten jossain kohtaa on aika kiivetä kyytiin.

Linkki videoon
Minulla on vuosien varrella ollut liian monta sellaista hevosta, joiden selkäännousu on muistuttanut jonkin sortin taidetta. Salaman kohdalla sen perusluonteen hyvin tuntien olen satsannut tähän puoleen tavallista enemmän. Tässä lopputulos - kiirettä ei saa eikä kannata pitää. 
Sitten muutama kierros käyntiä puolipitkin ohjin ja kokeilumielellä hommiin. Tänään tehtiin pääty-ympyröitä ja homman punainen lanka oli se, että se on kivaa. Keskellä motivaatiota lisäämässä oli maapuomi. Siispä tehtiin vain muutama ympyrä, kunnes tulin alas ja vein ruunan pihalle kävelemään.
Kohdattiinpa me eka piipaa-autokin loppukäyntien lopuksi: Ei se nyt ihan katastrofi ollut, mutta onneksi se meni ohi ilman sireenin ääniä. Muuten lopputulos olisi voinut olla hieman eri. 
Tällaisenkin jälkeen jalat huolletaan ja kaunis kesäpäivä jatkuu sen jälkeen tarhassa nuokkuen.